Sisällysluettelo

LiVM 8/1996 - HE 219/1996
Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta

LiVM 8/1996 - HE 219/1996Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta

HE 219/1996

Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 1996 lähettänyt liikennevaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen 219/1996 vp.

Valiokunnassa on ollut kuultavana yksikön päällikkö Seija Miettinen liikenneministeriöstä.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annettua lakia siten, että myös Ratahallintokeskuksen tehtävänä on valvoa vaarallisten aineiden kuljetuksia. Kappaletavaran merikuljetuksissa ehdotetaan lastinantajaa laivaajan lisäksi vastuulliseksi lähettäjän yleisistä velvollisuuksista. Lisäksi ehdotetaan luovuttavaksi asianomaisten ministeriöiden toimialojen sääntelystä lailla ja tarkistettavaksi lain valtuutussäännöksiä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää hallituksen esitykseen sisältyvää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä sellaisenaan.

Valiokunta ehdottaa kunnioittaen,

että hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.

Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 1996

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Pauli Saapunki /kesk, varapuheenjohtaja Esko-Juhani Tennilä /va-r, jäsenet Klaus Bremer /r, Tarja Filatov /sd, Minna Karhunen /kok, Jorma Kukkonen /sd, Suvi Lindén /kok, Eero Lämsä /kesk, Raimo Mähönen /sd, Tero Mölsä /kesk, Reino Ojala /sd ja Tuija Maaret Pykäläinen /vihr.