Esityksessä ehdotetaan arvopaperimarkkinalainsäädäntö kokonaisuudessaan uudistettavaksi. Ehdotetuilla laeilla parannetaan arvopaperimarkkinalainsäädännön selkeyttä ja ymmärrettävyyttä sekä selkeytetään lainsäädännön tavoitteita ja soveltamisalaa. Lisäksi esitettävillä muutoksilla poistetaan nykysääntelyyn liittyviä epäselvyyksiä ja tulkintaongelmia sekä tarkistetaan useita EU-sääntelyn täytäntöönpanoon perustuneita säännöksiä ja kevennetään sääntelystä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

Keskeisiä uudistuksia on sääntelyn laajuuden vuoksi useita. Merkittävä ehdotettava muutos on arvopaperimarkkinalain jakaminen useammaksi laiksi.

Arvopaperipörssistä, monenkeskisestä kaupankäyntijärjestelmästä ja osakekaupankäynnin läpinäkyvyydestä säädettäisiin uudessa rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annettavassa laissa. Arvopaperien selvitystoiminnasta säädettäisiin puolestaan uudessa laissa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta, jolla kumottaisiin voimassa oleva laki arvo-osuusjärjestelmästä. Sijoituspalvelutoiminnan menettelytapoja koskevat säännökset keskitettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain pohjalle säädettävään uuteen sijoituspalvelulakiin. Sijoituspalvelulakiin yhdistettäisiin myös nykyisin erillisiin lakeihin sisältyvät säännökset sijoituspalveluyrityksistä ja ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa, joita koskevat erillislait kumottaisiin. Kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annettu laki kumottaisiin ja johdannaispörssitoimintaa koskeva sääntely yhdistettäisiin pörssin ylläpitämää säänneltyä markkinaa koskevan sääntelyn kanssa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavaan lakiin. Johdannaiskauppojen selvitystoimintaa koskeva sääntely yhdistettäisiin arvopaperikauppojen selvitystoimintaa koskevan sääntelyn kanssa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavaan lakiin. Laki arvopaperitileistä koskisi arvopaperien hallinnan esineoikeudellista sääntelyä. Arvo-osuustileistä ehdotetaan säädettävän edelleen arvo-osuustileistä annetussa laissa. Useamman lain mallissa erottuvat yhden kokonaisuuden muodostavat asiakokonaisuudet nykyistä selvemmin ja jako myös heijastaa sen taustalla olevaa EU-sääntelyä nykyistä selkeämmin. Uuden rakenteen on lisäksi tarkoitus varmistaa se, että voimakkaasti kehittyvä EU-sääntely voidaan tulevaisuudessa panna täytäntöön joustavasti kansallisen sääntelyn ymmärrettävyyttä heikentämättä, Erillisten lakien edut liittyvät osin myös lakien hallinnoimiseen.

Selkeyttä parannettaisiin lisäämällä lakeihin nykyistä selvemmät säännökset niiden kansainvälisestä soveltamisalasta. Lakeihin ehdotetaan useita muitakin täsmennyksiä luettavuuden parantamiseksi ja sääntelyn ajantasaistamiseksi Lisäksi eräitä nykyisin asetustasoisia säännöksiä esitetään siirrettävän lain tasolle.

Uudessa arvopaperimarkkinalaissa säädettäisiin kolme keskeistä arvopaperimarkkinalainsäädännön yleissäännöstä, joita ovat hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen ja sopimattoman menettelyn sekä totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen antamisen kiellot sekä riittävien tietojen tasapuolinen pitäminen saatavilla. Nämä säännökset sisältyvät jo voimassa olevaan lakiin, mutta nykyistä selvempien ja kattavampien erillissäännösten avulla selkeytetään eräiltä osin epäselvää oikeustilaa.

Monia EU-sääntelyyn perustuvia, kuten esimerkiksi esitteitä ja liputusvelvollisuutta sekä julkisia ostotarjouksia koskevia, säännöksiä on kirjoitettu uudelleen siten, että säännösten rakenne ja kirjoitusasu ovat lähempänä EU-sääntelyn sanamuotoja kuin aiemmin taikka siten, että EU-sääntelyn sallimia kansallisia valintaoikeuksia hyödynnetään laajemmin. Muutosten tarkoituksena on lisätä lain selvyyttä suhteessa EU-sääntelyyn ja pienentää sääntelystä aiheutuvia noudattamiskuluja.

Esityksessä ehdotetaan Finanssivalvonnan käytössä olevan hallinnollisen seuraamusjärjestelmän käyttöalan merkittävää laajennusta sekä sen ankaroittamista. Muutoksilla varaudutaan osaltaan vireillä oleviin EU-lainsäädännön muutoksiin. Seuraamusjärjestelmää koskevat säännökset olisivat jatkossakin Finanssivalvonnasta annetussa laissa, mutta teot, joiden vastaisesta toiminnasta seuraamuksia voitaisiin määrätä, olisi kuvattu kussakin erillislaissa. Ankarimmat hallinnolliset seuraamukset määräisi jatkossa Finanssivalvonnan esityksestä markkinaoikeus.

Uuteen arvopaperimarkkinalakiin ehdotetaan säännökset, joiden seurauksena julkisen sisäpiirirekisterin ylläpito olisi jatkossa Finanssivalvonnan tehtävä.

Lisäksi esitetään vahingonkorvausta koskevaa sääntelyä täsmennettäväksi.

Arvopaperitileistä annettavaksi ehdotetussa laissa säädettäisiin arvopaperien välillisestä säilyttämisestä ja siihen liittyvistä tilinhaltijan oikeuksista. Lain tarkoituksena on selkeyttää arvopapereita koskevien esineoikeudellisten kysymysten oikeustilaa. Arvopaperitileistä annettavan lain mukainen säilyttäminen säädettäisiin uudessa sijoituspalvelulaissa sijoituspalveluyrityksille luvanvaraiseksi.

Ehdotetulla arvopaperimarkkinalailla pantaisiin täytäntöön esitteitä koskevan direktiivin muutos.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2012, johon mennessä esitteitä koskevan direktiivin muutoskin on pantava täytäntöön.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistukselle on selkeä tarve. Arvopaperimarkkinalakia ja siihen läheisesti liittyvää muuta lainsäädäntöä ei ole arvopaperimarkkinalain (495/1989) säätämisen jälkeen tarkasteltu kokonaisuutena. Arvopaperimarkkinalakiin on tehty sen voimaantulon jälkeen yli 20 muutosta sekä osittaisuudistusta ja sen rinnalle on syntynyt yksittäisiä erillislakeja. Muutokset ovat johtuneet paitsi voimakkaasta markkinoiden muuttumisesta runsaan 20 vuoden aikana myös sääntelyn yhdenmukaistamisesta Euroopan unionin, jäljempänä EU, Euroopan komission, jäljempänä komissio, 1998 antamaan rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaan sisältyneiden direktiivien täytäntöönpanon johdosta. Tämän vuosituhannen alussa tehtyjen muutosten seurauksena arvopaperimarkkinalaki on muodostunut osin soveltamisalaltaan vaikeasti ymmärrettäväksi ja rakenteeltaan pirstaleiseksi laajaksi kokonaisuudeksi. Laki pitää sisällään runsaasti vaikeaselkoisia viittauksia eivätkä sen käsitteistö, määritelmät ja kirjoitustapa ole yhdenmukaisia. Viimeisimmät arvopaperimarkkinalain muutokset liittyvät ulkomaisten selvitysyhteisöjen sääntelyyn. Muutokset ovat tulleet voimaan 1.2.2010.

Ainoastaan arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaistarkastelulla voidaan merkittävästi parantaa sen teknistä laatua, selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Toimivammalla lainsäädännöllä voidaan samalla poistaa niitä käytännön soveltamis- ja tulkintaongelmia, joita nykyisessä sääntelyssä on ilmennyt. On myös hyvä tarkastella jälkikäteen niitä valintoja, joita on tehty toteutetuissa direktiivien täytäntöönpanoissa. Kokonaisuudistuksessa voidaan myös varmistaa, että arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön yleiset tavoitteet vastaavat markkinoiden kehittymistä vuoden 1989 jälkeen.

Finanssikriisin ja sitä seuranneen valtioiden velkakriisin johdosta koko arvopaperisektorin EU-lainsäädäntö on parhaillaan mittavassa uudelleenarvioinnissa. Erityisesti arvopaperien säilytys- ja selvitystoiminta sekä markkinapaikkojen asema ovat myös lähivuosina merkittävien markkina- ja sääntelymuutospaineiden kohteena. Myös vastaperustettu uusi eurooppalainen valvontarakenne lisää ja muuttaa arvopaperimarkkinoiden sääntelyyn kohdistuvia muutospaineita. Selkeämmän, johdonmukaisemman sekä rakenteellisesti uudistetun arvopaperimarkkinalainsäädännön on mahdollista kestää joustavammin myös niitä muutostarpeita, joita siihen kohdistuu tulevaisuudessa.

Arvopaperimarkkinoita koskevasta yksityiskohtaisesta EU-sääntelystä huolimatta kansallisella arvopaperimarkkinalainsäädännöllä on edelleen tärkeä merkitys kilpailukyvylle. Yhteiseen sääntelyyn perustuvat yhteismarkkinat ovat tarjonneet suhteellisen pienille kansallisille markkinoille mahdollisuuksia, mutta ne luovat samalla koko ajan lisää kilpailupaineita. Lainsäädännön kokonaistarkastelussa voidaan arvioida tehtyjä kansallisia sääntelyratkaisuja ja karsia markkinoiden toiminnan kannalta kilpailukykyä heikentäviä poikkeuksia keskeisten EU-jäsenvaltioiden sääntelystä.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön lähtökohtana tulee olla suomalaisilla markkinoilla toimivien edut. Kilpailukykyinen toimintaympäristö turvaa sekä suomalaisille että Suomessa toimiville ulkomaisille toimijoille mahdollisimman laajaa ja hyvin kilpailtua palvelujen ja tuotteiden tarjontaa sekä edistää arvopaperimarkkinoilta saatavan rahoituksen saatavuutta. Suomalaisen lainsäädännön tulee mahdollistaa sellaiset kansainväliset rakenteet ja toimintamallit, jotka paitsi tehostavat rajan yli toimintaa myös turvaavat palvelujen saatavuutta, turvallisuutta ja toimivuutta.

Suomesta puuttuu esineoikeudellinen välillisesti hallinnoituja arvopapereita koskeva lainsäädäntö. Arvopaperien välillistä hallintaa koskevalla uudella lailla voidaan parantaa sijoittajien oikeusturvaa välillisesti hallinnoitujen arvopaperiomistuksiin liittyvien oikeuksien käytössä. Samalla voidaan edistää tällaisen arvopaperiomaisuuden käyttöä vakuutena.

Suomalaisten yritysten kasvun mahdollistamiseksi markkinarahoituksen hankkimisen tulee olla jatkossakin kustannustehokasta. Lainsäädännön kokonaisuudistuksella voidaan edistää suomalaisten yhtiöiden listautumishalua ja alentaa sen kynnystä. Listautuminen voidaan tehdä houkuttelevaksi keventämällä esimerkiksi pienten yhtiöiden listautumisesta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa sekä selkeyttämällä listayhtiönä toimimiseen liittyvää sääntelykokonaisuutta.

Lainsäädännön kokonaistarkastelussa voidaan varmistaa, että arvopaperimarkkinoiden valvonta on oikein mitoitettua ja tehokasta ja että sijoittajansuoja on kansainvälisesti kilpailukykyistä sekä oikeassa ja riittävässä tasapainossa arvopaperimarkkinoiden palveluntarjoajille asetettavien velvoitteiden kanssa. Ulkomaisten toimijoiden kasvanut merkitys on tuonut mukanaan uudentyyppisiä valvonnan haasteita, minkä vuoksi rajat ylittävällä eurooppalaisella valvontayhteistyöllä on yhä tärkeämpi merkitys.

Niin ikään kokonaisuudistuksella voidaan varmistaa, että lainvastaisesta menettelystä aiheutuvat seuraamukset, niin siviilioikeudellinen korvausvastuu, rikosoikeudellinen rangaistusvastuu kuin hallinnolliset seuraamukset, ovat toimivia ja tehokkaita sekä oikeassa suhteessa lainvastaiseen tekoon nähden. Tällainen seuraamusjärjestelmän arviointi on perusteltua tehdä koko arvopaperimarkkinalainsäädäntöä yhtäaikaisesti tarkastellen.

Eduskunta edellytti lausumassaan vuonna 2004, että hallitus ratkaisee arvopaperien välilliseen säilytykseen arvo-osuusjärjestelmän ulkopuolella liittyvät oikeudelliset kysymykset siten, että eri osapuolten oikeudet ja velvollisuudet säännellään luotettavalla tavalla, ja lausumassaan 2005, että hallitus saatuaan kokemuksia myös uudesta voimaantulevasta lainsäädännöstä ryhtyy valmistelemaan arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta siinä ilmenneiden tulkintaongelmien poistamiseksi. Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta ei ole ollut mahdollista toteuttaa ennen rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaan liittyneen sääntelyn lopullista voimaansaattamista. Uudistus on kuitenkin syytä toteuttaa nopeasti ennen nyt vireillä olevan mittavan EU-sääntelyn uudelleentarkastelun täytäntöönpanoa. Uudistuksessa voidaan sopivalla tavalla ennakoida tulevien EU-säädösten sisältöä.

2.1 Voimassaoleva lainsäädäntö, käytäntö ja oikeuskäytäntö sekä lautakuntien ratkaisukäytäntö

2.1.1 Voimassa oleva lainsäädäntö

Arvopaperimarkkinalaki

Voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa säädetään arvopaperien markkinoinnista, liikkeeseenlaskusta ja tiedonantovelvollisuudesta, julkisesta ja monenkeskisestä kaupankäynnistä arvopapereilla, arvopaperikaupasta ja sijoituspalvelun tarjoamisesta sekä selvitystoiminnasta. Laissa säädetään lisäksi markkinoiden väärinkäytöstä sekä julkisesta ostotarjouksesta ja tarjousvelvollisuudesta. Niin ikään arvopaperimarkkinoiden valvontaa koskevat säännökset sekä vahingonkorvausvelvollisuutta koskevat säännökset ovat arvopaperimarkkinalaissa. Arvopaperien ohella lakia sovelletaan monilta osin myös johdannaissopimuksiin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvussa säädetään lain soveltamisalasta, määritelmistä, asiakkaan luokittelusta, liiketoimista hyväksyttävän vastapuolen kanssa, kokeneista sijoittajista sekä määräysvaltayhtiöstä. Lakia sovelletaan pääsäännön mukaan yhtiöön, jonka yhtiöoikeudellinen kotivaltio on Suomi ja jonka osakkeet on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi Suomessa. Lain kansainvälisestä soveltamisalasta säädetään 1 §:ssä. Kansainvälinen soveltamisala on muuttunut vaikeaselkoiseksi lukuisten EU-direktiivien täytäntöönpanon johdosta.

Voimassa olevaa arvopaperimarkkinalakia sovelletaan arvopaperiin, joka on vaihdantakelpoinen ja joka on saatettu tai saatetaan yleiseen vaihdantaan useiden samansisältöisistä oikeuksista annettujen arvopaperien kanssa. Tällaisia osuuksia ovat esimerkiksi osake tai osuus joukkovelkakirjalainaan.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain keskeisiä käsitteitä ovat julkinen ja monenkeskinen kaupankäynti. Julkisella kaupankäynnillä tarkoitetaan kaupankäyntiä arvopaperilla arvopaperipörssin ylläpitämällä säännellyllä markkinalla, jossa arvopaperimarkkinalain mukaan vahvistettujen sääntöjen mukaisesti saatetaan yhteen ostajien ja myyjien osto- ja myyntitarjouksia tai tarjouskehotuksia niin, että tuloksena on sitova arvopaperikauppa. Monenkeskisellä kaupankäynnillä tarkoitetaan kaupankäyntiä arvopaperilla monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, jossa kaupankäynnin järjestäjän laatimien sääntöjen mukaisesti saatetaan yhteen ostajien ja myyjien osto- ja myyntitarjouksia tai tarjouskehotuksia niin, että tuloksena on sitova arvopaperikauppa.

Ainoastaan arvopaperipörssi saa järjestää julkista kaupankäyntiä pörssilistalla. Suomessa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain mukainen julkinen kaupankäynti on kokonaisuudessaan keskittynyt NASDAQ OMX Helsinki Oy:hyn, jäljempänä Helsingin Pörssi. Monenkeskistä kaupankäyntiä saavat järjestää vain arvopaperipörssi, optioyhteisö ja muu arvopaperinvälittäjä kuin sijoitusrahastolain (48/1999) 2 §:ssä tarkoitettu rahastoyhtiö ja ulkomaisen rahastoyhtiön toiminnasta Suomessa annetun lain (225/2004) 2 §:ssä tarkoitettu ulkomainen rahastoyhtiö.

Laissa määritellyt ammattimainen asiakas, ei-ammattimainen asiakas ja kokenut sijoittaja muodostavat pohjan asiakkaan luokittelulle ja sitä kautta niille menettelytavoille, joita sijoituspalvelun tarjoajan on noudatettava kunkin asiakasryhmän kanssa. Ammattimaiset asiakkaat ovat esimerkiksi luottolaitosten ja vakuutusyhtiöiden kaltaisia institutionaalisia sijoittajia sekä valtioita ja niiden keskuspankkeja tai kuntia. Tietyin edellytyksin myös yksityishenkilö voi pyynnöstään tulla luokitelluksi ammattimaiseksi asiakkaaksi. Kokeneen sijoittajan määritelmä on samankaltainen ammattimaisen sijoittajan kanssa lukuun ottamatta muutamaa lähinnä numeerista täsmennystä. Kokeneista sijoittajista on lain mukaan pidettävä erityistä rekisteriä.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvussa säädetään arvopaperien markkinoinnista, liikkeeseenlaskusta ja tiedonantovelvollisuudesta. Arvopapereita ei saa markkinoida eikä hankkia elinkeinotoiminnassa antamalla totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja taikka käyttämällä hyvän tavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä. Kuluttajan kannalta sopimattomasta tai hyvän tavan vastaisesta menettelystä säädetään lisäksi kuluttajansuojalaissa (38/1978). Tieto, jonka harhaanjohtavuus tai totuudenvastaisuus käy ilmi tiedon esittämisen jälkeen ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on viivytyksettä oikaistava tai täydennettävä riittävällä tavalla. Haettaessa arvopapereita julkisen tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi sijoittajien saatavilla on tasapuolisesti pidettävä riittävät tiedot arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista.

Keskeinen elementti haettaessa arvopapereita julkisen kaupankäynnin kohteeksi tai tarjottaessa arvopapereita yleisölle on velvollisuus julkistaa esite. Sääntely perustuu esitedirektiiviin eli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/71/EY arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta. Velvollisuutta julkistaa esite ei kuitenkaan ole, jos muun kuin oman pääoman ehtoisen arvopaperin liikkeeseenlaskija on julkisoikeudellinen taho, kuten esimerkiksi Suomen valtio tai kunta. Esitteen sisältöön sovelletaan arvopaperimarkkinalain ohella Euroopan komission asetusta (EY) N:o 809/2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen ja mainonnan osalta, jäljempänä komission esiteasetus.

Esitteessä on annettava sijoittajalle riittävät tiedot perustellun arvion tekemiseksi arvopapereista ja niiden liikkeeseenlaskijasta sekä mahdollisesta takaajasta. Esitteessä on oltava olennaiset ja riittävät tiedot liikkeeseenlaskijan ja mahdollisen takaajan varoista, vastuista, taloudellisesta asemasta, tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä sekä arvopapereihin liittyvistä oikeuksista ja muista arvopaperien arvoon olennaisesti vaikuttavista seikoista. Tiedot on esitettävä johdonmukaisessa ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Esite on julkistettava joko yhtenä tai kolmesta osasta koostuvana asiakirjana. Kolmiosaisen esitteen osat on nimettävä perusesitteeksi, arvopaperiliitteeksi ja tiivistelmäksi. Esitteen saa julkistaa vasta, kun Finanssivalvonta on sen hyväksynyt.

Tarkempia säännöksiä esitteen sisällöstä, julkistamisesta ja siitä miten esitteessä olevat tiedot esitetään, annetaan valtiovarainministeriön asetuksessa arvopaperimarkkinalain 2 luvussa tarkoitetusta esitteestä (452/2005) ja niin sanotuista kansallisista esitteistä valtiovarainministeriön asetuksessa eräistä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:ssä ja kiinteistörahastolain 2 §:ssä tarkoitetuista esitteistä (818/2007).

Julkiseen kaupankäyntiin arvopapereilla eli jälkimarkkinoihin liittyy olennaisesti liikkeeseenlaskijan säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Sääntely on avoimuusdirektiivin eli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta mukainen. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on laadittava osavuosikatsaus. Osavuosikatsauksen julkistamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske julkisoikeudellista liikkeeseenlaskijaa tai sellaisten vieraan pääoman ehtoisten arvopaperien, joiden kirjanpidollinen vasta-arvo ylittää 50 000 euroa, liikkeeseenlaskijaa. Osavuosikatsauksessa on kuvattava liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja tulosta sekä niiden kehitystä katsauskaudella. Niin ikään on kuvattava katsauskauden merkittäviä tapahtumia ja liiketoimia sekä niiden vaikutuksia liikkeeseenlaskijan taloudelliseen asemaan ja tulokseen. Myös liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan liittyvät merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät on kuvattava. Lisäksi osavuosikatsauksessa on arvioitava liikkeeseenlaskijan todennäköistä kehitystä kuluvana tilikautena siinä määrin kuin se on mahdollista ja esitettävä selvitys seikoista, joihin arvio perustuu. Jos liikkeeseenlaskija ei julkaise osavuosikatsausta tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta, on liikkeeseenlaskijan ennen tilikauden alkamista julkistettava tieto siitä sekä perusteet julkaisematta jättämiselle.

Julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on julkistettava tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa ilman aiheetonta viivytystä viimeistään viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva liikkeeseenlaskijan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Liikkeeseenlaskijan on lisäksi esitettävä toimintakertomuksessa tai erillisessä kertomuksessa selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästään.

Osavuosikatsauksien ja tilinpäätöksen lisäksi julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava ja toimitettava asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle tiedoksi kaikki sellaiset päätöksensä sekä liikkeeseenlaskijaa ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun arvopaperin arvoon. Liikkeeseenlaskija voi hyväksyttävästä syystä lykätä tiedon julkistamista ja toimittamista asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle, jos tiedon julkistamatta jättäminen ei vaaranna sijoittajien asemaa ja liikkeeseenlaskija pystyy varmistamaan tiedon säilymisen luottamuksellisena. Jatkuva tiedonantovelvollisuus ei koske kuitenkaan julkisoikeudellista liikkeeseenlaskijaa.

Valtiovarainministeriön asetuksessa (153/2007) säädetään arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta. Jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevista tarkemmista määräyksistä ei ole säädetty asetusta.

Liputusvelvollisuus tarkoittaa sitä, että osakkeenomistajan on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle ja Finanssivalvonnalle eli tehtävä niin kutsuttu liputusilmoitus, kun hänen omistus- tai ääniosuutensa saavuttaa tai ylittää taikka vähenee alle kahdeskymmenesosan, kymmenesosan, kolmen kahdeskymmenesosan, viidesosan, neljäsosan, kolmen kymmenesosan, puolet tai kahden kolmasosan sellaisen suomalaisen yhtiön äänimäärästä, tai osakkeiden kokonaismäärästä, jonka osake on otettu julkisen kaupankäynnin tai sitä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa vastaavan kaupankäynnin kohteeksi. Sääntely on avoimuusdirektiivin mukainen.

Liputusilmoitus on tehtävä myös, kun osakkeenomistaja tai osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö on osapuolena sopimuksessa tai muussa järjestelyssä, joka toteutuessaan johtaa säädetyn rajan saavuttamiseen tai ylittymiseen taikka omistusosuuden vähenemiseen säädetyn rajan alle. Osakkeenomistajan ei kuitenkaan tarvitse tehdä liputusilmoitusta, jos ilmoituksen tekee yhteisö tai säätiö, jonka määräysvallassa osakkeenomistaja on.

Kun liikkeeseenlaskija saa liputusilmoituksen, sen tulee ilman aiheetonta viivytystä julkistaa tieto ja toimittaa liputusilmoitusta koskeva tieto julkisen kaupankäynnin tai sitä vastaavan kaupankäynnin järjestäjälle ja keskeisille tiedotusvälineille.

Valtiovarainministeriön asetuksessa (154/2007) säädetään liputusvelvollisuudesta ja omistusosuuksien ilmoittamisen ja julkistamisen yhteydessä annettavista tiedoista.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvussa säädetään julkisesta kaupankäynnistä arvopaperipörssissä. Sääntely on rahoitusvälineiden markkinoista sekä neuvoston direktiivien 85/611/ETY ja 93/6/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 93/22/ETY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY, jäljempänä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi, mukainen. Lain mukaan arvopaperipörssin harjoittaminen edellyttää valtiovarainministeriön myöntämää toimilupaa. Valtiovarainministeriö voi myöntää toimiluvan myös sellaiselle eurooppayhtiölle, joka aikoo siirtää kotipaikkansa Suomeen. Toimilupa voidaan myös peruuttaa kokonaan tai osittain, jos arvopaperipörssin toiminnassa on olennaisesti rikottu lakia tai asetusta tai viranomaisten niiden nojalla antamia määräyksiä, toimiluvan ehtoja tai arvopaperipörssin sääntöjä tai jos arvopaperipörssin toiminnalle ei enää ole laissa säädettyjä edellytyksiä. Valtiovarainministeriö voi niin ikään määrätä arvopaperipörssin toiminnan keskeytettäväksi määräajaksi, jos arvopaperipörssin toiminnassa on todettu taitamattomuutta tai varomattomuutta taikka jos arvopaperipörssissä julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien vaihdanta on häiriintynyt, ja on ilmeistä, että toiminnan jatkaminen on omiaan vakavasti vahingoittamaan arvopaperimarkkinoiden vakautta tai sijoittajien asemaa.

Toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa arvopaperipörssin omistajan ja osakkeenomistajan luotettavuus. Arvopaperipörssin omistus ei saa vaarantaa arvopaperipörssin varovaisten ja terveiden liiketoimintaperiaatteiden mukaista liiketoimintaa. Siten rikokseen syyllistyminen viiden arviota edeltäneen vuoden aikana on este toimiluvan myöntämiselle. Arvopaperipörssillä pitää olla lisäksi arvopaperipörssitoiminnan laajuuteen ja laatuun nähden riittävät taloudelliset toimintaedellytykset. Arvopaperipörssin osakepääoman on oltava vähintään 730 000 euroa. Arvopaperipörssin hallituksen, toimitusjohtajan ja muun ylimmän johdon tulee johtaa arvopaperipörssiä ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti. Johtoon kuuluvien tulee olla luotettavia henkilöitä, jotka eivät ole konkurssissa ja joiden toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Näillä henkilöillä on lisäksi oltava sellainen yleinen arvopaperipörssitoiminnan tuntemus kuin arvopaperipörssin toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen.

Toimiluvan saanut arvopaperipörssi saa julkisen kaupankäynnin lisäksi järjestää monenkeskistä kaupankäyntiä ja tarjota arvopaperien vaihdantaan ja säilytykseen liittyviä tietojenkäsittelypalveluja, arvopaperi- ja rahoitusmarkkinoiden kehittämiseen liittyviä koulutus- ja tiedotuspalveluja sekä harjoittaa muuta näihin läheisesti liittyvää toimintaa. Lisäksi arvopaperipörssi saa toimia selvitysosapuolena ja harjoittaa selvitysyhteisön toimintaa ja toimia tilinhoitajayhteisönä tai tilinhoitajayhteisön asiamiehenä.

Arvopaperipörssillä on oltava julkista kaupankäyntiä varten säännöt julkisesta kaupankäynnistä, listalleoton edellytyksistä, kaupankäynnin keskeyttämisestä ja sen lopettamisesta. Arvopaperipörssi saa liikkeeseenlaskijan hakemuksesta ottaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi arvopaperin, johon todennäköisesti kohdistuu riittävästi kysyntää ja tarjontaa ja jonka hinnanmuodostuksen voidaan siten arvioida olevan luotettavaa. Säännöistä on lisäksi käytävä ilmi millaisia vaatimuksia, oikeuksia ja velvollisuuksia arvopaperien liikkeeseenlaskijoille asetetaan. Arvopaperipörssin säännöt ja niiden muutokset vahvistaa hakemuksesta valtiovarainministeriö.

Kaupankäynti arvopaperipörssissä on julkista eli arvopaperipörssi on velvollinen julkistamaan yleisölle tietoja ylläpitämänsä julkisen kaupankäynnin kohteina olevien muiden arvopaperien kuin osakkeiden osto- ja myyntitarjouksista, tarjouskehotuksista sekä kaupoista siinä laajuudessa kuin se arvopaperien kaupankäynnin laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen luotettavan ja tasapuolisen julkisen kaupankäynnin turvaamiseksi.

Jos julkisen kaupankäynnin kohteena oleva arvopaperi ei enää täytä arvopaperipörssin sääntöjen vaatimuksia, eikä kaupankäynnin lopettaminen aiheuta merkittävää haittaa sijoittajille tai arvopaperimarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle, arvopaperipörssi voi päättää lopettaa kaupankäynnin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 a luvussa säädetään monenkeskisen kaupankäynnin järjestämisestä. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäminen on kevyemmin säänneltyä kuin julkisen kaupankäynnin. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjälläkin on kuitenkin oltava säännöt, jotka sisältävät määräykset perusteista, joilla arvopaperi otetaan kaupankäynnin kohteeksi sekä säännöt kaupankäynnin keskeyttämisestä ja lopettamisesta. Lisäksi säännöissä on oltava määräykset kaupankäyntiosapuolten velvoitteista ja oikeuksista sekä maksu- ja toimitusvelvoitteiden toteutumisesta. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän on annettava riittävästi tietoa tai varmistettava tiedon saatavuus kaupankäynnin kohteena olevasta arvopaperista, jotta sijoittaja voisi tehdä perustellun arvion arvopaperista.

Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän on myönnettävä kaupankäyntiosapuolen oikeudet suomalaiselle arvopaperinvälittäjälle ja Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa vastaavan toimiluvan saaneelle arvopaperinvälittäjälle, joka täyttää arvopaperimarkkinalaissa ja monenkeskisen kaupankäynnin säännöissä asetetut vaatimukset.

Arvopaperi voidaan ottaa monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi ilman liikkeeseenlaskijan suostumusta, mutta tällöin liikkeeseenlaskijalle ei saa asettaa tiedonantovelvollisuutta monenkeskisen kaupankäynnin säännöissä.

Monenkeskinen kaupankäynti on julkista, eli järjestäjä on velvollinen julkistamaan yleisölle tietoja osto- ja myyntitarjouksista, tarjouskehotuksista sekä kaupoista siinä laajuudessa kuin se arvopaperien kaupankäynnin laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen luotettavan ja tasapuolisen monenkeskisen kaupankäynnin turvaamiseksi.

Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän on järjestettävä asianmukaisesti arvopaperikauppojen selvitys.

Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä voi ylläpitää niin sanottua meklarilistaa. Arvopaperimarkkinalaissa meklarilistalla tarkoitetaan vaihtoehtoista markkinapaikkaa, jota säännellään rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin sallimalla tavalla kevyemmin kuin säänneltyä markkinaa. Meklarilistalla tulee kuitenkin olla säännöt. Meklarilistalla olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijalla on lisäksi tiedonantovelvollisuus arvopaperin arvoon vaikuttavista seikoista. Myös julkista ostotarjousta koskevat säännökset koskevat soveltuvin osin meklarilistaa.

Arvopaperikauppaa ja sijoituspalvelun tarjoamista koskevat säännökset ovat voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvussa, jonka säännökset määrittävät ne velvoitteet ja menettelytavat, joita kaikkien Suomessa sijoituspalvelua tarjoavien yritysten on asiakassuhteissaan noudatettava. Arvopaperien kaupassa sekä sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisessa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä. Hyvä tapa arvopaperikaupassa koskee kaikkia arvopaperikaupan osapuolia eli ostajaa, myyjää ja välittäjää. Sijoituspalvelua ja oheispalvelua ei myöskään saa markkinoida antamalla totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa.

Arvopaperinvälittäjän on tehtävä sijoituspalvelun tarjoamista koskeva sopimus kirjallisesti, jos sen asiakas on muu kuin ammattimainen sijoittaja. Sijoituspalvelun tarjoamista koskevassa sopimuksessa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai asiakkaan kannalta sopimatonta ehtoa.

Arvopaperinvälittäjän on pyydettävä asiakkaalta ennen sijoituspalvelun tarjoamista riittävät tiedot tämän taloudellisesta asemasta, sijoituskokemuksesta ja sijoituspalvelua koskevista tavoitteista silloin, kun se tarjoaa sijoituspalveluna sijoitusneuvontaa tai omaisuudenhoitoa. Lisäksi arvopaperinvälittäjän on annettava ei-ammattimaiselle asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sijoituspalvelua tai oheispalvelua koskevan sopimuksen tekemistä sopimuksen ehdot sekä riittävät tiedot arvopaperinvälittäjästä ja tarjottavasta palvelusta.

Arvopaperinvälittäjän on annettava ei-ammattimaiselle asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sijoituspalvelun tai oheispalvelun antamista riittävät tiedot muun muassa palvelun kohteena olevista arvopapereista ja niihin liittyvistä riskeistä, asiakasvarojen säilyttämisestä sekä palveluun liittyvistä kuluista ja palkkioista.

Arvopaperinvälittäjän on toteutettava saamansa toimeksiannot huolellisesti ja kohtuullisin toimenpitein saavutettava asiakkaalle paras mahdollinen tulos ottaen huomioon toimeksiannon toteuttamisen kannalta olennaiset seikat. Toimeksiannot on myös toteutettava ilman aiheetonta viivytystä niiden saapumisjärjestyksessä, jos se on mahdollista ottaen huomioon toimeksiannon koko, asiakkaan määräämät hintarajat tai muut toimeksiannon ehdot sekä se, miten toimeksianto on annettu. Arvopaperinvälittäjä ei kuitenkaan saa antaa toisen asiakkaan edun tai oman etunsa vaikuttaa asiakkaan toimeksiannon toteuttamiseen.

Arvopaperinvälittäjä, joka toteuttaa kauppoja julkisen monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevista arvopapereista, on velvollinen julkistamaan yleisölle mahdollisimman reaaliaikaisesti tietoja kaupoista.

Arvopaperinvälittäjän on pyrittävä välttämään eturistiriitatilanteita ja niiden syntyessä kohdeltava asiakasta hyvän tavan mukaisesti. Jos eturistiriitaa ei voida välttää, asiakkaalle on annettava riittävät tiedot eturistiriidan luonteesta tai syistä ennen toimeksiannon toteuttamista.

Arvopaperinvälittäjän, joka tuottaa tai levittää julkisen kaupankäynnin kohteena olevia arvopapereita tai niiden liikkeeseenlaskijoita koskevaa tutkimustietoa taikka tuottaa tai levittää muita sijoittajille tai yleisölle tarkoitettuja sijoitussuosituksia, on kohtuullisin keinoin pyrittävä varmistamaan, että tieto esitetään asianmukaisesti.

Asiakasvarojen asianmukainen säilyttäminen on keskeinen tekijä huolellisessa sijoituspalvelujen tarjoamisessa. Arvopaperinvälittäjän on siksi järjestettävä sen haltuun luovutettujen asiakasvarojen säilytys, käsittely ja selvitys luotettavalla tavalla ja siten, ettei ole vaaraa niiden sekoittumisesta arvopaperinvälittäjän omiin tai arvopaperinvälittäjän toisen asiakkaan varoihin. Arvopaperinvälittäjä ei myöskään saa omaan eikä toisen asiakkaan lukuun pantata tai luovuttaa toiselle asiakkaalle kuuluvaa arvopaperia ilman kyseisen asiakkaan etukäteen antamaa erillistä nimenomaista suostumusta.

Arvopaperinvälittäjällä on myös markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle, jos arvopaperinvälittäjällä on syytä epäillä, että liiketoimeen saattaa liittyä sisäpiirintiedon käyttöä tai arvopaperin kurssin vääristämistä. Ilmoituksen tekemistä ei saa paljastaa sille, johon epäily kohdistuu, eikä muulle henkilölle. Kaupparaportointivelvollisuudella tarkoitetaan suomalaisen arvopaperinvälittäjän ja ulkomaisen arvopaperinvälittäjän Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen velvollisuutta raportoida Finanssivalvonnalle kaikki julkisen kaupankäynnin kohteina olevilla arvopapereilla toteuttamansa liiketoimet viipymättä ja viimeistään seuraavana pankkipäivänä riippumatta siitä, missä liiketoimi toteutettiin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 a luvussa säädetään valtiovarainministeriön myöntämää toimilupaa edellyttävästä selvitystoiminnasta. Toimilupa myönnetään sellaiselle suomalaiselle osakeyhtiölle tai kotipaikkansa Suomeen siirtävälle eurooppayhtiölle, jolla on luotettava hallinto, riittävät taloudelliset toimintaedellytykset ja jonka toiminnassa noudatettavat säännöt tarjoavat riittävän suojan sijoittajille ja selvitysosapuolille.

Selvitysyhteisön toimilupa voidaan peruuttaa kokonaan tai osittain, jos yhteisön toiminnassa on olennaisesti rikottu lakia tai asetusta tai viranomaisten niiden nojalla antamia määräyksiä, toimiluvan ehtoja tai selvitysyhteisön yhtiöjärjestystä taikka sääntöjä. Toimilupa voidaan peruuttaa myös, jos yhteisö ei ole toiminut kuuteen kuukauteen, toimiluvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä ei enää ole olemassa, sen toimintaa tai osaa siitä ei ole aloitettu 12 kuukauden kuluessa toimiluvan myöntämisestä taikka toimilupaa haettaessa on annettu harhaanjohtavia tietoja. Yhteisön toimintaa tulee ensisijaisesti rajoittaa, jos se on riittävä toimenpide.

Selvitysyhteisöllä on oltava valtiovarainministeriön vahvistamat säännöt, jotka sisältävät arvopaperimarkkinalakia täydentävät määräykset selvitysyhteisön toiminnan harjoittamisesta. Valtiovarainministeriö vahvistaa säännöt, jos ne täyttävät luotettavan selvitysyhteisön toiminnan vaatimukset ja jos niiden sekä selvitysyhteisön toiminnasta annettujen säännösten, määräysten ja hyvän tavan noudattamisen riittävästä ja luotettavasta valvonnasta on huolehdittu asianmukaisesti. Valtiovarainministeriön on pyydettävä lausunto Finanssivalvonnalta ja Suomen Pankilta. Jos yhteisön toimintaan tulee kuulumaan arvo-osuusjärjestelmään liitettyjen arvopaperien selvitystoimintaa, lausunto on tarvittaessa pyydettävä myös arvopaperikeskukselta sekä asianomaiselta arvopaperipörssiltä tai muun julkisen kaupankäynnin järjestäjältä sääntöjen yhteensopivuuden varmistamiseksi ja arvopaperimarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen vahvistamiseksi.

Säännöissä tulee lisäksi olla määräykset muun muassa siitä, miten ja millä perusteilla selvitysosapuoleksi hyväksyminen ja oikeuksien peruuttaminen tapahtuu, miten arvopaperikaupasta tai muusta luovutuksesta johtuvat velvoitteet määritellään selvitystoiminnassa ja miten selvitysosapuolet vastaavat selvitystoiminnasta.

Selvitysyhteisö voi toimintansa turvaamiseksi tehdä selvitysosapuolten kanssa sopimuksen selvitysyhteisön toiminnassa mahdollisesti syntyvien tappioiden jakamisesta. Sopimuksessa selvitysosapuolen vastuu voidaan rajoittaa koskemaan vain osaa selvitysyhteisön toiminnasta ja selvitysosapuolen vastuulle voidaan asettaa enimmäismäärä. Selvitysyhteisön on kuitenkin jatkuvasti katettava selvitystoiminnassa syntyvät vastuunsa selvitysosapuolilta vaadittavilla vakuuksilla. Selvitystoiminnan luotettavuus varmistetaan muun muassa riittävillä omilla varoilla, tappionjakosopimuksella, selvitysrahastolla sekä selvitysyhteisön hyväksi asetetuilla vakuuksilla.

Selvitysosapuolen oikeudet tulee myöntää arvopaperinvälittäjälle, jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa ja joka täyttää selvitysosapuolelle arvopaperimarkkinalaissa, sen perusteella annetuissa määräyksissä ja selvitysyhteisön säännöissä asetetut vaatimukset.

Selvitysosapuolen on järjestettävä sen haltuun luovutettujen asiakkaan rahavarojen ja muun omaisuuden säilytys, käsittely ja selvitys luotettavalla tavalla. Asiakasvarojen säilytys, käsittely ja selvitys on järjestettävä niin, ettei ole vaaraa niiden sekoittumisesta selvitysosapuolen omiin tai selvitysosapuolen toisen asiakkaan varoihin.

Selvitysosapuolen on toteutettava asiakkaiden toimeksiannot ilman aiheetonta viivytystä eikä se saa antaa toisen asiakkaan edun tai oman etunsa vaikuttaa asiakkaan toimeksiannon toteuttamiseen. Myös säännöksiä eturistiriitatilanteiden hallinnasta ja markkinoiden väärinkäyttöön liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta sovelletaan selvitysyhteisöön.

Selvitysosapuolen on riittävän huolellisesti varmistettava, että kaupasta tai muusta luovutuksesta johtuvat rahasuoritusta koskevat velvoitteet tai arvopaperien toimitusvelvoitteet voidaan täyttää selvitysyhteisön sääntöjen mukaisesti.

Selvitysosapuolen selvitettäväksi antamien velvoitteiden täyttämisen vakuudeksi selvitysyhteisöllä on panttioikeus arvo-osuuteen, joka on kirjattu selvitysyhteisön tai selvitysosapuolen tai arvopaperinvälittäjän lukuun pidettävälle kaupintatilille.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 lukuun sisältyvät markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset. Luvussa säädetään sisäpiirintiedosta ja sen ilmaisun kiellosta. Sisäpiirintiedolla tarkoitetaan julkisen kaupankäynnin tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää luonteeltaan täsmällistä tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka muuten ei ole ollut markkinoilla saatavissa ja joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun arvopaperin arvoon. Julkisen tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan osakkeen omistajana taikka asemansa, toimensa tai tehtävänsä nojalla sisäpiirintietoa saanut ei saa käyttää tietoa hankkimalla tai luovuttamalla omaan tai toisen lukuun suoraan tai välillisesti arvopaperia, jota tieto koskee, eikä neuvoa suoraan tai välillisesti toista tällaista arvopaperia koskevassa kaupassa.

Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden ja osakkeeseen oikeuttavien arvopaperien omistus on julkista muun muassa, jos niiden omistaja on osakkeen liikkeeseen laskeneen suomalaisen yhtiön hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen tai varajäsen, toimitusjohtaja tai toimitusjohtajan varamies taikka tilintarkastaja, varatilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisön toimihenkilö, jolla on päävastuu yhtiön tilintarkastuksesta. Omistus on myös julkista, jos omistaja on edellä mainitun arvopaperin liikkeeseen laskeneen suomalaisen yhtiön muu ylimpään johtoon kuuluva, joka saa säännöllisesti sisäpiirintietoa ja jolla on oikeus tehdä yhtiön tulevaa kehitystä ja liiketoiminnan järjestämistä koskevia päätöksiä. Myös sisäpiiriläisen lähipiirin ja määräysvaltayhteisöjen omistus on julkista.

Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden ja osakkeeseen oikeuttavien arvopaperien omistus on julkista niin ikään silloin, jos niiden omistaja on muun muassa arvopaperikeskuksen, arvopaperipörssin tai arvopaperinvälittäjän hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen tai varajäsen taikka toimitusjohtaja. Omistus on julkista myös silloin, kun edellä mainittuja arvopapereita omistava arvopaperikeskuksen tai arvopaperipörssin muu toimihenkilö, meklari, arvopaperinvälittäjän palveluksessa oleva henkilö, jonka tehtävänä on tällaisia arvopapereita koskeva sijoitustutkimus, tai muu toimihenkilö, joka asemansa tai tehtäviensä johdosta saa säännöllisesti haltuunsa tällaisia arvopapereita koskevaa sisäpiirintietoa. Myös sisäpiiriläisen lähipiirin ja määräysvaltayhteisöjen omistus on julkista.

Omistuksestaan ja sen muutoksista ilmoitusvelvollisen lähipiiriin kuuluvat ilmoitusvelvollisen puoliso, vajaavaltainen, jonka edunvalvoja ilmoitusvelvollinen on, sekä ilmoitusvelvollisen sellaiset perheenjäsenet, jotka ovat asuneet samassa taloudessa ilmoitusvelvollisen kanssa vähintään vuoden.

Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden liikkeeseenlaskijan on pidettävä sisäpiirirekisteriä, josta ilmenevät kunkin ilmoitusvelvollisen kohdalla hänen, hänen puolisonsa, vajaavaltaisen, jonka edunvalvoja hän on, muun vakituisesti samassa taloudessa asuvan ja määräysvaltayhteisön omistamat arvopaperit sekä eriteltyinä kaupat ja muut luovutukset. Jos julkisen kaupankäynnin kohteena olevat osakkeet ja osakkeeseen oikeuttavat arvopaperit on liitetty arvo-osuusjärjestelmään, rekisteri voidaan tältä osin muodostaa arvo-osuusjärjestelmästä saatavista tiedoista.

Julkisen sisäpiirirekisterin lisäksi julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on pidettävä yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä palveluksessaan olevista henkilöistä, jotka asemansa tai tehtäviensä johdosta saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa sekä muista henkilöistä, jotka työ- tai muun sopimuksen perusteella työskentelevät tälle ja saavat sisäpiirintietoa. Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri ei ole julkinen. Koska yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään rekisterin perustamispäivä, henkilön yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot ja peruste, miksi henkilö merkitään rekisteriin, on yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitylle henkilölle ilmoitettava kirjallisesti tai muutoin todisteellisesti hänen merkitsemisestään rekisteriin ja siitä hänelle aiheutuvista velvollisuuksista. Lisäksi rekisteriin on merkittävä ajankohta, jolloin henkilölle on annettu tai jolloin hän on saanut sisäpiirintietoa.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevassa luvussa säädetään myös kiellosta vääristää julkisen kaupankäynnin tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin kurssia esimerkiksi antamalla harhaanjohtavia osto- tai myyntitarjouksia.

Julkisesta ostotarjouksesta ja tarjousvelvollisuudesta säädetään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 6 luvussa. Luvun säännöksiä sovelletaan tarjouduttaessa vapaaehtoisesti velvoitettuna julkisesti ostamaan julkisen kaupankäynnin kohteena olevia osakkeita.

Julkisen ostotarjouksen tekijän on kohdeltava ostotarjouksen kohteena olevien arvopaperien haltijoita tasapuolisesti. Päätös julkisesta ostotarjouksesta on julkistettava välittömästi sekä annettava tiedoksi tarjouksen kohteena olevat arvopaperit liikkeeseen laskeneelle yhtiölle eli kohdeyhtiölle, asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle ja Finanssivalvonnalle. Myös kohdeyhtiön henkilöstön edustajalle on viipymättä annettava päätös tiedoksi.

Samoin, kuten tarjottaessa arvopapereita yleisölle laatimalla esite, on tarjouksen tekijän ennen ostotarjouksen voimaantuloa julkistettava ja pidettävä tarjouksen voimassaoloajan yleisön saatavilla tarjousasiakirja, joka sisältää olennaiset ja riittävät tiedot tarjouksen edullisuuden arvioimiseksi, sekä toimitettava se kohdeyhtiölle ja asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle. Tarjousasiakirjan saa julkistaa, kun Finanssivalvonta on hyväksynyt sen. Kohdeyhtiön hallituksen on julkistettava lausuntonsa tarjouksesta ja annettava se tarjouksen tekijälle ja Finanssivalvonnalle tiedoksi.

Tarjousajan päätyttyä tarjouksen tekijän on viipymättä julkistettava se omistus- ja ääniosuus kohdeyhtiössä, joka hänen on mahdollista saavuttaa hankkimalla tarjouksen perusteella myytäväksi ilmoitetut arvopaperit ottaen huomioon hänen muutoin hankkimansa ja aiemmin omistamansa arvopaperit. Jos ostotarjous on ollut ehdollinen, samalla on ilmoitettava, toteuttaako tarjouksen tekijä ostotarjouksen. Ilmoitus on tehtävä viipymättä myös kohdeyhtiölle, asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle ja Finanssivalvonnalle.

Ostotarjous on pakollinen silloin, kun osakkeenomistajan osuus kasvaa yli kolmen kymmenesosan yhtiön osakkeiden äänimäärästä sen jälkeen, kun yhtiön osake on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Pakollinen ostotarjous on tehtävä myös silloin, jos osakkeenomistajan osuus muun kuin pakollisen ostotarjouksen seurauksena kasvaa yli puoleen yhtiön osakkeiden äänimäärästä sen jälkeen, kun yhtiön osake on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Tarjousvelvollisen on julkistettava tarjousvelvollisuuden syntyminen välittömästi.

Tarjousvastikkeena pakollisessa ostotarjouksessa on maksettava käypä hinta. Rahavastikkeen vaihtoehtona voidaan tarjota arvopaperivastiketta tai arvopaperi- ja rahavastikkeen yhdistelmää. Myös vapaaehtoisessa ostotarjouksessa tarjousvastike voidaan maksaa rahana, arvopapereina tai näiden yhdistelmänä.

Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta antaa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi suosituksia ja lausuntoja, jotka koskevat kohdeyhtiön johdon toimintaa julkisessa ostotarjouksessa ja määräysvallan ylläpitämistä koskevia sopimusperusteisia rakenteita, tai joilla ohjataan yrityskauppatilanteissa noudatettavia yhtiöoikeudellisia menettelytapoja. Lautakunnan on pyydettävä suosituksista ennen niiden antamista Finanssivalvonnan lausunto. Suositukset voidaan ottaa osaksi arvopaperipörssin sääntöjä. Lautakunta voi lisäksi antaa hakemuksesta ratkaisusuosituksia myös suosituksiin liittyvissä yksittäisissä kysymyksissä.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 7 luvussa säädetään arvopaperimarkkinalain valvonnasta. Arvopaperimarkkinalain, sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaisten määräysten sekä viranomaisten tämän lain nojalla vahvistamien sääntöjen noudattamista valvoo Finanssivalvonta.

Finanssivalvonta voi määrätä, että arvopaperien yleisölle tarjoamista tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi ottamista lykätään enintään kymmenellä perättäisellä pankkipäivällä kerrallaan, jos sillä on perusteltu syy epäillä, että arvopaperin tarjoaja tai sen julkisen kaupankäynnin kohteeksi hakija taikka se, joka toimeksiannon nojalla huolehtii tarjouksesta tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi hakemisesta, toimii yleisölle tarjoamista tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskevien säännösten vastaisesti.

Finanssivalvonta voi niin ikään määrätä arvopaperipörssin tai monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän keskeyttämään kaupankäynnin arvopaperilla enintään kymmeneksi perättäiseksi pankkipäiväksi kerrallaan, jos sillä on perusteltu syy epäillä, että kaupankäynnissä tai arvopaperia koskevassa tiedonantovelvollisuudessa toimitaan vastoin lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka julkisen kaupankäynnin tai monenkeskisen kaupankäynnin sääntöjä.

Finanssivalvonta voi niin ikään kieltää sitä, joka elinkeinotoiminnassa markkinoi tai hankkii arvopapereita, jatkamasta tai uudistamasta arvopaperimarkkinalain arvopaperien markkinointia koskevien säännösten vastaista menettelyä.

Arvopaperimarkkinalain rikkomisesta seuraavista rangaistuksista säädetään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 8 luvussa, jossa on säädetty rangaistavaksi luvaton kaupankäyntimenettelyn järjestäminen arvopapereille, selvitysyhteisön toiminnan luvaton harjoittaminen, kaupankäynnin markkinointi lain vastaisesti sekä arvopaperimarkkinoita koskevan salassapitovelvollisuuden rikkominen. Sisäpiirintiedon väärinkäyttö ja kurssin vääristäminen on säädetty rangaistaviksi rikoslaissa (39/1889). Arvopaperimarkkinalain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisella menettelyllä vahinkoa aiheuttanut on lain 9 luvun mukaan velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Laki arvo-osuusjärjestelmästä

Arvo-osuustilit ja luettelot niille kirjattujen arvo-osuuksien omistajista muodostavat arvo-osuusjärjestelmän. Arvo-osuuksilla tarkoitetaan osaketta, osuutta tai muuta oikeutta, joka on liitetty arvo-osuusjärjestelmään. Vain tilinhoitajayhteisöllä tai sen asiamiehellä on oikeus tehdä kirjauksia arvo-osuusjärjestelmään. Arvopaperinvälittäjien ja muiden kaupankäyntiosapuolten käytännön kaupankäyntimahdollisuudet riippuvat keskeisesti pääsystä arvopaperikaupan selvitys- ja toimitusjärjestelmiin.

Arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa (826/1991) säädetään tilinhoitajayhteisön oikeuksien myöntämisestä, oikeuksien peruttamisesta ja rajoittamisesta sekä arvo-osuusrekisterin palveluista perittävistä maksuista. Niin ikään säädetään arvopaperikeskuksen toimiluvasta, jonka valtiovarainministeriö myöntää hakemuksesta suomalaiselle osakeyhtiölle, joka täyttää lisäksi lain mukaiset toimintaedellytykset. Laissa säädetään lisäksi arvopaperikeskuksen tehtävistä, varautumisesta poikkeusoloihin, säännöistä ja valvonnasta. Tilinhoitajayhteisöllä on lisäksi oltava vahingonkorvausvastuunsa täyttämisen turvaamiseksi kirjausrahasto.

Laissa säädetään myös osakkeiden, joukkolainaosuuksien, velkakirjojen sekä yksityisen osakeyhtiön arvopaperien ja ulkomaisten arvopaperien arvo-osuusjärjestelmään liittämisen edellytyksistä. Laki sisältää säännökset arvopaperikeskuksen ja tilinhoitajayhteisön salassapito- ja tiedonantovelvollisuudesta sekä asiakkaan tuntemisesta. Arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa säädetään myös ulkomaisten sijoittajien arvopaperien hallintarekisteröinnistä.

Laki arvo-osuustileistä

Arvo-osuustileistä annetussa laissa (827/1991) säädetään arvo-osuusjärjestelmään kuuluvien arvo-osuustilien ja niille tehtyjen merkintöjen oikeusvaikutuksista sekä arvo-osuustilejä pitävien korvausvastuusta. Arvo-osuustileille on lain mukaan merkittävä tieto tilinhaltijasta ja muista tilille kirjattuihin arvo-osuuksiin kohdistuvien oikeuksien haltijoista, tilille kirjattujen arvo-osuuksien lajista ja lukumäärästä sekä mahdolliset tiliin kohdistuvat rajoitukset. Arvopaperikeskuksen on pidettävä lisäksi arvo-osuuksiin kohdistuvien oikeuksien haltijoista luetteloa.

Ulkomaalaisen tai ulkomaisen yhteisön tai säätiön omistamat arvo-osuudet saadaan kirjata niin sanotulle omaisuudenhoitotilille, jota tilinhaltija toimeksiannon nojalla hallitsee toisen lukuun. Tililtä on tällöin käytävä ilmi omistajan sijasta tiedot tilinhaltijasta ja se, että kysymyksessä on omaisuudenhoitotili. Omaisuudenhoitotilin tilinhaltijana voi toimia arvopaperikeskus, keskuspankki tai tilinhoitajayhteisö.

Arvo-osuudet voidaan lisäksi kirjata erityiselle kaupintatilille arvopaperien selvitysyhteisön toiminnan järjestämiseksi. Tilinhaltijan ja sen asiakkaan arvo-osuuksia ei kuitenkaan saa kirjata samalle kaupintatilille.

Arvo-osuustilille kirjattu saanto ja arvo-osuuteen kohdistuva arvo-osuustilille kirjattu oikeus saa etusijan suhteessa saantoon ja oikeuteen, jota ei ole kirjattu tilille. Pääsääntöisesti samaan arvo-osuuteen kohdistuvista keskenään ristiriidassa olevista oikeuksista aikaisemmin arvo-osuustilille kirjattu oikeus saa etusijan myöhemmin kirjattuun nähden.

Tilinhoitajayhteisöllä on tuottamuksestaan riippumaton vastuu vahingosta, joka aiheutuu virheellisyydestä tai puutteellisuudesta kirjaamistoiminnassa sekä teknisestä virheestä tai toiminnan keskeytyksestä arvo-osuuksia tai oikeudenhaltijoita koskevien tietojen käsittelyssä. Ankara vastuu seuraa myös siitä, että arvo-osuuksia tai oikeudenhaltijoita koskevia tietoja on luvattomasti luovutettu, paljastettu tai käytetty hyväksi sekä lisäksi siitä, että tilinhoitajayhteisö on jättänyt tekemättä arvo-osuuteen perustuvan suorituksen.

Laki sijoituspalveluyrityksistä

Lakia sijoituspalveluyrityksistä (922/2007) sovelletaan liiketoimintaan, jossa tarjotaan sijoituspalvelua. Sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan suomalaista osakeyhtiötä tai eurooppayhtiölaissa (742/2004) tarkoitettua eurooppayhtiötä, jolla on sijoituspalveluyrityksistä annetun lain mukainen toimilupa tarjota sijoituspalvelua. Laissa käytetty rahoitusvälineiden määritelmä vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 17 alakohdassa viitattua direktiivin I liitteen C osan luetteloa ja sijoituspalvelujen määritelmä vastaa direktiivin I liitteen A osan luetteloa sijoituspalveluista.

Sijoituspalvelu on sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 2 luvun mukaan toimiluvanvaraista, lukuun ottamatta suomalaisia luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007), jäljempänä luottolaitoslaki, nojalla toimivia luottolaitoksia tai sijoitusrahastolain nojalla toimiluvan saaneita suomalaisia rahastoyhtiöitä, joilla on toimilupa antaa sijoituspalvelua. Sijoituspalveluyritys saa, myönnetyn toimiluvan mukaisesti, sijoituspalvelun lisäksi tarjota oheispalveluina muun muassa rahoitusvälineiden säilytys- ja hoitopalveluja, myöntää asiakkaille sijoituspalveluun liittyviä luottoja ja muuta rahoitusta, tarjota yritysjärjestelyjä koskevaa neuvontaa sekä tarjota liikkeeseenlaskun takaamiseen tai järjestämiseen liittyviä palveluja.

Finanssivalvonta myöntää hakemuksesta toimiluvan sijoituspalveluyritykselle. Toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella (658/2003). Toimilupa on myönnettävä, jos saadun selvityksen perusteella voidaan varmistua, että hakija täyttää sijoituspalveluyrityksen toiminnalle ja taloudelliselle asemalle säädetyt edellytykset. Toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että saadun selvityksen perusteella sijoituspalveluyrityksen perustaja ja osakkeenomistaja, joka omistaa vähintään yhden kymmenesosan sijoituspalveluyrityksen osakkeista tai osuuden, joka tuottaa vähintään 10 prosenttia sen osakkeiden äänivallasta, on luotettava. Siten rikokseen syyllistyminen viiden arviota edeltäneen vuoden aikana on este toimiluvan myöntämiselle.

Sijoituspalveluyrityksen toiminta on järjestettävä sen liiketoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen luotettavalla tavalla. Sijoituspalveluyrityksen on asianmukaisin toimin varmistettava toimintaansa liittyvien riskien hallinta, sisäisen valvontansa toimivuus ja toimintansa jatkuvuus kaikissa tilanteissa. Sijoituspalveluyrityksen on myös riittävin toimenpitein pyrittävä estämään vaikuttavassa asemassa olevan ryhtyminen henkilökohtaisiin liiketoimiin, jos siitä voi aiheutua eturistiriita liiketoimen tai palvelun kanssa.

Sijoituspalveluyritys voi ulkoistaa sijoituspalvelun tarjoamisen tai toimintansa kannalta merkittävän muun toiminnon, jos ulkoistaminen ei haittaa sijoituspalveluyrityksen riskien hallintaa, sisäistä valvontaa eikä sijoituspalveluyrityksen liiketoiminnan taikka toiminnan kannalta merkittävän muun toiminnon hoitamista. Sijoituspalveluyrityksen on toimittava huolellisesti, kun se ulkoistaa sijoituspalvelun tarjoamisen tai toimintansa kannalta merkittävän muun toiminnon. Jos sijoituspalveluyritys ulkoistaa toimiluvanvaraista toimintaa, ulkoistettua toimintaa hoitavalla on oltava tähän tarvittava toimilupa.

Sijoituspalveluyrityksen on säilytettävä asiakasvarat niin, ettei ole vaaraa niiden sekoittumisesta sijoituspalveluyrityksen omiin tai toisen asiakkaan varoihin.

Sijoituspalveluyrityksen osakepääoman on oltava pääsääntöisesti vähintään 730 000 euroa. Sellaisen sijoituspalveluyrityksen, joka tarjoaa sijoituspalveluna vain toimeksiantojen välittämistä, toimeksiantojen toteuttamista, omaisuudenhoitoa, sijoitusneuvontaa tai liikkeeseenlaskun järjestämistä, osakepääoman on oltava vähintään 125 000 euroa.

Sijoittajien rahavarojen ja rahoitusvälineitä koskevien saamisten turvaamiseksi sijoituspalveluyrityksen on kuuluttava sijoittajien korvausrahastoon. Vaatimus jäsenyydestä ei koske sijoituspalveluyritystä, joka tarjoaa sijoituspalveluna yksinomaan toimeksiantojen välittämistä tai sijoitusneuvontaa tai monenkeskisen kaupankäynnin järjestämistä ja jolla ei ole hallussaan tai hallinnoitavana asiakasvaroja. Suojan piiriin kuuluvat sijoittajat, joille on tarjottu sijoituspalvelua tai säilytys- ja hoitopalvelua. Suojan piiriin eivät kuitenkaan kuulu ammattimaisten asiakkaiden saamiset eivätkä sellaisen sijoittajan, joka on aiheuttanut sijoituspalveluyrityksen taloudelliset vaikeudet, hyötynyt niistä tai vaikeuttanut niitä, saamiset.

Sijoituspalveluyrityksen on tunnettava asiakkaansa ja lisäksi tarvittaessa tunnettava asiakkaan todellinen edunsaaja ja henkilö, joka toimii asiakkaan lukuun. Sijoituspalveluyrityksellä on siten oltava riittävät riskienhallintajärjestelmät, joilla ne voivat arvioida asiakkaista toiminnalleen aiheutuvia riskejä. Asiakkaan tuntemisessa on lisäksi voimassa, mitä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa (503/2008) säädetään.

Laki ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa

Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen toiminnasta Suomessa säädetään laissa ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalveluja Suomessa (580/1996), jäljempänä USL. Ulkomainen sijoituspalveluyritys, joka on saanut toimiluvan muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa, jäljempänä ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys, voi perustaa sivuliikkeen Suomeen yrityksen kotivaltion valvontaviranomaisen ilmoitettua sivuliikkeen perustamisesta Finanssivalvonnalle. Ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliike voi hakea Suomessa sijoittajien korvausrahaston jäsenyyttä täydentääkseen kotivaltionsa mukaista sijoittajien saamisten suojaa, jos sen kotivaltion suoja ei ole yhtä riittävä kuin korvausrahastosuoja.

Ulkomaisella ETA-sijoituspalveluyrityksellä on lisäksi oikeus tarjota sijoituspalvelua Suomessa perustamatta tytäryritystä tai sivuliikettä. Ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys voi aloittaa sijoituspalvelun tarjoamisen Suomessa, kun Finanssivalvonta on saanut sijoituspalveluyritykselle toimiluvan myöntäneen valtion Finanssivalvontaa vastaavalta valvontaviranomaiselta ilmoituksen tarjottavista sijoitus- ja oheispalveluista sekä tiedot siitä, tarjotaanko palvelua sidonnaisasiamiehen välityksellä.

Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa toimiluvan saaneen ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen, jäljempänä kolmannen maan sijoituspalveluyritys, on haettava Finanssivalvonnalta toimilupa Suomeen perustettavalle sivuliikkeelle. Toimilupaa myöntäessään Finanssivalvonta voi päättää sivuliikkeen jäsenyydestä sijoittajien korvausrahastossa. Kolmannen maan sijoituspalveluyrityksellä on lisäksi Finanssivalvonnan luvalla oikeus tarjota sijoituspalvelua Suomessa perustamatta tytäryritystä tai sivuliikettä.

Sijoitusrahastolaki

Sijoitusrahastotoiminnasta ja rahastoyhtiölle sallitusta liiketoiminnasta säädetään sijoitusrahastolaissa. Lain muutoksella on tarkoitus saattaa vuoden 2011 aikana voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, jäljempänä sijoitusrahastodirektiivi. Rahastoyhtiön liiketoiminnan ala on rajoitettu sijoitusrahastotoimintaan, jolla tarkoitetaan varojen hankkimista yleisöltä yhteistä sijoittamista varten ja näiden varojen sijoittamista rahoitusvälineisiin.

Sijoitusrahastotoimintaa saa harjoittaa vain rahastoyhtiö ja säilytysyhteisötoimintaa saa harjoittaa vain säilytysyhteisö, joka on saanut toimiluvan tätä toimintaa varten. Rahastoyhtiön tulee lisäksi varautua poikkeusoloihin osallistumalla rahoitusmarkkinoiden valmiussuunnitteluun ja valmistelemalla etukäteen poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa.

Rahastoyhtiö saa tarjota ensinnäkin omaisuudenhoitoa, jolla tarkoitetaan sijoituskohteiden hoitamista sellaisen asiakaskohtaisen sopimuksen nojalla, jossa päätösvalta joko kokonaan tai osittain on annettu toimeksisaajalle. Tämän lisäksi se saa tarjota omaisuudenhoitoon liittyvää sijoitus- ja rahoitusneuvontaa sekä sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksien säilytyspalveluja. Rahastoyhtiö määritellään arvopaperimarkkinalain mukaiseksi arvopaperinvälittäjäksi silloin, kun se tarjoaa sijoituspalveluja. Siten rahastoyhtiön tarjotessa omaisuudenhoitoa tai sijoitus- ja rahoitusneuvontaa sitä koskevat arvopaperimarkkinalain 4 luvussa säädetyt menettelytapasäännökset.

Laissa säädetään rahasto- ja selvitysyhteisön toimiluvan edellytyksistä ja sen hakemisesta sekä rahasto-osuudenomistajien kokouksesta ja edustajistosta. Rahastoyhtiön toiminnasta, tehtävistä, säännöistä, pääomista, vakavaraisuudesta ja riskienhallinnasta on omat säännöksensä. Rahasto-osuuksien arvonmääritys, liikkeeseenlasku ja lunastaminen ovat säänneltyjä menettelyjä, samoin kuin sijoitusrahastodirektiivin mukainen varojen sijoittaminenkin.

Rahastoyhtiön on julkistettava jokaisesta hallinnoimastaan sijoitusrahastosta esite, jota on pidettävä ajan tasalla ja johon on liitettävä sijoitusrahaston säännöt. Rahastoyhtiöllä on lisäksi tiedonantovelvollisuus muun muassa rahaston varoista ja veloista, liikkeessä olevien osuuksien lukumäärästä ja rahasto-osuuden arvosta.

Rahasto-osuuksien omistaminen on tietyin edellytyksin julkista ja rahastoyhtiön on pidettävä sisäpiirirekisteriä, josta ilmenevät ilmoitusvelvolliset ja heidän omistuksensa.

Laki kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä

Laki kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä (772/1988), jäljempänä optiokauppalaki, sisältää säännökset pörssikaupankäynnin järjestämisestä johdannaissopimuksilla Suomessa. Optioyhteisön toiminta edellyttää valtiovarainministeriön toimilupaa. Laissa säädetään toimiluvan hakemisesta, optioyhteisön toiminnan yleisistä edellytyksistä, vakavaraisuudesta, säännöistä ja tehtävistä. Lisäksi laissa säädetään johdannaiskaupan selvityksestä.

Optiokauppalaissa määritellään myös optio, termiini ja johdannaissopimuksen vakiointi. Optiolla tarkoitetaan laissa sopimusta, jossa toinen osapuoli (optionsaaja) saa toiselta osapuolelta (optionasettaja) vastiketta (preemio) vastaan oikeuden sovitusta lunastushinnasta tulevaisuudessa ostaa (osto-optio) tai myydä (myyntioptio) tietyn määrä arvopapereita tai hyödykkeitä tai muuta varallisuutta (kohde-etuus) taikka oikeuden saada kohde-etuuden hinnan tai muun etuuden arvon kehitystä kuvaavan tunnusluvun muutoksen perusteella laskettavan suorituksen (indeksioptio). Optionasettaja on siten velvoitettu sopimuksen mukaiseen suoritukseen, kun taas optionsaaja ei. Termiinillä osapuolet sitoutuvat tekemään kaupan kohde-etuudella sopimuksen mukaisena ajankohtana ja kauppahinnalla. Termiinillä tarkoitetaan laissa kohde-etuutta koskevaa kauppasopimusta, jossa sovitaan hinnasta sekä määräpäivästä, jolloin suoritusta tai suorituksen korvaavaa hyvitystä on viimeistään vaadittava tai jolloin suoritus tai hyvitys ilman erillistä vaatimusta käy tehtäväksi, tai vastaavaa kohde-etuuden hinnan tai muun etuuden arvon kehityksen nojalla laskettavaan suoritukseen molemminpuolisesti oikeuttavaa sopimusta (indeksitermiini). Termiinin keskeinen ero optioon on se, että ensin mainittu on molempia osapuolia velvoittava.

Johdannaissopimuksen vakioimisella tarkoitetaan laissa sitä, että sopimuksen ehdot lukuun ottamatta option osalta preemiota ja termiinin osalta kohde-etuuden hintaa (termiinihinta) tai sitä vastaavaa tunnuslukua on määritelty optioyhteisön säännöissä. Vakioidulla johdannaissopimuksella tarkoitetaan toisaalta myös johdannaisia, joilla käydään kauppaa johdannaispörsseissä, kun taas vakioimaton johdannainen viittaa sellaiseen johdannaissopimukseen, jolla kauppaa käydään julkisten markkinapaikkojen ulkopuolelle (niin sanotut OTC-johdannaiset).

Lain käytännön merkitys on tällä hetkellä vähäinen, koska Suomessa ei harjoiteta enää laissa säädettyä toimintaa. Vakioiduilla johdannaissopimuksilla, joiden kohde-etuutena on suomalainen osake, käydään kauppaa lähinnä Tukholman pörssissä ja saksalaisessa johdannaispörssissä EUREX:ssa tai tarjoamalla rajat ylittävää palvelua.

Laki eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista

Lakia eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista (1084/1999), jäljempänä nettoutuslaki, sovelletaan selvitysjärjestelmässä toteutettavien maksujen nettouttamiseen sekä rahoitusvälineiden ja niihin rinnastettavien arvopaperien ja johdannaissopimusten sekä erilaisten valuuttojen kauppaan. Lakia sovelletaan myös niihin vakuuksiin, jotka on annettu selvitykseen liittyvien velvoitteiden täyttämisestä.

Nettoutuksella tarkoitetaan kahden tai useamman sopijapuolen vastakkaisten maksu- tai toimitusvelvoitteiden yhdistämistä eräpäivänä yhdeksi maksuvelvoitteeksi tai samanlajisten kohde-etuuksien toimittamisvelvoitteeksi. Nettoutuksen keskeisin merkitys on sen pitävyys sopijapuolen maksukyvyttömyysmenettelyssä, sillä ennen konkurssin alkamista syntyneet velvoitteet saadaan nettouttaa konkurssin estämättä, ja nettoutus sitoo sopijapuolen ja selvitysjärjestelmän osapuolen konkurssissa. Nettoutus ei myöskään peräydy takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain perusteella, vaikka suoritus olisikin tapahtunut epätavallisin maksuvälinein, ennenaikaisesti tai määrällä, jota pesän varoihin nähden olisi pidettävä huomattavana.

Laki Finanssivalvonnasta

Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) on yleiset säännökset Finanssivalvonnan valvontatoiminnasta ja toimivallasta. Finanssivalvonnan toiminnan tavoitteena on finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottaviksi säädettyjen vakaa toiminta, vakuutettujen etujen turvaaminen sekä yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan. Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa finanssimarkkinoilla toimivien toimintaa niin kuin tässä laissa ja muualla laissa säädetään. Finanssivalvonta edistää lisäksi hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla sekä yleisön tietämystä finanssimarkkinoista.

Finanssivalvonta muun muassa myöntää finanssimarkkinoilla toimiville toimilupia, rekisteröi finanssimarkkinoilla toimivia ja vahvistaa niiden toimintaa koskevia sääntöjä sekä valvoo, että finanssimarkkinoilla toimivat noudattavat niihin sovellettavia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä, niiden nojalla annettuja määräyksiä, toimilupansa ehtoja ja toimintaansa koskevia sääntöjä. Lisäksi Finanssivalvonta valvoo rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskua ja niillä tapahtuvaa kaupankäyntiä sekä selvitys- ja säilytystoimintaa koskevien säännösten ja määräysten noudattamista. Finanssivalvonta antaa myös lain soveltamisen kannalta tarpeellisia määräyksiä.

Finanssivalvonnan tehtävänä on lisäksi muun muassa seurata ja arvioida finanssimarkkinoiden ja finanssimarkkinoilla toimivien muun toimintaympäristön ja muiden yleisten toimintaedellytysten kehitystä, tehdä aloitteita finanssimarkkinoita koskevan lainsäädännön kehittämisestä ja muista tarvittavista toimenpiteistä sekä osallistua lainsäädännön valmisteluun. Lisäksi Finanssivalvonnan tulee edistää niiden finanssimarkkinoilla toimivien ohjaus- ja valvontajärjestelmien luotettavuutta, joiden taloudellista asemaa Finanssivalvonta valvoo.

Finanssivalvonnalla on käytössään hallinnollisia seuraamuksia, jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva laiminlyö noudattaa finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä. Seuraamus riippuu finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten rikkomisen luonteesta, laajuudesta ja vakavuusasteesta.

Jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva toiminnassaan laiminlyö noudattaa finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä, Finanssivalvonnan antamaa toimeenpanokieltoa tai muuta Finanssivalvonnan lain nojalla antamaa määräystä tai kieltoa, toimilupansa ehtoja tai toimintaansa koskevia sääntöjä, Finanssivalvonta voi uhkasakolla velvoittaa valvottavan tai muun finanssimarkkinoilla toimivan täyttämään velvollisuutensa, jos laiminlyönti ei ole vähäinen. Uhkasakkoa ei saa asettaa luonnolliselle henkilölle tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi silloin, kun henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan, eikä kuultavaksi kutsumista koskevan velvollisuuden täyttämiseksi.

Rikesakko puolestaan voidaan määrätä esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa säädetyn kaupparaportointivelvoitteen rikkomisesta, sisäpiiriläisen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä tai sijoitusrahaston säännöissä määrättyjen varojen sijoittamista koskevien rajoituksien rikkomisesta. Oikeushenkilölle määrättävä rikemaksu on vähintään 500 euroa ja enintään 10 000 euroa. Luonnolliselle henkilölle määrättävä rikemaksu on vähintään 50 euroa ja enintään 1 000 euroa.

Finanssivalvonta voi antaa valvottavalle ja muulle finanssimarkkinoilla toimivalle julkisen huomautuksen, jos tämä tahallaan tai huolimattomuudesta menettelee finanssimarkkinoita koskevien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti. Valvottavalle huomautus voidaan antaa myös, jos valvottava tahallaan tai huolimattomuudesta menettelee toimilupansa ehtojen tai toimintaansa koskevien sääntöjen vastaisesti eikä asia kokonaisuutena harkiten anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Finanssivalvonta voi antaa valvottavalle ja muulle finanssimarkkinoilla toimivalle julkisen varoituksen, jos finanssimarkkinoita koskevien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastainen menettely tai laiminlyönti on jatkuvaa tai toistuvaa taikka muuten niin moitittavaa, ettei julkista huomautusta ole pidettävä riittävänä.

Finanssivalvonta voi julkisen varoituksen antamisen lisäksi määrätä valvottavan ja muun finanssimarkkinoilla toimivan oikeushenkilön maksamaan seuraamusmaksun, jos tämä tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö tai rikkoo esimerkiksi muulla kuin rikoslain 51 luvussa tai arvopaperimarkkinalain 8 luvussa säädetyllä tavalla arvopaperimarkkinalain säännöksiä arvopaperien markkinoinnista, liikkeeseenlaskusta, tarjoamisesta, tiedonantovelvollisuudesta, julkisista ostotarjouksista tai tarjousvelvollisuudesta taikka sisäpiirintiedon käytöstä tai kurssin vääristämisestä.

Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä on, että menettely tai laiminlyönti on jatkuvaa, toistuvaa tai suunnitelmallista taikka muuten niin moitittavaa, ettei varoitusta yksin ole pidettävä riittävänä, eikä teko tai laiminlyönti kokonaisuutena arvioiden anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Seuraamusmaksua ei kuitenkaan voida määrätä, jos samaa rikkomusta koskeva asia on vireillä esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa rikosasiana. Seuraamusmaksua määrättäessä on otettava huomioon menettelyn laatu, laajuus ja suunnitelmallisuus sekä menettelyllä tavoiteltu hyöty ja sillä aiheutettu vahinko. Oikeushenkilölle määrättävä seuraamusmaksu on vähintään 500 euroa ja enintään 200 000 euroa, kuitenkin enintään 10 prosenttia oikeushenkilön seuraamusmaksun määräämistä edeltävän tilikauden liikevaihdosta. Luonnolliselle henkilölle määrättävä seuraamusmaksu on vähintään 100 euroa ja enintään 10 000 euroa.

Lain pääsäännön mukaan Finanssivalvonnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Finanssivalvonnan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Finanssivalvonnalla on oikeus hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on muuttanut tai kumonnut Finanssivalvonnan tekemän päätöksen.

Finanssivalvonnan päätökseen, joka koskee asiakkaansuoja-asiassa annettua toimintakieltoa ja hallinnollista seuraamusta, haetaan muutosta saattamalla asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Sama koskee eräitä arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja Finanssivalvonnan antamia kieltopäätöksiä. Lisäksi arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 a §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa muutosta Finanssivalvonnan antamaan päätökseen haetaan valittamalla markkinaoikeuteen.

2.1.2 Käytäntö

Suomen arvopaperimarkkinat olivat vuosikymmeniä Helsingin Arvopaperipörssin vuonna 1912 tapahtuneen perustamisen jälkeen varsin kehittymättömät ja eristäytyneet. Vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen rahoitusmarkkinoiden vapautuminen, verotuksen muutokset ja varallisuuden kasvu saivat pörssivaihdon ja pörssiosakkeiden hinnat rajuun kasvuun. Arvopaperikaupan sääntely ja sijoittajien suojan paraneminen, sähköinen kaupankäynti ja selvitys, ulkomaalaisille sallittu hallintarekisteröinti sekä arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen fyysisistä arvopapereista (niin sanottu dematerialisaatio) olivat seuraavia keskeisiä tekijöitä, joiden seurauksena Suomen arvopaperimarkkinoiden merkitys rahoituksen lähteenä ja sijoituskohteena on kansainvälisellä tasolla.

Arvopaperimarkkinoilla kaupankäynnin globalisoituminen on ilmennyt erityisesti kahdesta seikasta. Ensinnäkin ulkomaisten omistajien hallussa on ollut suurimmillaan yli 70 prosenttia Helsingin Pörssin osakkeiden markkina-arvosta. Toiseksi, etävälittäjien markkinaosuus Helsingin Pörssin kaupankäynnin volyymista on nykyisin selvästi yli puolet. Molemmat tekijät ovat lisänneet markkinoiden likviditeettiä ja tehokasta hinnanmuodostusta.

Lopullisesti eurooppalainen pörssikauppa avautui neljä vuotta sitten, jolloin perinteisten pörssien rinnalla alkoi toimia vaihtoehtoisia markkinapaikkoja. Viime vuosina kaupankäyntiä on nopeasti siirtynyt niihin, sillä ne pystyvät tarjoamaan jäsenilleen edullisempaa ja nopeampaa kaupankäyntiä. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana yli neljäsosa Helsingin Pörssin vaihdosta on siirtynyt vaihtoehtoisiin markkinapaikkoihin. USA:ssa vastaava luku on noin 70 prosenttia. Muutos Helsingissä näkyy erityisesti Nokia Oyj:n osakkeen kaupankäynnissä, jonka osuus Helsingin Pörssin päivävaihdosta oli suurimmillaan noin puolet, nykyisin noin neljännes.

Suomalaiset luottolaitokset ja arvopaperien välittäjät eivät ole juuri tarjonneet asiakkailleen mahdollisuutta käyttää hyödyksi uusia markkinapaikkoja, sillä pankkien integroituminen kaupankäyntipaikkoihin on ollut hankalaa ja kallista. Tähän on tullut muutos, kun välittäjien käytettävissä alkaa olla sovelluksia, joiden avulla voidaan etsiä sijoittajille parhaat osto- ja myyntitarjoukset useista pörsseistä.

Sääntelyn lisääntyminen ja yksityiskohtaistuminen on varmuudella lisännyt listattujen yhtiöiden kustannuksia. Esimerkiksi kansainvälisten tilinpäätösstandardien (englanniksi International Financial Reporting Standards, jäljempänä IFRS) käyttöönotto oli pienille pörssiyhtiöille kallis ja työläs muutos. Yhtiöt ovat hyötyneet kehityksestä lähinnä sitä kautta, että lisääntynyt osakekauppa osakkeilla on ylipäänsä parantanut oman pääomanehtoisen rahoituksen saatavuutta ja tehostanut oikeaa hinnanmuodostusta.

Välittäjille lisääntynyt kaupankäynti on lisännyt palkkiotuottoja, joskin kiristynyt kilpailu on edellyttänyt välittäjiltä tehokkuutta ja oikeaa palvelujen hinnoittelua.

Vanhan monopoliasemansa menettäneet pörssit ja arvopaperikeskukset ovat olleet suurimpien muutosten kohteina. Kiristynyt kilpailu on vaatinut lisää tehokkuutta, mihin on vastattu konsolidoitumalla synergiaetujen ja suuruuden hyötyjen saavuttamiseksi. Helsingin Pörssi on muuttunut kansallisesta toimijasta osaksi yhdysvaltalaista NASDAQ-konsernia. Suomen Arvopaperikeskus on nykyään osa belgialaista Euroclear-konsernia.

Helsingin Pörssissä listattujen yhtiöiden yhteenlaskettu markkina-arvo oli marraskuun 2011 lopussa noin 122 miljardia euroa ja yhtiöiden lukumäärä 123. Tukholman pörssin markkina-arvo oli noin 385 miljardia euroa, ja listattuja yhtiöitä yhteensä 258 kappaletta. Pörssien erot heijastavat talouksien kokoeroa ja ruotsalaisten suuryritysten suurempaa lukumäärää. Pienille yrityksille tarkoitetussa vaihtoehtoisessa markkinapaikassa Suomen ja Ruotsin ero on räikeä. Ruotsalaisia yrityksiä on First North -listalla runsaat 100 kappaletta, mutta vain kolme suomalaista yritystä.

Euroclear Finland Oy:n osuus koko Euroclear-konsernista on kaupankäynnin vaihdolla mitattuna vain noin 0,1 prosenttia ja selvityksen kohteena olevien arvopaperien markkina-arvolla mitattuna noin 1 prosentti. Pienuudestaan huolimatta selvitystoiminta Suomessa on ollut suhteellisesti Euroclear-konsernissa varsin kannattavaa.

Markkinoiden rakenne muuttui merkittävästi vuonna 2009, kun hollantilainen European Multilateral Clearing Facility (EMCF) aloitti toimintansa Suomessa tarjoamalla keskusvastapuoliselvitystä Helsingin Pörssissä kaupankäynnin kohteena oleville suurimpien yhtiöiden osakkeille. Keskusvastapuoli on yhteisö, joka arvopaperikaupan selvityksessä toimii pörssin ja arvopaperikeskuksen välissä asettumalla kauppojen vastapuoliksi sekä myyjille että ostajille, sekä takaa kauppojen toteutumisen ottamalla vastuulleen osapuolten vastapuoliriskin.

Useissa selvityksissä on osoitettu, että arvopaperikaupan selvitys toimii luotettavasti ja tehokkaasti yleensä kotimaisilla markkinoilla, mutta ei aina käytäessä arvopaperikauppaa yli maiden rajojen, sillä eri maiden markkinakäytännöissä on eroja ja tietojärjestelmät eivät ole yhteensopivia. Euroopan keskuspankki aloitti vuonna 2006 eurojärjestelmän Target2-Securities-hankkeen, jonka päämääränä on poistaa Euroopan alueelta arvopaperikaupan selvityksessä olevat kansalliset rajat luomalla yhteiseen laitealustaan perustuva, selvityksen turvallisuutta lisäävä arvopaperien selvityspalvelu. Target2-Securities-hankkeen tavoitteena on siten luoda yksi yhteinen tietojärjestelmä, jonka avulla järjestelmään liittyvien maiden arvopaperikaupat toteutetaan. Euroopan keskuspankin arvion mukaan järjestelmä otetaan käyttöön vuonna 2015 tai 2016.

Kotitalouksien osakesijoitusten lisääntymisen kannalta keskeistä on se, että kaupankäynti ja arvo-osuuksien säilyttäminen on yksinkertaista ja edullista, ja samojen pelisääntöjen alaista kuin ulkomaisilla sijoittajilla. Lisäksi sijoittajia suojaavan lainsäädännön ja sen valvonnan on oltava toimivaa.

Marraskuun 2011 lopussa ulkomaalaisomistus listattujen yritysten 122 miljardin euron markkina-arvosta oli noin 40 prosenttia. Toiseksi suurin omistajaryhmä olivat kotitaloudet runsaan 20 prosentin osuudella. Julkisyhteisöjen, kuten valtion ja työeläkelaitosten, omistus oli noin 11. Yritysten (mukaan lukien Solidium Oyj) omistuksessa on kuudesosa pörssiosakkeista. Rahoitus- ja vakuutuslaitosten, joihin kuuluvat myös sijoitusrahastot, omistus Suomen arvo-osuusjärjestelmässä olevista yrityksistä oli marraskuun lopussa runsaat neljä prosenttia.

Erityisesti suurimpien yritysten ulkomaalaisista omistajista suurin osa on institutionaalisia sijoittajia, kuten eläke- ja sijoitusrahastoja. Kotimaisista omistajista institutionaalisia sijoittajia on vajaat 40 prosenttia. Institutionaaliset sijoittavat tekevät tavallisesti sijoituspäätöksensä päätetyn strategiansa mukaisesti, jolloin yhtenä keskeisenä vaikuttavana tekijänä on riskienhallinta ja omistusten hajauttaminen. Lisäksi sijoituksen edellytyksiin kuuluvat myös sijoituksen likviditeetti, hinnanmuodostus ja kaupankäyntikustannus.

Kansainvälisille sijoittajille markkinoiden avautuminen on ollut positiivinen asia. Se on tuonut uusia sijoituskohteita, minkä lisäksi kaupankäynti on tehostunut ja nopeutunut, käytettävissä on runsaasti uusia riskinhallintaan, mutta myös riskien ottoon soveltuvia arvopapereita.

Luottolaitosten lisääntyvä sääntely ja sen kiristyminen tulevat korostamaan jatkossa arvopaperimarkkinoiden roolia Euroopassa. Eurooppalaisen joukkovelkakirjamarkkinan rooli rahoituksen saatavuudessa on perinteisesti ollut suhteellisen pieni verrattuna Yhdysvaltoihin, ja vieras pääoma on hankittu perinteisesti pankkisektorilta. Luottolaitosten kiristyvät pääomavaatimukset tulevat nostamaan rahoituksen hintaa, ja on nähtävissä, että rahoituksen hankinta siirtyy jatkossa yhä enemmän arvopaperimarkkinoille. Tämä korostaa tarvetta hyvin toimiville arvopaperimarkkinoille kotimaassa.

2.1.3 Oikeuskäytäntö

Arvopaperimarkkinalain soveltamisalalla on oikeuskäytäntöä niin alemmista oikeusasteista kuin korkeimmasta oikeudestakin. Suurin osa tuomioistuinratkaisuista liittyy rikoslain 51 luvussa säänneltyihin arvopaperimarkkinarikoksiin. Muiden finanssimarkkinoita koskevien lakien soveltamisesta oikeuskäytäntöä on sen sijaan ilmeisen vähän. Samoin vahingonkorvaussäännöksiin liittyvät tuomioistuinratkaisut ovat olleet hyvin harvinaisia.

Seuraavassa on selostettu muutamia keskeisiä korkeimman oikeuden ratkaisuja liittyen arvopaperimarkkinarikoksiin.

Korkein oikeus käsitteli ratkaisussaan (KKO 2006:110) luonnollisen henkilön vuonna 1999 tekemiin osakeostoihin liittynyttä tapausta, jossa ensimmäiseen osakekauppaan sovellettavaksi tulivat arvopaperimarkkinalain 5 luvun 1 §:n (740/1993) ja 8 luvun 1 §:n (740/1993) 1 momentti (sisäpiirintiedon väärinkäyttö) sekä tapaukseen liittyvän toiseen osakekauppaan rikoslain 51 luvun 1 §:n (475/1999) 1 momentti (sisäpiirintiedon väärinkäyttö) ja 6 §:n (475/1999) 2 momentti. Tapauksessa vakuutusyhtiön pääjohtajalla oli tieto yhtiössä valmisteilla olevasta suunnitelmasta, joka tähtäsi pankki- ja vakuutusalan kannalta merkittäviin rakennejärjestelyihin toisen vakuutusyhtiön kanssa ja johon sisältyi tavoite hankkia huomattava määrä tämän toisen vakuutusyhtiön osakkeita kolmannelta vakuutusyhtiöltä. Pääjohtaja oli hankkinut kyseisen toisen vakuutusyhtiön osakkeita ensin alaikäisen tyttärensä nimiin ja tämän jälkeen määräysvallassaan olleen yhtiön nimiin. Osakeostot ajoittuivat rakennejärjestelyyn tähtäävän neuvotteluprosessin olennaisiin vaiheisiin. Korkein oikeus päätyi katsomaan, että pääjohtajan hallussa ollut tieto oli ollut arvopaperimarkkinalain ja rikoslain tarkoittamaa sisäpiirintietoa ja että tietoa oli käytetty taloudellisen hyödyn hankkimistarkoituksessa. Korkein oikeus katsoi, että pääjohtaja oli törkeästä huolimattomuudesta syyllistynyt sisäpiirintiedon väärinkäyttöön ja tuomitsi hänet 30 päiväsakkoon.

Korkein oikeus käsitteli ratkaisussaan (KKO 2009:1) pörssiyhtiön vuonna 2000 toteutettuun osakeantiin ja -myyntiin liittynyttä tapausta, jossa syytekohtina olivat muun muassa rikoslain 51 luvun 2 §:n mukainen törkeä sisäpiirintiedon väärinkäyttö ja rikoslain 51 luvun 5 §:n mukainen arvopaperimarkkinoita koskeva tiedottamisrikos. Tapauksessa internetkonsultointiyrityksen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä toiminut henkilö sekä hallituksen puheenjohtajana toiminut henkilö olivat ennen yhtiön osakeantia ja -myyntiä listalleottoesitteessä esittäneet yhtiön tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja. Järjestelyssä henkilöt myivät omistamiaan yhtiön osakkeita samaan aikaan, kun yhtiö laski osakkeita liikkeeseen. Henkilöt käyttivät sisäpiirintietoa hyväkseen myydessään osakkeitaan syyllistyen siten arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen ja törkeään sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. Tekohetki oli alkuvuodesta 2000. Korkein oikeus käsitteli asiassa rangaistusten määräämistä, rikosten tuottaman taloudellisen hyödyn menettämistä ja yhteisösakon mittaamista. Tekijät tuomittiin törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä ja kolmesta arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta kumpikin 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistuksiin. Lisäksi korkein oikeus katsoi muun muassa, ettei se seikka, että henkilöitä ja yhtiötä vastaan oli käräjäoikeudessa vireillä ainakin osittain kysymyksessä olleista rikoksista johtuvia vahingonkorvausvaatimuksia estänyt hyödyn tuomitsemista menetetyksi ja pysytti voimassa hovioikeuden tuomion rikoshyödyn menettämistä koskevilta osin. Myös yhtiö tuomittiin asiassa yhteisösakkoihin.

Korkein oikeus on antanut lisäksi kaksi merkittävää veropetosta koskevaa ennakkoratkaisua, jotka liittyvät hallinnollisen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämiseen samasta teosta. Tapauskäytäntö ovat merkittäviä ennen kaikkea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan tulkinnoissa.

Törkeää veropetosta ja ne bis in idem -periaatetta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2010:45) oli kyse usean eri verovuoden jälkiverotuspäätösten voimaantulosta ja sen jälkeen samassa asiassa nostetusta törkeän veropetoksen syytteestä. Ne bis in idem -periaatteella tarkoitetaan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti sitä, ettei ketään saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen ja rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Ratkaisu on lopullinen, kun siihen ei voida enää hakea muutosta säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin muutoksen hakemiselle säädetyn määräajan kuluttua umpeen. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan veronkorotuspäätökset olivat tulleet lopullisiksi, kun viiden vuoden määräaika oikaisuvaatimukselle oli kulunut umpeen. Oikaisua jälkiverotuspäätökseen hakenut verovelvollinen oli peruuttanut jälkiverotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen ja maksanut verot ja veronkorotukset. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan oikaisuvaatimuksen peruuttaminen ei itsessään tee asian käsittelyä ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla lopulliseksi. Kun törkeää veropetosta koskeva syyte perustui samaan asiaan, viimeisen jälkiverotuspäätöksen oikaisuvaatimuksen määräaika oli kulunut umpeen ja verovelvollinen oli omalta osaltaan pyrkinyt saattamaan asian päätökseen, veronkorotus oli tullut lopulliseksi eikä ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan veropetosta koskevaa syytettä voitu ottaa tutkittavaksi.

Korkein oikeus otti kantaa ne bis in idem -periaatteeseen myös ratkaisussa (KKO 2010:46). Tapauksessa verovelvolliselle oli määrätty kolme jälkiverotuspäätöstä, joihin hän ei ollut hakenut oikaisua. Syyttäjä vaati samaan tekoon perustuen verovelvolliselle rangaistusta törkeästä veropetoksesta noin vuoden kuluessa ensimmäisen jälkiverotuspäätöksen antamisesta. Aiemmasta tapauksesta poiketen korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että syyte voitiin tutkia, koska jälkiverotusta koskevat päätökset eivät olleet lopullisia vaan vireillä olevaan asiaan rinnastettavia tai muutoin lopullista ratkaisua vailla olevia.

2.1.4 Lautakuntien ratkaisukäytäntö

Arvopaperimarkkinalain soveltamisalalla on ratkaisukäytäntöä eri lautakunnista. Lautakunnan käsiteltäväksi saatetussa asiassa on kuitenkin tapausten ja niihin liittyvien olosuhteiden erilaisuuden vuoksi saatettu päätyä vastakkaiseen lopputulokseen kuin alla kuvatuissa tapauksissa.

Arvopaperilautakunta käsitteli asiassa (APL 420/2008) pankin konsultatiivisen varainhoidon asiakkaalle pankin liikkeeseen laskemista joukkovelkakirjalainoista antaman sijoitusneuvonnan asianmukaisuutta. Lainat, jotka asiakas oli merkinnyt vuonna 2006, olivat osa pankin liikkeeseen laskemaa joukkovelkakirjaohjelmaa. Arvopaperilautakunta arvioi pankin liikkeeseen laskeman joukkovelkakirjalainaohjelman alla asiakkaalle myytyjen kahden lainan markkinoinnissa annettujen tietojen oikeellisuutta, laajuutta ja esitystapaa sijoituspäätöstä tekevän asiakkaan näkökulmasta ottaen huomioon rahoitusvälineen luonteen ja asiakkaan tuntemuksen rahoitusmarkkinoista, kun lainan pääoma myöhemmin menetettiin finanssikriisin seurauksena. Laina oli niin sanottu Collateralised Debt Obligation, jossa lainan ostaja eli sijoittaja pääsi osallistumaan luottoriskisuojauksen myyjänä globaaliin luottoriskin tukkumarkkinaan myymällä lainan liikkeeseenlaskijalle eli pankille luottoriskisuojausta. Tapauksessa oli kysymys muun muassa siitä, tuliko asiakkaan mieltää saamansa myynti-informaation perusteella, että hän saattaa menettää sijoittamansa pääoman osaksi tai kokonaan. Arvopaperilautakunta katsoi, että asiakas oli tehnyt päätöksensä sijoittaa pankin liikkeeseen laskemiin joukkolainoihin niiden tietojen perusteella, joita hänen oma sijoitusneuvojansa oli hänelle puhelimitse antanut. Kun kyse oli ollut ei-ammattimaisesta sijoittajasta, jonka kokemus sijoitustuotteista oli ollut kapea-alaista, asiakkaalla oli ollut perusteltu syy luottaa sijoitusneuvojalta suullisesti saamiinsa tietoihin lainojen kuulumisesta riskittömien sijoitusten puolelle. Arvopaperilautakunta katsoi myös, että vaikka markkinointiesitteessä oli selkeästi ollut esillä lainan viiteyhteisöjen vakavaraisuuteen perustuva riski, asiakkaalle oli voinut sijoitusneuvojan lausumasta jäädä perustellusti se virheellinen käsitys, että lainan voisi myydä pois tietyn ajanjakson jälkeen lähes täyden pääoman arvosta. Arvopaperilautakunnan näkemyksen mukaan markkinointi oli kokonaisuutena arvioiden asiakkaan näkökulmasta harhaanjohtavaa ja lautakunta päätyi suosittelemaan, että pankki korvaa asiakkaalle lainan arvon alenemisesta mahdollisesti aiheutuvan vahingon.

Helsingin Pörssin kurinpitolautakunta käsitteli vuonna 2004 kahta listayhtiötä koskevat ennakkotapaukset tiedottamissääntöjen soveltamisesta. Ensimmäinen tapauksista koski yrityskaupan vaikutusten arviointia ja kohteen tuloskehitystä yrityskauppatiedotteessa. Listayhtiö oli antanut pörssitiedotteen tekemästään yrityskaupasta. Pörssin säännöt edellyttävät, että listayhtiö julkistaa tiedotteessaan tiedot ostetun yhtiön tuloskehityksestä sekä antaa riittävät tiedot yrityskaupan vaikutusten arvioimiseksi. Kurinpitolautakunta piti yhtiön antamaa kaupan kohteen tuloskehityksen ja taloudellisen aseman kuvausta oikeana, joskin niukkana. Lautakunta katsoi, että kaupan kohteen tuloskehitys on esitettävä pidemmältä aikaväliltä kuin ainoastaan edelliseltä tilikaudelta. Yhtiön tiedotteen mukaan kaupalla oli olennainen vaikutus sen liikevaihtoon ja tulokseen. Lautakunta katsoi, ettei sijoittaja tämän tiedon perusteella voinut tehdä arviota yrityskaupan vaikutuksesta listayhtiön taloudelliseen tilanteeseen. Kaupan tulos- ja tasevaikutuksia on siten selostettava tarkemmin. Kurinpitolautakunta katsoi, että tiedon tarvetta lisäsi se, että kaupan kohde oli listaamaton ja huomattavan suuri yksityinen osakeyhtiö listayhtiöön verrattuna. Asiaan liittyvien lieventävien seikkojen vuoksi kurinpitolautakunta katsoi kuitenkin, ettei seuraamuksen määräämiselle ollut tarvetta.

Toinen tapaus koski tiedottamisvelvollisuutta määräysvallan siirtyessä. Tapauksessa osakekauppa, jolla listayhtiön määräysvalta vaihtui, synnytti liputusvelvollisuuden lisäksi pörssin sääntöjen mukaisen yleisen tiedonantovelvollisuuden, koska kauppa oli omiaan olennaisesti vaikuttamaan pörssiarvopaperin arvoon. Kaupan solmimiseen osallistuivat myyjän puolesta kohteena olevan listayhtiön toimitusjohtaja ja jotkut hallituksen jäsenistä. Kurinpitolautakunta katsoi, että tässä tilanteessa listayhtiön yleinen tiedonantovelvollisuus alkoi heti kaupantekohetkellä eikä vasta yhtiön saamasta liputusilmoituksesta. Yleisen tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluivat tässä tapauksessa yhtiön tietoon tulleet seikat muun muassa ostajan tavoitteista, kauppahinnasta ja kaupan vaikutuksesta vähemmistöosakkeiden arvoon, joiden osalta informaatio oli sijoittajille tarpeen ja vaikutti osakkeen arvoon. Koska listayhtiö oli täyttänyt tiedottamisvelvollisuutensa asianmukaisesti vasta pörssin vaatimuksen jälkeen, kurinpitolautakunta antoi yhtiölle muistutuksen.

Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta antoi asiassa YKL 04/2007 L Rahoitustarkastuksen pyynnöstä lausunnon siitä, täyttyvätkö osakeyhtiölain (624/2006) 1 luvun 7 §:n mukaiset vaatimukset yhtiön osakkeenomistajien yhdenvertaisuudesta vuosina 2007—2008 toteutetussa järjestelyssä, jossa pörssiyhtiön liiketoiminta myytiin, yksityisen osakeyhtiön logistiikkaliiketoiminta siirrettiin pörssiyhtiölle jakautumisen kautta, pörssiyhtiön osakelajit yhdistettiin sekä toteutettiin tiettyjä muita järjestelyyn liittyviä toimenpiteitä. Rahoitustarkastus pyysi yrityskauppalautakunnan lausuntoa arvioidakseen sitä, täyttikö järjestelyyn liittyvä pakollinen ostotarjous kokonaisuutena arvioiden arvopaperimarkkinalain 6 luvun 2 §:n vaatimuksen tasapuolisesta kohtelusta, koska Rahoitustarkastuksen näkemyksen mukaan arvioon vaikutti myös se, täyttikö järjestely osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n vaatimuksen yhdenvertaisuudesta. Yrityskauppalautakunta rajasi lausuntoaan siten, että se arvioi tilannetta vain pörssiyhtiön ja sen osakkeenomistajien kannalta ja vain osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n mukaisen yhdenvertaisuuden kannalta. Yrityskauppalautakunta päätyi katsomaan lausunnossaan, että kun järjestelyä arvioitiin yhtenä kokonaisuutena ja ottamalla erityisesti huomioon pörssiyhtiön osakkeen aikaisempi kurssikehitys, tulleessa ostotarjouksessa tarjottavaksi esitetty vastike, osakkeenomistajan mahdollisuus jäädä omistajaksi tulevaan yhtiöön pörssiyhtiön aiempien pääomistajien kanssa vastaavin eduin sekä pörssiyhtiön osakkeen tulevaan hintakehitykseen ja likviditeettiin liittyvät odotukset, järjestelyä oli pidettävä vähemmistöosakkeenomistajan edun mukaisena.

2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomainen ja Euroopan unionin lainsäädäntö

2.2.1 Euroopan unionin lainsäädäntö

Komissio antoi vuonna 1998 rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaan (Financial Services Action Plan), jonka kolmena strategisena tavoitteena on ollut yhtenäisten rahan tukkumarkkinoiden luominen, avointen ja turvallisten vähittäiskaupan markkinoiden luominen sekä toiminnan vakauden valvontaa varten asetettujen sääntöjen lujittaminen. Toimintasuunnitelman nojalla arvopaperimarkkinalainsäädännön alalla on annettu 2000-luvun alussa lukuisia kattavia alan harmonisointiin tähdänneitä direktiivejä ja muutamia suoraan sovellettavia komission asetuksia. Näitä ovat muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta, jäljempänä esitedirektiivi, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/6/EY sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista, jäljempänä markkinoiden väärinkäyttödirektiivi.

Komissio on antanut markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla kolme täytäntöönpanodirektiiviä ja yhden täytäntöönpanoasetuksen. Komission direktiivi 2003/124/EY Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta sisäpiiritiedon määritelmän ja julkistamisen sekä markkinoiden manipuloinnin määritelmän johdosta, jäljempänä komission määritelmädirektiivi, komission direktiivi 2003/125/EY Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta sijoitussuositusten asianmukaisen esittämisen ja eturistiriitoja koskevien tietojen julkistamisen osalta, jäljempänä komission sijoitussuositusdirektiivi, sekä komission asetus (EY) N:o 2273/2003 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja rahoitusvälineiden vakauttamiselle myönnettävien poikkeusten osalta, jäljempänä komission takaisinostoasetus, annettiin 22 päivänä joulukuuta 2003. Lisäksi 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettiin komission direktiivi 2004/72/EY Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta hyväksyttyjen markkinakäytäntöjen, hyödykejohdannaisia koskevan sisäpiiritiedon määrittelemisen, sisäpiiriluettelojen laatimisen, johtohenkilöiden arvopaperikaupoista ilmoittamisen ja epäilyttävistä arvopaperikaupoista ilmoittamisen osalta, jäljempänä komission kolmas direktiivi.

Lisäksi on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta, jäljempänä avoimuusdirektiivi, sen täytäntöönpanodirektiivi 2007/14/EY säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jäljempänä avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiivi, sekä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi ja sen täytäntöönpanodirektiivi 2006/73/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevien vaatimusten, toiminnan harjoittamisen edellytysten ja kyseisessä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta, jäljempänä komission direktiivi 2006/73/EY, sekä täytäntöönpanoasetus N:o 1287/2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta tietojen kirjaamista koskevien sijoituspalveluyritysten velvoitteiden, liiketoimista ilmoittamisen, markkinoiden avoimuuden, rahoitusvälineiden kaupankäynnin kohteeksi ottamisen sekä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta, jäljempänä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetus N:o 1287/2006.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/25/EY julkisista ostotarjouksista, jäljempänä ostotarjousdirektiivi, on myös annettu 2000-luvun alussa. Vuonna 2009 on annettu jo aiemmin mainittu sijoitusrahastodirektiivi.

Euroopan unioni asetti marraskuussa 2008 niin kutsutun korkean tason asiantuntijoiden työryhmän (High Level Group on Financial Supervision) selvittämään finanssijärjestelmän kriisin taustoja ja kriisin edellyttämiä sääntelytoimenpiteitä. Työryhmän puheenjohtajana toimi Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund), jäljempänä IMF, entinen pääjohtaja Jacques de Larosière. Työryhmä antoi suosituksia, joista keskeisiksi nousivat EU:n finanssimarkkinoiden makro- ja mikrovalvonnan tulevien rakenteiden peruslinjaukset.

Linjausten perusteella komissio julkaisi syyskuussa 2009 korkean tason asiantuntijoiden työryhmän suosituksiin perustuvat ehdotuksensa uudeksi EU-tason makrosääntelyksi ja -valvonnaksi sekä ehdotuksensa Euroopan uudeksi mikrotason finanssivalvontajärjestelmäksi. Komissio tavoitteli lainsäädännöllä tehokkaampaa yhteistyötä finanssimarkkinoiden valvonnassa sekä markkinoiden vakaus- että markkinoiden integraationäkökulmasta.

Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen perustamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1094/2010 ja Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen perustamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, muodostavat yhdessä Euroopan uuden mikrotason finanssivalvontajärjestelmän, joka koostuu kolmesta EU-tason viranomaisesta, jotka kattavat pankkivalvonnan, vakuutusvalvonnan sekä arvopaperimarkkinavalvonnan. Jäsenvaltioiden kansalliset viranomaiset ovat edustettuina jokaisessa kolmessa viranomaisessa ja kaikki kolme viranomaista toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään. Kolmen viranomaisen tehtävänä on valmistella finanssimarkkinoita ja niiden valvontaa koskevia teknisiä standardeja ja ei-sitovia ohjeita ja suosituksia, huolehtia niiden soveltamisen yhdenmukaisuudesta, varmistaa valvontainformaation jakaminen valvojien kesken, sovitella valvojien välisiä näkemyseroja sekä koordinoida kriisinhallintaa. Varsinainen valvonta perustuu kuitenkin, kuten tälläkin hetkellä, kansalliseen valvontaan. Poikkeuksena tästä on Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tehtävä valvoa suoraan eurooppalaisia luottoluokituslaitoksia erillisasetuksen nojalla. Valvontaa koskevat muutokset tulivat voimaan 25.11.2010 ja vuoden 2011 alusta eurooppalaiset valvontaviranomaiset saivat toimivaltaa sekä valvonnassa että sääntelyssä kotimaisen valvojan, Finanssivalvonnan, rinnalla.

Kansainvälisen finanssikriisin sekä sitä seuranneen EU-alueen talouskriisin yksi seuraus on ollut arvopaperimarkkinoita koskevien uusien EU-lainsäädäntöhankkeiden merkittävä lisääntyminen vuodesta 2009 lukien. Hankkeissa paitsi teknisesti korjataan ja tarkastellaan uudelleen 2000-luvulla jo annettuja säännöksiä, myös fokusoidaan kriiseissä ilmenneiden sääntelyn aukkojen korjaamiseen. EU-säännösten valmisteluprosessi on kriisien johdosta oleellisesti nopeutunut. Lisäksi suoraan jäsenvaltioita sitovien asetusten käyttöala on selvästi laajentumassa.

Vuosille 2009—2011 ajoittui lukuisia arvopaperimarkkinoita koskevia EU-hankkeita. Uutta sääntelyä ovat muun muassa johdon ja henkilöstön palkkioita koskeva sääntely osana pankkien vakavaraisuussääntelyä, vaihtoehtoisten rahastojen hoitajia koskeva niin sanottu AIFM-direktiivi, yhteissijoitusyrityksiä koskevaa sijoitusrahastodirektiiviä täydentävät komission asetukset ja direktiivit, asetus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisesta ja direktiivi sen sääntelyvallasta sekä esitedirektiivin muutos. Näistä viimeksi mainittu on tarkoituksenmukaista panna täytäntöön tässä esityksessä.

Vuoden 2012 alussa valmisteilla olevia arvopaperisektorin EU-hankkeita ovat muun muassa seuraavat 12 hanketta (suluissa valmisteluvaihe):

1. Sijoittajien korvausrahastodirektiivin muuttaminen (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/9/EY muuttamisesta annettu heinäkuussa 2010, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

2. Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (ehdotus annettu syyskuussa 2010, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

3. Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lyhyeksi myynnistä ja tietyistä luottoriskinvaihtosopimusten osa-alueista (ehdotus annettu syyskuussa 2010, juuri valmistunut )

4. Seuraamusjärjestelmien harmonisointi (komission ehdotus tullut vuonna 2011 useassa eri osassa, valmisteilla neuvoston työryhmissä)

5. Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin uudelleenarviointi (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista sekä komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista annettu lokakuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmissä)

6. Rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin tarkistaminen (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY kumoamisesta (uudelleenlaadittu) sekä komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusvälineiden markkinoista sekä OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (edellä kohdassa 2. tarkoitettu niin sanottu Euroopan markkinarakenneasetus) muuttamisesta annettu lokakuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

7. Avoimuusdirektiivin uudelleenarviointi (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY ja komission direktiivin 2007/14/EY muuttamisesta annettu lokakuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

8. Hyvä hallinto (corporate governance) rahoitusmarkkinoilla (komission ehdotus tullut useassa eri osassa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

9. Luottoluokituslaitoksista annetun asetuksen muuttaminen (komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luottoluokituslaitoksista annetun asetuksen (EY) N:o 1060/2009 muuttamisesta sekä komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2009/65/EY ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin 2011/61/EY muuttamisesta luottoluokitusten liiallisen käytön osalta annettu marraskuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

10. Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisista riskipääomarahastoista (ehdotus annettu joulukuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

11. Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisista sosiaalisen yrittäjyyden rahastoista (ehdotus annettu joulukuussa 2011, valmisteilla neuvoston työryhmässä)

12. Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi arvopaperien selvitystoiminnan kehittämisestä EU:ssa ja arvopaperikeskuksista (ehdotus annettu 7.3.2012, valmistelu neuvoston työryhmässä alkaa huhtikuussa).

Näitä valmisteilla olevia säädösehdotuksia ei ole mahdollista panna täytäntöön vielä arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta koskevassa esityksessä. Mainitut komission esitykset ja niistä johtuvat kansalliset muutostarpeet on kuitenkin tarkoituksenmukaisella tavalla syytä ottaa huomioon esitettävissä muutoksissa. Kokonaisuudistuksen asiasisällön kannalta merkittävimpiä yllä mainituista hankkeista ovat etenkin hankkeet 1—7 ja 12. Niiden täytäntöönpanolla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia tämän esityksen mukaisiin säännöksiin.

Sijoittajien korvausrahastodirektiivin muutoksella pyritään tehostamaan sijoittajien korvausrahastosuojaa koskevia sääntöjä, takaamaan toimijoille tasapuoliset toimintaedellytykset sekä varmistamaan, että korvausjärjestelmillä on käytettävissä riittävästi rahoitusta ja tarvittavat järjestelyt sijoittajille maksettavia korvauksia varten. Komissio antoi tämän johdosta 12.7.2010 ehdotuksen sijoittajien korvausrahastodirektiivin muuttamisesta. Hallitus on antanut asiaa koskevan U kirjelmän (U 35/2010 vp) Eduskunnalle lokakuussa 2010. Komission direktiiviehdotuksen mukaan sijoittajien korvauksen määrä nousisi nykyisestä 20 000 eurosta 50 000 euroon. Korvausrahastot joutuisivat keräämään varoja 0,5 prosenttia hallussaan olevien sijoittajien korvausrahastosuojan piiriin kuuluvista varoista.

Komissio antoi 15.9.2010 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi OTC-johdannaissopimuksista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (KOM(2010) 484 lopullinen). Valtioneuvosto antoi asiasta U-kirjelmän eduskunnalle U 38/2010 vp. Sääntelyehdotuksen keskeisenä tavoitteena on lisätä johdannaismarkkinoiden avoimuutta sekä lisätä markkinoiden vakautta velvoittamalla johdannaisia käyttävät osapuolet ja muut toimijat käyttämään pääsääntöisesti aina keskusvastapuoliselvitystä, milloin se on mahdollista. Tämän lisäksi kaikki johdannaispositiot tulisi raportoida erityiseen kauppatietorekisteriin. Sääntelyehdotus kohdistuu ensi sijassa johdannaismarkkinoilla toimiviin rahoitusalan toimijoihin ja selvitystoiminnan keskusvastapuoliin. Sääntelyehdotus koskee osin myös muita kuin rahoitusalalla toimivia yhtiöitä.

Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lyhyeksi myynnistä ja eräistä luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvistä seikoista annettiin 15.9.2010. Asiaa koskeva U-kirjelmä U 37/2010 vp annettiin eduskunnalle lokakuussa 2010. Sääntelyhankkeen tavoitteena on lyhyeksi myynnin ja luottoriskinvaihtosopimusten avoimuuden lisääminen asettamalla raportointivelvollisuuksia lyhyistä positioista sekä luottojohdannaisten käyttöön liittyen. Tavoitteena on lisäksi rajoittaa kattamatonta lyhyeksi myyntiä sekä yhtenäistää jäsenvaltioiden viranomaisten poikkeusoloja koskeva kriisitoimivaltuudet lyhyeksi myynnin ja luottoriskinvaihtosopimuksien osalta. Komissio ehdottaa, että jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla olisi poikkeustilanteissa selkeät oikeudet määräajaksi rajoittaa tai kieltää minkä tahansa rahoitusvälineen lyhyeksi myyntiä ja luottojohdannaisia järjestelmäriskien ehkäisemiseksi ja markkinavakauden säilyttämiseksi. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle (ESMA) ehdotetaan annettavaksi oikeus varmistaa rajoitusten koordinaatio ja yhdenmukainen soveltaminen jäsenvaltioissa.

Komission tarkoituksena ei ole antaa seuraamusjärjestelmästä yhtä finanssisektorin eri aloja kattavaa ehdotusta, vaan seuraamuksia koskevia kysymyksiä käsitellään kussakin sektorikohtaisessa säädöshankkeessa erikseen. Ensimmäisiä tällaisia hankkeita ovat olleet komission heinäkuussa 2011 antama ehdotus luottolaitosten vakavaraisuusdirektiiviksi sekä lokakuussa 2011 annetut ehdotukset markkinoiden väärinkäyttöasetukseksi, avoimuusdirektiiviksi sekä rahoitusvälineiden markkinoista annettavaksi direktiiviksi. Ehdotettujen säädösten mukaan hallinnollinen seuraamus voitaisiin määrätä sekä luonnolliselle henkilölle että oikeushenkilölle. Hallinnollisten seuraamusten vähimmäistaso säädettäisiin riittävän korkeaksi erilaisten käytännön tilanteiden arvioimiseksi ja seuraamusten tasoa yhdenmukaistettaisiin. Komission jo antamissa ehdotuksissa on noudatettu yhtenäistä linjaa ja enimmäisseuraamusten olisi oltava luonnollisille henkilöille vähintään 5 miljoonaa euroa ja oikeushenkilöille vähintään 10 prosenttia oikeushenkilön edellisvuoden liikevaihdosta. Lainsäädäntöehdotuksessa säädetään niistä vähimmäisseikoista, jotka vaikuttavat seuraamuksen määräämiseen. Näitä ovat esimerkiksi rikkomuksesta saatu taloudellinen hyöty, tekijän taloudellinen kantokyky, tekijän yhteistyö asian selvittämisessä ja rikkomuksen kesto.

Komissio on myös tietyiltä osin yhdenmukaistamassa sääntelyä rikosoikeuden osalta siten, että finanssimarkkinoita koskevan lainsäädännön rikkomisesta tulee määrätä jäsenvaltioissa rikosoikeudellinen rangaistus. Komissio on antanut ensimmäisen tällaisen ehdotuksen lokakuussa 2011, joka koskee markkinoiden väärinkäyttöä koskevia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on kriminalisoitava tahallinen sisäpiirintiedon väärinkäyttö, ilmaiseminen sekä markkinoiden manipulointi.

Komissio antoi lokakuussa 2011 ehdotuksen markkinoiden väärinkäyttöä koskevaksi asetukseksi sekä direktiiviehdotuksen markkinoiden väärinkäyttöä koskevista rikosoikeudellisista seuraamuksista. Asetuksella korvattaisiin aiemmin annettu markkinoiden väärinkäyttödirektiivi. Ehdotusten tavoitteena on muun muassa lisätä sijoittajan suojaa ja markkinoihin kohdistuvaa luottamusta ja valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä sekä harmonisoida ja tiukentaa valvontaviranomaisten käytössä olevien hallinnollisten seuraamusten tasoa sekä rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Direktiiviehdotuksessa jäsenvaltiot velvoitetaan muun muassa kriminalisoimaan tahallisesti tehty sisäpiirintiedon väärinkäyttö, sen laiton ilmaiseminen ja markkinoiden manipulointi. Rangaistusasteikkoja ei ehdoteta harmonisoitavan, vaan se jätetään kansalliseen harkintaan.

Asetusehdotuksessa markkinoiden väärinkäyttöä koskevien säännösten soveltamisalaa laajennetaan monenkeskisissä ja organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä kaupankäynnin kohteena oleviin rahoitusvälineisiin, tiettyihin OTC-johdannaissopimuksiin, päästöoikeuksiin sekä tiettyihin hyödykemarkkinoilla tapahtuviin liiketoimiin. Asetusehdotuksessa täsmennetään myös sisäpiirintiedon määritelmää, sen julkistamisvelvollisuutta, sisäpiiriläisten kauppojen julkistamisvelvollisuutta sekä sisäpiirintiedon käyttöä ja manipulaatiota koskevia kieltoja. Lisäksi ehdotuksessa harmonisoidaan valvontaviranomaisten käytössä olevia valvonta- ja tutkintavaltuuksia sekä hallinnollisia seuraamuksia.

Komissio antoi sääntelyehdotuksensa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin tarkistamiseksi 20.10.2011. Uudistus kattaa useita teemoja, mutta erityisen tarkastelun kohteena ovat olleet markkinapaikat ja niillä käytävä kaupankäynti. Julkisen kaupankäynnin sääntelyä ja siten läpinäkyvyyttä halutaan laajentaa OTC- ja hyödykejohdannaisilla käytävään kauppaan. Tähän liittyen ehdotetaan säänneltäväksi myös uudentyyppisiä markkinapaikkoja, jotta kaupankäynti erilaisilla sijoituskohteilla olisi niille sopivimmin säänneltyä. Komission pyrkimyksenä on myös parantaa pk-yritysten mahdollisuuksia päästä pääomamarkkinoille. Komissio esittää myös uusien sijoituspalvelujen ottamista sääntelyn piiriin, erityisesti sijoitusneuvontaan liittyvien palvelujen sekä säilytystoiminnan osalta. Sijoituspalvelujen tarjoamiseen liittyviä menettelytapoja ja sijoituspalveluyritysten sääntelyyn on ehdotettu laajennuksia erityisesti sijoittajansuojan lisäämiseksi. Joukkovelkakirjat haluttaisiin entistä laajemmin rahoitusvälineitä koskevan avoimuussääntelyn kohteeksi. Lisäksi tarkistamisella pyritään kansallisten lainsäädäntöjen erojen vähentämiseen.

Direktiivin tarkistaminen suoritettaisiin kahdella säädöksellä, asetuksella ja direktiivillä, joilla korvattaisiin nykyinen direktiivi. Direktiivillä ehdotetaan tarkistettavan sääntelyä, joka koskee sijoituspalvelujen tarjontaa, voimassa olevan poikkeussääntelyn laajuutta, sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevia ja menettelytapavelvollisuuksia, markkinapaikkojen toiminnan järjestämistä koskevia velvollisuuksia, tietopalvelun tarjoajien toimilupaa ja jatkuvaluonteisia velvollisuuksia, toimivaltaisten viranomaisten valtuuksia, seuraamuksia; sekä sellaisten kolmansien maiden sijoituspalveluyritysten toimintaa EU:ssa, joilla on sivuliike EU:ssa.

Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi kaupan avoimuutta koskevien tietojen julkistamisesta ja liiketoimia koskevien tietojen antamisesta toimivaltaisille viranomaisille, selvityspalvelujen tasapuolisesta saatavuudesta, johdannaisten kaupankäynnistä järjestäytyneessä kaupankäyntijärjestelmässä, johdannaispositioihin ja rahoitusvälineisiin kohdistuvista erityisistä valvontatoimista sekä sellaisten kolmansien maiden sijoituspalveluyritysten toiminnasta EU:ssa, joilla ei ole sivuliikettä EU:ssa.

Komission muutosehdotus avoimuusdirektiivin muuttamiseksi annettiin 25.10.2011. Ehdotus on suhteellisen suppea. Keskeinen ehdotus on säännellyllä markkinalla (pörssit) kaupankäynnin kohteena olevien listayhtiöiden neljännesvuosikatsausten julkaisemista koskeva vaatimuksen poistaminen. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot eivät voi enää vaatia listayhtiöiden julkaisevan useampia osavuotisia katsauksia kuin puolivuotiskatsauksen. Puolivuotiskatsauksista säädettäisiin edelleen direktiivissä ja ESMA:lle ehdotetaan valtuutta antaa niistä tarkempia sisältösuosituksia. Toinen keskeinen ehdotus on liputusvelvollisuuden laajentaminen koskemaan myös muiden järjestelyjen kautta saavutettua osakeomistusta "vastaavaa taloudellista etua". Kolmas keskeinen ehdotus velvoittaa jäsenvaltiot säätämään hallinnollinen seuraamus avoimuusdirektiivissä yksilöityjen velvollisuuksien rikkomisesta, mukaan luettuna liputusilmoituksen tekemisen tai sen julkistamisen laiminlyönti sekä tilinpäätöksen ja osavuotisen katsauksen julkistaminen myöhässä tai julkistamatta jättäminen. Erillisenä asiana komissio ehdottaa kaivos-, öljy-, kaasu- ja metsäteollisuutta harjoittavien ETA-alueella listattujen liikkeeseenlaskijoiden vastuullisuuden lisäämiseksi, että niitä vaadittaisiin julkistamaan kerran vuodessa (toiminta)maakohtaisesti tiedot kyseiselle valtiolle maksetuista maksuista erillisessä raportissa.

Maaliskuussa 2012 annetulla ehdotuksella asetukseksi selvitystoiminnasta ja arvopaperikeskuksista on tarkoitus yhtenäistää sekä eri maissa toimiviin arvopaperikeskuksiin sovellettavaa lainsäädäntöä että arvopaperikauppojen selvitysaikoja. Asetuksessa määriteltäisiin ne palvelut, joita arvopaperikeskus voisi tarjota. Palvelut jakaantuisivat kaikille arvopaperikeskuksille yhteisiin ydinpalveluihin sekä vapaammin tarjottaviin lisäpalveluihin. Ydinpalvelut kattavat Suomessa käytössä olevan suoran omistuksen järjestelmän.

Järjestelmäriskin takia arvopaperikeskusten toiminnalta edellytettäisiin toimilupaa sekä jatkuvaa valvontaa. Saatuaan toimiluvan yhdestä EU:n jäsenvaltiosta, voisi arvopaperikeskus tarjota palveluja ns. passilla toisiin jäsenvaltioihin. Liikkeeseenlaskijayhtiöille annettaisiin asetusehdotuksessa oikeus vapaasti valita arvopaperikeskus liikkeeseen laskemiensa arvopaperien säilyttämistä varten. Ennen kuin valintaoikeus voi vapaasti toteutua, tulee asetuksessa ratkaista valintaoikeuden suhde kansalliseen yhtiö- ja verolainsäädäntöön. Arvopaperikeskuksien välisen kilpailun lisääminen edellyttää lisäksi, että eri arvopaperikeskusten järjestelmät toimivat yhteen, jotta valintaoikeus ja siihen liittyvät selvitys- ja säilytyspalvelut voidaan luotettavalla tavalla toteuttaa. Epäyhtenäiset arvopaperien käsittelysäännöt, tekniset standardit ja selvitysajat lisäävät arvopaperien selvityksen kuluja ja riskejä yhteismarkkinoilla. Tulevalla sääntelyllä pyritään siten myös yhtenäistämään arvopaperien käsittelyn käytäntöjä.

Asetuksella harmonisoidaan lisäksi arvopaperikeskustoimintaa koskevien velvoitteiden rikkominen ja toimituspuutteiden korvausostovaatimukset. Ehdotetut hallinnolliset sanktiot ovat euromääriltään huomattavan paljon korkeampia kuin Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat sanktiot.

Valtioneuvosto antaa asetusehdotuksesta U-kirjelmän eduskunnalle huhtikuun 2012 lopussa.

Komission työohjelman mukaan se antaa vuoden 2012 aikana lisäksi ainakin seuraavat 5 arvopaperisektorin sääntelyehdotusta:

1. Paketoidut vähittäissijoitustuotteet -direktiivi

2. Sijoitusrahastodirektiivin viides muutosdirektiivi

3. Arvopaperien hallinnan oikeusvarmuus -direktiivi 2012 mennessä

4. Sulkeutuva nettoutus -direktiivi

5. Arvopaperikeskusten ja keskusvastapuoliyhteisöjen kriisinhallinta -direktiivi

Lissabonin sopimus tuli voimaan 1.12.2009 ja sen voimaantulo saattoi päätökseen useita vuosia kestäneet neuvottelut Euroopan unionin toimielinjärjestelmän uudistamisesta. Lissabonin sopimuksella muutettiin nykyisiä perussopimuksia. Sopimus antaa Euroopan unionille oikeudellisen kehyksen ja välineet, joita se tarvitsee voidakseen vastata tuleviin haasteisiin ja kansalaisten tarpeisiin. Sopimuksella yksinkertaistetaan ja tehostetaan unionin työskentelymenetelmiä ja äänestyssääntöjä.

Merkittävä muutos on, uudistetun Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä voidaan siirtää komissiolle valta antaa soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävissä säädöksissä määritellään nimenomaisesti tällaisen säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi kuitenkin peruuttaa säädösvallan siirron. Peruuttamispäätös ei kuitenkaan vaikuta jo voimassa olevien siirretyn säädösvallan nojalla annettujen säädösten voimassa oloon. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä perussäädöksessä voidaan myös säätää, että säädösvallan siirron nojalla annettu säädös voi tulla voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei vastusta sitä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä asetetun määräajan kuluessa. Säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten nimikkeessä käytetään ilmaisua delegoitu.

Täytäntöönpanovallan siirtoa koskeva määräys sisältyy Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklaan. Jos EU-säädökset edellyttävät yhtenäistä täytäntöönpanoa EU:n tasolla, komissiolle voidaan siirtää toimivaltaa toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä. Erityistapauksessa täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttaminen voidaan siirtää myös neuvostolle. Komission täytäntöönpanotoimivallan käyttöä valvovat jäsenvaltiot. Täytäntöönpanosäädösten nimikkeessä käytetään ilmaisua täytäntöönpano.

Aiemmin täytäntöönpanovallan käyttöä harjoitti neuvosto, ja sitä koskevat periaatteet on vahvistettu neuvoston päätöksellä, komitologiapäätös. Nykyisin noudatetaan neuvoston ja parlamentin vuonna 2011 vahvistamaa asetusta (EU) N:o 182/2011 yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä.

2.2.2 Ulkomainen lainsäädäntö

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa keskeisimmiksi vertailumaiksi on valittu Iso-Britannia, Ranska ja Saksa sekä lähivaltioista Ruotsi ja Tanska.

Arvopaperimarkkinalaki

Yleiset periaatteet ja yleissäännökset

Ruotsin arvopaperimarkkinalain säätämistä koskeneessa komiteanmietinnössä (SOU 2006:50) on perusteellisesti käsitelty arvopaperimarkkinalain sääntelyn yleisiä tavoitteita ja periaatteita, mutta niistä ei ole säädetty arvopaperimarkkinalaissa (Lag om värdepappersmarknaden 2007:528). Mietinnössä todetaan lisäksi, että sääntelyn tavoitteet ovat joiltakin osin väistämättä vastakkaisia, kuten sijoittajansuoja ja kustannusten alentaminen tai tehokkuus. Ruotsin arvopaperimarkkinalaissa ei ole varsinaisia yleissäännöksiä eikä yleisiä periaatteita, mutta laissa on eri toimijoita koskevia kohdennettuja yleissäännöksiä. Esimerkiksi sijoituspalveluyrityksiä koskevan yleissäännöksen mukaan sijoituspalvelulaitoksen (värdepappersinstitut) tulee turvata asiakkaidensa edut tarjotessaan sijoitus- tai oheispalveluja sekä toimia rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja ammattimaisesti. Sijoituspalvelulaitoksen tulee lisäksi toimia siten, että yleinen luottamus arvopaperimarkkinoihin säilyy. Sen sijaan Ruotsin kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (Lag om handel med finansiella instrument 1991:980) on arvopaperikauppaa koskeva yleissäännös, jonka mukaan rahoitusvälineiden kaupankäyntiä tulee harjoittaa siten, että yleinen luottamus arvopaperimarkkinoihin säilyy ja että yksittäiset sijoitukset eivät tarpeettomasti vaarannu.

Ison-Britannian rahoituspalveluja ja -markkinoita koskevassa laissa (Financial Services and Markets Act 2000) on säädetty lainsäädännön yleisistä tavoitteista, joita ovat markkinoiden luottamus, yleisöllä oleva tieto, sijoittajien suoja ja talousrikollisuuden vähentäminen. Samat tavoitteet ovat myös valvontaviranomaisen, Financial Services Authorityn, jäljempänä FSA, toiminnan tavoitteita markkinoiden ja toimijoiden valvonnassa.

Myös monissa 2000-luvulla annetuissa keskeisissä EU-direktiiveissä mainitaan direktiivien täytäntöönpano- tai soveltamistavoitteet. Esimerkiksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin tavoitteita ovat korkeatasoinen sijoittajansuoja ja palvelujen tarjoamisen mahdollistaminen yli rajojen Euroopan unionin alueella, kun taas esitedirektiivin tavoitteita ovat markkinoiden tehokkuus ja sijoittajien suoja. Tanskan arvopaperikauppalaissa (Lov om værdipapirhandel 2009) säädetään velvollisuus noudattaa hyvää arvopaperikauppatapaa. Tanskassa toimiluvanvaraista rahoituspalvelutoimintaa koskevat sekä yleissäännös hyvän tavan noudattamisesta että yksittäiset kohdennetut yleissäännökset erilaisista rahoituspalvelujen asiakassuhteista.

Saksan arvopaperimarkkinoiden sääntely jakaantuu viiteen eri lakiin, joissa ei ole kattavia yleissäännöksiä, mutta joissa on kohdennettuja yleissäännöksiä. Esimerkiksi Saksan arvopaperikauppalaissa (Wertpapierhandelsgesetz 1998) edellytetään, että liikkeeseenlaskijan on kohdeltava arvopaperien omistajia tasapuolisesti samankaltaisissa olosuhteissa. Lisäksi sijoituspalvelujen tarjoajien sijoitusneuvontaa koskevat periaatteet on määritelty. Saksan ostotarjouslaissa (Wertpapiererwerbs- und Übernahmegesetz 2001) säädetään ostotarjouksissa noudatettavista yleisistä periaatteista, joita ovat yhdenvertainen kohtelu, kohdeyhtiön nopea päätöksenteko ja sen osakkaiden etujen ensisijaisuus sekä markkinahäiriöiden aiheuttamisen kielto.

Kansainvälinen arvopaperimarkkinoiden valvojien järjestö IOSCO (The International Organization of Securities Commissions) hyväksyi toukokuussa 2003 tavoiteasiakirjan arvopaperimarkkinasääntelyn tavoitteista ja periaatteista. Tavoiteasiakirjassa keskeisimmät arvopaperimarkkinoiden sääntelyn periaatteet ovat sijoittajien suojeleminen, markkinoiden tehokkuus, läpinäkyvyys ja toiminnan tasapuolisuus sekä markkinoiden rakenteellisten riskien hallinta. Nämä tavoitteet ovat sopusoinnussa EU-direktiiveihin sisältyvien tavoitteiden kanssa.

Rakenne

Kansainvälinen vertailu on osoittanut hyvin erilaisia valintoja arvopaperimarkkinalainsäädännön rakenteessa. Keskeisiä arvopaperimarkkinoita koskevia lakeja, joissa on arvopaperimarkkinalain sisältämää sääntelyä, on Saksassa viisi, Ruotsissa kolme sekä Isossa-Britanniassa ja Tanskassa yksi. Luvanvaraista sijoituspalvelua tarjoavia säännellään Tanskassa ja Saksassa samassa laissa kuin luottolaitoksia, kun taas Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja osin Suomessa tarjoajia säännellään muun arvopaperimarkkinasääntelyn yhteydessä.

Säännöllinen tiedonantovelvollisuus

Osavuosikatsauksen selostusosassa on annettava yleiskuvaus liikkeeseenlaskijan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä niiden kehityksestä katsauskaudella. Siinä on selostettava katsauskauden merkittäviä tapahtumia ja liiketoimia sekä niiden vaikutuksia liikkeeseenlaskijan toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan, annettava kuvaus liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan liittyvistä merkittävistä lähiajan riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä arvioitava liikkeeseenlaskijan todennäköistä kehitystä kuluvana tilikautena siinä määrin kuin se on mahdollista ja esitettävä selvitys seikoista, johon arvio perustuu.

Ruotsin arvopaperimarkkinalaissa ei säädetä osavuosikatsausten tulevaisuudennäkymistä, vaan arvopaperimarkkinalaissa viitataan edelleen lakiin vuosikertomuksista (Årsredovisningslag 1995:1554), jossa tulevaisuuden näkymiä käsitellään ainoastaan toimintakertomuksen yhteydessä.

Tanskassa ei ole lainsäädäntöä osavuosikatsausten tulevaisuudennäkymistä. Avoimuusdirektiivi on pantu Tanskassa täytäntöön ilman kansallista lisäsääntelyä.

Isossa-Britanniassa yhtiöiden kirjanpitoa (accounting) koskevista asioista säädetään yhtiölaissa (Companies Act 2006). Yhtiölaissa ei säädetä osavuosikatsauksista tai niiden tulevaisuudennäkymistä. Tulevaisuudennäkymistä säädetään ainoastaan vuosittain annettavien johdon raporttien osalta. Avoimuusdirektiivi on pantu täytäntöön yhtiölaissa.

Huomattavia omistus- ja ääniosuuksia koskeva ilmoitusvelvollisuus eli niin sanottu liputusvelvollisuus

Osakkeenomistaja on velvollinen ilmoittamaan omistuksensa tietyt raja-arvot saavuttavista, ylittävistä tai alittavista äänimäärän tai osakepääoman muutoksista julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijalle ja valvontaviranomaiselle avoimuusdirektiivin mukaisesti. Liputuskäytännöt vaihtelevat eri maissa. Ruotsissa omistusosuutta laskettaessa otetaan huomioon niin omissa nimissään omaan lukuun kuin omissa nimissään toisenkin lukuun hallinnoitavat osakkeet. Ranskassa osakkeenomistajan, jonka osuus ylittää 10 prosentin tai 20 prosentin rajan, tulee lisäksi antaa lausunto yhtiölle ja valvontaviranomaiselle yhtiötä koskevista aikeistaan seuraavan 12 kuukauden ajanjakson aikana. Saksassa liikkeeseenlaskijayhtiön tulee kolmen päivän sisällä liputusilmoituksen saatuaan julkistaa tieto sekä ilmoittaa tiedon julkaisemisesta valvontaviranomaiselle.

Isossa-Britanniassa liputusrajan alaraja on kolme prosenttia, jos kyseessä on Isossa-Britanniassa rekisteröity julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskija. Omistajan liputusraja kasvaa tällöin prosenttiyksiköittäin aina 100 prosenttiin asti. Ilmoitus on tehtävä kahden kaupankäyntipäivän kuluessa. Jos kuitenkin kohdeyhtiö on muu kuin kotimainen, on määräaika 4 päivää. Arvopaperien säilyttäjillä tai hallintarekisteröinnin hoitajilla ei ole liputusvelvollisuutta, jos osakkeisiin liittyvien äänioikeuksien käyttäminen on mahdollista ainoastaan kirjallisten tai elektronisten ohjeiden mukaisesti.

Taulukko 1: Liputusrajat 65 prosenttiin asti

Taulukko 2: Liputusrajat 66 prosentista alkaen

Sisäpiirirekisteri

Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin mukaan liikkeeseenlaskijoiden johtohenkilöiden ja tarvittaessa näiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden on ainakin ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki omaan lukuunsa tekemänsä liiketoimet, jotka koskevat kyseisen liikkeeseenlaskijan osakkeita tai niihin liittyviä rahoitusjohdannaisia tai muita rahoitusvälineitä.

Mainitut tiedot toimitetaan Finanssivalvontaa vastaavalle viranomaiselle monissa jäsenvaltioissa. Esimerkiksi Ruotsissa sisäpiiriläinen toimittaa perustiedot liikkeeseenlaskijalle, joka toimittaa ne edelleen valvontaviranomaisen ylläpitämään rekisteriin. Sisäpiiriläinen toimittaa muutostiedot omistuksissa suoraan valvontaviranomaiselle. Ranskassa sisäpiiriläisen pitää tehdä ilmoitus omista ja lähipiirinsä liiketoimista liikkeeseenlaskijan rahoitusvälineillä viiden päivän kuluessa niiden toteutumisesta liikkeeseenlaskijalle ja valvontaviranomaiselle. Sen sijaan Isossa-Britanniassa liikkeeseenlaskijan johdon ja tämän lähipiiriin kuuluvan on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle kaikki omaan lukuunsa tekemänsä liiketoimet liikkeeseenlaskijan rahoitusvälineillä neljän päivän kuluessa. Liikkeeseenlaskijan on vastaavasti tehtävä saamistaan tiedoista ilmoitus tiedotejakelijalle viipymättä ja viimeistään yhden kaupankäyntipäivän kuluessa ilmoituksen saannista. Nämä tiedot ovat muun muassa valvontaviranomaisen saatavilla.

Vaikutusvaltayhteisöt

Johtohenkilöiden arvopaperikauppoja käsittelevän komission kolmannen direktiivin mukaan rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijan organisaatiossa johtotehtävissä olevan henkilön lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä tarkoitetaan myös vaikutusvaltayhteisöjä. Myös Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa sisäpiiriläisen lähipiiri muodostuu vaikutusvaltayhteisöistä. Ruotsissa vaikutusvaltayhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, josta sisäpiiriläisellä on vähintään 10 prosentin omistus tai äänivalta ja jossa hän lisäksi käyttää merkittävää vaikutusvaltaa.

Kaupparaportointi

Suomalaisen sijoituspalvelun tarjoajan ja ulkomaisen sijoituspalvelun tarjoajan Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen on raportoitava Finanssivalvonnalle kaikki säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteina olevilla rahoitusvälineillä sekä rahoitusvälineillä, joiden arvo riippuu tällaisesta rahoitusvälineestä, toteuttamansa liiketoimet viipymättä ja viimeistään seuraavana pankkipäivänä riippumatta siitä, missä liiketoimi toteutettiin.

Ruotsin arvopaperimarkkinalaissa säädetään kaupparaportoinnista. Säännökset vastaavat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin kaupparaportointia koskevia säännöksiä. Arvopaperimarkkinalain mukaan sijoituspalvelulaitos vastaa siitä, että tiedot sen toteuttamista liiketoimista ilmoitetaan valvontaviranomaiselle (Finansinspektion) mahdollisimman nopeasti ja viimeistään seuraavan arkipäivän aikana, jos liiketoimet koskevat rahoitusvälineitä, jotka on hyväksytty kaupankäynnin kohteiksi säännellyillä markkinoilla.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin soveltaa direktiivin mukaisia kaupparaportointivelvoitteita myös rahoitusvälineisiin, joita ei ole hyväksytty kaupankäynnin kohteiksi säännellyillä markkinoilla. Tämä mahdollisuus on Ruotsissa hyödynnetty muuttamalla Finansinspektionin sijoituspalvelutoiminnasta antamia määräyksiä ja tästä syystä myös monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä (handelsplattform) toteutetut ja OTC-johdannaisilla käydyt kaupat on raportoitava julkisen kaupankäynnin kohteina olevilla arvopapereilla toteutettujen liiketoimien lisäksi.

Komission täytäntöönpanoasetus N:o 1287/2006 määrittelee kaksi tilannetta, jotka mahdollistavat laajennetun raportointivelvollisuuden. Asetuksen mukaan jäsenvaltiot voivat edellyttää, että toimivaltaiselle viranomaiselle toimitettavaan, rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaiseen raportointiin on sisällyttävä tieto asiakkaista, joiden puolesta sijoituspalveluyritys on toteuttanut kyseisen liiketoimen. Mainitunlainen velvollisuus on sisällytetty Ruotsin arvopaperimarkkinalakiin, jonka mukaan raportin on sisällettävä tietoja, joilla tunnistetaan asiakas, jonka puolesta liiketoimi on toteutettu. Finansinspektionin sijoituspalvelutoiminnasta antamien määräysten mukaan sijoituspalveluyrityksen on pyynnöstä ilmoitettava liiketoimen viitenumero sekä asiakkaan asiakasnumero, nimi tai muu nimike, henkilötunnus, yritystunnus tai muu henkilöllisyysnumero ja osoite.

Tanskan arvopaperikauppalaissa säädetään arvopaperinvälittäjien kaupparaportointivelvollisuudesta. Arvopaperinvälittäjän, joka toteuttaa liiketoimen arvopapereilla (værdipapir), jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla (reguleret marked) Tanskassa, Euroopan talousalueella tai valtiossa, jonka kanssa Tanska on solminut finanssimarkkinoita koskevan sopimuksen taikka vaihtoehtoisella markkinapaikalla (alternativ markedsplads), on arvopaperikauppalain mukaan raportoitava tiedot liiketoimesta mahdollisimman nopeasti ja viimeistään ennen asianomaisen markkinan sulkemisaikaa liiketoimea seuraavana päivänä. Arvopaperikauppalain arvopapereita koskevat säännökset soveltuvat myös moneen muuhun rahoitusvälineeseen tavanomaisten arvopaperien lisäksi.

Arvopaperikauppalain mukaan valvova viranomainen (Finanstilsynet) voi määrätä, että kaupparaportointivelvollisuus koskee myös arvopapereita, joita ei ole otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai vaihtoehtoisella markkinapaikalla. Finanstilsynetin kaupparaportoinnista antamassa asetuksessa (bekendtgØrelse om indberetning af transaktioner med værdipapirer, 1189/2007) ei kuitenkaan ole tällaista määräystä.

Kaupparaportointiasetuksen mukaan raportin on sisällettävä asiakkaan nimi, jonka puolesta arvopaperinvälittäjä on suorittanut liiketoimen, sekä asiakkaan arvo-osuustilinumero (depotnummer). Tiedot on ilmoitettava, jos liiketoimi on suoritettu arvopapereilla, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla Tanskassa, Euroopan talousalueella tai valtiossa, jonka kanssa Tanska on solminut finanssimarkkinoita koskevan sopimuksen. Arvopaperinvälittäjän on ilmoitettava asiakkaan arvo-osuustilinumero ja nimi myös sen raportoidessa liiketoimista, jotka on toteutettu vaihtoehtoisella markkinapaikalla.

Saksassa kaupparaportoinnista säädetään arvopaperikauppalaissa. Sijoituspalveluyritysten sekä toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai kolmannessa maassa toimiluvan saaneiden talletuspankkien ja sijoituspalveluyritysten, jotka tarjoavat rahoituspalveluja Saksassa sivuliikkeen kautta tai rajan yli, on raportoitava Saksan valvontaviranomaiselle (Bundesanstalt für Finanzdienstleistungsaufsicht, jäljempänä BaFin) kaikista rahoitusvälineillä tehdyistä liiketoimista, jos rahoitusvälineet on otettu kaupankäynnin kohteeksi järjestetyllä markkinalla (organisierter Markt) tai niillä käydään kauppaa saksalaisen pörssin säännellyllä markkinalla tai säännellyllä epävirallisella markkinalla (Freiverkehr). Kaupparaportointivelvollisuus ei siten koske yleisesti vaihtoehtoisilla markkinapaikoilla toteutettuja liiketoimia, vaan ainoastaan liiketoimia, jotka on toteutettu erityisellä saksalaisen pörssin vaihtoehtoisella Freiverkehr-markkinapaikalla. Raportti on toimitettava BaFinille viimeistään liiketoimen toteuttamista seuraavana työpäivänä, pois lukien lauantait.

Raportointivelvollisuus koskee myös kotimaisia keskusvastapuolia ja yrityksiä, joiden kotipaikka on muussa kuin toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Raportointivelvollisuus koskee lisäksi yrityksiä, joiden kotipaikka on toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, mutta vain siltä osin kuin ne käyvät kauppaa rahoitusvälineillä sellaisessa saksalaisessa pörssissä, jossa rahoitusvälineitä ei ole otettu kaupankäynnin kohteeksi järjestetyllä markkinalla eikä niillä käydä kauppaa säännellyllä markkinalla.

Raportin on sisällettävä jokaisesta liiketoimesta komission täytäntöönpanoasetuksen N:o 1287/2006 mukaiset tiedot. Niiden lisäksi raportin on sisällettävä arvo-osuustilin (Depot) haltijan (Depotinhaber) tai arvo-osuustilin tunniste (Kennzeichen zur Identifikation), jollei arvo-osuustilin haltijan itse tule laatia raporttia, sekä asiakkaan (Auftraggeber) tunniste silloin, kun asiakas ei ole myös arvo-osuustilin haltija.

BaFin on asetuksella (Verordnung über die Meldepflichten beim Handel mit Wertpapieren und Derivaten, 1995) antanut tarkempia säännöksiä raportin sisällöstä, luonteesta, laajuudesta ja muodosta sekä sallituista tietovälineistä ja lähetystavoista. Asetuksessa määritellyillä kotimaisilla obligaatioilla (Schuldverschreibungen), merkintäoikeuksilla (Bezugsrechte) ja joukkovelkakirjoilla (Daueremissionen des Bundes) käydyt kaupat voidaan laskea yhteen ja ilmoittaa yhdessä ja samassa päivittäisessä raportissa jokainen arvopaperilaji eriteltynä.

Isossa-Britanniassa valvontaviranomaisen valvontaa koskeva käsikirja (Supervision Manual, jäljempänä SUP) sisältää määräykset kaupparaportoinnista (transaction reporting). Yrityksen, joka tekee liiketoimen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla (regulated market) tai määräyksenmukaisella markkinalla (prescribed market), on raportoitava tiedot liiketoimesta FSA:lle riippumatta siitä, onko liiketoimi tapahtunut mainituilla markkinoilla. Myös tiedot OTC-johdannaisilla tehdyistä liiketoimista on ilmoitettava, jos johdannaisen arvo johdetaan tai on muutoin riippuvainen osakkeesta (equity) tai velkaliitännäisestä rahoitusvälineestä (debt-related financial instrument), joka on hyväksytty kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai määräyksenmukaisella markkinalla. Raportoitavat tiedot on ilmoitettava mahdollisimman pian ja viimeistään ennen liiketoimen toteutumispäivän jälkeisen työpäivän päättymistä. Raportissa on ilmoitettava liiketoimen toteuttaneen yrityksen yksilöintitiedot. Jos tämä yritys ei ole lopullinen asiakas, raportissa on lisäksi ilmoitettava yksilöllinen koodi, jonka perusteella voidaan yksilöidä asiakas, jonka puolesta liiketoimi on toteutettu.

Sijoituspalvelulaki ja asiakasvarat

Sijoituspalveluyrityksen on järjestettävä sen haltuun luovutettujen asiakasvarojen säilyttäminen ja käsittely luotettavalla tavalla. Asiakasvarojen säilyttämisessä ja käsittelyssä on erityisesti huolehdittava siitä, että sijoituspalveluyrityksen varat pidetään selkeästi erillään asiakasvaroista. Keskusvastapuoliselvityksen käyttöönotto ja siihen liittyneet lainsäädännön tarkistukset eivät muuttaneet asiakasvarojen sääntelyä.

Ruotsin uusi arvopaperimarkkinalaki säädettiin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä ja sillä kumottiin muun muassa sijoituspalvelutoiminnasta annettu laki (Lag om värdepappersrörelse 1991:981). Sijoituspalvelulaitoksen eli sijoituspalveluyrityksen, sijoituspalvelujen tarjoamiseen toimiluvan saaneen ruotsalaisen luottolaitoksen ja ulkomaisen yrityksen, joka harjoittaa sijoituspalvelutoimintaa ruotsalaisen sivuliikkeen kautta, on pidettävä asiakkaan rahoitusvälineet erillään sijoituspalvelulaitoksen omaisuudesta, jollei asiakas ole nimenomaisesti hyväksynyt jotain muuta. Kaupoista rahoitusvälineillä annetun lain 3 luvussa säädetään tarkemmin toiselle kuuluvien rahoitusvälineiden hallinnasta.

Ruotsissa sijoituspalvelulaitosten on riittävin järjestelyin turvattava asiakkaan oikeudet ja pidettävä asiakasvarat erillään laitoksen omaisuudesta, jollei laitos ole luottolaitos tai jollei sillä ole oikeutta vastaanottaa oheispalveluna asiakasvaroja tilille sijoituspalvelutoiminnan helpottamiseksi. Sijoituspalveluyrityksen ja ulkomaisen yrityksen, joka tilintekovelvollisena vastaanottaa varoja oheispalveluna, on välittömästi erotettava varat omista varoistaan.

Tanskassa sijoituspalveluyritysten toimintaan sovelletaan rahoitusalan yrityksistä annettua lakia (lov om finansiel virksomhed 2010:467). Lain mukaan sijoituspalveluyrityksellä (investeringsselskab) tarkoitetaan oikeushenkilöä tai luonnollista henkilöä, jonka toiminta koostuu sijoituspalvelujen tarjoamisesta. Rahoitusalan yrityksen, jolla on lupa toimia arvopaperinvälittäjänä (værdipapirhandler), on turvattava asiakkaiden omistusoikeus heille kuuluviin varoihin ja rahoitusvälineisiin. Arvopaperinvälittäjän on myös suojattava asiakkaiden oikeuksia eikä se saa, ilman asiakkaan nimenomaista suostumusta, käyttää asiakkaan varoja (midler) ja rahoitusvälineitä (instrumenter). Yritys saa pitää asiakkaiden rahoitusvälineitä samalla tilillä (samledepot), jos se on kertonut yksittäiselle asiakkaalle tästä aiheutuvista oikeudellisista seurauksista ja mainittu asiakas on antanut suostumuksensa yhteissäilytykseen. Tanskassa Finanstilsynet on valtuutettu antamaan määräyksiä siitä, että yrityksellä on poikkeuksellisissa tilanteissa oikeus säilyttää sen omia ja asiakkaan omistamia rahoitusvälineitä samalla tilillä. Kuitenkin osakesalkkuja hoitavien yritysten on heti vastaanotettuaan asiakkaan varat talletettava ne erityiselle asiakasvarojen tilille (kundekonto) luottolaitoksessa (kreditinstitut), joka sijaitsee joko EU-jäsenvaltiossa tai sellaisessa valtiossa, jonka kanssa Tanska on solminut finanssimarkkinoita koskevan sopimuksen.

Saksassa sijoituspalveluyrityksiin sovelletaan arvopaperikauppalakia, jonka mukaan sijoituspalveluyrityksiä (Wertpapierdienstleistungsunternehmen) ovat luottolaitokset (Kreditinstitute), rahoituspalvelulaitokset (Finanzdienstleistungsinstitute) ja luottotoiminnasta annetun lain (Gesetz über das Kreditwesen, 1998) mukaiset yritykset, jotka tarjoavat sijoituspalveluja (Wertpapiernebendienstleistungen) yksinään tai yhdessä sijoitusoheispalvelujen kanssa elinkeinotoiminnassa tai ammattimaisesti.

Sijoituspalveluyrityksen, joka ei ole luottolaitos, on viipymättä erotettava asiakkaan rahavarat yrityksen ja muiden asiakkaiden varoista erityiselle hallintatilille (Treuhandkonten), joka on luottolaitoksessa, keskuspankissa, hyväksytyssä rahamarkkinarahastossa tai toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai kolmannessa maassa toimiluvan saaneen talletuspankin (Einlagenkreditinstitut) tai arvopaperiyrityksen (Wertpapierhandelsunternehmen) saksalaisessa pankkitoimintaa (Bankgeschäfte) harjoittavassa sivuliikkeessä. Asiakkaan rahavarojen säilytys voidaan järjestää muulla tavalla vain asiakkaan nimenomaisella suostumuksella. Myös asiakkaan arvopaperit on viipymättä laitettava arvopaperisäilytykseen arvopaperisäilytystä harjoittavaan luottolaitokseen Saksassa tai ulkomailla. Sijoituspalveluyritys saa ainoastaan selkeästi määritellyin ehdoin, jotka asiakkaan on hyväksyttävä etukäteen, käyttää asiakkaan rahoitusvälineitä omaan tai toisen asiakkaan lukuun. Arvopaperisäilytystä koskevat yleiset säännökset ovat siitä annetussa laissa (Gesetz über die Verwahrung und Anschaffung von Wertpapieren, 1995). Luottolaitosten asiakasvarojen säilytykseen ja käyttöön sovelletaan erityisiä luottotoiminnasta annetun lain mukaisia säännöksiä.

Isossa-Britanniassa FSA:n käsikirja sisältää kaikki FSA:n rahoituspalveluja ja -markkinoita koskevan lain nojalla antamat määräykset ja ohjeet.

FSA:n käsikirjan asiakasvaroja käsittelevän osan (FSA Handbook Client Assets Manual, CASS) 6 luku sisältää määräykset asiakkaiden rahoitusvälineistä (Custody rules) ja 7 luku määräykset asiakkaiden rahavaroista (Client money rules). Määräyksiä sovelletaan yrityksiin (firm). Yrityksillä tarkoitetaan myös luonnollisia henkilöitä, joilla on oikeus harjoittaa säänneltyä toimintaa FSA:n myöntämän toimiluvan nojalla. Määräyksiä sovelletaan lisäksi toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai kolmannessa maassa toimiluvan saaneisiin yrityksiin niiden harjoittaessa säänneltyä toimintaa Isossa-Britanniassa.

Yrityksen, jolla on hallussaan asiakkaille kuuluvia rahoitusvälineitä (safe custody assets), on riittävin järjestelyin suojattava asiakkaiden omistusoikeus erityisesti yrityksen maksukyvyttömyystilanteen varalta ja sen estämiseksi, ettei asiakkaan rahoitusvälineitä käytetä yrityksen omaan lukuun muutoin kuin asiakkaan antamalla nimenomaisella suostumuksella. Niin ikään yrityksen, jolla on hallussaan asiakkaille kuuluvia rahavaroja (client money), on riittävin järjestelyin turvattava asiakkaiden oikeudet ja estettävä asiakkaiden rahavarojen käyttö yrityksen omaan lukuun.

FSA:n käsikirjan valvontaa koskevan osan (FSA Handbook Supervision Manual, SUP) mukaan tilintarkastajan on vuosittain raportoitava FSA:lle siitä, onko yritys noudattanut asiakkaiden rahoitusvälineiden ja rahavarojen suojaamista koskevia määräyksiä sekä ylläpitänyt riittäviä järjestelyjä määräysten noudattamiseksi. Tilintarkastajan on lisäksi raportoitava siitä, onko yritys noudattanut asiakkaan antamia vakuuksia (collateral) koskevia määräyksiä sekä ylläpitänyt riittäviä järjestelyjä määräysten noudattamiseksi.

Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä

Arvopaperi- ja johdannaispörssitoiminnan luvanvaraisuus

Arvopaperi- ja johdannaispörssitoiminta on Suomessa toimiluvanvaraista. Pörssille ja sen toiminnalle asetetut edellytykset on kattavasti harmonisoitu Euroopan unionissa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin kansallisella täytäntöönpanolla. Euroopan talousalueella toimiluvan saanut arvopaperipörssi voi tarjota palveluja Suomessa, kun sille toimiluvan myöntäneen valtion toimivaltainen viranomainen on tehnyt asiasta ilmoituksen Finanssivalvonnalle. Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa toimiluvan saanut arvopaperipörssi tarvitsee valtiovarainministeriön luvan, jotta arvopaperinvälittäjät ja muut henkilöt voivat osallistua suoraan tämän kaupankäyntiin. Suomessa viranomaisilla on niin sanottu jaetun toimivallan malli pörssin toimiluvan myöntämisessä ja valvonnassa. Valtiovarainministeriö on pörssin toimiluvan myöntävä viranomainen. Finanssivalvonta valvoo pörssin toimintaa.

Suomen jaetun viranomaistoimivallan malli vastaa myös eräiden muiden jäsenvaltioiden käytäntöjä.

Taulukko 3: Viranomaistoimivalta

OECD-IOSCO -raportin, Supervisory framework for markets 1999, mukaan on tyypillistä, että osalla markkinoista on yksi toimivaltainen viranomainen, joka sääntelee ja valvoo arvopaperimarkkinoita, selvitysyhteisöjä ja markkinoiden osapuolia. Osalla markkinoista viranomaisten toimivallat ovat jakautuneet eri viranomaisten kesken. Raportin mukaan on tärkeää, että toimivallat ovat selkeästi eroteltu toisistaan kaikkien markkinaelementtien tehokkaaksi kattamiseksi, tarpeettomien kustannusten vähentämiseksi sekä nopean ja varman toiminnan takaamiseksi kriisitilanteissa.

IMF:n arvopaperimarkkinoiden sääntelyn vahvuuksia ja heikkouksia arvioivassa maailmanlaajuisessa työpaperissa (Strengths and Weaknesses in Securities Market Regulation: A Global Analysis) todetaan, että merkittävä tekijä terveesti kehittyville markkinoille on markkinoiden sääntely ja valvonta. IMF korostaa sääntelyviranomaisen selkeää toimivaltaa, riittävän itsenäistä asemaa, laillista auktoriteettiasemaa ja resursseja.

Arvopaperipörssillä on Suomessa oltava sen toimintaa koskevat säännöt, joiden vähimmäissisällöstä on säädetty lailla. Arvopaperipörssin säännöt vahvistaa hakemuksesta valtiovarainministeriö kuultuaan Finanssivalvontaa. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että monissa maissa Finanssivalvontaa vastaava viranomainen vahvistaa arvopaperipörssin säännöt. Suomessa on katsottu, että arvopaperipörssitoimintaa koskevien sääntöjen tulee olla viranomaisvahvisteiset, jotta voidaan etukäteen varmistua niiden lainsäädännönmukaisuudesta ja siten edistää markkinoiden luottamusta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa arvopaperipörssi toimittaa sääntömuutokset etukäteen viranomaiselle tiedoksi eikä niitä hyväksytä hallinnollisessa prosessissa toisin kuin Suomessa.

Taulukko 4: Arvopaperipörssin säännöt vahvistava viranomainen

Suomessa voimassa olevaa sääntövahvistusmenettelyä on arvosteltu erityisesti siitä, että arvopaperipörssin sääntövahvistusmenettely on Suomea kevyempää Ruotsissa ja Tanskassa, joissa finanssivalvontaviranomaiset käsittelevät sääntömuutokset ja siltäkin osin vain jälkikäteen. Kyseiset viranomaiset ovat kuitenkin joko osa ministeriötä tai ministeriön poliittisen ohjauksen alaisena. Esimerkiksi Ruotsissa Finansinspektionen valmistelee lainsäädäntöä ja varmistaa siten julkisen vallan tavoitteiden toteutumista. Finanssivalvonta toimii Suomen Pankin yhteydessä, mutta sen päätöksenteko on lain mukaan itsenäistä ja poliittisesta ohjauksesta riippumatonta. Finanssivalvonnan itsenäinen asema vastaa kansainvälisiä suosituksia. Pohjoismaiden valvontaviranomaisten toimivallat eivät ole tämän vuoksi keskenään vertailukelpoisia.

Meklarilista

Voimassa olevan sääntelyn mukaan monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä voi tarjota arvopaperin liikkeeseenlaskijalle mahdollisuuden hakea arvopaperin kaupankäynnin kohteeksi erityiselle meklarilistalle, jolla tarkoitetaan yhtiöiden ensilistautumiseen liittyvää niin sanottua vaihtoehtoista markkinapaikkaa. Meklarilista on rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin tarkoittama monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä. Sitä säännellään kevyemmin kuin säänneltyä markkinaa.

Lontoon pörssin Alternative Investment Market (AIM), Euronextin Alternext -markkina ja Deutsche Börsen ylläpitämä Entry Standard sekä Pohjoismaissa First North -markkinat ovat kansainvälisiä esimerkkejä vaihtoehtoisista markkinapaikoista. Likvideimpien osakkeiden kaupankäynti on keskittynyt monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä Chi-X:n, Turquoisen ja Burgundyn markkinoille. NASDAQ OMX Stockholm ylläpitää First North Sweden -markkinapaikkaa ja NASDAQ OMX Helsinki First North Finland -markkinapaikkaa.

Ruotsissa monenkeskistä kaupankäyntiä koskevissa säännöksissä ei ole eroteltu monenkeskisestä kaupankäyntijärjestelmästä meklarilistasääntelyä. Ruotsin arvopaperimarkkinalaissa on säädetty monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä noudatettavista yleisistä periaatteista. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän tulee toimia rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja ammattimaisesti sekä yleisön luottamuksen arvopaperimarkkinoihin ylläpitävällä tavalla. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän sääntöjen tulee olla puolueettomat ja niiden tulee soveltua yhdenmukaisesti kaikkiin kaupankäyntiin osallistuviin tahoihin. Toiminnan tulee olla läpinäkyvää. Sellaisella henkilöllä, joka täyttää kaupankäyntiosapuolelle asetettavat edellytykset, on oikeus päästä monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän kaupankäyntiosapuoleksi. Osapuolten tulee saada kaupankäyntiä koskevat oikeat tiedot nopeasti ja samanaikaisesti.

Tanskassa monenkeskisiä kaupankäyntijärjestelmiä koskeva sääntely on jaettu niin sanottuun yleiseen osaan ja vaihtoehtoisten markkinapaikkojen erityisosaan. Yleisen osan säännökset vastaavat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin monenkeskistä kaupankäyntiä koskevia säännöksiä. First North Denmark on vaihtoehtoinen markkinapaikka. Vaihtoehtoiselle markkinapaikalle voidaan ottaa kaupankäynnin kohteeksi arvopaperi ainoastaan, jos liikkeeseenlaskija sitä pyytää ja jos arvopaperia ei ole otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla Tanskassa tai vastaavilla markkinoilla muissa maissa. Tanskan arvopaperimarkkinalain mukaan kaupankäynnin järjestäjän on laadittava säännöt liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuudesta.

Ison-Britannian valvontaviranomaisen FSA:n määräyskokoelmassa säädetään yksityiskohtaisesti muun muassa monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän (investment exchange) sääntöjen vähimmäissisällöstä. Ruotsin tavoin sääntöjen tulee sisältää vähintään rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitetut avoimet ja ehdottomat säännöt sekä menettelyt puolueettomaan ja asianmukaiseen kaupankäyntiin, objektiiviset perusteet toimeksiantojen tehokkaaseen toteuttamiseen, sekä läpinäkyvät säännöt kaupankäynnin kohteeksi otettavista rahoitusvälineistä ja markkinapaikalle pääsystä.

Saksan arvopaperikauppalaissa säädetään monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän sääntöjen vähimmäissisällöstä. Säännöissä tulee olla määräykset muun muassa kaupankäyntiosapuolivaatimuksista, asianmukaisesta kaupan toteutuksesta ja hinnanmuodostuksesta, välttämättömän ja tarkoituksenmukaisen tiedon julkistamisesta ja rahoitusvälineistä, joilla voidaan käydä kauppaa. Monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän on julkistettava markkinahinta, määrä ja kaupankäyntiajankohta. Laissa on erikseen säännökset myös kaupankäynnin järjestäjälle ennen kaupankäyntiä aiheutuvista avoimuusvelvoitteista. Pörssilain (Börsengesetz) hinnanmuodostusta koskevia ja kaupankäyntiosapuolille asetettavia vaatimuksia sovelletaan soveltuvin osin myös monenkeskiseen kaupankäyntiin. Ostotarjoussäännöksiä (Wertpapiererwerbs- und Übernahmegesetz) sovelletaan vain kohdeyhtiöihin, joiden arvopapereilla käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla. Deutsche Börsen ylläpitämä markkinapaikka Entry Standard on vaihtoehtoinen markkinapaikka, jossa käydään kauppaa arvopapereilla, jotka eivät ole kaupankäynnin kohteena säännellyillä markkinoilla.

Ranskassa monenkeskisen kaupankäynnin järjestämisestä säädetään talous- ja rahoituslaissa (Code monétaire et financier). Järjestäjän on laadittava toimintaansa koskevat tasapuoliset ja avoimet säännöt, jotka sisältävät muun muassa objektiiviset kriteerit toimeksiantojen toteuttamiselle ja tasapuoliset ehdot kaupankäyntiosapuoleksi hyväksymiselle. Laissa säädetään lisäksi esimerkiksi ennen kauppaa ja kaupan jälkeen syntyvistä tiedonantovelvollisuudesta.

Valvontaviranomaisen (Lá Autorité des marchés financiers) määräyskokoelmassa on määrätty erikseen vaihtoehtoisten markkinoiden sääntöjen vähimmäissisällöstä. Esimerkiksi NYSE Alternext on vaihtoehtoinen markkina. Valvontaviranomainen hyväksyy säännöt hakemuksesta. Säännöissä on määrättävä muista monenkeskisistä kaupankäyntijärjestelmistä poiketen määräävän aseman hankkimisen johdosta käytettävistä menetelmistä sekä liikkeeseenlaskijoiden ja osapuolten valvontamenetelmistä. Markkinan järjestäjän tulee raportoida päivittäin valvontaviranomaiselle kaupankäyntiosapuolilta saaduista markkinalla kaupankäynnin kohteena olevia rahoitusvälineitä koskevista toimeksiannoista. Markkinoiden väärinkäyttöä koskevia valvontaviranomaisen määräyksiä sovelletaan vaihtoehtoisiin markkinoihin. Liikkeeseenlaskijat voivat NYSE Alternextin sääntöjen mukaan laatia tilinpäätöksensä joko kansallisen tilinpäätössääntelyn tai kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti.

Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä laki arvopaperitileistä

Säilyttäjän maksukyvyttömyys ja konkurssi

Säilyttäjän tulee yleisesti vertailumaissa varmistaa, että asiakkaan varat säilytetään erillään omista varoista. Ruotsissa säilyttäjän ja asiakkaan varojen erilläänpitovelvollisuus suojaa asiakkaan varoja säilyttäjän konkurssin yhteydessä. Jokaisen asiakkaan varat on suojattu 250 000 Ruotsin kruunuun asti siltä varalta, että säilyttäjä syyllistyy petokseen tai laiminlyö varojen erilläänpitovelvollisuuden. Sääntely perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 97/9/EY sijoittajien korvausjärjestelmistä.

Tanskassa sijoittajalla on oikeus yhteis- tai hallintatilille kirjattuihin osuuttaan vastaaviin arvo-osuuksiin säilyttäjän ja arvopaperikeskuksen maksukyvyttömyystilanteissa, jos arvo-osuuksien omistuksesta ei ole tätä ennen epäselvyyttä. Yksittäisen sijoittajan arvopaperiomaisuus on suojattu korvausjärjestelmällä aina 20 000 euroon asti selvitystilaan asettamispäivän markkina-arvosta.

Ranskassa valvontaviranomaisen sääntelyn mukaan tilinhoitajan on säilytettävä ja hoidettava arvo-osuuksia hyvin ja asianmukaisesti, vaikka käytännössä vastuuta voidaan rajoittaa sopimuksin. Säilyttäjän tulee varmistua siitä, että tilinhoitajan ja sijoittajan arvo-osuudet eivät sekoitu keskenään. Mahdollisissa katevajaus- ja maksukyvyttömyystilanteissa sijoittajien oikeudet pyritään toteuttamaan pro rata -menettelyä noudattaen. Yksittäinen sijoittaja saa suojaa arvo-osuuksilleen korvausjärjestelmällä aina 70 000 euroon asti.

Saksassa tallettajalla ei ole suoraa esinekohtaista oikeutta tallettamiinsa arvopapereihin. Tätä oikeutta pidetään kuitenkin lain mukaan esineoikeutena, joka on erotettava velvoiteoikeudellisista vaateista, joihin liittyy konkurssiriski. Kappalemääräinen osuusoikeus voidaan luovuttaa ja pantata vapaasti kuten yksinomaan tilijärjestelmässä toteutettava arvopaperitodiste. Tallettaja voi vaatia osuusoikeutensa osoittaman arvopaperimäärän erottamista yhteissäilytyksestä itselleen, jolloin hänelle annetaan samaan arvopaperilajiin kuuluvia arvopapereita. Jos yhteissäilytyksessä ei ole kirjanpidon osoittamaa määrää arvopapereita, tallettaja voi kieltäytyä toimittamasta arvopapereita. Talletuslaitos vastaa arvopaperien vajauksista, jotka ovat syntyneet sen toiminnasta johtuvista syistä. Arvopaperikeskuksen tai säilyttäjäpankin maksukyvyttömyystilanteessa sijoittajan varat jäävät konkurssipesän ulkopuolelle (niin sanottu yhden omistajan periaate). Rahastojärjestelyn kohteena olevien arvopaperien edunsaajan oikeus on ensisijainen edunvalvojan lailliseen omistusoikeuteen nähden, jolloin edunsaajana olevalla sijoittajalla on ensisijainen oikeus myös säilyttäjäpankin velkojiin nähden eivätkä kyseiset varat ole osa säilyttäjäpankin konkurssipesää. Sijoittajan korvausrahastosuoja on enintään 90 prosenttia sijoituksen arvosta ja joka tapauksessa korkeintaan 20 000 euroa.

Isossa-Britanniassa varat eivät kuulu säilyttäjän konkurssipesään, vaan sijoittajalla on yleensä oikeus vaatia arvopaperien toimittamista.

Hallinnolliset seuraamukset

Finanssivalvonnalla on oikeus määrätä hallinnollisia seuraamuksia valvottaville ja finanssimarkkinoilla toimiville laissa säädetyistä finanssimarkkinoita koskevien säännösten rikkomisesta. Hallinnollisia seuraamuksia ovat rikemaksu, julkinen huomautus, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu.

Hallinnollisten seuraamusten rahamääräinen suuruus voi vaihdella huomattavasti eri jäsenvaltioiden välillä. Tämä on havaittavissa verrattaessa Suomen ja Ruotsin rahamääräisten seuraamusten ylärajaa. Taulukossa esitetyissä vertailumaissa rahoitusmarkkinoiden valvontaviranomaisten toimivaltuudet määrätä hallinnollisia seuraamuksia kohdistuvat valvottavina oleviin, kuten luottolaitoksiin, arvopaperimarkkinatoimijoihin ja vakuutusyhtiöihin.

Taulukko 5: Hallinnollisten seuraamusten euromääräiset ylärajat

Lisäksi Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitean (Committee of European Securities Regulators), jäljempänä CESR, markkinoiden väärinkäyttödirektiiviä koskevissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että sama teko saattaa olla osassa jäsenvaltioista rangaistavaa hallinnollisin seuraamuksin ja osassa rikosoikeudellisin rangaistuksin. Viranomaisilla ei myöskään ole käytössään yhdenmukaista seuraamusvalikoimaa.

Taulukko 6: Hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten tasoja

Vertailusta käy ilmi, että hallinnollisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten taso vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain. Keskeisimpiä vertailumaita ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa sekä lähivaltioista Ruotsi. Kaikissa mainituissa valtioissa seuraamusjärjestelmä on merkittävästi ankarampi kuin Suomessa. Lisäksi, toisin kuin Suomessa, hallinnollisten seuraamusten suuruus on monissa jäsenvaltioissa osin sidoksissa tekijän saamaan hyötyyn. Suomessa Finanssivalvonta on määrännyt muutamia hallinnollisia seuraamuksia vuodessa, eikä vielä toistaiseksi yhtään seuraamusmaksua.

Taulukko 7: Finanssivalvonnan tapauskäytäntöä eri väärinkäyttönimikkeillä

Ruotsissa Finansinspektionenin tapauskäytäntö eräille väärinkäyttönimikkeille on alla kuvatun taulukon mukainen. Ruotsissa mainitut väärinkäytökset ovat rangaistavia vain rikosoikeudellisesti, joten asioiden tutkinnan suorittaa Finansinspektionenin sijaan Ekobrottsmyndigheten. Alla olevat luvut kuvastavat Ekobrottsmyndighetenille tehtyjen ilmoitusten määrää.

Taulukko 8: Finansinspektionenin tapauskäytäntöä eri väärinkäyttönimikkeillä

2.3 Nykytilan arviointi

2.3.1 Markkinoiden kehitys arvopaperimarkkinalain säätämisen jälkeen

Suomen rahoitusmarkkinoiden pankkikeskeisyys väheni 1980-luvun loppupuolella, kun markkinoiden säännöstelyä purettiin. Samalla arvopaperimarkkinoiden merkitys vähitellen kasvoi. Säännöstelyn aikaan pankkitalletukset ja valtion joukkovelkakirjalainat hyötyivät verottomuudesta ja samalla pankkien luotonannon korkoa rajattiin keskikorkosääntelyllä, mikä piti keskimääräiset lainakorot kohtuullisina. Yritysten kannalta oman pääomanehtoinen rahoitus oli kallista, ja pääasiallisten sijoittajien eli kotitalouksien kannalta verottomat talletukset olivat houkuttelevin sijoituskohde.

Korkosäännöstelyn ja pääomanliikkeiden vapauttaminen antoivat selvän impulssin myös arvopaperimarkkinoille, sillä ulkomailta virrannutta pääomaa sijoitettiin myös osakkeisiin. Helsingin Pörssi koki saman kohtalon kuin koko talous 1990-luvun alun laman seurauksena, sillä pörssikurssit laskivat alle puoleen lamaa edeltäneeltä tasolta.

Arvopaperimarkkinoiden kasvuedellytykset paranivat merkittävästi talouden käännyttyä nousuun. Yritysten kasvaneen rahoitustarpeen lisäksi arvopaperimarkkinoihin vaikuttivat merkittävästi pankkitalletusten verottomuuden päättyminen ja ennen kaikkea siirtyminen yritysverotuksessa avoir fiscal -malliin, mikä paransi huomattavasti oman pääomanehtoisen rahoituksen asemaa vieraan pääomanehtoiseen rahoitukseen verrattuna.

Varsinainen osakemarkkinoiden kulta-aika koettiin Suomessa, kuten muuallakin, viime vuosituhannen loppupuolella. Uuden teknologian johdosta vanhojen talouden lainalaisuuksien, kuten inflaation ja tuotantokapeikkojen yhteyden, oletettiin olevan historiaa. Helsingin Pörssiin virtasi sekä rahaa että uusia teknologiayrityksiä. Vuoden 1998 lopusta vuoden 2002 alkukesään pörssikurssit yli kolminkertaistuivat osakeindeksillä mitattuna. Paluu arkeen kuplan puhkeamisen jälkeen oli kuitenkin karu. Pörssikurssit alenivat kolmasosaan vuoden 2002 loppuun mennessä.

Rahoitusmarkkinat ovat kansainvälistyneet voimakkaasti viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ja sitä kautta myös yritysten rahoitusmahdollisuudet ovat monipuolistuneet. Vaihdantakelpoisten arvopaperien kaupankäynnin tarkoituksena voi olla sekä lyhytaikaisen että pitkäkestoisen rahoituksen hankkiminen. Johdannaisten kaupankäynnillä pyritään vähentämään arvopaperien hintakehitykseen liittyvää negatiivista riskiä tai hyötymään arvopaperien hinnan muutoksista.

Arvopaperimarkkinoiden toiminta voidaan jakaa ensi- ja jälkimarkkinoihin. Ensimarkkinoilla rahoitus on usein oman pääoman ehtoista, jolloin rahoitukseen liittyy usein yrityksen tavoite laajentaa omistuspohjaansa. Oman pääomanehtoisen rahoituksen hankinta toteutetaan laskemalla liikkeeseen osakkeita tai muita osuuksia. Joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlasku on merkittävä vieraan pääomanehtoisen rahoituksen muoto. Jälkimarkkinoilla kaupankäynnin kohteena ovat arvopaperit, jotka on laskettu liikkeeseen ensimarkkinoilla.

Vaikka arvopaperimarkkinoiden käytännöt ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes täysin, markkinoiden tehtävät ovat edelleen samat. Pääomamarkkinat ovat kehittyneet Suomessa voimakkaan rakennemuutoksen seurauksena. Teknologia- ja palvelupainotteinen teollisuus on aiheuttanut paineita myös pääomamarkkinoiden kehittämiseen, jonka kriittisen pisteen on analysoitu olevan yritysten toiminnan laajentamisessa ja investoinneissa kohti kansainvälistä yritystoimintaa. Pääomasijoittajat hankkivat rahoituksen esimerkiksi luottolaitoksilta, eläkerahastoilta, eläkevakuutusyhtiöiltä, vakuutusyhtiöiltä, julkiselta sektorilta ja yrityksiltä. Talouskriisin aikana aiempaa useampi yritys on hakenut rahoitusta kansallisilta pääomamarkkinoilta.

Aiemmin eristäytyneet ja kansallisesti säännellyt markkinat ovat nykyään globaalit. EU-sääntelyn tuloksena markkinoiden pelisäännöt on harmonisoitu ja markkinoille on saatu aikaan kilpailua. Teknologinen kehitys puolestaan on alentanut arvopaperien ostamisen ja myymisen kustannuksia kilpailun lisääntymisen kautta ja vapauttanut sijoittajat ajasta ja paikasta.

Suomessa erityisesti listattujen kasvuyritysten määrä on vähäinen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Suomessa tyypillistä on ollut se, ettei kasvuyrityksiä listata pörssiin, vaan ne joko myydään ulkomaille tai pääomasijoittajille. Lisäksi suuri osa potentiaalisista kasvuyrityksistä ei kasva odotusten mukaisesti, vaan yrityksissä tyydytään saavutettuun asemaan. Kansakuntien tulevaisuuden menestys perustuu kuitenkin pitkälti kotimaisten yritysten kasvuun. Tämän vuoksi myös lainsäädännöllä tulee pyrkiä poistamaan esteitä, jotka vaikeuttavat kasvuyritysten pääomanhankintaa ja yritysten listautumista. Keskeistä on tällöin se, etteivät listautumis- ja listallaolokustannukset ole kohtuuttoman suuret saatavaan hyötyyn nähden, ja ettei lainsäädännöllä anneta tarpeettomia etuja listaamattomille yrityksille. Pienten ja keskisuurten listattujen tai listautumista harkitsevien yritysten oman pääoman hankinta perustuu suurelta osin kotimaisiin sijoittajiin, koska yritykset ovat liian pieniä ja tuntemattomia ollakseen ulkomaisten sijoittajien pääomantarjonnan kohteina. Kotimaisten institutionaalisten sijoittajien vähäisyyden ja niiden sijoituksiin liittyvien lainsäädännöllisten rajoitteiden vuoksi on tärkeää, että kotitalouksien sijoituskäyttäytyminen suuntautuisi nykyistä enemmän osakesijoituksiin. Koska erityisesti kotitalouksien sijoituksiin liittyy niin sanottua kotimarkkinaharhaa, uusista osakesijoituksista valtaosa suuntautuisi kotimaisiin yrityksiin. Samalla se lisäisi yritysten oman pääomanehtoisen rahoituksen tarjontaa.

Kansainvälisillä suuryrityksillä ei ole yleensä ongelmia vieraan tai oman pääoman saannin kanssa. Näiden yritysten vaatimukset arvopaperimarkkinoihin ovat toiset kuin listautumista harkitsevilla yrityksillä. Suuryritysten kannalta arvopaperimarkkinoiden tulee olla tehokkaat, globaalit ja tasapuolisesti säännellyt. Sillä ei juuri ole merkitystä, millä markkinapaikalla osakkeelle käydään kauppaa, kunhan kaikilla sijoittajilla on mahdollisuus osallistua kaupankäyntiin.

Finanssikriisi on kuitenkin paljastanut, että kansainvälistymisestä huolimatta arvopaperi- ja pääomamarkkinat ovat viime kädessä kansalliset. Suomessa julkisen kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista noin 40 prosenttia oli ulkomaalaisomistuksessa marraskuussa 2011, kun vielä vuoden 2008 alussa ulkomaalaisomistuksen määrä oli noin 60 prosenttia. Muutos osoittaa, että markkinahäiriötilanteissa ja laskusuhdanteissa Suomen kaltaisilta reuna-alueen pienemmiltä markkinoilta vetäydytään herkemmin. Piirre korostaa suomalaisten sijoittajien merkitystä. Ennen talouskriisiä rahoitusmarkkinoiden rajat ylittävien yrityskauppojen maailmanlaajuinen määrä oli noin 40 prosenttia kaikista yrityskaupoista. Onkin tärkeää, että Suomessa on myös tulevaisuudessa toimivat ja tehokkaat arvopaperimarkkinat. Markkinoiden toimivuuden parantamiseen pyritään osaltaan kotimaista ja EU-sääntelyä uudistamalla.

Luottolaitosten lisääntyvä sääntely ja sen kiristyminen tulevat korostamaan jatkossa arvopaperimarkkinoiden roolia Euroopassa. Eurooppalaisen joukkovelkakirjamarkkinan rooli rahoituksen saatavuudessa on perinteisesti ollut suhteellisen pieni verrattuna Yhdysvaltoihin, ja vieras pääoma on hankittu perinteisesti pankkisektorilta. Luottolaitosten kiristyvät pääomavaatimukset tulevat nostamaan rahoituksen hintaa, ja on nähtävissä, että rahoituksen hankinta siirtyy jatkossa yhä enemmän arvopaperimarkkinoille. Tämä korostaa tarvetta hyvin toimiville arvopaperimarkkinoille kotimaassa.

Ulkomaalaisten lisääntynyt kiinnostus suomalaisten yritysten osakkeita kohtaan on saanut myös ulkomaiset välittäjät kiinnostumaan Suomen markkinoista. Muutama vuosi sitten etävälittäjien markkinaosuus Helsingin Pörssissä tehdyissä kaupoissa oli selvästi yli puolet. Samalla välittäjien lukumäärä alkoi kasvaa. Tällä hetkellä Helsingin Pörssissä toimii yli 60 välittäjää, joista osa on keskittynyt vain internet- ja algoritmikaupankäyntiin.

Kun monenkeskiset kaupankäyntijärjestelmät alkoivat toimia pörssien rinnalla kaupankäyntipaikkoina, etävälittäjien kauppoja siirtyi niille toimijoille, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkailleen edullisempaa ja nopeampaa kaupankäyntiä. Esimerkiksi parin viime vuoden aikana yli neljäsosa Helsingin Pörssin vaihdosta on siirtynyt monenkeskisiin kaupankäyntijärjestelmiin.

Suomen arvopaperimarkkinat ovat voimakkaasti riippuvaisia kansainvälisten markkinoiden kehityksestä. Ensimarkkinoiden ja markkinapaikkojen sääntely on Euroopan unionissa jo pitkälle harmonisoitu. Kansainvälistyminen ja integraatio lisäävät sekä harmonisoinnin että tehostamisen tarvetta lähitulevaisuudessa erityisesti markkinapaikkojen toiminnassa ja selvitystoiminnan sääntelyssä. Tulevaisuudessa myös verotuksen harmonisointiin tullee Euroopan unionissa enemmän paineita osana tavoiteltua markkinatehokkuutta. Kansainvälisesti käytössä olevan arvopaperien moniportaisen hallinnan järjestelmän salliminen myös suomalaisille sijoittajille poistaisi kilpailuhaittoja ja laajentaisi kotimaisten liikkeeseenlaskijoiden omistuspohjaa. Myös Eurojärjestelmän Target2-Securities -selvitysalustalla, jota eri maiden arvopaperikeskukset tulevat vuodesta 2015 tai 2016 alkaen käyttämään arvopaperikauppojen keskuspankkirahassa tehtävään selvitykseen, olisi mahdollisesti saavutettavien tehokkuushyötyjen näkökulmasta tärkeää, että myös suomalaisten sijoittajien arvopapereita voitaisiin hallintarekisteröidä ja säilyttää moniportaisesti.

Järjestelmä- ja teknologiaratkaisuilla on siten suuri merkitys arvopaperimarkkinoilla. Arvopaperien välitys-, selvitys- ja säilytyskustannusten alentamispaineet johtavat rakennemuutoksiin, jotka koskevat myös Suomen arvopaperimarkkinoita. Tietojärjestelmäinvestoinnit ovat pienemmille toimijoille raskaampia eivätkä ne yleensä pysty saavuttamaan vastaavia suuruuden etuja liiketoiminnassaan. Suomen arvopaperimarkkinoiden menestys on ollut voimakkaasti riippuvainen muutamasta keskeisestä pörssiosakkeesta.

Tulevaisuudessa Suomessa sijoituspalveluja todennäköisesti tarjoavat yhtäältä ryhmä pieniä ja keskisuuria paikallisia tai alueellisia toimijoita sekä toisaalta lukuisat suuret kansainväliset toimijat. Julkisen kaupankäynnin kohteina olevien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita on Suomessa suhteellisesti vähän ja ne ovat enenevässä määrin eurooppalaisittain markkina-arvoltaan pieniä ja keskisuuria yhtiöitä. Arvopaperikauppa jakaantunee pörssin ja vaihtoehtoisten markkinapaikkojen kesken, ja todennäköisesti merkittävä osa kaupankäynnistä siirtyy monenkeskisiin kaupankäyntijärjestelmiin.

Suomi ikääntyy ja vaurastuu. Arvopaperimarkkinat tarjoavat väylän pitkäaikaissäästämiselle ja sijoitustuotteiden vaihdannalle. Rahoitusmarkkinoiden kehittymisellä ja innovaatioilla voidaan vaikuttaa välillisesti myös kansantalouteen ja talouskasvuun.

2.3.2 Arvopaperimarkkinalainsäädännön nykytilan arviointia

Arvopaperimarkkinalaki

Lakitekninen laatu, soveltamisala ja rakenne

Voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki on soveltamisalaltaan vaikeasti ymmärrettävä ja rakenteeltaan pirstaleinen, laaja kokonaisuus. Laki sisältää runsaasti vaikeaselkoisia viittauksia eivätkä sen käsitteistö, määritelmät ja kirjoitustapa ole yhdenmukaisia. Lain teknisen laadun parantaminen vaatii sen kokonaan uudelleenkirjoittamista, jolloin monet havaitut puutteet voidaan poistaa ja kokonaisuudistuksen tavoitteet saavuttaa.

Sekä lain kotimaista että kansainvälistä soveltamisalaa olisi selvennettävä, erityisesti kansainväliset rajat ylittävät tilanteet paremmin huomioon ottaen. Myös lain yksittäisten säännösten soveltamisalat tulisi esittää nykyistä kohdennetummin. Niin ikään arvopaperimarkkinalain suhdetta muihin lakeihin, kuten kuluttajansuojalakiin ja osakeyhtiölakiin olisi selvennettävä.

Sääntelyn selkeyttäminen edellyttää myös, että EU-direktiiveistä lähtöisin olevia käsitteitä, kuten säännelty markkina ja rahoitusväline, käytettäisiin johdonmukaisesti arvopaperimarkkinalaissa ja muussa arvopaperimarkkinoita koskevassa lainsäädännössä. Kattavan EU-harmonisoinnin ja suoraan sovellettavien lukuisien asetuksien johdosta puhtaasti kansallisia käsitteitä tulisi välttää siinä määrin kuin mahdollista, jotta lainsäädännön selkeys ja ymmärrettävyys turvattaisiin paremmin.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön rakenteen selkiyttäminen on tarpeellista muun muassa siksi, että eri toimijoita koskevat yhden kokonaisuuden muodostavat säännökset ovat nyt hajallaan monessa eri laissa. Esimerkiksi pörssitoimintaa ja selvitystoimintaa koskeva sääntely on nyt hajautunut useaan lakiin samoin kuin sijoituspalvelujen tarjoamista koskevat säännökset. Kansainvälisen vertailun perusteella on todettu lakirakennetta koskevan päätöksen olevan viime kädessä tarkoituksenmukaisuuskysymys, jossa on otettava huomioon paitsi tavoite sääntelyn selkeydestä ja ymmärrettävyydestä myös rakenteen ajallinen kestävyys ja joustavuus muuttuvissa olosuhteissa.

Arvopaperimarkkinalain sisällä eri asiakokonaisuuksia tai toimijoita koskevat säännökset tulisi ryhmitellä loogisemmin jakamalla esimerkiksi esitteet ja tiedonantovelvollisuus kokonaan omiksi osikseen. Niin ikään arvopaperimarkkinalainsäädännön monitasoisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä tulee pyrkiä kehittämään selkeämmäksi ja johdonmukaisemmaksi.

Esitteet

Esitteitä koskeva sääntely on suhteellisen hiljattain tapahtuneen esitedirektiivin täytäntöönpanon johdosta hyvällä tasolla eikä siinä ole merkittäviä puutteita. Esitteitä koskeva sääntely on voimakkaasti harmonisoitua EU-jäsenvaltioissa ja siten kansallista liikkumavaraa on suhteellisen vähän. Kansallisia esitteitä koskevan laatimisvelvollisuuden alarajaa nykyisestä 100 000 eurosta olisi kuitenkin hyvä nostaa, jotta myös pienemmät toimijat voisivat tarjota arvopapereita tiettyjen edellytysten täyttyessä ilman esitettä. Lisäksi eräitä esitedirektiivin sallimia kansallisia valinnanmahdollisuuksia olisi otettava lakiin esitteiden hyväksymiseen liittyvän hallinnollisen taakan vähentämiseksi.

Tiedonantovelvollisuus

Liikkeeseenlaskijoiden ja eräiden muiden tahojen tiedonantovelvollisuudesta arvopaperimarkkinoille säädetään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvussa. Tiedonantovelvollisuutta koskeva yksityiskohtainen sääntely jaetaan vakiintuneesti tiedonantovelvollisuuteen ensimarkkinoille esitteen muodossa sekä tiedonantovelvollisuuteen jälkimarkkinoille jatkuvan ja säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kautta. Lisäksi huomattavien omistusosuuksien ilmoittamista koskeva liputussääntely on keskeinen osa säänneltyihin markkinoihin liittyvää markkina-avoimuutta. Sääntely koskee pääasiassa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevia arvopapereita sekä tällaisten arvopaperien liikkeeseenlaskijoita. Monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä hakemuksesta kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskee kuitenkin jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskeva yleissäännös.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luku perustuu suurelta osin EU-säädöksiin. Tiedonantovelvollisuussääntelyä on pidetty toimivana lukuun ottamatta eräitä epätyydyttäviä kansallisia sääntelyvalintoja. Liikkeeseenlaskijan säännöllistä ja jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskeva sääntely oli keskeisiltä osiltaan voimassa arvopaperimarkkinalaissa jo ennen avoimuus- ja markkinoiden väärinkäyttödirektiivien täytäntöönpanoa. Sääntelyä on kuitenkin direktiivien täytäntöönpanon yhteydessä jouduttu mukauttamaan EU-säädöksiin.

Muutostarpeita kohdistuu ennen kaikkea neljännesvuosikatsausten laatimista koskevaan pääsääntöön sekä osavuosikatsauksissa annettavaan arvioon tulevaisuudennäkymistä. Molempien on esitetty nostavan listautumiskynnystä ja hallinnollisia kuluja sekä heikentävän suomalaisen markkinan kilpailukykyä. Molemmat kansalliset säännökset on säädetty sijoittajien informaationtarpeen kannalta hyödyllisinä ja hyvään sijoittajainformaatioon ohjaavina.

Eräitä uudistamistarpeita on nähty olevan myös liputusta koskevissa säännöksissä, jotta ne olisivat mahdollisimman paljon avoimuusdirektiivin ja keskeisten vertailumaiden tekemien sääntelyvalintojen mukaisia. Siten avoimuusdirektiivin sallima poikkeus luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kaupankäyntivaraston liputusvelvollisuudesta tulisi panna täytäntöön. Sen sijaan rahoitusvälineiden hankintaa koskeviin järjestelyihin liittyvä liputusvelvollisuus on perusteltua säilyttää kansallisesti laajempana kuin avoimuusdirektiivi edellyttäisi, sillä näiden järjestelyjen merkitys kansainvälisilläkin arvopaperimarkkinoilla on kasvanut. Avoimuusdirektiivin muutos vuonna 2012 tulee komission ehdotuksen toteutuessa laajentamaan EU-sääntelyn tältä osin lähelle kansallista sääntelyämme. On myös tuotu esiin, että liputusilmoituksen tekemistä ja kohdeyhtiötä koskevan liputusilmoituksen julkistamista koskevat määräajat ovat direktiivin sallimia enimmäisaikoja lyhyemmät. Edellä mainittu komission ehdottama direktiivin muutos merkitsee myös sitä, että direktiivi muuttuu maksimiharmonisoinniksi, jolloin kansallinen sääntely on joka tapauksessa arvioitava uudelleen.

Eräitä avoimuusvelvoitteita liittyy laissa liikkeeseenlaskijan omilla osakkeillaan tekemiin kauppoihin. Kaupat on ilmoitettava pörssille, jonka on julkistettava ne markkinoille. Kansallinen säännös, jonka mukaan liikkeeseenlaskijan on julkistettava omien osakkeiden hankinnan aloittamisaikomus viikkoa ennen ostojen aloittamista, on tarpeen kumota, sillä tietoa ei pidetä markkinoiden kannalta enää tarpeellisena. Liikkeeseenlaskijan on edelleen julkistettava yhtiökokouksen päätös - käytännössä päätös valtuutuksesta hallitukselle - omien osakkeiden ostamisesta ja myymisestä. Liikkeeseenlaskijan velvollisuus edelleen ilmoittaa kaupat omilla osakkeilla asianomaiselle säännellylle markkinalle, joka julkistaa ne markkinoille, on sen sijaan edelleen tarpeen säilyttää laissa. Sijoittajien kannalta tieto liikkeeseenlaskijan aktiivisuudesta omien osakkeiden kaupoissa on merkityksellistä.

Pörssitoiminta ja monenkeskinen kaupankäynti

Arvopaperipörssiä ja monenkeskistä kaupankäyntiä koskevaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain sääntelyä pidetään pääosin riittävänä ja toimivana. Johdannaispörssitoimintaa koskeva erillisessä optiokauppalaissa oleva sääntely on kuitenkin syytä yhdistää arvopaperipörssitoimintaa koskevan sääntelyn kanssa, sillä molemmissa on kyse rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitetun säännellyn markkinan ylläpitämisestä. Samalla johdannaispörssitoimintaa koskevaa varsin yksityiskohtaista sääntelyä on syytä keventää vastaamaan paremmin direktiivin yleisluontoisempaa sääntelyä. Pörssikaupankäynnin keskeyttämistä koskeva sääntely on syytä uudistaa vastaamaan paremmin direktiiviä ja sen tavoitteita.

Erilaisia markkinapaikkoja tulee tasapuolisten kilpailuedellytysten johdosta säännellä mahdollisuuksien mukaan yhteneväisesti, mikä on myös rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin tavoitteen mukaista. Nykysääntelyä pidetään kuitenkin riittävänä tavoitteen toteutumisen näkökulmasta. Kansallisesta käsitteestä julkinen kaupankäynti tulisi niin ikään luopua ja siirtyä käyttämään rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaista termiä säännelty markkina.

Arvopaperipörssi ja arvopaperikeskus ovat Suomen arvopaperimarkkinoiden infrastruktuurissa erittäin merkittäviä toimijoita. Kun arvopaperimarkkinoita koskevan sääntelyn valmistelu ja arvopaperimarkkinoiden valvonta siirtyy eräiltä osin Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle, ja tämä sääntely ja viranomaisen päätökset voivat tapauskohtaisesti olla ristiriidassa Suomen lainsäädännön tai Suomessa noudatetun itsesääntelyn kanssa, ei voimassa olevaan viranomaisten kansalliseen toimivaltajakoon tai toimilupa- ja sääntövahvistusprosessiin ole perusteltua tehdä merkittäviä muutoksia. Teknisten tai vähämerkityksellisten pörssin sääntömuutosten vahvistusprosessia tulisi kuitenkin keventää.

Arvopaperien selvitys- ja säilytystoiminta

Arvopaperikeskus toimii Suomessa selvitysyhteisönä. Arvopaperien selvitystoiminta, toisin sanoen arvopaperikaupoista johtuvien velvoitteiden määritys ja toteutus, on jakautunut siten, että suurten ja keskisuurten liikkeeseenlaskijoiden Suomessa liikkeeseen laskemat arvopaperit määritetään keskusvastapuolessa Suomen rajojen ulkopuolella. Vain pienten liikkeeseenlaskijoiden arvopapereilla käytävästä kaupasta johtuvat velvoitteet määritetään Suomessa. Arvopaperikauppojen toteutus tapahtuu kuitenkin aina Suomessa. Voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa säädetään sekä suomalaisten että ulkomaisten selvitysyhteisöjen toiminnasta. Ulkomaisia selvitysyhteisöjä koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.2.2010. Selvitysyhteisöjen toimintaa koskevaa sääntelyä on arvioitava myöhemmin käynnistettävässä erillisessä lainsäädäntöhankkeessa, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus OTC-johdannaissopimuksista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä tulee voimaan.

Arvopaperikeskuksen toimintaa koskeva sääntely arvopaperimarkkinalaissa ja arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa tulisi yhdistää tarkoituksenmukaisella tavalla selvitystoimintaa koskevaan lainsäädäntöön.

Markkinoiden väärinkäyttöä ja sisäpiirirekisteriä koskevat säännökset

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun säännökset markkinoiden väärinkäytöstä perustuvat pääosin markkinoiden väärinkäyttödirektiivin täytäntöönpanoon. Julkisen sisäpiirirekisterin tiedot saadaan joko liikkeeseenlaskijoiden, arvopaperinvälittäjien, arvopaperipörssin tai arvopaperikeskuksen omasta yhtiökohtaisesta rekisteristä tai arvopaperikeskuksen ylläpitämänä palveluna suoraan arvo-osuusjärjestelmästä kerättävinä tietoina. Liikkeeseenlaskijoiden sisäpiirisääntelyssä tulisi siirtyä keskitetyn julkisen sisäpiirirekisterin malliin. Keskitetty sisäpiirirekisteri lisäisi tiedon saavutettavuutta, varmistaisi sen luotettavuuden ja vähentäisi joidenkin yhtiöiden hallinnollista taakkaa.

Arvopaperinvälittäjien, arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen julkinen sisäpiirirekisteri

Liikkeeseenlaskijoiden sisäpiirisääntelystä poiketen arvopaperinvälittäjien, arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen julkista sisäpiirirekisteriä koskeva sääntely ei perustu EU-lainsäädännön vaatimuksiin, vaan se on täysin kansallista sääntelyä. EU-lainsäädännöstä johtuen sääntelyä ei voida ulottaa koskemaan muista ETA-valtioista tulevia arvopaperinvälittäjiä. Sääntely aiheuttaa myös kustannuksia suomalaisille markkinaosapuolille, mitä voidaan pitää kilpailuhaittana. Näistä syistä johtuen yhtenä vaihtoehtona olisi, että arvopaperinvälittäjien, arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen julkista sisäpiirirekisteriä koskevasta sääntelystä luovutaan.

Julkisen sisäpiirirekisterin sisältämällä arvopaperiomistusten ja arvopaperikauppojen julkisuudella ja läpinäkyvyydellä on kuitenkin merkitystä toiminnan asianmukaisuuden varmistamisessa. Ensinnäkin julkisuus ehkäisee ennalta väärinkäytöksiä. Toiseksi se lisää toiminnan julkisen valvonnan tehokkuutta, kun esimerkiksi tiedostusvälineiden aloitteellisuuden perusteella virheellisiä tai puutteellisia menettelytapoja saatetaan valvonnan ja yleisön tietoisuuteen. Nämä seikat perustelisivat nykysääntelyn säilyttämistä.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella on vaikea arvioida, olisiko arvopaperinvälittäjien, arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen julkista sisäpiirirekisteriä koskevasta sääntelystä luovuttava vai ei. Tällaisessa tilanteessa olisi tarkoituksenmukaisinta tehostaa henkilökohtaisia liiketoimia koskevaa sääntelyä ja valvontaa, koota eri julkisten sisäpiirirekisterien toiminnasta ja käytettävyydestä lisää tietoutta sekä lopuksi arvioida tarvittavat jatkotoimenpiteet. Tällöin päävaihtoehdot olisivat julkista sisäpiirirekisteriä koskevan sääntelyn jatkaminen edelleen tai, jos henkilökohtaisia liiketoimia koskeva sääntely ja Finanssivalvonnan tehostettu valvonta yhdessä mahdollisten muiden toimenpiteiden kanssa riittävät turvaamaan säännösten asianmukaisen noudattamisen, julkista sisäpiirirekisteriä koskevasta sääntelystä luopuminen. Tässä yhteydessä voitaisiin myös arvioida itsesääntelyyn sisältyvien kaupankäyntirajoitusten toimivuutta ja itsesääntelyn kehittämismahdollisuuksia.

Edellä tarkoitettu arviointi voitaisiin tehdä, mikäli kokemuksia on riittävästi, kun kansallisesti on pantava täytäntöön komissio ehdotus uudeksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviksi. Valmisteltaessa direktiivin kansallista täytäntöönpanoa joudutaan myös arvioimaan, salliiko uusi direktiivi enää nykyisen kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jolla kotimaiset markkinaosapuolet asetetaan ulkomaisia epäedullisempaan asemaan.

Julkiset ostotarjoukset ja tarjousvelvollisuus

Julkisia ostotarjouksia ja tarjousvelvollisuutta koskevia säännöksiä on uudistettu laajasti vuonna 2006 ostotarjousdirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä. Uudistuksen yhteydessä perustettiin Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta, joka ei ole markkinakäytännössä saavuttanut sellaista sille suunniteltua asemaa, joka vastaisi sen esikuvina pidettyjä Ison-Britannian ja Ruotsin vastaavia toimielimiä. Ostotarjouksia koskevaa sääntelyä pidetään muutoin pääosin toimivana. Myös sijoittajansuojaa tulisi edistää siinä määrin kuin mahdollista, kuten sallimalla ostotarjouksen hyväksyneiden kohdeyhtiön arvopaperien haltijoille oikeus perua antamansa hyväksyntä ostotarjouksen voimassaoloaikana.

Osto- ja lunastustarjousta koskevien yleisten periaatteiden kannalta voimassa olevia yrityskauppalautakunnan suosituksia tai osakeyhtiölain säännöksiä pidetään pääosin riittävinä.

Yksissä tuumin toimimisen kriteerejä, osakkeenomistajaan rinnastettavan henkilön määrittelyä, ääniosuuden laskemistapaa ja ostotarjousvelvollisuuden syntymistä johdannaissopimuksen perusteella tulisi täsmentää, eivätkä tarjous- ja liputusvelvollisuutta koskevat säännökset saisi johtaa käytännön kannalta epätarkoituksenmukaisiin lopputuloksiin. Pakollisten ja vapaaehtoisten ostotarjousten välisiä eroja, kuten tarjousvastikkeen määräytymistä, tulisi tuoda paremmin esille.

Yrityskauppalautakunta ei ole käytännössä saavuttanut sellaista sille suunniteltua asemaa, joka vastaisi sen esikuvina pidettyjä Iso-Britannian ja Ruotsin vastaavia toimielimiä. Usein on esitetty, että Finanssivalvonnan ja yrityskauppalautakunnan välistä tehtävänjakoa tulisi täsmentää, jotta lautakunnan toiminta tätä kautta vilkastuisi. On myös käynyt ilmi, ettei markkinaosapuolten kesken vallitse yhteisymmärrystä yrityskauppalautakunnan toiminnan jatkamisen edellytyksistä. Tämän johdosta on tarve esittää yrityskauppalautakunnalle toisenlaista mallia, jonka mukaan arvopaperimarkkinalakiin säädettäisiin pörssiyhtiöiden velvollisuudesta kuulua hyvää arvopaperimarkkinatapaa kehittävään toimielimeen, pörssin sääntöjen ja julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen välisestä suhteesta sekä ostotarjousdirektiivin täytäntöönpanon täydentämisestä kohdeyhtiön hallituksen velvollisuudella yhtiökokouksen koollekutsumiseen. Viimeksi mainittu ehdotus on tarpeen myös Euroopan unionin tuomioistuimen yhtiöoikeutta koskevan ratkaisukäytännön horisontaalivaikutuksen huomioon ottamiseksi.

Johdannaiskauppa

Johdannaiskaupasta vakioiduilla optioilla ja termiineillä säädetään optiokauppalaissa ja voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 10 luvussa. Optiokauppalain supistuneen soveltamisalan ja vaikeaselkoisuuden johdosta optiopörssitoimintaa koskeva sääntely tulisi siirtää kokonaisuudessaan yhteen lakiin muun kaupankäyntiä koskevan sääntelyn yhteyteen. Johdannaisten selvitystä koskeva sääntely tulisi yhdistää muuhun selvitystoimintaa koskevaan sääntelyyn. Johdannaisia koskevan sääntelyn tulisi niin ikään riittävän joustavasti mukautua markkinoiden kehitykseen. Sääntely ei saisi tarpeettomasti haitata alan kansainvälisten, erittäin vakiintuneiden markkinastandardien käyttöä.

Rikosoikeudelliset ja hallinnolliset seuraamukset

Nykyisiä rikosnimikkeitä pidetään pääosin toimivina, eikä suurta tarvetta nimikkeiden tai tunnusmerkistöjen muuttamiselle ole. Arvopaperimarkkinoita koskeva rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä kytkeytyy kuitenkin yleisen rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän ankaruuteen. Sääntelyn täsmentäminen on mahdollista toteuttaa pääosin terminologisilla muutoksilla.

Rikosoikeudellisten rangaistussäännösten ja hallinnollisten seuraamusten välistä suhdetta tulee järjestelmien rajapintaan kuuluvien tekojen kannalta selkeyttää. Monissa tilanteissa hallinnollista seuraamusta voidaan pitää riittävänä ja oikeasuhtaisena tekoon nähden. Hallinnollisia seuraamuksia koskevaa järjestelmää ja sen ulottuvuutta kaikkiin rahoitusmarkkinoiden toimijoihin tulee arvioida kokonaisuutena. Hallinnollisten seuraamusten tehokkuutta ja rahamääräistä tasoa sekä hallinnollisia seuraamuksia koskevaa tapauskäytäntöä tulee tarkastella kriittisesti suhteessa yleiseurooppalaiseen kehitykseen.

Vahingonkorvausvastuu

Valtiovarainministeriön esitevastuutyöryhmän mietintöön (10/2005) saadun palautteen perusteella vahingonkorvausvastuun uudistamistarvetta ei kyseenalaisteta. Ottaen huomioon arvopaperimarkkinoita koskevat erityispiirteet, osapuolten vastuusuhteita tulee täsmentää ja selkeyttää. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain vahingonkorvausta koskeva säännös on ainoa pykälä, joka on säilynyt muuttumattomana arvopaperimarkkinalain säätämisestä lähtien. Pykälä on kuitenkin sanamuodoltaan suppea ja jättää paljon tulkinnanvaraa, mitä ei voida pitää oikeusvarmuuden kannalta toivottavana asiaintilana. Selkeä tuottamusvastuuseen pohjautuva vahingonkorvausvastuuta koskeva pykälä myös lisäisi sijoittajansuojaa. Nykyinen vahingonkorvaussäännös on yleisluontoinen ja jättää monet korvausoikeuden toteutumisen kannalta keskeiset kysymykset sääntelemättä ja ainoastaan vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien varaan. Korvausvastuun toteutumista tulisi selventää oikeuskäytännön johdosta ottaen huomioon ennen kaikkea korkeimman oikeuden käsiteltävänä olleiden tapausten painottuminen rikoslain 51 luvun tulkintaan. Lisäksi on tarpeen ottaa huomioon ympäröivän lainsäädännön muutokset, kuten laajentuvan EU-sääntelyn suoraan velvoittavien asetusten vaikutus.

Tuottamus ja sitä koskeva todistustaakka

Arvopaperimarkkinalain vahingonkorvaussäännöksestä ei ilmene, että vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta, vaikka niin on lakia säädettäessä ilmeisesti tarkoitettu. Epäselvyyksien poistamiseksi tuottamuksesta korvausvastuun edellytyksenä on syytä säätää nimenomaisesti.

Voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:ssä ei myöskään ole yksiselitteisesti säädetty organisaation johtohenkilön henkilökohtaisesta korvausvastuusta. Korvausvastuun lähtökohtana on käytännössä, että vastuu yleensä kohdistuu esimerkiksi pörssiyhtiöön eikä sen johtoon kuuluviin tai työntekijöihin. Yhtiön ja muun liikkeeseenlaskijan, osakemyyjän ja arvopaperin tarjoajan vastuu ei olisi ensisijaista silloin kun hallintoelimen jäsen tai työntekijä on aiheuttanut vahingon rangaistavalla teolla tai tahallisesti. Toisaalta hallintoelinten jäsenten korvausvastuu voi olla lievempi tilanteissa, joissa julkistamis- tai tiedonantovelvollisuudesta huolehtiminen on organisaation sisäisin määräyksin uskottu tietyn henkilön täytettäväksi ja tällaisen velvollisuuden täyttämiseen liittyy virhe tai laiminlyönti. Pelkkä vahingon syntyminen ei aiheuta johdolle korvausvastuuta. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuu edellyttää, että toiselle on aiheutunut vahinkoa, vahinkoa on aiheutettu hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan tehtävässä ja vahinkoa on aiheutettu tahallaan tai huolimattomuudesta.

Pörssiyhtiöön ja sen osakkeenomistajaan kohdistuva sääntely on nykyisen lain voimassaoloaikana merkittävästi yksityiskohtaistunut. Nimenomaiset julkistamis- ja tiedonantovelvollisuudet ovat arvopaperimarkkinalain keskeisintä sisältöä. Tällaisen yksityiskohtaisen sääntelyn rikkominen johtaa käytännössä usein tuottamusta koskevan käännetyn todistustaakan eli tuottamusolettaman soveltamiseen. Tuottamusolettama tarkoittaa, että vahingonaiheuttajan on korvausvastuun välttääkseen osoitettava menetelleensä huolellisesti. Tavallisesti sillä, joka väittää olevansa oikeutettu vahingonkorvaukseen, on kuitenkin velvollisuus osoittaa korvausvastuun yleiset edellytykset, kuten tuottamus. Esimerkiksi pörssiyhtiön johdon huolellisen toiminnan vaatimukset täyttyvät business judgement rule -näytön mukaisesti, jolloin korvausvastuuta ei synny myöhemmin mahdollisesti tappiolliseksi osoittautuneista toimista siinä tapauksessa, että toimi on päätetty ja toteutettu hyvän liiketavan mukaisesti ilman oman edun tavoittelua, riittävän valmistelun perusteella ja siinä uskossa, että toimi on yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukainen. Menettely vastaa osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:ssä säädettyä yhtiön johdon velvollisuutta huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. Vertailukohtana voidaan mainita, että osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä on nimenomainen säännös tuottamusolettamasta.

Sijoittajansuojan kehitys

Piensijoittajien ja ammattimaisten sijoittajien sääntelyn eriytyminen vastaa kehitystä arvopaperimarkkinalainsäädännössä. Esimerkiksi sijoituspalveluja ja sijoitustuotteita tarjottaessa tiedonantovelvollisuus sijoituspalveluyrityksen asiakkaalle vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä sijoituspalveluyrityksen pitämien luetteloiden perusteella ammattimainen asiakas vai ei. Lisäksi arvopaperien markkinointia koskevan voimassa olevan lain 2 luvun 1 §:n totuudenvastaisen ja harhaanjohtavan tiedon antamisen kieltoa on tulkittu siten, että tiedon oikeellisuutta, laajuutta ja esitystapaa on arvioitava sijoituspäätöstä tekevän henkilön näkökulmasta, sekä ankarammin silloin, kun on kysymys suurelle yleisölle suunnatusta markkinoinnista kuin tapauksessa, jossa kohderyhmänä ovat ammattimaiset tai muut asiantuntevat sijoittajat. Arvopapereita tarjottaessa tiedonantovelvollisuuden sisältö ja laajuus vaihtelevat lain mukaan eri tilanteissa. Esimerkiksi velka-arvopapereita ja osakesidonnaisia arvopapereita koskevat esitteet poikkeavat toisistaan. Arvopapereita voidaan tarjota ammattimaisille sijoittajille ja tukkumarkkinoille ilman esitettä, pelkästään vieraskielisellä esitteellä sekä ilman tiivistelmää.

Ryhmäkannelain (444/2007) 1 §:n 1 momentin mukaan lakia ei sovelleta arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun arvopaperin liikkeeseenlaskijan tai julkisen ostotarjouksen tekijän menettelyä koskevassa riita-asiassa. Korkein oikeus on puolestaan todennut niin sanotussa Kansallisanti-tapauksessa, ettei rikosasioissa, esimerkiksi sisäpiirintiedon väärinkäytössä, ole asianomistajaa, vaan suojeluobjektina on luottamus arvopaperimarkkinoihin eikä yksittäisen sijoittajan kokema vääryys, jolloin sijoittajalla ei ole puhevaltaa (KKO 2000:82).

Arvopaperimarkkinalain mukaisissa oikeustapauksissa on toisinaan eroteltu ammattimaiset sijoittajat ja muut kuin ei-ammattimaiset sijoittajat, jotka usein ovat kuluttajan asemassa olevia piensijoittajia. Tällainen ratkaisu tehtiin esimerkiksi TJ Group Oyj:n osakeannin johdosta, jossa listalleottoesitteen tiedonantovirhettä koskeneen kanteen hylkäämiseen vaikutti se, että kantajayhtiöiden toimitusjohtajaa oli pidettävä ammattimaisena sijoittajana (Helsingin HO, 16.9.2004). Muilla kuin ammattimaisilla sijoittajilla ei sen sijaan ole käytännössä edellytyksiä saada tietoja liikkeeseenlaskijasta esimerkiksi hankkimalla analyysipalveluja tai osallistumalla liikkeeseenlaskijan sijoittajille järjestämiin tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin. Ammattimaisten sijoittajien edellytykset hyödyntää arvopaperimarkkinoilla toimiville säädettyjä laajoja tiedonantovelvollisuuksia ja viranomaisvalvonnan havaintoja ovat paljon paremmat kuin usein kuluttajan asemassa olevilla piensijoittajilla.

Esitteitä koskeva hyvä arvopaperimarkkinatapa

Toiminnan huolellisuutta voidaan arvioida esimerkiksi suhteessa ammatillisiin vaatimuksiin tai markkinoilla yleisesti käytettyihin menettelytapoihin. Esimerkiksi tiedonantovelvollisuuden kannalta keskeisinä pidettävien esitteiden laadinnassa on kehittynyt kansainvälisesti omaksuttuja menettelytapoja, joiden tarkoituksena on vastata niihin vaatimuksiin, joita käytännössä edellytetään toimittaessa ammattimaisesti markkinoilla. Tällaisia menettelytapoja ovat muun muassa arvoperien liikkeeseenlaskun järjestäjän esitteen laatimisprosessin yhteydessä tekemät johdon haastattelut ja niin sanotut yritystarkastukset (due diligence) esitteen sisällön varmentamiseksi. Tuottamuksen arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, ovatko korvausvelvolliset toimineet yksittäisessä tilanteessa huolellisesti asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Yritystarkastuksen laajuus määritetään yleensä suhteessa liikkeeseenlaskijan liiketoiminnan laatuun ja laajuuteen, liikkeeseenlaskun kokoon ja liikkeeseen laskettavien arvopaperien luonteeseen. Tarkastuksen merkitys korostuu otettaessa yhtiön arvopapereita julkisen kaupankäynnin kohteeksi (ensilistaus) tai tarjottaessa niitä yleisölle ensimmäistä kertaa taikka silloin, kun kysymys ei ole liikkeeseenlaskijan vaan osakemyyjän tai arvopaperin tarjoajan toiminnasta. Tarkastuksen tarve on erilainen jo listatun yhtiön tarjotessa arvopapereita, kun yhtiö jo noudattaa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuuksia. Lisäksi euromäärältään tai suhteelliselta kooltaan pienessä osakeannissa tai velkakirjan liikkeeseenlaskussa tarkastus voi olla yleisluonteisempi kuin liikkeeseenlaskijan kokoon nähden suuressa järjestelyssä. Edelleen joissakin tapauksissa voi olla asianmukaista pyytää tilintarkastajan taikka oikeudellisen tai muun ulkopuolisen neuvonantajan lausuntoa arvopaperin liikkeeseenlaskijan, osakemyyjän tai arvopaperin tarjoajan julkistamiin asiakirjoihin sisältyvistä tiedoista. Menettelytapojen noudattamiselle on annettava oikeudellista merkitystä arvioitaessa tiedonantovelvollisuudesta johtuvan vastuun toteutumista ja sitä, ovatko esitteen julkaisemisesta vastaavat tahot toimineet huolellisesti ja vakiintuneen markkinakäytännön edellyttämällä tavalla.

Esitteitä koskevaa markkinakäytäntöä on omaksuttu sekä julkisiin ostotarjouksiin liittyvissä tarjousasiakirjoissa että osakemyynteihin, arvopaperin tarjoamiseen ja listalleottoihin liittyvissä esitteissä. Myös julkisia ostotarjouksia koskeva Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan suositus sisältää yhtiöoikeudellisia kysymyksiä korostavia, yritystarkastusta koskevia yksittäisiä suosituksia. Arvioitaessa ostotarjouksen tekijän vastuuta tarjousasiakirjasta taikka osakemyyjän tai arvopaperin tarjoajan vastuuta esitteestä on otettava huomioon, että ostotarjouksen tekijä taikka osakemyyjä tai arvopaperin tarjoaja voi joutua laatimaan tarjousasiakirjan tai esitteen ilman kohdeyhtiön tai muun liikkeeseenlaskijan myötävaikutusta tai ilman tilaisuutta tehdä kohdeyhtiössä tai muussa liikkeeseenlaskijassa yritystarkastus. Ostotarjouksen tekijän tarjousasiakirjassa taikka osakemyyjän tai arvopaperin tarjoajan esitteessä antamat tiedot voivat olla rajoitettuja ja perustua siihen tietoon, jonka kohdeyhtiö on antanut. Ostotarjouksen tekijän sekä osakemyyjän ja arvopaperin tarjoajan tulee kuitenkin toimia huolellisesti ja osoittaa, ettei se ole saanut jotakin tietoa yhtiöltä tai muulta liikkeeseenlaskijalta tai kohtuudella voinut ymmärtää yritystarkastuksen aineistossa olleen tiedon merkitystä.

Muitakin markkinaosapuolia, kuten liikkeeseenlaskun järjestäjiä, koskevan vastaavan itsesääntelyn kehittämiselle ei ole estettä. Liikkeeseenlaskun järjestäjä ei ole vahingonkorvausoikeudellisessa isännänvastuussa liikkeeseenlaskijan toiminnasta. Liikkeeseenlaskun järjestäjän on huolellisesti perehdyttävä liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan ja riskeihin sekä niiden kuvaamiseen esitteessä sekä varmistuttava siitä, ettei esitteessä ole virhettä, joka sen kohtuudella pitäisi havaita. Tästä syystä yritystarkastukseen kuuluu tavallisesti paitsi tarkastuksia ja haastatteluja, jotka kohdistuvat liikkeeseenlaskijan operatiivisiin edustajiin, kuten lakimiehiin, liiketoimintojen ja taloushallinnon keskeiseen henkilöstöön taikka liikkeeseenlaskijan tilintarkastusyhteisön edustajiin, myös liikkeeseenlaskijan ylimmän johdon ja tilintarkastajan haastatteluja, joissa käsitellään liiketoimintaa ja taloudellista asemaa. Riittävän huolellisesti toteutettu yritystarkastus vapauttaa siten yleensä liikkeeseenlaskun järjestäjän vahingonkorvausvastuusta.

Osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:n mukaista tuottamusolettamaa ei sovelleta, jos vahinko on aiheutettu pelkästään rikkomalla osakeyhtiölain 1 luvussa säädettyjä yleisiä periaatteita. Tuottamusolettaman soveltaminen johtaisi periaatteiden yleisluontoisuuden huomioon ottaen korvausvastuuta ajatellen liian ankaraan tulokseen. Tuottamusolettama ei siten osakeyhtiölain mukaan seuraa menettelystä, jolla rikotaan joustaviksi normeiksi tarkoitettuja periaatteita, joita ei ole tarkoitettu eikä voida määritellä yksiselitteisiksi. Vastaavana yleisenä säännöksenä voidaan pitää myös arvopaperimarkkinalain 1 luvussa säädettäväksi ehdotettua hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen menettelyn kieltoa.

Osakeyhtiölain varojenjakosäännökset, kuten 13 luvun 10 §, eivät nykykäsityksen mukaan rajoita oikeutta korvauksen saantiin arvopaperimarkkinalain perusteella ja korvausvastuun kohdentamiseen osakeyhtiömuotoiseen liikkeeseenlaskijaan esimerkiksi tilanteessa, jossa osakemerkintä on tehty esitteessä olevaan virheellisen tai puutteellisen tiedon perusteella. Osakeyhtiö vastaa aiheuttamastaan vahingosta täyteen määräänsä eli esimerkiksi rajoittumatta jakokelpoisiin varoihin, mikä aiemman oikeuskäytännön valossa ei ole ollut kiistatonta.

Vahingon määrä

Vahingonkorvauksen suuruus määritetään aina kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Käytännössä hinnanerokorvaus on kansainvälisen pääsäännön mukainen ja yleensä sisällöllisesti tasapainoinen tapa määrittää tiedonantovirheestä johtuva vahinko. Vahingon määrittelytapana se estää sijoittajaa saamasta korvausta tavanomaisen sijoitusriskin realisoitumisesta. Lisäksi hinnanerokorvaus estää korvausvelvollista joutumasta korvaamaan hallitsemattoman laajoja ja sisällöllisesti spekulatiivisia vahinkoja, mutta antaa vahinkoa kärsineille riittävän selkeän kuvan vahingonkorvaussaamisen laajuudesta. Hinnanerokorvauksena pidetään arvopaperin toteutuneen hankinta- tai myyntihinnan ja sen hinnan erotusta, joka arvopaperilla olisi hankinta- tai myyntihetkellä ollut, jos tiedonantovelvollisuus olisi täytetty oikein. Jos vahingon kärsinyt on ennen saman virheen tai puutteen paljastumista hankkinut tai luovuttanut arvopapereita, hinnanerokorvauksesta on vähennettävä se määrä, jonka vahingon kärsinyt on saanut etua virheestä tai puutteesta vastakkaissuuntaisessa kaupassa. Vahingolla ei tarkoiteta normaalin sijoitusriskin piiriin kuuluvaa sijoituksen arvon alentumista.

Hinnanerokorvauksesta poikkeaminen voi Suomen arvopaperimarkkinoilla olla usein perusteltua esimerkiksi tilanteessa, jossa arvopaperin hinnanmuodostus ei ole ollut tehokasta, kuten esimerkiksi epälikvideillä joukkovelkakirjamarkkinoilla tai poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa. Lisäksi etenkin pienten ja keskisuurten listayhtiöiden osakkeiden likviditeetti voi usein olla vähäinen eikä hinnanerokorvaus välttämättä aina ole tarkoituksenmukainen keino arvioida vahingon määrää. Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 6 §:n mukaan tuomioistuimella on oikeus arvioida vahingon määrä, jos siitä ei saada riittävää näyttöä tai se on vain vaikeuksin selvitettävissä.

Tiedonantovirheestä aiheutuneen vahingon perusteella vahingonkorvaukseen ovat oikeuskirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan yleensä oikeutettuja vain sellaiset sijoittajat, jotka ovat hankkineet tai myyneet tiedonantovirheen rasittamia arvopapereita tiedonantovirheen vaikutusaikana. Sijoituspäätöksen tekemättä jättämistä ei siten olisi lähtökohtaisesti pidettävä korvattavana vahinkona, kuten ei myöskään tiedonantovirheen vaikutusta muun liikkeeseenlaskijan arvopaperin hintaan, ellei kysymys olisi arvopaperimarkkinalain 12 luvussa säädettäväksi ehdotetusta markkinoiden väärinkäytöstä. Tiedonantovirheen vaikutusajan on katsottava päättyneen yleensä silloin, kun tieto, jonka totuudenvastaisuus tai harhaanjohtavuus käy ilmi tiedon esittämisen jälkeen ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on viivytyksettä oikaistu tai täydennetty riittävällä tavalla.

Laki sijoituspalveluyrityksistä

Laki sijoituspalveluyrityksistä tuli voimaan marraskuun alussa 2007. Lain säätämisen päätarkoitus oli panna täytäntöön rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi. Vaikka laki on verraten uusi, siihen olisi tehtävä merkittäviä sisällöllisiä laajennuksia arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ensinnäkin lakiin tulisi keskittää sijoituspalvelun tarjontaa koskevat säännökset. Tällöin lakiin olisi siirrettävä voimassa olevasta arvopaperimarkkinalaista 4 luvun sijoituspalvelua koskevat säännökset ja siihen liittyvät lain 1 luvun säännökset. Laissa olisi tarpeen myös säätää siitä, miten lakia sovelletaan luottolaitosten ja rahastoyhtiöiden harjoittamaan sijoituspalvelujen tarjontaan. Toiseksi uudistuksen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää säilytyspalvelun säätämistä luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi. Kolmanneksi lakiin olisi luottolaitoslainsäädännön muutosten (1357 ja 1358/2010) tapaan aiheellista siirtää ulkomaisia sijoituspalveluyrityksiä koskevat säännökset. Lakia olisi myös syytä selkeyttää rakenteellisesti siten, että laki perustuu osa- ja lukujakoon ja että pykälien numerointi tehdään luvuittain. Muutosten toteuttamiseksi tulisi säätää sijoituspalvelua koskeva laki ja kumota nykyinen laki sijoituspalveluyrityksistä ja laki ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa.

Kun laki uudistetaan kokonaisuudessaan, on mahdollisuuksien mukaan syytä myös täsmentää lakia sen soveltamisesta saatujen kokemusten perusteella sekä ottamalla huomioon ympäröivän lainsäädännön muutokset ja sijoittajansuojan kehittäminen. Tällaisia muutostarpeita ovat esimerkiksi kolmansien maiden sijoituspalveluyrityksiä koskevan sääntelyn nykyaikaistaminen, vahingonkorvaussääntelyn selventäminen sekä säätäminen asiakasvalitusten käsittelystä lain tasolla. Eräiltä osin on syytä myös täsmentää niitä säännöksiä, joilla rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi on saatettu voimaan.

Laki ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa

Sijoituspalvelun tarjoamista koskeva sääntely on harmonisoitu EU:ssa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin yhteydessä, eikä erilliselle, ulkomaisia palveluntarjoajia koskevalle sääntelylle voida enää katsoa olevan perusteita sääntelyn aineellisen sisällön ollessa monilta osin yhdenmukaista kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä. Ulkomaisia sijoituspalvelun tarjoajia koskevat aineelliset säännökset voidaan siten yhdistää kotimaisia sijoituspalveluntarjoajia koskevaan lainsäädäntöön.

Laki kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä

Johdannaispörssitoimintaa ei tällä hetkellä harjoiteta Suomessa, joten lain käytännön merkitys on erittäin vähäinen. Johdannaispörssin toiminta on rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitetun säännellyn markkinan ylläpitämistä, jolloin lain säännökset voidaan yhdistää muuta pörssitoimintaa koskevaan lainsäädäntöön.

Laki arvo-osuusjärjestelmästä

Arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa säädetään arvopaperikeskuksen toiminnasta, tilinhoitajayhteisöistä, kirjausrahastosta, arvopaperin liittämisestä arvo-osuusjärjestelmään ja arvopaperien hallintarekisteröinnistä.

Arvopaperikeskuksia koskevaa sääntelyä on tarpeen yhdenmukaistaa muun muassa hallinnon järjestämistä koskevin osin pörssitoimintaa koskevan sääntelyn kanssa.

Arvo-osuusjärjestelmään liitettävien arvo-osuuksien joukko on tällä hetkellä rajattu. Arvopaperikeskuksen kansainvälisten kilpailuedellytysten turvaamiseksi olisi arvioitava niiden rahoitusvälineiden joukkoa, jotka voidaan jatkossa liittää arvo-osuusjärjestelmään. Sääntelyssä olisi otettava huomioon myös arvopaperikeskuksen mahdollisuus poistaa arvo-osuusjärjestelmään liitettyjä arvopapereita liikkeeseenlaskijan tai omistajan aloitteesta taikka arvopaperikeskuksen omasta aloitteesta.

Laki Finanssivalvonnasta

EU:ssa tehtyjen rahoitusmarkkinoiden hallinnollista seuraamusjärjestelmää koskevien selvitysten perusteella Suomessa Finanssivalvonnan käytettävissä olevien rahamääräisten seuraamusten taso on kansainvälisesti verrattuna alhainen ja kohdistuu vain suppeaan joukkoon rahoitusmarkkinoiden säännösten rikkomuksia. Oikeushenkilöille asetettavan seuraamusmaksun enimmäistaso on Suomessa nykyisin enintään 200 000 euroa, kun se esimerkiksi Ruotsissa on yli viisi miljoonaa euroa ja Ranskassa 100 miljoonaa euroa. Nykyinen sääntely on lisäksi monitasoista ja viranomaiselle on asetettu lukuisia kriteerejä, joiden perusteella tunnusmerkistön täyttymistä tulee arvioida ennen seuraamuksen määräämistä.

Seuraamusten käyttö Finanssivalvonnassa ei myöskään ole ollut erityisen aktiivista, eikä julkisen huomautuksen ja rikemaksun ohella muista seuraamuksista ole juuri kokemusta. Esimerkiksi jo vuonna 2005 säädettyä seuraamusmaksua ei ole käytetty vielä kertaakaan. Finanssivalvonnan antamat hallinnolliset seuraamukset ovat myös kohdistuneet lähes yksinomaan arvopaperimarkkinalain vastaiseen menettelyyn. Rahoitusmarkkinoita koskevia rikossäännöksiä on vastaavasti tuomioistuimissa sovellettu hyvin harvoin, rikoslain 51 luvun arvopaperimarkkinarikoksia koskevia säännöksiä lukuun ottamatta. Lainsäädännössä ja sen soveltamisessa olisi jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota kiinnijäämisriskin nostamiseen ja seuraamusten aktiivisempaan käyttöön. Ongelmana ei niinkään ole ollut käytössä olleiden seuraamusten lievyys, vaan pikemminkin niiden vähäinen soveltaminen.

Hallinnollisia seuraamuksia koskevaa sääntelyä tulisi täsmentää sekä ankaroittaa vastaamaan paremmin kansainvälistä käytäntöä. Finanssivalvonnan käytössä olevaa keinovalikoimaa tulisi laajentaa siten, että hallinnolliset seuraamukset olisivat oikein mitoitettuja ja kohtuullisia suhteessa lainvastaiseen tekoon. Laajennetuilla ja täsmennetyillä hallinnollisilla seuraamuksilla saataisiin koko seuraamusvalikoima paremmin käyttöön, kun keinovalikoiman molemmissa päissä olisi oikeasuhtaisia seuraamuksia.

3.1 Esityksen tavoitteet

Esityksellä on lukuisia keskenään erilaisia ja toisiaan täydentäviä tavoitteita, joista tärkeimmät ovat arvopaperimarkkinalainsäädännön selkeyden ja ymmärrettävyyden parantaminen, arvopaperimarkkinalainsäädännön kilpailukyvyn lisääminen, arvopaperien säilytys- ja selvitystoiminnan tehostaminen ja kilpailun lisääminen, listayhtiöiden hallinnollisen taakan keventäminen, vahingonkorvausvastuuta koskevien säännösten selkeyttäminen, arvopaperimarkkinoiden valvonnan ja hallinnollisen seuraamusjärjestelmän tehostaminen sekä sijoittajansuojan aukkojen poistaminen.

Monien esitettävien muutosten tavoitteena on vähentää kilpailukykyä heikentäviä, markkinoiden kannalta keskeisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden sääntelystä poikkeavia kansallisia säännöksiä siinä määrin kuin mahdollista. Esitykseen sisältyville, Euroopan unionin sääntelystä poikkeaville säännöksille on esitetty kansallista lisäsääntelyä tukevat perusteet.

Arvopaperipörssiä ja monenkeskisiä kaupankäyntijärjestelmää koskevan sääntelyn tarkennuksilla on tarkoitus helpottaa markkinapaikkojen toimimista Suomessa ottaen samalla huomioon riittävän viranomaisvalvonnan ja viranomaisyhteistyön tarpeen.

Eräillä sääntelyehdotuksilla pyritään alentamaan listautumiskynnystä ja siten kannustamaan yhtiöitä listautumaan. Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksien säilyminen, kasvun mahdollistaminen sekä varainhankintakanavien riittävyys turvataan markkinoilla, joilla listautuminen on kannattavaa ja houkuttelevaa. Listautumiskynnystä alentavia ehdotuksia ovat muun muassa listayhtiöiden hallinnollista taakkaa vähentävät johdon osavuotisen selvityksen laatimismahdollisuuden laajentaminen, esitteen laatimisvelvollisuuden alarajan nostaminen, esitteitä koskevien poikkeusluvan hakemistilanteiden ja liputusvelvollisuutta koskevien kansallisten säännösten vähentäminen.

Ehdotus julkisen sisäpiirirekisterin keskittämisestä Finanssivalvonnalle vähentää joiltain osin julkisen kaupankäynnin kohteena olevien pienten ja keskisuurten yhtiöiden hallinnollista taakkaa, mikä myös edelleen vaikuttaa myönteisesti listautumiskynnykseen. Lisäksi julkisen sisäpiirirekisterin keskittäminen edistää sijoittajansuojaa, kun tiedot liikkeeseenlaskijan sisäpiiriläisistä ja näiden lähipiiristä sekä heidän arvopaperikaupoistaan on keskitetty yhteen paikkaan, jolloin ne ovat tehokkaasti kaikkien saatavilla. Julkisen sisäpiirirekisterin keskittämisen tavoitteena on myös tukea yleistä luottamusta markkinoihin.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevien säännösten soveltamisala ehdotetaan laajennettavan koskemaan kaikkia rahoitusvälineitä, jotka ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Ehdotuksella ennakoidaan osin markkinoiden väärinkäyttödirektiivin uudelleentarkastelussa tehtäviä muutoksia.

Lisäksi julkisia ostotarjouksia ja tarjousvelvollisuutta koskevassa luvussa säilytetään kansallista lisäsääntelyä ostotarjousprosessin yksityiskohdissa. Vahingonkorvausta koskeva Euroopan unionin lainsäädäntö ei harmonisoi vahingonkorvauksen vähimmäistasoa, joten arvopaperimarkkinalain vahingonkorvausta koskeva luku on lähes kokonaisuudessaan kansallista sääntelyä.

Markkinoiden houkuttelevuuteen ja kilpailukykyyn liittyen arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön tulee myös varmistaa riittävän korkealla tasolla oleva sijoittajansuoja. Esitykseen sisältyvien ehdotuksien tavoitteena on vahvistaa sijoittajansuojaa muun muassa vahingonkorvausvelvollisuutta selkeyttämällä, velvoittamalla sijoituspalveluntarjoaja kuulumaan johonkin asiakkaiden valituksia käsittelevään toimielimeen ja säätämällä rahoitusvälineiden säilytys sijoituspalveluyrityksille luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi.

Arvopaperien säilyttäjällä on korostunut velvollisuus estää asiakkaiden varojen sekoittuminen muiden asiakkaiden tai säilyttäjän varoihin, mutta sen lisäksi sen on huolellisesti ylläpidettävä omistajatietoja koskevia rekistereitä ja muun muassa estettävä tietojen häviäminen. Välillistä hallintaa järjestävällä säilyttäjällä on oikeus tehdä esineoikeudellisia vaikutuksia aikaan saavia merkintöjä. Etenkin tästä syystä toiminnan tulee olla luvanvaraista ja riittävän viranomaisvalvonnan kohteena. Lisäksi on otettava huomioon, että asiakkaille tulee antaa ennen säilytyssopimuksen tekemistä riittävät tiedot säilytyspalvelusta ja siihen liittyvistä riskeistä.

Myös viranomaisten toimintaedellytysten parantaminen ja viranomaisten välisen yhteistyön kehittäminen ovat keskeisiä esityksen tavoitteita. Esitykseen sisältyy ehdotuksia, joilla edistetään arvopaperimarkkinoiden tehokasta valvontaa. Finanssivalvonnan hallinnollisilla seuraamuksilla on rahoitusmarkkinoiden väärinkäytöksiä ja rikkomuksia ennalta estävä vaikutus sekä ne lisäävät markkinoita kohtaan tunnettua luottamusta ja sijoittajansuojaa.

Esitysten valmisteltaessa on korostuneesti seurattu vireillä olevia keskeisiä EU-säädöshankkeita ja arvioitu niissä tehtävien ratkaisujen vaikutuksia kansalliseen sääntelyyn Tavoitteena on nimenomaisesti välttää sellaisia uusia ratkaisuja, joiden arvioidaan muuttuvan tulevassa EU-sääntelyssä toisensuuntaisiksi. Suurin osa vireillä olevista EU-hankkeista on tarkoituksenmukaisinta panna aikanaan täytäntöön uudistettuun arvopaperimarkkinalainsäädäntöön.

3.2 Toteuttamisvaihtoehdot

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen vaihtoehtona olisi, ettei uudistusta tehtäisi lainkaan tai että se tehtäisiin vain vaiheittain tai osittaisena jotakin aihepiiriä koskien. Tällöin nykyinen laaja-alainen arvopaperimarkkinalaki ja vaikeaselkoinen optiokauppalaki säilyisivät eikä laki sijoituspalveluyrityksistä edelleenkään sisältäisi osaa sijoituspalveluja koskevasta sääntelystä. Tämä merkitsisi myös, että esimerkiksi valmisteilla olevat Euroopan unionin direktiivit, asetukset ja niiden muutokset pantaisiin kansallisesti täytäntöön voimassa olevaan arvopaperimarkkinalainsäädäntöön. Voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki on kuitenkin lukuisten osittaisuudistusten ja sen soveltamisalan laajuuden johdosta vaikealukuinen, joten arvopaperimarkkinoita koskevien direktiivien, direktiivimuutosten ja suoraan sovellettavien asetusten kasvava määrä sekä niiden kansallinen täytäntöönpano heikentäisivät entisestään arvopaperimarkkinalainsäädännön selkeyttä. Sääntelyn laajamittainen selkeyttäminen on mahdollista tehdä vain samanaikaisesti kaikkia rinnakkaislakeja tarkastellen. Kokonaisuudistuksen toteuttamatta jättäminen johtaisi myös siihen, että lainsäädännön tarkastelu kilpailukyvyn edistämisen näkökulmasta jäisi huomattavan puutteelliseksi.

Arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetut julkisen sisäpiirirekisterin tiedot ehdotetaan keskitettävän yhteen Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Vaihtoehtona olisi nykytilan mukaisesti säätää julkiset sisäpiirirekisterit liikkeeseenlaskijoiden, arvopaperipörssin, arvopaperikeskuksen ja sijoituspalveluyritysten ylläpidettäviksi ja hallinnoitaviksi, taikka keskittää rekisteri lakisääteisesti arvopaperikeskukseen. Keskitetty viranomaisrekisteri on markkinoiden väärinkäyttödirektiivin mukainen, lisää rekisterin saavutettavuutta ja yleistä luottamusta, ei luo lakisääteistä monopoliasemaa yksittäiselle markkinatoimijalle ja vähentää pienten ja keskisuurten liikkeeseenlaskijoiden sisäpiirirekisterin ylläpidosta syntyvää hallinnollista taakkaa.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevien säännösten soveltamisalan laajentamisella rahoitusvälineisiin mukaan lukien Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleviin rahoitusvälineisiin ennakoidaan osin vuonna 2011 annettua ehdotusta uudeksi markkinoiden väärinkäyttöasetukseksi. Sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvien ryhmän laajennus komission kolmannen direktiivin mahdollistamalla tavalla avopuolisoihin, rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin sekä vaikutusvaltayhteisöihin olisi vaihtoehtoisesti voitu jättää tekemättä tai tehdä ehdotettua suppeampana. Tällöin kuitenkin erilaiset perhesuhteiden muodot olisi yhä asetettu keskenään eriarvoiseen asemaan, vaikka esimerkiksi avopuolisoilla voi aviopuolisoiden tapaan olla käytössään sisäpiirintietoa.

Ehdotus arvopaperitileistä annettavaksi laiksi selkeyttää merkittävästi nykyistä puutteellista, arvo-osuusjärjestelmän ulkopuoliseen arvopaperien hallintaa koskevaa esineoikeudellista oikeustilaa. Ehdotus vastaa pääpiirteissään Geneven arvopaperikonventiota ja komissiossa valmisteilla olevaa arvopaperilakidirektiiviä. Ehdotus myös tehostaa luottolaitosten hallussa olevien arvopaperien käyttämistä vakuutena.

Sijoituspalvelulakiin ehdotetun muutoksen seurauksena säilytystoiminta olisi jatkossa luvanvaraista sijoituspalvelua. Arvopaperien asianmukainen säilyttäminen, siihen liittyvä rekisterinpito ja sijoittajan säilytysmuodosta saama informaatio ovat tärkeitä sijoittajansuojan näkökulmasta. Tämän vuoksi on tarpeen edellyttää, että laissa arvopaperitileistä tarkoitettua säilyttämistä voivat harjoittaa vain siihen toimiluvan saaneet viranomaisvalvonnassa olevat palveluntarjoajat.

3.3 Keskeiset ehdotukset

3.3.1 Ehdotuksen keskeiset lähtökohdat

Arvopaperimarkkinalainsäädännön selkeyden ja ymmärrettävyyden parantaminen sekä lainsäädännön tavoitteiden, yleisten periaatteiden ja soveltamisalan selkiyttäminen

Arvopaperimarkkinalainsäädännön ymmärrettävyyden ja luettavuuden parantaminen sekä nykysääntelyyn liittyvien epäselvyyksien ja tulkintaongelmien poistaminen on ollut arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen keskeisimpiä tavoitteita. Teknisesti korkeatasoisella ja toimivalla sääntelyllä on tärkeä merkitys paitsi arvopaperimarkkinoiden kilpailukyvyn edistämisessä myös markkinoiden luotettavan toiminnan turvaamisessa sekä sijoittajien suojan edistämisessä. Kokonaisuudistuksessa on käyty kokonaisuutena tarkastellen läpi koko arvopaperisektorin sääntely, lukuun ottamatta ulkopuolelle rajattua sijoitus- ja kiinteistörahastojen sääntelyä ja verolainsäädäntöä. Keskeisiä uudistuksia on sääntelyn laajuuden vuoksi useita.

Merkittävin arvopaperimarkkinoiden selkeyttä ja ymmärrettävyyttä edistävä muutos olisi arvopaperimarkkinalainsäädännön rakenteen uudistaminen säätämällä useita lakeja, joiden soveltamisala on nykyistä suppeampi ja kohdennettavissa vastaavaan EU-sääntelyyn. Uudistuksen lähtökohtana on rakenne, joka kestää EU-sääntelyn määrän merkittävän kasvun ja johon tuleva EU-sääntely on teknisesti vaivattomampaa panna täytäntöön. Sääntelyn jakamisella soveltamisalaltaan rajatumpiin lakeihin tavoitellaan selkeämpää lainsäädännön soveltamisalaa. Lakien lukumäärä ei kuitenkaan muuttuisi.

Arvopaperimarkkinalaki jaettaisiin useammaksi laiksi. Arvopaperipörssistä, monenkeskisestä kaupankäyntijärjestelmästä ja osakekaupankäynnin läpinäkyvyydestä säädettäisiin uudessa laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä. Arvopaperien selvitystoiminnasta säädettäisiin puolestaan uudessa laissa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta, jolla kumottaisiin voimassa oleva laki arvo-osuusjärjestelmästä. Sijoituspalvelutoiminnan menettelytapoja koskevat säännökset keskitettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain pohjalle säädettävään uuteen sijoituspalvelulakiin. Sijoituspalvelulakiin yhdistettäisiin myös nykyisin erillisiin lakeihin sisältyvät säännökset sijoituspalveluyrityksistä ja ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa, joita koskevat erillislait kumottaisiin.

Optiokauppalaki kumottaisiin ja johdannaispörssitoimintaa koskeva sääntely yhdistettäisiin arvopaperipörssin ylläpitämää arvopaperien julkista kaupankäyntiä koskevan sääntelyn kanssa lakiin kaupankäynnistä rahoitusvälineillä. Johdannaiskauppojen selvitystoimintaa koskeva sääntely yhdistettäisiin arvopaperikauppojen selvitystoimintaa koskevan sääntelyn kanssa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavaan lakiin. Laki arvopaperitileistä koskisi arvopaperien hallinnan esineoikeudellista sääntelyä. Arvo-osuustileistä ehdotetaan säädettävän edelleen arvo-osuustileistä annetussa laissa.

Siirryttäessä useamman lain malliin erottuvat yhden kokonaisuuden muodostavat asiakokonaisuudet jatkossa selvemmin, kuten sijoituspalvelujen tarjoaminen. Erillisten lakien edut liittyvät osin myös lain hallinnoimiseen, sillä lakia muutettaessa sääntelyn yhtenäisyys säilytetään helpommin. Myös lakien yleiset periaatteet ja yhteiset säännökset voidaan kohdentaa helpommin yhden lain sisällä. Säädösten sähköinen käyttäminen on lisäksi yksinkertaisempaa.

Uudessa arvopaperimarkkinalaissa säädettäisiin kolme keskeistä arvopaperimarkkinalain yleissäännöstä, joita ovat hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen ja sopimattoman menettelyn sekä totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen antamisen kielto sekä riittävien tietojen tasapuolinen pitäminen saatavilla. Nämä säännökset sisältyvät pääosin jo voimassa olevaan lakiin, mutta kokoamalla säännökset lain alkuun ja tekemällä niistä osin nykyistä kattavammat, pystytään nykyistä oikeustilaa selkeyttämään.

Toinen keskeinen säädöstekninen ehdotus on lainsäädännön osa- ja lukujaon selkeyttäminen. Voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki on jaettu 12 lukuun ja sen kohdealue on erittäin laaja ja epäyhtenäinen. Sääntelyn määrän kasvun seurauksena lukujako ei ole enää jaottelutapana riittävä. Uuden arvopaperimarkkinalain ymmärrettävyyttä parannettaisiin lisäämällä siihen osajako, jakamalla lain sisältö useampiin lukuihin, lisäämällä lain tai lukujen alkuun määritelmiä sekä pykälille otsikot. Esimerkkeinä voidaan mainita lain 1 luvun alussa olevat yleiset määritelmät ja kunkin luvun alussa olevat lukukohtaiset määritelmät. Uuden arvopaperimarkkinalain soveltamisalan selvyyttä parannettaisiin lisäämällä yksittäisiin lukuihin osa- tai lukukohtaiset soveltamisalat. Lain alkuun lisättäisiin myös informatiivinen säännös lain kansainvälisestä soveltamisalasta.

Monia EU-sääntelyyn perustuvia, kuten esimerkiksi esitteitä ja liputusvelvollisuutta koskevia, säännöksiä on kirjoitettu uudelleen siten, että säännösten rakenne ja kirjoitusasu ovat lähempänä EU-säädösten sanamuotoja kuin aiemmin. Muutosten tarkoituksena on lisätä lain selvyyttä suhteessa EU-sääntelyyn, jos kansallisesti on poikettu EU-sääntelystä, pienentää sääntelystä aiheutuvia noudattamiskuluja sekä tehostaa lain myöhempää hallinnointia.

Lakeihin ehdotetaan useita muitakin täsmennyksiä lain luettavuuden parantamiseksi ja lain ajantasaistamiseksi. Parannuksia ja selvennyksiä on tehty osin lain yksityiskohtaisten perustelujen tarkentamisella.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön sääntelyhierarkian selkeyttäminen

Kansallisten arvopaperimarkkinoiden kansainvälinen kilpailukyky riippuu osaltaan sääntelyn selkeydestä ja yksiselitteisyydestä, eikä sääntelyn tule olla liian kuormittavaa saati kustannuksia aiheuttavaa. Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen yhtenä pyrkimyksenä on ollut paitsi selkeyttää sääntelyä lain käyttäjän näkökulmasta myös varmistaa sellaiset hierarkiaratkaisut, että kehittyvä EU-sääntely voidaan tulevaisuudessakin panna täytäntöön joustavasti kansallisen sääntelyn ymmärrettävyyttä heikentämättä. Tämän johdosta eräitä teknisluonteisia tai tarpeettomia säännöksiä ehdotetaan kumottaviksi tai siirrettäviksi valtiovarainministeriön asetukseen ja toisaalta keskeisiä poikkeuksia tai soveltamisalan rajauksia ehdotetaan siirrettäviksi lakiin muiden, samaa asiaa koskevien säännösten yhteyteen.

EU-sääntelyn vaikutus

Rahoitusmarkkinoiden EU-sääntely ja sen aiheuttama kansallinen viranomaissääntely on voimakkaasti lisääntynyt ja muuttunut monitasoiseksi, sillä EU-sääntelyyn sisältyy sekä eritasoisia täytäntöön pantavia direktiivejä että asetuksia, jotka ovat jäsenvaltioissa suoraan sitovaa oikeutta. EU-sääntelystä aiheutuneet muutokset ovat tehneet myös voimassa olevan arvopaperimarkkinalain osin vaikeaselkoiseksi.

Virallissääntelyn merkitystä on vahvistanut se, että arvopaperimarkkinoita koskevat direktiivit on Suomessa pantu lähtökohtaisesti kansallisesti täytäntöön lainsäädännöllä tai sitä täydentävällä virallisnormistolla, kuten valtiovarainministeriön asetuksilla ja osittain myös Finanssivalvonnan määräyksillä. Direktiivien kansallinen täytäntöönpano edellyttää oikeudellisesti sitovaa sääntelyä laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä. Direktiivien yksittäisten artiklojen sisältö ei ole aina vastannut suomalaista lainsäädäntötekniikkaa tai -kulttuuria. Alemmanasteisen virallissääntelyn käyttämistä rajoittavat Suomen perustuslain (731/1999) asettamat reunaehdot. EU-sääntelyn kehitys on kuitenkin muodostanut perusteen arvioida ja lisätä lakia alemmanasteista sääntelyä, jotta varmistetaan sääntelyn selkeys, joustavuus ja käyttäjäystävällisyys.

EU-sääntelyn laintasoinen täytäntöönpano eduskuntakäsittelyineen on työlästä ja aikaa vievää. Paine kansallisen sääntelyn nopeaan ja joustavaan mukauttamiseen nousee, kun arvopaperimarkkinavalvojien yhteistyö Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen yhteisten tulkintakannanottojen antamiseksi vahvistuu ja kun teknisluonteisen alemmanasteisen EU-sääntelyn määrä kasvaa valvontaviranomaisten valmistelemien standardien, jotka annetaan komission asetuksina tai päätöksinä, johdosta. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle siirtyvän teknisluonteisen sääntelyn täytäntöönpanon hierarkiataso nykyisessä kotimaisessa sääntelyssä voi olla laki, asetus tai Finanssivalvonnan määräys. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ei-sitova ohjeistus sen sijaan vaikuttaa ensisijaisesti ennen kaikkea Finanssivalvonnan toimintaan, mutta käytännössä sitä kautta myös markkinatoimijoihin.

Virallissääntelyn määrän kasvu ei ole lisännyt elinkeinoelämän itsesääntelyn kehittämisen edellytyksiä. Samoin kasvavan EU-sääntelyn ulottuminen lähivuosina sellaisille alueille, joita aikaisemmin ei ole harmonisoitu, kuten vaihtoehtoiset rahastot, arvopaperien välillinen säilyttäminen, arvopaperien lyhyeksi myynti, OTC-johdannaismarkkinoiden avoimuus sekä arvopaperikeskus- ja säilytystoiminta kaventaa kansallisen lainsäätäjän harkintavallan käyttöalaa samalla, kun jo harmonisoitujen kysymysten EU-sääntely entisestään täsmentyy.

Valtiovarainministeriön rooli

Valtiovarainministeriö voi laissa säädetyin edellytyksin antaa tarkempia säännöksiä ja määräyksiä arvopaperimarkkinoiden sääntelystä. Valtiovarainministeriö on antanut kaksi asetusta esitteistä, asetukset liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta, liputusvelvollisuudesta, arvopaperin ottamisesta pörssilistalle, osakkeen likvidistä markkinasta sekä tarjousasiakirjan sisällöstä. Valtiovarainministeriöllä ei sen sijaan ole valtuutusta antaa asetusta jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Valtiovarainministeriön antamat asetukset ohjaavat myös Finanssivalvonnan antamien määräysten ja ohjeiden sisältöä.

Valtiovarainministeriö myöntää toimiluvan arvopaperipörssin, arvopaperikeskuksen, selvitysyhteisön ja ulkomaisen selvitysyhteisön toiminnan harjoittamiseen, peruuttaa toimiluvan, hyväksyy arvopaperipörssin ja arvopaperikeskuksen säännöt sekä voi määrätä toiminnan keskeytettäväksi. Pörssi ohjaa arvopaperimarkkinoita säännöillään muun muassa asettamalla velvollisuuksia arvopaperien liikkeeseenlaskijoille ja arvopaperinvälittäjille. Ohjausta annetaan laajasti myös asioista, joita ei lain mukaan ole tarpeen vahvistaa valtiovarainministeriössä. Tällaisia ovat sääntöjen tiettyjen osuuksien lisäksi esimerkiksi arvopaperipörssin tai arvopaperikeskuksen toimitusjohtajan päätökset.

Valmistelun yhteydessä on selvitetty, ovatko arvopaperimarkkinalainsäädännössä olevat valtiovarainministeriön asetukset ja Finanssivalvonnan määräysten antamiseen oikeuttavat valtuutussäännökset riittävän yksilöityjä. Lisäksi on arvioitu, ovatko valtiovarainministeriön asetukset puuttuvista perusteluista huolimatta riittävän läpinäkyviä ja selkeitä muuhun virallissääntelyyn nähden.

Lähtökohtaisesti valtiovarainministeriön roolia sääntelyssä pidetään toimivana. Uuteen arvopaperimarkkinalakiin on tarkoitus siirtää eräitä valtiovarainministeriön asetuksiin sisältyneitä säännöksiä, sillä normikokonaisuuden esittäminen laissa parantaa lain selkeyttä. Valtiovarainministeriön asetukset arvopaperimarkkinalain 2 luvussa tarkoitetusta esitteestä ja eräistä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:ssä ja kiinteistörahastolain 22 §:ssä tarkoitetuista esitteistä on tarpeen yhdistää esiteittä koskevan sääntelyn selvyyden lisäämiseksi. Valtiovarainministeriön asetukseen liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta on tarpeen tehdä teknisluonteisia muutoksia ja viimeaikaisesta markkinakehityksestä johtuvia päivityksiä. Asetuksiin tarjousasiakirjan sisällöstä ja julkistamisesta sekä Euroopan talousalueella hyväksytyn tarjousasiakirjan vastavuoroisesta tunnustamisesta (479/2006), arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta ja liputusvelvollisuudesta ja omistusoikeuksien ilmoittamisen ja julkistamisen yhteydessä annettavista tiedoista on tarpeen tehdä lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Asetukseen arvopaperin ottamisesta pörssilistalle (940/2007) on tarpeen tehdä teknisiä muutoksia ja asetus osakkeen likvidistä markkinasta (941/2007) on tarpeen kumota.

Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuus ja ohjeistus

Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudet perustuvat laissa yksilöityihin valtuuksiin. Valtuudet liittyvät usein EU:n teknisluonteisen sääntelyn, kuten komission direktiivien täytäntöönpanoon. Finanssivalvonnasta annetun lain nojalla Finanssivalvonnan toiminnan tavoitteena on muuan muassa edistää yleistä luottamusta finanssimarkkinoiden toimintaan. Finanssivalvonnan tehtävänä on muun muassa edistää hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla sekä yleisön tietämystä finanssimarkkinoista. Finanssivalvonnasta annetun lain 1 luvun 3 §:n mukaan Finanssivalvonta antaa laissa erikseen säädettyjen tehtäviensä toteuttamiseksi lain soveltamisen kannalta tarpeellisia määräyksiä. Finanssivalvonnan sääntelyvälineenä on määräyskokoelma, johon sisältyvät sekä sitovat määräykset että ohjeet.

Finanssivalvonnan antamat määräykset ja ohjeet ovat joustavia, käytännönläheisiä, kattavia sekä läpinäkyviä toimijoille. Kattavat määräykset soveltamisohjeineen ovat hyödyllisiä erityisesti pienille toimijoille. Finanssivalvonnan antamilla tulkintasuosituksilla on erityinen merkitys silloin, kun ei ole säädetty suositusta vastaavaa nimenomaista säännöstä.

Sitovan sääntelyn ja ohjeiden suhde ei välttämättä ole aina selkeä. Finanssivalvonnan rahoitussektorin määräyskokoelman sisältämien määräysten ja ohjeiden kustakin tekstikappaleesta käy ilmi, mikä sen normiperusta ja sitovuusaste on. Tällä on pyritty havainnollistamaan määräysten ja muun ohjeistuksen välistä eroa. Finanssivalvonta aikoo selkeyttää määräys- ja ohjekokoelmansa rakennetta tältä osin vireillä olevassa uudistuksessa, jossa rahoitussektorin ja vakuutussektorin määräys- ja ohjekokoelmat yhdistetään.

On esitetty, että Finanssivalvonnan rinnakkainen rooli sekä määräysten antajana että valvojana voi olla ristiriitainen. Finanssivalvonnan kattavat määräykset ja ohjeet ovat myös saattaneet vähentää alan itsesääntelyn laajuutta.

Arvopaperimarkkinoita koskeva Finanssivalvonnan sääntely sisältää vain vähän sitovia määräyksiä. Uusien eurooppalaisten valvontaviranomaisten antamat tekniset standardit ja ohjeet oletettavasti lisäävät Finanssivalvonnan määräys- ja ohjekokoelman merkitystä entisestään.

Komissiolle delegoitu säädösvalta

Delegoituja säädöksiä koskevat määräykset vaikuttavat rahoitusmarkkinasääntelyyn aiemmin sovellettuun rakenteeseen. Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa 1.12.2009 kansallisten valvontaviranomaisten sääntely ja eurooppalainen yhteistyö eli niin sanottu kolmannen tason ei-sitova sääntely ovat olleet keskeinen osa EU-sääntelyn harmonisointia. Jatkossa komission säädöksien valmistelun keskeinen rooli on entistä enemmän eurooppalaisilla valvontaviranomaisilla. Komissio aikoo antamansa julistuksen mukaan jatkaa jäsenvaltioiden nimittämien asiantuntijoiden kuulemista vakiintuneen käytäntönsä mukaisesti sellaisten rahoituspalvelualaa koskevien säädösten valmistelussa, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla.

Itsesääntely Suomessa

Itsesääntelyllä tarkoitetaan sääntelyä, joka ei ole viranomaisten laatimaa ja siten lain nojalla sitovaa. Itsesääntelyä esiintyy erilaisissa muodoissa eri maissa. Yhteissääntely on itsesääntelyn muoto, jossa viranomainen joko antaa laissa yhteissääntelyelimelle roolin tai osallistuu sen toimintaan. Ensin mainitusta yhteissääntelystä on esimerkkinä Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta. Työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö ja Finanssivalvonta osallistuvat tilintarkastuslautakuntaan. Suomessa viranomaiset osallistuvat itsesääntelyyn myös vapaamuotoisesti tai niitä kuullaan, kuten esimerkiksi Arvopaperimarkkinayhdistyksessä. Lisäksi Finanssivalvonta ja Kuluttajavirasto ovat edustettuina Arvopaperilautakunnassa.

Itsesääntely lisää sääntelyn joustavuutta ja sääntelyn kohteiden sitoutumista sekä varmistaa sääntelykohdetta koskevan erityisen asiantuntemuksen hyödyntämisen. Laadukas itsesääntely vaatii toimijoilta pitkäjänteisyyttä ja huomattavia resursseja. Itsesääntelyn riskejä ovat esimerkiksi normien sitomattomuus, puuttuva tai epätyydyttävän kevyt sanktiointi, tulkinta- ja sanktiokäytäntöjen vähäisempi avoimuus, viranomaissääntelyä epäyhtenäisempi laatu ja vähäisempi yhdenmukaisuus muuhun sääntelyyn.

Suomalainen itsesääntely on monimuotoista ja monipuolista. Se voidaan muodon perusteella jakaa sopimusvapauteen perustuvaan aitoon sopimusperusteiseen itsesääntelyyn tai sopimusperusteiseen yhteissääntelyyn ja lainsäädännön tukemaan säänneltyyn itsesääntelyyn eli yhteissääntelyyn, jota kyseinen toimiala konkretisoi ja jonka noudattamista se myös valvoo.

EU-sääntelyn määrällinen, yhä jatkuva kasvu on johtanut itsesääntelyn mahdollisuuksien kaventumiseen. Lisäksi laissa säädetyn yhteissääntelyn käyttämistä direktiivien kansallisessa täytäntöönpanossa rajoittavat Suomen valtiosäännön asettamat reunaehdot. EU-sääntelyn kehitys on muodostanut perusteen aktiivisesti arvioida mahdollisuuksia lisätä itsesääntelyä ja yhteissääntelyä täydentämään lainsäädäntöä ja virallissääntelyä etenkin harmonisoimattomilla alueilla, jotta varmistetaan sääntelyn monipuolisuus ja joustavuus. Suomen asemaa rahoituspalvelujen isäntävaltiona voidaan pyrkiä vahvistamaan kehittämällä sääntelyä muun muassa alueilla, jota ei ole EU-sääntelyllä harmonisoitu. Parhaimmillaan itsesääntely voi esimerkiksi edistää arvopaperimarkkinoiden paikallista ja alueellista toimintaa.

Arvopaperimarkkinoita koskevan, vastuullisen itsesääntelyn tulisi heijastaa sijoittajansuojaa, luotettavuutta, kohtuutta, tasapuolista kohtelua, puolueettomuutta, tehokkuutta, kilpailukykyä ja läpinäkyvyyttä. Koska itsesääntelyn tavoitteet ovat sisällöllisiä, on todettu tarpeelliseksi vahvistaa itsesääntelyn rakenteita ja asettaa sille laadullisia tavoitteita sekä varmistaa, että lainsäädäntö ja alemmanasteinen virallissääntely ei muodosta estettä itsesääntelyn kehittymiselle. Käytännössä on ilmennyt, että ratkaisusuosituksia yksittäisissä kysymyksissä pidetään kaikkein tehokkaimpana tapana kehittää hyvää tapaa.

Keskuskauppakamari on perinteisesti harjoittanut itsesääntelyä yleisen yksityisoikeuden alueella sekä viime vuosina myös arvopaperimarkkinoiden sääntelyn alueella yrityskauppalautakunnan muodossa. Koska Keskuskauppakamari huolehtii laajasti yksityisoikeudellisesta itsesääntelystä, sen lautakuntien roolin vahvistaminen arvopaperimarkkinoiden itsesääntelyssä saattaisi vahvistaa lakien keskinäistä synergiaa. Lisäksi koska Finanssivalvonnalla ei ole valvontaviranomaisena toimivaltaa osakeyhtiölain tulkinnassa, olisi arvopaperimarkkinoiden yhteissääntelyn ja itsesääntelyn kehittymiselle hyvät edellytykset erityisesti osakeyhtiölain ja arvopaperimarkkinalain välimaastossa sijaitsevissa kysymyksissä. Valmistelun yhteydessä on kuitenkin käynyt ilmi, ettei markkinaosapuolten kesken vallitse yhteisymmärrystä yrityskauppalautakunnan toiminnan jatkamisen edellytyksistä. Tämän johdosta on valmisteltu Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnalle vaihtoehtoista mallia, jonka mukaan arvopaperimarkkinalakia täsmennettäisiin säännöksillä pörssiyhtiöiden velvollisuudesta kuulua hyvää arvopaperimarkkinatapaa kehittävään toimielimeen, pörssin sääntöjen ja julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen välisestä suhteesta sekä ostotarjousdirektiivin täytäntöönpanon täydentämisestä kohdeyhtiön hallituksen velvollisuudella yhtiökokouksen koollekutsumiseen. Yrityskauppalautakuntaa koskevat säännökset kumottaisiin.

Itsesääntelyllä edistetään ja voidaan luoda hyvää arvopaperimarkkinatapaa, vaikka se ei olisikaan sitovaa. Itsesääntely voi kuitenkin olla sopimusperusteisesti sitovaa. Esimerkiksi pörssin säännöt velvoittavat pörssin osapuolia. Finanssivalvonnalla on arvopaperimarkkinalain nojalla velvollisuus valvoa hyvän tavan noudattamista arvopaperien kaupassa, sijoitus- ja oheispalvelujen tarjoamisessa sekä arvopaperien hankkimisessa ja markkinoinnissa. Määrittelemällä hyvän tavan sisältöä itsesääntelyssä voidaan vaikuttaa siihen, mikä katsotaan lähtökohtaisesti hyväksi tavaksi.

Ehdotuksella pyritään edistämään itsesääntelyä, joka mukautuu kotimaisten markkinoiden tarpeisiin, toimii luotettavasti ja on sopusoinnussa viranomaissääntelyn sekä valvonnan toimivuuden kanssa. Merkittäviä itsesääntelyä tuottavia elimiä ovat Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunta ja Arvopaperilautakunta. Yrityskauppalautakunta on antanut yrityskauppoja ja -järjestelyjä ohjaavia suosituksia ja siltä on voinut pyytää lausuntoa suositusten tulkinnasta, hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisesta menettelystä tai yksittäisistä yhtiöoikeudellisista kysymyksistä. Arvopaperilautakunta antaa ratkaisusuosituksia sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa ja sijoitusrahastolaissa tarkoitetuissa sijoitus- ja sijoitusrahastopalveluihin liittyvissä, näitä palveluja tarjoavan yrityksen ja ei-ammattimaisen asiakkaan välisissä lain, viranomaismääräysten, hyvän arvopaperikauppatavan ja sopimusehtojen soveltamista sekä palveluntarjoajan menettelyä koskevissa asioissa ja erimielisyyksissä. Itsesääntelyssä voidaan ottaa joustavasti huomioon muuttuva lainsäädäntö ja valvonnassa esiin tulleet ongelmat sekä markkinoiden ja sijoitustuotteiden kehittyminen. Toisaalta itsesääntelyelimiltä on edellytettävä riittävien riippumattomuus- ja jatkuvuusnäkökohtien huomioonottamista.

Edellä on kuvattu EU-sääntelyn ja muu toimintaympäristön muutosprosessia ja alati kasvavaa virallissääntelyä, minkä ei arvioida lisäävän elinkeinoelämän itsesääntelyn kehittämisen edellytyksiä.

Arvopaperimarkkinoiden valvonta

Finanssivalvonta valvoo arvopaperimarkkinalain, sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaisten määräysten sekä viranomaisten arvopaperimarkkinalain nojalla vahvistamien sääntöjen noudattamista. Finanssivalvonta on myös lupaviranomainen, joka valvoo toimilupaehtojen noudattamista sekä valvottavien toiminnan lainmukaisuutta. Finanssivalvonta valvoo myös rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskua ja niillä tapahtuvaa kaupankäyntiä sekä selvitys- ja säilytystoimintaa koskevien säännösten ja niiden nojalla annettujen määräysten noudattamista.

Finanssivalvonnalla on oikeus myöntää poikkeuksia voimassa olevan arvopaperimarkkinalain säännösten mukaisista velvollisuuksista, kuten julkisista ostotarjouksista ja lunastusvelvollisuudesta. Finanssivalvonta tekee myös hallinnollisia päätöksiä, kuten päätöksen esitteen hyväksymisen siirtämisestä toiseen Euroopan talousalueen valtioon.

Voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki myös velvoittaa toimijoita erilaiseen raportointiin ja ilmoituksiin Finanssivalvonnalle, kaupparaportointiin sekä ilmoituksiin epäilyttävistä arvopaperikaupoista. Valvontaviranomaisena Finanssivalvonta voi antaa kieltopäätöksiä, esimerkiksi kieltää pörssilistalle ottamisen tai päättää listalle ottamisen lykkäämisestä sekä asettaa omien kieltojen tehosteiksi uhkasakkoja.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 lukuun sisältyy säännöksiä arvopaperikaupan ja sijoituspalvelujen tarjoamiseen liittyvistä asiakassuhteista, jotka ovat luonteeltaan myös kuluttajaoikeudellisia. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:ssä säädetään Finanssivalvonnan suhteesta kuluttajaviranomaiseen. Jos Finanssivalvonta havaitsee, että arvopaperin markkinoinnissa on menetelty tavalla, jonka voidaan olettaa olevan vastoin kuluttajansuojalakia, sen on ilmoitettava asiasta kuluttaja-asiamiehelle.

Rahoitusmarkkinoiden tehokas valvonta on keino ylläpitää toimivia rahoitusmarkkinoita ja niihin kohdistuvaa luottamusta. Erityishaasteena ovat tehokkaan rajat ylittävän valvontajärjestelmän luominen sekä suomalaisten valvontaintressien varmistaminen suhteessa Suomessa toimiviin ulkomaisiin toimijoihin. Valvontaa koskevan sääntelyn tulee antaa valvontaviranomaisille riittävät toimivaltuudet ja vastaavasti asettaa toimijoille velvollisuus noudattaa valvojan vaatimuksia sekä antaa riittävät läpinäkyvyysvaatimukset. Hallinnon laillisuusperiaatteen kannalta toimivaltuuksien tulee olla tarkkarajaiset ja suhteellisuusperiaatteen mukaiset. Valvottavilla tulee niin ikään olla käytössään riittävät oikeussuojakeinot.

Yleisesti Finanssivalvonnan nykyistä valvontaroolia pidetään toimivana. Finanssivalvonnan rooli on vahvistunut yleisen kansainvälisen kehityssuunnan mukaisesti, kun sen antamien määräysten ja niiden kohteiden lukumäärä on samalla kasvanut. Merkittävimmät valvontajärjestelmään liittyvät viimeaikaiset muutokset liittyvät EU:n laajuisen valvontarakenteen uudistamiseen. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen perustamisen vaikutuksia Finanssivalvonnan rooliin on tarpeen tarkkaan seurata.

Hallinnolliset seuraamukset ja rikosseuraamukset

Euroopan unionissa tehtyjen rahoitusmarkkinoiden hallinnollista seuraamusjärjestelmää koskevien selvitysten perusteella Suomessa Finanssivalvonnan käytettävissä olevien rahamääräisten seuraamusten taso on kansainvälisesti verrattuna alhainen ja kohdistuu vain suppeaan joukkoon rahoitusmarkkinoiden säännösten rikkomuksia. Komissio on myös tehnyt selvityksen jäsenvaltioiden arvopaperi-, pankki- ja vakuutusvalvonnassa käytettävistä viranomaisvaltuuksista ja seuraamuksista. Komissio antaa kunkin lainsäädäntöehdotuksensa yhteydessä säännökset kyseisten valtuuksien ja seuraamusten yhdenmukaistamiseksi.

Uskottavan, yleisesti hyväksyttävän ja oikeamittaisen seuraamusjärjestelmän lisäksi valvonnan on oltava tehokasta ja kiinnijäämisriskin todellinen. Markkinoita kohtaan tunnettu luottamus ei perustu sääntöjen olemassaoloon, vaan säännösten noudattamiseen, noudattamisen tehokkaaseen valvontaan ja seuraamusten riittävän tehokkaaseen soveltamiseen. Ehdotetulla lainsäädännöllä pyritäänkin osaltaan kannustamaan Finanssivalvontaa seuraamusten nykyistä tehokkaampaan käyttöön osana normaalia valvontatyötään. Tämä ilmenee ehdotuksessa muun muassa siten, että Finanssivalvonnalla on lähtökohtainen velvollisuus käyttää seuraamusvaltuuksiaan tilanteissa, joissa säännöksiä on rikottu. Seuraamusten lievyys tai niiden vähäinen soveltamiskäytäntö eivät saa johtaa siihen, että säännöksiä rikkovat osapuolet saavat kilpailuetua suhteessa säännöksiä noudattaviin toimijoihin. Säännösten noudattamisen on oltava myös taloudellisesti kannattavaa.

Valmistelun yhteydessä on selvitetty seuraamussääntelyn toimivuuden lisäämisen edellytyksiä ja tähän liittyviä keskeisiä ehdotuksia on useita. Komission tulevista lainsäädäntöehdotuksista seuraa paine ankaroittaa voimassa olevaa hallinnollista seuraamusjärjestelmää, jotta se olisi kansainvälisesti tarkasteltuna riittävällä ja oikeudenmukaisella tasolla. Merkittävän seuraamusten tiukentamisen johdosta keinovalikoiman yläpäähän sijoittuvan seuraamusmaksun määrääminen jätettäisiin kuitenkin suurimmissa seuraamusmaksuissa oikeusvarmuuden turvaamiseksi tuomioistuimelle eli markkinaoikeudelle.

Nykyisin Finanssivalvonnan käytössä olevia hallinnollisia seuraamuksia ovat rikemaksu, julkinen huomautus, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Julkisesta huomautuksesta ehdotetaan luovuttavan. Muiden hallinnollisten seuraamusten keskinäinen suhde ehdotetaan järjestettävän niin, että julkinen varoitus olisi ensisijainen seuraamus kaikkien muiden kuin finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:ssä säädettyjen rikemaksun soveltamisalaan kuuluvien ja 40 §:n 1 momentissa säädettyjen seuraamusmaksujen soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai määräysten rikkomisesta. Julkisen varoituksen antamisen tai rikemaksun määräämisen sijaan voitaisiin kuitenkin poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu, mikäli teko tai laiminlyönti olisi erityisen moitittava. Seuraamusmaksu olisi sen sijaan pääsääntöinen seuraamus 40 §:n 1 momentissa yksilöidyistä teoista tai laiminlyönneistä. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä poikkeuksellisesti myös rikoslain 51 luvussa säädettyjen vähäisten tekojen osalta. Ehdotus sisältäisi myös erityiset säännökset tilanteista, joissa hallinnollinen seuraamus voitaisiin jättää määräämättä.

Rikossäännöksiin ei ehdoteta merkittäviä muutoksia. Rikosoikeudellisten rangaistussäännösten kehittämiseksi ehdotuksessa joiltakin osin poiketaan rikosoikeuden kokonaisuudistuksen yhteydessä noudatetusta keskittämisperiaatteesta, joka edellyttää vankeusuhkaisten rikosten siirtämistä rikoslakiin. Vaikka keskittämisperiaatetta on pyritty noudattamaan varsin johdonmukaisesti, rikoslain ulkopuolella on edelleen melko runsaasti vankeusuhkaisiakin rikossäännöksiä. Täysimääräisesti keskittämisperiaatetta ei ole kyetty noudattamaan. Periaatteen noudattaminen ja ylimalkaan noudattamisen mahdollisuus on riippuvainen sääntelytarkkuudesta. Joissakin tilanteissa tiettyä erityisalaa koskeva rangaistussäännös voi olla tarkoituksenmukaista sisällyttää asiaa koskevaan erityislakiin, jos sääntely on siinä määrin yksityiskohtaista, että rikossääntelyn siirtäminen rikoslakiin tekisi rikoslaista tarpeettoman raskaslukuisen. Arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistuksessa ehdotettujen säännösten potentiaaliset rikkojat rajautuvat käytännössä pääosin sellaisiin rahoitusalan toimijoihin, joiden edellytetään tuntevan kyseiset lait. Edellä mainituista syistä keskittämisperiaatteesta on katsottu voitavan poiketa.

Oikeussuojakeinot ja muutoksenhaun yhtenäistäminen

Oikeussuojasäännösten tulee olla johdonmukaiset ja aukottomat, jotta oikeusturva voisi toteutua. Muutoksenhausta viranomaisten arvopaperimarkkina-asioissa antamiin päätöksiin säädetään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 ja 3 a §:ssä. Arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään muutoksenhausta valtiovarainministeriön päätöksiin mukaan luettuina sen tekemättä jättämät tai myöhässä tekemät päätökset. Momentissa on myös yleinen viittaussäännös valituksesta hallintolainkäyttölain mukaisessa järjestyksessä. Arvopaperimarkkinalain muutoksenhaku- ja muita oikeussuojasäännöksiä on muutettu viimeksi esitedirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 2006.

Voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki ei nykyisellään sisällä viittaussäännöstä muutoksenhausta Finanssivalvonnan päätöksiin, sillä muutoksenhausta säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä. Kokonaisuudistuksessa arvopaperimarkkinalakiin ehdotetaan lisättäväksi yleinen viittaussäännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan arvopaperimarkkinalain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Voimassa olevaan arvopaperimarkkinalakiin ei sisälly erityistä oikeuspaikkasäännöstä, joten arvopaperimarkkinalakiin perustuvat riita-asiat pannaan vireille yleisten prosessioikeuden oikeuspaikkasäännösten mukaisesti. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien arvopapereita liikkeeseen laskeneiden osakeyhtiöiden kotipaikkana on usein Helsinki, jolloin yhtiön ollessa vastaajana riita-asiat käsitellään pääsääntöisesti Helsingin käräjäoikeudessa. Arvopaperimarkkinoihin liittyvää oikeuskäytäntöä on Suomessa kuitenkin suhteellisen vähän ja siitä suurin osa on rikosperusteista.

Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:n pääsäännön mukaan Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Merkittävä poikkeus pääsäännöstä ovat sellaiset asiakkaansuojaa koskevat Finanssivalvonnan antamat kieltopäätökset ja seuraamukset, joista säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 49 §:ssä, jonka mukaan päätöksiin tyytymätön palveluntarjoaja voi saattaa päätöksen markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Sama koskee voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:n 4 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuja Finanssivalvonnan antamia kieltopäätöksiä. Arvopaperimarkkinalakiin perustuvista muista kuin 7 luvun 2 §:ssä nimenomaisesti mainituista Finanssivalvonnan antamista kieltopäätöksistä valitetaan Helsingin hallinto-oikeuteen, vaikka niihin liittyisi asiakkaansuojanäkökohtia.

Markkinaoikeuden päätöksestä haetaan muutosta korkeimmalta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää siihen valitusluvan.

Lisäksi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 a §:n mukaan eräisiin Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin haetaan muutosta valittamalla markkinaoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Tässä pykälässä tarkoitetusta markkinaoikeuden päätöksestä voidaan puolestaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Markkinaoikeus joutuu nykyisin käsittelemään Finanssivalvonnan antamista päätöksistä tehtyjä valitus- ja muita muutoksenhakuasioita sekä hallintolainkäyttölain mukaisesti että eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain (1528/2001) mukaisesti.

Edellä kuvattu muutoksenhakujärjestelmä on monimutkainen, tulkinnanvarainen ja hankala soveltaa. Tästä syystä tulisi siirtyä yksinkertaisempaan ja soveltajien kannalta ymmärrettävämpään muutoksenhakujärjestelmään. Finanssivalvonnan antamat päätökset ovat hallintopäätöksiä, ja muutoksenhaku näihin päätöksiin tulisikin olla hallintolainkäyttöä. Muutoksenhaun erotteleminen sillä perusteella, koskeeko Finanssivalvonnan antama päätös asiakkaansuojanäkökohtia vai ei, on käytännössä lähes mahdotonta. Koko valvonnan perustarkoituksena on nimittäin suojata asiakkaiden etuja ja sitä kautta ylläpitää finanssimarkkinoiden vakautta ja yleisön luottamusta finanssimarkkinoiden toimintaan.

Muutoksenhakua arvopaperimarkkina-asioissa ehdotetaan yhtenäistettäväksi siten, että kaikista Finanssivalvonnan antamista, Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevista päätöksistä valitettaisiin markkinaoikeuteen siitä riippumatta, perustuvatko ne esimerkiksi talouden vakautta vai asiakkaansuojaa koskevien säännösten rikkomiseen. Markkinaoikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tämä koskisi myös markkinaoikeuden päätöstä sellaisesta seuraamusmaksusta, jonka markkinaoikeus on antanut Finanssivalvonnan esityksestä. Muutoksenhaku markkinaoikeuden päätöksestä ei edellyttäisi korkeimman hallinto-oikeuden antamaa valituslupaa. Se, että ylimpänä tuomioistuimena seuraamuksia koskevissa asioissa olisi korkein hallinto-oikeus, vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnossa 4/2005 vp esitettyä kantaa ja on myös yhdenmukainen muun muassa kilpailulainsäädännössä omaksuttujen ratkaisujen kanssa.

Tähän saakka Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin on haettu muutosta harvoin. Esimerkiksi vuosina 2009 ja 2010 ei haettu kertaakaan muutosta seuraamuksia koskeviin päätöksiin eikä sellaisiin päätöksiin, joissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena on markkinaoikeus. Jatkossa tilanteen arvioidaan muuttuvan erityisesti EU:n finanssimarkkinoita koskevan lainsäädännön meneillään olevan voimakkaan uudistamisen seurauksena. Esimerkiksi hallinnollisten seuraamusten määrääminen tullee merkittävästi laajenemaan, tehostumaan ja ankaroitumaan, jos komission antamat ehdotukset toteutuvat.

Markkinaoikeudella on huomattavien taloudellisten ja kansainvälisluonteisten kysymysten erityisasiantuntemusta, kun se käsittelee ja ratkaisee valituksia muun muassa kilpailuasioissa ja sähkömarkkina-asioissa annettavien seuraamusta määräämistä koskeviin päätöksiin. Finanssimarkkinoita ja kilpailuasioita koskevien seuraamusmaksujen määräämisessä on samankaltaisia piirteitä. On esimerkiksi arvioitava rikkomuksen merkittävyyttä sekä siitä määrättävän seuraamusmaksun mitoittamista suhteessa suuryrityksen liikevaihtoon. Annettavalla päätöksellä saattaa olla huomattava vaikutus päätöksen kohteena olevan yrityksen taloudelle ja maineelle. Keskittämällä markkinaoikeuteen muutoksenhaut asioissa, joissa määrätään hallinnollisia seuraamuksia finanssimarkkinalainsäädännön perusteella, edistetään muutoksenhaun asiantuntevaa käsittelyä ja varmistetaan oikeuskäytännön yhtenäisyyttä jo ensimmäisessä muutoksenhakuasteessa. Tämä on omiaan vähentämään tarvetta hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta muutosta markkinaoikeuden tai hallinto-oikeuden valitusviranomaisena antamiin päätöksiin.

Ehdotuksen mukaan muista kuin hallinnollisia seuraamuksia koskevista Finanssivalvonnan antamista päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämä säilyisi lain pääsääntönä ja myös osaltaan varmistaisi oikeuskäytännön yhtenäisyyttä muun muassa hallintolupia ja toimivaltuuksien käyttöä koskevissa asioissa. Pääsäännön mukaisesti Finanssivalvonnan antamista toimilupapäätöksistä ja rekisteröintiä koskevista päätöksistä sekä muun muassa arvopaperimarkkinalain ja rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain mukaisista Finanssivalvonnan päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen. Pääsäännön piirissä olisivat myös esimerkiksi kaikki Finanssivalvonnan antamat päätökset, jotka koskevat Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa tarkoitettujen valvontavaltuuksien käyttöä ja uhkasakkoa. Tässäkään merkitystä ei olisi sillä, koskeeko päätös vakavaraisuusvalvontaa vai asiakkaansuojan valvontaa.

Uudistuksesta seuraisi, että kaikkiin Finanssivalvonnan antamista päätöksistä tehtyihin valituksiin sovellettaisiin hallintolainkäyttölakia ja että korkein hallinto-oikeus olisi aina ylin muutoksenhakuelin. Tämä viime kädessä turvaisi oikeuskäytännön yhtenäisyyden Finanssivalvonnan antamia eri päätöksiä koskevissa muutoksenhaluasioissa. Uudistus ei koskisi käräjäoikeuksien käsiteltäviä asioita, kuten finanssitoimialaan liittyviä yhtiöoikeudellisia tai vahingonkorvausoikeudellisia riita-asioita eikä rikosasioita. Arvopaperimarkkinalakiin perustuvien riita-asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen ei myöskään esitetä. Riita- ja rikosasioissa ylin muutoksenhaluelin olisi korkein oikeus.

Vahingonkorvaussääntelyn lähtökohdat

Ehdotettava vahingonkorvaussääntely on jaoteltu kolmeen ryhmään.

Arvopaperimarkkinalaissa sekä uusissa laeissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä arvopaperitileistä ehdotetaan säädettäväksi tahallisuuteen ja tuottamukseen perustuvasta vahingonkorvausvastuusta. Ehdotukset perustuvat siihen, että kyseisissä laeissa tarkoitettujen toimijoiden vahingonkorvausvastuuta ei ole eräitä vastuunrajauksia lukuun ottamatta säännelty EU:ssa. Lisäksi mainitut toimijat harjoittavat liiketoimintaa kansainvälisessä kilpailuympäristössä. Vahingonkorvausvastuun poikkeaminen EU-sääntelystä saattaisi toimia etupäässä ulkomaisten palveluntarjoajien ja ammattimaisten sijoittajien hyväksi, mikä ei ole tarkoituksenmukaista, kun samanaikaisesti on pidetty poliittisesti tärkeänä rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi lisätä sijoittajien omaa vastuuta erityisesti joukkovelkakirjamarkkinoilla ja luottolaitosten maksukyvyttömyystilanteissa.

Arvopaperimarkkinalaissa sekä uusissa laeissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä arvopaperitileistä säädettävää toimintaa harjoittavien yritysten johtohenkilöiden ja osakkeenomistajien henkilökohtainen vahingonkorvausvastuu määräytyisi pääosin osakeyhtiölain perusteella. Työnantajan ja työntekijän vahingonkorvausvastuu määräytyisi puolestaan vahingonkorvauslain perusteella.

Toiseksi, sijoituspalvelulaissa ehdotetaan pääosin seurattavaksi luottolaitoslaissa säädetyn tuottamusolettaman kaltaista vahingonkorvausvastuuta, johon sisältyy muun muassa johtohenkilöitä koskeva tuottamusolettama. Ehdotukset perustuvat sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten väliseen kilpailuneutraliteettiin, sillä kyseisiä toimijoita koskevat lait perustuvat pääosin EU-direktiiveihin. Sijoituspalvelulakiin ehdotetaan kuitenkin eräitä rajauksia johdon ja osakkeenomistajan henkilökohtaisesta korvausvastuusta.

Kolmanneksi, arvo-osuustileistä annetun lain vahingonkorvaussääntelyä ei teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta ehdoteta muutettavaksi. Lain 30 §:ssä säädettyä ankaraa vahingonkorvausvastuuta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2008:116) todetaan, että tilinhoitajayhteisö tai sen asiamies eivät olleet ankarassa korvausvastuussa pantinsaajaa kohtaan vahingosta, joka tälle oli aiheutunut siitä, että arvo-osuuden omistajan antama panttaussitoumus, jonka perusteella arvo-osuuden panttaus oli kirjattu tilille, oli väärennyksen vuoksi tehoton pantinantajaa kohtaan. Ratkaisun perusteluissa todetaan, että säännös on tarkoitettu kattamaan useita erilaisia vahinkotilanteita. Korvaussäännös liittyy tältä osin arvo-osuusjärjestelmälle annettuun julkiseen luotettavuuteen, joka vastaa lainhuuto- ja kiinnitysrekisterien vilpittömässä mielessä olevan sivullisen luottamuksen suojaan kirjaamisjärjestelmän merkintöihin tai niiden puuttumiseen. Esimerkiksi arvopaperitileistä annettavassa laissa tarkoitettua säilyttäjän tekemää kirjausta arvopaperitilille ei voida rinnastaa arvo-osuustileille tehtäviin kirjauksiin ja niiden julkisuusvaikutuksiin, minkä vuoksi vahingonkorvausvastuun erot ovat perusteltuja.

3.3.2 Lakikohtaiset keskeiset ehdotukset

Arvopaperimarkkinalaki

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain säännösten määrä ja soveltamisala on laajentunut EU-sääntelyn harmonisoinnin seurauksena tehdyissä lukuisissa osittaisuudistuksissa ja samalla lain säännösten soveltamisala on sisäisesti eriytynyt sääntelyn kohteiden mukaan. Tästä syystä ja lukuisten pykäläviittausten johdosta lain soveltamisala on muuttunut vaikeaselkoiseksi. Arvopaperimarkkinalain ja siihen läheisesti liittyvien rinnakkaislakien ymmärrettävyyden ja luettavuuden parantamiseksi ehdotetaan koko arvopaperimarkkinalainsäädännön rakenteen uudistamista siirtymällä useamman lain malliin. Osa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain säännöksistä ehdotetaan jaettaviksi uuteen kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavaan lakiin, uuteen arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavaan lakiin ja sijoituspalvelulakiin. Arvopaperimarkkinalain jakaminen useammaksi laiksi supistaa uuden annettavan arvopaperimarkkinalain soveltamisalaa useiden asiakokonaisuuksien siirtyessä muihin lakeihin.

Uudella arvopaperimarkkinalailla kumottaisiin voimassa oleva arvopaperimarkkinalaki, ja osa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain pykälistä sisältyisi uuteen arvopaperimarkkinalakiin. Uuden arvopaperimarkkinalakiin lisättäisiin osajako, jaettaisiin osat useampiin lukuihin sekä lisättäisiin lakiin keskeiset yhteiset ja lukukohtaiset määritelmät ja pykälille otsikot.

Uusi arvopaperimarkkinalaki käsittäisi kuusi osaa, jotka jakaantuvat lukuihin. Lain I osassa olisivat koko lakia koskevat yleiset säännökset sekä määritelmät. Esitteitä koskevien pykälien suuresta lukumäärästä johtuu, että esitettä koskevat pykälät olisi erotettu omaksi II osakseen. Arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden tiedonantovelvollisuutta, niin jatkuvaa kuin säännöllistäkin tiedonantovelvollisuutta, koskevat luvut pykälineen olisi koottu III osaan, johon on sisällytetty myös omistuksen julkisuutta eli liputusta koskevat säännöt. Lain IV osassa käsiteltäisiin julkista ostotarjousta ja tarjousvelvollisuutta Suomessa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista. Markkinoiden väärinkäyttöä koskevat yleiset ja erityiset säännökset sekä julkista ja yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä koskevat luvut olisivat uuden arvopaperimarkkinalain V osassa. Koko arvopaperimarkkinalakia koskevat yhteiset, valvontavaltuuksia, vahingonkorvausta, muutoksenhakua ja seuraamuksia koskevat pykälät olisi koottu VI osaan.

Valtiovarainministeriön asetuksista arvopaperimarkkinalain 2 luvussa tarkoitetusta esitteestä, tarjousasiakirjan sisällöstä ja julkistamisesta sekä Euroopan talousalueella hyväksytyn tarjousasiakirjan tunnustamisesta, liputusvelvollisuudesta ja omistusosuuksien ilmoittamisen ja julkistamisen yhteydessä annettavista tiedoista siirrettäisiin yksittäisiä säännöksiä uuteen arvopaperimarkkinalakiin. Ensin mainitusta asetuksesta siirrettäisiin uuteen arvopaperimarkkinalakiin säännökset esitteen julkistamisvelvollisuutta koskevista poikkeuksista tarjottaessa arvopapereita yleisölle, tietyistä erityistapauksista haettaessa arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle ja yritysoston yhteydessä myönnettävistä poikkeuksista julkistaa esite. Kansallisia esitteitä koskevista sisältövaatimuksista, joihin ei sovelleta EU-sääntelyä, säädettäisiin edelleen valtiovarainministeriön asetuksella.

Soveltamisala, yleiset periaatteet ja määritelmät

Uuden arvopaperimarkkinalain soveltamisala kattaisi säännökset arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamisesta, tiedonantovelvollisuudesta arvopaperimarkkinoilla, julkisista ostotarjouksista, arvopaperimarkkinoiden väärinkäytöstä ja arvopaperimarkkinoiden valvonnasta. Arvopaperimarkkinalakiin lisättäisiin uudet lukukohtaiset soveltamisalasäännökset. Esimerkkejä luvun soveltamisalasäännöksistä ovat markkinoiden väärinkäyttöä, liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta ja julkisia ostotarjouksia koskevat soveltamisalasäännökset.

Yleissäännöksellä tarkoitetaan säännöstä, joka on kirjoitettu yleiseen muotoon ja joka ilmentää jotakin yleistä periaatetta, vastakohtana konkreettiselle oikeussäännölle, joka sisältää nimenomaisen velvoitteen tai kiellon. Esimerkki yleisen periaatteen ilmaisevasta yleisäännöksestä on voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 § ja esimerkki konkreettisesta oikeussäännöstä on 2 luvun 1 a §. Yleistä periaatetta ilmentävää normia sovelletaan yksittäisessä tapauksessa yhdessä muiden oikeussääntöjen kanssa sovittaen yleinen periaate yksittäistapaukseen. Periaatteen painoarvo ja konkreettinen sisältö kussakin tapauksessa riippuvat tosiseikoista ja muista tilanteeseen sovellettavista konkreettisista oikeussäännöistä. Konkreettiset oikeussäännöt voivat olla myös valtiovarainministeriön asetuksia ja Finanssivalvonnan määräyksiä.

Uuden arvopaperimarkkinalain I osan 1 luvussa säädettäisiin lain yleiset säännökset ja 2 luvussa määritelmät. Lain 1 luvussa olisivat nykytilasta poiketen yleissäännökset, joita sovelletaan koko lain soveltamisalalla. Niitä olisivat hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen ja sopimattoman menettelyn kielto sekä kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Lisäksi säädettäisiin, että sijoittajien saatavilla on pidettävä tasapuolisesti riittävät tiedot niistä seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. Yleisten säännösten tavoitteena on korjata joiltakin osin epäselvää nykytilaa, korostaa periaatelähtöistä sääntelyä, lisätä lain ymmärrettävyyttä ja ohjata lain tulkintaa.

Voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa on käytetty varsin vähän määritelmiä suhteessa lain laajuuteen, mikä on johtanut lukuisiin pykäläviittauksiin ja pitkiin säännöksiin. Esimerkkejä säännöksiä lyhentävistä määritelmistä ovat keskeisten direktiivien ja asetusten nimet sekä julkistamisen ja pörssiyhtiön määritelmät. Eräät keskeiset lain määritelmät eivät kaikilta osin vastaa EU-sääntelyn terminologiaa, kuten rahoitusvälineen ja säännellyn markkinan määritelmien puuttuminen sekä johdannaisen määritelmän suppeus. EU-sääntelyn kanssa yhtenäisemmän käsitteistön käyttöönotto helpottaa arvopaperimarkkinalainsäädännön yhteensopivuutta ja EU-sääntelyn kansallista täytäntöönpanoa. Uuden arvopaperimarkkinalain määritelmiä, jotka viittaavat osittain toisiin lakeihin, olisivat muun muassa arvopaperin, rahoitusvälineen, liikkeeseenlaskijan, määräysvallassa olevan yhteisön ja säännellyn markkinan määritelmät. Monista keskeisistä soveltamisalaan liittyvistä määritelmistä säädetään muualla kuin arvopaperimarkkinalaissa: esimerkiksi pörssistä ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjästä säädetään rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetussa laissa ja rahoitusvälineestä sijoituspalvelulaissa.

Esitteet

Voimassa olevaan arvopaperimarkkinalakiin tehtiin esitedirektiivin täytäntöönpanon johdosta keskeisiä muutoksia vuonna 2005. Silloin muutettiin säännöksiä esitteen sisällöstä, velvollisuudesta julkistaa esite ja esitteen hyväksymisestä. Säädettiin myös esitteiden hyväksymismenettelystä ja viranomaisten toimivallan jaosta ETA-alueella sekä arvopaperien liikkeeseenlaskun kotipaikan valinnasta. Koska esitteitä koskeva sääntely perustuu suurelta osin EU-sääntelyyn, ehdotus ei sisällä laajoja muutoksia nykytilaan

Esitteistä ehdotetaan säädettävän lain II osassa. Keskeiset muutokset liittyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2010/73/EU arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä annetun direktiivin 2003/71/EY ja säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY muuttamisesta, jäljempänä esitedirektiivin muutosdirektiivi, kansalliseen täytäntöönpanoon. Muutosdirektiivissä soveltamisalaan liittyvät useat euromääräiset raja-arvot nousevat, direktiivin oma kokeneen sijoittajan määritelmä kumotaan ja direktiivissä viitataan rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin ammattimaisen asiakkaan ja hyväksyttävän vastapuolen määritelmiin. Lisäksi muutosdirektiivissä on täsmennetty eräitä sijoittajansuojan kannalta tärkeitä esitteen sisältöä koskevia säännöksiä, kuten esitetiivistelmän vähimmäissisältöä. Ehdotettuun arvopaperimarkkinalakiin ehdotetaan myös otettaviksi eräitä esitedirektiivin jo nyt sallimia kansallisia valinnanmahdollisuuksia. Finanssivalvonnan poikkeuslupavaatimuksia ehdotetaan myös harvennettaviksi direktiivin sallimalla tavalla esitteiden hyväksymiseen liittyvän hallinnollisen taakan vähentämiseksi.

Esitedirektiivi, komission esiteasetus sekä asetus (EY) N:o 1787/2006 sekä esitedirektiivin muutosdirektiivi sääntelevät arvoltaan 5 miljoonaa euroa suurempia arvopaperien tarjoamisia yleisölle tai haettaessa niitä kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Muissa kuin esitedirektiivissä säädetyissä tilanteissa jäsenvaltiot voivat säätää esitteistä kansallisella tavalla. Arvopaperimarkkinalaissa molemmille esitetyypeille on yhteistä sääntely julkistamisvelvollisuudesta, esitteen hyväksymismenettelystä ennen julkaisemista sekä poikkeusperusteista.

Uudessa arvopaperimarkkinalaissa ehdotetaan sallittavaksi esitedirektiivin mukaisesti yleishyödyllisille yhteisöille mahdollisuus tarjota arvopapereita yleisölle Finanssivalvonnan poikkeusluvalla kokonaan tai osittain ilman esitettä. Tämä edistäisi yleishyödyllisten yhteisöjen varainhankintaa. Mikäli kyseisiä arvopapereita haetaan otettaviksi kaupankäynnin kohteeksi pörssissä, esite olisi kuitenkin julkaistava.

Euromääräisesti pienten arvopaperitarjousten hallinnollisia kustannuksia pienentäisi myös ehdotettu kansallisen esitevapauden alarajan nostaminen 100 000 eurosta 1,5 miljoonaan euroon. Yli 1,5 miljoonan euron arvon ylittäviin tarjouksiin, joiden arvo kuitenkin olisi yhteensä enintään 5 miljoonaa euroa ja joihin ei liittyisi kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle hakemista, koskisivat siten kansalliset esitevaatimukset, joista ehdotetaan säädettäväksi valtiovarainministeriön asetuksella. Asianomaisen monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ylläpitäjän sääntöjen mukainen esite olisi kuitenkin aina riittävä sellaisissa tarjouksissa, joihin liittyy arvopaperin hakeminen kaupankäynnin kohteeksi vain monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä.

Liikkeeseenlaskijan säännöllinen ja jatkuva tiedonantovelvollisuus

Kuten esitteitä koskevasta sääntelystä, arvopapereita koskevasta muusta tiedonantovelvollisuudesta säädetään pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvussa. Velvollisuudet koskevat arvopaperien liikkeeseenlaskijoita, mutta sääntelyn ulottuvuus on kuitenkin tosiasiassa laajempi, sillä esimerkiksi arvopaperin markkinointia koskevat säännökset koskevat kaikkia arvopaperin tarjoajia. Tiedonantovelvollisuutta koskeva avoimuusdirektiivi pantiin Suomessa täytäntöön vuonna 2007 ja markkinoiden väärinkäyttödirektiivi vuonna 2005.

Tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn tulee turvata hyvä sijoittajansuoja ensi- ja jälkimarkkinoilla. Toisaalta suomalaisia liikkeeseenlaskijoita, jotka hankkivat pääomaa arvopaperimarkkinoilta Suomessa, ei tule rasittaa tarpeettoman laajalla tiedonantovelvollisuudella, joka poikkeaisi kansainvälisten pääomamarkkinoiden vaatimuksista. Lisäksi tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn tulee edistää markkinoiden avoimuutta ja lisätä markkinoita kohtaan tunnettua luottamusta. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset täyttävät kohtuullisen hyvin edellä mainitut tavoitteet. Jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskeviin säännöksiin ei siten ehdoteta muutoksia lukuun ottamatta ehdotetun 6 luvun 4 §:ssä olevia perusteluja, joissa selostetaan jatkuvan tiedonantovelvollisuuden suhdetta sisäpiirintiedon väärinkäytön kieltoon. Säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että neljännesvuosikatsauksen julkaisemisvelvollisuutta koskeva kynnysarvoa nostettaisiin, minkä lisäksi kansallinen säännös esittää osavuosikatsauksessa arvio kehityksestä kuluvalla tilikaudella poistettaisiin. Lisäksi ehdotetaan eräitä teknisluonteisia muutoksia ja täsmennyksiä.

Valtiovarainministeriön arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta annettavaa asetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että liikkeeseenlaskijan markkina-arvoa koskeva kynnysarvo nostettaisiin 75 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon liikkeeseenlaskijan päättäessä ja tiettyjen edellytysten täyttyessä, jolloin sen on julkaistava niin kutsuttu johdon osavuotinen selvitys neljännesvuosikatsausten sijaan. Muutos sallisi pienten ja keskisuurten pörssiyhtiöiden vähentää katsauksista aiheutuvaa hallinnollista taakkaa, jos niiden sijoittajakunnan ja liiketoiminnan luonteen kannalta osavuotisen taloudellisen informaation katsauskausi sopisi olla pidempi.

Liikkeeseenlaskijan omilla osakkeilla tekemiään kauppoja koskevaa ilmoitusvelvollisuutta kevennettäisiin poistamalla nykyinen seitsemän päivän julkistamisvelvollisuus ennen ostojen aloittamista sekä muuttamalla omilla osakkeilla tehtyjen kauppojen ilmoittamisaikaa siten, että ilmoitukset olisi tehtävä asianomaiselle säännellylle markkinalle vasta viimeistään ennen seuraavan kaupankäyntipäivän alkua. Finanssivalvonnalla säilyisi edelleen valtuus antaa tarpeellisia tarkempia määräyksiä liikkeeseenlaskijan omilla osakkeilla tehdyistä kaupoista.

Huomattavia omistus- ja ääniosuuksia koskeva ilmoitusvelvollisuus

Osakkeenomistajan huomattavia ääni- ja omistusosuuksia koskevia eli niin sanottua liputusvelvollisuutta koskevia säännöksiä muutettiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvussa avoimuusdirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 2007. Keskeisin liputusvelvollisuutta koskeva säännös on arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:ssä. Liputussäännöksiin ei ehdoteta tehtävän teknisten muutosten lisäksi kuin muutamia sisällöllisiä muutoksia. Tällaisia muutoksia olisivat kaupankäyntivarastopoikkeuksen täytäntöönpano kansallisesti, yhdeksän kymmenesosan omistusrajaan liittyvä liputusvelvollisuuden lisääminen sekä osakkeenomistajan liputusilmoituksen tekemistä koskevan määrärajan täsmentäminen siten, että liputusilmoitus olisi tehtävä kohdeyhtiölle ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään seuraavana kaupankäyntipäivänä.

Osakkeenomistajalle ehdotetaan säädettäväksi uusi liputusvelvollisuus, kun hänen omistus- tai ääniosuutensa saavuttaa tai ylittää taikka vähenee yhdeksän kymmenesosan kohdeyhtiön äänimäärästä tai osakkeiden kokonaismäärästä. Tämä edistää sijoittajien tiedonsaantia, sillä kohdeyhtiöllä on kuitenkin yhä osakeyhtiölain mukainen velvollisuus ilmoittaa kyseisestä lunastusoikeuden ja -velvollisuuden synnyttävästä omistusosuudesta kaupparekisteriin.

Liputusvelvollisuutta selvennetään myös siten, että liikkeeseenlaskijan on avoimuusdirektiivin mukaisesti julkistettava myös omilla osakkeillaan tekemänsä kaupat, jotka rikkovat liputusrajat. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi luottolaitoksia ja sijoituspalveluyrityksiä koskeva poikkeus liputusvelvollisuudesta silloin, kun luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen kaupankäyntisalkussa olevien äänioikeuksien osuus ei ylitä viittä prosenttia (kaupankäyntivarastopoikkeus). Poikkeuksen soveltamiseksi edellytetään lisäksi, että luottolaitos tai sijoituspalveluyritys varmistaa, ettei kaupankäyntisalkussa oleviin osakkeisiin liittyvää äänioikeutta käytetä eikä niillä muuten vaikuteta liikkeeseenlaskijan johtamiseen.

Avoimuusdirektiivi ei ole maksimiharmonisointidirektiivi. Voimassa olevaa arvopaperimarkkinalakia vastaavasti laissa ehdotetaan säilytettäväksi kansallinen säännös ilmoitusvelvollisuudesta sellaisista sopimuksista tai muista järjestelyistä, jotka toteutuessaan johtavat liputusrajan saavuttamiseen tai ylittymiseen taikka osuuden vähenemiseen liputusrajan rajan alle. Komission syksyllä 2011 antama ehdotus avoimuusdirektiivin muutokseksi johtaa komission ehdotuksen toteutuessa avoimuusvelvoitteiden laajenemiseen tavalla, joka on lähellä nykyistä kansallista säännöstä. Myöskään ei ehdoteta pidennettäviksi liputusilmoituksen tekemistä koskevia eikä kohdeyhtiön liputusilmoituksen julkistamista koskevia määräaikoja, jotka ovat direktiivin sallimia enimmäisrajoja tiukempia, mutta vastaavat Ruotsin ja Tanskan sekä eräissä muissa maissa voimassa olevaa kansallista sääntelyä. Avoimuusdirektiivin muutoksen on tämän hetken arvion mukana tarkoitus olla maksimiharmonisointia, joten kansallinen sääntely joudutaan joka tapauksessa arvioimaan uudelleen.

Julkisia ostotarjouksia ja tarjousvelvollisuutta koskevan sääntelyn täsmentämien

Ostotarjousdirektiivi on pantu täytäntöön vuonna 2006 voimassa olevaan arvopaperimarkkinalakiin. Ostotarjouksia koskevan sääntelyn tulee turvata suomalaisiin julkisen kaupankäynnin kohteena oleviin arvopapereita liikkeeseen laskeneisiin yhtiöihin sijoittaneiden osakkeenomistajien edut yritysostotilanteessa joutuisasti ja ennustettavasti.

Yksi keskeisimmistä ehdotuksista on tarkentaa tarjousvelvollisuuteen liittyviä säännöksiä uudistamalla määritelmiä yksissä tuumin toimimisesta, osakkeenomistajaan rinnastettavasta henkilöstä ja ääniosuuden laskemisesta sekä säätää lain tasolla eräistä uusista poikkeuksista tarjousvelvollisuuteen.

Tällaisia poikkeuksia ovat muun muassa tilanteet, jossa tarjousvelvollisuusrajan ylitykseen johtaneet arvopaperit on hankittu julkisella ostotarjouksella, joka on tehty kaikista kohdeyhtiön osakkeista ja kohdeyhtiön liikkeeseen laskemista sen osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista tai muutoin tällaisen julkisen ostotarjouksen voimassaoloaikana. Jos tarjousvelvollisuusrajan ylitykseen johtaneet arvopaperit on muutoin hankittu julkisella ostotarjouksella, velvollisuutta tehdä pakollinen ostotarjous ei synny ennen ostotarjouksen voimassaoloajan päättymistä. Jos kohdeyhtiössä on yksi osakkeenomistaja, jonka ääniosuus on suurempi kuin tarjousvelvollisuusraja, toiselle osakkeenomistajalle ei synny velvollisuutta tehdä pakollista ostotarjousta ennen kuin tämän ääniosuus ylittää ensiksi mainitun osakkeenomistajan ääniosuuden. Lisäksi, jos tarjousvelvollisuusrajan ylittyminen johtuu yksinomaan kohdeyhtiön tai toisen osakkeenomistajan toimenpiteestä, velvollisuutta tehdä pakollista ostotarjousta ei synny ennen kuin tarjousvelvollisuusrajan ylittänyt osakkeenomistaja hankkii tai merkitsee lisää kohdeyhtiön osakkeita tai muutoin kasvattaa ääniosuuttaan kohdeyhtiössä. Jos sen sijaan tarjousvelvollisuusrajan ylittyminen johtuu siitä, että osakkeenomistajat toimivat yksissä tuumin tehdessään vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kohdeyhtiöstä, velvollisuutta tehdä pakollista ostotarjousta ei synny, jos yksissä tuumin toimiminen rajoittuu yksinomaan julkisen ostotarjouksen tekemiseen. Edelleen velvollisuutta tehdä pakollinen ostotarjous ei ole, jos tarjousvelvollinen tai muu yksissä tuumin toimiva henkilö kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä luopuu tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudesta luovuttamalla kohdeyhtiön osakkeita tai muutoin vähentämällä ääniosuuttaan kohdeyhtiössä.

Ehdotuksien tarkoituksena on siten selkeyttää tarjousvelvollisuuden määräytymisperusteita arvopaperimarkkinoiden kehityksen ja käytännön kokemusten mukaisesti.

Lisäksi ostotarjousprosessia koskevia säännöksiä tarkistettaisiin selkeyttämällä erityisesti ostotarjouksen hyväksyneiden kohdeyhtiön arvopaperienhaltijoiden oikeutta perua antamansa hyväksyntä ostotarjouksen voimassaoloaikana tietyin edellytyksin. Tarkoituksena on varmistaa yhtäältä riittävä sijoittajansuoja ja toisaalta vähentää ostotarjousprosessiin liittyviä epävarmuustekijöitä.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevan sääntelyn selkeyttäminen

Markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset perustuvat vuonna 2005 täytäntöön pantuun markkinoiden väärinkäyttödirektiiviin ja sen nojalla annettuun komission määritelmädirektiiviin, sijoitussuositusdirektiivin ja kolmanteen direktiiviin sekä komission takaisinostoasetukseen. Komissio on antanut lokakuussa 2011 asetusehdotuksen markkinoiden väärinkäytöstä, joka voimaan tullessaan muuttaa markkinoiden väärinkäyttöä koskevien arvopaperimarkkinalain säännösten sisältöä.

Esityksessä on joiltakin osin ennakoitu kyseisen asetuksen sisältöä. Sääntelyn soveltamisala laajennettaisiin koskemaan arvopapereiden ja tiettyjen johdannaissopimusten sijaan yleisemmin rahoitusvälineitä mukaan lukien Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevat rahoitusvälineet.

Julkiseen sisäpiirirekisteriin merkittävien sisäpiiriläisten lähipiiriin kuuluvien ryhmää ehdotetaan laajennettavan siten, että se koskisi aviopuolisoiden lisäksi rekisteröidyn parisuhteen osapuolta ja avopuolisoa, joka on asunut vähintään vuoden samassa taloudessa sisäpiiriläisen kanssa. Ehdotuksen tarkoituksena on ottaa huomioon yhteiskunnassa tapahtunut perhesuhteiden muutos.

Lähipiiriin kuuluisi myös sellainen yhteisö, jonka osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai osakkeiden kokonaismäärästä taikka muusta vastaavasta osuudesta sisäpiiriläinen tai tämän lähipiiriläinen yksin tai yhdessä omistaisi vähintään 10 prosenttia ja, jossa edellä tarkoitetulla henkilöllä olisi huomattava vaikutusvalta. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi, jos yhteisö on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Rajauksen tarkoituksena on sulkea sääntelyn ulkopuolelle sellaiset yhteisöt, jotka tulisivat ilmoitusvelvollisuuden piiriin sisäpiiriläisen tai tämän lähipiirin omistuksen nojalla ja joista julkistettavien tietojen nojalla olisi pääteltävissä yhteisön sijoituskäyttäytyminen, kun tietoja ei muutoin olisi markkinoilla saatavissa esimerkiksi liputussäännösten nojalla.

Nykyinen sisäpiirirekistereitä koskeva järjestelmä perustuu olennaisilta osin arvo-osuusjärjestelmästä saataviin tietoihin, jotka ovat olleet luotettavasti ja helposti saatavilla. Niin sanottuun arvopaperikauppojen keskusvastapuoliselvitykseen siirtymisen seurauksena arvo-osuusjärjestelmästä ei voida enää saada kaikista sisäpiiriläisten liiketoimista päivän sisäisiä tietoja vaan ainoastaan päivän nettoliiketoimien saldo. Arvopaperien moniportaisen hallinnan mahdollistaminen vaikuttaisi saataviin tietoihin siten, että arvo-osuusjärjestelmästä automaattisesti saatavien tietojen määrä laskisi.

Esityksessä ehdotetaan säädettävän, että yhtiökohtaisista julkisista sisäpiirirekistereistä luovutaan ja tiedot keskitettäisiin Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Ehdotuksen tarkoituksena on lisätä tietojen käytettävyyttä, saavutettavuutta, avoimuutta ja tukea valvontaa sekä vähentää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten hallinnollista taakkaa. Finanssivalvonta voisi järjestää rekisterin ylläpidon itse tai ulkoistaa sen osittain tai kokonaan muun palveluntarjoajan tehtäväksi.

Sisäpiiriläisen olisi toimitettava tarvittavat itseään ja lähipiiriään koskevat tiedot tehtävään tullessaan liikkeeseenlaskijalle, joka edelleen ilmoittaisi tiedot Finanssivalvonnalle. Sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä olisi itsenäinen velvollisuus ilmoittaa vaaditut tiedot sisäpiiriläiselle, jotta tämä voisi täyttää oman velvollisuutensa. Vastaavasti sisäpiiriläisen olisi tehtävässä ollessaan tehtävä omia ja lähipiirinsä omistuksia koskevat ilmoitukset liikkeeseenlaskijalle, joka edelleen ilmoittaisi tiedot Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Liikkeeseenlaskijan olisi myös neuvottava sisäpiiriläisiä ilmoitusten tekemisessä. Säännösten tavoitteena on osaltaan turvata liikkeeseenlaskijan mahdollisuus puuttua toimitettavien tietojen sisältöön ja varmistaa niiden luotettavuus. Ehdotuksella pyritään myös erottelemaan Finanssivalvonnan valvontatehtävät rekisterinpitoon liittyvistä neuvontatehtävistä.

Markkinoiden väärinkäyttöä koskeva ilmoitusvelvollisuus laajennettaisiin sijoituspalveluyritysten ohella niiden palveluksessa toimiviin henkilöihin, kuten omaisuudenhoitajiin. Muutoksen tarkoituksena on varmistaa Finanssivalvonnan riittävä tietojensaanti rahoitusvälineitä koskevista epäilyttävistä liiketoimista.

Ehdotuksessa esitetään muutettavan kaupparaportointia koskevaa säännöstä siten, että arvopaperinvälittäjiä koskeva jatkuva raportointivelvollisuus ulotettaisiin myös sellaisiin omaisuudenhoitajiin ja toimeksiantojen välittäjiin, jotka ovat voimassa olevan lain mukaan ainoastaan velvollisia toimittamaan täydennysilmoituksen.

Vahingonkorvausvastuu

Ehdotus uudeksi arvopaperimarkkinalain vahingonkorvaussääntelyksi rakentuu voimassa olevan lain periaatteille eikä ehdotuksilla siten tavoitella korvausvastuun tiukentumista, vaan pikemminkin sääntelyn täsmentämistä ja sitä kautta oikeusvarmuuden vahvistamista.

Korvausvastuun perusteena olisi ehdotuksen mukaan tahallinen tai tuottamuksellinen arvopaperimarkkinalain, sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä lain soveltamisalaan liittyvien EU-asetusten vastainen menettely, josta aiheutuu vahinkoa. Nimenomaista tuottamusolettamaa ei ehdoteta.

Korvausvastuun lähtökohtana olisi yhtiön korvausvastuu, eikä esimerkiksi toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen tai työntekijän korvausvastuu. Toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen ja osakkeenomistajan vastuu määräytyisi osakeyhtiölain tai sitä vastaavan lain, esimerkiksi osuuskuntalain (1488/2001), perusteella. Vahingonkorvausta koskevissa säännöksissä ei kuitenkaan lueteltaisi yksittäisiä henkilötahoja, jottei luettelo johtaisi tarpeettomiin vastakohtaispäätelmiin potentiaalisten korvausvelvollisten piirin saattaessa olla hyvinkin laaja. Se, kenen vastuusta kulloinkin olisi kysymys, ratkeaisi sen mukaan, mitä aineellista säännöstä on rikottu ja kenelle kyseessä olevassa aineellisessa säännöksessä voidaan ylipäätään asettaa velvollisuuksia. Työntekijän vastuu olisi poikkeuksellista ja voisi perustua lähinnä vahingonkorvauslakiin (412/1974), jota sovellettaisiin myös arvopaperimarkkinalain rikkomiseen perustuvan vahingonkorvauksen sovitteluun ja korvausvastuun jakautumiseen.

Esitteen tiivistelmässä annettuja tietoja koskisi korvausvastuuta koskeva rajaus, jonka mukaan vahinko, joka johtuisi ainoastaan esitteen tiivistelmässä annetuista tiedoista, olisi korvattava vain, jos tiedot olisivat harhaanjohtavia, epätarkkoja tai ristiriitaisia suhteessa esitteen muihin osiin.

Sijoituspalvelulaki

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi pantiin täytäntöön Suomessa vuonna 2007 säätämällä uusi laki sijoituspalveluyrityksistä sekä muuttamalla eräitä siihen liittyviä lakeja. Samassa yhteydessä annettiin komission täytäntöönpanoasetus N:o 1287/2006 sekä pantiin täytäntöön komission direktiivi 2006/73/EY.

Ulkomaisista palveluntarjoajista säädetään USL:ssa. Lisäksi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvussa on sijoituspalveluja koskevia menettelytapasäännöksiä. Sijoituspalveluja koskevien säännösten suhteellisen viimeaikaisesta täytäntöönpanosta johtuu, että voimassa olevan sääntelyn sisältöön ei ole havaittu tarvetta tehdä merkittäviä muutoksia. Sääntelyn hajanaisuuden seurauksena kuitenkin ehdotetaan, että laki sijoituspalveluyrityksistä sekä USL kumottaisiin ja näiden kahden lain sisältö keskitettäisiin uuteen sijoituspalvelulakiin, johon yhdistettäisiin myös arvopaperimarkkinalain sijoituspalvelujen menettelytapoja koskevat säännökset. Koska laki olisi jatkossa voimassa olevaa lakia laajempi, sen rakenne ehdotetaan uudistettavaksi käyttämällä muun muassa osajakoa.

Keskeisimpiä muutosehdotuksia olisi säilytystoiminnan muuttaminen oheispalvelusta pääsääntöisesti luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi. Muutoksella on tarkoitus edistää asiakkaansuojaa tehostamalla rahoitusvälineiden säilytyspalvelujen tarjontaan liittyvää sääntelyä ja sen valvontaa. Ehdotettu muutos pääosin vastaa komissio 20 päivänä lokakuuta 2011 antamaa ehdotusta, KOM(2011) 656 lopullinen, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY kumoamisesta. Komission ehdotuksen mukaan asiakkaiden lukuun tapahtuvan rahoitusvälineiden säilyttäminen ja hoito luokiteltaisiin oheispalvelun asemesta sijoituspalveluksi.

Sijoituspalveluyrityksen merkittävien omistajien ja ylimmän johdon luotettavuusvaatimuksia täsmennettäisiin.

Sijoituspalveluyrityksen olisi annettava ei-ammattimaiselle asiakkaalleen hyvissä ajoin ennen säilytyspalvelua koskevan sopimuksen tekemistä riittävät tiedot asiakasvarojen säilyttämisestä ja siihen liittyvistä riskeistä tilanteissa, joissa asiakasvarat olisivat kolmannen hallussa tai arvopaperitileistä annetussa laissa tarkoitetulla arvopaperitilillä tai arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetulla omaisuudenhoitotilillä.

Niin ikään oheispalvelujen luettelosta poistettaisiin nykyisessä sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa todetut tallelokeropalvelut, koska niitä ei voida pitää rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaisina oheispalveluina.

Kolmansista maista tulevien sijoituspalveluyritysten toimilupaa koskevia säännöksiä kehitetään yhdenmukaisesti luottolaitoslain uusien, ulkomaisia luottolaitoksia koskevien säännösten kanssa. Toimiluvan edellytyksenä olisi, ettei ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen toiminta olennaisesti poikkea suomalaisille sijoituspalveluyrityksille sallitusta toiminnasta eikä sijoituspalveluyrityksen vakavaraisuus, suuret asiakasriskit, maksuvalmius, sisäinen valvonta, riskienhallintajärjestelmät tai omistajien ja johdon sopivuus ja luotettavuus olennaisesti poikkea sijoituspalvelulain vaatimuksista. Myös kolmansien maiden sijoituspalveluyritysten edustustoja koskeva sääntely ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana.

Lisäksi ehdotetaan, että luvanvaraista rahoitusvälineiden säilyttämistä tarjoavan sijoituspalveluyrityksen olisi varmistettava tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Varautumisvelvollisuus koskee nykyisin muun muassa luottolaitoksia ja rahastoyhtiöitä. On perusteltua, että asiakkaat voivat luottaa sijoituspalveluyritysten kykyyn säilyttää rahoitusvälineitä muuttuvissa olosuhteissa ja siten myös poikkeusolojen aikana. Tästä syystä rahoitusvälineiden säilyttämistä tarjoavien sijoituspalveluyritysten tulisi osallistua rahoitusmarkkinoiden valmiussuunnitteluun ja muun muassa valmistella etukäteen poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa.

Sijoittajansuojaa edistäisi uusi säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnalla olisi velvollisuus asettaa asiamies selvitystilaan tai konkurssiin asetettuun asiakasvaroja säilyttävään sijoituspalveluyritykseen. Ehdotuksella pyritään varmistamaan asiakasvarojen luotettava säilyttäminen siten, että kunkin asiakkaan varat erotetaan aina sijoituspalveluyritykselle kuuluvista varoista ja että asiakkaalle kuuluvat varat voidaan yksilöidä ja erottaa muille asiakkaille kuuluvista varoista. Asiamiehen asettamisella pyritään nopeuttamaan asiakasvarojen palauttamista niiden omistajille sijoituspalveluyrityksen joutuessa selvitystilaan tai konkurssiin.

Sijoittajansuojan parantamiseen liittyy myös kannustimia koskevan sääntelyn nostaminen lain tasolle Finanssivalvonnan määräyksistä. Sääntelyn tavoitteena on lisätä lainsäädännön selkeyttä ja korostaa asian tärkeyttä. Pääsääntönä olisi edelleen, ettei sijoituspalveluyritys saa palvelujen tarjoamisen yhteydessä maksaa maksua tai palkkiota kolmannelle osapuolelle tai tämän edustajalle eikä ottaa vastaan maksua tai palkkiota kolmannelta osapuolelta tai tämän edustajalta. Maksun tai palkkion maksaminen tai vastaanottaminen olisi kuitenkin sallittua, jos asiakkaalle annettaisiin maksun tai palkkion luonteesta ja määrästä tai määräytymisperusteesta kattavat ja selkeät tiedot ennen sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamista ja jos maksun tai palkkion tarkoituksena olisi parantaa asiakkaalle tarjottavan palvelun laatua, eikä maksun tai palkkion maksaminen olisi asiakkaan edun vastaista.

Keskeinen ehdotus olisi myös uuteen sijoituspalvelulakiin lisättävä säännös, jonka mukaan sijoituspalveluyritysten olisi varmistettava, että niiden ei-ammattimaiset asiakkaat voivat saattaa tämän lain soveltamista koskevat yksittäiset erimielisyydet ratkaisusuosituksia antavan riippumattoman toimielimen käsiteltäväksi. Sijoituspalveluyritysten ei-ammattimaisten asiakkaiden suojan kannalta olisi erittäin tärkeää, että kaikki sijoituspalveluyritykset sitoutuisivat jonkin asiakasvalituksia käsittelevän lautakunnan toimintaan. Viimeaikaisen finanssikriisin yhteydessä esille tulleet tapaukset osoittivat, että asiakkailla on suuri tarve saada heille tarjottua sijoitusneuvontaa ja muita sijoituspalveluja koskevasta erimielisyydestä luotettavan ja puolueettoman ulkopuolisen tahon arvio. Sijoituspalveluyrityksellä olisi myös oltava tehokkaat menettelytavat ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien valitusten käsittelemiseksi.

Ehdotus liittyy rahoitusvälineiden markkinat direktiivin 53 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia elimiä käyttämällä edistettävä tehokkaiden ja toimivien tuomioistuinten ulkopuolisten valitus- ja oikeussuojamenettelyjen käyttöönottoa sijoituspalveluyritysten tarjoamia sijoitus- ja oheispalveluja koskevien kuluttajariitojen käsittelemiseksi. Tämän direktiivin uudistamista koskevan edellä mainitun komission ehdotuksen, KOM(2011) 656 lopullinen, 80 artiklassa sääntelyä ehdotetaan tiukennettavaksi siten, että jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että kaikki sijoituspalveluyritykset liittyvät yhteen tai useampaan tällaiseen kyseisiä valitus- ja oikeussuojamenettelyjä toteuttavaan elimeen.

Toisaalta komissio on 29 päivänä marraskuuta 2011 antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta (ADR-direktiivi). Direktiiviehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueelle sijoittautuneet elinkeinonharjoittajat tiedottavat kuluttajille ADR-elimistä, joiden soveltamisalaan ne kuuluvat ja jotka ovat toimivaltaisia käsittelemään niiden ja kuluttajien välisiä mahdollisia riita-asioita. Rahoituspalvelut kuuluvat direktiiviehdotuksen soveltamisalaan.

Sijoituspalveluyrityksen sekä sen hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan ja osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuuta koskevia säännöksiä uudistettaisiin vastaamaan pääosin luottolaitoslaissa säädettyjä periaatteita. Sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäseneen ja toimitusjohtajaan sovellettaisiin tuottamusolettamaa, jonka mukaan vahinko katsottaisiin aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita toimineensa huolellisesti. Sekä sijoituspalveluyritykset että luottolaitokset ovat molemmat Finanssivalvonnan valvomia toimijoita ja niiden molempien varavaraisuussääntely perustuu samaan EU-direktiiviin, eikä perusteita erilaiselle kohtelulle vahingonkorvausvastuun kannalta ole myöskään kilpailuneutraliteetin näkökulmasta. Sijoituspalveluyritysten asiakkaiden suojantarve on yhtä suuri kuin luottolaitoksenkin asiakkaiden. Lisäksi osakeyhtiölain ja uuden sijoituspalvelulain soveltaminen edellyttäisi, että sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuu perustuisi molempien edellä mainittujen lakien johdonmukaiseen soveltamiseen.

Ei ole kuitenkaan kohtuullista ulottaa hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan henkilökohtaista vastuuta koskemaan vahinkoa, jonka sijoituspalveluyritys tai sen työntekijä aiheuttaa rikkomalla menettelytapoja tai muita asiakassuhdetta koskevia säännöksiä. Tällaisia säännöksiä ei yleensä ole luottolaitoslaissa. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen kuitenkin edellyttää, että hallitus ja toimitusjohtaja ovat huolehtineet, että sijoituspalveluyrityksellä on käytössään laissa vaaditut valvontajärjestelmät, ja riittävästi valvoneet toimintaperiaatteiden noudattamista.

Lisäksi laissa listattaisiin ne säännökset, joiden vastaisista teoista voitaisiin määrätä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin säädetty hallinnollinen seuraamus.

Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi pantiin täytäntöön Suomessa vuonna 2007 muun muassa arvopaperimarkkinalain arvopaperipörssin toimintaa koskevan sääntelyn muutoksilla ja säätämällä monenkeskisen kaupankäynnin järjestämisestä. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin uudelleentarkastelu käynnistyi lokakuussa 2011 ja ehdotuksessa on ennakoitu direktiivin muutosehdotuksia, kuten säilytyspalvelujen säätämistä luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi. Sääntelyyn ei kuitenkaan ole tarpeen tehdä laajoja sisällöllisiä muutoksia.

Rahoitusvälineiden markkinapaikkoja koskevan sääntelyrakenteen selkeyttämiseksi sekä sääntelyn toimivuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi kaupankäynnin järjestämistä koskevista säännöksistä, kuten säännellyn markkinan ja monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ylläpitämisestä sekä sijoituspalvelun tarjoajien osakekauppojen sisäisestä toteuttamisesta, ehdotetaan säädettävän voimassa olevan arvopaperimarkkinalain sekä optiokauppalain sijaan laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä. Optiokauppalaki ehdotetaan kumottavaksi. Arvopaperien julkista kaupankäyntiä koskevaa sääntelyä sovellettaisiin optiokauppalaissa tarkoitettuun johdannaispörssitoimintaan, sillä ne ovat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitettuja säänneltyjä markkinapaikkoja. Samalla johdannaispörssitoimintaa koskevaa varsin yksityiskohtaista sääntelyä kevennettäisiin vastaamaan paremmin direktiivin yleisluontoisempaa sääntelyä. Sääntely ei saisi tarpeettomasti haitata alan kansainvälisten, erittäin vakiintuneiden markkinastandardien käyttöä. Johdannaisia koskevan sääntelyn tulisi niin ikään riittävän joustavasti mukautua markkinoiden kehitykseen. Optiokauppalain kumoamisen seurauksena optiota ja termiiniä sekä johdannaissopimusten vakiointia ei enää määriteltäisi lain tasolla. Sijoituspalvelulaki sisältäisi käsitteen rahoitusväline määritelmän. Rahoitusvälineenä pidettäisiin laissa tarkemmin määrittelyllä tavalla optiota, termiiniä taikka muuta johdannaissopimusta.

Pörssin ylläpitämästä rahoitusvälineiden kaupankäynnistä käytettäisiin voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa käytetyn termin julkinen kaupankäynti sijaan rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaista termiä säännelty markkina. Valtiovarainministeriön asetukseen arvopaperin ottamisesta pörssilistalle ehdotetaan tehtäväksi teknisiä muutoksia.

Laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä säädettäisiin myös voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 3, 3 a ja 4 lukua vastaavasti osakekaupankäynnin läpinäkyvyydestä. Valtiovarainministeriön asetus osakkeen likvidistä markkinasta kumottaisiin, sillä sääntely ehdotetaan siirrettäväksi lain tasolle. Ehdotuksen tarkoituksena on ottaa huomioon rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin uudelleentarkastelu ja todennäköinen muutosehdotus, jolla rahoitusvälineiden kaupankäynnin läpinäkyvyyttä koskeva sääntely laajennetaan osakkeiden lisäksi muihin rahoitusvälineisiin, kuten vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin ja OTC-johdannaissopimuksiin.

Ottaen huomioon yhtäältä, että Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen valmistelee jatkossa sitovia määräyksiä, jotka voivat joissakin tilanteissa olla ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa sekä toisaalta pörssin toiminnan merkittävyys kansallisten rahoitusmarkkinoiden rakenteelle ja toimivuudelle, toimilupa- ja sääntömuutokset vahvistava viranomainen olisi edelleen valtiovarainministeriö. Sääntelyä ehdotetaan kuitenkin kevennettäväksi siten, että valtiovarainministeriö ei enää jatkossa vahvistaisi teknisiä tai merkitykseltään vähäisiä sääntömuutoksia, vaan pörssin tulisi ainoastaan toimittaa tällaiset sääntömuutokset tiedoksi valtiovarainministeriölle ja Finanssivalvonnalle ennen säännösten voimaantuloa.

Pörssin toimintaa koskevaa säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että pörssi saa pörssitoiminnan harjoittamisen lisäksi ylläpitää monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää, tarjota rahoitusvälineiden vaihdantaan ja säilytykseen liittyviä tietojenkäsittelypalveluja sekä koulutus- ja tiedotuspalveluja. Pörssillä olisi jatkossa oltava toimintaperiaatteet pörssitoimintaan liittyvien eturistiriitojen tunnistamiseksi ja niiden ehkäisemiseksi. Toimintaperiaatteissa on erityisesti otettava huomioon eturistiriitatilanteet, jotka voivat vaikuttaa pörssille laissa säädetyn valvontatehtävän luotettavaan hoitamiseen.

Kaupankäynnin keskeyttämistä koskevan sääntelyn yksityiskohtaisia perusteluja täsmennettäisiin. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaisesti kaupankäynnin keskeytyksenä pidetään myös lyhyempiaikaista kaupankäynnin keskeytystä, kuten kaupankäynnin keskeytystä sen johdosta, että arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavan tiedon epäillään vuotaneen markkinoille ennen sen julkistamista. Laissa säädettäisiin myös Finanssivalvonnalle oikeudesta päättää pörssin esityksestä siitä, vahvistaako se pörssin tekemän kaupankäynnin keskeytyspäätöksen. Jos Finanssivalvonta vahvistaa päätöksen, sen olisi ilmoitettava päätöksestään Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden toimivaltaisille viranomaisille, joiden olisi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin edellyttämällä tavalla keskeytettävä saman rahoitusvälineen kaupankäynti niiden alueella toimivilla säännellyillä markkinoilla ja monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä. Muutoksen tavoitteena on turvata sijoittajien tasapuolinen kohtelu.

Kansallisesta meklarilistan käsitteestä ehdotetaan luovuttavan, mutta liikkeeseenlaskijan hakemuksesta monenkeskiseen kaupankäyntijärjestelmään kaupankäynnin kohteeksi otettavia arvopapereita koskevat poikkeukset jäisivät voimaan. Niin sanottua vaihtoehtoista markkinapaikkaa koskeva sääntely ei perustu rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin, vaan voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti kaupankäynnille asetetut lisävaatimukset perustuvat kansalliseen harkintaan.

Pörssin ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjien korvausvastuun perusteena olisi ehdotuksen mukaan tahallinen tai tuottamuksellinen rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain, sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä lain soveltamisalaan liittyvien EU-asetusten vastainen menettely, josta aiheutuu vahinkoa. Nimenomaista tuottamusolettamaa ei ehdoteta. Markkinapaikkojen johdon vastuu määräytyisi pääosin osakeyhtiölain perusteella ja työntekijöiden vastuu vahingonkorvauslain perusteella.

Lisäksi laissa listattaisiin ne säännökset, joiden vastaisista teoista voitaisiin määrätä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty hallinnollinen seuraamus.

Lakia on tarkistettava sen jälkeen, kun komission rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin tarkistamista ja uutta rahoitusvälineiden markkinoista annettavaa asetusta koskevien ehdotusten käsittely neuvoston, komission ja parlamentin kesken on saatettu päätökseen.

Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta

Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetulla lailla yhdistettäisiin yhdeksi laiksi voimassa oleva arvo-osuusjärjestelmästä annettu laki, voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 a luku sekä optiokauppalain johdannaiskauppojen selvitystoimintaa koskevat säännökset. Uudistuksen tavoitteena on säilytys- ja selvitystoimintaa koskevan sääntelyn luotettavuuden, toimivuuden ja kilpailukyvyn parantaminen.

Arvopaperimarkkinoiden infrastruktuurin keskeisen osan, arvo-osuusjärjestelmän ylläpito, olisi jatkossakin säädetty arvopaperikeskuksena toimivan suomalaisen osakeyhtiön tehtäväksi. Kuten voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa, selvitysyhteisön toimintaa voisi harjoittaa suomalainen osakeyhtiö. Lakia sovellettaisiin myös, kun ulkomainen selvitysyhteisö harjoittaisi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua toimintaa valtiovarainministeriön myöntämän luvan nojalla. Kun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus OTC-johdannaissopimuksista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä tulee voimaan, ulkomaisia ja suomalaisia selvitysyhteisöjä koskevaa sääntelyä on tarvittaessa muutettava vastaamaan asetuksessa säädettyjä vaatimuksia.

Lain säännökset arvopaperikeskuksen ja selvitysyhteisön toimiluvasta, omistajista ja hallinnosta vastaisivat pääosin, mitä kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavassa laissa ehdotetaan säädettäväksi pörssin toimiluvasta, omistajista ja hallinnosta. Sääntelyn yhdenmukaistamisella ennakoidaan tulevaa arvopaperikeskuksia koskevaa EU:n sääntelyä. Muun muassa Euroopan keskuspankin selvitysjärjestelmää koskevasta Target2-Securities -hankkeesta johtuu, että lakiehdotuksen ulkoistamista koskevia säännöksiä on tarpeen arvioida uudelleen sen jälkeen, kun arvopaperikeskuksia koskeva EU:n lainsäädäntöehdotus on annettu.

Voimassa olevaa arvo-osuusjärjestelmästä annettua lakia vastaavasti arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavassa laissa ehdotetaan säädettäväksi ajantasaisista luetteloista, jotka muodostavat yhdessä arvo-osuustilien kanssa arvo-osuusjärjestelmän. Arvopaperikeskus voisi myös toimia arvopaperitileistä annetun lain mukaisena säilyttäjänä. Avopaperikeskus voisi poistaa arvo-osuusjärjestelmään liitetyt arvo-osuudet omasta aloitteestaan, jos liikkeeseenlaskija olisi esimerkiksi maksukyvytön. Poistamisella ei kuitenkaan saisi vaarantaa arvopaperien tai rahoitusvälineiden oikeudenhaltijoiden oikeuksia.

Selvitysjärjestelmän osapuolten vahingonkorvausvastuun perusteena olisi ehdotuksen mukaan tahallinen tai tuottamuksellinen arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavan lain ja sen nojalla annettavien säännösten ja määräysten vastainen sellainen menettely, josta aiheutuu vahinkoa.

Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa ei enää säädettäisi tilinhoitajien asiamiehistä. Arvopaperikeskuksen sääntöihin, jotka valtiovarainministeriö vahvistaa, olisi kuitenkin mahdollista edelleen ottaa asiamiehiä koskevia määräyksiä. Pääasiallinen syy muutosehdotukselle on tarkoitus keventää laintasoista sääntelyä.

Lisäksi laissa listattaisiin ne säännökset, joiden vastaisista teoista voitaisiin määrätä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty hallinnollinen seuraamus.

Laki arvopaperitileistä

Laki arvopaperitileistä olisi uusi ja siinä säädettäisiin arvopaperien säilyttäjän pitämistä arvopaperitileistä, sellaisille tileille tehtyjen merkintöjen oikeusvaikutuksista sekä eräistä säilyttäjää koskevista velvoitteista. Lakia sovellettaisiin sopimukseen perustuvaan arvopaperien hallintaan asiakkaiden lukuun eli tässä laissa tarkoitettuun säilyttämiseen silloin, kun arvopaperit on määritelty lajiesineen tavoin ja kun säilyttäjä harjoittaa arvopaperien säilyttämistä Suomessa. Sääntelyn tarkoituksena on selkiyttää sijoittajan oikeusasemaa ja muun muassa arvopapereiden säilytyksestä johtuvia esineoikeudellisia kysymyksiä sekä tällä tavoin edistää kyseisellä tavalla hallittujen arvopapereiden vaihdantaa ja vakuuskäyttöä.

Lakiehdotus koskee paljolti samoja kysymyksiä kuin UNIDROIT:in piirissä neuvoteltu Geneven arvopaperikonventio ja EU:n komission luonnos arvopaperilakidirektiiviksi ("Directive on Legal Certainty of Securities Holding and Transactions"). Direktiiviluonnos sisältää tämän hetkisen tiedon mukaan muun muassa arvopaperitilin tilinhaltijan oikeuden sisältöä ja suojaa koskevaa sääntelyä sekä arvopaperitileille merkittyjen arvopaperien vaihdantaan ja vakuuskäyttöön liittyvää sääntelyä. Lisäksi direktiivissä säädettäneen lainvalintakysymyksistä.

Tilinhaltijan oikeusasemaa kutsutaan lakiehdotuksessa tilioikeudeksi. Tilioikeus eroaisi oikeudellisesti omistusoikeudesta siinä mielessä kuin tämä on perinteisesti ymmärretty, vaikka tilioikeuden taloudellinen merkitys onkin pitkälti omistusoikeutta vastaava. Tilioikeus ei kohdistu tiettyyn yksilöityyn arvopaperiin, eikä se ole toteutettavissa muuta kuin tilinhaltijan omaa säilyttäjää kohtaan. Toisaalta tilinhaltijan oikeusasema on omistusoikeuden kaltainen muun muassa siinä, että tilinhaltija voi määrätä oikeudestaan luovutustoimin sekä perustamalla siihen kohdistuvia panttioikeuksia ja muita oikeuksia. Tilinhaltijoiden oikeudet on myös siinä mielessä suojattu, että tilinhaltijoiden lukuun hallitut arvopaperit eivät kuulu säilyttäjän konkurssipesään eikä niitä voida ulosmitata säilyttäjän velasta.

Valtioiden rajat ylittävissä säilytysketjussa eri tilinhaltijoiden oikeuksiin eli säilytysketjun eri osiin saatetaan soveltaa eri valtioiden lainsäädäntöä. Lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvissa, muun muassa esineoikeudellisiksi luonnehdittavissa kysymyksissä lainvalinta määräytyy yleensä kyseistä arvopaperitiliä pitävän säilyttäjän sijaintipaikan perusteella. Tämän mukaisesti käsillä olevaa lakiehdotusta sovellettaisiin Suomessa harjoitettavan säilyttämisen perusteella pidettäviin arvopaperitileihin, kun taas vieraassa valtiossa harjoitettavan säilyttämisen perusteella pidettäviin tileihin sovelletaan yleensä kyseisen vieraan valtion lainsäädäntöä. Toisaalta lakiehdotus lainvalintasääntöineen ei lainkaan koske esimerkiksi arvopaperiin liittyviä yhtiöoikeudellisia kysymyksiä, jotka tavallisesti ratkeavat kaikilta osin arvopaperin liikkeeseenlaskijan kotivaltion yhtiölainsäädännön perusteella.

Laki arvo-osuustileistä annetun lain muuttamisesta

Arvo-osuustileistä annettuun lakiin tehtäisiin lähinnä teknisiä muutoksia, jotka johtuvat ehdotetusta arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavasta laista. Lakiin lisättäisiin selventävä säännös, jonka mukaan omaisuudenhoitotilin tilinhaltijan asiakkaidensa arvo-osuuksista Suomessa pitämiin arvopaperitileihin sovelletaan ehdotettua uutta lakia arvopaperitileistä. Panttausta, ulosmittausta tai turvaamistoimenpidettä koskevan kirjauksen kohteena ei enää tarvitsisi olla koko arvo-osuustili, vaan kirjaus voitaisiin kohdistaa vain tiettyihin tilillä oleviin arvo-osuuksiin.

Arvo-osuustileistä annetun lain 30 §:n mukaisia tilinhoitajayhteisön ankaraa vastuuta koskevia säännöksiä ei teknisluonteisia seikkoja lukuun ottamatta ehdoteta muutettavaksi.

Laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta

Finanssivalvonnan ja muiden talousrikollisuuden ehkäisyyn ja torjuntaan osallistuvien viranomaisten yhteistyön syventämiseksi Finanssivalvonnan lakimääräisiin tehtäviin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen yhteistyövelvollisuus rahanpesun selvittelykeskuksen, poliisin, Harmaan talouden selvitysyksikön, Verohallinnon ja muiden asianomaisten viranomaisten kanssa. Ehdotuksen mukaan Finanssivalvonnan olisi viipymättä ilmoitettava, jollei sitä koskevasta salassapitovelvollisuudesta muuta johtuisi, edellä mainitulle toiselle viranomaiselle, jos Finanssivalvonta valvontatoiminnassaan tai laissa säädettyjä muita tehtäviä hoitaessaan havaitsee tai epäilee, että finanssipalveluja tai finanssijärjestelmää käytetään tai aiotaan käyttää talousrikollisuuden tarkoituksiin.

Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa säädetään Finanssivalvonnan toimivaltaan kuuluvista hallinnollisista seuraamuksista, joita Finanssivalvonta voi määrätä valvottavalle tai muulle finanssimarkkinoilla toimivalle, jos tämä menettelee finanssimarkkinoita koskevien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti. Seuraamus riippuu finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten rikkomisen luonteesta, laajuudesta ja vakavuusasteesta. Hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset ehdotetaan uudistettavan kokonaisuudessaan. Viranomaisen määräämä hallinnollinen seuraamus ei kuitenkaan poista seuraamuksen kohteen mahdollista vahingonkorvausvelvollisuutta.

Voimassa olevassa Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia ovat uhkasakko, rikemaksu, julkinen huomautus, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Uhkasakkoa koskevaan säännökseen ei kuitenkaan ehdoteta merkittäviä muutoksia. Pykälä kuitenkin siirrettäisiin 4 luvusta 3 lukuun, koska uhkasakkoa ei voida pitää varsinaisena hallinnollisena seuraamuksena. Julkista huomautusta koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi.

Ehdotuksessa Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta rikemaksu eroaisi muista hallinnollisista seuraamuksista siten, että se kohdistuisi vähäisempiin, tarkasti yksilöityihin rikkeisiin ja olisi euromäärältään yleisesti seuraamusmaksua alhaisempi. Rikemaksua koskevassa säännöksessä viitattaisiin myös sellaisiin sektorilakien säännöksiin, joiden rikkomisesta olisi määrättävä rikemaksu. Rikemaksu olisi tarkoitettu käytettäväksi rikkomuksen kuvauksen täyttymisen harkintaa vähemmän vaativissa tilanteissa, eräänlaisena automaattisena seuraamuksena esimerkiksi uuden arvopaperimarkkinalain 7 luvussa säädettyjen liputusvelvollisuudelle asetettujen määräaikojen laiminlyömisestä. Rikemaksulla vähäiset rikkeet voidaan sanktioida kustannustehokkaasti, jotta Finanssivalvonnan resursseja säästyy sekä moitittavampien tekojen havaitsemiseen että niiden tutkimiseen.

Rikemaksun tasoa ehdotetaan korotettavan huomattavasti nykyisestä. Oikeushenkilölle määrättävä rikemaksu on vähintään 5 000 euroa ja enintään 100 000 euroa. Luonnolliselle henkilölle määrättävä rikemaksu on vähintään 500 euroa ja enintään 10 000 euroa. Muutoksen tarkoituksena on ennaltaehkäistä rahoitusmarkkinoiden toiminnan kannalta epäasiallista ja markkinoiden luotettavuutta vaarantavaa toimintaa ja antaa Finanssivalvonnalle riittävä liikkumavara osoittaa rikemaksun avulla teon moitittavuutta. Rikemaksun sijaan voitaisiin myös poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu, jos rikkomusta on pidettävä erityisen moitittavana

Julkinen varoitus voitaisiin ehdotuksen mukaan antaa, kun valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva menettelee tahallaan tai huolimattomuudesta muiden kuin rikemaksun tai seuraamusmaksun soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti. Julkinen varoitus olisi pääsääntöisesti rangaistus moitittavampana pidettävästä rikkomuksesta kuin rikemaksu. Rikemaksu saattaisi kuitenkin yksittäistapauksessa olla tosiasiallisesti ankarampi seuraamus kuin julkinen varoitus, jos rikemaksu esimerkiksi määrättäisiin euromäärältään täysimääräisenä ja kun se julkaistaisiin muiden seuraamusten tavoin. Julkisen varoituksen sijaan voitaisiin poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu, jos rikkomusta on pidettävä erityisen moitittavana.

Seuraamusmaksu on ehdotuksen mukaan edelleen ankarin hallinnollinen seuraamus. Seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlöisi tai rikkoisi säännöksessä tarkoitettuja finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä. Kyseessä olisivat erittäin moitittavat teot, jotka joissakin tapauksissa saattaisivat täyttää jopa asianomaisen säännöksen rikkomista koskevan, rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Jos teon tai laiminlyönnin voitaisiin arvioida täyttävän rikoslain 51 luvussa säädetyn muun kuin törkeän rikoksen tunnusmerkistön, mutta teko tai laiminlyönti olisi sen haitallisuus, siitä ilmenevä tekijän syyllisyys sekä siitä saatu hyöty ja muut tekoon liittyvät seikat huomioiden kokonaisuutena arvioiden vähäinen, Finanssivalvonta voisi ehdotuksen mukaan määrätä seuraamusmaksun ja jättää ilmoittamatta asian esitutkintaviranomaiselle. Seuraamusmaksun soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi siten, että se koskisi myös muiden sektorilakien, kuin arvopaperimarkkinalain, tiettyjä säännöksiä.

Finanssivalvonta voisi jättää rikemaksun määräämättä tai julkisen varoituksen antamatta, jos henkilö olisi oma-aloitteisesti ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin virheen korjaamiseksi välittömästi virheen havaitsemisen jälkeen ja ilmoittanut siitä Finanssivalvonnalle, eikä virhe tai laiminlyönti olisi vakava tai toistuva. Niin ikään, jos virheellistä menettelyä olisi pidettävä vähäisenä taikka rikemaksun määräämistä tai julkisen varoituksen antamista olisi muutoin pidettävä ilmeisen kohtuuttomana, voitaisiin rikemaksu jättää määräämättä tai julkinen varoitus jättää antamatta. Esimerkiksi hyvin lievä huolimattomuus tai vähäinen myöhästyminen säädetystä määräajasta voisi joissakin tilanteissa olla osoitus teon vähäisyydestä, jolloin tekijää ei olisi tarkoituksenmukaista ojentaa hallinnollisella seuraamuksella. Finanssivalvonta voisi myös seuraamusmaksun määräämisen sijaan antaa julkisen varoituksen, jos virheellistä menettelyä olisi pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä olisi muutoin pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.

Seuraamusmaksun tasoa korotettaisiin nykyisestä ja se yhdenmukaistettaisiin muun eurooppalaisen käytännön kanssa. Oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä olisi 10 prosenttia tämän tekoa tai laiminlyöntiä edeltävän vuoden liikevaihdosta, kuitenkin enintään 10 miljoonaa euroa. Luonnolliselle henkilölle maksettavaksi määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä olisi enintään 10 prosenttia hänen viimeksi toimitetun verotuksen mukaisista tuloistaan, kuitenkin enintään 100 000 euroa. Finanssimarkkinoilla palveluja tarjoavalle luonnollisille henkilöille määrättävän seuraamusmaksun koskiessa hänen 5 §:n 17 kohdan nojalla valvottavaa elinkeinotoimintaansa, määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä olisi 10 prosenttia hänen tästä elinkeinotoiminnastaan saamasta viimeksi toimitetun verotuksen mukaisista tuloistaan, kuitenkin enintään 2,5 miljoonaa euroa

Helsingin Pörssissä vuonna 2008 julkisen kaupankäynnin kohteena olleiden arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden liikevaihdon keskiarvo oli noin 1 642 000 euroa ja vuonna 2009 noin 1 341 000 euroa. Luvut eivät sisällä luottolaitosten, joiden arvopaperit ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä, liikevaihtoja mainittuina vuosina. Liikkeeseenlaskijoiden liikevaihdon mediaani oli vuonna 2008 noin 172 000 euroa ja vuonna 2009 noin 152 000 euroa. Keskiarvon ja mediaanin erot johtuvat siitä, että liikkeeseenlaskijat ovat hyvin erisuuruisia. Suurimpien liikkeeseenlaskijoiden liikevaihdon perusteella laskettava seuraamusmaksun enimmäismäärä jäisi aina 10 miljoonaan euroon.

Seuraamusmaksun määräämistä koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että seuraamusmaksun määräisi Finanssivalvonta, jos se olisi suuruudeltaan enintään miljoona euroa. Muussa tapauksessa seuraamusmaksun määräisi Finanssivalvonnan esityksestä markkinaoikeus. Seuraamusmaksun enimmäismäärän korotuksen vuoksi on pidetty perusteltuna, että tuomioistuin vahvistaa yli miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailunrajoituksista annetussa laissa (480/1992) säädettyä Kilpailuviraston esittämää seuraamusmaksua vastaavalla tavalla.

Finanssivalvonta olisi jatkossa velvollinen julkistamaan kaikki määräämänsä hallinnolliset seuraamukset sekä markkinaoikeuden määräämät seuraamusmaksut. Säännöksen tavoitteena on korostaa sellaisten rikkomusten yleistä moitittavuutta, joista hallinnollinen seuraamus voidaan määrätä ja toisaalta ennakoida kiristyvää eurooppalaista rahoitusmarkkinoiden seuraamusjärjestelmien sääntelyä. Hallinnollisia seuraamuksia koskevan sääntelyn, erityisesti rike- ja seuraamusmaksusääntelyn, ulottaminen myös luotto- ja vakuutuslaitoksia koskevan sääntelyn rikkomiseen valmistellaan valtiovarainministeriössä virkatyönä.

Koska uhkasakkoa ei voida pitää varsinaisena hallinnollisena seuraamuksena, sitä koskeva sääntely siirrettäisiin lain 4 luvusta 3 lukuun.

Keskeinen muutos olisi myös se, että teot, joiden rikkomisesta voitaisiin määrätä Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen hallinnollinen rikemaksu ja seuraamusmaksu, olisi jatkossa listattuna asianomaisissa erillislaeissa Finanssivalvonnasta annetun lain sijaan. Muutos merkitsee, että sanktioitavien tekojen joukko on lähempänä sääntelyä, joiden rikkomiseen ne liittyvät. Muutoksen uskotaan helpottavan sanktiosäännösten pitämistä ajan tasalla erillislain muutoksissa. Lisäksi se helpottaa samaan lakiin liittyvien sanktiosäännösten keskinäistä arviointia. Muutoksella myös korostetaan sanktioiden roolia kiinteänä osana kunkin erillislain valvontaa.

Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan yhtenäistettäväksi siten, että kaikista Finanssivalvonnan antamista, Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevista päätöksistä valitettaisiin markkinaoikeuteen. Markkinaoikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Muista Finanssivalvonnan antamista päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ehdotuksen johdosta korkein hallinto-oikeus olisi aina ylin muutoksenhakuelin Finanssivalvonnan antamille päätöksille.

Muut esitykseen sisältyvät lait

Edellä mainitut esitykseen sisältyvät lakiehdotukset vaativat suuren määrän teknisluonteisia muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Tähän esitykseen on sisällytetty pääasiassa ne muutokset, joita tarvitaan rahoitusmarkkinalainsäädäntöön ja verolainsäädäntöön.

Luottolaitosten, rahoitus- ja vakuutusryhmittymien omistusyhteisöjen, maksulaitosten, rahastoyhtiöiden ja säilytysyhteisöjen merkittävien omistajien ja ylimmän johdon luotettavuutta koskevia vaatimuksia ehdotetaan muutettaviksi vastaamaan, mitä muun muassa esitykseen sisältyvässä ehdotuksessa sijoituspalvelulaiksi säädettäisiin sijoituspalveluyritysten omistajista ja ylimmästä johdosta.

Eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annettua lakia ei enää sovellettaisi Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuihin asioihin.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi edellä mainittujen lakien lisäksi seuraavia lakeja:

- rikoslaki

- laki eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä

- osakeyhtiölaki

- osuuskuntalaki

- laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta

- laki luottolaitostoiminnasta

- laki liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista

- laki osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista

- säästöpankkilaki

- laki rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta

- maksulaitoslaki

- sijoitusrahastolaki

- kiinteistörahastolaki

- laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä

- laki eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista

- rahoitusvakuuslaki

- maksupalvelulaki

- laki valtion vakuusrahastosta

- laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta

- laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä

- laki verotusmenettelystä

- tuloverolaki

- varainsiirtoverolaki

- laki elinkeinotulon verottamisesta

- laki varojen arvostamisesta verotuksessa

- laki korkotulon lähdeverosta

- kauppakamarilaki.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä arvioidaan olevan monia erilaisia ja erisuuruisia taloudellisia vaikutuksia, joita on eräiltä osin erittäin vaikea ennakoida. Esimerkiksi koko arvopaperimarkkinalainsäädännön selkeyttämisen ja tehostamisen taloudellista vaikutusta on mahdotonta arvioida. Kokonaisuudistuksen uskotaan kuitenkin lisäävän kotimaisen markkinapaikan toimivuutta ja houkuttelevuutta, ja sitä kautta tuovan monenlaisia suoria myös epäsuoria taloudellisia hyötyjä. Seuraavassa on listattuna esitykseen sisältyvien yksittäisten muutosehdotusten arvioituja taloudellisia vaikutuksia.

Arvopaperimarkkinalaki

Esitteet

Kansallisen esitteen laatimisvelvollisuuden alarajaa ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä 100 000 eurosta 1,5 miljoonaan euroon. Kansallisen esitevapauden alarajan nostaminen pienentänee pienten alkuvaiheessa olevien yritysten rahoituksen hankkimiskustannuksia, kun pääoma- ja muut sijoittajat voivat sijoittaa yrityksen kasvun tukemiseen suuremman summan ilman velvollisuutta laatia esite. Arviolta 1,5 miljoonan euron kansallinen esitevapaus tarkoittaisi arvopaperien tarjoamista yleisölle ilman esitettä vuositasolla noin 15 tapauksessa. Kansallisen esitteen, joka on aiemmin tullut julkistaa kaikissa yhteensä yli 100 000 euron arvopaperitarjouksissa yleisölle, laatiminen ei ole kustannuksiltaan ollut EU-sääntelyn mukaisen esitteen laatimiseen verrattuna merkittävästi edullisempaa.

Yleishyödyllisten yhteisöjen varainhankintaa helpottaa ja siihen liittyvää hallinnollista taakkaa keventänee myös ehdotus, jolla poistetaan näiden yhteisöjen velvollisuus julkistaa esite, kun arvopapereita tarjotaan yleisesti hyödyllisen, pääasiassa muun kuin voittoa tavoittelevan toiminnan rahoittamiseksi. Esitevapaus edellyttää kuitenkin Finanssivalvonnan lupaa.

Esitedirektiivin mukainen esite ehdotetaan laadittavaksi aiemman yhteensä yli 2,5 miljoonasta euron sijaan nyt yli 5 miljoonan euron ylittävissä arvopaperitarjouksissa. Tästä syystä kotimaisiin arvopaperitarjouksiin, joihin ei liity arvopaperien listausta, liittyvää hallinnollista taakkaa pienennetään kansallisella sääntelyllä arvopaperien tarjoamisissa 1,5 miljoonan euron ja 5 miljoonan euron välillä. Arvopaperin liikkeeseenlaskija, jonka arvopaperi on otettu liikkeeseenlaskijan hakemuksesta kaupankäynnin kohteeksi monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, voi laatia markkinapaikan sääntöjen mukaisen kevyemmän esitteen, joka pienentää tällaiselle liikkeeseenlaskijalle esitteen laatimisesta aiheutuvia kustannuksia.

Liputus

Liputusvelvollisuutta koskevan kansallisen lainsäädännön suurempi harmonisointi avoimuusdirektiivin kanssa pienentänee jonkin verran kansainvälisten markkinaosapuolten hallinnollisia kustannuksia. Käytännössä merkittävin muutos, joka lisää harmonisointia ja pienentää noudattamiskuluja, on avoimuusdirektiivin salliman niin sanotun kaupankäyntivarastopoikkeuksen täytäntöönpano. Ulkomaalaisomistajat liputtavat omistuksiaan suomalaisyhtiöissä yhteensä joitakin kymmeniä kertoja vuodessa, ja jokaista liputustapahtumaa varten mahdollisesti tarvittavan suomalaisen oikeudellisen neuvonantajan liputusta koskevasta avustamisesta perimä palkkio on suurusluokaltaan muutamia tuhansia euroa. Tällöin liputuksesta aiheutuva kustannussäästö on vuositasolla korkeintaan joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Usein kuitenkin liputusta koskeva oikeudellinen neuvonanto kytkeytyy suurempaan yritysjärjestelykokonaisuuteen, jolloin yksin liputusta koskevan neuvonannon kustannukset ovat vaikeammin arvioitavissa.

Sisäpiirirekisteri

Suomessa toimiva arvopaperikeskus Euroclear Finland Oy ylläpitää nykyisin sisäpiirirekisteriä, johon voidaan siirtää arvo-osuusjärjestelmään kirjatut arvopaperien omistuksessa tapahtuneet muutokset automaattisesti ilman sisäpiiriläisen erillistä ilmoitusta. Sisäpiirirekisteri jakaantuu julkiseen ja ei-julkiseen yhtiökohtaiseen osaan. Lisäksi liikkeeseenlaskijat, sijoituspalveluyritykset ja arvopaperipörssi voivat pitää itse julkista sisäpiirirekisteriä.

Arvopaperiomistuksia koskevat tiedot voidaan kerätä joko arvo-osuusjärjestelmästä tai säilyttäjäpankeilta. Sellaisia arvopaperien omistusmuutoksia koskevat tiedot, jotka ovat suoraan hallittuja, voidaan kerätä edelleen arvo-osuusjärjestelmästä, kun taas hallintarekisteröityjä, ulkomaalaisten omistamia arvopapereita koskevat tiedot saadaan hallintarekisteröinnin hoitajina toimivilta pankeilta. Malli, jossa tiedot keskitetään yhteen rekisteriin hajallaan toisaalta yhtiökohtaisesti ja toisaalta arvopaperikeskuksessa pidettävien rekisterin sijaan on arvioitu taloudellisesti tehokkaimmaksi ja luottavammaksi. Uuden sisäpiirirekisterin keskittämistä yksittäiselle toimijalle, kuten arvopaperikeskukselle ei ole pidetty perusteltuna, vaan markkinoiden väärinkäyttödirektiivin omistusilmoitusta koskevan 6 artiklan mukaisesti tiedot tulisi jatkossa toimittaa keskitetysti Finanssivalvonnalle, joka ylläpitää yhtä keskitettyä julkista sisäpiirirekisteriä. Keskittäminen ja tietojen toimittaminen suoraan valvojalle helpottaisi tiedon saatavuutta, korostaisi järjestelmän uskottavuutta ja luotettavuutta sekä vähentäisi erityisesti pienten ja keskisuurten liikkeeseenlaskijoiden hallinnollista taakkaa. Rekisterinpidosta aiheutuvat kustannukset kerättäisiin Finanssivalvonnan valvontamaksuilla liikkeeseenlaskijoilta. Julkisen sisäpiirirekisterin ylläpitovelvollisuuden siirtäminen liikkeeseenlaskijoilta pienentää kuitenkin niille aiheutuvia suoria kustannuksia. Esitettävien muutosten seurauksena Finanssivalvonta voisi halutessaan ulkoistaa sisäpiirirekisterin hallinnan.

Tehtyjen arvioiden mukaan kokonaan uuden järjestelmän rakentaminen vie aikaa 24 kuukautta, joten säännösten käyttöönotolle tarvitaan riittävä siirtymäaika. Tällaisen järjestelmän perustamisesta on arvioitu aiheutuvan noin 2,5miljoonan euron kustannukset, johon sisältyvät järjestelmän hankinta- ja toteutuskustannukset. Lisäksi järjestelmän ylläpidosta, kuten lisensseistä ja käyttäjäpalveluista, aiheutuisi kustannuksia. Lisäksi kustannuksia aiheutuu, kun uuteen järjestelmään täytyy tuoda kaikki nykyiseen sisäpiirirekisteriin sisältyvä tieto, kuten tiedot ilmoitusvelvollisista, heidän lähipiiristään ja liiketoimia koskevasta historiasta.

Siirtymävaiheen aikana arvopaperikeskuksen olisi ylläpidettävä tietojärjestelmiä nykyistä julkista sisäpiirirekisteriä varten. Arvopaperikeskuksen sisäpiirirekisteriä käyttää nykyään 116 suomalaista listayhtiötä, kun listattuja yhtiöitä on yhteensä 122. Nykyään kustannus listayhtiölle on keskimäärin 2 000 € vuodessa, sisältäen sekä julkisen että ei-julkisen rekisterin ja joidenkin yhtiöiden osalta myös nähtävilläpidon internetissä. Listayhtiöille järjestelmän ylläpidon kokonaiskustannukset ovat siten noin 230 000 € vuodessa.

Vahingonkorvaus

Vahingonkorvausvelvollisuudesta arvopaperimarkkinoilla on laadittu useita selvityksiä. Valtiovarainministeriö asetti vuonna 2004 esitevastuutyöryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus esitedirektiivin ja sen nojalla komission antamien säännösten täytäntöön panemiseksi tarvittavasta lainsäädännöstä. Esitevastuutyöryhmän vuonna 2005 julkistaman mietinnön mukaan arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön kokonaistaloudellisena vaikutuksena on, että lainsäädäntö lisää luottamusta markkinoiden puolueettomaan ja tasapuoliseen toimintaan ja siten edistää markkinoiden tehokkuutta. Vastaavasti pantaessa EU-direktiivejä kansallisesti täytäntöön on katsottu taloudellisten vaikutusten kotitalouksiin olevan välillisiä ja toteutuvan sijoittajansuojan paranemisena arvopaperimarkkinoilla. Niin ikään professori Matti Turtiaisen vuonna 2005 julkaiseman selvityksen, Liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuus ja vahingonkorvausvastuu, mukaan vahingonkorvauksella ei osoiteta olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia arvopaperimarkkinoilla.

Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä arvioidessa kiinnitetään huomiota vahingonaiheuttajan toiminnan huolellisuuteen. Toiminnan huolellisuutta voidaan arvioida esimerkiksi suhteessa ammatillisiin vaatimuksiin tai markkinoilla yleisesti käytettyihin menettelytapoihin. Esimerkiksi tiedonantovelvollisuuden kannalta keskeisten esitteiden laadinnassa on kehittynyt kansainvälisesti omaksuttuja menettelytapoja, joiden tarkoituksena on vastata niihin vaatimuksiin, joita voidaan katsoa edellytettävän toimittaessa huolellisesti markkinoilla. Tällaisia menettelytapoja ovat muun muassa esitteen laatimisprosessin yhteydessä järjestettävät johdon haastattelut ja yritystarkastukset (due diligence) esitteen sisällön varmentamiseksi.

Huolellisuusvelvoitteen noudattaminen aiheuttaa markkinatoimijoille kustannuksia. Arvopaperimarkkinoiden erityinen sijoittajien luottamusta korostava luonne edellyttää markkinatoimijoilta erityisen huolellista toimintaa. Erilaiset toiminnan huolellisuutta mittaavat menettelytavat, kuten esimerkiksi johdon haastattelut ja yritystarkastukset, ovat kuitenkin tosiasiassa markkinoilla yleisesti käytettyjä menettelytapoja jo tällä hetkellä ja arvopaperimarkkinoilla toimijat ovat jo tottuneet niistä aiheutuneisiin kuluihin ja sitä kautta sopeuttaneet toimintaansa arvopaperimarkkinoilla vastaamaan markkinakäytäntöä. Näin ollen voitaneen arvioida, etteivät lainopillisten tai taloudellisten neuvonantajien palkkiot jatkossakaan muodostu merkittäväksi taloudelliseksi esteeksi toimia arvopaperimarkkinoilla. Lisäksi yritykset voivat suojautua vahingonkorvauskanteilta ottamalla erityisiä yritysjohdon vastuuvakuutuksia, joilla voidaan kattaa mahdollisista menestyneistä vahingonkorvauskanteista aiheutuneita kuluja.

Arvopaperimarkkinoilla toimijoiden tosiasiallista vastuuta lieventää kuitenkin esitteen tiivistelmän osittainen poissulkeminen vahingonkorvausvelvollisuuden piiristä, sillä vahinkoa, joka johtuu sijoittajalle annettavan esitteen tiivistelmästä, ei ole korvattava, elleivät tiedot ole harhaanjohtavia, epätarkkoja tai ristiriidassa esitteen asianomaisten osien kanssa.

Vahingonkorvausvastuun täsmentämisellä ei ole arvioitu olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, sillä vahingonkorvausta koskevia kanteita on ollut vähäinen määrä, eikä korvausvastuun määrän nousemisesta ole esitetty perusteltuja väitteitä.

Hyvän arvopaperimarkkinatavan yleinen kehittyminen arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen avulla täsmentää lisäksi vahingonkorvausvastuun ulottuvuutta ja tuo siten markkinaosapuolille oikeusvarmuutta lain velvoitteiden huolellisesta noudattamisesta.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

4.2.1 Muutokset Finanssivalvonnan toimintaan

Esitys vaikuttaa erityisesti Finanssivalvonnan toimintaan. Finanssivalvonnan tarvitsemia henkilövoimavaroja ja tarvittavia tietojärjestelmiä arvioitaessa tulee ottaa huomioon soveltamisalaltaan laajenevien ja samalla ankaroituvien hallinnollisten seuraamusten määräämistä koskevat tehtävät sekä ehdotettujen uuden arvopaperimarkkinalain, arvopaperitileistä annettavan lain sekä arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavan lain mukaiset valvonta- ja muut tehtävät.

Finanssivalvonnan toimivallan piiriin kuuluviin hallinnollisiin seuraamuksiin esitettävät muutokset lisäävät valvonnan työmäärää. Säännösten tehokas valvonta sekä rikkomusten havaitseminen ja niiden tutkiminen edellyttävät riittäviä henkilöstöresursseja. Finanssivalvonnalla on myös oltava riittävät voimavarat saattaa väärinkäytöksiä hallinnolliseen seuraamusprosessiin ja tarvittaessa rikosprosessiin. Finanssivalvonnan on myös kohdennettava väärinkäytösten valvontaan ja tutkintaan entistä enemmän resursseja, koska hallinnollisten seuraamusten ja erityisesti rikemaksun ja seuraamusmaksun soveltamisala laajenee nykyisestä merkittävästi. Seuraamusten käyttö vaatii jatkossa aiempaa enemmän resursseja myös siksi, että Finanssivalvonnalla olisi lähtökohtainen velvollisuus määrätä hallinnollisia seuraamuksia, mikäli niiden soveltamisedellytykset täyttyvät. Edelleen resurssitarvetta lisäisi osin se, että Finanssivalvonta voisi jatkossa käsitellä myös RL 51 luvussa säädetyt vähäisemmät rikokset hallinnollisessa seuraamusprosessissa. Sanktioiden riittävän tehokas käyttö toisaalta pidemmän ajan kuluessa lisännee valvonnan kustannustehokkuutta, sillä sanktioiden määrääminen on omiaan parantamaan markkinakuria ja ennaltaehkäisemään väärinkäytöksiä.

Myös uuden julkisen sisäpiirirekisterin keskittäminen Finanssivalvonnalle lisää Finanssivalvonnan tehtäviä ja työmäärää.

Finanssivalvonnan ja harmaan talouden torjuntaan osallistuvien viranomaisten nykyistä selkeämmällä yhteistyövelvollisuudella pyritään tehostamaan kunkin asianomaisen viranomaisen tutkintaa ja valvontaa.

Kokonaisuutena arvioiden Finanssivalvonnalle ehdotettavat uudet tehtävät ja seuraamussäännösten soveltamisalan merkittävä laajeneminen aiheuttaisivat useiden henkilöiden lisäresurssitarpeen.

4.2.2 Muutoksenhakusäännösten uudistamisen vaikutukset

Finanssivalvonnasta annetun lain muutoksenhakusäännösten yhtenäistäminen tarkoittaisi, että kaikista Finanssivalvonnan antamista, Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevista päätöksistä valitettaisiin markkinaoikeuteen siitä riippumatta, perustuvatko ne esimerkiksi talouden vakautta vai asiakkaansuojaa koskevien säännösten rikkomiseen. Markkinaoikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tämä koskisi myös markkinaoikeuden päätöstä sellaisesta seuraamusmaksusta, jonka markkinaoikeus on antanut Finanssivalvonnan esityksestä. Arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 a §:ssä tarkoitettuja päätöksiä vastaavista uusien lakien mukaisista Finanssivalvonnan päätöksistä muutoksenhaku tapahtuisi markkinaoikeuden sijasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Ylimpänä muutoksenhakuelimenä olisi korkein hallinto-oikeus kuten nykyisinkin.

Arvio markkinaoikeudelle aiheutuvista henkilöstövaikutuksista ja arvio käsiteltävien tapausten lukumääristä, kun valitukset Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun mukaisten seuraamusten määräämistä koskevista päätöksistä siirtyisivät markkinaoikeuteen, voidaan osittain perustaa markkinaoikeuden antamiin päätöksiin kilpailuasioissa. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että Finanssivalvonta määrännee hallinnollisia seuraamuksia etupäässä sellaisissa tapauksissa, joissa tarvitaan kilpailuasioihin verrattuna suppeampaa valmistelua ja jotka koskevat yksittäisen toimijan säännösten vastaista menettelyä. Käytännössä saattaa kuitenkin esiintyä myös poikkeustapauksia, joissa sekä Finanssivalvonnan tekemän päätöksen valmistelun että päätöksestä aiheutuvan valituksen käsittelyn vaatima työmäärä on huomattavan laaja.

Seuraamusmaksun suuruuden vuoksi on pidetty perusteltuna, että tuomioistuin vahvistaa Kilpailuviraston esittämän kilpailulainsäädännön mukaisen seuraamusmaksun. Ehdotuksen mukaan markkinaoikeus myös määräisi Finanssivalvonnan esityksestä seuraamusmaksun, kun maksun määrä ylittää miljoona euroa.

Markkinaoikeus on antanut kilpailuasioista vuosina 2002—2010 vuosittain 2—19 päätöstä keskiarvon ollessa noin yhdeksän tapausta vuodessa. Niin ikään Finanssivalvonta on määrännyt vuosien 2002—2010 välillä yhteensä 12 julkista huomautusta, yhden julkisen varoituksen eikä yhtään seuraamusmaksua. Rikemaksuja Finanssivalvonta on määrännyt vastaavana aikana yhteensä 15, joista 14 on kohdistunut sisäpiiri-ilmoituksesta velvolliselle yksityishenkilölle ja yksi rahastoyhtiölle.

Finanssivalvonta antoi valvontaa koskevia päätöksiä vuonna 2009 yhteensä 640 ja vuonna 2010 yhteensä 511. Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin haetaan muutosta harvoin. Päätöksistä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen vuonna 2009 yhdessä tapauksessa ja vuonna 2010 viidessä tapauksessa. Valitukset koskivat asiakirjapyyntöjen johdosta annettuja päätöksiä, rekisteristä poistoja ja sääntöjen vahvistamista. Yhtään valitusta ei tehty markkinaoikeuteen. Arvion mukaan tilanne ei muutu jatkossakaan merkittävästi, vaikka muutoksenhaut seuraamuksia koskevissa asioissa saattavat jossain määrin yleistyä. Etukäteen on vaikea arvioida, paljonko esimerkiksi seuraamusmaksuja tullaan jatkossa määräämään. Määrättävien seuraamusmaksujen suuruus ja samalla niiden merkittävyys maksuvelvollisen talouden kannalta kasvanee kuitenkin olennaisesti. Seuraamusmaksuihin saatetaan hakea muutosta nimenomaan tapauksissa, joissa seuraamusmaksulla on merkittävät vaikutukset seuraamuksen kohteen taloudelle tai maineelle.

Edellä esitetyn perusteella voidaan olettaa, ettei Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun mukaisista asioista aiheutuisi olennaista lisäresurssitarvetta eikä merkittävää tapausten lukumäärän kasvua markkinaoikeudelle. Tilanteen kehittymistä on kuitenkin seurattava tiiviisti, ja ryhdyttävä viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta markkinaoikeuteen eri toimialoilta tulevien asioiden käsittely ei ruuhkaudu.

Muista Finanssivalvonnan antamista päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen ja sieltä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämä säilyisi lain pääsääntönä. Tämän mukaisesti esimerkiksi Finanssivalvonnan antamista toimilupapäätöksistä ja rekisteröintiä koskevista päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen. Pääsäännön piirissä olisivat myös esimerkiksi kaikki Finanssivalvonnan antamat päätökset, jotka koskevat Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa tarkoitettujen valvontavaltuuksien käyttöä ja uhkasakkoa. Muutoksenhaun keskittämisellä Helsingin hallinto-oikeuteen ei arvioida olevan olennaisia vaikutuksia Helsingin hallinto-oikeuden työmäärään tai henkilöresursseihin.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain 3 §:ää, jota on tarkoitus ehdottaa muutettavaksi myös toukokuussa 2012 annettavassa hallituksen esityksessä laiksi kaupallisten sopimusten maksuehdoista, laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Muutosehdotukset on sovitettava yhteen eduskuntakäsittelyssä.

4.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Esityksellä on myönteisiä vaikutuksia suomalaisille arvopaperimarkkinoille. Esityksellä on ennen kaikkea sijoittajansuojaa ja oikeusvarmuutta parantavia vaikutuksia, kun sääntelyn sisältöä selkeytetään ja ajantasaistetaan. Niin ikään vahingonkorvausvelvollisuuden selkeyttäminen vaikuttaa myönteisesti sijoittajansuojaan. Sijoituspalvelun tarjoajille asetettava velvollisuus kuulua johonkin asiakkaiden valituksia käsittelevään toimielimeen, säilytystoiminnan säätäminen luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi sekä välillisesti hallinnoitujen arvopaperien sijoittajien esineoikeudellista asemaa selkeyttävä uusi laki arvopaperitileistä ovat parantuneen sijoittajansuojan ydinsisältöä.

Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia työllisyyteen ja välillisten vaikutusten arvioiminen on vaikeaa. Välilliset vaikutukset liittyvät säilytyspalvelujen tarjontaan, pienten ja keskisuurten yritysten kasvuun sekä erilaisten tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon. Säilytyspalvelujen tarjonta ja mahdollinen kysynnän kasvu lisäävät mahdollisesti tarvittavien asiakaspalvelua ja teknisiä tukitoimintoja tarjoavien henkilöresurssien tarvetta. Pienten ja keskisuurten yritysten kasvu edistää toimialasta riippuen yleisesti työllisyyttä. Uusi tai kehitettävä tietojärjestelmä on muun muassa julkinen sisäpiirirekisteri. Viranomaisten henkilöresurssitarve kasvaa.

Ehdotukset, jotka koskevat seuraamusjärjestelmää, liittyvät rikoksen- ja hallinnollisten rikkomusten torjuntaan ja lisäävät ehdotetun arvopaperimarkkinasääntelyn ennaltaestävyyttä. Ehdotuksen mukaan Finanssivalvonnan määräämien hallinnollisten seuraamusten rahamääräistä tasoa korotettaisiin huomattavasti. Finanssivalvonnalla olisi mahdollisuus, arvioituaan jonkin teon tai laiminlyönnin täyttävän muun kuin rikoslain 51 luvun mukaisen törkeän rikoksen tunnusmerkistön, joko määrätä itse enintään miljoonan euron seuraamusmaksu tai esittää markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä sen sijaan, että asia siirrettäisiin esitutkintaviranomaiselle. Ehdotuksella pyritään ehkäisemään kalliin ja raskaan tuomioistuinprosessin käynnistämistä tapauksissa, joissa se ei ole perusteltua rikkomuksesta saatu hyöty sekä teon luonne ja laajuus huomioon ottaen.

Esityksellä on sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä parisuhteen eri muotojen neutraalia kohtelua parantavia vaikutuksia, sillä markkinoiden väärinkäyttöä koskevat ehdotukset soveltuvat sellaisenaan sekä miehiin että naisiin ja sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvat avioliittolaissa (243/1929) tarkoitetut aviopuolisotkin, rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa (950/2001) tarkoitetut parisuhteen osapuolet ja avopuolisot.

Esityksellä ei ole edellä kuvattujen vaikutusten lisäksi muita vaikutuksia ympäristöön, ihmisten elinoloihin, eri ihmisryhmien asemaan, aluekehitykseen, tasa-arvoon tai muihin vastaaviin yhteiskunnallisiin tai sosiaalisiin tekijöihin.

Valtiovarainministeriö asetti 2.2.2009 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotukset uudeksi arvopaperimarkkinalaiksi, arvopaperien välillistä säilytystä koskevaksi lainsäädännöksi, arvo-osuuslainsäädäntöä koskeviksi muutoksiksi sekä muiksi tarvittaviksi säädöksiksi. Työryhmässä olivat edustettuina Elinkeinoelämän keskusliitto, Finanssialan Keskusliitto, Finanssivalvonta, Keskuskauppakamari, NASDAQ OMX Helsinki Oy, oikeusministeriö, Osakesäästäjien Keskusliitto ry / Pörssisäätiö, Suomen Pankki, Suomen Asianajajaliitto, työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö. Työryhmässä oli pysyvänä asiantuntijana myös Listayhtiöiden neuvottelukunnan ja Finanssialan Keskusliiton edustaja. Työryhmä hyödynsi esityksensä valmistelussa yhdeksää valmisteluryhmää.

Työryhmä laati ehdotuksensa toimeksiannon mukaisesti hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä ehdotti lukuisia arvopaperimarkkinalainsäädännön lakiteknistä laatua parantavia muutoksia sekä säännöksiä siirtymisestä arvopaperien moniportaisen hallintarakenteen käyttöön ja uutta lakia arvopaperitileistä, jossa säädettäisiin arvopaperien välillisestä säilyttämisestä ja siihen liittyvistä tilinhaltijoiden oikeuksista. Muita työryhmän keskeisiä ehdotuksia olivat ehdotukset Finanssivalvonnan käytössä olevan hallinnollisen seuraamusjärjestelmän kehittämisestä, julkisten sisäpiirirekisterien keskittämisestä Finanssivalvontaan ja ehdotukset vahingonkorvausta koskevan sääntelyn täsmentämisestä.

Työryhmän ehdotuksista järjestettiin keväällä 2011 laaja julkinen lausuntokierros, ja lausuntopyyntöön vastasi yhteensä 47 tahoa. Lausuntopalautteessa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisvaltaiselle tarkistamiselle nähtiin selkeä tarve. Valtiovarainministeriössä valmisteltiin lausuntopalautteesta laaja yhteenvetomuistio (3.10.2011), joka on saatavissa VM:n internet-sivuilta..

Kokonaisuudistuksen valmistelu on tämän jälkeen jatkunut valtiovarainministeriössä kahdessa erillisessä hankkeessa. Ensimmäisessä vaiheessa valmisteltava hallituksen esitys, jota tämä esitys koskee, on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolla yhteistyössä oikeusministeriön kanssa. Esitykseen sisältyvien lakiluonnosten uusista versioista on järjestetty julkinen lausuntokierros loppuvuonna 2011. Hankkeen toisessa vaiheessa arvioidaan mahdollisuuksia kehittää arvopaperien moniportaista hallintaa. Lisäksi selvitetään kansainväliseen yhteistyöhön ja verotietojen vaihdon parantamiseen liittyviä kysymyksiä ja valmistellaan ehdotukset omistuksen julkisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Asiaa valmistellaan virkatyönä valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston, vero-osaston sekä Verohallituksen yhteistyönä. Ehdotukset on määrä saada valmiiksi toukokuun 2012 loppuun mennessä.

1.1 Arvopaperimarkkinalaki

I OSA YLEISTÄ

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Lain yleinen soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain yleisestä soveltamisalasta. Lain yleistä soveltamisalaa täsmentävät kussakin luvussa olevat tarkemmat lukukohtaiset soveltamisalasäännökset sekä määritelmät.

Pykälän 1 momentin mukaan laissa säädetään arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamisesta, tiedonantovelvollisuudesta arvopaperimarkkinoilla, julkisista ostotarjouksista, arvopaperimarkkinoiden väärinkäytön estämisestä ja arvopaperimarkkinoiden valvonnasta. Säännös on luonteeltaan informatiivinen ja sen tarkoituksena on lisätä lain selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Momentissa lueteltujen asioiden lisäksi laki sisältää säännöksiä Finanssivalvonnan valtuuksista tämän lain valvonnassa, vahingonkorvauksesta ja muutoksenhausta. Lakia sovelletaan ensisijaisesti arvopaperimarkkinoihin Suomessa.

Arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattaminen voi tapahtua useilla eri tavoilla kuten laskemalla liikkeeseen uusia arvopapereita, saattamalla vaihdannan piiriin jo liikkeeseen laskettuja arvopapereita tai hakemalla arvopaperien ottamista kaupankäynnin kohteeksi. Arvopaperien tarjoaminen yleisölle on yleiseen liikkeeseen saattamista, esimerkiksi osakeannin tai osakemyynnin kautta. Lakia sovelletaan myös yleiseen liikkeeseen saattamiseen, joka tapahtuu muilla kuin edellä mainituilla järjestäytyneillä tavoilla, esimerkiksi tosiasiallisen kysynnän ja tarjonnan syntyessä ja kohdatessa paikallisesti tai virtuaalisesti.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että lakia sovelletaan tietyissä tilanteissa myös Suomen ulkopuolella. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 2—11 momenteissa olevat yksityiskohtaiset säännökset kansainvälisestä soveltamisalasta siirrettäisiin asianomaisten aineellisten säännösten yhteyteen. Tämä lisää lain selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Lakia sovellettaisiin Suomen ulkopuolella olevaan toimintaan esimerkiksi seuraavissa tilanteissa, jotka määritellään tarkemmin lain myöhemmissä säännöksissä:

1) Suomessa hyväksytyn esitteen käyttäminen arvopaperin tarjoamiseen Suomen ulkopuolella Euroopan talousalueella, vaikka arvopaperia ei tarjota tai haeta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle Suomessa;

2) liikkeeseenlaskijan, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa, liikkeeseen laskeman arvopaperin ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle muualla kuin Suomessa, jollakin Euroopan talousalueella toimivalla säännellyllä markkinalla;

3) liikkeeseenlaskijan, jonka liikkeeseen laskema osake on kaupankäynnin kohteena vain Suomen ulkopuolella jollakin Euroopan talousalueella toimivalla säännellyllä markkinalla, tiedonantovelvollisuuteen avoimuusdirektiivin mukaisesti sekä

4) 3 kohdassa mainitun liikkeeseenlaskijan osakkeenomistajan ja osakkeenomistajaan rinnastettavan henkilön huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoitusvelvollisuuteen sekä tällaisen liikkeeseenlaskijan arvopapereista tehtyyn julkiseen ostotarjoukseen.

Lisäksi markkinoiden väärinkäyttödirektiivin mukaiset kiellot ja velvollisuudet soveltuvat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla Suomessa eli pörssissä olevaan rahoitusvälineeseen ja muihin rahoitusvälineisiin, joiden arvo riippuu tällaisesta rahoitusvälineestä, vaikka rahoitusvälinettä koskeva liiketoimi tehdään Suomen ulkopuolella.

2 §. Kielto menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti. Pykälässä säädettäisiin yleisestä kiellosta menetellä arvopaperimarkkinoilla hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti. Kielto koskisi koko lain soveltamisalaa ja myös muita rahoitusvälineitä kuin arvopapereita, sen mukaan kuin kyseistä yksityiskohtaista säännöstä sovelletaan muihin rahoitusvälineisiin. On esimerkiksi mahdollista, että arvopaperiin rinnastettavaa rahoitusvälinettä, jota ei voida ottaa kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, markkinoidaan yleisölle tai sillä käydään vakiintuneesti kauppaa monenkeskisen kaupankäynnin ulkopuolella.

Tässä laissa asetetut täsmälliset velvollisuudet koskevat tätä pykälää, tämän luvun 3 §:n yleissäännöstä 12—14 lukua sekä 17 luvun 2—3 §:ää lukuun ottamatta vain tässä laissa määriteltyjä arvopapereita. Näin on pääosin jo voimassa olevassa laissa. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 10 luvun 1-1 b §:n mukaan kyseisissä pykälissä yksilöityjä lain säännöksiä sovelletaan myös pykälissä mainittuihin johdannaissopimuksiin, jotka ovat rahoitusvälineitä. Säännöksiin sisältyvät muun muassa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §, 4 luvun 1 §, markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset 5 luvussa sekä 7 luvun 2 §:n valvontavaltuuksia koskeva säännös.

Kieltoa sovellettaisiin markkinoilla toimiviin ja toimintaan osallistuviin luonnollisiin ja oikeushenkilöihin. Säännöksen piiriin tulisivat siten esimerkiksi sijoituspalvelun tarjoajat, arvopaperikaupan osapuolet (ostaja, myyjä ja mahdollinen välittäjä), arvopaperien liikkeeseenlaskijat ja muut arvopaperien tarjoajat, julkisen ostotarjouksen tekijät ja muut, jotka tarjoutuvat ostamaan arvopapereita sekä näiden edustajat ja näiden toimeksiannosta toimivat. Yleissäännöksen lisäämisellä lakiin korostetaan sitä, että kaikkien arvopaperimarkkinoilla toimivien tulee noudattaa menettelytapoja, jotka ovat hyvän markkinatavan mukaisia ja sopusoinnussa arvopaperimarkkinalainsäädännön yksityiskohtaisten säännösten sekä lainsäädännön tarkoituksen kanssa. Säännös korvaisi osittain sekä voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n ja 4 luvun 1 §:n 1 momentit. Säännös muodostaa 3 § ja 4 §:n kanssa kokonaisuuden, johon voimassa olevan lain eri säännöksissä olevat kiellot on koottu.

Kielto koskee esimerkiksi toimia tai laiminlyöntejä, jotka liittyvät arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamiseen, yleisölle tarjoamiseen, arvopaperien kauppaan sekä laissa nimenomaisesti säädetyn arvopapereita koskevan tiedonantovelvollisuuden täyttämiseen. Kaikkiin näihin voi liittyä markkinointia. Markkinoinnin käsite on Suomen oikeusjärjestelmässä laaja. Arvopaperien markkinoinnilla tarkoitetaan kaikkea arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamisen ja vaihdannan edistämiseen tähtäävää toimintaa. Myös yksittäisen kauppaneuvottelun yhteydessä sijoittajalle annettava tieto voi olla arvopaperien markkinointia. Arvopaperien markkinointia voivat olla myös esimerkiksi arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden tai sijoituspalvelujen tarjoajien järjestämät sijoittajatilaisuudet (niin sanotut road show -tilaisuudet), vaikkei niissä tehtäisikään suoranaista tai yksilöityä myynti- tai ostotarjousta arvopaperista. Arvopaperin markkinoinnin käsite on 2 luvun 11 §:ssä määriteltyyn arvopaperien yleisölle tarjoamiseen verrattuna laajempi käsite. Arvopaperin markkinoinnilta ei edellytetä sellaisten riittävien tietojen antamista tai tarkoitusta sellaisten tietojen antamiseen, jotta sijoittaja merkitsee tai ostaa arvopaperin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen loppuosa kieltää markkinoimasta arvopapereita ja hankkimasta niitä elinkeinotoiminnassa käyttämällä hyvän tavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä. Ehdotettu säännös korvaisi kiellon. Nyt ehdotettu säännös olisi voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n 1 momenttia laajempi muun muassa siten, että rajaus elinkeinotoimintaan ja markkinointiin poistuisivat. Arvopaperimarkkinoiden kautta tapahtuvan sijoitustoiminnan ja arvopaperikaupan muodot ovat kehittyneet merkittävästi 1980-luvulta. Esimerkiksi yksityissijoittajat voivat käydä arvopaperikauppaa vastaavin tavoin kuin elinkeinonharjoittajat esimerkiksi verkkopalvelujen tai meklarin kautta ilman, että kyseessä olisi liikkeen tai ammatin harjoittaminen. Elinkeinotoiminnan käsite on voimassa olevassa sääntelyssäkin laaja.. Sijoitustoiminnan luonteeseen kuuluu lähtökohtaisesti voiton tavoittelu. Kuten nykyisin, hyvä arvopaperimarkkinatapa asettaisi kuitenkin korostuneesti velvollisuuksia niille, jotka toimivat ammattimaisesti arvopaperimarkkinoilla.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 1 §:ssä kielletään hyvän tavan vastainen tai sopimaton menettely arvopaperien kaupassa. Säännös koskee paitsi sijoituspalvelun tarjoajia, myös kaikkia arvopaperimarkkinoilla toimivia ilman rajausta elinkeinotoimintaan. Koska lainkohdan 1 momentin kieltoa sovelletaan myös sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamiseen ja tarjoajiin, vastaavasta kiellosta ehdotetaan säädettäväksi ehdotetun sijoituspalvelulain 10 luvun 2 §:n 3 momentissa.

Hyvällä arvopaperimarkkinatavalla tarkoitetaan säännöksessä periaatteita ja sääntöjä, joiden noudattamista arvopaperimarkkinoilla toimivien keskuudessa vallitsevan valistuneen mielipiteen mukaan on pidettävä oikeana ja kaikkien asiakas- ja toimijaosapuolten kannalta kohtuullisena kauppatapana. Velvollisuus noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa ohjaa menettelytapoja ja ratkaisuja silloin, kun yksityiskohtaista tapaukseen sovellettavaa säännöstä ei ole. Arvopaperien kauppa, rahoitusvälineet ja markkinoilla noudatettavat menettelytavat kehittyvät jatkuvasti. Arvopaperimarkkinasääntelyllä ei ole mahdollista luoda yksityiskohtaisia säännöksiä kaikkiin tilanteisiin.

Hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältö määräytyy yksityiskohtaisen säännöksen puuttuessa ensisijaisesti markkinoilla ja käytänteissä, joita noudatetaan yksittäisissä sopimussuhteissa ja oikeustoimissa. Arvopaperimarkkinoiden itsesääntely ohjaa hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältöä. Esimerkkeinä itsesääntelystä, joka ilmentää hyvää arvopaperimarkkinatapaa, voidaan mainita NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (Helsingin Pörssi) säännöt ja ohjeet, listayhtiöiden hallinnointikoodi, suositus julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista sekä Finanssialan keskusliitto ry:n suositukset ja ohjeet. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteydessä toimiva itsesääntelyelin Arvopaperilautakunta edistää myös hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja antaa ratkaisusuosituksia ei-ammattimaisten asiakkaiden ja palveluntarjoajien lausuntopyyntöihin.

Tämän lain 11 luvun 28 §:ään sisältyy ehdotus siitä, että pörssiyhtiön on suoraan tai välillisesti kuuluttava riippumattomaan toimielimeen, joka voi antaa muun ohessa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi suosituksia ja lausuntoja. On mahdollista, että jos tällaisten riippumattomien elinten julkisia suosituksia ja lausuntoja on tulevaisuudessa saatavilla, niiden voidaan katsoa ilmentävän hyvää arvopaperimarkkinatapaa Suomessa.

Viime kädessä yksittäistä oikeustointa koskevan hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältö määräytyy oikeuskäytännössä.

Finanssivalvonnasta annetun lain 1 luvun 3 §:n mukaan Finanssivalvonnan tehtäviin kuuluu edistää hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla. Muun ohella se antaa määräyksiä, ohjeita ja lausuntoja. Osana arvopaperimarkkinoiden valvontatehtävää Finanssivalvonta valvoo osaltaan myös hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamista.

Finanssivalvonnan valvontavaltuudet 17 luvun 1—3 §:ssä koskevat myös nyt ehdotettua pykälää. Finanssivalvonnan oikeus määrätä hallinnollinen seuraamus tämän pykälän rikkomisesta ilman, että samalla on rikottu muuta tämän lain säännöstä, on rajattu. Finanssivalvonta voi antaa pelkästään tämän pykälän vastaisesta teosta Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n nojalla julkisen varoituksen vain valvottavalleen tai muulle finanssimarkkinoilla toimivalle tai, mikäli tekoa on pidettävä erityisen moitittavana, määrätä sille teosta Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n mukaisen seuraamusmaksun. Finanssivalvonta ei siis voi määrätä hallinnollista seuraamusta hyvän tavan vastaisesta teosta muulle kuin edellä mainitulle toimijalle. Hallinnollisten seuraamusten rajaaminen näin on katsottu tarkoituksenmukaiseksi. Vaikka kyseinen yleissäännös koskee kaikkia, joita arvopaperimarkkinalain kukin yksittäinen säännöskin koskee, hyvä arvopaperimarkkinatapa koskee kuitenkin korostuneesti ammattimaisesti arvopaperimarkkinoilla toimivia. On käytännössä poikkeuksellista, että esimerkiksi yksityishenkilö toimisi hyvän tavan vastaisesti siten, ettei samalla rikkoisi jotakin yksityiskohtaista tämän lain säännöstä.

Voimassa olevassa lainkohdassa oleva sopimattoman menettelyn kieltoa ei enää mainittaisi pykälässä. Jos menettely on sopimatonta, se on yleensä myös hyvän tavan vastaista. Sopimattoman menettelyn kielto sisältyi alkuperäisen arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:ään. Sen sijaan lain 4 luvun 1 §:ään sopimattoman menettelyn kielto lisättiin vasta rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä (923/2007). Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/1978) kieltää käyttämästä elinkeinotoiminnassa hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä (1 §).

Elinkeinonharjoittajan markkinoidessa arvopapereita kuluttajalle, sovellettavaksi tulevat käsiteltävän yleislausekkeen lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 1 §:n yleislauseke hyvän tavan vastaisen markkinoinnin ja sopimattoman menettelyn kiellosta sekä lukuun sisältyvä muu sääntely, mitä sopimattomuudella tarkoitetaan. Sopimattomuutta koskeva sääntely perustuu pääosin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (2005/29/EY). Kuluttajansuojalain 2 luvun 2 § on kansallinen säännös ja käsittelee hyväksyttyjä arvoja markkinoinnissa. Markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa. Säännös on yleissäännöksenä merkityksellinen myös arvopaperimarkkinalain soveltamisalalla, jos arvopaperimarkkinalaissa ei ole yksityiskohtaista säännöstä. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi lähtee toimijan ammattimaisesta käyttäytymisvaatimuksesta ja siitä, että kuluttajan taloudellista etua häiritsevä toiminta on kiellettyä. Direktiivin asianomainen kohta on pantu täytäntöön kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:ään. Lisäksi tarkemmat säännökset siitä, mitä on pidettävä sopimattomana menettelynä, on annettu valtioneuvoston asetuksessa (601/2008) kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa. Kuluttajansuojalain 2 luvun 9 §:ssä säädetty kielto käyttää aggressiivisia menettelyjä perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 8 ja 9 artikloihin. Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 ja 9 §:ää sekä valtioneuvoston asetusta on noudatettava direktiiviin perustuvana pakottavana sääntelynä myös arvopaperimarkkinalain soveltamisalalla.

3 §. Kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Pykälässä säädettäisiin kiellosta olla antamatta totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja markkinoitaessa arvopapereita ja arvopaperien vaihdannassa, joka tapahtuu elinkeinotoiminnassa, sekä täytettäessä tämän lain mukaista tiedonantovelvollisuutta. Kielto korvaisi osittain voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n ja 4 luvun 1 §:n 1 momentit. Ehdotus selventää oikeustilaa ja laajentaa myös jonkin verran kiellon soveltamisalaa voimassa olevaan lakiin verrattuna. Säännös muodostaa 2 § ja 4 §:n kanssa kokonaisuuden, johon voimassa olevan lain eri säännöksissä olevat kiellot on koottu.

Pykälän soveltamisala kattaisi 2 §:ää vastaavalla tavalla koko lain ja kaikki arvopaperimarkkinoilla toimivat. Se soveltuisi 1 §:n 3 momentin mukaisesti myös rahoitusvälineisiin. Pykälän rikkominen ei siten edellytä, että on rikottu jonkin nimenomaisen tiedon antamiseen velvoittavaa säännöstä tai tiettyä nimettyä tahoa koskevaa tiedonantovelvollisuutta. Säännöstä sovellettaisiin sekä arvopaperin hankkimiseen että luovuttamiseen. Toisin kuin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa, ehdotetussa pykälässä mainittaisiin nimenomaisesti myös totuudenvastaisen ja harhaanjohtavan tiedon antamisen kiellosta vaihdannassa. Vaihdantaan sisältyy voimassa olevassa laissa käytetty "arvopaperien kauppa".

Ehdotetun pykälän soveltamiseksi vaadittaisiin, että markkinoinnin ja arvopaperien vaihdannan olisi tapahduttava elinkeinotoiminnassa. Elinkeinotoiminnan käsite on, kuten voimassa olevassa sääntelyssäkin laaja ja sillä tarkoitetaan ammattimaisesti harjoitettua taloudelliseen tulokseen tähtäävää toimintaa. Myös tilapäinen tai satunnainen taloudellinen toiminta voi olla elinkeinotoimintaa. Sijoitustoiminnan luonteeseen kuuluu lähtökohtaisesti voiton tavoittelu.

Kielto kattaisi tiedonantovelvollisuuden sekä ensi- että jälkimarkkinoilla. Voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, että kielto koskisi tietojen antamista jälkimarkkinoilla. Periaate ilmenee kuitenkin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 12 §:n kurssin vääristämisen kiellosta sekä rikoslain 51 luvun 3 §:n kurssin vääristämistä koskevan rikoksen ja rikoslain 51 luvun 5 §:n arvopaperimarkkinoita koskevan tiedottamisrikoksen tunnusmerkistöistä. Soveltuen ensimarkkinaan markkinointiaineiston toimittamisesta Finanssivalvonnalle säädetään 5 luvun 4 §:ssä esitedirektiivin 15 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kyseisen direktiivikohdan mukaan markkinointiaineisto ei saa olla virheellinen tai harhaanjohtava. Markkinoinnin on oltava yhtenevä esitteessä olevien tai esitteessä myöhemmin julkaistavien tietojen kanssa ja sen on selkeästi erotuttava esitteestä.

Totuudenvastaisella tiedolla tarkoitetaan jonkin seikan selostamista tai esittämistä virheellisellä tai vääristävällä tavalla. Tiedon totuudenvastaisuutta arvioidaan objektiivisesti tiedon antamishetken tilanteen mukaan. Harhaanjohtava tieto voi itsessään olla totuudenmukainen, mutta se voi esimerkiksi puutteellisuutensa, esittämistapansa tai muotonsa takia olla omiaan antamaan tiedon vastaanottajalle virheellisen käsityksen. Ollakseen totuudenvastainen tai harhaanjohtava nyt ehdotetun pykälän tarkoittamalla tavalla, tiedolta ja sen aiheuttamalta virheelliseltä käsitykseltä on lisäksi edellytettävä, että se on omiaan vaikuttamaan sijoittajan sijoituspäätökseen. Tiedon harhaanjohtavuutta ja vaikuttavuutta arvioidaan tiedon vastaanottajan näkökulmasta. Tällöin tiedon harhaanjohtavuutta on arvioitava ankarammin silloin, kun tiedon vastaanottajana on yleisö, kuin tapauksessa, jossa kohderyhmänä ovat ammattimaiset tai kokeneet sijoittajat tai muut asiantuntijat.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n 2 momenttia vastaava vaatimus oikaista virheellinen tai harhaanjohtava tieto. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n 2 momenttiin oikaisuvelvollisuus lisättiin lailla (522/1998). Pykälä korvasi tätä edeltäneen vastaavan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 6 §:n, joka koski tarjous- ja (listalleotto)esitteen oikaisemista. Muutoksella laajennettiin oikaisemisvelvollisuuden soveltamisalaa arvopaperien markkinointiviestintään ja muuhunkin arvopaperin hankintaan kuin niihin tilanteisiin, joissa oli laadittava esite.

Ehdotetun 1 momentin soveltamisalan laajentumisesta johtuu, että myös 2 momentin mukainen oikaisemisvelvollisuus laajenisi voimassa olevaan lakiin verrattuna. Oikaisemisvelvollisuus koskisi myös esimerkiksi arvopaperien tarjoajan ja liikkeeseenlaskijan velvollisuutta korjata julkistamiaan olennaisia tietoja, mikäli niiden totuudenvastaisuus tai harhaanjohtavuus käy ilmi tiedon esittämisen jälkeen. Oikaisemisvelvollisuuden on katsottu sisältyvän myös voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 2 ja 7 §:ään, vaikka siitä ei ole laissa nimenomaista säännöstä. Esitteen korjaamisesta ja täydentämisestä säädetään erikseen ehdotetussa 4 luvun 14—15:§:ssä.

Jotta oikaisuvelvollisuus syntyisi, annetun totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon pitää olla sijoittajan kannalta objektiivisesti arvioiden olennainen. Olennaisuutta arvioidaan huolellisesti toimivan sijoittajan näkökulmasta. Lisäksi edellytettäisiin, että totuudenvastaisuus tai harhaanjohtavuus käy ilmi eli tiedot antanut taho tulee tietoiseksi asiantilasta, mikä vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Esimerkiksi riittävien tietojen, jotka liikkeeseenlaskijan on 4 §:n nojalla pidettävä jälkimarkkinoilla saatavilla, ei voida ajatella olevan olennaisesti totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia ehdotetun pykälän kannalta siten, ettei näitäkin tietoja olisi oikaistava ja oikaistuinakin pidettävä sijoittajien saatavilla. On kuitenkin huomattava, että tämän luvun 4 §:n henkilöllinen soveltamisala on suppeampi kuin nyt ehdotetun pykälän.

Säännöksen mukainen oikaisuvelvollisuus koskee kaikkia, jotka ovat antaneet harhaanjohtavan tiedon, kuten emissionjärjestäjiä ja arvopaperien liikkeeseenlaskijoita. Arvopaperien liikkeeseenlaskijoita säännöksen mukainen oikaisemisvelvollisuus koskee kuitenkin vain silloin, kun liikkeeseenlaskija on itse antanut tiedon tai silloin, tietoa on annettu sen toimeksiannosta ja liikkeeseenlaskija on vastuussa tiedosta. Esimerkiksi tiedot antanut media- tai mainostoimisto, emissionjärjestäjä tai sijoitusneuvoja on velvollinen oikaisemaan erheelliset tiedot, jos se huomaa itse antaneensa sellaisia.

Tiedot on säännöksen mukaan oikaistava riittävällä tavalla. Edellytys vastaa voimassaolevaa lakia. Oikaiseminen on tehtävä viivytyksettä, kun virhe tai harhaanjohtavuus on tullut ilmi. Oikaisemisen päämäärä on se, etteivät sijoittajat joudu päätöksenteossaan nojautumaan erheellisiin tietoihin. Oikaisemisen menettelytapaa valittaessa on otettava huomioon sekä korjattavan tiedon merkitys että tietoväline ja tapa, jolla oikaistava tieto on alkujaan annettu. On myös otettava huomioon se, miten kyseessä olevia tietoja tavanmukaisesti annetaan sijoittajien saataville, jotta oikaisu tavoittaisi tiedon saaneet sijoittajat.

Pykälän vastainen toiminta voi täyttää myös 18 luvun 2 §:ssä lueteltujen rikoslain 51 luvun arvopaperimarkkinarikosten tunnusmerkistöjä, jolloin rikosoikeudellinen seuraamus totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisesta määräytyy ensisijaisesti rikoslain nojalla. Pykälä sisältyy tämän lain 16 luvun 1 §:n vahingonkorvaussäännöksen soveltamisalaan edellyttäen, että laissa vahingon korvaamiselle asetetut edellytykset täyttyvät.

Finanssivalvonnan toimivaltuudet tämän lain 17 luvun 1—3 §:n nojalla koskevat myös nyt ehdotettua pykälää. Tämän pykälän vastaisesta teosta voidaan määrätä myös tämän lain 15 luvun 2 §:n nojalla Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n mukainen seuraamusmaksu.

Rikoslain ja vahingonkorvausvastuun soveltamisalojen ulkopuolelle voi arvopaperimarkkinoilla jäädä sellaista toimintaa, joka heikentää rahoitusmarkkinoita kohtaan tunnettua yleistä luottamusta tai sääntelyn noudattamiskuria. Finanssivalvonnan mahdollisuus puuttua tällaiseen toimintaan, kuten tekoon, joka rikkoo nyt ehdotettua pykälää, määräämällä niistä hallinnollisia seuraamuksia, on tärkeä osa rahoitusmarkkinoiden tehokasta ja ennalta estävää valvontajärjestelmää, jonka EU-sääntely velvoittaa kunkin jäsenvaltion ylläpitämään.

4 §. Riittävien tietojen tasapuolinen pitäminen saatavilla. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yleisestä velvollisuudesta pitää sijoittajien saatavilla riittävät tiedot seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 2 §:ää. Vaatimusta sovellettaisiin arvopaperien tarjoamiseen, hakemiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, kuten voimassa olevassa laissa. Lisäksi ehdotettua pykälää sovellettaisiin 3—9 ja 11 luvussa säädettyjen tiedonantovelvollisuuksien täyttämiseen.

Riittävien tietojen saatavilla pitämisen vaatimus sisältyy voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:ssä tarkoitettuihin esitteen sisältövaatimuksiin sekä säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskeviin 2 luvun 5 a ja 6 §:ään. Vaatimuksen on kuitenkin katsottu sisältyvän myös jatkuvaan tiedonantovelvollisuuteen voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n nojalla sen perustelujen perusteella, vaikka arvopaperimarkkinalaissa ei ole tästä säännöstä. Riittävien tietojen saatavilla pitämisen periaate ilmenee myös Helsingin Pörssin säännöistä ja sääntöjen selitysosasta. Pykälässä tarkoitetut tiedot on pidettävä sijoittajien saatavilla tasapuolisesti, kuten voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 2 §:ssä. Periaate sisältyy myös esite-, avoimuus- ja markkinoiden väärinkäyttödirektiivien julkistamisvaatimuksiin.

Säännös on soveltamisalaltaan ehdotettua 1 luvun 3 §:ää suppeampi. Nyt ehdotettua pykälää ei sovelleta arvopaperien markkinointiin, jota koskisi ehdotettu 3 §. Arvopaperien markkinointiviestinnässä ei käytetyn markkinointikanavan, käytettävissä olevan tilan tai joidenkin tietojen puuttumisen takia voida välttämättä antaa sellaisia riittäviä tietoja arvopaperista ja sen liikkeeseenlaskijasta, jotka täyttävät ehdotetussa pykälässä tarkoitetun velvollisuuden tai tässä laissa säädetyn erityisen tiedonantovelvollisuuden 3—9 tai 11 luvun mukaisesti. Silloin kun laissa edellytetään arvopaperia tai sen liikkeeseenlaskijaa koskevien tietojen julkistamista 6 luvun 4 §:n tai muiden säännösten nojalla, tietojen pitäminen sijoittajien saatavilla täytetään noudattamalla 10 luvussa säädettyä menettelyä. Kuten voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 2 §:ssä, vaatimus riittävien tietojen saatavilla pitämisestä kohdistuu arvopaperien tarjoajaan, liikkeeseenlaskijaan, kaupankäynnin kohteeksi hakijaan tai siihen, joka toimeksiannosta huolehtii tarjouksesta tai kaupankäynnin kohteeksi hakemisesta. Niin sanotut emissionjärjestäjät ovat tässä pykälässä tarkoitettuja toimeksiannon nojalla tarjoajia. Pykälää sovelletaan arvopaperien tarjoamisen yhteydessä myös sellaiseen arvopaperien tarjoamiseen, jossa ei synny velvollisuutta julkaista esitettä. Näissä tilanteissa riittävät tiedot on pidettävä muuten tarjouksen kohderyhmänä olevien sijoittajien saatavilla, esimerkiksi osakkeiden virtuaalisessa tai fyysisessä myyntipaikassa.

Arvopaperin tarjoamisella tarkoitetaan samaa kuin voimassa olevassa laissa. Tarjoaminen sisältää kaikenlaisen arvopaperien saattamisen vaihdannan piiriin tai sen edistäminen ensi- ja jälkimarkkinoilla, säännellyllä markkinalla ja monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä sekä muunlaisilla luovutuksilla. Tarjoajia voivat olla esimerkiksi liikkeeseenlaskijat, sijoituspalvelun tarjoajat ja kaupankäynnin osapuolet. Tämän pykälän - kuten ei myöskään 2 ja 3 §:n - soveltamiseksi tarjoamisen kohderyhmän ei tarvitse olla yleisö. Tämän pykälän soveltamiseksi ei edellytetä, että toiminta tai laiminlyönti kohdistuu yleisöön. Yleisölle tarjoamista selostetaan 2 luvun 12 §:n perusteluissa.

Pykälän vastainen toiminta voi täyttää myös 18 luvun 2 §:ssä lueteltujen rikoslain 51 luvun arvopaperimarkkinarikosten tunnusmerkistöjä, jolloin rikosoikeudellinen seuraamus riittävien tietojen saatavilla pitämättömyydestä määräytyy ensisijaisesti rikoslain nojalla.

Pykälä sisältyy 16 luvun 1 §:n vahingonkorvaussäännöksen soveltamisalaan edellyttäen, että laissa vahingon korvaamiselle asetetut edellytykset täyttyvät.

Finanssivalvonnan toimivaltuudet 17 luvun 1—3 §:n nojalla koskevat myös nyt ehdotettua pykälää. Tämän pykälän vastaisesta teosta voidaan määrätä myös tämän lain 15 luvun 2 §:n nojalla Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n mukainen seuraamusmaksu.

5 §. Euroopan unionin lainsäädäntö. Pykälässä listattaisiin ja nimettäisiin keskeisimmät direktiivit, joihin laissa jäljempänä viitataan. Säännös lisää lain selkeyttä ja tekee mahdolliseksi viitata laissa usein toistuviin säädöksiin lyhyemmässä muodossa.

6 §. Valvonta. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 1 §:ää vastaavalla tavalla lain noudattamisen valvonnasta. Uudessa 2 momentissa todettaisiin, että Finanssivalvonnan velvollisuudesta tehdä yhteistyötä Kuluttajaviraston kanssa tämän lain valvontaa koskevissa asioissa säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Säännös sisältyy voimassa olevan Finanssivalvonnasta annetun lain 46 §:ään.

Kuluttajavirastosta annetun lain 1 §:n mukaan kuluttajavirasto on olemassa kuluttajien taloudellisen ja oikeudellisen aseman turvaamista sekä kuluttajapolitiikan toteuttamista varten. Kuluttajaviraston ylijohtaja toimii kuluttaja-asiamiehenä. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan kuluttaja-asiamiehelle kuuluvista lainsäädännön valvontatehtävistä on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Siten kuluttaja-asiamies toimii kuluttajavirastosta annetun lain ja kuluttajansuojalain yleisen toimivallan nojalla, jollei kuluttaja-asiamiehelle ole säädetty toimivaltuutta erityislaissa. Kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävä onkin säädetty useassa erityislaissa, muun muassa Finanssivalvonnasta annetun lain 46 §:n 1 momentissa ja ehdotetussa sijoituspalvelulaissa.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 20 §:n mukaan markkinointia ja menettelyjä asiakassuhteessa kuluttajansuojan kannalta valvoo kuluttaja-asiamies. Lisäksi kuluttajansuojalain 3 luvun 4 §:n mukaan sopimusehtojen käyttöä kuluttajansuojan kannalta valvoo kuluttaja-asiamies. Näitä vastaava erityinen rinnakkainen toimivaltasäännös sisältyy Finanssivalvonnasta annetun lain 46 §:ään. Kuluttaja-asiamies voi yleisen sekä Finanssivalvonnasta annettuun lakiin perustuvan toimivaltansa puitteissa puuttua toimintaan, joka rikkoo kuluttajansuojalakia, vaikka toimintaan olisi sovellettava myös arvopaperimarkkinalakia. Kuluttaja-asiamiehen yleinen toimivalta täydentää Finanssivalvonnan suorittamaa arvopaperimarkkinoiden sekä arvopaperimarkkinoilla toimivia koskevaa valvontaa.

Koska kuluttajansuojalain soveltamisala on osittain päällekkäinen arvopaperimarkkinalain kanssa, kumpaakin lakia valvovan viranomaisen välinen yhteisyö ja toimivallan tehokas käyttö on tärkeää. Kuluttaja-asiamiehellä on erityisen laaja-alainen kulutushyödykkeiden markkinoinnin ja mainonnan tuntemus. Kuluttaja-asiamies huolehtii keskeisenä tai ainoana viranomaisena usean tyyppisten tavaroiden ja palvelujen kuluttajamarkkinoinnin valvonnasta ja ohjeiden antamisesta. Finanssivalvonnan on hyödyllistä konsultoida kuluttaja-asiamiestä erityisesti markkinointia ja mainontaa koskevissa kysymyksissä.

Viranomaisten välisen yhteistyön saumattomuus on erityisen tärkeää tapauksissa, joissa asianomaisella vastuuviranomaisella ei ole kokemuksia arvioitavasta menettelytavasta tai tuotteesta. Toista viranomaista olisi myös kuultava, jos asia on merkitykseltään laajakantoinen. Esimerkkinä tällaisesta voi olla tilanne, jossa arvioitava menettelytapa on yleistymässä markkinoilla tai palveluntarjoajien piirissä tai jos yksittäinen tapaus koskee laajaa kuluttajajoukkoa.

2 luku Määritelmät

1 §. Arvopaperi. Pykälässä säädettäisiin arvopaperin määritelmä. Määritelmä rajaa keskeisesti lain soveltamisalaa. Ehdotettu pykälä vastaisi olennaisilta osin voimassa olevaa sääntelyä, joka sisältyy voimassa oleviin arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n 1 momenttiin ja 2 a §:ään. Erilaisten arvopaperien liikkeeseenlaskijoihin sekä muihin arvopaperimarkkinoilla toimiviin kohdistuvien säännösten tarkemmasta soveltamisalasta säädetään tarkemmin kussakin luvussa. Sijoituspalvelulaissa viitattaisiin edelleen tämän lain arvopaperin määritelmään.

Arvopaperin käsite vastaa asiallisesti rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 18 alakohtaa sekä liitteen 1 C osan 1 kohdan käsitettä ’siirtokelpoinen arvopaperi’. Pykälään ehdotetaan direktiiviin verrattuna lyhyempää ’arvopaperin’ käsitettä, joka on Suomessa vakiintunut. Määritelmään sisältyvät välineet ovat siirtokelpoisia ja niiden tulee soveltua vaihdannan kohteeksi pääomamarkkinoilla, minkä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi mainitsee arvopaperin edellytykseksi. Kuten voimassa olevassa laissa, ehdotettu säännös sisältää edellytyksen, että arvopaperin tulee olla lajiesineen luonteinen eli arvopapereita voidaan tuoda vaihdannan piiriin useiden toisiinsa nähden samansisältöisten arvopaperien kanssa.

Vaihdantaan pääomamarkkinoilla sisältyvät paitsi kaupankäynti säännellyllä markkinalla myös kaupankäynti monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä ja Euroopan talousalueen ulkopuolella vastaavasti toimivassa kaupankäyntijärjestelmässä sekä rahoitusvälineiden kaupankäynnistä ehdotetun lain 5 luvun mukaiset sisäisen toteuttajan toteuttamat kaupat.

Pykälän tarkoittama arvopaperin käsite sisältää myös rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin liitteen 1 C osan 2 kohdan mukaisista rahamarkkinavälineistä ne, jotka ovat siirtokelpoisia arvopapereita. Tämä vastaa voimassa olevaa lakia. Rahamarkkinavälineitä ovat esimerkiksi sijoitus- ja yritystodistukset ja valtion velkasitoumukset. Rahamarkkinavälineiksi ei kuitenkaan lueta direktiivin kyseessä olevan artiklan 19 alakohdan mukaan maksuvälineitä. Direktiivin rahamarkkinavälineitä voivat olla sellaisetkin välineet, jotka eivät täytä siirtokelpoisen arvopaperin edellytyksiä. Nämä eivät kuulu tämän lain soveltamisalaan lukuun ottamatta tämän luvun 2 ja 3 §:ää, 12—14 lukua sekä 17 luvun 2 ja 3 §:ää.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi eivätkä muutkaan rahoituspalveluja koskevat direktiivit määrittele siirtokelpoisen arvopaperin siviilioikeudellisia edellytyksiä. Laissa tarkoitettuihin arvopapereihin sisältyvät edelleen ne arvopaperit, joilla on Suomen lain mukaiset vaihdantakelpoisten arvopaperien tunnusmerkit. Siviilioikeudessa arvopaperilla ymmärretään vakiintuneesti asiakirjaa, jonka hallinta on sen osoittaman oikeuden käyttämisen edellytys. Vaihdantakelpoisuudella tarkoitetaan lähinnä sitä, että arvopaperin luovutuksensaajaa suojataan velkakirjalain (622/1947) 2 luvun juoksevia velkakirjoja koskevien säännösten tai muiden niitä vastaavien säännösten nojalla. Velkakirjalain säännökset ja periaatteet voivat tulla sovellettaviksi joko analogisesti tai lakiin perustuen myös muihin pääomamarkkinoilla kehittyneisiin rahoitusvälineisiin. Esimerkiksi osakeyhtiölain 3 luvun 12 ja 13 §:n nojalla osakekirjaan ja muiden annettavien todistusten luovuttamiseen ja panttaamiseen sovelletaan velkakirjalain 13, 14 ja 22, sekä 24 ja 25 §:ää.

Hallinta on Suomessa tarkoittanut arvopaperin fyysistä hallintaa. Fyysiseen hallintaan rinnastetaan (sähköinen) kirjaus arvo-osuusjärjestelmään kuuluvalle arvo-osuustilille, mistä säädetään ehdotetussa laissa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta. Lisäksi arvopaperin fyysiseen hallintaan rinnastettava asiantila voi syntyä arvopaperin kirjaamisella arvopaperitilille, josta säädetään ehdotetussa laissa arvopaperitileistä.

Pykälän 1 momentin 1—3 kohdat vastaavat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 18 alakohdan esimerkkejä. Kohdat vastaisivat voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin esimerkkiluetteloa. Voimassa olevan 2 §:n 1 momentista poiketen osto- ja myyntioikeudet (4 kohta) sekä muut sopimukseen perustuvat oikeudet (6 kohta) sisältyisivät ehdotettuihin alakohtaan 1—3.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan sisältyvät suomalaisten julkisten ja yksityisten osakeyhtiöiden osakkeet sekä muut vastaavat arvopaperit, jotka tuottavat osuuden yhtiön pääomaan sekä vastaavien ulkomaisten osakeyhtiöiden ja muiden yhtiöiden osakkeet ja osuudet sekä näistä annetut talletustodistukset. Direktiivissä mainitaan osaketalletustodistukset, mutta myös muun tyyppisistä osuuksista voidaan antaa vastaavia talletustodistuksia. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 18 alakohdan mukaisesti arvopapereihin eivät kuitenkaan sisälly maksuvälineet. Kohtaan kuuluvat myös voimassaolevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 a §:ssä tarkoitetut erityislaeissa mainitut muut arvopaperit siinä laajuudessa, kuin vaihdantakelpoisuuden edellytykset täyttyvät siviilioikeudellisen ja asianomaisen yhteisöoikeudellisen lainsäädännön mukaisesti.

Pykälän 1 momentin 2 kohtaan sisältyvät suomalaisten julkisten ja yksityisten osakeyhtiöiden ja muiden niitä vastaavien sekä suomalaisten että ulkomaisten yhteisöjen liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat ja muut velkasitoumukset sekä näistä annetut talletustodistukset vastaavin yleisin edellytyksin kuin edellä 1 kohdan yhteydessä on selostettu.

Pykälän 1 momentin 3 kohtaan kuuluvat arvopaperit, jotka oikeuttavat hankkimaan tai myymään edellä 1 ja 2 kohdissa tarkoitettuja siirtokelpoisia arvopapereita. Tällaiset arvopaperit on mainittu voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin arvopaperin määritelmässä, esimerkiksi sen 1, 3 ja 4 kohdissa. Näitä voivat olla erilaiset osto-, vaihto-, myynti- ja merkintä- ja tuotto-oikeudet, jotka liittyvät yhtiön velkaan tai omaan pääomaan. Esimerkkejä tällaisista ovat osakeyhtiölain 3 luvun 12 §:ssä tarkoitetut osakeoikeuksiin liittyvät todistukset. Arvopaperit voivat vaihtoehtoisesti olla sellaisia, että ne johtavat käteissuoritukseen, joka määräytyy siirtokelpoisten arvopaperien, valuuttojen, korkojen tai tuottojen, hyödykkeiden taikka muiden indeksien tai mittareiden perusteella. Esimerkkinä tällaisista ovat warrantit.

Pykälän 1 momentin 4 kohtaan sisältyvät sijoitusrahastolaissa tarkoitetut rahasto-osuudet ja muut yhteissijoitusyritysten osuudet, jotka täyttävät edellä selostetut yleiset edellytykset. Kommandiittiyhtiön äänettömiä yhtiöosuuksia on Suomessa tarjottu yleisölle kiinteistörahastolain (1173/1997) mukaisina arvopapereina. Yhtiöosuus ei ole siviilioikeudellisesti oikeus, jonka luovutuksensaajaa suojataan velkakirjalain 2 luvun juoksevia velkakirjoja koskevien säännösten perusteella. Yhtiöosuuteen voi kuitenkin liittyä taloudellisia oikeuksia ja niitä on kuitenkin voitu saattaa yleiseen liikkeeseen tietyin niiden vaihdettavuuteen liittyvin edellytyksin. Osuuksien yleiseen liikkeeseen laskemiseen on sovellettu voimassa olevaa arvopaperimarkkinalakia. Mikäli kiinteistö sijoitusrahastolainsäädännössä on säännöksiä, jotka poikkeavat arvopaperimarkkinalaista, kyseistä lainsäädäntöä on erityislakina sovellettava. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaan yhteissijoitusyritysten osuudet voivat olla myös sellaisia, jotka eivät täytä siirtokelpoisen arvopaperin edellytyksiä eivätkä kuulu tämän lain soveltamisalaan. Ne mainitaan sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:n 2 kohdassa.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin siirtokelpoisia arvopapereita koskeva esimerkkiluettelo on kirjoitettu avoimeksi ja esimerkkiluettelon alaryhmien sisällöt ovat keskenään päällekkäisiä. Arvopaperi voi olla muun kuin Suomen siviilioikeuden alainen ja silti kuulua arvopaperimarkkinalain soveltamisalaan lain tarkempien lukukohtaisten soveltamisalasäännösten mukaisesti.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säilytettävän voimassa olevaan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n 2 momenttiin sisältyvä rajaus asunto-osakeyhtiön osakkeista ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeista, jotka yksin tai yhdessä muiden arvopaperien kanssa tuottavat oikeuden hallita määrättyä huoneistoa, muuta tilaa tai kiinteistöä taikka kiinteistön osaa. Nämä eivät täytä ehdotetun 1 momentin mukaista lajiesinemäisyyden kriteeriä eikä niitä ole tarkoitettukaan vaihdannan kohteeksi pääomamarkkinoille, vaikka niistä annetut osakekirjat ovatkin siviilioikeudellisesti arvopapereita.

Edellä mainitun, saman voimassa olevan lainkohdan ehdoton rajaus kulutushyödykkeisiin ja palveluihin kytketyistä arvopapereista ehdotetaan kumottavaksi aiheettomana. Esimerkkeinä kulutushyödykkeisiin kytketyistä arvopapereista voidaan mainita golf- tennis-, viinitarha-, urheiluseura- tai lomaosakkeet, joita yleensä tarjotaan yleisölle tarkoituksin, että ostaja saa haltuunsa tai käyttöönsä arvopaperin liikkeeseenlaskijan tarjoamia kulutushyödykkeitä – tavaroita, palveluja tai niiden yhdistelmiä. Vaikka tällaiset arvopaperit eivät yleensä edelleenkään täytä edellä esitettyjä yleisiä edellytyksiä muun muassa lajiesineluonteisuudesta ja pääomamarkkinoilla vaihdantakelpoisuuden edellytyksiä, ei ole mahdotonta saattaa yleiseen liikkeeseen kulutushyödykkeisiin ja palveluihin kytkettyjä oikeuksia lajiesineinä, ja ettei niille voisi kehittyä yleistä vaihdantaa jälkimarkkinoilla, liikkeeseenlaskun jälkeen. Tästä syystä lakiin ei ehdoteta muodollista estettä sille, että kulutushyödykkeisiin kytketyt arvopaperit voisivat olla tämän lain soveltamisen piirissä. Myös arvopapereihin, jotka ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai muussa monenkeskisessä kaupankäyntimenettelyssä, voi liittyä jokin kulutushyödyke-etuus muun voitonjaon lisäksi.

2 §. Rahoitusväline. Pykälässä säädettäisiin rahoitusvälineen määritelmä. Määritelmä perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin ja sisältyy sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:ään. johon säännöksessä viitataan. Rahoitusvälineiden määritelmä kattaa myös rahoitusvälineitä, jotka eivät ole 2 luvun 1 §:n tarkoittamia siirtokelpoisia arvopapereita. Tämän luvun 2 ja 3 §:n yleissäännökset, 12—14 luvussa olevat markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset sekä 17 luvun 2 ja 3 §:n valtuussäännökset kohdistuvat myös rahoitusvälineisiin, jotka eivät täytä siirtokelpoisen arvopaperin tunnusmerkkejä.

3 §. Liikkeeseenlaskija. Pykälässä säädettävä liikkeeseenlaskijan määritelmä lisää lain selkeyttä. Määritelmällä tarkoitetaan arvopaperin liikkeeseen laskenutta yhteisöä. Säännöksessä ei rajata liikkeeseenlaskijan yhteisömuotoa, yhtiöoikeudellista kotipaikkaa, kotivaltiota eikä liikkeeseen lasketun arvopaperin lajia. Määritelmän piiriin voivat kuulua niin Suomen lain alaiset yksityisoikeudelliset ja julkisoikeudelliset yhteisöt kuin vastaavat ulkomaiset yhteisöt.

4 §. Määräysvallassa oleva yhteisö. Pykälässä määriteltäisiin määräysvaltayhteisö. Säännös vastaa voimassaolevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 5 §:ää lukuun ottamatta ehdotettua 4 momenttia, joka on uusi. Määritelmällä on merkitystä 9 luvussa säädetyn liputusvelvollisuuden, 12 luvun 4 §:ssä säädetyn lähipiirin määritelmän ja 11 luvussa säädetyn tarjousvelvollisuuden kannalta.

Säännös vastaa kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:n 1—3 momenttia ja 4 momentin 1 virkettä kuitenkin siten, että määräysvaltasuhde voi nyt ehdotetun pykälän mukaan syntyä myös luonnollisen henkilön ja yhteisön sekä minkä tahansa oikeushenkilön ja yhteisön välille. Toisin kuin kirjanpitolaissa kirjanpitovelvollisuus ei ole ehdotetun määräysvaltasuhteen syntymisen edellytys. Kirjanpitolaissa ja myös osakeyhtiölaissa on lisäksi säädetty, että yhteisöön rinnastetaan ulkomainen yhteisö, mitä ei ole tarpeen nimenomaisesti todeta arvopaperimarkkinalaissa. Kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n 4 momentissa on lisäksi säännös siitä, että omissa nimissä toisen lukuun hallinnoitu äänimäärä luetaan kuuluvaksi sille, jonka lukuun toimitaan. Säännös on lisätty kirjanpitolakiin konsernitilinpäätösdirektiivin (83/349/ETY) voimaan saattamiseksi. Säännöksen ottamista nimenomaisesti arvopaperimarkkinalakiin ei kuitenkaan ole katsottu tarpeelliseksi, koska omissa nimissä toisen lukuun hallinnoidun omistusosuuden tai muun oikeuden katsotaan ilman nimenomaista säännöstäkin kuuluvan sille, jonka lukuun hallinnoiminen tapahtuu.

Nyt ehdotettuun 2 momenttiin soveltuen hallituksen esityksessä (HE 209/1998), joka koskee voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 5 §:ää, todetaan: ”Määräysvalta katsotaan olevan, jos edellä mainitulla henkilöllä on ääntenenemmistö yhteisössä taikka oikeus nimittää tai erottaa yhteisön säännöksessä tarkoitettujen johtoelinten jäsenten enemmistö. Yhteisön ääntenenemmistö voi syntyä osakkeenomistajalle, osakkaalle tai jäsenelle joko omistuksen nojalla tai muun oikeusperusteen nojalla. Muita oikeusperusteita voivat olla jäsenyys, yhtiöjärjestys, yhtiösopimus tai niihin verrattavat säännöt taikka muu sopimus. Nimittämis- tai erottamisoikeuden täytyy lisäksi perustua momentin 1 kohdassa tarkoitettuun perusteeseen”.

Pykälän 3 momentti koskee ääniosuuden laskemista. Säännöksen mukaan ääniosuutta laskettaessa ei oteta huomioon lakiin tai yhteisön yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin taikka muuhun sopimukseen sisältyvää äänestysrajoitusta. Lisäksi yhteisön kokonaisäänimäärää laskettaessa vähennetään ne äänet, jotka liittyvät yhteisölle itselleen tai sen määräysvallassa olevalle yhteisölle kuuluviin osakkeisiin tai osuuksiin.

Pykälän 4 momentti on uusi ja vastaa kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n 3 momenttia, joka lisättiin kirjanpitolakiin vuonna 2004 konsernitilinpäätösdirektiivin muutetun 1 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi. Tuolloin arvopaperimarkkinalain 1 luvun 5 §:ää ei muutettu. Sen lisäksi, mitä 2 ja 3 momentissa säädetään, yhteisön katsotaan olevan toisen yhteisön määräysvallassa, jos sitä johdetaan yhteisesti viimeksi mainitun yhteisön kanssa tai jos viimeksi mainittu yhteisö muulla tavoin tosiasiallisesti käyttää siinä määräysvaltaa.

Pykälän 5 momentissa säädetään konsernityyppisistä määräysvaltasuhteista. Jos osakkeenomistajalla, osakkaalla tai jäsenellä yhdessä hänen määräysvallassaan olevien yhteisöjen kanssa tai näillä keskenään on pykälän 2─4 momentissa tarkoitettu määräysvalta jossakin yhteisössä, on myös viimeksi mainittu yhteisö hänen määräysvallassaan oleva yhteisö. Ehdotettu momentti on samansisältöinen osakeyhtiölain 8 luvun 12 §:n 2 momentin kanssa.

Pykälän 6 momentissa rinnastetaan määräysvallassa olevat säätiöt määräysvallassa oleviin yhteisöihin soveltuvin osin.

5 §. Säännelty markkina ja säännellyn markkinan ylläpitäjä. Pykälässä määriteltäisiin säännelty markkina ja säännellyn markkinan ylläpitäjä. Määritelmä käsittää kaikki Euroopan talousalueella toimivat säännellyt markkinat ja niiden ylläpitäjät. Säännelty markkina ja 9 §:ssä määritelty monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä ovat molemmat rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin perustuvia. monenkeskisiä kaupankäyntimenettelyjä.

6 §. Pörssi. Pykälässä säädettäisiin pörssin määritelmä viittaamalla rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain 1 luvun 2 §:ään. Säännöksen mukaan pörssillä tarkoitetaan suomalaista säännellyn markkinan ylläpitäjää.

7 §. Pörssiyhtiö. Pykälässä säädettäisiin pörssiyhtiön määritelmä, jolla lisättäisiin lain selkeyttä. Merkittävä osa tämän lain säännöksistä koskee ainakin liikkeeseenlaskijaa, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomi ja jonka liikkeeseen laskema osake on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Määritelmä on yhdenmukainen osakeyhtiölain 5 luvun 1 a §:n kanssa.

8 §. Kohdeyhtiö. Pykälässä säädettäisiin selventävä kohdeyhtiön määritelmä. Kohdeyhtiö-käsitettä käytetään tämän lain 9 luvussa avoimuusdirektiivissä tarkoitettuun liikkeeseenlaskijaan ja 11 luvussa ostotarjousdirektiivissä määriteltyyn liikkeeseenlaskijaan.

9 §. Monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä. Pykälässä säädettäisiin monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän määritelmä viittaamalla rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annettavan lain 1 luvun 2 §:ään. Määritelmässä tarkoitetaan Suomessa tai muussa ETA-valtiossa toimivaa monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää ja suomalaista tai ETA-valtiossa toimiluvan saanutta kaupankäyntijärjestelmän ylläpitäjää. Tämän lain 6 luvun 9 §:ssä tarkoitettu tiedonantovelvollisuus liittyy tällaiseen suomalaiseen markkinapaikkaan.

10 §. Sijoituspalvelun tarjoaja. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalvelun tarjoajan määritelmä. Määritelmä käsittää ne yhteisöt, jotka voivat lain mukaan tarjota sijoituspalveluja. Määritelmä ei rajaa yhteisön kotipaikkaa Euroopan talousalueelle.

11 §. Julkistaminen. Pykälässä määriteltäisiin julkistaminen. Määritelmän tarkoituksena on lisätä lain selkeyttä, kun laissa usein käytettyyn tietojen antamiseen ja toimittamiseen sijoittajien saataville voidaan viitata lyhyemmällä tavalla verrattuna voimassa olevan lain tapaan ”on toimitettava keskeisille tiedotusvälineille, Finanssivalvonnalle ja julkisen kaupankäynnin järjestäjälle”. Pykälässä viitattaisiin julkistettavien tietojen toimittamista koskeviin 10 luvun 3 ja 4 §:n vaatimuksiin, jotka perustuvat avoimuusdirektiiviin.

Tämän lain 6 luvun 9 §:ssä tarkoitettu tiedonantovelvollisuus, joka koskee monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijaa, on kuitenkin kansallinen eivätkä 10 luvun säännökset koske kyseessä olevaan pykälään perustuvaa tiedonantovelvollisuutta. Kyseessä olevan kaupankäyntijärjestelmän säännöt määräävät, miten tiedotteiden jakelu ja saatavilla pito on järjestettävä ja toteutettava. Säännellyillä tiedoilla tarkoitetaan 6—9 ja 11 luvussa tarkoitettuja julkistettavia tietoja. Voimassa olevassa laissa esitteistä käytetään verbiä julkistaa. Termi ehdotetaan selvyyden vuoksi vaihdettavaksi 3—5 luvussa verbiin julkaista.

12 §. Yleisölle tarjoaminen. Lainkohta sisältää arvopaperien yleisölle tarjoamisen määritelmän, joka perustuu esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan d alakohtaan. Esitedirektiivin sääntely sisältyy 3—5 lukuun. Riippumatta esitedirektiivin soveltamisalasta arvopaperien yleisölle tarjoaminen kuuluu koko tämän lain soveltamisalaan, minkä vuoksi määritelmä on jo lain yleiset määritelmät sisältävässä 2 luvussa.

Esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan d alakohdassa arvopaperien yleisölle tarjoamisella tarkoitetaan missä tahansa muodossa ja mitä tahansa tiedonvälityskanavaa käyttäen luonnollisille tai oikeushenkilöille suunnattua viestintää, jossa arvopapereita koskevan tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista annetaan siinä määrin riittävät tiedot, että niiden perusteella sijoittaja voi objektiivisesti arvioiden tehdä päätöksen arvopaperien ostamisesta, merkitsemisestä tai muusta tarjoukseen yhtymisestä. Tarjoaminen on siten aina tavoitteellista arvopaperien myyntiin tai muuhun omistajalta toiselle siirtämiseen tähtäävää toimintaa. Nyt ehdotetun pykälän mukaan riittää, että viestinnän tarkoituksena on antaa sijoittajalle riittävät tiedot eli kynnys on matalammalla kuin 4 luvun mukainen esitteessä olevien riittävien tietojen vaatimus. Riittävät tiedot voidaan esimerkiksi antaa muutenkin kuin yhdellä kertaa. Vaikka viestinnästä puuttuisi tietoisesti tai vahingossa joitakin sijoittajan kannalta olennaisia tietoja arvopaperista, kyseessä on yleisölle tarjoaminen, kunhan viestinnän tarkoitus on, että kohteena oleva henkilö voi tehokkaasti hyväksyä tarjouksen.

Yleisön käsitettä ei ole määritelty direktiivissä eikä käsitettä myöskään ehdoteta lakiin. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen esitteen laatimisvelvollisuuden rajaus vain sellaisiin tarjouksiin, joissa kohderyhmänä on vähintään 150 muuta kuin kokenutta sijoittajaa, ei merkitse ehdotonta yleisön käsitteen vähimmäisrajaa. Raja-arvo määrittää sen, milloin esitedirektiiviä ei voida soveltaa. Kynnysarvoa voidaan kuitenkin pitää lähtökohtana, vaikka se, onko kyseessä yleisölle tarjoaminen, on ratkaistava tapauskohtaisesti ja arviointi riippuu esimerkiksi tarjoamisen toteuttamistavasta ja kohderyhmästä. Yleisö on kyseessä, kun kohderyhmä on ennalta määräämätön tai määritelty, mutta hyvin laaja. Tarjous voi olla yleisölle tarjoamista sijoittajaryhmän suppeudesta huolimatta, jos tarjoaminen on esimerkiksi tapahtunut vaiheittain siten, että arvopapereita on markkinoitu ensin laajasti ylimalkaisemmilla tiedoilla yhteystietojen saamiseksi, mutta kaikki sijoittajan kannalta riittävät tiedot annetaan myöhemmin vain suppealle ryhmälle, jotka ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa arvopaperiin.

13 §. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen. Lainkohta sisältää Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen määritelmän. Viranomainen on perustettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (1095/2010/EU).

14 §. ETA-valtio ja kolmas maa. Lainkohta sisältää ETA-valtion ja kolmannen maan määritelmän. Kolmannen maan määritelmää käytetään vakiintuneesti rahoitusmarkkinoita koskevissa EU-säädöksissä.

II OSA ESITE

3 luku Soveltamisala ja määritelmät

1 §. Soveltamisala. Pykälä sisältää informatiivisen säännöksen luvun soveltamisalasta. Esitettä koskeva sääntely 3—5 luvussa perustuu pääosin esitedirektiiviin. Sääntelyä sovelletaan myös esitedirektiivin soveltamisalan ulkopuolella, jos arvopapereita tarjotaan yleisölle, vaikka esitettä ei ole lainkaan laadittava tai, jos riittää, että laaditaan kansalliseen sääntelyyn perustuva esite.

2 §. Soveltamisalan rajaus. Säännöksen 1 momentin 1 ja 2 kohdat sekä 2 momentti vastaavat voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvussa tarkoitetusta esitteestä annetun valtiovarainministeriön asetuksen (452/2005, jäljempänä VM:n esiteasetus) 3 luvun 7 §:n 1 momentin alakohtaa 1, 2, 4 ja 5. Pykälässä mainitaan ne esitedirektiivin kohdat, joihin direktiiviä ei sovelleta direktiivin 1 artiklan a, c, f alakohdan mukaan, ja joissa direktiivin 1 artiklan 3 kohdan mukaan kansallisesti ei voida vaatia direktiivin mukaisen esitteen julkaisemista eikä sellaista voida julkaista vapaaehtoisestikaan. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa mainitaan rahamarkkinavälineet, alle 12 kuukauden pituiset velkasitoumukset, jotka esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohta rajaa direktiivin arvopaperin määritelmän ulkopuolelle. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltio voi säätää esitteen julkaisemisvelvollisuudesta kansallisesti, mitä ei ole säädetty voimassa olevassa arvopaperimarkkinalaissa eikä ehdoteta tässäkään yhteydessä.

Lainkohdan 2 momentin mukaan, esitedirektiivin 1 artiklan a alakohdan sekä komission esiteasetuksen mukaisesti 3—5 luvun säännöksiä sovelletaan ainoastaan suljettujen yhteissijoitusyritysten osuuksiin. Siten lukujen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät suomalaiset sijoitusrahastot ja muut avointen yhteissijoitusyritysten osuudet. Sijoitusrahastoja koskevasta tiedonantovelvollisuudesta säädetään sijoitusrahastolaissa.

3 §. Suhde Euroopan unionin lainsäädäntöön. Pykälässä on yleinen viittaus sitovaan komission esiteasetukseen. Asetus on määritelty 1 luvun 5 §:ssä. Sillä tarkoitetaan asetusta sekä tällä hetkellä voimassa olevan sisältöisenä että myöhemmin tehtävien muutosten mukaisena. Kansallisen esitteen tarkemmat sisältövaatimukset säädettäisiin 5 luvun 11 §:n mukaisesti valtiovarainministeriön esiteasetuksessa kuten nykyisin.

4 §. Osakesidonnainen arvopaperi. Määritelmä perustuu esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan a—c alakohtaan. Osakesidonnainen arvopaperi ja sen vastakohta ovat keskeiset käsitteet esitedirektiivin soveltamisessa. Määritelmä sisältyy asiasisällöltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 7 momenttiin muodossa ’oman pääomanehtoinen’ ja sen vastakohta muodossa ’muu kuin oman pääomanehtoinen’. Esitteitä koskevien vaatimusten sisältö määräytyy kuitenkin ensisijaisesti sen mukaan, onko arvopaperi osake tai onko arvopaperilla liitännäisyys osakkeeseen eikä siihen, mikä on arvopaperin pääoman etuoikeusasema liikkeeseenlaskijan konkurssissa. Osakeyhtiölaissa oman pääoman käsite on uudessa osakeyhtiölaissa laajentunut aiempaan lakiin verrattuna. Ehdotettu termi on sisällöltään esitedirektiivin mukainen ja vastaa myös ruotsin kielessä käytössä olevaa käsitettä. Vastakohdasta käytetään tässä laissa termiä ’muu kuin osakesidonnainen arvopaperi’.

Esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan osakesidonnaisella arvopaperilla tarkoitetaan osakkeita tai yritysten osakkeita vastaavia muita arvopapereita. Osakkeet ovat pääomamarkkinoilla tavallisimpia, mutta käsite voi sisältää myös muunlaisten yhteisömuotojen osuuksia. Esitedirektiivin muutosdirektiivin (2010/73/EY) johdosta osakkeista annetut talletustodistukset sisältyvät myös osakesidonnaisiin arvopapereihin.

Kuten voimassa olevassa laissa, pykälän tarkoittamien arvopaperien piiriin kuuluisi muitakin kuin perinteisesti oman pääomanehtoiseksi katsottuja arvopapereita. Näitä ovat esimerkiksi warrantit, joiden liikkeeseenlaskija on kohde-etuusosakkeen liikkeeseenlaskija tai kuuluu sen kanssa samaan konserniin. Ne ovat direktiivin mukaan osakesidonnaisia arvopapereita riippumatta siitä, oikeuttaako warrantti osakkeeseen vai osakkeen arvonkehitykseen perustuvaan käteissuoritukseen.

5 §. Kokenut sijoittaja. Pykälässä viitattaisiin ehdotetun sijoituspalvelulain 1 luvun 18 ja 19 §:ään. Määritelmä vastaa asiasisällöltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 6 momenttia ja vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä olevia kokeneen sijoittajan ja hyväksytyn vastapuolen määritelmiä. Esitedirektiivin muutosdirektiivissä 2 artiklan 1 kohdan e alakohtaan sisältyvä kokeneiden sijoittajien luettelo on kumottu ja korvattu viittauksella rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin. Määritelmät sisältyvät ehdotetun sijoituspalvelulain 1 luvun 18 ja 19 §:ään. Esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan (i) alakohdan e kohdan mukaan sijoituspalvelun tarjoajalla on velvollisuus ilmoittaa asiakkaan luokittelusta liikkeeseenlaskijalle tietosuojaa koskevien säännösten estämättä. Koska asiakkaan luokittelu on pankkisalaisuuden alaista tietoa, sijoituspalvelun tarjoaja saa ilmoittaa tiedon vain kyseessä olevan asiakkaan pyynnöstä tai hänen suostumuksellaan. Ilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin sijoituspalvelulain 10 luvun 1 §:n 6 momentissa.

6 §. Arvopaperin liikkeeseenlaskun kotivaltio. Pykälä vastaa voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 8, 9 ja 10 momentteja, jotka perustuvat esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan m alakohtaan. Säännös määrittää esitettä koskevissa asioissa toimivaltaisen viranomaisen. Pykälän 1 ja 2 momentti koskevat osakesidonnaisten arvopaperien ja 3 momentti muiden arvopaperien liikkeeseen saattamista. Esitedirektiivin mukaan arvopaperien liikkeeseenlaskun kotivaltioksi voi tulla Suomi paitsi liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellisen kotipaikan perusteella, myös esitedirektiivin mukaisin, pykälässä mainituin edellytyksin.

Arvopaperien liikkeeseenlaskun kotivaltiolla tarkoitetaan valtiota, jonka lakia sovelletaan esitteen julkaisemisvelvollisuuteen tarjottaessa arvopapereita yleisölle tai haettaessa niitä kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Kotivaltio määräytyy kunkin yleisölle tarjottavan tai listalle haettavan arvopaperierän osalta erikseen. Saman liikkeeseenlaskijan tiettyyn arvopaperilajiin kuuluvilla erillä voi siten olla eri kotivaltiot, jos tätä koskeva valintamahdollisuus on käytettävissä pykälässä säädetyllä tavalla. Tällöin kuhunkin arvopaperierään ja tarjoamiseen sovellettaisiin eräkohtaisesti valitun tai määräytyvän valtion lakia. Suomalaisen liikkeeseenlaskijan osakkeiden ja muiden osakesidonnaisten arvopaperien kotivaltio olisi aina Suomi, jolloin tämän lain ja sen nojalla annetut säännökset tulisivat sovellettaviksi kaikkiin sellaisiin arvopapereihin ja niiden tarjoamisiin yleisölle.

Pykälässä viitataan liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudelliseen kotipaikkaan. Tämä määrittää valtion, jonka yhtiöoikeutta sovelletaan kyseessä olevaan liikkeeseenlaskijaan. Valtio voi määräytyä rekisteröinnin perusteella tai tosiasiallisten liittymien, kuten kiinteän toimipaikan sijainnin perusteella. Kotivaltio voi määräytyä ilman valtion alueella olevaa nimettyä paikkakuntaa, kuten esimerkiksi suomalaisilla julkisyhteisöillä.

Esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan n alakohta määrittelee erotukseksi liikkeeseenlaskun kotivaltiosta lisäksi vastaanottavan valtion, jolla tarkoitetaan valtiota, jossa arvopaperien tarjoaminen tapahtuu tai jossa haetaan arvopaperien ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle, mikäli kyseessä on eri valtio kuin kotivaltio. Vastaanottavalla valtiolla on esitedirektiivin nojalla tiettyjä oikeuksia, esimerkiksi oikeus saada 4 luvun 10 §:n mukaiset ilmoitukset, 4 luvun 12 §:n nojalla oikeus esittää vaatimuksia esitteen kielestä ja 5 luvun 5 §:ssä nojalla mahdollisuus kieltää esitteen hyväksymisen siirtäminen toisen maan viranomaiselle.

4 luku Esitteen julkaiseminen ja sisältö

1 §. Velvollisuus julkaista esite. Säännös vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 §:n 1 momenttia ja esitedirektiivin 3 artiklan 1 kohtaa. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot eivät saa sallia, että yleisölle tarjotaan niiden alueella arvopapereita ilman, että tarjottavista arvopapereista julkaistaan esite. Tässä osassa esitteestä voimassa olevassa laissa käytetty termi ’julkistaa’ on kuitenkin vaihdettu direktiivin mukaiseen termiin ’julkaista’.

Arvopaperien yleisölle tarjoamisen määritelmä sisältyy 2 luvun 12 §:ään.

Pykälän 2 momentissa säädetään voimassaolevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 §:n mukaisesti, että esitteeseen liittyy määritelmällisesti edellytys sen viranomaishyväksynnästä ja voimassaolosta. Vaikka laadittaisiin esitteen sisältövaatimukset täyttävä asiakirja, se ei ole esite tämän luvun tarkoittamalla tavalla, ellei esitettä ole hyväksytty ja ole voimassa 5 luvun mukaisesti. Momentti on yhtenevä 16 §:ssä olevan esitteen voimassaoloa koskevan säännöksen kanssa.

Pykälän 3 momentti on siirretty lakiin VM:n esiteasetuksen 2 §:stä ja perustuu esitedirektiivin 14 artiklan 6 kohtaan.

Lainkohdan 4 momentti vastaa voimassaolevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin viimeistä virkettä ja perustuu esitedirektiivin 6 artiklan 1 kohtaan. Vastuu esitteen julkaisemisesta koskee ehdotetun pykälän mukaan myös tahoa, joka liikkeeseenlaskijan toimeksiannosta tarjoaa arvopapereita tai hakee arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Jos tarjoaminen tai arvopaperien hakeminen kaupankäynnin kohteeksi hakeminen tapahtuu ilman liikkeeseenlaskijan toimeksiantoa tai myötävaikutusta, pykälässä tarkoitettu vastuu ei koske liikkeeseenlaskijaa. Tämän lain 1 luvun 4 §:ssä säädetty riittävien tietojen saatavilla pitoa koskeva yleissäännös täydentää esitteen sisältöä koskevia 3—5 luvun säännöksiä.

2 §. Eräitä arvopapereita koskevat poikkeukset velvollisuudesta julkaista esite. Säännöksen 1 momentti vastaa voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 §:n 2 momentin ensimmäistä ja toista virkettä. Momenttiin on sisällytetty esitedirektiivin 1 artiklan 2 kohdan soveltamisalan rajoituksista b, d ja h alakohdat. Pykälän 2 momentti on uusi ja perustuu direktiivin edellä mainitun artiklan j alakohtaan, jota ei pantu kansallisen valintaoikeuden mukaisesti täytäntöön lailla (448/2005). Kyseessä olevassa j alakohdassa oleva raja-arvo on esitedirektiivin muutosdirektiivillä nostettu 50 000 000 eurosta 75 000 000 euroon laskettuna Euroopan unionin alueella, 12 kuukauden aikana tehtyjen arvopaperitarjousten yhteenlasketusta vasta-arvosta.

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 §:n 2 momentin viimeistä virkettä. Esitedirektiivin mukainen esite saa niin sanotun ”europassin” ja on tavallista, että tällainen esite halutaan laatia, vaikka siihen ei ole velvollisuutta. Jos halutaan europassi, esitteen laatimisessa on noudatettava esitedirektiivin mukaista sääntelyä mukaan luettuna esitedirektiivin nojalla annettua komission esiteasetusta kaikilta osin, ellei niistä ole mahdollista poiketa joko tämän luvun säännösten, valtiovarainministeriön asetuksen tai Finanssivalvonnan poikkeusluvan perusteella. Sääntelyyn kuuluvat 3—5 luvun säännökset, niiden nojalla annettu valtiovarainministeriön asetus sekä komission esiteasetus.

3 §. Poikkeukset velvollisuudesta julkaista esite tarjottaessa arvopapereita yleisölle. Pykälän 1 momentti vastaa VM:n esiteasetuksen 3 luvun 7 §:n 2 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 3 artiklan 2 kohdan 1 kappaleeseen. Pykälään sisältyvät poikkeukset esitteen julkaisemisvelvollisuudesta tilanteissa, joissa jäsenvaltiot eivät voi vaatia esitteen julkaisemista. Poikkeukset koskevat vain arvopaperien tarjoamista yleisölle. Pykälässä tarkoitettu esitevapaus koskee arvopaperien tarjoamista niin sanotuille tukkumarkkinoille, rajatulle kohderyhmälle tai tapauksia, joissa tarjoukset ovat määrältään vähäisiä. Jos haettaisiin tarjottavien arvopaperien ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle, esite olisi julkaistava. Pykälän 1 momentin 2 kohtaan sisältyvä raja-arvo on noussut esitedirektiivin muutosdirektiivin nojalla 100 henkilöstä 150 henkilöön ja 3 kohtaan sisältyvä raja-arvo 50 000 eurosta 100 000 euroon. Pykälän 1 momentin 4 kohdassa ehdotetaan esitteen julkaisemisvelvollisuuden alarajan nostamista 100 000 eurosta 1 500 000 euroon laskettuna 12 kuukauden ajanjaksolta tarjottaessa arvopapereita yleisölle ilman, että tarjoamiseen liittyy hakemus arvopaperin ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Säännös perustuu esitedirektiivin 1 artiklan 2 kohdan h alakohdan sisältämään kansalliseen toimivaltaan. Kohdan mukaan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät arvopaperien tarjoaminen yleisölle, jossa tarjouksen yhteenlaskettu vastike on yhteensä Euroopan talousalueella alle 5 000 000 euroa laskettuna 12 kuukauden ajanjaksolta. Pykälän 1 momentin 5 kohdassa todetaan poikkeuksen koskevan tietyin edellytyksin tarjouksia, joissa arvopaperit haetaan kaupankäynnin kohteeksi monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä Suomessa. Säännös vastaa voimassa olevaa lakia kuitenkin niin, että yläraja on esitedirektiivin muutoksen johdosta korkeampi.

Esitedirektiivin 3 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaan jäsenvaltiot eivät saa vaatia esitteen julkaisemista 100 000 euron kynnysarvon alittavasta tarjoamisesta yleisölle. Jäsenvaltio voi siis päättää esitteen julkaisemisvelvollisuuden kynnysarvosta 100 000 euron ja 4 999 999 euron välillä. Ehdotetun kynnysarvon nostamisen tavoitteena on vähentää euromäärältään pieniin arvopaperitarjouksiin liittyviä hallinnollisia kustannuksia esitteen laatimisesta. Tarjoamisessa, jossa esitettä ei ole ehdotuksen mukaan laadittava, on kuitenkin noudatettava 1 luvun 2—4 §:n säännöksiä hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisesta, totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen antamisen kiellosta sekä riittävien tietojen pitämisestä sijoittajien saatavilla.

Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaa asiasisällöltään VM:n esiteasetuksen 3 luvun 7 §:n 3 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 3 artiklan 2 kohdan 2 kappaleeseen. Momentin mukaan esitteen julkaisemisvelvollisuutta ei voida kiertää esimerkiksi käyttämällä kokeneita sijoittajia välikätenä arvopaperin tarjoamisessa ja sen jälkeen toimittaa arvopaperit laajemmalle kohderyhmälle tai muille kuin kokeneille sijoittajille ilman, että pykälän edellytykset täyttyvät. Pykälän 2 momentin toinen virke perustuu muutetun esitedirektiivin 3 artiklan 2 kohtaan lisättyyn uuteen toiseen kappaleeseen. Sen tarkoitus on täsmentää sitä, ettei uutta esitettä ole julkaistava sellaisissa tilanteissa, joissa arvopaperin tarjoaja myy edelleen tai välittää samoja arvopapereita kuin alkuperäisessä tarjouksessa loppusijoittajille. Edellytyksenä saman esitteen käyttämiselle on lisäksi, että sijoittajan saatavilla on voimassa oleva esite, jonka käyttämiseen kyseessä olevaan arvopaperien edelleen myyntiin liikkeeseenlaskija tai muu esitteen julkaisemisesta vastuussa oleva on kirjallisesti suostunut. Säännöksellä suojataan liikkeeseenlaskijaa sellaiselta esitteeseen perustuvalta vastuulta, mihin se ei ole tarkoittanut sitoutua.

Säännöksen tarkoituksena on myös estää esitteen julkaisemisvelvollisuuden kiertäminen. Jos edelleen myynti tai välitys katsotaan erilliseksi tarjoukseksi, esite on julkaistava edelleen myyntiä varten samoin edellytyksin kuin alkuperäisessä tarjouksessa. Esimerkiksi tarjottaessa arvopapereita vain kokeneille sijoittajille tai tarjottaessa tietty määrä tai tietynlaisia velka-arvopapereita, esitedirektiivin mukaista esitettä ei tarvitse lainkaan julkaista, mutta käytännössä laaditaan sijoitusmuistio, jossa on esitettä suppeampi sisältö. Esite on kuitenkin julkaistava tällaisissa tapauksissa, jos arvopapereita tarjotaan esimerkiksi myöhemmin myös muille kuin kokeneille sijoittajille tai tarjotaan samoja tai muita arvopapereita siten, ettei esitevapautta ei enää voida soveltaa.

Pykälän 3 momentti vastaa VM:n esiteasetuksen 3 luvun 8 §:n 1, 4 ja 5 kohtaa ja perustuu esitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan a, d ja e alakohtaan. Poikkeukset koskevat vain arvopaperien tarjoamista yleisölle ilman hakemusta arvopaperin ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. VM:n esiteasetuksesta poiketen näiden poikkeusten soveltamiseen ei enää edellytettäisi Finanssivalvonnan lupaa.

Uusi 4 momentti perustuu esitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan laajennukseen. Momentti laajentaa momentin 3 kohdan henkilöstölle tarjoamista koskevan esitevapauden myös sellaisen yhtiön, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa, tarjouksiin. Esitevapauden soveltaminen edellyttää lisäksi, että tarjotut arvopaperit ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai kolmannessa maassa säänneltyä markkinaa vastaavalla markkinalla. Momentin 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan on lisäksi oltava saatavilla kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla yleisesti käytetyllä kielellä ja komission täytynyt tehdä kyseisestä kolmannesta maasta esitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vastaavuuspäätös.

4 §. Poikkeukset velvollisuudesta julkaista esite haettaessa arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Pykälä vastaa asiasisällöltään VM:n esiteasetuksen 3 luvun 9 §:ää ja perustuu esitedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan a, b, e, f ja g alakohtaan. Lainkohtaan on voimassa olevaan säännöksiin verrattuna tehty kielellisiä täsmennyksiä esitedirektiivin mukaisesti siten, että pykälässä tarkoitettu ehdoton poikkeus esitteen julkaisemisesta koskee osakkeista laadittavaa esitettä. Poikkeukset koskevat tarjottavien arvopaperien hakemista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Pykälään sisältyvissä tilanteissa jäsenvaltiot eivät saa esitedirektiivin mukaan vaatia esitteen julkaisemisesta. VM:n esiteasetuksesta poiketen näiden poikkeusten soveltamiseen ei enää edellytettäisi Finanssivalvonnan lupaa. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 40 artiklan 2 kohdan mukaisesti säännellyn markkinan ylläpitäjän on valvottava, että kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskija täyttää Euroopan unionin lainsäädännössä asetetut velvoitteet. Päättäessään arvopaperien tai niiden lisäerän ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle pörssin on siten varmistuttava siitä, että pykälässä säädettyjen poikkeusten edellytykset täyttyvät.

5 §. Finanssivalvonnan poikkeuslupa velvollisuudesta julkaista esite. Pykälään sisältyvät ne tilanteet, joissa edellytetään Finanssivalvonnan lupaa saada olla julkaisematta esitettä. Kuten voimassa olevassa laissa, lupa olisi hankittava ennen tarjouksen tai arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi koskevan hakemuksen julkistamista. Pykälän 1 momentti vastaa VM:n esiteasetuksen 3 luvun 8 §:n 2 ja 3 kohtaa ja perustuu esitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtaan sekä 4 artiklan 2 kohdan c ja d alakohtaan. Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, että Finanssivalvonta arvioi ja hyväksyy laadittavassa muussa asiakirjassa olevien tietojen vastaavuuden esitteen sisältövaatimuksiin verrattuna. Finanssivalvonnan on arvioinnissa otettava huomioon Euroopan unionin lainsäädännön vaatimukset.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan on arvioitava kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla jo olevaan arvopaperiin liittyvien liikkeeseenlaskijan velvollisuuksien noudattamista. Momentti vastaa VM:n esiteasetuksen 3 luvun 9 §:n 8 kohtaa ja perustuu esitedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan h alakohtaan.

Lainkohdan 3 momentti on uusi. Finanssivalvonnalla on oikeus myöntää yleishyödyllisille yhteisöille poikkeuslupa olla julkaisematta esite. Momentti perustuu esitedirektiivin 1 artiklan 2 kohdan e alakohdan kansalliseen toimivaltaan. Jäsenvaltio voi olla vaatimatta esitettä tai vaatia muunlainen esite kuin esitedirektiivin mukaisen esitteen julkaisemista. Poikkeusperustetta ei voida soveltaa, jos tällaisen yhteisön liikkeeseen laskema arvopaperi haetaan otettavaksi kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla.

6 §. Esitteen sisältö ja rakenne. Pykälässä ovat esitteen sisältöä koskevat keskeiset periaatteet. Ehdotettu 1 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 1 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 1 kohtaan. Esitteen tulee antaa sijoittajalle riittävät tiedot perustellun arvion tekemiseksi arvopapereista ja tarjouksesta kokonaisuudessaan. Riittäviä tietoja on arvioitava lähtökohtaisesti samoin kuin 1 luvun 4 §:ssä. Esite ei saa myöskään sisältää totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja 1 luvun 3 §:n vastaisesti. Koska esite kuitenkin laaditaan arvopaperien myymiseksi ensimarkkinalla, esitteessä olevat riittävät tiedot sisältävät paitsi liikkeeseenlaskijaa koskevat tiedot myös tarjottavia arvopapereita koskevat erityispiirteet ja tarjouksen ehdot. Jälkimarkkinoilla saatavilla pidettävät riittävät tiedot liittyvät liikkeeseenlaskijaan sekä käsittävät sijoittajan hallussa jo olevan arvopaperin arvon muuttumiseen vaikuttavia tietoja.

Pykälän 2 momentti on uusi ja perustuu muutetun esitedirektiivin 8 artiklaan lisättyyn uuteen 3 a kohtaan. Säännös vapauttaa esittämästä arvopaperin takaajaa koskevia takaajakohtaisia tietoja, jos takaaja on Suomen valtio tai jokin muu ETA-valtio.

Pykälän 3 momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 3 momenttia ja koskee esitedirektiiviin perustuvan ja kansallisen esitesääntelyn välistä suhdetta. Muutetun esitedirektiivin mukaan vain arvopaperitarjousten, joiden Euroopan unionin alueella 12 kuukauden aikana yhteenlaskettu vasta-arvo on vähintään 5 000 000 euroa, on täytettävä esitedirektiivin ja sen nojalla annettujen säädösten vaatimukset. Raja-arvo sisältyy esitedirektiivin 1 artiklan 2 kohdan h alakohtaan. Kansallisia esitteitä koskevista tarkemmista sisältövaatimuksista, joihin ei sovelleta Euroopan unionin sääntelyä säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella.

Ehdotettu 4 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 2 momentin ensimmäistä ja toista virkettä ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 3 kohtaan. Lainkohdassa luetellaan esitedirektiivissä säädetyt esitteen osat, joista säädetään tämän luvun 7—9 §:ssä. Osien sisältöä on täsmennetty komission esiteasetuksessa. Moniosaista esitettä voidaan käyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa liikkeeseenlaskijalla on vuoden aikana useampi kuin yksi esitettä edellyttävä liikkeeseenlasku tai tarjous. Se mahdollistaa eri osien laatimisen ja päivittämisen erikseen. Juridisesti esite on kuitenkin yksi kokonaisuus, johon sisältyy myös esitteen tiivistelmä.

7 §. Rekisteröintiasiakirja. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 2 momentin kolmatta virkettä. Mikäli esite laaditaan esitedirektiivin 5 artiklan 3 kohdan sallimalla tavalla kolmiosaisena, siihen sisältyy ehdotetun 6§:n 4 momentin mukaisesti rekisteröintiasiakirja, josta voimassa olevassa laissa käytetään nimitystä perusesite. Esitedirektiivin muutosdirektiivissä suomenkielinen käännös on muutettu rekisteröintiasiakirjaksi useiden muiden jäsenvaltioiden valinnan mukaisesti. Rekisteröintiasiakirjassa on oltava tiedot liikkeeseenlaskijasta Euroopan unionin esitesäädösten mukaisina (esitedirektiivin mukaiset esitteet) tai valtiovarainministeriön asetuksen mukaisina (kansalliset esitteet).

Ehdotettujen 2 ja 3 momenttien mukaan esitteen julkaisemisesta vastuussa oleva voi hakea yksinomaan rekisteröintiasiakirjan hyväksymistä tämän luvun mukaisesti, mutta pelkän rekisteröintiasiakirjan perusteella ei voida tarjota arvopapereita yleisölle tai hakea niitä kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Säännös perustuu voimassa olevaan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 a §:ään.

8 §. Arvopaperiliite. Säännöksen ensimmäinen virke vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 2 momentin kolmatta virkettä. Ehdotetun pykälän toinen virke on uusi. Arvopaperiliite sisältyy tämän luvun 6 §:n 4 momentin mukaisesti kolmiosaisena julkaistavaan esitteeseen. Siinä on esitettävä tiedot tarjottavista tai kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle haettavista arvopapereista. Ehdotettu säännös perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 3 kohtaan ja 12 artiklan 2 kohtaan.

Liite laaditaan yleensä rekisteröintiasiakirjan laatimisen jälkeen vasta, kun arvopaperien tarjoaminen alkaa. Ehdotetun säännöksen toinen virke koskee arvopaperiliitteessä esitettäviä täydentäviä tietoja. Kuten yksiosaista esitettä, kolmiosaistakin esitettä on täydennettävä sijoittajien kannalta olennaisilla muutoksilla, jotka tulevat ilmi esitteen hyväksymisen jälkeen, tämän luvun 20 §:n ja vastaavasti 21 §:n mukaisesti.

9 §. Tiivistelmä. Säännöksen 1 momentti korvaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:n 2 momentin neljännen virkkeen ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 1 kohtaan, jota on muutettu esitedirektiivin muutosdirektiivillä. Tiivistelmässä on esitettävä ytimekkäästi ja yleiskielellä keskeiset tiedot, jotka yhdessä muun esitteen kanssa auttavat perustellun arvion tekemistä kyseisistä arvopapereista. Tiivistelmän tietojen ja niiden esittämistavan on autettava samankaltaisista arvopapereista laadittujen tiivistelmien vertailua. Esitteen tiivistelmään kohdistuvat vaatimukset ovat voimassa olevaan lakiin verrattuna suuremmat. Esitedirektiivin mukaisesti keskeistä on esittämistavan selkeys, olennaisten tietojen poiminta sekä vertailtavuus muihin samantyyppisiin arvopapereihin. Jos arvopaperiin ei liity mitään tavallisuudesta poikkeavia piirteitä, siihen tavanomaisesti liitettävät olennaiset piirteet on esitettävä tiivistelmässä. Jos arvopaperi on jossakin suhteessa epätavallinen, erityispiirteet on esitettävä selkeästi. Muutetun esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan uuteen s alakohtaan sisältyy luettelo olennaisista seikoista eli niin sanotut keskeiset tiedot (englanniksi key information), jotka on esitettävä tiivistelmässä. Kyseessä olevan artiklakohdan mukaan keskeiset tiedot helpottavat kyseisiin arvopapereihin sijoittamista koskevaa harkintaa. Artiklakohta on tarkoitus panna täytäntöön valtionvarainministeriön asetuksella. Komissio päivittää tulevaisuudessa myös esiteasetustaan muuttuneen tiivistelmäsäännöksen mukaisesti.

Lainkohdan 2 momentissa säädettäisiin esitedirektiivin 5 artiklan 2 kohdan 2 kappaleen mukaisesti, ettei tiivistelmää kuitenkaan tarvitse laatia, jos kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle haetaan arvopapereita, joiden nimellis- tai vasta-arvo on vähintään 100 000 euroa. Esitedirektiivin muutosdirektiivissä raja-arvo on aiemman 50 000 euron sijasta 100 000 euroa.

10 §. Ohjelmaesite. Pykälän 1 momentti sisältää uuden säännöksen ohjelmaesitteestä, joka voidaan julkaista tarjottaessa arvopapereita osana liikkeeseenlaskuohjelmaa, niin sanottuna jatkuvana liikkeeseenlaskuna. Se vastaa VM:n esiteasetuksen 2 luvun 3 §:n 1 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 4 kohdan 1 kappaleeseen. Direktiivin kyseisen kohdan mukaan ohjelmaesitettä (englanniksi base prospectus) voidaan käyttää vain muiden kuin osakesidonnaisten arvopaperien, mukaan luettuina warrantit, liikkeeseen saattamiseen ohjelmana. Pykälän mukaan ohjelmaesitteen on sisällettävä, vastaavasti kuin kolmiosaisena julkaistavan esitteen, rekisteröintiasiakirjan, arvopaperiliitteen ja tiivistelmän tiedot edellä tämän luvun 7—8 §:n mukaisesti.

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 c §:ää ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 4 kohdan viimeiseen kappaleeseen, joka viittaa niin sanottujen lopullisten ehtojen julkaisemiseen (englanniksi final terms). Kappaleessa viitataan myös hintatietojen täydentämistä koskevaan esitedirektiivin 8 artiklan 1 kohtaan.

Säännöksen 3 momentti sisältää uuden informatiivisen viittauksen tämän luvun 14 §:n mukaiseen esitteen täydentämisvelvollisuutta koskevaan säännökseen, joka koskee myös ohjelmaesitettä. Täydentämisvelvollisuus perustuu esitedirektiivin 16 artiklaan.

Pykälän 4 momentti on uusi ja perustuu esitedirektiivin 5 artiklan 4 kohdan 3 kappaleeseen, jota on muutettu esitedirektiivin muutosdirektiivillä. Direktiivin muutetun kohdan viimeisessä virkkeessä säädetään, ettei lopullisissa ehdoissa saa olla muita tietoja kuin sellaisia, jotka voivat sisältyä arvopaperiliitteeseen. Koska lopullisilta ehdoilta ei edellytetä viranomaisen hyväksymistä, liitteeseen on käytännössä voitu lisätä sellaisiakin tietoja, jotka kuuluisivat esimerkiksi esitteen tiivistelmään tai rekisteröintiasiakirjaan. Säännöksen tarkoitus on kieltää tällainen menettely. Lopullisiin ehtoihin sovelletaan myös tämän luvun 15 §:ää arvopaperien määrä ja hintaa koskevien tietojen täydentämisestä, jos kyse on arvopaperin kyseessä olevassa pykälässä tarkoitetuista tiedoista.

Momenttiin on lisätty velvollisuus toimittaa ehdot myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle niin kutsutun Omnibus II direktiivin ( / /EU) mukaisesti, jolla esitedirektiivin 5 artiklan 4 kohtaa on uudelleen muutettu.

11 §. Tietojen sisällyttäminen esitteeseen viittaamalla. Pykälässä säädetään, millaisia asiakirjoja ei tarvitse liittää osaksi esitettä, vaan viittaaminen niihin riittää. Säännös vastaa VM:n esiteasetuksen 2 luvun 11 §:ää ja perustuu esitedirektiivin 11 artiklaan. Lainkohtaa täsmennetään kuitenkin siten, että viitatun kohdeasiakirjan ei tarvitse olla ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä esite, vaan riittää, että asiakirja on toimitettu Finanssivalvonnalle ja se on julkaistu tai julkaistaan esitteen kanssa 10 luvun mukaisesti.

12 §. Esitteen kieli. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 d §:n 1 momenttia, 2—4 momentit VM:n esiteasetuksen 2 luvun 5 §:ää ja 5 momentti arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 e §:ää. Säännös perustuu esitedirektiivin 19 artiklaan. Kun esite on laadittava suomen tai ruotsin kielellä, arvopaperin tarjoaja voi lähtökohtaisesti valita, julkaiseeko se esitteen suomen vai ruotsin kielellä vaiko molemmilla kielillä. Tarjoajan on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, ettei sijoittajien asema vaarannu. Tällöin on keskeistä erityisesti se, minkälaiselle kohderyhmälle kyseisiä arvopapereita tarjotaan.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voi antaa hakemuksesta suostumuksen myös esitteen laatimiseen muulla kielellä kuin suomeksi tai ruotsiksi. Käytännössä pyydetään suostumusta esitteen julkaisemiseen englanniksi, joka on kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla yleisesti käytetty kieli. Englannin kieli voidaan hyväksyä kieleksi, jos se ei vaaranna sijoittajien asemaa. Tällöin Finanssivalvonnan tulee kiinnittää huomiota kohderyhmän kielitaitoon ja asiantuntemukseen sekä tarjotun arvopaperin tavanomaisuuteen tai monimutkaisuuteen.

Pykälän 2 momentin erityissäännöksen mukaan esitettä ei ole laadittava lainkaan suomeksi eikä ruotsiksi, kun arvopaperia tarjotaan yleisölle tai haetaan kaupankäynnin kohteeksi ainoastaan muualla kuin Suomessa. Sama koskee pykälän 4 momentin mukaan muiden kuin osakesidonnaisten arvopaperien, joiden nimellisarvo tai kirjanpidollinen vasta-arvo on vähintään 100 000 euroa, tarjoamista ETA-alueella myös Suomessa. Viimeksi mainittu säännös koskee käytännössä instituutiosijoittajiin kohdistuvaa tarjoamista.

Finanssivalvonnalla on 3 momentin mukaan oikeus, vaikka se hyväksyy esitteen laatimisen muulla kielellä kuin suomeksi tai ruotsiksi, vaatia kuitenkin esitteen tiivistelmän laatimista suomeksi tai ruotsiksi, tai molemmilla kotimaisilla kielillä, jos se on tarpeen sijoittajien suojaamiseksi. Sama koskee 5 momentin nojalla muussa ETA-valtiossa hyväksyttyä esitettä.

13 §. Finanssivalvonnan toimivalta tietojen jättämiseen pois esitteestä. Pykälä vastaa VM:n esiteasetuksen 3 luvun 10 §:ää ja perustuu esitedirektiivin 8 artiklan 1 ja 2 kohtaan. Finanssivalvonnalla on oikeus suostua siihen, että jokin tieto yksittäistapauksissa jätetään sisällyttämättä esitteeseen. Pykälässä luetellaan esitedirektiivin mukaiset edellytykset, jotka rajaavat kansallisen viranomaisen liikkumavaran. Finanssivalvonta antaa käytännössä suostumuksen samalla, kun se antaa esitteen hyväksymistä koskevan päätöksen.

14 §. Esitteen korjaaminen ja täydentäminen. Säännös vastaa pääosin voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 b §:ää ja perustuu esitedirektiivin 16 artiklaan.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi esitedirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti maininta siitä, että esitettä on täydennettävä paitsi ilmi tulleen virheen tai puutteen johdosta, myös olennaisella uudella tiedolla. Täydennyksen vaatiman seikan on käytävä ilmi viimeistään ennen tarjouksen voimassaolon päättymistä tai kaupankäynnin alkamista arvopapereilla sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi. Viimeksi mainittu tarkennus on lisätty esitedirektiivin muutosdirektiivillä esitedirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan.

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi esitedirektiivin muutosdirektiivillä sen 16 artiklan 2 kohtaan tehdyn muutoksen johdosta siten, että sijoittajan perumisoikeuden vähimmäisajaksi säädetään kaksi pankkipäivää. Tarjoaja voi suostua pidempäänkin perumisaikaan. Lisäksi säädettäisiin edellytykseksi, että 1 momentissa tarkoitetun, esitteen täydennyksen aiheuttavan seikan on pitänyt tulla ilmi ennen kyseisten arvopaperien toimittamista sijoittajille. Tällä edellytyksellä on merkitystä erityisesti tarjouksissa, jotka ovat niin sanotusti jatkuvia, sekä tilanteissa, joissa tarjottuja arvopapereita ei toimiteta sijoittajille heti merkinnän tapahduttua tai tarjouksen päätyttyä.

15 §. Arvopaperien määrää ja hintaa koskevien tietojen täydentäminen. Pykälän 1 momentti vastaa VM:n esiteasetuksen 2 luvun 3 §:n 4 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 8 artiklan 1 kohtaan. Direktiivin kohta sääntelee menettelyn arvopaperien hintaa ja määrää koskevien täydennysten tekemisessä ja sijoittajan oikeudesta perua sijoitus määrää ja hintaa koskevien tietojen tultua julkistetuiksi. Säännöksen tarkoittamissa tilanteissa sijoittajalla on jo sijoituspäätöstä tehdessään tiedossa, ettei kaikkia tietoja ole sisällytetty esitteeseen ja, että tarjoajan on täydennettävä puuttuvat tiedot. Kyse voi olla ohjelma- tai muusta esitteestä. Sijoittajan perumisoikeus liittyy erikseen sekä esitedirektiivin 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan että 16 artiklaan, josta säädetään edellä 14 §:ssä.

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 c §:ää.

16 §. Esitteen voimassaolo. Pykälässä säädettäisiin siitä, kuinka kauan esitteen hyväksymisen jälkeen esitettä voidaan käyttää tarjottaessa arvopapereita tai haettaessa niitä julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 d §:n 1—3 momentteja ja on yhdenmukainen esitedirektiivin 9 artiklan kanssa. Lainkohdan 1 momentissa säädettäisiin perusedellytyksestä, että esitteen voimassaolo alkaa vasta, kun Finanssivalvonta tai muu toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt sen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin esitteen voimassaolon pääsäännöstä. Esite laaditaan arvopaperien tarjoamista tai julkisen kaupankäynnin kohteeksi ottamista varten. Arvopaperien tarjoaminen tapahtuu joko rajatun ajanjakson kuluessa tarjouksen ja esitteen julkaisemisesta tai jatkuvissa liikkeeseenlaskuissa, jolloin arvopapereita tarjotaan jatkuvasti pitkänkin ajanjakson kuluessa, esitteen voimassaoloaikana. Tämän jälkeen päättyy tämän luvun 14 §:n mukainen esitteen täydennysvelvollisuus.

Esite on voimassa enintään 12 kuukautta sen hyväksymisestä. Tämän jälkeen on hyväksytettävä uusi esite, vaikka kyseessä olisikin edelleen sama liikkeeseenlasku. Direktiiviin perustuva enimmäisvoimassaoloaika liittyy tavanmukaiseen tilikauden pituuteen, jolta liikkeeseenlaskijan on laadittava tilinpäätös. Mitä pidemmän ajan esite on voimassa, sitä enemmän alun perin hyväksyttyyn esitteeseen kertyy lain vaatimia täydennyksiä, muun muassa osavuosikatsauksista sekä muista esitteeseen sisällytettävien tietojen olennaisista muutoksista. Lukuisat täydennykset tekisivät esitteen muodostaman kokonaisuuden sijoittajan kannalta hankalaksi lukea.

Momentti on yhtenevä myös 4 luvun 1 §:n 2 momentin kanssa, jonka mukaan esitettä ei saa julkaista, ennen kuin viranomainen on hyväksynyt sen.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos esitteen julkaisemista seuraavan 12 kuukauden aikana syntyy tarve laatia uusi esite, liikkeeseenlaskija voi käyttää aiemmin julkaistua esitettä arvopaperien tarjoamiseen tai hakemiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle, kunhan esitettä tätä ennen tarvittaessa täydennetään ajantasaisilla tiedoilla. Vanhaa esitettä voi käyttää joko sellaisenaan yhdessä täydennyksen kanssa tai sen tiedot voi sisällyttää tarjouksen tai kaupankäynnin kohteeksi hakemisen yhteydessä laadittavaan uuteen esitteeseen viittaamalla aiemmin hyväksyttyyn esitteeseen.

Pykälän 4 momentissa säädetään 10 §:ssä tarkoitetun ohjelmaesitteen ja 5 momentissa 7 §:ssä tarkoitetun rekisteröintiasiakirjan voimassaolosta.

17 §. Kiinnitysluottopankkilaissa tarkoitettujen esitteiden voimassaolo. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetussa laissa (688/2010) tarkoitettujen katettuja joukkolainoja tai niitä vastaavia ulkomaisia arvopapereita koskevan esitteen voimassaoloajasta. Pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 d §:n 4 momenttia kuitenkin niin, että säännöksessä käytetty käsite kiinteistövakuudellinen joukkovelkakirja on muutettu kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetun lain mukaisesti katetuksi joukkolainaksi. Säännös perustuu esitedirektiivin 9 artiklan 3 kohtaan ja viittauksin sen 5 artiklan 4 kohdan b alakohtaan.

Pykälän mukaan sama esite on voimassa niin kauan kuin pykälässä tarkoitettujen arvopaperien liikkeeseenlaskuja tapahtuu jatkuvasti tai toistuvasti. Direktiivin kohdan tarkoituksena on ollut vähentää esitteen laatimisesta aiheutuvia kuluja, kun lasketaan liikkeeseen kiinteistövakuudellisia velka-arvopapereita toistuvissa emissioissa, joissa ilman säännöstä vaadittaisiin uuden esitteen julkaiseminen jokaisessa emissiossa. Tarjottavat arvopaperit on yksilöitävä esitteessä ja niiden on oltava keskenään samanlajisia tai -tyyppisiä. Jos kiinteistövakuudellisia joukkovelkakirjoja sen sijaan lasketaan liikkeeseen osana joukkovelkakirjaohjelmaa, sovelletaan julkaistavan ohjelmaesitteen voimassaoloon 16 §:n 4 momenttia.

5 luku Finanssivalvonnan toimivalta ja menettely esitteen hyväksymisessä

1 §. Finanssivalvonnan toimivalta ja menettely ottaa esite hyväksyttäväksi. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan toimivallasta ottaa käsiteltäväksi esitteen hyväksyminen tapauksissa, joissa Suomi on liikkeeseenlaskun kotivaltio, tai jos toisen ETA-valtion viranomainen on pyytänyt Finanssivalvontaa ottamaan hyväksymisen käsiteltäväkseen. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 §:ää.

2 §. Muussa ETA-valtiossa hyväksytyt esitteet. Pykälässä säädetään muussa ETA-valtiossa hyväksytyn esitteen voimassaolosta Suomessa. Pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 e §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä ja perustuu esitedirektiivin 17 artiklan 1 kohtaan ja 18 artiklaan.

3 §. Kolmannessa maassa hyväksytyt esitteet. Pykälässä säädetään kolmannen maan lainsäädännön mukaan laaditun esitteen hyväksymisestä Suomessa, jos liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa. Pykälä vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 b §:ää ja perustuu esitedirektiivin 20 artiklan 1 kohtaan. Direktiivin artiklakohdan a alakohta mainitsee esimerkkinä kansainvälisestä sääntelyjärjestöstä kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvontaviranomaisten järjestön IOSCO:n (International Organisation of Securities Commissions).

4 §. Markkinointiaineiston toimittaminen Finanssivalvonnalle. Pykälä korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 c §:n ja perustuu esitedirektiivin 15 artiklaan. Voimassa olevasta laista poiketen ehdotetun säännöksen mukaan riittäisi, että markkinointiaineisto toimitetaan Finanssivalvonnalle ennen markkinoinnin aloittamista.

5 §. Esitteen hyväksymisen siirtäminen muun ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta siirtää esitteen hyväksyminen muun ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 §:n 6 momenttia ja perustuu esitedirektiivin 13 artiklan 5 kohtaan. Siirron edellytyksenä on myös ennakkoilmoitus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Edellytys perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (2010/78/EU) direktiivien 98/26/EY, 2002/87/EY, 2003/6/EY, 2003/41/EY, 2003/71/EY, 2004/39/EY, 2004/109/EY, 2005/60/EY, 2006/48/EY, 2006/49/EY ja 2009/65/EY muuttamisesta Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen), Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) ja Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) toimivaltuuksien osalta, niin kutsuttuun Omnibus I -direktiiviin, jolla esitedirektiivin 13 artiklan 5 kohtaa on muutettu.

6 §. Finanssivalvonnan ilmoitus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle esitteen hyväksymisestä. Pykälä on uusi, mutta perustuu voimassa olevan esitedirektiivin 13 artiklan 2 kohtaan. Omnibus I direktiivi on muuttanut kyseistä direktiivin artiklaa siten, että Finanssivalvonnan on ilmoitettava esitteen hyväksymisestä myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle samanaikaisesti, kuin se ilmoittaa hyväksymisestä liikkeeseenlaskijalle ja sille, joka on pyytänyt hyväksymistä. Omnibus I -direktiivillä esitedirektiiviä on muutettu myös siten, että ilmoitusvelvollisuus koskee myös esitteen hyväksyttyjä täydennyksiä.

7 §. Finanssivalvonnan ilmoitus muun ETA-valtion viranomaiselle esitteen hyväksymisestä. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa vastaanottavan ETA-valtion viranomaiselle esitteen hyväksymisestä Suomessa. Pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 f §:ää ja perustuu esitedirektiivin 18 artiklaan.

8 §. Finanssivalvonnan pyyntö muun ETA-valtion viranomaiselle vaatia esitteen täydentämistä. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta ja velvollisuudesta pyytää vastaanottavan valtion toimivaltaisena viranomaisena liikkeeseenlaskun kotivaltion viranomaista vaatimaan esitteen täydentämistä, jos Finanssivalvonta havaitsee esitteessä virheen tai puutteen, joka on oikaistava. Puutteeseen sisältyy 4 luvun 14 §:ää vastaavasti myös Finanssivalvonnan mahdollisesti havaitsema olennainen uusi tieto, joka olisi selostettava esitteessä. Lainkohta on uusi, mutta se perustuu esitedirektiivin 17 artiklaan.

9 §. Finanssivalvonnan velvollisuus julkaista esite internetsivuillaan. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta pitää saatavilla internetsivustollaan viimeistään 12 kuukauden aikana hyväksymänsä esitteet tai luettelon niistä. Pykälä korvaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 §:n 7 momentin toisen virkkeen ja perustuu esitedirektiivin 14 artiklan 4 kohtaan. Omnibus I -direktiivi on muuttanut esitedirektiivin 14 artiklaa uuden 4 a kohdan kautta siten, että myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen on pidettävä esitteet saatavilla omilla internet-sivuillaan liikkeeseenlaskun kotivaltion myötävaikutuksella vastaavan ajan kuin kotivaltion viranomainen.

10 §. Finanssivalvonnan ilmoitukset ja toimenpiteet rikkomusten johdosta Euroopan talousalueella. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle, jos se havaitsee 3—5 lukua rikottavan. Lainkohta on uusi, mutta se perustuu esitedirektiivin 23 artiklaan. Omnibus I -direktiivi on muuttanut artiklaa siten, että ilmoitus on myös tehtävä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on velvollisuus ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin sijoittajien suojaamiseksi pykälässä mainituin edellytyksin.

11 §. Asetuksenantovaltuus. Lain säännösten lisäksi esitteistä on edelleen tarpeen antaa tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella. Kaikki esitteisiin liittyvät asetuksenantovaltuudet ehdotetaan sisällytettäviksi yhteen lainkohtaan 5 luvun lopussa. Ehdotetut muutokset valtuuksien kirjoittamistapaan lisäävät lain selvyyttä. Säännös korvaisi voimassa oleviin arvopaperimarkkinalain 2 luvussa olevat esitteisiin liittyvät valtuudet. Valtuuksia ehdotetaan tiivistettäviksi ja muutettaviksi siten, että niihin eivät enää sisältyisi säännökset, jotka ehdotetaan siirrettäviksi asetuksesta lakiin. Tällaisia ovat esimerkiksi poikkeukset esitteen julkaisemisesta (4 luvun 2—5 §), esitteen kieli (4 luvun 12 §) ja Finanssivalvonnan oikeus myöntää poikkeuksia tiettyjen tietojen sisällyttämisestä esitteeseen (4 luvun 13 §). Kielestä voidaan edelleen antaa tarkempia säännöksiä asetuksessa, mikäli tarpeen, sillä ehdotettu asetuksenantovaltuus sisältää muun muassa esitteen sisällön ja julkaisemistavat, mihin kieli sisältyy.

Valtuussäännöksessä viitattaisiin esitedirektiiviin vain siten, että pykälän 3 ja 4 kohdan valtuus on tarkoitettu koskemaan esitedirektiivin soveltamisalan ulkopuolella koskevia kansallisia esitteitä ja muuta kansallista sääntelyn alaa.

Ehdotettu pykälä kirjoitettaisiin muotoon ’voidaan antaa’, jotta valtiovarainministeriö voi harkita asetuksen antamisen ja annettavien asetuksen laajuuden tarpeellisuutta tulevaisuudessa. Esitteitä koskevat suoraan sitovat EU-säädökset, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ohjeistus tai vakiintunut pääomamarkkinakäytäntö voivat aiheuttaa sen, ettei asetustason sääntelyä tarvita niin laajasti kuin tällä hetkellä.

Valtiovarainministeriön antamat kaksi esiteasetusta ehdotetaan kumottaviksi ja niiden sijaan ehdotetaan annettavaksi yksi uusi esiteasetus, johon sisältyvät ne voimassa olevien esiteasetusten säännökset, joita ei ehdoteta siirrettäviksi lakiin.

III OSA TIEDONANTOVELVOLLISUUS

6 luku Jatkuva tiedonantovelvollisuus

1 §. Soveltamisala. Pykälä sisältää uuden informatiivisen säännöksen luvun soveltamisalasta. Säännös korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 7 momentin.

Ehdotetun säännöksen 2 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan tämän luvun säännökset koskevat paitsi sellaisia Suomessa yhtiöoikeudellisen kotipaikan omaavia yhtiöitä, joiden liikkeeseen laskema arvopaperi on hakemuksesta kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla jossakin ETA-valtiossa, myös yhtiöitä riippumatta niiden yhtiöoikeudellisesta kotipaikasta, joiden liikkeeseen laskema arvopaperi on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla Suomessa eli pörssissä. Ainoastaan luvun9 §:ää sovelletaan liikkeeseenlaskijaan, jonka liikkeeseen laskema arvopaperi on hakemuksesta otettu kaupankäynnin kohteeksi monenkeskiseen kaupankäyntijärjestelmään Suomessa. Luvun soveltamisala ja sen rajaukset 2 §:ssä ovat yhdenmukaiset markkinoiden väärinkäyttödirektiivin soveltamisalan kanssa.

Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan luvun säännökset koskevat myös liikkeeseenlaskijaa, jonka arvopaperit on vasta haettu otettavaksi kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Tämän lain 8 luvun 7 §:n mukaan liikkeeseenlaskijan, joka on hakenut arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi, on julkistettava hakemuksen jättäminen säännellylle markkinalle.

Kuten voimassa olevassa laissa, jatkuva tiedonantovelvollisuus koskee kaikentyyppisten arvopaperien liikkeeseenlaskijoita. Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin mukaisesti sääntely koskee myös liikkeeseenlaskijaa, joka on laskenut liikkeeseen esimerkiksi warrantteja tai optioita taikka rahoitusvälineitä, joiden arvo riippuu kohde-etuutena olevan, säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin arvosta. Tällöin tiedonantovelvollisuuden sisältö määräytyy kyseessä olevan rahoitusvälineen laadun ja kyseistä välinettä koskevan mahdollisen erityissääntelyn mukaan.

2 §. Soveltamisalan rajaus. Pykälään sisältyvät poikkeukset luvun soveltamisalasta. Säännöksen 1 momentti vastaa voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 b §:ää ja 2 momentti arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 4 momenttia.

3 §. Suhde Euroopan unionin lainsäädäntöön. Säännös sisältää informatiivisen viittauksen markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla annettuun komission takaisinostoasetukseen, jota tiedonantosäännöksineen sovelletaan asetuksessa määriteltyihin omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmiin. Euroopan unionin komissio on esittänyt lokakuussa 2011 markkinoiden väärinkäyttödirektiivin korvaamista markkinoiden väärinkäyttöasetuksella, jota sen voimaantultua on suoraan sovellettava tässä luvussa tarkoitettuun jatkuvaan tiedonantovelvollisuuteen.

4 §. Velvollisuus julkistaa arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavat tiedot. Pykälässä säädettäisiin liikkeeseenlaskijan jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Jatkuvalla tiedonantovelvollisuudella pyritään turvaamaan markkinoilla toimivien sijoittajien yhdenvertainen, tasapuolinen ja samanaikainen mahdollisuus tiedon saantiin. Säännöksen 1 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Säännös on yhdenmukainen markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 1 kohdan kanssa.

Sisäpiirintieto määritellään 12 luvun 2 §:ssä. Säännös perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 1 artiklaan ja komission sen nojalla antamaan määritelmädirektiivin (2003/124/EY), jäljempänä komission määritelmädirektiivi, 1 artiklan 1 kohtaan. Direktiivin määritelmän mukaan sisäpiirintiedolla tarkoitetaan luonteeltaan täsmällistä ja julkistamatonta tietoa, joka liittyy suoraan tai välillisesti yhteen tai useampaan rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijaan taikka yhteen tai useampaan rahoitusvälineeseen ja jolla, jos se julkistettaisiin, todennäköisesti olisi huomattava vaikutus kyseisten rahoitusvälineiden hintoihin tai niihin liittyvien rahoitusjohdannaissopimusten hintaan.

Tässä pykälässä tarkoitettu julkistamisvelvollisuus kohdistuu aina sisäpiirintietoon, mutta julkistamisvelvollisuus voi kohdistua sisäpiirintiedon käsitteeseen verrattuna suppeampaan osaan informaatiota tai alkaa ajallisesti myöhemmin. Esimerkiksi valmisteltavana olevaa asiaa ei yleensä ole vielä julkistettava, mutta tieto voi siitä huolimatta olla sisäpiirintietoa, jota ei saa käyttää eikä ilmaista 14 luvun 2 §:n nojalla. Hallituksen esityksessä (HE 137/2004), jolla pantiin täytäntöön markkinoiden väärinkäyttödirektiivi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:ään ja 5 luvun 1 §:ään, selostetaan laajasti tässä pykälässä tarkoitettua julkistamisvelvollisuutta sekä sisäpiirintiedon sisältöä.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 137/2004 vp) todetaan julkistamisvelvollisuuden ja sisäpiirintiedon välisestä suhteesta muun muassa: ”Direktiivin mukaan liikkeeseenlaskijan on julkistettava sitä välittömästi koskeva, luonteeltaan täsmällinen ja julkistamaton tieto, jolla, jos se julkistettaisiin, todennäköisesti olisi huomattava vaikutus kyseisen arvopaperin hintaan. Julkistamisen on tapahduttava mahdollisimman nopeasti. Direktiivi yhdistää täten sisäpiirintiedon ja julkistettavan tiedon toisiinsa, mutta kuitenkin säätäen vain liikkeeseenlaskijaan välittömästi liittyvän tiedon julkistettavaksi. Sisäpiirintiedon käyttöä koskeva kielto sen sijaan ulottuu kaikkeen suoraan tai välillisesti yhteen tai useampaan rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijaan taikka yhteen tai useampaan rahoitusvälineeseen liittyvään tietoon”.

Säännöksessä tarkoitetut tiedot on julkistettava ilman aiheetonta viivytystä. Mikäli tilinpäätöstiedotetta tai osavuosikatsausta laadittaessa ilmenee, että tiedote tai katsaus tulee sisältämään yksittäisiä tietoja, jotka poikkeavat olennaisesti yhtiön julkistamasta ennusteesta tai yhtiön julkistamien tietojen pohjalta tehtävästä perustellusta arviosta, yhtiön on julkistettava ne ilman aiheetonta viivytystä. Yhtiön on arvioitava kyseisen tiedon olennaisuutta suhteessa markkinoilla vallitseviin, liikkeeseenlaskijan julkistamiin tietoihin perustuviin perusteltuihin arvioihin kyseessä olevan arvopaperin arvosta sekä toisaalta sitä vastaan, olisiko välitön tiedottaminen harhaanjohtavaa ilman katsauksen antamaa kokonaiskuvaa. Tällaisessa tapauksessa voi olla käsillä tämän luvun 5 §:ssä tarkoitettu peruste lykätä tiedon julkistamista. Liikkeeseenlaskijan jatkuvan tiedonantovelvollisuuden tärkeys korostuu, kun ehdotetun 11 §:n mukaan poistuisi nimenomainen velvollisuus selostaa osavuosikatsauksessa liikkeeseenlaskijan todennäköistä kehitystä kuluvalla tilikaudella.

Jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta Helsingin Pörssi on antanut Suomessa toimivaa säänneltyä markkinaa koskevat säännöt, joihin sisältyy jatkuva tiedonantovelvollisuus (NASDAQ OMX Helsinki Yhtenäiset tiedottamissäännöt 1.9.2011, jakso 3 ja Arvopaperipörssin säännöt 1.7.2010, jakso 3.3.). Lisäksi Finanssivalvonta on antanut ohjeita standardissaan Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus (5.2b, jakso 5).

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 5 momenttia ja alkuperäisen arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:ää. Säännellyn markkinan ylläpitäjän velvollisuuden sisältävä säännös on myös yhdenmukainen markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 9 artiklan kanssa.

5 §. Tiedon julkistamisen lykkääminen. Säännös koskee liikkeeseenlaskijan oikeutta lykätä olennaisen tiedon julkistamista pykälässä mainituin edellytyksin. Ehdotettu säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 2 momenttia ja perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 2 kohtaan sekä komission määritelmädirektiiviin. Liikkeeseenlaskija voi pykälässä mainituin edellytyksin omalla vastuullaan lykätä 5 §:ssä tarkoitetun tiedon julkistamista.

Liikkeeseenlaskijan oikeudesta päättää lykätä julkistamista ”ollakseen vaarantamatta oikeutettuja etujaan ”säädetään komission määritelmädirektiivin 3 artiklassa. Hallituksen esityksessä (HE 137/2004 vp) selostetaan kyseisen komission direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa: ”markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 2 kohdan tarkoittamat liikkeeseenlaskijan oikeutetut edut voivat liittyä muun muassa käynnissä oleviin neuvotteluihin tai niihin liittyviin seikkoihin silloin, kun tietojen julkistaminen todennäköisesti vaikuttaisi neuvottelujen tulokseen tai niiden normaaliin kulkuun”. Lisäksi on mahdollista, että olennaisenkin tiedon julkistaminen voidaan lykätä, jos se julkistettuna erillisenä muusta, samalla hetkellä keskeneräisestä informaatiosta, olisi sijoittajien kannalta harhaanjohtavaa.

Komission määritelmädirektiivin 3 artiklan 3 kohdan a—c alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että liikkeeseenlaskija valvoo organisaatiossaan sisäpiirintietoon pääsyä tehokkaasti voidakseen varmistaa tiedon säilyminen luottamuksellisena. Liikkeeseenlaskijan on varmistettava, että kaikki sisäpiiriläiset ”tunnustavat tähän liittyvät oikeudelliset ja lakisääteiset velvollisuutensa sekä ovat tietoisia kyseisten tietojen väärinkäytön tai niiden perusteettoman levittämisen seuraamuksista, ja että liikkeeseenlaskija soveltaa toimenpiteitä, joiden avulla tiedot voidaan julkistaa välittömästi, jos liikkeeseenlaskija ei ole pystynyt varmistamaan sisäpiirintietojen luottamuksellisuutta”.

Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 2 kohdan sallimalla tavalla säädettäisiin voimassa olevan 2 luvun 7 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen mukaisesti, että liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava Finanssivalvonnalle ja asianomaiselle säännellyn markkinan ylläpitäjälle päätöksestään lykätä julkistamista tämän pykälän nojalla.

6 §. Julkistettavan seikan ilmaisemisesta johtuva julkistamisvelvollisuus. Pykälä sisältää velvollisuuden julkistaa välittömästi tai ilman aiheetonta viivytystä tieto, joka on tämän lain vastaisesti vuotanut. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 3 momenttia ja perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 3 kohtaan. Voimassa olevassa laissa käytetty termi ”välittömästi”, joka koskee tahallisen ilmaisemisen tilannetta, on korvattu direktiivin mukaisella termillä ”samanaikaisesti”. Esimerkiksi, jos yhtiö suunnittelee yhtiökokouksessa tai analyytikkotapaamisessa antavansa tällaista tietoa, yhtiön tulee julkistaa viimeistään samanaikaisesti tilaisuuden kanssa uuden olennaisen tiedon 10 luvun mukaisesti. Jos tiedon ilmaiseminen tapahtuu tahattomasti, tieto on julkistettava ilman aiheetonta viivytystä. Tiedon ilmaiseminen voi tapahtua esimerkiksi analyytikko- tai sijoittajatapaamisessa, emission myyntitilaisuudessa tai yhtiökokouksessa. Julkistamisvelvollisuutta ei ole, jos tiedon saanut henkilö on velvollinen pitämään sen salassa. Salassapitovelvollisuus voi perustua lakiin tai sopimukseen taikka muuhun vastaavaan velvoitteeseen. Tiedon ilmaisemista saattaa kuitenkin koskea ehdotetun 14 luvun 2 §:n 2 momentin mukainen sisäpiirintiedon ilmaisemiskielto.

7 §. Jatkuvan tiedonantovelvollisuuden kieli. Uusi pykälä sisältää informatiivisen viittauksen säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskevaan 10 luvun 4 §:n säännökseen, jota sovelletaan myös jatkuvan tiedonantovelvollisuuden kieleen.

8 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 §:n 6 momenttia ja perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiiviin.

9 §. Velvollisuus julkistaa arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavat tiedot monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Pykälässä säädetään jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta, joka koskee arvopaperin liikkeeseenlaskijaa, jonka liikkeeseen laskema arvopaperi on kaupankäynnin kohteena monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä Suomessa. Säännös on kansallinen. Se vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 3 a luvun 13 §:ää ja koskee liikkeeseenlaskijoita, joiden liikkeeseen laskemat arvopaperit ovat hakemuksesta kaupankäynnin kohteena monenkeskisessä kaupankäyntijärjestyksessä Suomessa. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että se olisi yhdenmukainen 4 §:n kanssa, joka koskee säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta.

7 luku Säännöllinen tiedonantovelvollisuus

Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala ja kotivaltio. Pykälä sisältäisi informatiivisen säännöksen luvun soveltamisalasta. Pykälän 2 momentissa viitattaisiin 2 ja 3 §:n säännöksiin, joissa määritellään osakkeiden, osakkeisiin oikeuttavien ja näihin rinnastettavien arvopaperien sekä velka-arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio sekä mahdollisuudet valita kotivaltio. Luvun soveltamisala olisi yhdenmukainen avoimuusdirektiivin soveltamisalan kanssa, josta säädetään avoimuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohdan i alakohdassa. Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio määrittää myös 9 ja 10 luvun soveltamisalat, jotka perustuvat myös avoimuusdirektiiviin.

2 §. Osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin ja näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin ja näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltiosta, jos liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 3 momenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisen liikkeeseenlaskijan, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa, oikeudesta valita säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio Euroopan talousalueella. Momentti vastaa voimassaolevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 11 momenttia.

Pykälässä tarkoitettu arvopaperien ryhmä määritellään avoimuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa epäsuorasti siten, että direktiivin mukaan velka-arvopapereilla tarkoitetaan ”joukkovelkakirjoja ja muita siirtokelpoisia arvopaperistettuja velan muotoja, lukuun ottamatta arvopapereita, jotka vastaavat yritysten osakkeita tai jotka antavat oikeuden hankkia osakkeita tai osakkeita vastaavia arvopapereita, jos ne vaihdetaan tai jos niihin liittyviä oikeuksia käytetään”. Tässä pykälässä tarkoitetaan osakkeita sekä direktiivin edellä mainitun virkkeen loppuosan tarkoittamia muita arvopapereita.

Pykälän 2 momentin mukaan Suomi on sellaisen liikkeeseenlaskijan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio, jonka yhtiöoikeudellinen kotivaltio on kolmannessa maassa, jos osakkeita on tarjottu tai haettu kaupankäynnin kohteeksi ensimmäisen kerran Suomessa. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassaolevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohtaa. Kolmannesta maasta olevan liikkeeseenlaskijan kotivaltion määräytyminen Euroopan talousalueella on ollut kytkettynä vuosikoosteen toimittamisvelvollisuuteen sekä liikkeeseenlaskun kotivaltioon, josta säädetään voimassa olevassa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 c §:n 4 momentissa. Esitedirektiivin muutosdirektiivin mukaan vuosikoostetta ei enää tarvitse laatia, mutta muutosdirektiivin mukaan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio kytkeytyisi edelleen liikkeeseenlaskun kotivaltioon nykyisellä tavalla. Tämä perustuu samassa yhteydessä muutettuun avoimuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohdan (i) alakohdan alakohtaan i.

3 §. Muun arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio. Pykälässä säädettäisiin muun kuin 2 §:ssä tarkoitetun arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltiosta ja oikeudesta valita kotivaltio. Näihin arvopapereihin kuuluvat myös warrantit. Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke koskee liikkeeseenlaskijaa, jonka liikkeeseen laskeman velka-arvopaperin nimellisarvo tai kirjanpidollinen vasta-arvo on vähemmän kuin 1 000 euroa ja sen yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa. Momentin viimeinen virke koskee vastaavien arvopaperien liikkeeseenlaskijaa, jonka yhtiöoikeudellinen kotivaltio on Euroopan talousalueen ulkopuolella, kolmannessa maassa. Momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 4 momentin 1 ja 2 kohtaa.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin velka-arvopaperin, jonka nimellisarvo tai kirjanpidollinen vasta-arvo on vähintään 1 000 euroa, liikkeeseenlaskijan oikeudesta valita säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio ETA-valtioista. Momentit vastaavat voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 11 momenttia ja 1 luvun 1 §:n 5 ja 6 momenttia.

Lainkohdan 4 momentin mukaan liikkeeseenlaskijan on julkistettava kotivaltiovalinta. Säännös perustuu avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiivin (2007/14/EY), jäljempänä avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiivi, 2 artiklaan.

4 §. Soveltamisalan rajaus. Pykälässä säädettäisiin siitä, ettei luvun säännöksiä sovelleta Suomen Pankkiin, Euroopan Keskuspankkiin eikä eräisiin muihin kansainvälisiin julkisyhteisöihin, Suomen valtioon, kuntiin tai kuntayhtymiin. Avoimuusdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin säännöksiä tilinpäätösten, osavuosikatsausten, puolivuotiskatsausten ja johdon osavuotisten selvitysten julkistamisesta (artiklat 4—6) ei sovelleta näihin yhteisöihin. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 §:n 2 momenttia (osavuosikatsaus), 6 §:n 2 momenttia (tilinpäätös ja toimintakertomus) kuitenkin siten laajennettuna, että rajaus koskisi koko 7 lukua eikä enää sisältyisi osavuosikatsausta ja tilinpäätöstä koskevaan yksittäiseen pykälään, kuten voimassa olevassa laissa.

Pykälän 2 momentissa todetaan, että säännöksiä sovelletaan vain suljettuihin yhteissijoitusyrityksiin, jotka ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla, eli säännösten ulkopuolelle rajataan suomalaiset sijoitusrahastot ja muut avoimet yhteissijoitusyritykset. Momentti vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 b §:ää ja perustuu avoimuusdirektiivin 1 artiklan 2 kohtaan.

Tilinpäätös ja toimintakertomus

5 §. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin ajallisesta velvollisuudesta julkistaa tilinpäätös ja toimintakertomus ilman aiheetonta viivytystä tilikauden päättymisen jälkeen, viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 1 momenttia kuitenkin siten muutettuna, että asiakirjat on julkistettava jo viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta entisen yhden viikon sijasta. Säännös olisi näin yhdenmukainen osakeyhtiölain 5 luvun 22 §:ssä olevan määräajan kanssa, joka on säädetty osakkeenomistajien eräiden oikeuksien käyttämisestä julkisesti noteeratuissa yhtiöissä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2007/36/EY), jäljempänä osakkeenomistajien oikeudet -direktiivi, nojalla.

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisvelvollisuus olisi avoimuusdirektiiviin verrattuna laajempi, kuten nykyisessä laissa. Myös 10 §:n 3 momentissa tarkoitetun velka-arvopaperin liikkeeseenlaskijan olisi julkistettava tilinpäätös ja toimintakertomus. Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltio voi päättää, että liikkeeseenlaskijoilta, joilla on ainoastaan velka-arvopapereita kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla ja joiden arvopaperien yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa, ei tarvitse julkistaa tilinpäätöstä eikä toimintakertomusta. Avoimuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä katsottiin aiheelliseksi vaatia näiden asiakirjojen julkistamista tukkumarkkina-arvopaperienkin liikkeeseenlaskijoilta, sillä liikkeeseenlaskijan on kuitenkin laadittava kirjanpitolain mukaan tilinpäätös. Raja-arvo on noussut 50 000 eurosta 100 000 euroon esitedirektiivin muutosdirektiivin nojalla, jolla avoimuusdirektiiviin 8 artiklan 1 kohdan b kohtaa muutettiin yhdenmukaiseksi esitedirektiivin muutettujen säännösten kanssa.

Pykälässä oleva määräaika, kolme kuukautta tilinkauden päättymisestä, säilyisi edelleen avoimuusdirektiiviä tiukempana: direktiivin 4 artiklan 1 kohdan vähimmäisvaatimus on, että tilinpäätös julkistetaan viimeistään neljä kuukautta tilikauden päättymisestä.

Laissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, että tilinpäätöksen tai 9 §:ssä tarkoitetun tilinpäätöstiedotteen julkistamisajankohta olisi julkistettava ennalta. Helsingin Pörssin säännöt (NASDAQ OMX, Arvopaperipörssin säännöt 1.7.2010, kohta 3.3.12, Tapahtumakalenteri) edellyttävät kuitenkin pörssiyhtiöltä, että se julkaisee ennen tilikauden alkua tapahtumakalenterin, jossa ovat paitsi osavuosikatsausten ja mahdollisten johdon osavuotisten selvitysten julkistamispäivät, myös tilinpäätöstiedotteen julkistamispäivä sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisviikko.

6 §. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältö. Pykälässä säädettäisiin julkistettavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisestä sisältövaatimuksesta siltä osin kuin siitä ei ole säännöksiä kirjanpitolaissa. Ehdotetun lainkohdan 1 momentti vastaa voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 3 momenttia, 2 momentti arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 b §:ää. Toimintakertomuksen sisällöstä säädetään kirjanpitolain 3 luvun 1 §:ssä. Avoimuusdirektiivi ei sisällä säännöksiä toimintakertomusten sisällöstä lukuun ottamatta direktiivin 5 artiklan 4 kohdan osavuotisen toimintakertomuksen yleistä sisältösäännöstä.

Arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta annetun valtiovarainministeriön asetuksen (153/2007, jäljempänä VM:n tiedonantovelvollisuusasetus) 5, 5 a ja 6 §:ssä on toimintakertomuksen sisältöä koskevia säännöksiä. Säännös perustuu tilinpäätösdirektiiviin (78/669/EY). Asetuksen 6 § perustuu ostotarjousdirektiiviin. Siinä säädetään toimintakertomuksessa olevista tiedoista, jotka koskevat julkista ostotarjousta. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 5 momenttiin sisältyvä kansallinen, eräiden kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla olevien kiinteistösijoitusyritysten toimintakertomuksen sisältöä koskeva kansallinen säännös siirrettäisiin laista asetukseen, mikä olisi yhdenmukaista muun toimintakertomuksen sisältöä koskevan sääntelyn kanssa. Lisäksi valtiovarainministeriön asetuksella on edelleen tarkoitus antaa toimintakertomuksen sisällöstä kirjanpitolakia täydentäviä säännöksiä kuten tällä hetkellä.

Asetuksenantovaltuus sisältyy 17 §:ään. Voimassa oleva valtionvarainministeriön asetus ehdotetaan kumottavaksi ja annettavaksi uusi, johon sisältyisivät voimassa olevan asetuksen säännökset.

7 §. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 3 momentin viimeistä virkettä vastaten liikkeeseenlaskijan hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevasta selvityksestä. Voimassa oleva säännös on lisätty lakiin lailla (392/2008) ja se perustuu tilinpäätösdirektiivien muutokseen (2006/46/EY, tilinpäätösdirektiiviin lisätyn 46 a artiklan 1 alakohta). Selvityksen tulee sisältää tietyt vähimmäistiedot hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä vähintään direktiivin edellä mainitun artiklan mainitsemat kahdeksan asiakohtaa. Hallituksen esityksessä arvopaperimarkkinalain muuttamisesta (HE 27/2008 vp) selostetaan laajasti voimassa olevan säännöksen perusteluja sekä direktiivin asettamia selvityksen sisältövaatimuksia.

Hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskeva selvitys (corporate governance -selvitys) liittyy toimintakertomukseen. Tilinpäätösdirektiivien muutos edellyttää, että selvitys on joko sisällytettävä toimintakertomukseen tai että toimintakertomuksessa on viitattava selvitykseen. Selvitys voidaan antaa erillisenä kertomuksena silloin, kun tietyt tilinpäätösdirektiiviin lisätyn 46 a artiklan 2 kohdan edellytykset täyttyvät. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ei siis tarvitse olla osa toimintakertomusta, vaan selvitys voidaan esittää erillisenä kertomuksena. Selvitys on kuitenkin julkistettava tilinpäätöksen yhteydessä ja selvästi tunnistettavana jaksona.

VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 5 a §:ssä säädetään hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevan selvityksen tiedoista. Asetus ehdotetaan kumottavaksi ja annettavaksi uusi asetus, johon sisältyisivät voimassa olevaan asetukseen sisältyvät täydentävät säännökset hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevasta selvityksestä.

8 §. Tilintarkastuskertomus ja sen julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin liikkeeseenlaskijan velvollisuudesta julkistaa tilintarkastuskertomus. Säännös korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 4 momentin. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat voimassa olevaa lakia. Ehdotetun 3 momentin 1 kohta täsmentäisi ja laajentaisi voimassa olevaa säännöstä siten, että liikkeeseenlaskijan olisi julkistettava tilintarkastuskertomus välittömästi paitsi silloin, kun tilintarkastaja antaa muun kuin vakiomuotoisen lausunnon, myös silloin, kun tilintarkastaja antaa lausunnon ohella tilintarkastuslain (459/2007) 15 §:n 3 momentin mukaisesti lisätietoja. Kyseessä olevassa tilintarkastuslain pykälässä säädetään, että tilintarkastajan lausunto on vakiomuotoinen, ehdollinen tai kielteinen ja, että tilintarkastuskertomuksessa on annettava tarpeelliset lisätiedot.

Uusi tilintarkastuslaki on säädetty voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:n 4 momentin asianomaisen kohdan säätämisen jälkeen. Tilintarkastuslaissa on muun muassa muutettu tilintarkastuskertomuksen sisältöä vastaamaan tilinpäätösdirektiivien (yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä annettu neljäs neuvoston direktiivi 78/660/ETY ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä annettu seitsemäs neuvoston direktiivi 83/349/ETY) tilintarkastuskertomusta koskevia säännöksiä, joiden tarkoituksena on yhdenmukaistaa tilintarkastuskertomusten sisältö yhteisön alueella.

9 §. Tilinpäätöstiedotteen sisältö ja julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin tilinpäätöstiedotteen julkistamisvelvollisuudesta, joka koskee osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin tai näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijaa. Säännös on kansallinen. Säännös korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 a §:n. Voimassa olevasta laista poiketen, tilinpäätöstiedote olisi julkistettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, joka olisi sama määräaika kuin osavuosikatsauksessa tämän luvun 10 §:ssä. Tilinpäätöstiedotteen julkistamisen määräaika sidottaisiin tilikauden päättymiseen vastaavalla tavalla kuin 10 §:ssä osavuosikatsauksen julkistamisen määräaika sidotaan kyseisen katsauskauden päättymiseen. Tilinpäätöstiedotteessa on julkistettava tilinpäätöksen pääkohdat, jotka vaikuttavat arvopaperin arvoon vastaavasti kuin edellytetään osavuosikatsaukselta kyseiseltä katsauskaudelta. Tilinpäätös on tilinpäätöstiedotetta laajempi: Se tilintarkastetaan ja julkistetaan toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen kanssa viimeistään kolmea viikkoa ennen yhtiökokousta tämän luvun 5 §:n nojalla. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus julkistaa tilinpäätöstiedotteen julkistamisajankohta vastaavasti kuin osavuosikatsausta koskevassa 10 §:n 4 momentissa.

Pykälän 2 momentin mukaan 11—13 §:n säännöksiä tilikauden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta julkistettavan osavuosikatsauksen sisällöstä sovelletaan vastaavasti tilinpäätöstiedotteeseen, mikä vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 a §:n 2 momenttia.

Osavuosikatsaus

10 §. Osavuosikatsauksen julkistaminen. Ehdotettu pykälä sisältäisi osavuosikatsauksen julkistamista koskevat velvollisuudet. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 §:n 1 ja 3 momenttia siten muutettuna, että osakkeen liikkeeseenlaskijan tulisi laatia neljännesvuosikatsaus tai johdon osavuotinen selvitys myös silloin, kun tilikausi on tasan kuusi kuukautta, ei ainoastaan silloin, kun tilikausi on yli kuusi kuukautta, kuten voimassa olevassa laissa. Säännöksessä ehdotetaan edelleen pidettäväksi voimassa osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin tai näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijaa koskeva velvollisuus julkistaa osavuosikatsaus tilikauden kolmelta, kuudelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Avoimuusdirektiivin 5 artiklan 1 kohta edellyttää osakkeidenkin liikkeeseenlaskijalta ainoastaan vähintään puolivuotiskatsausta ja sekä tilikauden ensimmäisen ja toisen vuosipuoliskon aikana julkistettavaa johdon osavuotista selvitystä, josta säädetään avoimuusdirektiivin 6 artiklassa.

Osavuosikatsausten julkistaminen olisi edelleen ehdotetun lainkohdan mukaan pääsääntö. Vaatimuksen säilyttäminen edelleen lainsäädännössä on perusteltua osakesijoittajien riittävän tiedonsaannin varmistamiseksi. Muilla kuin osakkeiden ja niitä vastaavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoilla säilyisi 3 momentin mukaan velvollisuus julkistaa osavuosikatsaus ainoastaan tilikauden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin liikkeeseenlaskijan oikeudesta päättää olla julkistamatta osavuosikatsausta kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Päätös merkitsee, että sen on julkistettava lisäksi johdon osavuotiset selvitykset, josta säädetään 14 §:ssä. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 §:n 4 momenttia. Päätöksen tulee perustua yhtiön koon, toimialan tai muiden vastaavien olosuhteiden huomioon ottamiseen, sillä osavuosiraportointi on lähtökohtaisesti sijoittajien kannalta tarpeellista ja hyödyllistä. Tarkempia edellytyksiä päätökselle asetettaisiin uudella valtiovarainministeriön asetuksella. Mahdollisuus tuo joustavuutta muun muassa osavuosiraportoinnin aiheuttamien hallinnollisten kustannusten pienentämiseen, mikä on tärkeää erityisesti pienille yhtiöille.

Neljännesvuosikatsauksiin perustuva järjestelmä on ollut voimassa Suomessa vuodesta 1999 ja se on vakiintunut sijoittajien suosimaksi katsauskaudeksi. Säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevalla liikkeeseenlaskijalla on kuitenkin ollut oikeus yhtiön markkina-arvon ollessa VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 4 §:n mukaan enintään 75 miljoonaa euroa ja muin asetuksessa säädetyin edellytyksin päättää julkistaa vain puolivuotiskatsaus. Valtiovarainministeriön uudessa asetuksessa mainittuja edellytyksiä olisivat yhtiön enintään 150 miljoonan euron markkina-arvo nykyisen 75 miljoonan euron sijasta muiden edellytysten pysyessä muuttumattomina. Edellytysten täyttämisen arvioinnin lähtökohtana on toisaalta riittävän tiedonsaannin turvaaminen sijoittajille ja toisaalta liikkeeseenlaskijoiden liiallisten kustannuksien välttäminen.

Pykälän 3 momentin mukaan muun kuin osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin tai näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on julkistettava osavuosikatsaus tilikauden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Velvollisuus julkistaa osavuosikatsaus ei lainkaan koskisi liikkeeseenlaskijaa, jonka arvopapereista kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla on vain velka-arvopapereita, joiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa tai tätä liikkeeseenlaskupäivänä vastaava määrä muussa valuutassa. Momentti perustuu avoimuusdirektiivin 8 artiklan 1 kohtaan ja vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 §:n 2 momenttia.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 b §:ää vastaavasti siitä, että osavuosikatsaus tulisi julkistaa ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kahden kuukauden kuluessa katsauskauden päättymisestä. Lisäksi momentin mukaan vaadittaisiin kuten nykyisin, että liikkeeseenlaskijan tulee julkistaa osavuosikatsauksen julkistamisajankohta heti, kun siitä on päätetty. Sama velvollisuus ehdotetaan lisättäväksi myös tilinpäätöstiedotetta koskevaan 9 §:ään. Säännöksen perusteella liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava osavuosikatsauksen julkistamisajankohta yksilöimällä päivä, jolloin osavuosikatsaus julkistetaan. Helsingin Pörssin säännöt (NASDAQ OMX, Arvopaperipörssin säännöt 1.7.2010, kohta 3.3.12, Tapahtumakalenteri) edellyttävät pörssiyhtiöltä, että se julkaisee ennen tilikauden alkua tapahtumakalenterin, jossa ovat muiden muassa osavuosikatsausten ja mahdollisten johdon osavuotisten selvitysten julkistamispäivät. Mikäli yhtiön kalenterissa julkaisema aikataulu, esimerkiksi osavuosikatsauksen päivämäärä, muuttuu, muutos on luonnollisesti myös julkistettava.

11 §. Osavuosikatsauksen sisältö ja rakenne. Pykälässä säädettäisiin osavuosikatsauksen sisällön keskeiset periaatteet. Säännös vastaa voimassa olevia arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 a §:n 1—6 momentteja kuitenkin siten muutettuna, että osavuosikatsauksen selostusosassa ei enää vaadittaisi selostettavaksi liikkeeseenlaskijan todennäköistä kehitystä kuluvalla tilikaudella. Avoimuusdirektiivin 5 artiklan 3 kohta edellyttää, että liikkeeseenlaskijoiden, joiden tulee laatia konsolidoitu tilinpäätös, on laadittava puolivuosikatsauksensa kansainvälistä IFRS-standardia noudattaen. Direktiivi ei nimenomaisesti sääntele neljännesvuosikatsausten sisältöä. Avoimuusdirektiivi on pantu täytäntöön lailla (152/2007) siten, että kaikkien säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden on laadittava osavuosikatsauksensa kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Tämä vastaa kirjanpitolain 7 a luvun säännöksiä tilinpäätöksestä eikä sääntelyä tältä osin ehdoteta muutettavaksi.

Pykälän 1 momentti sisältäisi vaatimuksen esittää tiedot johdonmukaisesti osavuosikatsauksissa säätämällä, että katsauksessa esitettävien tietojen on oltava vertailukelpoisia edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tietoihin. Jos liikkeeseenlaskija on muuttanut esittämiään tietoja, katsauksessa on käytävä ilmi, miten tieto ja tiedon esittämistapa ovat muuttuneet verrattuna aikaisempaan, esimerkiksi esittämällä uuden tiedon ja vanhan tiedon välinen ero tai esittämällä sekä vanha että uusi tieto rinnakkain. Momentissa edellytettäisiin lisäksi, että kun liikkeeseenlaskijan on laadittava konsernitilinpäätös, osavuosikatsaus on annettava konsernin tietoina. Tällöin osavuosikatsaus olisi annettava konsernin tietoina myös sellaisen tilikauden aikana, jolloin konsernisuhde syntyy. IAS 34 -standardin 14 kohdan mukaan osavuosikatsaus on laadittava konsernitasolla, jos yrityksen viimeisimmässä vuositilinpäätöksessä esitettiin.

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 a §:n 3 momenttia vastaavasti osavuosikatsauksen selostusosasta, lukuun ottamatta edellä mainittua kuluvan tilikauden kehityksen arvioimista koskevaa lievennystä. Momentin toisessa virkkeessä oleva velvollisuus kuvata liikkeeseenlaskijan liiketoimintaan liittyvät merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät olisi nyt yhdenmukainen avoimuusdirektiivin 5 artiklan 4 kohdan kanssa, joka koskee puolivuotiskatsaukseen sisältyvää osavuotista toimintakertomusta. Vaatimuksen lieventämistä on pidetty tarpeellisena sen vuoksi, että liikkeeseenlaskijalla on kuitenkin velvollisuus tulevaisuudennäkymien arviointiin ja arvioiden päivittämiseen 6 luvun 4 §:ssä säädetyn jatkuvan tiedonantovelvollisuuden nojalla. Komission ehdotuksessa avoimuusdirektiivin muuttamiseksi (KOM(2011) 683 lopullinen, julkaistu 25.10.2011) ehdotetaan neljännesvuosikatsausten julkaisemista koskevan vaatimuksen kumoamista direktiivistä sekä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle toimivaltaa antaa suosituksia osavuotisten katsausten sisällöistä.

Liikkeeseenlaskijan velvollisuus julkistaa arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavat tiedot ilman aiheetonta viivytystä riippumatta tilinpäätöstiedotteen tai osavuosikatsausten julkistamisajankohdista on, kuten voimassa olevassa laissa, olemassa ehdotetun 6 luvun 4 §:n nojalla. Nimenomaisen velvollisuuden poistaminen selostaa osavuosikatsauksessa todennäköistä kehitystä kuluvalla tilikaudella korostaa liikkeeseenlaskijan velvollisuutta arvioida todennäköisen kehityksen päivitystarvetta jatkuvasti. Liikkeeseenlaskija voi kuitenkin edelleen halutessaan esittää osavuosikatsauksessa kuluvaa tilikautta tai tätä pidempää ajanjaksoa koskevia arvioita sekä julkistaa niiden päivityksiä katsauksen yhteydessä, jos 6 luvun 4 §:n julkistamisedellytykset täyttyvät katsauksen julkistamisaikaan tai jos tiedot eivät ole olennaisia.

Tilinpäätökseen liitettävässä toimintakertomuksessa liikkeeseenlaskijan olisi, kuten voimassa olevassa laissa, edelleen selostettava näkymiään kuluvalla tilikaudella. Niiden sisältö määräytyy kirjanpitolainsäädännön mukaisesti. Yhtiö voi sen lisäksi tai myöhemmin esittää arvioita kehityksestään tilikaudella siten, että sijoittaja voi perustellusti pohjata niihin oman arvionsa arvopaperin arvosta. Jos tämä perusteltu arvio poikkeaa myöhemmästä yhtiön omasta arviosta olennaisesti, yhtiön on päivitettävä arvio kuluvan tilikauden näkymistä 6 luvun 4 §:n nojalla. Liikkeeseenlaskijan perustellun arvion saaminen kehityksestä kuluvalla tilikaudella sekä näkymien päivittäminen tilikauden aikana olennaisten muutosten perusteella on sijoittajien edun mukaista, edistää arvopaperin oikeaa ja perusteltua hinnoittelua ja pienentää markkinoiden väärinkäytön riskiä.

Avoimuusdirektiivin 5 artiklan 4 kohdassa mainittua lähipiirin kanssa tehtyjä liiketoimia koskevaa säännöstä ei ole tarpeen panna täytäntöön erikseen, sillä velvollisuus sisältyy myös IAS 34 standardiin ja nyt ehdotetussa 2 momentissa viitataan kirjanpitolainsäädäntöön.

Osavuosikatsauksen selostus- ja taulukko-osan tarkemmasta sisällöstä on tarkoitus edelleen säätää uudella valtiovarainministeriön asetuksella kuten voimassa olevan VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 2 ja 3 §:ssä. IFRS-standardi (IAS 34) käsittelee osavuosikatsauksen sisältöä. Sen mukaan yhteisön saatetaan edellyttää esittävän tai se voi päättää esittää osavuosikatsauksessaan vähemmän informaatiota kuin vuositilinpäätöksessään informaation oikea-aikaisuuden ja kustannuskysymysten huomioon ottamiseksi ja aikaisemmin jo esitetyn informaation toistamisen välttämiseksi. Tässä standardissa määritellään osavuosikatsauksen vähimmäissisällöksi lyhennetyt tilinpäätöslaskelmat ja tietyt selventävät liitetiedot. Osavuosikatsaus on tarkoitettu päivittämään viimeisintä vuositilinpäätöskokonaisuutta. Näin ollen se keskittyy uusiin toimintoihin, tapahtumiin ja olosuhteisiin eikä toista aikaisemmin esitettyä informaatiota. IAS 34 -standardissa todetaan edelleen, että standardi ei rajoita liikkeeseenlaskijaa esittämästä enemmän tietoa kuin vuositilinpäätöksessä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 a §:n 2 momentin mukaisesti siitä, että osavuosikatsauksen taulukko-osa on laadittava noudattaen kirjanpitolaissa tarkoitettuja kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja osavuosikatsauksista. Viimeisessä virkkeessä sallitaan suppea taulukko-osa osavuosikatsauksessa, joka laaditaan tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Kyseessä on kansallinen lievennys, sillä pääsääntö neljännesvuosittaisista osavuosikatsauksista 10 §:ssä on avoimuusdirektiiviä tiukempi. Uudella valtiovarainministeriön asetuksella on edelleen tarkoitus säätää suppean taulukko-osan tarkemmasta sisällöstä kuten voimassa olevan VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 3 §:ssä.

12 §. Osavuosikatsauksen tarkastus ja tilintarkastajan lausunnon julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin voimassaolevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 a §:n 7 momenttia vastaavasti velvollisuudesta julkistaa tieto siitä, onko osavuosikatsaus tilintarkastettu vai ei. Jos liikkeeseenlaskijan tilintarkastaja on tarkastanut osavuosikatsauksen, tilintarkastajan on ilmoitettava lausunnossaan, missä laajuudessa tarkastus on suoritettu ja jos katsausta ei ole tilintarkastettu, tästä on ilmoitettava osavuosikatsauksessa.

13 §. Osavuosikatsaus pidennetyllä tilikaudella. Pykälässä säädettäisiin osavuosikatsauksen laatimisvelvollisuudesta, jos liikkeeseenlaskijan tilikautta on pidennetty. Säännös korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 d §:n soveltamisalaltaan siten supistettuna, että 2 momentissa tarkoitettu osavuosikatsauksen laatimisvelvollisuus vastaisi tarkemmin tämän luvun 10 §:ää. Jos osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan arvopaperin tai näihin rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskija on pidentänyt tilikauttaan yli 15 kuukauden ja jos se on kyseessä olevalla tilikaudella julkistanut tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta osavuosikatsauksen, sen on julkistettava 10 §:n mukainen osavuosikatsaus myös tilikauden 15 ensimmäiseltä kuukaudelta. Momentti sallisi johdon osavuotisen selvityksen julkistamisen myös pidennetyltä tilikaudelta, jos liikkeeseenlaskija on aiemmin samalla tilikaudella toiminut näin.

Johdon osavuotinen selvitys

14 §. Johdon osavuotisen selvityksen sisältö ja julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 c §:n mukaisesti liikkeeseenlaskijan julkistettavasta johdon osavuotisesta selvityksestä, jos se ei julkista osavuosikatsauksia kolmelta ja yhdeksältä kuukaudelta tämän luvun 10 §:n 1 momentin pääsäännöstä poiketen. Niiden osakkeiden liikkeeseenlaskijoiden, jotka antavat vain puolivuotiskatsauksen, tulee antaa tilikaudelta sen lisäksi kaksi johdon osavuotista selvitystä. Säännös perustuu avoimuusdirektiivi 6 artiklan 1 kohtaan. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että momentissa tarkoitettu päätös sekä perusteet olisi julkistettava ennen tilikauden alkamista.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin johdon osavuotisen selvityksen julkistamisesta. Selvitys edellytettäisiin julkistettavaksi aikaisintaan kymmenen viikkoa asianomaisen puolivuotiskauden alkamisesta ja viimeistään kuusi viikkoa ennen tämän katsauspäättymistä. Liikkeeseenlaskijan tulisi ilmoittaa johdon osavuotisen selvityksen, vastaavasti kuin edellytettäisiin osavuosikatsauksesta, julkistamisajankohta heti, kun siitä on päätetty.

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin, että johdon osavuotisessa selvityksessä on annettava yleiskuvaus liikkeeseenlaskijan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä niiden kehityksestä katsauskaudella selvityksen julkistamisajankohtaan saakka. Lisäksi johdon osavuotisessa selvityksessä tulisi selostaa katsauskauden merkittäviä tapahtumia ja liiketoimia sekä niiden vaikutusta liikkeeseenlaskijan taloudelliseen asemaan. Johdon osavuotisessa selvityksessä ei edellytettäisi tietojen esittämistä numeerisesti. Jos liikkeeseenlaskijan on laadittava konsernitilinpäätös, johdon osavuotinen selvitys olisi pykälän 4 momentin mukaan annettava konsernin tietoina. Velvollisuus vastaisi osavuosikatsauksista 11 §:n 1 momentissa ehdotettua.

Pykälän 5 momentin mukaan selvitys on nimettävä johdon osavuotiseksi selvitykseksi. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että johdon osavuotiset selvitykset erottuisivat liikkeeseenlaskijan muista tiedotteista sekä osavuosikatsauksista.

15 §. Johdon osavuotinen selvitys pidennetyllä tilikaudella. Pykälässä säädettäisiin johdon osavuotisen selvityksen antamisvelvollisuudesta, jos tämän luvun 2 §:n mukaisen arvopaperin liikkeeseenlaskija on pidentänyt tilikauttaan yli 15 kuukauden ja aiemmin julkistanut johdon osavuotisen selvityksen saman tilikauden ensimmäisen ja toisen puolivuotisjakson aikana. Säännös on uusi ja yhdenmukainen pidennetyn tilikauden osavuosikatsausta koskevan ehdotetun tämän luvun 13 §:n kanssa.

Muut säännökset

16 §. Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kieli. Viittaussäännös 10 luvun 4 §:ään olisi uusi ja sen tarkoitus on selventää säänneltyjä tietoja koskevia kielivaatimuksia, jotka perustuvat avoimuusdirektiiviin. Voimassa olevassa laissa säännellyissä tiedoissa käytettävästä kielestä säädetään VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 12 §:ssä, jonka sisältö ehdotetaan siirrettäväksi 10 luvun 4 §:ään.

17 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin valtiovarainministeriön valtuudesta antaa asetuksia tämän luvun säänneltyjä tietoja koskevista seikoista. Asetuksenantovaltuus vastaa asiasisällöltään ja laajuudeltaan voimassa olevan lain valtuuksia, kuten voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e ja 11 §:ää sekä 6 b §:ää. Tämän luvun säännöksiä koskevat valtuudet ehdotetaan kuitenkin lain selventämiseksi tiivistettäviksi yhteen pykälään luvun loppuun.

Kuten pykälän 1 kohdassa ehdotetaan, asetuksella on edelleen tarpeen voida antaa tarkempia säännöksiä avoimuusdirektiivin täytäntöön panemiseksi. Pykälän 2 kohdan mukaan asetus voidaan antaa tässä luvussa tarkoitetusta tiedonantovelvollisuudesta, kuten osavuosikatsauksen, johdon osavuotisen selvityksen, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilinpäätöstiedotteen sisällöstä ja julkistamisesta sekä niitä koskevista poikkeuksista. Kohta perustuu voimassa olevaan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e §:n 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen ja 2 momentin 1 kohtaan. Kohta korvaisi myös ostotarjousdirektiiviin perustuvan 2 luvun 6 b §:n, joka koskee toimintakertomuksessa annettavia tietoja seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan julkiseen ostotarjoukseen yhtiön arvopapereista.

Ehdotetun pykälän 3 kohta liikkeeseenlaskijan hallinto- ja ohjausjärjestelmästä toimintakertomuksessa annettavista tiedoista vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e §:n 1 momentin toista virkettä ja perustuu tilinpäätösdirektiivien muutosdirektiiviin (2006/46/EY). Pykälän 4 kohdan valtuus koskisi kolmannen maan säännöllistä tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn vastaavuutta. Kohta korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 11 §:n 3 momentin viimeisen virkkeen ja perustuu avoimuusdirektiivin 23 artiklan 1 kohtaan. Voimassa olevan VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 13 §:ssä on säännökset kolmansien maiden sääntelyn vastaavuuden arvioinnista sekä Finanssivalvonnan poikkeuslupavaltuudesta. Arvioinnin edellytyksistä on edelleen tarpeen säätää asetuksella.

Asetus ehdotetaan kumottavaksi ja annettavaksi tilalle uusi asetus, johon sisältyisivät voimassa olevan asetuksen säännökset.

18 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus ja oikeus myöntää poikkeuksia. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä toimintakertomuksen tiedoista, joista säädetään valtiovarainministeriön asetuksella. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e §:n 3 momenttia kuitenkin siten muutettuna, että Finanssivalvonnan määräysten antamisen yhteydessä laissa ei enää mainittaisi kirjanpitolautakuntaa erikseen. Antaessaan määräyksiä Finanssivalvonta kuulee laajasti eri tahoja, myös kirjanpitolautakuntaa.

Säännöksen 2 momentin ensimmäinen virke Finanssivalvonnan poikkeuksen myöntämistä koskevista valtuuksista vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 11 §:n 3 momenttia. Finanssivalvonta voi myöntää poikkeuksia tämän luvun mukaisesta säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta, jos poikkeus ei vaaranna sijoittajien asemaa eikä se ole tilinpäätöstä, konsernitilinpäätöstä tai esitettä koskevien Euroopan unionin säännösten vastainen. Lisäksi Finanssivalvonta voi myöntää liikkeeseenlaskijalle, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa, oikeuden julkistaa tämän luvun mukaisia tietoja kotivaltionsa lainsäädännön mukaisesti, jos sääntelyn katsotaan vastaavan Suomen lainsäädännön vaatimuksia vastaaviksi.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi välittömästi ilmoitettava poikkeuslupahakemuksesta ja antamastaan päätöksestä asianomaiselle säännellyn markkinan ylläpitäjälle. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 11 §:n 4 momenttia.

8 luku Muu tiedonantovelvollisuus

1 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin luvun soveltamisalasta. Luvun 2 ja 3 § ovat kansallista sääntelyä. Niitä ehdotetaan sovellettaviksi yhdenmukaisesti markkinoiden väärinkäyttödirektiivin soveltamisalan kanssa samoihin liikkeeseenlaskijoihin kuin 6 luvun sääntelyä, joka lukuun ottamatta 6 luvun 9 §:ää perustuu tähän direktiiviin. Säännöksillä on sama tarkoitus kuin markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla annetulla komission takaisinostoasetuksella, jota sovelletaan asetuksessa määriteltyihin takaisinosto-ohjelmiin. Myös 7 §:n soveltamisalaksi ehdotetaan samaa, sillä säännös perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 9 artiklan 1 kohtaan. Säännökset koskisivat paitsi pörssiyhtiöitä, myös muuta liikkeeseenlaskijaa, jonka arvopaperit ovat Suomessa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena, vaikka liikkeeseenlaskijan yhtiöoikeudellinen kotipaikka ei olisi Suomessa.

Tämän luvun 4 ja 6 § perustuvat avoimuusdirektiiviin, joka perustuu kotivaltiosääntelyyn tai yhtiön valintaan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotipaikasta. Tämän luvun 5 § perustuu osakkeenomistajien oikeudet -direktiiviin, joka perustuu yhtiöoikeudellisen kotipaikan mukaiseen sääntelyyn. Tämän luvun 8 §:n säännös on kansallinen. Sen soveltamisalaksi ehdotetaan samaa kuin 5 §:n soveltamisalaksi eli suomalaiset yhtiöt, joiden osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla.

2 §. Omilla osakkeilla tehtyjen kauppojen ilmoittaminen. Pykälässä säädetään liikkeeseenlaskijan velvollisuudesta ilmoittaa omilla osakkeillaan tekemänsä kaupat sille säännellylle markkinalle, jossa osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena ja jossa kaupat on toteutettu. Ehdotettu pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 a §:n 1 ja 2 momenttia kuitenkin siten, että ehdotetun pykälän mukaan riittäisi, että ilmoitukset tehdään viimeistään ennen seuraavan kaupankäyntipäivän alkua. Tällä hetkellä voimassa oleviin pörssin sääntöihin sisältyvät liikkeeseenlaskijan noudatettavat säännöt liikkeeseenlaskijan tai tämän valtuuttaman tehtävistä ilmoituksista. Niiden mukaan vähintään 10 prosenttia hankintapäätöksen käsittämästä osakkeiden enimmäismäärästä on ilmoitettava pörssille heti ja pienemmät kaupat koottuina yhteen ennen seuraavan kaupankäyntipäivän alkua. Ilmoitusten sisältöä ei enää säänneltäisi laissa.

Finanssivalvonnalla on 10 §:n 1 momentin mukaan, kuten voimassa olevassa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 a §:n 3 momentissa, oikeus antaa tarkempia määräyksiä liikkeeseenlaskijan tehtävistä ilmoituksista pörssille ja pörssin velvollisuudesta julkistaa sille toimitetut tiedot, jotta riittävä markkinainformaatio turvataan.

Pykälän 2 momentti perustuu avoimuusdirektiivin 14 artiklaan ja sisältää viittauksen huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittamista koskevaan 9 lukuun.

3 §. Omilla osakkeilla tehtyjä kauppoja koskevien ilmoitusten julkistaminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin velvollisuudesta julkistaa edellä 2 §:n mukaan sille ilmoitetut seikat. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 a §:n 3 momenttia. Finanssivalvonnalla on 10 §:n 1 momentin mukaan, kuten voimassa olevassa laissa, oikeus antaa tarkempia määräyksiä tietojen julkistamisesta, jotta turvataan riittävä markkinainformaatio.

4 §. Yhtiökokouksessa käytettävä valtakirjamalli ja joukkovelkakirjanhaltijoiden kokous. Pykälä sisältää kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla olevan joukkovelkakirjan liikkeeseenlaskijaa ja toisaalta osakkeiden liikkeeseenlaskijaa koskevan tiedonantovelvollisuuden velkakirjanhaltijan ja vastaavasti osakkeenomistajan oikeuksien käyttämisen edistämiseksi. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 d §:ää ja perustuu avoimuusdirektiivin 18 artiklan 2 kohtaan.

5 §. Yhtiökokouskutsun julkistaminen. Pykälä sisältää osakkeen liikkeeseenlaskijaa koskevan velvollisuuden julkistaa kokouskutsu osakkeenomistajan oikeuksien käyttämisen edistämiseksi. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 e §:ää ja perustuu osakkeenomistajien oikeudet -direktiivin 5 artiklan 2 kohtaan.

6 §. Osakkeiden kokonaismäärän ja äänimäärän julkistaminen. Pykälä sisältää velvollisuuden julkistaa osakekannan kokonaismäärää ja osakkeiden tuottamia äänimääriä koskevat muutokset viimeistään sen kuukauden lopussa, jona määrät ovat muuttuneet. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 §:n 2 momenttia ja perustuu avoimuusdirektiivin 15 artiklaan. Pörssin sääntöjen mukaan liikkeeseenlaskijan on julkistettava nämä muutokset viipymättä niiden tultua merkityksi kaupparekisteriin. Tämän lain 9 luvun mukaiset ilmoitukset huomattavista omistus- ja ääniosuuksista perustuvat näihin liikkeeseenlaskijan julkistamiin tietoihin.

7 §. Tiedottaminen hakemuksesta arvopaperin ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Pykälä sisältää liikkeeseenlaskijan erityisen velvollisuuden julkistaa listautumishakemus arvopaperin ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle sekä pörssin velvollisuudesta julkistaa hakemuksen saapuminen, jos liikkeeseenlaskija ei ole sitä julkistanut. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 b §:ää, on yhdenmukainen 6 luvun 4 §:n 2 momentin kanssa ja perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 9 artiklan 1 kohtaan.

8 §. Liikkeeseenlaskijan oikeus saada tietoja osakkaistaan. Pykälässä säädetään arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta ehdotetussa laissa tarkoitetun hallintarekisteröinnin hoitajan ja arvopaperitileistä ehdotetussa laissa tarkoitetun säilyttäjän velvollisuudesta antaa tietoja liikkeeseenlaskijalle tämän osakkaista. Annettavia tietoja ovat esimerkiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta ehdotetun lain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitetut tiedot. Säännös koskee vain oman pääoman ehtoisia arvopapereita, koska liikkeeseenlaskijalla ei ole arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta ehdotetun lain 8 luvun 1 §:n nojalla oikeutta saada tietoa muista arvopapereista.

Kyseessä on uusi kansallinen säännös. Sen tarkoituksena on tukea liikkeeseenlaskijalle muualla lainsäädännössä asetettuja tietojenantovelvollisuuksia. Esimerkiksi veroviranomaiset saattavat tarvita vertailutietoja oikean verotuspäätöksen toteuttamiseksi. Rajoitetusti verovelvollisten verotuksen toimittamisessa on havaittu käytännön ongelmia, joihin ehdotettu säännös saattaa olla osaratkaisuna. Finanssivalvonta saattaa tarvita tietoja rahoitusmarkkinoiden valvontatehtävien suorittamiseksi ja ulosottoviranomaiset ulosottoperusteen taikka takavarikon tai muun turvaamistoimenpiteen toimeenpanemiseksi. Myös liikkeeseenlaskijat saattavat kerätä tai tarvita tietoja osakkaistaan.

Liikkeeseenlaskijalla ei kuitenkaan ole saatavissa ajantasaisia osakasluetteloja ulkomaisista osakkeenomistajistaan, jotka säilyttävät osakkeita hallintarekisterissä. Säännöksen nojalla liikkeeseenlaskijalla on oikeus saada osakkeenomistajiaan koskevat tiedot niiltä yhteisöiltä, jotka esimerkiksi välittävät osakkeenomistajille yhtiön osingon, ja joilla on tosiasiallisesti näitä koskevat tiedot osingonmaksuhetkellä.

Euroopan Keskuspankin Target2-Securities -hankkeen yhteydessä on valmisteltu komission asiantuntijaryhmässä osakkeenomistajien läpinäkyvyyden lisäämistä Euroopan unionissa. Asiantuntijaryhmän tavoitteena on ollut lisätä arvopaperikeskusten ylläpitämien arvo-osuustilien rajat ylittävää läpinäkyvyyttä ja toissijaisesti myös ensimmäistä tilirakennetasoa ulommas jopa arvopaperin lopulliseen omistajaan saakka. Target2-Securities -hanke voisi teknisesti tukea tällaista osakkeenomistajien läpinäkyvyyttä.

Asiantuntijaryhmä on pitänyt tarpeellisena lisätä tietojen välityksen ja menetelmien standardointia sekä oikeudellista yhtenäistämistä. Viimeksi mainitussa kysymyksessä ryhmä on pitänyt mahdollisena velvoittaa osakkeenomistaja ilmoittamaan henkilöllisyytensä liikkeeseenlaskijalle, säilyttäjät ilmoittamaan asiakkaidensa henkilöllisyyden liikkeeseenlaskijalle sekä asettaa kansallisille osakkeenomistajien tunnistamiselle yhteiseurooppalaiset vähimmäisvaatimukset.

Target2-Securities -hankkeen yhteydessä tehdyt selvitykset osoittavat, että osakkeenomistajien henkilöllisyyttä koskevien tietojen saaminen vaihtelee suuresti jäsenvaltioittain eikä yhteiseurooppalaista sääntelyä ole. Tästä syystä suomalaisten liikkeeseenlaskijoiden tosiasialliset mahdollisuudet saada tietoa tehokkaasti ulkomaisista osakkeenomistajistaan ovat vielä rajalliset.

9 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälän sisältämä Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus vastaa asiasisällöltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 a §:n 1 ja 3 momenttia.

9 luku Huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoitusvelvollisuus

1 §. Soveltamisala. Pykälä sisältää uuden informatiivisen säännöksen luvun soveltamisalasta, joka perustuu avoimuusdirektiiviin. Luvussa säännellään huomattavien omistus- ja ääniosuuksista ilmoittamista säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan osakkeen liikkeeseenlaskijassa eli niin sanottua liputusvelvollisuutta ja liputusilmoitusten julkistamista. Säännöksen 2 momentin toisessa virkkeessä viitataan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltion määräytymiseen 7 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan.

2 §. Soveltamisalan rajaus. Pykälän 1 momentissa säädetään Euroopan keskuspankkijärjestelmään (EKPJ) kuuluvia kansallisia keskuspankkeja koskevasta soveltamisalan rajauksesta. Se vastaa valtiovarainministeriön liputusvelvollisuudesta ja omistusosuuksien ilmoittamisen ja julkistamisen yhteydessä annettavista tiedoista annetun asetuksen (154/2007,) jäljempänä VM:n liputusasetus 2 §:n 1 momenttia ja perustuu avoimuusdirektiivin 11 artiklan 1 ja 2 kohtaan. Direktiivin perustelukohdan 19 mukaan direktiivin 9 artiklan ja 10 c artiklojen jättäminen soveltamatta edellyttää, että keskuspankki hankkii tai luovuttaa kyseessä olevat omistusosuudet hoitaessaan rahaviranomaisen tehtäviä ja ettei kyseisiin osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia käytetä. Lisäksi direktiivin 11 artiklassa mainitaan tarkoitettavan omistusosuuksia, jotka keskuspankit hankkivat tai luovuttavat rahapoliittisiin tarkoituksiin myönnetyn pantti- tai takaisinostosopimuksen tai vastaavan likviditeettiä lisäävän sopimuksen mukaisesti tai maksujärjestelmän puitteissa, joihin kuuluu muun muassa TARGET-maksujärjestelmä.

Pykälän 2 momentin mukaan luvun säännöksiä sovelletaan suljetun yhteissijoitusyrityksen liikkeeseen laskemiin osuuksiin eli säännösten ulkopuolelle rajataan suomalaiset sijoitusrahastot ja muut avoimen yhteissijoitusyrityksen osuudet kohdeyhtiöinä. Säännös vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 b §:n 1 momenttia ja perustuu avoimuusdirektiivin 1 artiklan 2 kohtaan. Rahastot ovat liputusvelvollisia, jos ne itse hankkivat sijoittajina kohdeyhtiön osakkeita tai ääniosuuksia.

3 §. Kohdeyhtiö. Pykälä on uusi määritelmäsäännös. Määritelmä erottaa selvästi ilmoitusvelvollisen luonnollisen tai oikeushenkilön tämän luvun tarkoittamasta kohdeyhtiöstä. Vastaava määritelmä sisältyy myös julkisia ostotarjouksia koskevaan 11 lukuun.

4 §. Osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö. Pykälässä määritellään liputusvelvollisuuden henkilöllistä ulottuvuutta. Pykälän 1 momentissa todetaan, että liputusvelvollisia ovat osakkeenomistajan lisäksi 2 momentissa luetellut muutkin tahot. Tämän vuoksi seikkaa ei tarvitse todeta erikseen tämän luvun myöhemmissä säännöksissä, joissa mainitaan ainoastaan ’osakkeenomistaja’. Lainkohdan 1 momentissa todetaan, keitä ovat tässä luvussa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden kannalta osakkeenomistajiin rinnastettavia henkilöitä. Osakkeenomistaja ja osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö voi olla luonnollinen tai oikeushenkilö. Momentissa viitataan 5 ja 6 §:ään, joissa säädetään ilmoitusvelvollisuudesta omistus- ja ääniosuuksien sekä muiden järjestelyjen kuin osakeomistuksen perusteella, ja 7 §:ään, jossa säädetään osuuksien yhteen laskemisesta ilmoitusvelvollisen osuuteen. Momentissa tarkoitetulla määräysvallan käyttämisellä tarkoitetaan samaa kuin 2 luvun 4 §:ssä.

5 §. Omistus- ja ääniosuutta koskeva ilmoitusvelvollisuus. Pykälä sisältää huomattavan omistus- ja ääniosuuden ilmoittamista eli liputusilmoituksen tekemistä koskevan perussäännöksen sekä ilmoitusvelvollisuuden laukaisevia osuuksia koskevat raja-arvot eli niin kutsutut liputusrajat. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä ja perustuu avoimuusdirektiivin 9 artiklan 1 kohtaan kuitenkin siten laajennettuna ja muutettuna, että uudeksi raja-arvoksi ehdotetaan lisättäväksi 90 prosentin osuus. 90 prosentin osuuden saavuttaminen on osakeyhtiölain mukaan ilmoitettava kaupparekisteriin, joten liputusvelvollisuuden kautta tieto tulisi myös markkinoille. Laissa ehdotetaan myös säilytettäväksi voimassa olevan lain mukaisesti velvollisuus ilmoittaa sekä ääni- että omistusosuudet, kun avoimuusdirektiivi edellyttää vain ääniosuuksien ilmoittamista. Äänimäärää laskettaessa ei oteta huomioon lakiin tai yhtiöjärjestykseen mahdollisesti perustuvia äänestysrajoituksia.

Lainkohtaan on voimassa olevasta laista poiketen vaihdettu murtolukujen tilalle prosenttiluvut direktiivin mukaisesti, lukuun ottamatta yhden ja kahden kolmasosan raja-arvoja, jotka ovat murtolukuina yhtenäiset osakeyhtiölain määräenemmistösäännösten kanssa.

Lainkohdan 2 momentissa säädettäisiin ilmoitusvelvollisuudesta, joka perustuu sopimuksiin ja muihin järjestelyihin, joissa ilmoitusvelvollinen on osapuolena. Momentti vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 1 momentin kolmatta virkettä eikä sitä ehdoteta nyt muutettavaksi. Kansallinen säännös on direktiivin 13 artiklan 1 kohtaan verrattuna laajempi seuraavilla tavoilla: Direktiivin mainittu säännös velvoittaa ilmoittamaan (i) vain osakkeiden hankkimiseen oikeuttavat sopimukset, ei luovuttamiseen johtavia, ja (ii) vain rahoitusvälineet, joihin liittyy oikeus tai velvollisuus hankkia jo liikkeessä olevia, äänioikeudellisia osakkeita, ei myöhemmin liikkeeseen laskettavia osakkeita. Komissio on julkistanut marraskuussa 2011 ehdotuksen avoimuusdirektiivin uudelleentarkastelusta. Ehdotuksen toteutuminen merkitsisi, että tässä luvussa tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus koskisi nykyiseen direktiiviin verrattuna muitakin rahoitusvälineitä kuin ääniosuuden tuottavia omistuksia.

6 §. Ääniosuutta koskeva ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin äänioikeusjärjestelyistä, jotka synnyttävät liputusvelvollisuuden. Lainkohdan 1 momentti korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 2 momentin viittauksen ”muuhun omistusosuuteen, jonka käytöstä osakkeenomistaja voi yksin tai yhdessä kolmannen kanssa päättää tekemänsä sopimuksen nojalla tai muutoin” ja VM:n liputusasetuksen 4 §:n esimerkkiluettelon. Momentti perustuu avoimuusdirektiivin 10 artiklaan ja poikkeaa mainitusta VM:n liputusasetuksen 4 §:stä siten, että vaikka ehdotettu momentti sisältää edelleen asiasisällöltään vastaavan esimerkkiluettelon: direktiivin 10 artiklan alakohdat toistettaisiin pykälässä lukuun ottamatta 10 artiklan e alakohtaa, joka koskee määräysvaltaa käyttävän yhteisön käyttäytymistä. Määräysvaltaa käyttävä yhteisö rinnastetaan edellä 4 §:n 2 momentissa osakkeenomistajaan.

7 §. Omistus- ja ääniosuuden laskeminen. Pykälässä säädettäisiin osakkeenomistajan ja häneen rinnastettavan henkilön ilmoitettavaan osuuteen mukaan laskettavista lähipiirin osuuksista. Pykälän 1 ja 2 kohdat sääntelisivät voimassa olevan lain mukaisesti, että ilmoitusvelvollisen osakkeenomistajan osuuteen on laskettava yhteen osuudet sen määräysvallassa olevassa yhteisössä ja säätiössä sekä yhteisön ja sen määräysvallassa olevan yhteisön eläkesäätöissä ja eläkekassassa. Koska eläkesäätiö ja -kassa eivät sisälly määräysvallassa olevan yhteisön määritelmään, nimenomainen maininta eläkesäätiöstä ja -kassasta ehdotetaan säilytettäväksi laissa. Säännös vastaa voimassa olevaan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 3 momentin virkkeen alkuosaa. Säännös on kansallinen säännös, mutta asiasisällöltään yhdenmukainen avoimuusdirektiivin kanssa. Määräysvallassa oleva yhteisö on määritelty 2 luvun 4 §:ssä.

Voimassa olevat, VM:n liputusasetuksen 2 §:n 4 ja 5 momenttien mukaiset ja avoimuusdirektiivin 12 artiklan 4 ja 5 kohtaan perustuvat säännökset omaisuudenhoito- ja rahastoyhtiöiden omistusten yhteen laskemisesta ehdotetaan säänneltäviksi edelleen valtiovarainministeriön asetuksessa. Voimassa oleva VM:n liputusasetus on tarkoitus kumota sekä antaa uusi asetus, johon sisältyisivät voimassa olevan asetuksen säännökset, joita ei ehdoteta siirrettäviksi lakiin.

8 §. Poikkeukset ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti poikkeuksista tämän luvun mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta. Lain selvyyden lisäämiseksi ehdotetaan poikkeuksia koskevien säännösten siirtämistä VM:n liputusasetuksesta lakiin. Pykälän 1 kohta vastaa asetuksen 2 §:n 2 momenttia. Kohta perustuu avoimuusdirektiivin 9 artiklan 4 kohtaan. Pykälän 2 kohta vastaa VM:n liputusasetuksen 2 §:n 3 momenttia ja 3 §:n 1 momenttia. Kohta perustuu avoimuusdirektiivin 9 artiklan 5 kohtaan sekä avoimuusdirektiivin täytäntöönpanodirektiivin 6 artiklaan.

Pykälän 3 kohta on uusi ja sisältäisi direktiivin 9 artiklan 6 kohdan mukaisen jäsenvaltiolle annetun option, jota ei pantu täytäntöön lailla (152/2007). Kohdan mukaan luottolaitoksen ja sijoituspalvelun tarjoajan ei ole tehtävä liputusilmoitusta kaupankäyntisalkussa olevista omistus- ja ääniosuuksista lainkohdassa säädetyin edellytyksin. Kohdan täytäntöönpano keventää luottolaitoksen ja sijoituspalvelun tarjoajan hallinnollista taakkaa ja vähentää markkinoille annettuja liputusilmoituksia tilanteissa, joissa äänivaltaa ei käytetä.

9 §. Liputusilmoituksen tekeminen. Pykälässä säädettäisiin osakkeenomistajan liputusilmoituksen tekemisestä kohdeyhtiölle. Säännös korvaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen. Säännös muuttuisi siten, että liputusilmoituksen tekemiselle säädettäisiin lisäksi määräaika kuitenkin viimeistään seuraavana kaupankäyntipäivänä, mitä voimassa olevassa säännöksessä ei ole. Muutos täsmentäisi ja selventäisi säännöstä sekä valvontaviranomaisen että liputusvelvollisen kannalta. Pykälän 1 momentti perustuu avoimuusdirektiivin 9 artiklan 2 kohtaan ja ilmoituksen tekemisen määräajan osalta 12 artiklan 2 kohtaan. Viimeksi mainittu direktiivin kohta edellyttää jäsenvaltion säätävän vähintään, että osakkeenomistajan on tehtävä ilmoitus mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään neljän kaupankäyntipäivän kuluessa.

Pykälän 1 momentissa muutetaan voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 3 momentin ensimmäistä virkettä avoimuusdirektiivin 12 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaiseksi täsmentämällä, milloin osakkeenomistajan liputusvelvollisuus syntyy. Lisäksi momenttiin lisättäisiin komission direktiivin (2007/14/EY) 9 artiklan mukainen tulkintasääntö siitä, milloin liputusvelvollisen tahon on katsottava saaneen tiedon liputusvelvollisuuden laukaisevasta liiketoimesta.

Pykälään ehdotetut muutokset täsmentäisivät myös voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 3 momentin toista lausetta, joka koskee myöhemmin toteutuvia oikeustoimia. Direktiivin mukaan liputusilmoitus on tehtävä myöhemmin toteutuvista sopimuksista niiden laatimishetken mukaan, ei sen mukaan, milloin oikeustoimi toteutuu. Esimerkkinä tällaisesta ovat osakkeiden myöhempää hankintaa tai luovuttamista koskevista sopimukset. Perusedellytys ilmoitusvelvollisen oikeustointa koskevasta tietoisuudesta koskee kaikkia osuuden muutostilanteita.

Lainkohdan 2 momentti vastaa voimassaolevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n 1 momentin viimeistä virkettä ja perustuu avoimuusdirektiivin 12 artiklan 3 kohtaan. Esimerkiksi konsernin emoyhtiö voi täyttää ilmoitusvelvollisuuden, jolloin tytäryhtiön ei enää tarvitse tehdä liputusilmoitusta samasta asiasta.

Pykälän 3 momentin säännös on uusi, mutta se perustuu avoimuusdirektiivin 9 artiklan 2 kohtaan ja 15 artiklaan. Momentin mukaan kohdeyhtiön 8 luvun 6 §:n mukaan julkistamien tietojen osakkeiden ja äänien kokonaismääristä tulee olla perustana liputusilmoitukselle. Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaan liputusvelvollisuus syntyy ilmoitusvelvolliselle osakkeenomistajalle myös liikkeeseenlaskijan 8 luvun 6 §:n nojalla julkistamien osakemäärätietojen muuttumisen johdosta. Omistus- ja ääniosuuksien laskemisesta ehdotetaan annettaviksi edelleen tarkempia säännöksiä uudella valtiovarainministeriön asetuksella.

10 §. Kohdeyhtiön julkistamisvelvollisuus. Pykälän 1 momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä ja perustuu avoimuusdirektiivin 12 artiklan 6 kohtaan. Direktiivin kohta edellyttää jäsenvaltion säätävän vähintään, että kohdeyhtiö julkistaa liputusilmoituksen saatuaan ilmoituksen (englanniksi upon receipt), kuitenkin viimeistään kolme kaupankäyntipäivää sen jälkeen. Säännöstä ei ole tarpeen tiukentaa nykyisestä. Liputusilmoitukset voivat saapua kohdeyhtiölle ulkomailta aikaeron takia illalla tai viikonloppuna. Kohdeyhtiöllä voi myös olla ennen liputusilmoituksen julkistamista aihetta tarkistaa tai pyytää täydentämään puutteellisena saapunutta liputusilmoitusta. Nämä seikat voivat hidastaa liputusilmoituksen julkistamista. Kohdeyhtiön on kuitenkin järjestettävä liputusilmoitusten vastaanottaminen selkeällä tavalla ja pyrittävä tekemään saapuneita ilmoituksia koskevat mahdolliset tarkistukset, kuten nykyisin, mahdollisimman joutuisasti, koska liputusilmoituksen sisältävillä tiedoilla voi olla vaikutusta osakkeen arvoon.

Kohdeyhtiön on julkistettava kaikki ilmoituksessa olevat tiedot. Säännös perustuu avoimuusdirektiivin 12 artiklan 2 kohtaan. Uudella valtiovarainministeriön asetuksella on edelleen tarkoitus antaa tarpeelliset tarkemmat säännökset julkistamisesta.

Pykälän 2 momentti sisältää VM:n liputusasetuksen 6 §:n 3 momentin säännöksen, joka ehdotetaan siirrettäväksi puheena olevaan pykälään. Sen mukaan julkistamisvelvollisuutta ei ole tapauksissa, joissa kellään ei ole liputusvelvollisuuttakaan tämän luvun 8 §:n nojalla.

Pykälän 3 momentti on uusi ja perustuu avoimuusdirektiivin 14 artiklaan. Sitä ei pantu täytäntöön lailla (152/2007). Direktiivi edellyttää jäsenvaltion säätävän vähintään, että julkistaminen tapahtuu viimeistään neljäntenä kaupankäyntipäivänä hankinnasta tai luovutuksesta. Viittaus kohdeyhtiön omaan liputusvelvollisuuteen omista osakkeista sisältyy myös 8 luvun 2 §:n 2 momenttiin. Säännöksessä ehdotetaan kohdeyhtiöltä tässä tilanteessa vähintään vastaavaa ripeyttä kuin silloin, kun se saa liputusilmoituksen muulta osakkeenomistajalta. Velvollisuutta ilman aiheetonta viivytystä on kuitenkin tulkittava erilaista mittapuuta käyttäen: kohdeyhtiön voidaan edellyttää olevan perillä omia osakkeita koskevista oikeustoimistaan ajantasaisesti, kun taas muiden osakkeenomistajien oikeustoimia koskevassa julkistamisessa se on riippuvainen saapuneista ilmoituksista.

11 §. Liputusilmoituksessa sekä sen julkistamisessa käytettävä kieli. Liputusilmoituksissa käytettävää kieltä koskeva momentti ehdotetaan siirrettäväksi puheena olevaan pykälään muuttumattomana VM:n liputusasetuksen 5 §:n 4 momentista. Siirto lisää liputussääntelyn selkeyttä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kohdeyhtiön julkistamisessa käytettävästä kielestä viittaamalla 10 luvun 4 §:n 1—3 momentteihin. Liputusilmoituksen julkistaminen kuuluu lain 10 luvun tarkoittamiin säänneltyihin tietoihin, joissa on noudatettava avoimuusdirektiiviin perustuvia säännöksiä. Säännökset vastaavat VM:n liputusasetuksen 7 §:ää.

12 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin valtiovarainministeriön valtuudesta antaa asetuksia. Asetuksella on edelleen tarpeen voida antaa tarkempia säännöksiä liputusvelvollisuudesta, kuten voimassa olevassa laissa, avoimuusdirektiivin täytäntöön panemiseksi sekä direktiivin soveltamisalan ulkopuolella, kansallisen sääntelyvallan puitteissa. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e §:ää ja 11 §:ää. Voimassa oleva VM:n liputusasetus on tarkoitus kumota sekä antaa uusi asetus, johon sisältyisivät voimassa olevan asetuksen säännökset siltä osin, kuin niitä ei ehdoteta siirrettäviksi lakiin.

13 §. Finanssivalvonnan oikeus myöntää poikkeuksia. Pykälän sisältämät poikkeuslupavaltuudet Finanssivalvonnalle vastaavat voimassa olevien arvopaperimarkkinalain 2 luvun 11 §:n 2 ja 3 momenttia. Asiasisällöltään vastaava poikkeuslupavaltuus on sisältynyt jo alkuperäiseen arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 §:ään myöhemmin liputus- ja avoimuusdirektiivien täytäntöönpanon yhteydessä muokattuina.

10 luku Säänneltyjen tietojen jakelu ja saatavilla pito

1 §. Soveltamisala. Pykälä sisältäisi uuden informatiivisen säännöksen luvun säännösten soveltamisalasta. Tämän luvun sääntely perustuu avoimuusdirektiivin kotivaltiosääntelyyn lukuun ottamatta 1 momentissa mainittua poikkeusta, jossa pörssiyhtiön on noudatettava muuta kuin Suomen lakia sekä vastaavasti 2 momentissa mainittua käänteistä tilannetta, jossa arvopaperit ovat hakemuksesta kaupankäynnin kohteena ainoastaan pörssissä eli säännöllisellä markkinalla Suomessa.

2 §. Säännellyt tiedot. Määritelmä on uusi ja perustuu avoimuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohtaan. Pykälä vastaa voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 c §:n 1 momentin luetteloa julkistettavista ja sijoittajien saatavilla pidettävistä tiedoista, kuitenkin siten, että määritelmän ehdotetaan kattavan myös jatkuvan tiedonantovelvollisuuden (6 luku), muun tiedonantovelvollisuuden (8 luku) sekä liputusilmoituksista johtuvan kohdeyhtiön julkistamisvelvollisuuden (9 luku) perusteella annettavat tiedot avoimuusdirektiivin mukaisesti ja ostotarjouksiin liittyvän julkistamisvelvollisuuden (11 luku). Määritelmällä lisätään lain selkeyttä, kun julkistamiseen ja tietojen pitämiseen saatavilla voidaan säännöksissä viitata lyhyesti.

3 §. Säänneltyjen tietojen jakelu ja toimittaminen tiedotevarastoon. Pykälän 1 momentti sisältää liikkeeseenlaskijaa koskevan yleisen velvollisuuden pyrkiä menettelytapoihin, joilla turvataan säänneltyjen tietojen jakelu ja toimittaminen sijoittajien saataville tasapuolisesti ja nopeasti. Pykälän ensimmäinen virke perustuu avoimuusdirektiivin 21 artiklan 1 kohtaan. Direktiivin kohta edellyttää, että liikkeeseenlaskija käyttää tiedotuskanavaa, jonka voidaan kohtuudella olettaa levittävän tiedot tehokkaasti koko Euroopan unionin alueella. Liikkeeseenlaskijan ei ole käytettävä mitään määrättyä tiedotusvälinettä, mutta tiedotuskanavaa valittaessa liikkeeseenlaskijan tulisi kiinnittää huomiota muun muassa arvopaperin omistuksen jakautumiseen ja levinneisyyteen yhteisön alueella.

Säännöksen 1 momentin toinen virke ja 2 momentti vastaavat asiasisällöltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 c §:ää. Avoimuusdirektiivin 21 artiklan 2 kohta velvoittaa jäsenvaltion nimeämään virallisen nimetyn järjestelmän (englanniksi officially appointed mechanism), eli niin sanotun kansallisen tiedotevaraston, jossa säilytetään liikkeeseenlaskijoiden julkistamat säännellyt tiedot. Helsingin Pörssi toimii kansallisena tiedotevarastona Suomessa. Saman momentin mukaan ja perustuen avoimuusdirektiivin 19 artiklan 1 kohtaan liikkeeseenlaskijan on samanaikaisesti kuin se julkistaa tiedot ja toimittaa ne kansalliseen tiedotevarastoon, toimitettava säännellyt tiedot Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonta on katsonut velvollisuuden toimittaa säännellyt tiedot Finanssivalvonnalle täyttyvän, kun liikkeeseenlaskija toimittaa tiedot tiedotevarastoon (5.2b Liikkeeseenlaskijan ja osakkeenomistajan tiedonantovelvollisuus, jakso 6.1, alakohta (6)).

4 §. Säänneltyjen tietojen kieli. Pykälä vastaa VM:n tiedonantovelvollisuusasetuksen 5 luvun 12 §:n 1 sekä 2—4 momentteja, jotka ehdotetaan siirrettäviksi lain selkeyden lisäämiseksi lakiin puheena olevaan lainkohtaan. Säännös vastaa avoimuusdirektiivin 20 artiklaa, jota on esitedirektiivin muutosdirektiivillä muutettu siten, että lainkohdan 3 momentissa mainittu raja-arvo on 50 000 euron sijasta 100 000 euroa. Kielivaatimukset koskevat liikkeeseenlaskijoita, joiden arvopaperit ovat hakemuksesta kaupankäynnin kohteena kyseisellä säännellyllä markkinalla.

5 §. Säänneltyjen tietojen pitäminen saatavilla internetsivuilla. Pykälä sisältää säännöksen liikkeeseenlaskijan velvollisuudesta pitää yleisön saatavilla internetsivuillaan sen tiedotevarastoon toimittamat säännellyt tiedot vähintään viiden vuoden ajan. Säännös vastaa muuten asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 c §:n 2 momenttia, mutta säännöksen soveltamisala laajentuu, koska säännellyt tiedot tämän luvun 2 §:ssä määritelty sisältävän myös 6—9 ja 11 luvun mukaan julkistettavat tiedot.

6 §. Säänneltyjen tietojen pitäminen saatavilla tiedotevarastossa. Säännös vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 d §:ää kuitenkin siten täsmennettynä, että velvollisuutta ei kohdisteta säännellyn markkinan ylläpitäjään, vaan tiedotevaraston ylläpitoon, sillä tiedotevarastoa voi kansallisen viranomaisen niin päättäessä hoitaa jokin muu taho kuin pörssi.

7 §. Finanssivalvonnan ilmoitukset ja toimenpiteet rikkomusten johdosta Euroopan talousalueella. Pykäläin 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa muun ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle ja Euroopan Arvopaperimarkkinaviranomaiselle, jos se havaitsee 6—10 luvun säännöksiä rikottavan. Lainkohta on uusi, mutta se perustuu avoimuusdirektiivin 26 artiklaan. Omnibus I -direktiivi on muuttanut artiklaa siten, että ilmoitus on myös tehtävä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on velvollisuus ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin sijoittajien suojaamiseksi pykälässä mainituin edellytyksin.

8 §. Asetuksenantovaltuus. Asetuksella on tarpeen voida säätää tarkemmin 3 §:ssä annetusta tiedotevarastosta ja 6 §:ssä tarkoitetusta tietojen saatavilla pitämisestä avoimuusdirektiivin sekä komission avoimuusdirektiivin perusteella antamien säädösten täytäntöön panemiseksi. Säännös korvaisi voimassa olevat arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 e §:n 1 momentin 1. virkkeeseen ja 2 momentin 4 kohtaan sisältyvät avoimuusdirektiiviin liittyvät valtuussäännökset.

9 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Säännös on uusi ja koskee Finanssivalvonnan oikeutta antaa tarkempia määräyksiä tässä luvussa tarkoitetusta säänneltyjen tietojen julkistamisesta ja saatavilla pidosta. Tämän luvun sääntely perustuu avoimuusdirektiiviin. Tiedotteiden jakeluun liittyy jatkuvasti kehittyviä teknisiä käytäntöjä, jotka voivat koskea esimerkiksi tietoteknisiä ratkaisuja tai käytettyjä välikäsiä, jotka pitkälti ovat EU-tason suositusten ohjaamia tai muuten kansainvälisiä, mutta joissa toisaalta on joustavasti huolehdittava siitä, että Suomen markkinoille toimitettava informaatio on riittävää ja laadukasta.

IV OSA JULKINEN OSTOTARJOUS JA TARJOUSVELVOLLISUUS

11 luku Julkinen ostotarjous ja tarjousvelvollisuus

Soveltamisala

1 §. Yleinen soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain 11 luvun yleisestä soveltamisalasta. Pykälässä määriteltyä soveltamisalan pääsääntöä laajennettaisiin 2 §:ssä ja rajoitettaisiin 3 §:ssä vastaamaan ostotarjousdirektiivin 4 artiklan säännöksiä sovellettavasta lainsäädännöstä. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan lain 6 luvun 1 §:ää siten, että pykälän 1 momentti vastaisi nykyisen 1 §:n ensimmäistä virkettä ja pykälän 2 momentti nykyisen 1 §:n toista virkettä. Pykälän 1 momentin mukaan 11 luvun säännöksiä sovellettaisiin tarjouduttaessa vapaaehtoisesti tai 19 §:n velvoittamana julkisesti ostamaan Suomessa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevia osakkeita. Momentissa myös määriteltäisiin vapaaehtoinen ja pakollinen ostotarjous, jotka ovat julkisen ostotarjouksen alakäsitteitä.

Julkiseksi ostotarjoukseksi katsottaisiin esimerkiksi tiedotusvälineissä, internetsivuilla tai kirjeitse tehty tarjous ostaa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevia osakkeita tai niihin oikeuttavia arvopapereita. Julkinen ostotarjous ei kuitenkaan olisi tarjous, joka tehdään hyvin suppealle ennalta määritellylle joukolle arvopaperien haltijoita. Tällaisena voidaan pitää joukkoa, joiden kanssa ostotarjouksen tekijä voi tosiasiallisesti neuvotella kaupan ehdoista erikseen.

Julkisen ostotarjouksen sitovuutta arvioidaan varallisuusoikeudellisia oikeustoimia koskevien yleisten sääntöjen mukaan. Säännöksessä tarkoitettu julkinen ostotarjous on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 1 luvussa tarkoitettu sitova tarjous, mikäli tarjouksen sisällöstä ei selkeästi ilmene, että kysymys on arvopaperin omistajille osoitetusta kehotuksesta esittää myyntitarjouksia ilman, että kehotuksen esittäjä olisi sitoutunut ostamaan kysymyksessä olevat arvopaperit. Yleisistä sopimusoikeudellisista periaatteista seuraa, että ostotarjouksen tekijän sidonnaisuuden edellytyksenä on, että vastaus on tarjouksen ehtojen mukainen. Mikäli myyjä haluaa poiketa ostotarjouksen ehdoista, kyse on myyjän alkuperäiselle ostotarjouksen tekijälle esittämästä uudesta tarjouksesta, jonka hyväksymisestä tai hylkäämisestä ostotarjouksen tekijä voi päättää.

Pykälän 2 momentin mukaan 11 luvun säännökset tulisivat sovellettavaksi silloinkin, kun ostotarjous tehdään osakkeeseen oikeuttavasta arvopaperista ja osake on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle Suomessa (1 kohta). Niin ikään säännöksen piirissä olisivat yhtiön muihin osakkeisiin oikeuttavat arvopaperit, jos ne ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla (2 kohta).

Pykälän 3 momentin mukaan 27 §:ää sovellettaisiin tarjouduttaessa julkisesti ostamaan osakkeita, jotka ovat liikkeeseenlaskijan hakemuksesta kaupankäynnin kohteena monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä Suomessa, muttei säännellyllä markkinalla. Tällaisiin osakkeisiin kohdistuviin ostotarjouksiin sovellettaisiin voimassa olevan lain mukaisesti vain keskeisimpiä julkisia ostotarjouksia koskevia säännöksiä. Muilta osin tällaisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelyistä voitaisiin määrätä itsesääntelyssä.

2 §. Säännösten soveltaminen Euroopan talousalueella. Pykälä vastaisi asiallisesti pääosin voimassa olevan lain 1 luvun 1 §:n 10 momenttia. Lisäksi kohdeyhtiön määritelmä siirrettäisiin voimassa olevan lain 6 luvun 3 §:stä. Ostotarjousdirektiivin 4 artiklassa säädetään sovellettavasta lainsäädännöstä. Silloin, kun kohdeyhtiön osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle samassa valtiossa kuin missä yhtiön sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee, ostotarjoukseen sovelletaan yhtiöoikeudellisen kotivaltion lainsäädäntöä (4 artiklan 2 kohdan a alakohta). Jos sen sijaan kohdeyhtiön osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle vain muussa kuin yhtiöoikeudellisessa kotivaltiossa, sovellettava lainsäädäntö riippuu siitä, koskeeko asianomainen kysymys itse tarjousta vai yhtiön toimintaa tai muuta yhtiöoikeudellista seikkaa. Jälkimmäisessä tapauksessa toimivaltainen viranomainen ja sovellettava lainsäädäntö määräytyvät sen ETA-valtion mukaan, jossa yhtiöllä on sääntömääräinen kotipaikka (4 artiklan 2 kohdan e alakohta). Sitä vastoin itse tarjousta koskeva toimivaltainen viranomainen ja tarjoukseen sovellettava lainsäädäntö määräytyvät näissä tilanteissa sen ETA-valtion mukaan, missä arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Jos tällaisia valtioita on useita, ratkaisu perustetaan aikaprioriteettiin (4 artiklan 2 kohdan b alakohta), ja jos prioriteetiltaan samanarvoisia valtioita on useampia, tulee viranomaisten sopia asiasta keskenään uhalla, että muussa tapauksessa päätöksen tekee kohdeyhtiö (4 artiklan 2 kohdan c alakohta).

Kohdeyhtiöön, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa, sovellettaisiin siten ostotarjousdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaan tiettyjä suomalaisia säännöksiä, vaikka kohdeyhtiön arvopaperit olisivatkin kaupankäynnin kohteena vain jollakin muulla Euroopan talousalueen säännellyllä markkinalla. Yhtiöoikeudellisen kotipaikan mukaan määräytyviä säännöksiä ovat ostotarjousdirektiivin mukaan kohdeyhtiön työntekijöille tiedottamista koskevat ja yhtiöoikeuteen kuuluvat seikat, erityisesti määräysvallan tuottavaa osuutta, pakollisesta tarjouksesta myönnettäviä poikkeuksia sekä kohdeyhtiön johdon mahdollisia vastatoimia koskevat säännökset. Pykälässä lueteltaisiin siten ne jäljempänä ehdotettavat säännökset, joilla pannaan 11 lukuun kansallisesti täytäntöön ostotarjousdirektiivin 9—11 ja 14—16 artiklat, 5 artiklan mukainen määräysvaltakynnys sekä 6 artiklan 1 kohdan, 6 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 2 kohdan työntekijöille tiedottamista koskevat säännökset. Lisäksi pykälässä mainittaisiin 11 luvun 9 § ja 28 §, jotka liittyvät ostotarjousdirektiivin valinnaisten 9 ja 11 artiklojen täytäntöönpanoon. Mainituissa artikloissa säänneltyjä kysymyksiä on käsitelty 28 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suosituksessa julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista. Ehdotuksella selvennettäisiin suosituksen soveltamista kohdeyhtiöön, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on Suomessa.

3 §. Soveltamisalan rajoitus. Pykälän 1 momentti perustuisi voimassa olevan lain 6 luvun 16 §:n 2 momenttiin. Soveltamisalan rajoitusta kuitenkin laajennettaisiin, jotta se vastaisi ostotarjousdirektiivin 4 artiklan säännöksiä toimivaltaisesta ETA-valtion. Tarkoituksena olisi, että tilanteessa, jossa ostotarjousdirektiivin mukaan toimivaltainen ETA-valtio on muu kuin Suomi, tämän lain säännöksistä soveltuisi ainoastaan velvollisuus julkistaa (vastavuoroisesti tunnustettu) tarjousasiakirja. Pykälän 2 momentti perustuisi voimassa olevan lain 6 luvun 16 §:n 1 momenttiin ja vastaisi ostotarjousdirektiivin 4 artiklan säännöksiä.

4 §. Omien osakkeiden hankinta julkisella ostotarjouksella. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan lain 1 luvun 2 b §:n ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvää säännöstä, joka mahdollistaa julkisen ostotarjouksen tekemisen omista osakkeista. Lakia kuitenkin tarkennettaisiin niin, ettei omia osakkeita koskevan julkisen ostotarjouksen erityisluonteen takia kaikkia julkisia ostotarjouksia koskevia säännöksiä tarvitsisi noudattaa. Omista osakkeista tehtävässä julkisessa ostotarjouksessa ei esimerkiksi edellytettäisi hallituksen lausuntoa ostotarjouksesta. Lisäksi valtiovarainministeriön asetuksessa säädettäisiin tarkemmin siitä, mitä tietoja tarjousasiakirjassa on annettava omista osakkeista tehtävässä julkisessa ostotarjouksessa.

Määritelmät

5 §. Yksissä tuumin toimivat henkilöt. Pykälässä määriteltäisiin yksissä tuumin toimiminen. Yksissä tuumin toimiminen on nykyisin määritelty tarjousvelvollisuutta koskevassa voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:ssä. Yksissä tuumin toimimiseen viitataan kuitenkin myös ostotarjouksen hinnoittelua koskevissa voimassa olevan lain 6 luvun 11—13 §:ssä. Koska määritelmää käytetään kahdessa eri yhteydessä ja koska ostotarjouksen hinnoittelua koskevat säännökset soveltuvat myös vapaaehtoisiin ostotarjouksiin, määritelmä erotettaisiin itsenäiseksi pykäläksi.

Yksissä tuumin toimimisen määritelmä laajenisi samalla siten, että esimerkiksi määräysvaltayhteisöt olisivat jatkossa myös yksissä tuumin toimivia henkilöitä, kun voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 2 momentissa ne on lueteltu omana kohtanaan osakkeenomistajan ääniosuuteen luettavissa omistuksissa. Syynä muutokselle on se, että voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 2 momenttia sekä 6 luvun 11—13 §:ää vastaavia säännöksiä pyritään yksinkertaistamaan ja selkeyttämään.

Yksissä tuumin toimiminen määriteltäisiin pykälän 1 momentissa. Säännös vastaisi ostotarjousdirektiivin määritelmää yhdessä toimivista henkilöistä. Yksissä tuumin toimivilla henkilöillä tarkoitettaisiin luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä, jotka sopimuksen perusteella tai muutoin toimivat yhteistyössä osakkeenomistajan, ostotarjouksen tekijän tai kohdeyhtiön kanssa tarkoituksenaan käyttää tai hankkia merkittävää vaikutusvaltaa kohdeyhtiössä tai estää julkisen ostotarjouksen toteutuminen. Merkittävällä vaikutusvallalla tarkoitetaan tässä yhteydessä ostotarjousdirektiivin mukaisesti tarjousvelvollisuusrajan ylittävää ääniosuutta eli yli kolmea kymmenesosaa (30 %) kohdeyhtiön osakkeiden äänimäärästä. Määritelmän mukaan esimerkiksi ostotarjouskonsortioon osallistuvat sijoittajat katsottaisiin yksissä tuumin toimiviksi henkilöiksi.

Yksissä tuumin toimimisen määritelmä on merkityksellinen erityisesti tarjousvelvollisuuden syntymisen kannalta. Tarjousvelvollisuutta koskevan sääntelyn tarkoituksena on suojata yhtiön muita osakkeenomistajia tilanteessa, jossa määräysvalta yhtiössä siirtyy tai keskittyy yhdelle osakkeenomistajalle tai yksissä tuumin toimiville tahoille. Luvun 19 §:n mukaan tarjousvelvollisuus syntyy osakkeenomistajalle, jonka ääniosuus kasvaa yli tarjousvelvollisuusrajan. Siten tarjousvelvollisuus syntyy esimerkiksi tilanteessa, jossa aiemmin itsenäisesti toimineet osakkeenomistajat ryhtyvät toimimaan yksissä tuumin.

Yksissä tuumin toimimista tulisi siksi arvioida tosiasiallisen tilanteen perusteella nimenomaan vähemmistöosakkeenomistajan aseman kannalta. Yksissä tuumin voidaan toimia ensinnäkin sopimuksen perusteella, sillä esimerkiksi osakas- ja muilla sopimuksilla voidaan sopia yhtiön pitkäaikaisen toiminnan tai osakaspolitiikan lähtökohdista, kuten esimerkiksi osinkojen jaosta, tulevista osakeanneista, pyrkimyksestä osakkeiden kaupankäynnin lopettamiseen säännellyllä markkinalla tai pyrkimyksestä estää yhtiöön kohdistuvan julkisen ostotarjouksen tekeminen. Sopimuksiin voi lisäksi liittyä osakkeiden luovutusrajoitus, joka voi olla omiaan jähmettämään yhtiön omistusrakennetta ja vähentämään osakkeilla käytävää kauppaa säännellyllä markkinalla. Sen sijaan esimerkiksi pelkästään se, että osakkeenomistajat, joiden yhteenlaskettu ääniosuus ylittää kolme kymmenesosaa (30 %) tai puolet (50 %) kohdeyhtiön äänimäärästä, neuvottelevat potentiaalisen ostajan kanssa osakkeidensa myymisestä tälle erillisenä kauppana tai osana myöhempää julkista ostotarjousta, ei ole yksissä tuumin toimimista. Toisaalta yksissä tuumin voidaan toimia myös ilman nimenomaista sopimustakin, sillä osakkeenomistajien yhdenmukainen käyttäytyminen voi perustua myös muuhun yhteisymmärrykseen. Yksissä tuumin toimiminen edellyttäisi yleensä, että toiminnalla on pidempiaikaisia vaikutuksia kohdeyhtiöön. Osakkeenomistajien yhteistyö yhtiökokousten valmistelussa, kuten sopiminen tietyllä tavalla äänestämisestä yksittäisen yhtiökokouspäätöksen tekemiseksi tai hallituksen jäsenten nimittämiseksi ei kuitenkaan lähtökohtaisesti olisi yksissä tuumin toimimista. Sen sijaan esimerkiksi sukutaustaisissa yhtiöissä tyypilliset menettelyt, joissa perhe- tai sukuneuvostoissa keskustellaan yhtiön pitkäjänteiseen omistajuuteen liittyvistä kysymyksistä tai valmistellaan sukupolvenvaihdoksiin liittyviä järjestelyjä, ovat usein yksissä tuumin toimimista.

Tarjousvelvollisuutta yksissä tuumin toimimisesta perhe- tai sukuyhtiössä ei kuitenkaan yleensä synny, koska sovellettavaksi on tullut voimassa olevan lain voimaantulosäännös, jonka mukaan osakkeenomistajalle ei synny tarjousvelvollisuutta, jos kolmen kymmenesosan (30 %) tai puolen (50 %) osuus yhtiön osakkeiden äänimäärästä on ylittynyt ennen 17.2.2006 ja yksissä tuumin toimiminen on jatkunut keskeytyksettä tämän jälkeen. Vastaavasti uusien listautumisten yhteydessä yksissä tuumin toimivalle perheelle tai suvulle ei 19 §:n perusteella synny tarjousvelvollisuutta, jos yksissä tuumin toimiminen on alkanut jo ennen osakkeen ottamista kaupankäynnin kohteeksi, ja jatkunut keskeytyksettä sen jälkeen. Tarjousvelvollisuus syntyy näissä tilanteissa käytännössä vain silloin, jos yksissä tuumin toimivien ääniosuus on yhtiön osakkeen kaupankäynnin kohteena olon aikana alittanut 30 % tai 50 %, ja se kasvaa myöhemmin takaisin yli tarjousvelvollisuusrajan. Finanssivalvonnalle ehdotetaan lisäksi 26 §:ssä mahdollisuutta myöntää sukupolvenvaihdostilanteissa poikkeuslupa tarjousvelvollisuudesta, mitä täydentää 31 §:ssä ehdotettu määräystenantovaltuus 26 §:ssä tarkoitettujen poikkeusten myöntämisen perusteista.

Voimassa olevan lain säännökseen yksissä tuumin toimimisesta ei sisälly nimenomaista mainintaa yhteistoiminnasta kohdeyhtiön kanssa ostotarjouksen toteutumisen estämiseksi. Rahoitustarkastuksen standardissa 5.2c tällainen toiminta on kuitenkin ostotarjousdirektiiviin perustuen mainittu esimerkkinä yksissä tuumin toimimisesta. Ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisiin periaatteisiin kuuluu, että kohdeyhtiön johto ei saisi evätä arvopaperien haltijoilta mahdollisuutta tehdä päätöstään tarjousehtojen arvioinnin perusteella. Tästä syystä yksissä tuumin toimimisen määritelmä on ostotarjousdirektiivissä ulotettu myös koskemaan yhteistoimintaa kohdeyhtiön tai sen johdon edustajan kanssa ostotarjouksen toteutumisen estämiseksi sen jälkeen, kun ostotarjous on julkistettu tai kun kohdeyhtiö ja osakkeenomistaja ovat saaneet tietoonsa vakavasti otettavan ostotarjousta koskevan yhteydenoton. Tällainen yksissä tuumin toimiminen kuitenkin edellyttäisi osakkeenomistajalta aktiivista yhteistoimintaa kohdeyhtiön kanssa sen jälkeen, kun hän on saanut tiedon ostotarjouksesta tai mahdollisesta ostotarjouksesta. Aktiivisuutta voi osoittaa esimerkiksi se, että osakkeenomistaja kasvattaa aktiivisesti ääniosuuttaan kohdeyhtiössä tai ryhtyy yhdessä kohdeyhtiön kanssa muihin toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on tarjouksen toteutumisen tai yhtiökokouksen koollekutsumisen estäminen. Pelkästään se, että osakkeenomistaja suhtautuu kielteisesti ostotarjoukseen, ei kuitenkaan ole yksissä tuumin toimimista.

Pykälän 2 momentti sisältäisi määritelmän soveltamisen ennakoitavuuden edistämiseksi tyyppitilanteita yksissä tuumin toimivista henkilöistä. Toisaalta yksissä tuumin toimivia henkilöistä ei olisi säännöksessä määritelty tyhjentävästi vaan esimerkinomaisella luettelolla. Kutakin 2 momentin kohtaa sovellettaisiin itsenäisesti, eikä esimerkiksi momentin 1 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden katsottaisi automaattisesti toimivan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden kanssa. Momentin 1 kohdan mukaan yksissä tuumin toimivia henkilöitä olisivat osakkeenomistaja ja tämän määräysvaltayhteisöt ja säätiöt sekä näiden eläkesäätiöt ja -kassat. Yhteisö ja säätiö ovat oikeushenkilöitä.

Momentin 2 kohdan mukaan yksissä tuumin toimivia tahoja olisivat myös kohdeyhtiö, sen kanssa samaan konserniin kuuluvat oikeushenkilöt ja näiden eläkesäätiöt ja eläkekassat. Kohdassa lueteltujen tahojen katsottaisiin aina toimivan yksissä tuumin kohdeyhtiön kanssa tilanteissa, joissa kohdeyhtiö pyrkii estämään ostotarjouksen toteutumisen. Momentin 3 kohdan mukaan osakkeenomistajan, hänen puolisonsa ja heidän vajaavaltaisten jälkeläistensä oletettaisiin toimivan yksissä tuumin. Säännös on uusi, joskin Rahoitustarkastuksen standardissa 5.2c aviopuolisoiden ja heidän vajaavaltaisten jälkeläistensä on lähtökohtaisesti katsottu toimivan yksissä tuumin. Myös Ruotsin lainsäädännössä puolisot ja heidän vajaavaltaiset jälkeläisensä katsotaan yksissä tuumin toimiviksi henkilöiksi. Momentin 3 kohdan mukaan yksissä tuumin toimiviksi henkilöiksi katsottaisiin myös 12 luvun 4 §:n 1 momentin 1—4 kohdissa tarkoitettua sisäpiiriläisen lähipiiriä vastaavat henkilöt.

Koska pykälän 2 momentin 3 kohdan olisi tarkoitus olla vain oletus yksissä tuumin toimimisesta, Finanssivalvonta voisi pykälän 3 momentin mukaan yksittäistapauksessa hakemuksesta erityisestä syystä päättää, ettei näitä henkilöitä ole pidettävä yksissä tuumin toimivina. Pykälän 2 momentin 1 ja 2 kohtia sovellettaessa tällaista mahdollisuutta ei olisi, koska 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden, yhteisöjen ja säätiöiden omistus luetaan nykyisinkin tarjousvelvollisen omistusosuuteen voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla.

6 §. Osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö. Pykälän mukaan ostotarjoussäännöksiä sovellettaessa osakkeenomistajaan rinnastettaisiin henkilö, joka ei omista osakkeita, mutta jonka 20 §:n 1 momentin mukaisesti laskettu ääniosuus ylittää 19 §:ssä tarkoitetun tarjousvelvollisuusrajan. Tarjousvelvollisuus voi syntyä myös muulle henkilölle kuin osakkeenomistajalle, jos tämä tosiasiallisesti voi käyttää osakkeisiin liittyvää äänivaltaa. Pykälä pohjautuisi ostotarjousdirektiiviin (5 art.) ja sillä ensinnäkin selvennettäisiin, että tarjousvelvollisuus syntyy myös silloin, kun määräysvalta kohdeyhtiön osakkeenomistajassa muodostuu tai siirtyy ilman, että kohdeyhtiössä itsessään tapahtuu omistusmuutoksia. Toiseksi pykälällä ulotettaisiin tarjousvelvollisuus koskemaan tilanteita, joissa sijoittaja osakkeita omistamatta tosiasiallisesti kontrolloi osakkeisiin liittyvää äänivaltaa 20 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla esimerkiksi johdannaissopimusjärjestelyin.

Yleiset periaatteet

7 §. Tasapuolisuus. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 2 §:ää.

8 §. Velvollisuus edistää ostotarjouksen toteutumista. Pykälässä säädettäisiin ostotarjouksen tekijää ostotarjouksen ja sen toteuttamiselle asetettujen ehtojen toteutumisen edistämiseen velvoittavasta yleisestä sijoittajansuojaa vahvistavasta periaatteesta. Pykälä olisi uusi ja se täydentäisi 1 luvun 2 §:n kieltoa, jonka mukaan arvopaperimarkkinoilla ei saa menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti eikä muuten sopimattomasti. Samalla pykälä tukisi ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisten periaatteiden kansallista voimassaoloa, sillä periaatteiden on katsottu sisältyvän Suomen lakiin (HE 6/2006 vp). Uudessa ostotarjousdirektiiviin sellaisenaan pohjautumattomassa säännöksessä on ensisijaisesti otettu huomioon Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan lausunto 2009:1, jossa tunnistettu aukko laissa näin korjattaisiin.

Julkisessa ostotarjouksessa ostotarjouksen tekijä sitoutuu hankkimaan kohdeyhtiön arvopapereita tarjouksen ehtojen mukaisesti. Ostotarjouksen tekijä voi asettaa tarjouksen ehdoksi esimerkiksi tietyn omistusosuuden saavuttamisen kohdeyhtiössä. Tarjousta ei lähtökohtaisesti tarvitse toteuttaa, ellei jokin sen toteuttamiselle asetettu ehto täyty ja kyseisen ehdon täyttymättä jäämisellä on huomattava merkitys ostotarjouksen tekijälle suunnitellun yritysoston kannalta. Tarjouksen toteutumatta jääminen ei kuitenkaan saa johtua ostotarjouksen tekijän omasta toiminnasta. Tarjouksen toteuttamiselle asetettavat ehdot eivät saa olla sellaisia, että tarjouksen toteuttaminen on tosiasiassa ostotarjouksen tekijän vapaassa harkinnassa. Sen sijaan esimerkiksi kilpailuviranomaisen päätöksessä asetetut yrityskauppavalvontaan liittyvät ehdot tai ulkopuolisten tahojen rahoitusneuvotteluissa asettamat ehdot voivat olla ostotarjouksen tekijän vaikeasti hyväksyttävissä ja tehdä tarjouksen voimassaolon jatkamisen tai tarjouksen toteuttamisen ostotarjouksen tekijän kannalta epätarkoituksenmukaiseksi.

Pykälän 1 momentissa asetetaan ostotarjouksen tekijälle kielto omilla toimenpiteillään estää tai olennaisesti vaikeuttaa sitä, että julkinen ostotarjous ja sen toteuttamiselle asetetut ehdot täyttyvät. Velvollisuus olla estämättä tai olennaisesti vaikeuttamatta ostotarjouksen ja sen toteuttamiselle asetettujen ehtojen toteutumista kattaisi pykälän 2 momentin mukaisesti myös sen, ettei ostotarjouksen tekijä tai tämän kanssa yksissä tuumin toimiva henkilö lähtökohtaisesti saa ostotarjouksen julkistamisen jälkeen luovuttaa kohdeyhtiön liikkeeseen laskemia osakkeita tai niihin oikeuttavia arvopapereita eikä ryhtyä muuhunkaan toimenpiteeseen, joka voi heikentää tarjouksen toteutumismahdollisuuksia. Kohdeyhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden tai niihin oikeuttavien arvopaperien luovuttamiseen voi olla yllä todetusta huolimatta erityinen syy, kuten luovutus ostotarjouksen tekijän kanssa yksissä tuumin toimivalle henkilölle, ostotarjouksen peruminen, kilpaileva ostotarjous taikka kilpailuviranomaisen päätöksessä asetetut ehdot. Tällaisissakin tilanteissa erityisen syyn olemassaolo edellyttäisi, että ostotarjouksen tekijä julkistaisi erikseen tiedon aikomuksestaan luovuttaa kyseisiä arvopapereita hyvissä ajoin ja vähintään viisi pankkipäivää ennen arvopaperien luovutusta.

Pykälän mukaan ostotarjouksen tekijän velvollisuutena on tehdä todellinen ostotarjous. Tämän vuoksi ostotarjouksen tekijä ei voi omilla toimenpiteillään estää tai olennaisesti vaikeuttaa tarjousta toteutumasta. Konkreettisimmin säädettäisiin rahoituksen varmistamisesta 9 §:n 4 momentissa. Vaikka rahoittajien asettamat ehdot ovat tyypillisiä julkisissa ostotarjouksissa, ne eivät kumoa vaatimusta rahoituksen varmistamiseen ennen ostotarjouksen julkistamista.

Sen sijaan kohdeyhtiöltä ei voida vaatia ostotarjouksen edistämistä. Ostotarjousdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kohdeyhtiön hallituksen on kuitenkin toimittava koko yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukaisesti eikä se saa evätä arvopaperien haltijoilta mahdollisuutta tehdä päätöstään tarjousehtojen arvioinnin perusteella (on the merits of the bid). Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että kohdeyhtiön hallituksen tulee käsitellä sen tai kohdeyhtiön toimitusjohtajan tietoon tulleet tarjoukset asianmukaisesti, jotta yhtiön ja sen osakkeenomistajien etu tulevat asianmukaisesti arvioiduiksi. Tämän velvoitteen toimia koko yhtiön edun mukaisesti katsottiin ostotarjousdirektiiviä täytäntöönpantaesssa sisältyneen Suomessa voimassa olleen vanhan osakeyhtiölain (734/1978) 8 luvun 14 §:n yleislausekkeeseen, jota nykyisin vastaa osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:ssä säädetty johdon huolellisuusvelvoite. Kohdeyhtiön hallitus voi antaa 13 §:n mukaisesti lausunnon, jonka mukaan ostotarjous ei sen mielestä ole osakkeenomistajien edun mukainen. Lausunto voi olla kielteinen eikä kohdeyhtiöllä ole siten myötävaikuttamisvelvollisuutta ostotarjouksen edistämiseen.

Tarjousprosessi

9 §. Ostotarjouksen julkistaminen ja antaminen tiedoksi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 6 luvun 3 §:ää. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus tietojen toimittamiseen julkisen kaupankäynnin järjestäjälle ja Finanssivalvonnalle. Tietojen julkistamismenettelystä säädettäisiin 10 §:ssä. Lisäksi kohdeyhtiön määritelmä siirrettäisiin 2 §:ään.

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin vaatimus, jonka mukaan ostotarjouksen julkistamisesta on myös käytävä ilmi, onko ostotarjouksen tekijä sitoutunut noudattamaan 28 §:n 1 momentissa tarkoitettua suositusta julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista ja jollei ole, perustelut sille, miksei ole sitoutunut. Ehdotus vahvistaa suosituksen asemaa, sillä arvopaperimarkkinoiden itsesääntelyn noudattamista tehostava ja enenevästi vakiintunut noudata tai selitä -periaate (comply or explain) edellyttäisi ostotarjouksen tekijän julkistavan syyn suosituksen sivuuttamiselle. Vastaavalla tavalla listayhtiöiden hallinnointikoodia sovelletaan vakiintuneesti noudata tai selitä -periaatteen pohjalta. Säännöstä sovellettaisiin myös ulkomaisiin ostotarjouksen tekijöihin.

Julkistettujen seikkojen valossa olisi mahdollista arvioida, edistääkö ostotarjouksen tekijä ostotarjouksen toteutumista 8 §:n edellyttämällä tavalla tai rikkooko ostotarjouksen tekijä 1 luvun 2 §:ssä asetettua kieltoa, jonka mukaan arvopaperimarkkinoilla ei saa menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti eikä muuten sopimattomasti. Ehdotusta tukee muutos Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:ään, jossa 1 §:ssä tarkoitettu vapaaehtoisen ostotarjouksen tekijä, 27 §:ssä tarkoitettu ostotarjouksen tekijä, 19 §:ssä tarkoitettu tarjousvelvollinen sekä 5 §:ssä tarkoitettu näiden kanssa yksissä tuumin toimiva sisällytettäisiin muita finanssimarkkinoilla toimivia koskevaan luetteloon, joille voitaisiin määrätä mainitun lain 4 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia. Näistä syistä noudata tai selitä -periaatteeseen pohjautuva suositus olisi luonteeltaan velvoittavampi kuin esimerkiksi Finanssivalvonnan hyvää aropaperimarkkinatapaa ohjeistava suositus. Tämä on perusteltua, koska finanssimarkkinoilla toimivat ovat kyseisen itsesääntelyn luoneet.

Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan Finanssivalvonta voisi kohdeyhtiön hallituksen hakemuksesta asettaa henkilölle, joka on ottanut yhteyttä kohdeyhtiöön tai kohdeyhtiön tieten sen osakkeenomistajiin vakavasti otettavassa ostotarjoustarkoituksessa tai julkisesti ilmoittanut suunnittelevansa ostotarjousta, määräajan, johon mennessä henkilön tulee joko julkistaa ostotarjous tai ilmoittaa, ettei tule tekemään julkista ostotarjousta (put up or shut up). Ostotarjouksen tekemistä suunnitteleva ei voisi siten tarpeettomasti pitkittää tarjouksen julkistamista. Määräaika voitaisiin asettaa kohdeyhtiön hallituksen hakemuksesta, jos tieto suunnitellusta ostotarjouksesta on omiaan aiheuttamaan häiriöitä tai pitkittyvää epävarmuutta kohdeyhtiön tai muiden suunnitellun ostotarjouksen vaikutuspiirissä olevien arvopaperien markkinoiden tavanomaiselle toiminnalle tai vaikeuttamaan liiketoiminnan harjoittamista kohdeyhtiössä kohtuuttoman kauan. Tällaisia ostotarjouksen vaikutuspiirissä olevia arvopapereita voivat olla erityisesti ostotarjouksen tekemistä suunnittelevan liikkeeseen laskemat arvopaperit.

Hallintolain (434/2003) mukaisesti Finanssivalvonnan olisi ennen määräajan asettamista varattava määräajan kohteena olevalle henkilölle tilaisuus tulla kuulluksi. Jos ostotarjousta ei julkisteta määräaikaan mennessä tai jos määräajan kohteena oleva henkilö julkisesti ilmoittaa, ettei tule tekemään julkista ostotarjousta, määräajan kohteena oleva henkilö tai tämän kanssa yksissä tuumin toimiva henkilö ei saa tehdä julkista ostotarjousta määräajan päättymistä tai julkista ilmoitusta seuraavan kuuden kuukauden kuluessa. Julkisen ostotarjouksen tekemistä koskeva rajoitus päättyy, jos muu kuin määräajan kohteena oleva henkilö tai tämän kanssa yksissä tuumin toimiva henkilö tekee julkisen ostotarjouksen kohdeyhtiön arvopapereista.

Säännös tulisi sovellettavaksi tilanteissa, joissa suunniteltu ostotarjous on vakavasti otettava. Säännöksellä mahdollistettaisiin puuttuminen tilanteeseen, jossa pidempiaikainen ostotarjousspekulaatio aiheuttaisi häiriöitä tai pitkittyvää epävarmuutta kohdeyhtiön arvopaperien markkinoille tai kohdeyhtiön toiminnalle. Kohdeyhtiön liiketoiminnan kohtuuttoman vaikeutumisen ja kohdeyhtiön hallituksen toimintamahdollisuuksien heikentymisen estämiseksi on tarpeen nostaa kynnystä ehdollisten, indikatiivisten, vihamielisten ja kohdeyhtiön hallituksen suositusta vaille jäävien ostotarjousten tekemiseen. Vastaavan tyyppinen säännös on voimassa muun muassa Isossa-Britanniassa. Suomessa pörssiyhtiöiden omistajarakenteesta johtuu, että ostotarjoukset ovat vain harvoin olleet vihamielisiä. Toisaalta siitä, että yhteydenotto osakkeenomistajiin on käytännössä välttämätön, voi aiheutua riskejä sisäpiirintiedon leviämiseen ja käyttöön. Mahdollisen ostotarjouksen tekijän ja merkittävien osakkeenomistajien väliset keskustelut voivat alkaa huomattavasti ennen kuin kohdeyhtiö saa asiasta minkäänlaista tietoa. Tällaiset ostotarjousta koskevat keskustelut saattavat kestää pitkän aikaa, mutta ennen niiden saattamista kohdeyhtiön tietoon ne eivät voi kohtuuttomasti vaikeuttaa kohdeyhtiön liiketoimintaa. Suunnitellun ostotarjouksen julkistaminen mahdollisimman ajoissa on tärkeää myös markkinoiden väärinkäytön torjumiseksi, jos suunnitelmasta keskustellaan esimerkiksi kohdeyhtiön osakkeenomistajien kanssa. Ulkomaisissa julkisissa ostotarjouksissa on esiintynyt tilanteita, joissa potentiaalinen ostotarjouksen tekijä julkistaa aikomuksen tehdä julkinen ostotarjous esimerkiksi painostaakseen kohdeyhtiön hallitusta myötämieliseksi ostotarjoukselle. Julkistettu aikomus tehdä ostotarjous saattaa johtua myös siitä, että suunniteltu tarjous on vuotanut julkisuuteen.

10 §. Julkistamisessa noudatettava menettely. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 11 luvussa tarkoitettujen tietojen julkistamismenettelystä. Tarjousasiakirjan julkistamisesta säädettäisiin kuitenkin 11 §:ssä. Vallitsevan käytännön mukaisesti tietojen julkistamisessa, tiedoksi antamisessa ja saatavilla pitämisessä noudatettaisiin pääosin pörssitiedottamisessa noudatettavaa 10 luvussa säädettyä menettelyä. Ostotarjousta koskevien tietojen julkistaminen tapahtuisi siten pörssitiedotteina. Koska pörssillä jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevassa 6 luvun 4 §:ssä säilyisi edelleen velvollisuus julkistaa sellaiset sen tietoon tulleet julkistamattomat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin arvoon, tiedot julkistetaan pörssitiedotteina myös silloin, kun ostotarjouksen tekijän arvopaperit eivät ole kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Julkistamisen käsite on määritelty 1 luvun 10 §:ssä.

Ostotarjouksen tekijän olisi lisäksi aina toimitettava julkistettavat tiedot tiedoksi kohdeyhtiölle ja kohdeyhtiön vastaavasti ostotarjouksen tekijälle. Ostotarjousdirektiivin mukaan julkistettavat tiedot on aina toimitettava tiedoksi kohdeyhtiön ja ostotarjouksen tekijän henkilöstölle.

Voimassa olevaa lakia vastaavasti pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta toimittaa julkistettavat tiedot julkistamisen jälkeen tiedoksi kohdeyhtiön ja ostotarjouksen tekijän henkilöstön edustajalle tai, jollei tällaista ole, henkilöstölle. Velvollisuus antaa tarjous tiedoksi henkilöstön edustajalle tai henkilöstölle koskee ostotarjouksen tekijää ja kohdeyhtiötä kumpaakin omalta osaltaan. Ostotarjouksen tekijällä ei siten ole velvollisuutta antaa tarjoukseen liittyviä tietoja tiedoksi kohdeyhtiön henkilöstön edustajalle tai henkilöstölle.

11 §. Tarjousasiakirja. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia. Lisäksi valtiovarainministeriön asetuksenantovaltuus siirrettäisiin luvun loppuun. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 4 §:ää kuitenkin siten muutettuna, että paitsi tarjousasiakirjassa oleva virhe tai puute myös olennainen uusi tieto, joka käy ilmi ennen tarjouksen voimassaoloajan päättymistä ja jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, olisi viivytyksettä saatettava yleisön tietoon julkistamalla oikaisu tai täydennys samalla tavalla kuin tarjousasiakirja. Vastaava vaatimus on esitteitä koskevassa 4 luvun 14 §:n 1 momentissa.

12 §. Tarjouksen voimassaolo. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi säännös, jonka mukaan ostotarjouksen toteutuskauppoja ei voi tehdä ennen kuin kolme viikkoa on kulunut. Säännös liittyy 16 §:n 3 momentin säännökseen, joka rajoittaa ostotarjouksen hyväksymisten perumisoikeuden kilpailevan ostotarjouksen tilanteessa vain niihin tilanteisiin, joissa ostotarjouksen toteutuskauppoja ei ole vielä tehty. Säännös varmistaisi sen, että kilpailevia ostotarjouksia voitaisiin esittää aina vähintään ostotarjouksen kolmen ensimmäisen viikon aikana. Ostotarjouksen kolmen viikon vähimmäisvoimassaoloaika vastaa voimassa olevan lain vähimmäisaikaa.

Ostotarjouksen toteutuskaupoilla tarkoitetaan oikeustoimia, joilla siirretään ostotarjouksessa myytäväksi tarjottujen arvopaperien omistus- tai äänioikeus ostotarjouksen tekijälle ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Ostotarjouksen hyväksymisprosessissa osakkeenomistaja toimittaa hyväksyntänsä ostotarjouksen tekijälle, tavallisesti osakkeenomistajan arvo-osuustilin tilinhoitajayhteisön kautta. Saadun hyväksynnän perusteella ja ostotarjouksen ehtojen mukaisesti ostotarjouksen hyväksyneen osakkeenomistajan arvo-osuustilille kirjataan luovutusrajoitus kyseisistä osakkeista. Kun ostotarjouksen tekijä toteaa tarjouksen ehtojen täyttyneen ja päättää toteuttaa tarjouksen, tehdään osakekauppa tavallisesti pörssin kaupankäyntijärjestelmässä, jossa ostajana on ostotarjouksen tekijä ja myyjinä tarjouksen hyväksyneet osakkeenomistajat. Osakekaupat selvitetään normaalisti päivänä T+3, jolloin omistusoikeus osakkeisiin siirtyy ostotarjouksen tekijälle tarjousvastiketta vastaan.

Ostotarjouksen tekijä ei saisi ryhtyä oikeustoimiin, joilla siirretään ostotarjoukseen saatujen hyväksyntöjen kattamien arvopaperien omistus- tai äänioikeus ostotarjouksen tekijälle ennen kuin tarjous on ollut voimassa vähintään kolme viikkoa. Paitsi varsinaiset kaupat, joilla siirretään arvopaperien omistusoikeus ostotarjouksen tekijälle, säännös kieltäisi myös esimerkiksi ostotarjouksen ehtoihin sisällytettävän ostotarjouksen tekijälle annettavan valtuutuksen käyttää hyväksyntöjen kattamiin osakkeisiin liittyvää äänioikeutta. Kiellon tarkoituksena on varmistaa se, ettei ostotarjouksen tekijä voi äänioikeuden siirrolla tosiasiallisesti estää kilpailevia ostotarjouksia tai kohdeyhtiön mahdollisuutta ryhtyä puolustustoimenpiteisiin ostotarjouksen johdosta. Kielto ei kuitenkaan koskisi mahdollisia ostotarjouksen ulkopuolisia sopimuksia, kuten mahdollisia suurilta osakkeenomistajilta ennen ostotarjouksen julkistamista saatuja peruuttamattomia sitoumuksia hyväksyä ostotarjous ja äänestää yhtiökokouksessa esimerkiksi ostotarjouksen toteuttamisen edellytyksenä olevan yhtiöjärjestyksen muutoksen puolesta.

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 5 §:n 1 momentin toista virkettä kuitenkin siten, että vaatimus ostotarjouksen voimassaoloajan päättymisen julkistamisesta vähintään kaksi viikkoa etukäteen koskisi myös kymmenen viikon aikarajan puitteissa tehtäviä tarjouksia. Erityinen syy ostotarjouksen voimassaoloajan pidentämiseen yli kymmenen viikon määräajan olisi esimerkiksi se, että ostotarjouksen tekijä on jo julkistanut toteuttavansa ostotarjouksen ja tehnyt ostotarjouksen toteutuskaupat niiden kohdeyhtiön arvopaperien haltijoiden kanssa, jotka ovat hyväksyneet ostotarjouksen kymmenen viikon aikarajan puitteissa. Säännös edesauttaa sitä, että ostotarjouksen tekijä voi ostotarjousta jatkamalla helpottaa erityisesti vähittäissijoittajien mahdollisuuksia luopua arvopapereistaan sen jälkeen, kun ostotarjouksen toteutuminen on varmistunut.

Pykälän 3 momentti vastaisi eräitä teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 6 luvun 5 §:n 2 momenttia. Kielellisellä muutoksella täsmennettäisiin sitä, ettei säännöksessä ole kysymys norminannosta vaan hallintopäätöksestä. Lisäksi 1 momenttiin lisättävän uuden ostotarjouksen toteutuskauppojen tekemistä koskevan rajoituksen johdosta Finanssivalvonnan päätös ostotarjouksen voimassaoloajan pidentämisestä ulotettaisiin koskemaan myös tätä rajoitusta.

13 §. Kohdeyhtiön lausunto ostotarjouksesta. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin selventävällä säännöksellä, jonka mukaan kohdeyhtiön lausunto on liitettävä tarjousasiakirjaan. Lisäksi säännöstä selvennettäisiin niin, että kohdeyhtiön hallitus voi antaa lausuntonsa jo tarjousasiakirjan luonnoksen perusteella, jotta lausunto voitaisiin liittää tarjousasiakirjaan jo ennen Finanssivalvonnan hyväksymistä. Lausunto voidaan antaa myös tarjousasiakirjan luonnoksen perusteella jo ennen kuin lopullinen tarjousasiakirja on toimitettu kohdeyhtiön hallitukselle 11 §:n mukaisesti. Tällainen menettely yksinkertaistaa ostotarjousprosessia erityisesti niin sanotuissa ystävällismielisissä ostotarjouksissa, kun tarjousasiakirjaa ei tarvitse täydentää jälkikäteen kohdeyhtiön hallituksen lausunnolla.

Pykälään lisättäisiin lisäksi uusi 3 momentti, jonka mukaan lausunnossa on myös oltava tieto siitä, onko kohdeyhtiö sitoutunut noudattamaan julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista annettua 28 §:ssä tarkoitettua suositusta ja jollei ole, perustelut sille, miksei ole sitoutunut. Säännös perustuu siihen, ettei ostotarjouksen tekijää voida velvoittaa kertomaan siitä, onko kohdeyhtiö sitoutunut noudattamaan suositusta, sillä tarjous voi olla myös vihamielinen. Tämän vuoksi kohdeyhtiön on itse kerrottava hallituksen lausunnossa, noudattaako se suositusta.

Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 6 §:ää.

14 §. Kohdeyhtiön yhtiökokouksessa päätettävät asiat. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin yhtiön elinten toimivallan jaosta. Säännös lisää osakkeenomistajien päätäntävaltaa. Pykälän mukaan kohdeyhtiön yhtiökokous päättäisi suunnatusta annista sekä muista toimista ja järjestelyistä, jotka estävät tai saattavat estää tai olennaisesti vaikeuttaa kohdeyhtiön hallituksen tietoon tulleen julkistetun ostotarjouksen tai sen olennaisten ehtojen toteutumista. Ostotarjouksen edellytettäisiin olevan julkistettu, sillä velvollisuus julkistaa syy olla kutsumatta yhtiökokousta koolle olisi ongelmallinen tilanteessa, jossa ostotarjousta ei ole vielä julkistettu ja tieto tarjousta koskevasta yhteydenotosta muodostaa sisäpiirintietoa. Lisäksi julkistamisedellytyksestä seuraa, että pykälä koskisi vain kohdeyhtiön hallituksen tietoon tulleita vakavasti otettavia ostotarjouksia. Yhtiökokous voidaan kuitenkin jättää kutsumatta koolle, jos siihen on painava erityinen syy eikä yhtiökokouksen koolle kutsumatta jättäminen ole vastoin osakeyhtiölain 1 luvun eikä ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisiä periaatteita. Jollei kohdeyhtiön yhtiökokousta kutsuttaisi koolle, tulisi kohdeyhtiön hallituksen perustella ja julkistaa painava erityinen syy siihen. Tällainen syy voi olla esimerkiksi se, että ostotarjous ei hallituksen perustellun käsityksen mukaan ole osakkeenomistajien etujen mukainen, tarjottu vastike on vallitsevaa pörssikurssia alempi tai että ostotarjous on ilmeisen vihamielinen ja tarkoitettu haittaamaan kohdeyhtiön liiketoimintaa tai jos ostotarjoukselle on asetettu sellaisia ehtoja, ettei yhtiökokouksen käsittely ole tarkoituksenmukaista. Kohdeyhtiön hallituksen toimimisvelvollisuus pohjautuu tällöin osakeyhtiölain 1 luvun 5 §:ssä säädettyyn yhtiön toiminnan tarkoitukseen ja 1 luvun 8 §:ssä säädettyyn velvollisuuteen edistää huolellisesti toimien yhtiön etua. Molemmat säännökset korostavat yhtiön kaikkien osakkeenomistajien yhteistä etua.

Pykälällä pantaisiin voimassa olevaa lakia sitovammin ja täsmällisemmin täytäntöön ostotarjousdirektiivin 9 artiklan 2—4 kohdat. Säännöksen tausta on kuvattu laajemmin Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistustyöryhmän muistion liitteessä 2 ”Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan tulevaisuus ja sen vaihtoehdot”.

Kohdeyhtiön johdon toimintaa ja puolustautumistoimenpiteitä julkisessa ostotarjouksessa (post-bid defences) koskevan, ostotarjousdirektiivin 9 artiklan täytäntöönpanon täydentäminen on osoittautunut tarpeelliseksi. Voimassa olevassa laissa on pantu täytäntöön laintasoisesti pelkästään kohdeyhtiön hallituksen lausuntoa koskeva 9 artiklan 5 kohta. Muilta osin 9 artiklaa ei kuitenkaan ole tarkoitus edelleenkään panna täytäntöön sanamuodon mukaisesti sellaisenaan (toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa), koska velvollisuutta kohdeyhtiön yhtiökokouksen koollekutsumiseen koskevat ostotarjousdirektiivin sanamuodot ovat ongelmallisia. Sen sijaan on riittävää, että kohdeyhtiön hallituksen perustelema ja julkistama painava erityinen syy, jonka nojalla yhtiökokous jätetään kutsumatta koolle, ei ole vastoin osakeyhtiölain 1 luvun eikä ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisiä periaatteita. Siten pykälä osoittaisi selvästi, ettei kohdeyhtiön hallituksella ole vapaata harkintavaltaa siitä, kutsuuko se yhtiökokouksen koolle ja täydentäisi näin kohdeyhtiön puolustautumistoimenpiteisiin liittyvää osakeyhtiölain sääntelyä. Tämä olisi myös sopusoinnussa osakeyhtiölain kokonaisuudistuksen tavoitteiden kanssa, jossa osakeyhtiölaista poistettiin arvopaperimarkkinaoikeudellinen aines. Ehdotus nojaisi siten osakeyhtiölain säännöksiin ja yleisiin periaatteisiin.

Suomi on ilmoittanut komissiolle panneensa ostotarjousdirektiivin 9 artiklan täytäntöön (opt-in) lakisääteisen itsesääntelyn keinoin. Tämä täytäntöönpanotapa on kuitenkin useasta syystä eli lakisääteisen itsesääntelyn toteutumisen vaillinaisuuden, osakeyhtiölain säännösten ja periaatteiden puuttuvan viranomaisvalvonnan sekä niiden mahdollisen asiallisen riittämättömyyden vuoksi osoittautunut puutteelliseksi, eikä itsesääntelyyn sekä osakeyhtiölain säännöksiin ja yleisiin periaatteisiin viittaaminen enää ole näistä syistä riittävää. Ehdotus merkitsee myös luopumista komissiolle tehdystä ilmoituksesta ja siihen liittyneestä Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan sääntelystä laissa. Yrityskauppalautakuntaa koskevan sääntelyn kumoaminen edellyttää sekin 9 artiklan täytäntöönpanon täydentämistä. Lautakunnan sääntely voimassa olevan lain 6 luvun 17 §:ssä perustuu ostotarjousdirektiivin 9, 11 ja 12 artiklojen täytäntöönpanoon lakisääteisen itsesääntelyn keinoin eikä lakisääteisen itsesääntelyn erottaminen ostotarjousdirektiivin kansallisesta täytäntöönpanosta ole täysin mahdollista.

Koska yrityskauppalautakunta ei ole markkinakäytännössä saavuttanut sellaista sille suunniteltua asemaa, joka olisi vastannut sen esikuvina pidettyjä Iso-Britannian ja Ruotsin vastaavia toimielimiä, itsesääntelyn toteutuminen on jäänyt vaillinaiseksi. Jos lautakunta sen sijaan olisi saavuttanut markkinakäytännössä vahvemman aseman ja harjoittanut aitoa ratkaisutoimintaa, olisi komissiolle voitu edelleen väittää, että ostotarjousdirektiivin 9 artiklan täytäntöönpano on toteutettu osaksi lakisääteisen itsesääntelyn keinoin.

Toinen ongelma on puutteellinen valvonta. Osakeyhtiölain noudattamista valvovat kunkin yhtiön osakkeenomistajat, tilintarkastajat ja velkojat sekä media. Finanssivalvonta ei ole toimivaltainen valvomaan osakeyhtiölain säännösten ja yleisten periaatteiden noudattamista. Ostotarjousdirektiivin 4 artiklan 1 kohta edellyttää kuitenkin ostotarjousdirektiivin mukaisen toimivaltaisen viranomaisen nimeämistä toteuttamaan säännösten noudattamisen valvontaa. Myöskään yrityskauppalautakunta, joka on ilmoitettu toiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi, ei ole toimivaltainen valvomaan osakeyhtiölain noudattamista.

Kolmanneksi on ongelmallista, että ostotarjousdirektiivin 9 artiklaa saattaa olla mahdollista kiertää osakeyhtiölain säännöksistä huolimatta, sillä artikla liittyy ennen muuta liikkeeseenlaskun järjestämiseen. Osakeyhtiölain 9 luvun 3 §:n mukaisesta osakkeenomistajien etuoikeudesta osakeannissa annettaviin osakkeisiin säädetty poikkeus eli suunnatun annin järjestämisen yhtiön kannalta painavasta taloudellisesta syystä salliva osakeyhtiölain 9 luvun 4 § ei kata kaikkia ajateltavissa olevia puolustautumistilanteita (poison pill, sale of crown jewels). Vaikka painavan taloudellisen syyn vaatimus korostaa osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:ssä säädettyä, lain soveltamisen kannalta keskeistä yhdenvertaisuusperiaatetta silloin, kun kysymys on osakkeenomistajan etuoikeudesta poikkeamisesta, suunnattujen antien laintasoinen sääntely on osakeyhtiölaissa sangen suppeaa. Kohdeyhtiö voi siten puolustautua ostotarjoukselta toimenpiteillä, joista vain osa olisi vietävä yhtiökokouksen käsiteltäväksi osakkeenomistajien päätöksenteko-oikeutta korostavan ostotarjousdirektiivin 9 artiklan 2—4 kohdan mukaisesti.

Yhtiön osakkeiden tuottamiin taloudellisiin tai hallinnollisiin oikeuksiin sekä osakkeiden arvoon tai määrään tehtävät muutokset osake- tai pääomarakenteeseen vaativat käytännössä aina yhtiökokouksen päätöksen tai hallituksen valtuutuksen osakeyhtiölain erityissäännösten mukaisesti. Suunnattua antia, suunnattua omien osakkeiden hankkimista ja yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevasta päätöksestä on päätettävä yhtiökokouksessa määräenemmistöllä. Pykälässä tarkoitettujen toimien ja järjestelyjen piiriin voisi kuulua suunnatun osakeannin lisäksi muun muassa yhtiöjärjestyksen muuttaminen, varojenjako, osakkeiden muuntaminen toisenlajisiksi sekä merkittävät liiketoimet. Ostotarjouksen julkistaminen ei itsessään kuitenkaan estä kohdeyhtiön hallitusta ryhtymästä yritys- tai muihin vastaaviin järjestelyihin tai jatkamasta jo vireillä olevien järjestelyjen suunnittelua ja toimeenpanoa, jos se on yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien edun mukaista. Osakeyhtiölain nojalla hallituksen velvollisuutena on aina ja myös ostotarjoustilanteessa edistää yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etua yhdenvertaisuus- ja huolellisuusvelvoitteita noudattaen. Yhdenvertaisuusperiaate estää määräysvallan väärinkäytön ja kieltää kaikenlaisen epäoikeutetun taloudellisen edun antamisen esimerkiksi enemmistöosakkaalle vähemmistöosakkaan kustannuksella.

Pykälän tarkoituksena ei siten ole johtaa keskeneräisten hankkeiden torjumiseen liian aikaisin eikä estää esimerkiksi liiketoiminnan divestointistrategian toteuttamista. Kohdeyhtiön kiinnostavuutta ostotarjouksen tekijän kannalta on mahdollista laskea esimerkiksi yhtiön voittoeriä tai muuta jaettavissa olevaa vapaata omaa pääomaa jakamalla tai omia osakkeita lunastamalla taikka merkintähintaa tai mahdollista nimellisarvoa alentamalla. Varojen jakamista koskevat osakeyhtiölain 13 luvun säännökset edellyttävät yhtiökokouksen päätöstä tai hallituksen valtuuttamista päättämään varojenjaosta sen muodosta riippumatta. Huomattavien liiketoimintojen myyminen on lähtökohtaisesti yhtiön hallituksen toimivallassa, jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty. Toisaalta kannattavien liiketoimien myyminen usein laskee pitkällä aikavälillä yhtiön osakkeen arvoa. Yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja tai hallintoneuvosto ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen toimenpide voidaan tehdä vain kaikkien osakkeenomistajien suostumuksella. Yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen toimenpide on kielletty ja pätemätön.

Yhtiön huomattavan liiketoiminnan myyminen edellyttää käytännössä osakkeenomistajien suostumusta, jotta yhtiön johto voi varmistua korvausvastuun välttämisestä. Osakkeenomistajat voivat lisäksi yksimielisinä tehdä yksittäistapauksessa päätöksen hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa. Myös julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen mukaan päätökset, joiden tarkoituksena on estää tarjouksen toteutuminen, voivat olla yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisia. Osakkeenomistaja voi ajaa yhtiökokousta vastaan moitekannetta, mutta ei hallitusta vastaan, mikä myös lisää hallituksen velvollisuutta toimia huolellisesti.

Osakeyhtiölain 6 luvun 7 §:ssä säädetään hallituksen oikeudesta saattaa osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n mukaiseen hallituksen yleistoimivaltaan kuuluva asia yhtiökokouksen päätettäväksi. Hallituksen yleistoimivaltaa rajoittavia poikkeuksia, jotka liittyvät erityisesti yritysjärjestelyihin, on sekä osakeyhtiölaissa itsessään että erityislainsäädännössä, kuten vakuutusyhtiölaissa (521/2008). Sulautumista ja jakautumista koskevissa osakeyhtiölain 16 luvun 9 §:ssä ja 17 luvun 9 §:ssä samoin kuin vakuutuskannan luovuttamista koskevassa vakuutusyhtiölain 21 luvun 8 §:ssä säädetään lisäksi kahden kolmasosan määräenemmistövaatimuksesta. Vakuutuskannan luovuttaminen, jota on käytännössä käytetty sulautumisen asemesta, on julkisen ostotarjouksen tavoin rinnastettavissa yhtiön liiketoiminnan myyntiin ja vastaaviin merkittäviin yritysjärjestelyihin. Oikeuskäytännössä hallituksen päätös liiketoiminnan huomattavan osan myymisestä on katsottu pätemättömäksi silloin, kun se ei ole tapahtunut yhtiön liiketoiminnan edistämiseksi (KKO 1960 II 139). Yhtiökokouksen toimivalta ja sen suhde hallituksen yleistoimivaltaan edellyttää kuitenkin, että hallituksen velvollisuudesta saattaa julkista ostotarjousta koskeva asia yhtiökokouksen päätettäväksi säädetään nimenomaisesti.

Koska edellytyksenä olisi, että ostotarjous on tullut kohdeyhtiön hallituksen tietoon, velvollisuudesta yhtiökokouksen koollekutsumiseen seuraisi, ettei osakeantivaltuutusta ostotarjoukseen varautumiseksi voitaisi hankkia yhtiökokoukselta etukäteen. Siten myöskään tilanteessa, jossa yhtiökokoukselta on jo saatu osakeantivaltuutus, hallitus ei voisi esimerkiksi käyttää valtuutusta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen järjestämällä nopeutetun tarjousmyynnin. Sen sijaan yhtiökokouksen suostumuksen hankkiminen jälkikäteen olisi mahdollista, jos osakkeiden tarjousmyynti on ollut ehdollinen yhtiökokouksen myöhemmälle osakeantipäätökselle (conditional placement). Painavana taloudellisena syynä ei kuitenkaan koskaan voida pitää osakekaupoista johtuvien omistussuhteiden muutosten estämistä tai tietyn osakkeenomistajan enemmistöaseman turvaamista (HE 109/2005 vp). Tämän niin sanotun omistuksen betonoinnin lisäksi suunnattua antia ei voida pitää yhtiön edun mukaisena esimerkiksi, kun annin ilmeisenä tarkoituksena on säilyttää todellinen määräysvalta yhtiössä tietyllä osakkeenomistajataholla silloin, kun äänivaltasuhteet yhtiössä ovat olennaisesti muuttuneet yhtiön osakkeilla tai optio- tai vaihtovelkakirjoilla tehtyjen kauppojen seurauksena (HE 11/1992 vp). Sen sijaan tarjousmyynti tai muu kustannustehokas ja tavanomaista varainhankintaa nopeampi tapa hankkia oman pääoman ehtoista rahoitusta omistajapohjan laajentamiseksi voidaan katsoa painavaksi taloudelliseksi syyksi. Tapauskohtaisesti on aina arvioitava, onko suunnattu osakeanti kokonaisuutena arvioiden osakkeenomistajien yhteisen edun mukainen. Osakeyhtiölain 1 luvun lisäksi muukin yhtiöoikeudellinen sääntely, kuten osakeanteja koskeva osakeyhtiölain 9 luku, on merkityksellinen pykälän tarkoittamissa tilanteissa.

Vaikka osakeyhtiölain mainitut perustelut (ja lisäksi HE 89/1996 vp) johdon yleisistä velvollisuuksista ja suunnatun annin nimenomainen sääntely katsottaisiinkin ostotarjousdirektiivin riittäväksi täytäntöönpanoksi, suunnattuja anteja koskeva sääntely ei täytä ostotarjousdirektiivin 4 artiklan vaatimusta toimivaltaisesta viranomaisesta, koska osakeyhtiölain säännösten ja niiden perustelujen noudattamista ei mikään viranomainen valvo ostotarjousdirektiivin edellyttämällä tavalla. Myöskään yleisten tuomioistuinten harjoittama valvonta jälkikäteisenä ja puutteellisten valtuuksien johdosta ei täytä ostotarjousdirektiivin vaatimusta toimivaltaisesta viranomaisesta.

15 §. Ostotarjouksen ehdot. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ostotarjouksen ehdoista. Vapaaehtoisen ostotarjouksen tekijä voisi asettaa ehtoja ostotarjouksen toteuttamiselle. Pakollinen ostotarjous puolestaan voisi olla ehdollinen vain tarvittavien viranomaispäätösten saamiselle. Ostotarjouksen tekijän olisi aina ilman aiheetonta viivytystä julkistettava tieto ostotarjouksen ehtojen täyttymisestä. Julkistamisvelvollisuus syntyisi silloin, kun kaikki ostotarjouksen toteuttamiselle asetetut ehdot ovat täyttyneet. Ostotarjouksen tekijä voi kuitenkin julkistaa erikseen myös tiedon tarjouksen toteutumisen kannalta olennaisten yksittäisten ehtojen täyttymisestä. Koska ostotarjouksen tekijä usein ostotarjouksen ehdoissa varaa oikeuden luopua vetoamasta joihinkin ostotarjouksen toteuttamiselle asetettuihin ehtoihin, ostotarjouksen tekijän tulee myös ilman aiheetonta viivytystä julkistaa tieto siitä, jos tämä luopuu vaatimasta ehtojen täyttymistä.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 6 luvun 7 §:ää vastaavasti ostotarjouksen ehtojen muuttamisesta.

16 §. Ostotarjouksen hyväksymisen sitovuus. Pykälässä säädettäisiin ostotarjouksen hyväksymisten sitovuudesta. Ostotarjouksen tekijä varaa käytännössä itselleen usein laajan oikeuden luopua ostotarjouksen toteuttamiselle asettamistaan ehdoista tai muuttaa niitä. Tällä ostotarjouksen tekijä pyrkii varmistamaan itselleen mahdollisimman suuren liikkumavaran olosuhteiden mahdollisesti muuttuessa ostotarjouksen julkistamisen jälkeen. Jotta ostotarjouksen ehdot olisivat kohtuulliset myös ostotarjouksen kohteena olevien kohdeyhtiön arvopaperien haltijoiden kannalta, laissa on tarpeen säätää nimenomaisesti kohdeyhtiön arvopaperien haltijoiden oikeudesta perua antamansa hyväksyminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että tällaisissa ostotarjouksissa ostotarjouksen hyväksyneet kohdeyhtiön arvopaperien haltijat voisivat perua hyväksymisensä ostotarjouksen voimassaoloaikana, kunnes ostotarjouksen tekijä on julkistanut joko kaikkien ostotarjouksen ehtojen täyttyneen tai luopuneensa vaatimasta niiden täyttymistä. Muissa ostotarjouksissa perumisoikeus syntyisi pykälän 2 momentin mukaan silloin, jos ostotarjouksen voimassaoloaika on yli kymmenen viikkoa, eikä ostotarjouksen toteutuskauppoja ole tehty. Lisäksi perumisoikeudesta kilpailevien ostotarjousten tilanteessa säädettäisiin pykälän 3 momentissa niin, että perumisoikeus ulottuisi siihen saakka, kunnes ensimmäisen tarjouksen toteutuskaupat on tehty. Yhdessä 11 §:n 2 momentin kolmannen virkkeen ja 12 §:n 1 momentin toisen virkkeen kanssa säännös varmistaisi sen, että kilpaileva ostotarjous voitaisiin tehdä aina vähintään neljän viikon kuluessa siitä, kun ostotarjous on julkistettu.

17 §. Kilpaileva tarjous. Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat eräitä teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 6 luvun 8 §:n 1 ja 3 momentteja. Tietojen julkistamista koskevasta menettelystä säädettäisiin 10 §:ssä. Voimassa olevan lain 6 luvun 8 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä ei sisällytettäisi enää lakiin. Säännös korvattaisiin 16 §:n 3 momentin säännöksellä ostotarjouksen hyväksymisten sitovuudesta.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi kohdeyhtiön hakemuksesta asettaa kilpailevien ostotarjousten tekijöille määräajan, jonka jälkeen nämä eivät voisi enää muuttaa ostotarjouksen ehtoja. Säännöksellä mahdollistettaisiin puuttuminen tilanteisiin, joissa kohdeyhtiön liiketoiminnalle aiheutuisi haittaa pitkäaikaisesta kilpailevien ostotarjousten tilanteesta. Määräaika voitaisiin asettaa, jos kilpailevat ostotarjoukset olisivat omiaan vaikeuttamaan liiketoiminnan harjoittamista kohdeyhtiössä kohtuuttoman kauan. Hallintolain mukaisesti Finanssivalvonnan olisi ennen määräajan asettamista varattava kilpailevien ostotarjousten tehneille tilaisuus tulla kuulluksi. Säännöksessä ei siten olisi kysymys norminannosta vaan hallintopäätöksestä.

18 §. Ostotarjouksen tulos. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia sen vuoksi, että tietojen julkistamista koskevasta menettelystä säädettäisiin 10 §:ssä. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 9 §:ää.

Tarjousvelvollisuus

19 §. Pakollinen ostotarjous. Tarjousvelvollisuuden pääsääntö esitettäisiin erillisessä pykälässä. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 1 momenttia.

20 §. Ääniosuuden laskeminen. Pykälässä säädettäisiin tarjousvelvollisuuden synnyttävän ääniosuuden laskemisesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mitkä osakkeet luettaisiin osakkeenomistajan ääniosuuteen. Momentin 1—3 kohdat vastaisivat 5 §:n yksissä tuumin toimivien henkilöiden määritelmä huomioon ottaen voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 2 momenttia. Momentin 4 kohdan säännös olisi uusi. Sen mukaan tarjousvelvollisuuden synnyttävään ääniosuuteen luettaisiin myös osakkeet, joihin liittyvää äänivaltaa osakkeenomistaja on sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella oikeutettu käyttämään tai ohjaamaan. Tällainen järjestely voisi liittyä yksissä tuumin toimimiseen tai muistuttaa tällaista toimintaa, jolloin ohjaaminen ei vielä välttämättä edellytä oikeutta määrätä äänioikeuden käytöstä. Säännöstä täydentää 31 §:ssä ehdotettu määräystenantovaltuus 20 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun sopimuksen tai muun järjestelyn perusteista.

Säännös soveltuisi mihin tahansa järjestelyyn, jossa osakkeenomistaja tai osakkeenomistajaan rinnastettava henkilö tosiasiallisesti kontrolloisi sopimuksen tai järjestelyn kohteena oleviin osakkeisiin liittyviä ääniä. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun sijoittaja on sitoutunut hankkimaan osakkeet termiinisopimuksella. Täyttääkseen velvollisuutensa toimittaa osakkeet määräpäivänä ja suojatakseen oman taloudellisen riskinsä termiinisopimuksen vastapuolena oleva taho hankkii osakkeet itselleen. Koska johdannaissopimuksen kohteena oleviin osakkeisiin liittyvä taloudellinen intressi on termiinisopimuksen tehneellä sijoittajalla, saattaa tällä olla intressi pyrkiä käyttämään myös johdannaissopimuksen kohteena oleviin osakkeisiin liittyvää äänivaltaa. Säännös ei edellytä sitä, että osakkeet toimitettaisiin sijoittajalle johdannaissopimuksen päätyttyä, vaan ratkaisevaa on se, ohjaako sijoittaja sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella tosiasiallisesti osakkeisiin liittyvän äänioikeuden käyttöä. Muun muassa Saksassa ja Italiassa on esiintynyt tapauksia, joissa tarjousvelvollisuutta koskevia säännöksiä on vältetty johdannaissopimuksien avulla. Johdannaissopimusten käyttö toisaalta tehostaa markkinoiden toimintaa, ja niiden käytön mahdollistamiseksi säännöksen käytännön soveltamisalan määrittäminen jäisi paljolti Finanssivalvonnan näkemysten varaan.

Pykälän 2 ja 3 momentit vastaisivat eräitä teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 3 ja 4 momenttia.

21 §. Poikkeukset velvollisuudesta tehdä pakollinen ostotarjous. Pykälässä säädettäisiin tarjousvelvollisuuden soveltamisalaa suoraan lain nojalla rajaavista poikkeuksista. Pykälän 1—3 momentit vastaisivat eräitä teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 6 luvun 10 §:n 5—7 momenttia. Pykälän 4 ja 5 momentit olisivat uusia. Pykälän 4 momentin mukaan pelkkä yksissä tuumin toimiminen vapaaehtoista julkista ostotarjousta tehtäessä ei synnyttäisi tarjousvelvollisuutta, jos yksissä tuumin toimiminen rajoittuu yksinomaan julkisen ostotarjouksen tekemiseen. Säännöksellä on tarkoitus mahdollistaa sellaiset vapaaehtoiset ostotarjoukset, joissa ostotarjouksen tekijöinä on useampi henkilö, jotka yhdessä omistavat yli kolme kymmenesosaa (30 %) kohdeyhtiön äänistä. Koska tällaisissa niin sanotuissa konsortiotarjouksissa ostotarjouksen tekijät tavoittelevat määräysvaltaa kohdeyhtiössä, katsotaan heidät 5 §:n perusteella yksissä tuumin toimiviksi henkilöiksi. Tarjousvelvollisuuden perusteella tehtävän pakollisen ostotarjouksen toteuttamiselle ei 15 §:n 1 momentin mukaan voisi asettaa muita ehtoja kuin tarvittavien viranomaispäätösten saamisen. Koska muiden osakkeenomistajien suoja toteutuu vapaaehtoisen ostotarjouksen kautta ja yksissä tuumin toimiminen rajoittuu julkisen ostotarjouksen tekemiseen, ei kohdeyhtiön muita osakkeenomistajia ole tarpeen suojata rajoittamalla mahdollisuuksia asettaa ehtoja ostotarjouksen toteuttamiselle. Myös ostotarjousdirektiivi sallii poikkeuksen, koska ostotarjousdirektiivi edellyttää tarjousvelvollisuuden syntymistä vasta sen jälkeen, kun tarjousvelvollisuusrajan ylittävän ääniosuuden omistavat yksissä tuumin toimivat henkilöt hankkivat lisää osakkeita muutoin kuin julkisen ostotarjouksen kautta.

Pykälän 5 momentissa puolestaan sallittaisiin pakollisen ostotarjouksen vaihtoehtona se, että tarjousvelvollinen tai jokin yksissä tuumin toimivista henkilöistä luopuisi tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudesta kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä. Tarjousvelvollisuudesta vapautumisen edellytyksenä on tällöin, etteivät tarjousvelvollinen ja tämän kanssa yksissä tuumin toimivat henkilöt käytä kohdeyhtiössä äänivaltaa ja että tarjousvelvollinen julkistaa välittömästi tiedon aikeistaan luopua tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudesta ja osuuden vähenemisestä tarjousvelvollisuusrajan alle. Poikkeuksen soveltaminen kieltää kaiken äänivallan käytön kohdeyhtiössä, kunnes tarjousvelvollisen ääniosuus on laskenut tarjousvelvollisuusrajan alle. Tällä on tarkoitus estää mahdolliset väärinkäytökset tilanteissa, joissa tarjousvelvollisuusrajan ylittävä ääniosuus on niin suuri, että tarjousvelvollinen voisi tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa yhtiökokouksessa jo pelkällä kolmen kymmenesosan (30 %) ääniosuudellakin. Tarjousvelvollisen on lisäksi julkistettava tieto aikeestaan luopua tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudesta tarjousvelvollisuuden syntymistä koskevan tiedon julkistamisen yhteydessä. Tieto ääniosuuden vähentymisestä alle tarjousvelvollisuusrajan on julkistettava välittömästi.

Pykälässä säädettyjen tarjousvelvollisuuden soveltamisalaa rajaavien poikkeusten lisäksi 27 §:ssä säädettäisiin voimassa olevan lain 6 luvun 15 §:ää täsmällisemmällä tavalla Finanssivalvonnan mahdollisuudesta myöntää poikkeuslupa tarjousvelvollisuudesta.

22 §. Menettely pakollisessa ostotarjouksessa. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia sen vuoksi, että tietojen julkistamista koskevasta menettelystä säädettäisiin 10 §:ssä. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 14 §:ää.

Tarjouksen hinnoittelu

23 §. Tarjousvastike pakollisessa ostotarjouksessa. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 11 §:ää. EFTA-tuomioistuimen 10.12.2010 antaman ratkaisun (Case E-1/10 Periscopus AS and Oslo BØrs ASA and Erik Must AS) ostotarjousdirektiivin 5 artiklan 4 kohdan mukaisesta käyvästä hinnasta ei ole katsottu aiheuttavan muutostarvetta sääntelyyn.

24 §. Tarjousvastike vapaaehtoisessa ostotarjouksessa. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin voimassa olevan lain 6 luvun 12 §:n 2 momentin perusteluissa (HE 6/2006 vp) mainitulla oikeudella hinnoitella vapaasti vapaaehtoinen, kaikkiin oman pääoman ehtoisiin arvopapereihin kohdistuva ostotarjous. Joissakin tilanteissa tasapuolisen kohtelun vaatimus saattaa edellyttää tietynlajisen vastikkeen tarjoamista, kuten silloin, kun joillekin osakkeenomistajille tarjotaan osakevaihtoa. Pykälän 1 momentin uudeksi toiseksi virkkeeksi lisättäisiin edellytys noudattaa 7 §:ssä säädettyä vaatimusta tasapuolisesta kohtelusta. Lisäksi pykälään tehtäisiin lisäksi teknisluonteisia muutoksia. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 12 §:ää.

25 §. Hankinnat tarjousaikana ja sen jälkeen. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia. Muilta osin pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 6 luvun 13 §:ää. Pykälän 4 momenttia täsmennettäisiin kuitenkin vaatimuksella, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitettu korotus on suoritettava ostotarjouksen hyväksyneille arvopaperien haltijoille tarjousvastikkeen maksamisen yhteydessä tai, jos tarjousvastike on jo maksettu, viipymättä. Korotusvelvollisuus koskee ennen tarjousajan päättymistä suoritettavia arvopaperihankintoja ja toteutetaan muuttamalla tarjousehtoja vastaamaan paremmin ehdoin tapahtunutta hankintaa. Korotus maksetaan ostotarjouksen hyväksyneille arvopaperien haltijoille käytännössä korotetun tarjousvastikkeen muodossa tarjouksen toteuttamisen yhteydessä, eikä erillistä korotusta tule maksettavaksi samaan tapaan kuin hyvitysvelvollisuuden tilanteessa.

Poikkeusten myöntäminen

26 §. Poikkeusten myöntäminen. Pykälään tehtäisiin Finanssivalvonnan harkintavaltaa rajaavia muutoksia. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 6 luvun 15 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää luvan poiketa tarjousvelvollisuudesta ja muista 11 luvussa säädetyistä velvollisuuksista edellyttäen, ettei poikkeus ole vastoin 1 luvun 2—4 §:n yleisiä säännöksiä eikä 11 luvun 7 ja 8 §:n eikä ostotarjousdirektiivin 3 artiklan yleisiä periaatteita. Edellytyksiä poikkeusten myöntämiselle muun muassa tarjousvelvollisuudesta täsmennettäisiin siten rajaamalla Finanssivalvonnan harkintavaltaa.

Keskeisimmät poikkeukset koskisivat 20 §:ssä säädettyä tarjousvelvollisuutta sekä 11 §:ssä ja 27 §:n nojalla annettavassa valtiovarainministeriön asetuksessa säädettyä tarjousasiakirjan sisältöä. Pykälässä tarkoitettuja erityisiä syitä olisivat muun muassa äänivallan siirtyminen saman määräysvaltapiirin sisällä, sukupolvenvaihdos ja tarjousvelvollisuusrajan ylittyminen merkintäoikeusannin toteutumisen varmistamiseksi annetun merkintätakauksen johdosta tilanteessa, jossa muut osakkeenomistajat eivät käytä merkintäoikeuttaan.

Viimeisen viiden ja puolen vuoden aikana, jonka voimassa olevan lain 6 luvun 15 § on ollut voimassa, Finanssivalvonta on myöntänyt tällaisia poikkeuksia kaikkiaan 20. Poikkeuslupia on siten jokseenkin yhtä paljon kuin varsinaisia ostotarjouksia. On siten tärkeää, että poikkeusluvan myöntämisen tulee aina perustua kokonaisharkintaan, jossa otetaan huomioon osakkeenomistajien, erityisesti vähemmistöosakkeenomistajien asema, tiedonsaanti ja vaikutusmahdollisuudet, tasapuolisen kohtelun vaatimus ja ostotarjousdirektiivin 3 artiklassa säädetyt yleiset periaatteet.

Säännöksessä tarkoitettuja erityisiä syitä poikkeusluvan myöntämiselle tarjousvelvollisuudesta voisivat ainakin olla äänivallan siirtyminen saman määräysvaltapiirin sisällä, sukupolvenvaihdos ja tarjousvelvollisuusrajan ylittyminen merkintäoikeusannin toteutumisen varmistamiseksi annetun merkintätakauksen johdosta tilanteessa, jossa muut osakkeenomistajat eivät käytä merkintäoikeuttaan. Erityinen syy voi olla myös tarjousvelvollisuusrajan ylittyminen järjestelyssä, jonka tarkoituksena on turvata taloudellisissa vaikeuksissa olevan kohdeyhtiön toiminnan jatkuminen, tai yritysjärjestelyssä, jonka tarkoituksena ei ole määräysvallan tai merkittävän vaikutusvallan hankkiminen kohdeyhtiössä. Myös se, että tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä järjestelystä riippumattomat osakkeenomistajat ovat saaneet riittävät tiedot järjestelystä ennen yhtiökokousta ja yhtiökokouksessa kannattaneet järjestelyä, voisi olla erityinen syy myöntää poikkeuslupa tarjousvelvollisuudesta.

Voimassa olevan lain säätämisen yhteydessä eduskunnan talousvaliokunta totesi, että tarjousvelvollisuudesta tulisi myöntää poikkeus muun muassa sukupolvenvaihdoksissa ja tilanteissa, joissa määräysvalta ei tosiasiallisesti siirry tai joissa se siirtyy yleishyödylliselle yhteisölle (TaVM 6/2006 vp - HE 6/2006 vp). Tarjousvelvollisuudesta olisi voitava poiketa, jos 1) määräysvalta siirtyy perintökaaren (40/1965) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla saannolla tai perintökaaren 2 luvussa, jossa säädetään sukulaisten perintöoikeudesta, tarkoitetuille henkilöille muulla tavalla (sukupolvenvaihdos), 2) määräysvalta ei tosiasiallisesti siirry, kuten siirrettäessä määräysvallan tuottamat osakkeet tai osa niistä siirtäjän määräysvallassa olevaan yhteisöön tai 3) tarjousvelvollisuuden synnyttävä omistusosuus siirretään yleishyödylliseen säätiöön, eikä vastaanottajan äänivalta ylitä 50 % yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänivallasta. Sukupolvenvaihdostilanteet ovat usein hyvin pitkäaikaisia prosesseja ja monimuotoisesti omistajien tilanteeseen vaikuttavia kokonaisuuksia, jotka saattavat eri vaiheineen kestää yli 20 vuotta ja sisältää testamentteja, lahjoituksia, ennakkoperintöjä, yhtiörakenteiden käyttämistä ja muita toimenpiteitä. Listattujen perhe- ja sukuyritysten toiminta- ja omistajuusedellytysten turvaaminen sukupolvenvaihdostilanteissa on merkityksellistä kasvollisen omistajuuden mahdollistamiseksi ja uusien perhe- ja sukuyritysten listautumisen mahdollistamiseksi. Säännöksessä Finanssivalvonnalle jäisi kuitenkin harkintavaltaa poikkeuksen myöntämiseen esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa hakija ei ole pystynyt osoittamaan, että eduskunnan talousvaliokunnan luettelemat edellytykset täyttyvät. Säännöstä täydentää 31 §:ssä ehdotettu määräystenantovaltuus 26 §:ssä tarkoitettujen poikkeusten myöntämisen perusteista.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä poikkeusluvan myöntämiseen silloin, kun kohdeyhtiön yhtiöoikeudellinen kotipaikka on muu kuin Suomi. Finanssivalvonta voisi myöntää luvan poiketa 11 luvun säännösten soveltamisesta, jos kohdeyhtiön yhtiöoikeudellisen kotipaikan mukainen toimivaltainen ETA-valtio on muu kuin Suomi. Poikkeus voitaisiin myöntää myös silloin, jos kohdeyhtiön arvopaperien haltijoiden asemaa suojataan muussa valtiossa sovellettavien tämän luvun säännöksiä vastaavien säännösten nojalla.

Erinäisiä säännöksiä

27 §. Julkinen ostotarjous monenkeskisessä kaupankäynnissä. Pykälään siirrettäisiin voimassa olevan lain 3 a luvun 14 § sellaisenaan vain teknisine muutoksineen pykälässä ja sen perusteluissa. Pykälän mukaan monenkeskisessä kaupankäynnissä sovellettaisiin julkisia ostotarjouksia koskevan sääntelyn keskeisiä lähtökohtia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin säännellyllä markkinalla tehtävää julkista ostotarjousta vastaavasti tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta. Tehtäessä julkinen ostotarjous monenkeskisessä kaupankäynnissä kaupankäynnin kohteeksi otetuista osakkeista tai niihin oikeuttavista arvopapereista kyseisten arvopaperien haltijoita on kohdeltava tasapuolisesti eikä osakkeenomistajia tai muita arvopaperien haltijoita saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Momentin sisältö vastaisi 7 §:ssä säädettyä. Pykälää sovellettaisiin silloin, kun ostotarjouksen kohteena olevat osakkeet tai niihin oikeuttavat arvopaperit ovat kaupankäynnin kohteena yksinomaan monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä.

Pykälän 2 momentissa asetettaisiin ostotarjouksen tekijälle yleinen tarjousta koskeva tiedonantovelvollisuus. Toisin kuin muutoin 11 luvussa, joka koskee vain säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi otettuja osakkeita, ostotarjouksen tekijältä ei vaadittaisi määrämuotoisen tarjousasiakirjan laatimista eikä Finanssivalvonnan hyväksyntää sen julkistamiselle. Koska monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperin liikkeeseenlaskijat ja näistä arvopapereista tehtävät ostotarjoukset ovat todennäköisesti huomattavasti pienempiä kuin liikkeeseenlaskijat ja vastaavat tarjoukset säännellyllä markkinalla, olisi 11 luvun säännösten soveltaminen kokonaisuudessaan liian raskas tälle markkinalle. Siksi tarjous olisi vapaamuotoinen ja sen riittävyyden arviointi tehtäisiin tapauskohtaisesti. Tiedot olisi kuitenkin aina annettava hyvää arvopaperimarkkinatapaa noudattaen selkeästi ja yksiselitteisessä muodossa siten, että arvopaperien haltijat voivat sen perusteella tehdä perustellun arvion ostotarjouksesta. Momentti vastaisi 1 luvun 2 §:ää, jonka mukaan arvopaperimarkkinoilla ei saa menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti eikä muuten sopimattomasti.

Pykälän 3 momentin mukaan ostotarjouksen tekijän olisi julkistettava tarjouksensa ja toimitettava se tiedoksi arvopaperien haltijoille, kaupankäynnin järjestäjälle ja Finanssivalvonnalle. Tarjous olisi toimitettava Finanssivalvonnalle ainoastaan tiedoksi ja valvontaa varten, mutta sen toimittamiseen ei liittyisi muodollista hyväksymismenettelyä. Lisäksi vaadittaisiin, että ostotarjouksen tekijällä on taloudelliset edellytykset tarjouksen tekemiseen.

Pykälän 4 momentin mukaan ostotarjoukseen sovelletaan, mitä 23 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään tarjousvastikkeen määrittämisestä ja 24 §:ssä hankinnoista tarjousaikana ja sen jälkeen. Tarjousvastiketta koskevalla sääntelyllä pyrittäisiin varmistamaan tasapuolisen kohtelun vaatimuksen toteutuminen.

28 §. Suositus julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista. Pykälän 1 momentin mukaan pörssiyhtiön on suoraan tai välillisesti kuuluttava riippumattomaan, elinkeinoelämää laajasti edustavaan Suomessa perustettuun toimielimeen, joka on antanut hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi suosituksia kohdeyhtiön johdon toiminnasta julkisessa ostotarjouksessa ja määräysvallan ylläpitämistä koskevista sopimusperusteisista rakenteista, tai suosituksia yrityskauppatilanteissa noudatettavien yhtiöoikeudellisten menettelytapojen ohjaamiseksi. Vaatimus elinkeinoelämän laajasta edustautumisesta toimielimen kokoonpanossa vastaisi Ruotsin lakia. Säännöksessä käytetään ilmaisua ”on antanut” sen vuoksi, että suosituksen antamiseen julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista on varattu puolen vuoden siirtymäaika, jonka kuluessa pörssiyhtiön on ilmoitettava Finanssivalvonnalle, mikä toimielin on antanut suosituksen ja mihin toimielimeen pörssiyhtiö kuuluu. Suosituksella ei tarkoiteta esimerkiksi ulkomaisen ostotarjouksen tekijän kotivaltiossa annettua suositusta. Toimielin voisi antaa näistä kysymyksistä myös lausuntoja.

Ehdotus merkitsee virallissääntelyn ja aidon itsesääntelyn yhdistelmää. Säännöksen tausta on kuvattu laajemmin Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistustyöryhmän muistion liitteessä 2 ”Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan tulevaisuus ja sen vaihtoehdot”. Yrityskauppalautakuntaa koskevat säännökset korvattaisiin yleisluontoisemmalla maininnalla aitoa itsesääntelyä harjoittavasta toimielimestä, jota ei kuitenkaan nimettäisi laissa mutta joka toimisi paljolti samalla alueella kuin yrityskauppalautakunta nykyisin.

Toimielimen sääntely laissa olisi kevyttä ja toimielin voisi esimerkiksi olla yhdistys tai se voitaisiin perustaa sopimuksella. Hyvän arvopaperimarkkinatavan ohjeistaminen aidon itsesääntelyn keinoin ei edellyttäisi yhdistyksen perustamista eikä siten pörssiyhtiön pakkojäsenyyttä nimenomaisesti yhdistyksessä. Kuuluminen toimielimeen voisi tapahtua joko olemalla toimielimen jäsen, olemalla jäsenenä yhdistyksessä, joka on toimielimen jäsen, olemalla sopimussuhteessa jäseneen taikka muutoin sitoutumalla toimielimen toimintaan tai noudattamaan toimielimen antamia suosituksia. Pörssiyhtiöillä olisi siten valinnan mahdollisuus eikä niiden olisi välttämättä liityttävä minkään uuden tai nimenomaisen toimielimen jäseneksi eikä säännös myöskään edellyttäisi uusien toimielimien perustamista. Muunlainen sitoutuminen tai välillinen kuuluminen toimielimeen on aito vaihtoehto ja liikkeeseenlaskijalla on mahdollisuus valintansa mukaan olla suoraan liittymättä toimielimeen. Tällaisen valinnan tehdessään liikkeeseenlaskija hyväksyy, ettei se voi suoraan vaikuttaa toimielimessä mahdollisesti tehtyihin ratkaisuihin. Käytännössä on todettu, että esimerkiksi pörssiyhtiöt sitoutuvat elinkeinoelämän itsesääntelyyn varsin hyvin, jolloin itsesääntely voi muodostua varsin tehokkaaksi.

Tällainen toimielin voisi olla esimerkiksi aitoa itsesääntelyä harjoittava Arvopaperimarkkinayhdistys, jonka jäseniä ovat elinkeinoelämän keskeiset etujärjestöt Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ja Keskuskauppakamari sekä Helsingin Pörssi. Arvopaperimarkkinayhdistys on oman ilmoituksensa mukaan ylläpitänyt julkisia ostotarjouksia koskevaa suositusta, mutta ei kuitenkaan ole hoitanut niitä tehtäviä, joita yrityskauppalautakunta on hoitanut. Tämän vuoksi on johdonmukaista, että lainmuutos mahdollistaa sen, että Arvopaperimarkkinayhdistys voi jatkaa julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen ylläpitämistä ja kehittämistä, kun yrityskauppalautakunnan toiminta ei jatku. Aitoa itsesääntelyä harjoittavaa Arvopaperimarkkinayhdistystä tai muuta vastaavaa toimielintä, kuten pörssiä, ei kuitenkaan ole tarpeen nimetä laissa. Sama yleispiirteisyys koskee niitä vaatimuksia, joita itsesääntelyelimelle on asetettu sijoittajien valitusten käsittelyä tuomioistuinten ulkopuolella koskevassa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 53 artiklassa ja uuden sijoitusrahastodirektiivin (UCITS IV, 2009/65/EY) 100 artiklassa. Myöskään näissä direktiiveissä mainittuja aitoa itsesääntelyä harjoittavia toimielimiä ei säänneltäisi ostotarjousdirektiivin 4 artiklan 1 kohdan eikä perustuslain 124 §:n vaatimukset täyttävällä tavalla siten kuin sekä lakisääteistä että aitoa itsesääntelyä harjoittavaa yrityskauppalautakuntaa säännellään voimassa olevan lain 6 luvun 17 §:ssä.

Säännöksessä asetettaisiin kuitenkin mainituissa direktiiveissä säädetyn kaltainen velvollisuus toimielimen olemassaoloon. Säännöksessä edellytetyllä toimielimellä on pörssiyhtiöitä ja niiden sidosryhmiä sitouttava sekä itsesääntelyn ylläpitämistä ja kehittämistä varmistava vaikutus. Lisäksi toimielimellä on merkitystä EU:n sääntelypaineen kansallisena vastaanottoalustana ja elinkeinoelämää hyödyttävänä keskustelufoorumina. Toimielimen sääntely olisi myös yhdenmukaista uuden sijoituspalvelulain ja äskettäin muutetun sijoitusrahastolain kanssa. Koska toimielimellä ei olisi norminantovaltaa ja koska sen tehtävistä ja organisaatiosta säädettäisiin vain yleisluonteisesti, perustuslain 80 ja 124 §:ään liittyviä kysymyksiä ei nousisi. Säännöksen esikuvana on Ruotsin laki.

Tärkeää myös on, että rahoituksen pysyvyyden lisäksi toimielin täyttää eräät muut vähimmäisvaatimukset, kuten riippumattomuuden, pitkäjänteisyyden, organisoitumisen, osallistujien monipuolisuuden ja päätöksentekokyvyn, jotta se voisi uskottavasti ylläpitää ja kehittää julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevaa suositusta, listayhtiöiden hallinnointikoodia ja esimerkiksi esitteiden laatimisessa noudatettavia parhaita käytäntöjä vahvistavaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa koskevaa suositusta. Vaikka toimielimen kokoonpano jäisi sovittavaksi osallistuvien tahojen kesken, olisi luontevaa, että siihen kuuluisi varsinkin lausuntoja annettaessa monipuolisesti arvopaperimarkkinoiden osapuolia, kuten pörssiyhtiöiden lisäksi myös etenkin sijoittajien edustajia. Toimielimen kokoonpano voi olla erilainen lausuntoja ja suosituksia annettaessa.

Toimielintä koskeva yleispiirteinen säännös merkitsee toisaalta sitä, että Finanssivalvonnan yhteistyö toimielimen kanssa olisi suppeampaa kuin yrityskauppalautakunnan kanssa, sillä Finanssivalvonta ei voisi salassapitovelvollisuuden vuoksi vaihtaa tietoja toimielimen kanssa. Toimivaltajako Finanssivalvonnan ja itsesääntelyelimen välillä on selkeä. Toisaalta toimielimellä olisi 29 §:n mukainen salassapitovelvollisuus, mikä olisi tärkeää etenkin niissä tapauksissa, kun toimielin antaa yksittäistapauksiin liittyviä lausuntoja. Estettä sille, että toimielin kuulee suosituksia laatiessaan Finanssivalvontaa ja muita viranomaisia, ei toisaalta ole, eivätkä suositukset viranomaisia kuulemalla muutu itsesääntelystä yhteissääntelyksi.

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu tai siihen rinnastettava toimielin voi antaa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi myös muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja suosituksia ja lausuntoja koko lain soveltamisalalla sekä niihin liittyvissä yhtiöoikeudellisissa kysymyksissä. Toimielin voisi olla 1 momentissa tarkoitettu tai siihen rinnastettava toimielin, kuten pörssi, johon kaikki pörssiyhtiöt ovat sopimussuhteessa ja sitoutuneet noudattamaan sen sääntöjä, vaikka kaikki pörssiyhtiöt eivät ole mainittujen etujärjestöjen jäsenyrityksiä. Muunkin toimielimen perustaminen olisi mahdollista, erityisesti 2 momentissa tarkoitettua hyvää arvopaperimarkkinatapaa edistämään, sillä hyvän arvopaperimarkkinatavan ei asetettaisi määräaikaa. Ehdotus ei siten antaisi millekään toimielimelle yksinoikeutta hyvän arvopaperimarkkinatavan edistämiseen. Kotimaisia toimielimiä voisi olla useita ja erilaiset mallit itsesääntelyn järjestämiseksi olisivat mahdollisia. Itsesääntelyelimen legitimiteetti syntyy antamalla suosituksia ja lausuntoja, joita sen jäsenet sitoutuvat noudattamaan. Näistä syistä säännös ei myöskään olisi ongelmallinen perustuslain 13 §:ssä taatun yhdistymisvapauden kannalta. Säännöksen esikuvana on tältä osin Ruotsin laki, mutta sääntely olisi eräiltä osin erilaista kuin Ruotsissa.

Hyvän arvopaperimarkkinatavan edistämiseksi annettavat suositukset ja lausunnot eivät rajoittuisi 1 momentissa tarkoitettuihin julkisia ostotarjouksia koskeviin kysymyksiin, sillä myös esite- ja muuhun tiedonantovelvollisuuteen liittyy usein sekä yhtiöoikeudellisia että arvopaperimarkkinaoikeudellisia piirteitä. Yhtiöoikeudellisten kysymysten arviointi ei lähtökohtaisesti kuulu Finanssivalvonnan toimivaltaan, mutta ne ovat lain soveltamisen kannalta keskeisiä ja liittyvät yritysten toimintaan arvopaperimarkkinoilla. Vastaavasti pörssin sisäpiiriohjeella voidaan edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa samoin kuin mahdollisella suosituksella omistajaohjauksen pelisäännöistä (stewardship code), jollainen on annettu Iso-Britanniassa. Lisäksi voi tulevaisuudessa tulla aiheelliseksi laatia suosituksia osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen laatimisesta, jos avoimuusdirektiivin vireillä oleva muutos johtaa niitä koskevan laintasoisen sääntelyn kumoamiseen. Muita hyvää arvopaperimarkkinatapaa ilmentäviä itsesääntelynormeja ovat Helsingin Pörssin säännöt ja ohjeet, Finanssialan keskusliiton suositukset ja ohjeet sekä aikaisemmin myös Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan suositukset ja lausunnot. Hyvää arvopaperimarkkinatapaa kehitetään myös muiden lakien nojalla, kuten sijoituspalvelulaissa tarkoitetussa asiakasvalituksia käsittelevässä toimielimessä ja laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä tarkoitetun pörssin sääntöihin perustuvassa kurinpitolautakunnassa.

Toimielin voi määrätä säännöissään myös muista tehtävistä lakimääräisten tehtäviensä lisäksi. Tarkoituksena ei siten ole rajoittaa toimielimen itsesääntelyyn liittyviä tehtäviä. Vaikka muodostettava uusi riippumaton toimielin antaisi ohjeita hyvän arvopaperimarkkinatavan sisällöstä, vakiintuneen hyvän arvopaperimarkkinatavan kehittyminen vie vuosia. Toimielimen aktivoimiseksi jokaisella arvopaperimarkkinoilla toimivalla olisi oikeus pyytää toimielimeltä lausunto.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetun pörssiyhtiöiden on ilmoitettava Finanssivalvonnalle, mihin toimielimeen ne kuuluvat. Pörssiyhtiöt voivat valtuuttaa toimielimen antamaan ilmoituksen Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan pyynnöstä toimielimen on toimitettava Finanssivalvonnalle sääntönsä ja muut Finanssivalvonnan pyytämät valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot toimielimestä. Ehdotettavasta ilmoitusvelvollisuudesta huolimatta hyvän arvopaperimarkkinatavan määrittelyssä keskeinen asema on riippumattomalla toimielimellä, jossa pörssiyhtiöillä ja muilla arvopaperimarkkinoiden osapuolilla on edustus.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pörssin sääntöjen ja julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen suhteesta. Silloin kun 1 momentissa tarkoitettu suositus on otettu osaksi pörssin sääntöjä, kohdeyhtiön ohella myös ostotarjouksen tekijän, jos se on pörssiyhtiö, on sitouduttava noudattamaan pörssin sääntöjä. Kun suositukset voidaan ottaa osaksi pörssin sääntöjä, tämä mahdollistaa ja varmistaa myös sääntöjen noudattamisen viranomaisvalvonnan. Suosituksen noudattaminen ei olisi pakollista. Ostotarjouksen tekijälle asetettaisiin 9 §:n 3 momentissa ja kohdeyhtiölle 13 §:n 3 momentissa kuitenkin velvollisuus julkistaa syy suosituksen sivuuttamiselle, mikä osaltaan vahvistaisi pörssin sääntöjen asemaa. Selitysten asianmukaisuuden arviointi jää tarjouksen osapuolten lisäksi tiedonantovelvollisuuden noudattamista valvovan Finanssivalvonnan sekä pörssin ja median tehtäväksi. Pörssin velvollisuudesta valvoa sääntöjään säädetään laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä.

Jos nykyisin vapaaehtoisesti sovellettava julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskeva suositus otettaisiin noudata tai selitä -periaatteeseen pohjautuvan listayhtiöiden hallinnointikoodin tavoin osaksi pörssin säännöstöä eikä osaksi valtiovarainministeriössä vahvistettavia pörssin sääntöjä, suosituksen noudattaminen ei lakimääräisten velvollisuuksien noudattamista lukuun ottamatta olisi viranomaisvalvonnan piirissä kuin välillisesti. Pörssin sääntöjen mukaan pörssin hallitus voi antaa suosituksen hyvästä hallinnointitavasta (corporate governance) pörssiyhtiöissä. Listayhtiöiden hallinnointikoodi on Helsingin Pörssin hallituksen päätöksellä otettu pörssiyhtiöitä sitovaksi. Pörssin säännöstön noudattamisvelvollisuus seuraa siitä, että kukin liikkeeseenlaskija on sitoutunut pörssin ja pörssiyhtiön välisen sopimuksen perusteella pörssin säännöstön noudattamiseen. Koodin noudattaminen ei siten ole vapaaehtoista, vaan kuuluu osana pörssin säännöstöä pörssin harjoittaman itsesääntelyn valvonnan piiriin ja siten välillisesti myös Finanssivalvonnan valvonnan piiriin, kun Finanssivalvonta valvoo pörssin toimintaa.

29 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 7 luvun 3 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan se, joka 11 luvussa tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan tai 28 §:ssä tarkoitetun toimielimen jäsenenä, varajäsenenä tai toimihenkilönä on saanut tietää arvopaperin liikkeeseenlaskijan tai muun henkilön taloudellista asemaa tai yksityistä olosuhdetta koskevan julkistamattoman seikan tai liike- tai ammattisalaisuuden, ei saa sitä ilmaista tai muuten paljastaa eikä käyttää hyväksi, jos sitä ei ole säädetty tai asianmukaisessa järjestyksessä määrätty ilmaistavaksi tai ellei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna suostumustaan sen ilmaisemiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan silloin kun 28 §:ssä tarkoitettu toimielin on pörssi, pörssin toimielimen jäsen, varajäsen tai toimihenkilö voi 1 momentin estämättä ilmaista säännöksessä tarkoitetun tiedon henkilölle, joka on muussa valtiossa toimivan säänneltyä markkinaa vastaavaa kaupankäyntiä järjestävän ja viranomaisen valvonnassa olevan yhteisön palveluksessa tai toimielimen jäsen, jos tiedon ilmaiseminen on tarpeen arvopaperimarkkinoiden tehokkaan valvonnan turvaamiseksi. Koska pörssi on Finanssivalvonnan valvottava, pörssin toimielimen jäsenillä, varajäsenillä tai toimihenkilöillä olisi muita 28 §:ssä tarkoitettuja toimielimiä lievempi salassapitovelvollisuus. Edellytyksenä on lisäksi, että henkilöä koskee 1 momentissa säädettyä vastaava vaitiolovelvollisuus. Säännös vastaisi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavan lain 8 luvun 3 §:n säännöstä salassapitovelvollisuudesta.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tietoja säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Finanssivalvonta valvoo 1 luvun 6 §:n mukaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista.

30 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälään siirrettäisiin voimassa olevan lain 6 luvun 4 §:n 4 momentin mukainen valtiovarainministeriön asetuksenantovaltuus siten täsmennettynä, että valtuus kattaisi myös tarjousasiakirjan sisällöstä myönnettävät poikkeukset, joista asetuksessa on vanhastaan ollut määräyksiä.

31 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä olisi uusi. Pykälän mukaan Finanssivalvonta voisi yhtäältä antaa tarkempia määräyksiä perusteista, joilla 5 §:ssä tarkoitetut henkilöiden katsotaan toimivan yksissä tuumin, sekä toisaalta 20 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun sopimuksen tai muun järjestelyn perusteista ja 26 §:ssä tarkoitettujen poikkeusten myöntämisen perusteista. Ehdotus on tarpeen hallinto- ja lupakäytännön kokoamiseksi ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Vaikka kunkin säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on seikkaperäisesti käsitelty esimerkkejä käytännössä esiintyvistä tilanteista, olosuhteet ovat usein ainutkertaisia ja ennakoimattomia. Esimerkiksi poikkeuslupatilanteet voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Lisäksi poikkeuslupia on myönnetty lähes yhtä monta kuin ostotarjouksia on tehty. Finanssivalvonnan erilaisista käytännön tilanteista antamilla kirjallisilla ja suullisilla ennakkotiedoilla ja lausunnoilla on ohjattu laintulkintaa. Lainkohtien sisältöä ja tulkintaa on tarkoituksenmukaista täydentää ja selventää määräystenantovaltuuksien avulla markkinatoimijoiden oikeusturvan varmistamiseksi.

V OSA MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖ

12 luku Yleiset säännökset

Luvussa ehdotetaan säädettäväksi markkinoiden väärinkäyttöä koskevista yleisistä säännöksistä, jotka vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain sisältöä. Voimassa olevasta arvopaperimarkkinalain 5 luvusta poiketen luvussa ehdotetaan säädettävän pykäläkohtaisista otsikoista. Luvun säännökset lain 12—14 lukujen soveltamisalasta ja määritelmistä perustuvat markkinoiden väärinkäyttödirektiiviin ja komission kolmanteen direktiiviin (2003/72/EY). Komissio on antanut 20.10.2011 ehdotuksen markkinoiden väärinkäyttöä koskevaksi asetukseksi (KOM(2011) 651 lopullinen), minkä johdosta tämän lain 12—14 lukujen säännöksistä tullaan jatkossa säätämään pääosin asetuksessa. Asetusta on ryhdyttävä soveltamaan 24 kuukauden kuluttua sen voimaantulosta, lukuun ottamatta asetuksen tiettyjä artikloita, joita on sovellettava välittömästi asetuksen voimaantulon jälkeen.

1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentti sisältää informatiivisen säännöksen lain 12—14 luvussa säädetyistä velvollisuuksista ja kielloista. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin markkinoiden väärinkäyttöä koskevien säännösten yleisestä soveltamisalasta markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Säännöksen mukaan lain 12—14 lukuja sovellettaisiin säännellyllä markkinalla ja Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevaan rahoitusvälineeseen ja sen liikkeeseenlaskijaan sekä lisäksi sellaiseen rahoitusvälineeseen, jota on vasta haettu otetavaksi kaupankäynnin kohteeksi, ja sen liikkeeseenlaskijaan. Pykälien viittaukset julkiseen kaupankäyntiin korvataan lain yleisen terminologian mukaisesti viittauksella säänneltyyn markkinaan, jolla tarkoitetaan ETA-valtiossa sijaitsevaa säänneltyä markkinaa.

Aiemmasta laista poiketen lain 12—14 lukuja ei enää sovellettaisi arvopapereihin ja johdannaissopimuksiin, vaan yleisesti rahoitusvälineisiin. Rahoitusvälineellä tarkoitetaan sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitettuja rahoitusvälineitä. Rahoitusvälineen käsite perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin liitteen I C osaan, ja on laajempi kuin markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 1 artiklan 3 kohdassa määritelty rahoitusväline. Komissio on markkinoiden väärinkäyttöasetusehdotuksessaan esittänyt, että rahoitusvälineen määritelmä yhdenmukaistetaan rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin määritelmän kanssa. Lain 12—14 luvussa ehdotettujen markkinoiden väärinkäyttösäännöksien soveltamisala koskee sisäpiiriläisten omistusten ilmoitusvelvollisuutta koskevia säännöksiä lukuun ottamatta kaikkia rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä ja sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitettuja rahoitusvälineitä.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 7 artiklan mukaisesta poikkeuksesta sääntelyn soveltamisalaan. Direktiiviä ei sovelleta jäsenvaltion, Euroopan keskuspankkijärjestelmän, kansallisen keskuspankin tai tähän tehtävään virallisesti määrätyn muun toimielimen taikka niiden puolesta ja lukuun toimivan henkilön suorittamiin liiketoimiin, rahapolitiikan, valuuttakurssipolitiikan toteuttamiseksi tai julkisen velan hoitamista koskevan politiikan puitteissa. Jäsenvaltiot voivat myös sallia, että poikkeus ulotetaan koskemaan osavaltioita tai vastaavia paikallisviranomaisia, kun kysymys on niiden julkisen velan hoitamisesta. Suomessa kuntia tai kuntayhtymiä ei voida pitää direktiivin tarkoittamina osavaltioina tai vastaavina paikallisviranomaisina.

2 §. Sisäpiirintieto. Pykälässä määritellään markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 1 artiklassa tarkoitettu sisäpiirintieto. Säännöksen 1 momentti vastaisi pääpiirteiltään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 1 §:n 1 momenttia. Lain terminologian mukaisesti julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperien sijaan sisäpiirintieto koskee säännellyllä markkinalla tai Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevaan rahoitusvälineeseen liittyvää luonteeltaan täsmällistä tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka muuten ei ole ollut markkinoilla saatavissa ja joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun rahoitusvälineen tai siihen liittyvien muiden rahoitusvälineiden arvoon.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 1 §:n 2 momentin viittaus 1 momentin soveltamisesta myös 2 momentissa tarkoitettuihin arvopapereihin ei ole enää tarpeellinen. Säännellyllä markkinalla tarkoitetaan myös muussa ETA-valtiossa säänneltyä markkinaa, jossa rahoitusväline on kaupankäynnin kohteena. Tämän luvun 1 §:n 2 momentin perusteella sisäpiirintieto voi puolestaan liittyä myös sellaiseen rahoitusvälineeseen, jota on vasta haettu kaupankäynnin kohteeksi.

Sisäpiirintiedon täsmällisyysvaatimusta on selostettu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä annetussa hallituksen esityksessä (HE 137/2004 vp). Säännökseen on viitattu kahdessa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2009:1 ja KKO 2006:110.

Komission määritelmädirektiivin 1 artiklan 1 kohdassa todetaan, että sisäpiirintiedon katsotaan olevan täsmällistä, jos se viittaa ilmenneisiin olosuhteisiin tai olosuhteisiin, joiden voidaan kohtuudella olettaa ilmenevän, tai toteutuneeseen tapahtumaan tai tapahtumaan, jonka voidaan kohtuudella olettaa toteutuvan. Tiedon tulee olla riittävän tarkkaa, jotta sen perusteella voidaan tehdä johtopäätös edellä mainittujen olosuhteiden tai edellä mainitun tapahtuman mahdollisesta vaikutuksesta rahoitusvälineiden tai kyseisiin rahoitusvälineisiin liittyvien johdannaissopimusten hintaan.

Riittävän täsmällisestä sisäpiirintiedosta ei voida katsoa olevan kyse silloin, kun olosuhteiden tai tapahtuman toteutumismahdollisuus on vähäinen tai toteutuminen on selvästi epätodennäköisempää kuin toteutumatta jääminen. Tieto voi kuitenkin olla riittävän täsmällistä esimerkiksi silloin, kun se liittyy seikkoihin tai tapahtumiin, jotka ovat toisilleen vaihtoehtoisia. Näin esimerkiksi tieto yrityksen riittävän pitkälle valmistelluista vaihtoehtoisista suunnitelmista voi toteuttaa täsmällisyyden vaatimuksen. Sisäpiirintiedolta edellytetään myös olennaisuutta. Sisäpiirintiedosta on tyypillisesti kyse esimerkiksi sellaisissa toimenpidekokonaisuuksissa tai järjestelyissä, jotka luonteensa tai kokonsa vuoksi poikkeavat yhtiön tavanomaisesta liiketoiminnasta tai yhtiön julkistamasta strategiasta. Sisäpiirintiedon kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon myös se, että mitä merkittävämpi hanke tai muu asiakokonaisuus on kyseessä, sitä aikaisemmassa vaiheessa tietoa voidaan pitää sisäpiirintietona. Pörssin sisäpiiriohjeessa on annettu esimerkkejä sisäpiirintiedosta ja käytännön ohjeistusta hankekohtaisen sisäpiirirekisterin perustamisedellytyksistä. Ohjetta sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon, että sisäpiirintietoon liittyvät tulkintakysymykset ratkaistaan tapauskohtaisesti voimassaolevan lainsäädännön perusteella. Itsesääntelyn tai yhteissääntelyn piirissä sisäpiirikysymyksiin liittyviä käytännön menettelytapaohjeita voidaan markkinaosapuolten oikeusturvan lisäämiseksi edelleen kehittää.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hyödykkeeseen tai päästöoikeuteen perustuvaan johdannaissopimukseen liittyvästä sisäpiirintiedosta.

Momentti perustuu osin markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 1 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan ja komission kolmannen direktiivin (2004/72/EY) 4 artiklaan. Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin rahoitusvälineen määritelmä koskee myös hyödykejohdannaisia. Direktiivissä on kuitenkin katsottu, että yleinen sisäpiirintiedon määritelmä ei sovellu näihin, koska hyödykejohdannaisia ei koske vastaava liikkeeseenlaskijan julkistamisvelvollisuus kuin muita rahoitusvälineitä. Toisin kuin direktiivissä, momentin ehdotetaan soveltuvan hyödykkeeseen perustuvan johdannaisen lisäksi päästöoikeuteen perustuvaan johdannaiseen. Kuten muilla rahoitusvälineillä, myös hyödykkeeseen tai päästöoikeuteen perustuvaan johdannaiseen liittyvän sisäpiirintiedon tulee olla luonteeltaan täsmällistä.

Komissio on antanut 12 päivänä marraskuuta 2010 asetuksen (n:o 1031/2010) kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin mukaisen kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien huutokaupan ajoituksesta, hallinnoinnista ja muista näkökohdista. Asetuksessa markkinoiden väärinkäytöllä ja sisäpiirintiedolla viitataan nimenomaisesti markkinoiden väärinkäyttödirektiiviin ja sen käsitteisiin. Asetuksen 10 luvussa säädetään huutokauppatuotteisiin sovellettavasta markkinoiden väärinkäyttöä koskevasta järjestelmästä. Asetuksen mukaan markkinoiden väärinkäyttödirektiiviä sovelletaan sellaisenaan kahden päivän spottiin ja viiden päivän futuureihin, jos ne ovat markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä tarkoitettuja rahoitusvälineitä. Muihin kuin markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä tarkoitettuihin rahoitusvälineisiin sovelletaan asetuksen 37—43 artiklaa sisäpiirintiedon ja markkinoiden manipulaation määritelmistä, sisäpiirikauppojen kieltämisestä, sisäpiirintiedon muista kielletyistä käyttötarkoituksista, markkinoiden manipulaatiokiellosta, markkinoiden väärinkäytön vähentämistä koskevista erityisvaatimuksista ja säännösten noudattamisen valvonnasta.

Komission kolmannen direktiivin mukaan markkinoiden käyttäjät voivat olettaa saavansa tietoja, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti yhteen tai useampaan tällaiseen johdannaiseen ja jotka tavanomaisesti annetaan käyttäjille kyseisillä markkinoilla tai on julkistettava lakien tai muiden säädösten, markkinasääntöjen, sopimusten tai kyseisillä hyödykemarkkinoilla tai hyödykejohdannaismarkkinoilla sovellettavien tapojen mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan se koskee tietoa, joka ei ole ollut markkinoiden saatavissa tietojen julkistamista koskevien säännösten tai määräysten taikka hyväksyttyjen markkinatapojen mukaisesti. Hyväksytyistä markkinatavoista säädetään 14 luvun 4 §:ssä.

Pykälän 3 momentissa säädetään sisäpiirintiedon soveltamisesta myös sellaiseen rahoitusvälineeseen, jonka arvo määräytyy 1 momentissa tarkoitetun rahoitusvälineen perusteella. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohtaa. Arvopaperin sijaan säännös kuitenkin ulotetaan koskemaan yleisesti rahoitusvälineitä.

3 §. Sisäpiiriläinen. Pykälässä määritellään liikkeeseenlaskijan julkiseen sisäpiiriin kuuluva eli sisäpiiriläinen. Pykälän 1 momentti perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklaan ja komission kolmannen direktiivin 1 ja 6 artiklaan. Sisäpiiriin kuuluu arvopaperimarkkinalain 5 luvun 3 §:n 1 ja 2 kohtaa vastaavasti suomalaisen liikkeeseenlaskijan hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen ja varajäsen, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan varamies sekä tilintarkastaja, varatilintarkastaja ja tilintarkastusyhteisön toimihenkilö, jolla on päävastuu yhtiön tilintarkastuksesta. Sisäpiiriläinen on myös liikkeeseenlaskijan muuhun ylimpään johtoon kuuluva, kuten johtoryhmän jäsen, jolla on säännöllinen pääsy sisäpiirintietoon ja jolla on oikeus tehdä yhtiön tulevaa kehitystä ja liiketoiminnan järjestämistä koskevia päätöksiä. Muuhun ylimpään johtoon kuuluvan henkilön määritelmää ehdotetaan tarkennettavaksi komission kolmannen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiseksi siten, että määritelmä kattaa henkilöt, joilla on säännöllinen pääsy sisäpiirintietoon. Voimassa olevan lain määritelmä koskee muuta ylimpään johtoon kuuluvaa, joka saa säännöllisesti sisäpiirintietoa. Yhtiön on edelleen määriteltävä ne henkilöt, jotka kuuluvat kohdan tarkoittamiin ylimpään johtoon kuuluviin henkilöihin.

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin ilmoitusvelvollisuutta sovelletaan myös eurooppayhtiöön. Eurooppayhtiölain 7 §:n mukaan eurooppayhtiön johtokuntaan, hallitukseen, hallintoneuvostoon ja niiden jäseniin sekä toimitusjohtajaan sovelletaan osakeyhtiölain säännöksiä julkisen osakeyhtiön vastaavista toimielimistä, jollei eurooppayhtiön (SE) säännöistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2157/2001 toisin säädetä. Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan toisen luetelmakohdan mukaan eurooppayhtiöön sovelletaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, jota sovellettaisiin eurooppayhtiön sääntömääräisen kotipaikan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustettuun julkiseen osakeyhtiöön.

Sisäpiiriläisiä koskevia säännöksiä ehdotetaan sovellettavan 3 momentissa myös sisäpiiriläiseen sellaisessa liikkeeseenlaskijassa, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa, jos liikkeeseenlaskijan osake on kaupankäynnin kohteena pörssissä.

4 §. Lähipiiri. Pykälässä ehdotetaan määriteltäväksi sisäpiiriläisen lähipiiri. Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijoiden johtohenkilöiden ja tarvittaessa näiden lähipiirin on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki omaan lukuun tekemänsä liiketoimet, jotka koskevat liikkeeseenlaskijan osakkeita tai niihin liittyviä rahoitusjohdannaisia tai muita rahoitusvälineitä. Komission kolmannen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan johtotehtävissä olevan henkilön lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä tarkoitetaan johtotehtävissä olevan henkilön puolisoa tai kansallisessa lainsäädännössä puolisoa vastaavaa kumppania.

Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdissa säädetään komission kolmannen direktiivin mukaisesti, että omistuksen julkisuus koskee sekä sisäpiiriläisen avioliittolaissa tarkoitettua aviopuolisoa että rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa tarkoitettua parisuhteen osapuolta. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa on käytetty vain ilmaisua puoliso, jonka on kuitenkin lain perusteluissa todettu vastaavan nyt ehdotettua puolison käsitettä.

Komission kolmannen direktiivin käsite, kansallisessa lainsäädännössä puolisoa vastaava kumppani, voidaan katsoa tarkoittavan rekisteröidyn parisuhteen osapuolen lisäksi avopuolisoa. Yhteiskunnan perheen käsite on laajentunut ja erityisesti avopuolisoita on perhemuotoina aiempaa huomattavasti enemmän. Avopuolisoiden ryhmä on tarkoituksenmukaista lisätä sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvien ryhmään, koska heillä saattaa olla aviopuolisoiden tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolten tavoin tietoa, jota käyttämällä voidaan syyllistyä markkinoiden väärinkäyttöön.

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu avopuoliso voi olla ainoastaan henkilö, joka asuu tosiasiallisesti yhteistaloudessa sisäpiiriläisen kanssa. Avopuoliso voi olla eri sukupuolta tai samaa sukupuolta. Avopuolisoilla ei tässä laissa tarkoiteta kuitenkaan osapuolia, jotka asuvat yhdessä ainoastaan lyhytaikaisesti tai satunnaisesti. Ajallinen kriteeri yhteistaloudessa asumiselle olisi yksi vuosi muiden samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten, kuten isovanhempien, tavoin.

Kuten muiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden, myös avopuolisoiden ilmoittaminen on sisäpiiriläisen vastuulla. Liikkeeseenlaskijaa ei voida velvoittaa selvittämään sisäpiiriläisen perhe-elämän piiriin kuuluvia seikkoja vaan sisäpiiriläisen tulee itse arvioida, milloin vuoden määräaika on kulunut ja hän on velvollinen tekemään ilmoituksen. Liikkeeseenlaskijat voivat ohjeistaa sisäpiiriläisiä ilmoitusten tekemisessä.

Pykälän 1 momentin 3 ja 4 kohdassa säädetään lähipiiriin kuuluviksi myös voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 5 luvun 3 §:n 3 kohtaa vastaavasti vajaavaltainen, jonka edunvalvoja sisäpiiriläinen on, ja muu sisäpiiriläisen perheenjäsen, joka on asunut vähintään yhden vuoden samassa taloudessa mainitun sisäpiiriläisen kanssa.

Määräysvaltayhteisöt kuuluvat 5 kohdan mukaan sisäpiiriläisen lähipiiriin. Määräysvaltayhteisö on yhteisö tai säätiö, jossa sisäpiiriläisellä tai 1—4 kohdassa tarkoitetulla henkilöllä yksin tai yhdessä taikka sisäpiiriläisellä yhdessä toisen saman liikkeeseenlaskijan sisäpiiriläisen tai tähän 1—4 kohdassa tarkoitetussa suhteessa olevan kanssa on suoraan tai välillisesti määräysvalta. Määräysvaltayhteisön määritelmä vastaa pääpiirteiltään voimassa olevan lain 5 luvun 3 §:n 4 kohtaa.

Momentin 6 ja 7 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi myös muista kuin määräysvaltaan perustuvista lähipiiriin määriteltävistä yhteisöistä. Momentin 6 kohdan mukaan lähipiiriin kuuluisi yhteisö, jonka osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai osakkeiden kokonaismäärästä taikka muusta vastaavasta osuudesta sisäpiiriläinen tai 1—4 kohdassa tarkoitettu henkilö yksin tai yhdessä omistaa suoraan tai välillisesti vähintään 10 prosenttia ja jossa edellä tarkoitetulla henkilöllä on huomattava vaikutusvalta.

Yhteisön kuuluminen sisäpiiriläisen lähipiiriin edellyttäisi siten sekä kohdassa säädettyä omistusosuutta että huomattavaa vaikutusvaltaa yhteisössä. Sisäpiiriläisen lähipiirin määritelmään eivät kuitenkaan kuuluisi 6 kohdan nojalla sellaiset yhteisöt, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Sisäpiiriläinen saattaa joissakin tapauksissa omistaa yli 10 prosenttia pörssissä kaupankäynnin kohteena olevassa yhteisössä, jossa hän samanaikaisesti käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa. Kauppatietojen ilmoittamisvelvollisuuden täyttäminen johtaisi joissakin tilanteissa siihen, että markkinoilla olisi tietoa pörssiyhtiön sijoitusaktiviteetista ilman, että sillä olisi itsellä velvollisuutta julkistaa tietoja liputusvelvollisuuden nojalla.

Momentin 7 kohta sisältäisi oman nimenomaisen säännöksen sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvasta avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä. Säännöksen mukaan avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö kuuluisi sisäpiiriläisen lähipiiriin, jos sisäpiiriläinen tai 1 momentin 1—4 kohdassa tarkoitettu henkilö on avoimen yhtiön yhtiömies tai kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies.

Momentin 5—7 kohta perustuvat komission kolmannen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan d alakohtaan, jonka mukaan lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä tarkoitetaan kaikkia oikeushenkilöitä, trusteja tai henkilöyhtiöitä, joiden johtotehtäviä hoitaa sisäpiiriläinen tai 1—4 kohdassa tarkoitettu lähipiiriin kuuluva tai jotka ovat tällaisen henkilön välittömässä tai välillisessä määräysvallassa tai jotka on perustettu tällaisen henkilön hyväksi tai joiden taloudelliset edut ovat suuressa määrin samat kuin tällaisen henkilön taloudelliset edut.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 4 §:n 4 momentin mukaisesti ilmoitusvelvollisuus ei koske pykälän 2 momentin mukaan asunto-osakeyhtiöitä, asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 28 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä eikä aatteellisia ja taloudellisia yhdistyksiä. Lisäksi poikkeus ulotetaan voittoa tavoittelemattomiin yhteisöihin. Jos yhteisö käy kauppaa rahoitusvälineellä, sitä koskevat tiedot on kuitenkin ilmoitettava.

Nykyisessä laissa säädetystä liikkeeseenlaskijan tytäryritystä koskevasta poikkeuksesta ehdotetaan luovuttavan. Poikkeuksen perusteena oli vanhassa osakeyhtiölaissa (734/1978) säädetty tytäryritysten kielto hankkia emoyritysten osakkeita. Uuden osakeyhtiölain säätämisen yhteydessä kielto poistettiin eikä poikkeussäännökselle ole enää perusteita. Liikkeeseenlaskijan tytäryritykset kuuluisivat jatkossa sisäpiiriläisen lähipiiriin vain silloin, kun ne täyttävät 1 momentin 5 kohdassa säädetyt edellytykset.

Säännöksen 3 momentin mukaan henkilöllä olisi huomattava vaikutusvalta 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetussa yhteisössä, jos hän on siinä 3 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetussa tai siihen rinnastuvassa asemassa.

13 luku Julkinen sisäpiirirekisteri ja yrityskohtainen sisäpiirirekisteri

Luvussa säädetään julkiseen sisäpiirirekisteriin toimitettavista tiedoista, sisäpiirirekisterin ylläpidosta sekä tietojen säilytyksestä ja luovutuksesta. Luku sisältää säännökset myös yrityskohtaisista rekistereistä, niiden ylläpidosta sekä rekisteriin merkittyjen tietojen säilytyksestä ja luovutuksesta.

Arvopaperimarkkinoiden määritys- ja selvitystoiminta muuttui Suomessa vuonna 2009 ulkomaisen keskusvastapuoliyhteisön aloittaessa toimintansa Suomessa. Tämä merkitsi sitä, että arvo-osuusjärjestelmässä selvitettävistä arvopaperikaupoista on päivän aikana saatavissa vain tapahtumien nettosaldo aiemman bruttosaldon sijaan. Sellaisista sisäpiiriläisten arvopaperikaupoista, joiden määritys toteutetaan ulkomaisessa selvitysyhteisössä, ei ole useissa tapauksissa saatavissa muita niin sanottujen päivän sisäisten kauppojen tietoja kuin niiden netto päivän päätteeksi. Ulkomaiset selvitysyhteisöt määrittävät merkittävän osan suurten ja keskisuurten liikkeeseenlaskijoiden liikkeeseen laskemilla arvopapereilla tehdyistä kaupoista.

Sisäpiirirekisterisääntely ehdotetaan perusteiltaan muutettavaksi siten, että liikkeeseenlaskija tekisi sekä sisäpiiriläisen asemaa ja tämän lähipiiriä koskevat sisäpiiri-ilmoitukset että näiden rahoitusvälineitä koskevat omistusilmoitukset Finanssivalvonnalle. Sisäpiiriläisten olisi puolestaan ilmoitettava kyseiset tiedot liikkeeseenlaskijalle, jotta se voisi toimittaa tiedot edelleen Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonta pitäisi yllä keskitettyä julkista sisäpiirirekisteriä. Sisäpiirirekisteri voi olla Finanssivalvonnan itse ylläpitämä rekisteri tai ulkoistetun palveluntarjoajan ylläpitämä rekisteri. Liikkeeseenlaskijalla ei ole enää velvollisuutta pitää julkista rekisteriä, mutta se voi halutessaan hyödyntää Finanssivalvonnan rekisteriä tietojen pitämisessä yleisön saatavilla.

Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaan sisäpiiriläisen ja tarvittaessa tämän lähipiiriin kuuluvan henkilön on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki omaan lukuunsa tekemänsä liiketoimet, jotka koskevat kyseisen liikkeeseenlaskijan osakkeita tai niihin liittyviä rahoitusjohdannaisia tai muita rahoitusvälineitä. Viranomaisen ylläpitämä rekisteri tarjoaa mahdollisuuden saada tiedot keskitetysti. Liikkeeseenlaskijoiden velvollisuus ylläpitää rekisteriä johtaisi siihen, että tieto olisi noudettava monesta lähteestä yhden keskitetyn järjestelmän sijaan. Ehdotus helpottaisi sijoittajien ja yleisön tiedonsaantia, parantaisi tietojen luotettavuutta sekä korostaisi sisäpiiriläisten omaa vastuuta tietojen toimittamisessa rekisteriin. Lisäksi tarkoituksena on vähentää erityisesti pienten ja keskisuurten liikkeeseenlaskijoiden hallinnollista taakkaa rekisterien ylläpitämisessä. Ehdotuksen tarkoituksena on myös ylläpitää rekisteritietojen avoimuutta ja julkisuutta, kun tietoja ei ole enää saatavissa kattavasti arvo-osuusjärjestelmästä.

Yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä koskevat säännökset vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 8—11 §:ää.

1 §. Soveltamisala. Pykälässä ehdotetaan säädettävän informatiivinen säännös luvun soveltamisalasta. Luku koskee julkista ja yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä.

Julkinen sisäpiirirekisteri

2 §. Ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle. Suomalaisen liikkeeseenlaskijan, jonka osake on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, on ilmoitettava Finanssivalvonnalle 1 momentissa tarkoitetut tiedot sisäpiiriläisistään ja heidän ilmoittamastaan lähipiiristä sekä näiden omistukset 5 momentissa tarkoitetuilla rahoitusvälineillä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös edellä mainituissa tiedoissa tapahtuneita muutoksia. Kyseisen ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi sisäpiiriläisen on ilmoitettava kyseiset tiedot liikkeeseenlaskijalle. Sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä on puolestaan velvollisuus ilmoittaa omat tietonsa sisäpiiriläiselle. Lain 12 luvun 1 §:n 2 momentin soveltamisrajauksen vuoksi velvollisuus koskee vain sellaista liikkeeseenlaskijaa, jonka monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleva rahoitusväline on sen hakemuksesta kaupankäynnin kohteena.

Säännöksen 1 momentin 1 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan on tehtävä Finanssivalvonnalle sisäpiiri-ilmoitus sisäpiiriläisistään ja heidän ilmoittamastaan lähipiiristä 14 päivän kuluessa siitä, kun sisäpiiriläinen aloitti tehtävässään. Ilmoitus on tehtävä riippumatta siitä, omistaako sisäpiiriläinen tai tämän lähipiiriin kuuluva pykälässä tarkoitettuja rahoitusvälineitä. Momentin 2 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava Finanssivalvonnalle sisäpiiri-ilmoituksessa tarkoitetuissa tiedoissa tapahtuvat muutokset 7 päivän kuluessa muutoksesta. Ilmoitus on esimerkiksi tehtävä, jos sisäpiiriläisen lapsi tulee täysi-ikäiseksi ja muuttaa pois yhteisestä taloudesta sisäpiiriläisen kanssa. Muutosilmoitus on tehtävä myös, jos lapsi täysi-ikäiseksi tultuaan asuu samassa taloudessa sisäpiiriläisen kanssa. Tällöin hänen asemansa suhteessa sisäpiiriläiseen muuttuu vajaavaltaisesta muuksi samassa taloudessa asuvaksi.

Momentin 3 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava Finanssivalvonnalle sisäpiiriläisten ja heidän ilmoittamansa lähipiiriin omistamat 5 momentissa tarkoitetut rahoitusvälineet. Kyseinen omistusilmoitus on tehtävä Finanssivalvonnalle 14 päivän kuluessa siitä, kun sisäpiiriläinen aloitti tehtävässä. Ilmoitusvelvollisuus koskee sisäpiiriläisen omaan tai lähipiirinsä lukuun tekemiä liiketoimia. Velvollisuus tietojen toimittamiseen viranomaiselle perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 4 kohtaan. Lisäksi liikkeeseenlaskijan on momentin 4 kohdan mukaan ilmoitettava Finanssivalvonnalle sisäpiiriläisten ja heidän lähipiirinsä omistuksissa tapahtuneet muutokset 7 päivän kuluessa muutoksesta, kun omistettujen rahoitusvälineiden arvo muuttuu vähintään 5 000 euroa. Määräaika vastaa komission kolmannen direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa. Säännöksessä ei enää edellytettäisi sitä, että kalenterivuoden aikana tehtyjen kauppojen ja luovutusten yhteismäärä olisi ilmoitettava viimeistään seuraavan kalenterivuoden tammikuun 31 päivänä, vaikka se olisi alle 5 000 euroa.

Liikkeeseenlaskija on velvollinen ilmoittamaan 1 momentissa tarkoitetut tiedot Finanssivalvonnalle ja huolehtimaan siitä, että se saa sisäpiiriläisiltä tarvittavat ja oikeat tiedot riittävän ajoissa. Sisäpiiriläinen on kuitenkin vastuussa tietojen ilmoittamisesta oikein ja riittävän ajoissa liikkeeseenlaskijalle, jotta liikkeeseenlaskija voi täyttää oman velvollisuutensa. Tästä syystä 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että sisäpiiriläisen on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetut tiedot liikkeeseenlaskijalle ilman aiheetonta viivytystä. Sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvan henkilön on puolestaan ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetut tiedot sisäpiiriläiselle ilman aiheetonta viivytystä, jotta sisäpiiriläinen voi täyttää oman velvollisuutensa. Sisäpiiriläisen tulee myös ehdotuksen mukaan riittävin toimenpitein varmistaa, että hänen lähipiiriin kuuluva henkilö on tietoinen ilmoitusvelvollisuudestaan.

Vastuu ilmoituksen sisällöstä ja sen tekemisestä säädetyssä ajassa olisi sisäpiiriläisellä. Liikkeeseenlaskija ei ole vastuussa ilmoituksen oikeasta sisällöstä tai myöhästymisestä, jos virhe tai viivästys johtuu siitä, ettei sisäpiiriläinen ole toimittanut oikeita tietoja riittävän ajoissa yhtiölle. Sisäpiiriläisen omistusilmoitus koskee myös hänen lähipiiriinsä kuuluvan henkilön omistuksia. Sisäpiiriläisen tulee riittävin toimenpitein varmistaa, että hänen lähipiiriin kuuluva henkilö on tietoinen ilmoitusvelvollisuudestaan sisäpiiriläiselle ja että lähipiirin kuuluva henkilö toimittaa tarvittavat tiedot sisäpiiriläiselle ilman aiheetonta viivytystä. Jos sisäpiiriläinen osoittaa varmistaneensa riittävin toimenpitein, että lähipiiriläinen on ollut tietoinen ilmoitusvelvollisuudestaan, mutta sisäpiiriläinen ei ole saanut tietoja toimenpiteistään huolimatta, Finanssivalvonta ei voi määrätä Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettua hallinnollista seuraamusta sisäpiiriläiselle. Tällöin seuraamus voidaan kuitenkin määrätä lähipiiriin kuuluvalle henkilölle, mikäli hän on laiminlyönyt pykälässä säädetyn velvollisuuden ilmoittaa tiedot sisäpiiriläiselle.

Pykälän 3 momentissa säädetään, että sisäpiiri-ilmoitukseen ja omistusilmoitukseen on sisällytettävä asianomaisen henkilön tai yhteisön taikka säätiön yksilöimiseksi tarvittavat tiedot. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi lähipiiriin kuuluvan nimi, henkilötunnus tai yritys- tai yhteisötunnus. Lisäksi omistusilmoitukseen on sisällytettävä liiketointa koskevat tiedot.

Pykälän 4 momentissa velvollisuus sisäpiiriläisiä koskevien tietojen ilmoittamiseen ulotetaan myös sellaiseen liikkeeseenlaskijaan, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on kolmannessa maassa, jos liikkeeseenlaskijan osake on kaupankäynnin kohteena pörssissä.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettävän rahoitusvälineistä, jotka kuuluvat omistusilmoituksen piiriin. Ilmoitusvelvollisuus koskee liikkeeseenlaskijan osaketta ja sellaista rahoitusvälinettä, jonka arvo määräytyy kyseisen osakkeen perusteella. Osakkeen tulee olla kaupankäynnin kohteena monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä liikkeeseenlaskijan hakemuksesta tai suostumuksella.

3 §. Liikkeeseenlaskijan velvollisuus neuvoa sisäpiiriläistä. Liikkeeseenlaskijan on pykälän mukaan neuvottava sisäpiiriläistä sisäpiiri-ilmoituksen ja omistusilmoituksen laatimisessa. Säännöksen tarkoituksena on ohjata ilmoituksia koskevat kyselyt liikkeeseenlaskijoille Finanssivalvonnan sijaan, jotta Finanssivalvonnan valvontatehtävä voidaan pitää selkeästi erillään sisäpiiriläisten neuvonnasta. Pörssin sisäpiiriohje ja muut itsesääntelymekanismit voivat myös jatkossa tukea liikkeeseenlaskijoiden yhdenmukaisia neuvontakäytänteitä.

4 §. Julkinen sisäpiirirekisteri. Finanssivalvonnalle säädetään pykälässä velvollisuus pitää julkista sisäpiirirekisteriä. Nykyisin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 7 §:n 1 momenttia vastaavasti rekisteristä on käytävä ilmi kunkin sisäpiiriläisen kohdalla tieto sisäpiiriläisestä ja hänen lähipiiriinsä kuuluvista, sisäpiiriläisen ja hänen lähipiirinsä omistamat rahoitusvälineet sekä eriteltyinä hankinnat ja luovutukset. Rekisteriin talletettaisiin edellä mainittujen henkilöiden yksilöimiseksi tarvittavat tiedot sekä liiketoimia koskevat tiedot.

Voimassa olevan arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 13 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan arvopaperikeskuksen tehtävänä on kerätä arvo-osuusjärjestelmästä tietoja julkisen sisäpiirirekisterin ylläpitämiseksi. Kyseinen velvollisuus ehdotetaan muutettavan siten, että arvopaperikeskus voisi jatkossa kerätä kyseisiä tietoja. Velvollisuus sisäpiirirekisterin ylläpitämiseksi tarvittavien tietojen keräämiseksi ei ole enää perusteltu, kun tietoja saadaan sekä arvo-osuusjärjestelmästä suorien omistuksien osalta että säilyttäjäpankeilta ulkomaisten sijoittajien hallintarekisteröityjen arvo-osuuksien osalta. Edelleen Finanssivalvonta voisi järjestää tietojen keräämisen haluamallaan tavalla ja halutessaan hyödyntää arvopaperikeskuksen mahdollisesti keräämiä tietoja.

5 §. Julkisen sisäpiirirekisterin ylläpito, säilytys ja tietojen luovuttaminen. Pykälän sisältö vastaa pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 7 §:n 4 ja 5 momenttia sisäpiirirekisterin ylläpidosta, säilytyksestä ja tietojen luovuttamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan julkisen sisäpiirirekisterin ylläpito on järjestettävä luotettavalla tavalla. Rekisteriin merkityt tiedot on säilytettävä viisi vuotta tiedon merkitsemisestä. Jokaisella on oikeus saada kulujen korvaamista vastaan otteita ja jäljennöksiä rekisterin tiedoista. Luonnollisen henkilön henkilötunnus ja osoite sekä muun luonnollisen henkilön kuin sisäpiiriläisen nimi eivät kuitenkaan ole julkisia.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan on pidettävä julkisen sisäpiirirekisterin sisältämät tiedot myös yleisön saatavilla internetsivuillaan. Rahoitusvälineiden omistuksessa tapahtuneita muutoksia koskevat tiedot on pidettävä internetsivuilla 12 kuukauden ajan muutoksesta. Tiedot on päivitettävä ilman aiheetonta viivästystä, kun liikkeeseenlaskija ilmoittaa muutoksesta tietoihin.

Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri

6 §. Yrityskohtainen sisäpiirirekisteri. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 8 §:ää ja markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklaa. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan laajennettavaksi siten, että se koskee myös liikkeeseenlaskijaa, jonka rahoitusväline on kaupankäynnin kohteena monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä Suomessa. Lain 12 luvun 1 §:n 2 momentin soveltamisrajauksen vuoksi velvollisuus koskee vain sellaista liikkeeseenlaskijaa, jonka monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleva rahoitusväline on sen hakemuksesta kaupankäynnin kohteena. Momentissa yhdistetään voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 8 §:n 1 ja 2 momentti. Kuten sisäpiiriläisen määritelmässä, säännöksen sanamuotoa muutetaan siten, että se koskee henkilöitä, joilla on asemansa tai tehtäviensä nojalla säännöllinen pääsy sisäpiirintietoon. Tällaisia henkilöitä voivat olla muun muassa yhtiön johtoryhmän jäsenet, tärkeimpien toimialojen vastuuhenkilöt, toimitusjohtajan ja muun ylimmän johdon sihteerit sekä henkilöt, jotka vastaavat yhtiön taloudesta, rahoituksesta, lakiasioista, tutkimus- ja kehitystyöstä ja viestinnästä. Tällaisia henkilöitä eivät lähtökohtaisesti ole henkilöt, joiden tavanomaisiin työtehtäviin ei kuulu käsitellä sisäpiirintietoa, vaikka heillä saattaa olla niihin säännöllinen pääsy, kuten sisäpiirintietoa sisältäviä ohjelmistoja ylläpitävä tai huoltava IT-henkilöstö eikä yhtiön toimitilojen ylläpitoon osallistuvat henkilöt kuten vahtimestarit tai siistijät. Yhtiön on määriteltävä ne henkilöt, joilla on säännöllinen pääsy sisäpiirintietoon.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi erillinen säännös hankekohtaisesta sisäpiirirekisteristä. Hankekohtainen sisäpiirirekisteri koskee kaikkia henkilöitä, joille liikkeeseenlaskija antaa hanketta koskevaa sisäpiirintietoa. Momentissa tarkoitettuja muita sisäpiirintietoa saavia henkilöitä ovat esimerkiksi merkittävät osakkeenomistajat tai sellaiset viranomaiset, joille liikkeeseenlaskija antaa hanketta koskevia tietoja. Säännös vastaa osin arvopaperimarkkinalain 5 luvun 11 §:ää yrityskohtaisista osarekistereistä ja Pörssin sisäpiiriohjetta, jossa on annettu tarkempaa ohjeistusta yritys- ja hankekohtaisista sisäpiirirekistereistä.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan uutta informatiivista säännöstä siitä, että pysyvä yrityskohtainen sisäpiirirekisteri ja hankekohtainen sisäpiirirekisteri muodostavat yhdessä yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 8 §:n mukaisesti pykälän 4 momentissa säädetään yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin julkisuudesta.

Yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä koskevien säännösten soveltumisesta myös sellaiseen suomalaiseen liikkeeseenlaskijaan, jonka liikkeeseen laskema rahoitusväline on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla toisessa ETA-valtiossa, säädetään 5 momentissa. Momentti vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 1 §:n 7 momenttia.

Pykälän 6 momentissa säädetään yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä koskevien säännösten ulottumisesta liikkeeseenlaskijan lukuun tai puolesta toimivaan. Säännös vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 8 §:n 3 momenttia.

7 §. Yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkittävät tiedot. Pykälässä ehdotetaan säädettävän voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 9 §:ää vastaavasti yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkittävistä tiedoista. Säännös perustuu komission kolmannen direktiivin 5 artiklaan.

8 §. Yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin ylläpito ja säilytys. Pykälän 1—3 momentti vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 10 §:ää ja komission kolmannen direktiivin 5 artiklaa. Pykälän 1 momentissa säädetään, että rekisterinpito on järjestettävä luotettavalla tavalla ja siten, että ainoastaan rekisterin pitämiseen oikeutetut voivat muuttaa tietoja. Jos rekisterimerkintään liittyy esimerkiksi tekninen virhe, korjaus voidaan jälkikäteen tehdä, jos muutos ja sen perusteet merkitään rekisteriin ja säilytetään 3 momentissa säädetyllä tavalla.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin ylläpitäjällä tulee olla rekisteriä koskeva kirjallinen ohje. Momentin tarkoituksena on velvoittaa liikkeeseenlaskijat muun muassa ohjeistamaan yrityskohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkittyjä henkilöitä toimimaan oikein sisäpiirintiedon käsittelyssä.

9 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Säännös koskee Finanssivalvonnan oikeutta antaa tarkempia määräyksiä julkista sisäpiirirekisteriä ja yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä koskevista säännöksistä. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 15 §:ää. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä sisäpiiri-ilmoituksen sisällöstä ja tekotavasta. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä myös omistusilmoituksen sisällöstä ja tekotavasta. Komission kolmannen direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan ilmoituksessa on oltava tiedot henkilön nimestä, syystä ilmoitusvelvollisuuteen, liikkeeseenlaskijan nimestä, kuvaus rahoitusvälineestä, tiedot kaupan luonteesta, päivämäärästä ja ajasta sekä kaupan hinnasta ja volyymistä.

Lisäksi Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä 6 §:ssä tarkoitetun yrityskohtaisen sisäpiirirekisterin sisällöstä ja tietojen merkintätavasta.

14 luku Markkinoiden väärinkäyttöä koskevat säännökset

1 §. Luvun soveltamisala. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän informatiivinen luettelo niistä säännöksistä, jotka kuuluvat luvun soveltamisalan piiriin.

Luvussa ehdotetaan säädettäväksi markkinoiden väärinkäytöstä eli sisäpiirintiedon käytöstä ja sen ilmaisemisesta sekä markkinoiden vääristämisestä. Säännökset vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun vastaavia säännöksiä. Luvussa ehdotetaan säädettävän myös voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 lukua vastaavista säännöksistä markkinoiden väärinkäyttöön liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta, rahoitusvälineitä koskevien tutkimustietojen ja sijoitussuositusten esittämisestä sekä kaupparaportoinnista. Arvopaperikauppaa ja sijoituspalvelun tarjoamista koskevat arvopaperimarkkinalain 4 luvun säännökset on ehdotettu tässä esityksessä siirrettävän sijoituspalvelulakiin. Markkinoiden väärinkäyttödirektiiviin liittyvät säännökset ehdotetaan puolestaan siirrettävän markkinoiden väärinkäyttöä koskevaan lukuun. Myös näiden säännösten sisältö vastaa pääosin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

2 §. Sisäpiirintiedon käyttö ja ilmaiseminen. Säännöksen 1—3, 6 ja 8 momentti vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 2 §:ää sisäpiirintiedon käytöstä ja markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 2 artiklaa. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi muutokset, joissa viittaukset julkiseen kaupankäyntiin korvataan viittauksella säänneltyyn markkinaan ja viittaus arvopaperiin ja osakkeeseen viittauksella rahoitusvälineeseen. Voimassa olevan pykälän 1 momentin kieltoa neuvoa toista henkilöä arvopaperin kaupassa ehdotetaan muutettavan siten, että siinä kiellettäisiin neuvomasta toista rahoitusvälineen hankinnassa tai luovutuksessa. Ehdotuksella pyritään turvaamaan se, että neuvontakielto soveltuisi myös muihin liiketoimiin kuin kauppaan. Pykälän 7 momentin viittaus monenkeskisen kaupankäynnin meklarilistaan muutetaan meklarilistan käsitteestä luovuttaessa viittaukseksi monenkeskiseen kaupankäyntijärjestelmään Suomessa.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin sisäpiirintiedon käytön ja ilmaisemisen soveltamisalasta. Ehdotetun säännöksen mukaan pykälän säännöksiä sovelletaan säännellyllä markkinalla tai Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevaan rahoitusvälineeseen ja rahoitusvälineeseen, jonka arvo määräytyy kyseisen rahoitusvälineen perusteella. Säännös vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 5 luvun 1 §:n 1 momenttia ja 2 momentin 1 ja 3 kohtia.

Pykälän 5 ja 6 momentissa säädettäisiin pykälän kansainvälisestä soveltamisalasta. Pykälän 5 momentin mukaan pykälän kieltoja sovelletaan pörssissä tai Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevaan rahoitusvälineeseen ja rahoitusvälineeseen, jonka arvo määräytyy kyseisen rahoitusvälineen perusteella siitä riippumatta, suoritetaanko tällaista rahoitusvälinettä koskeva liiketoimi Suomessa. Sisäpiirintiedon käytön kielto soveltuisi siten esimerkiksi tilanteeseen, jossa ulkomainen sijoittaja käyttäisi hyväksi pörssissä kaupankäynnin kohteena olevaan rahoitusvälineeseen liittyvää sisäpiirintietoa. Toisaalta pykälän säännöksiä sovelletaan 6 momentin mukaan myös toisessa ETA-valtiossa kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla olevaan rahoitusvälineeseen ja rahoitusvälineeseen, jonka arvo määräytyy kyseisen rahoitusvälineen perusteella, kun tällaista rahoitusvälinettä koskeva liiketoimi suoritetaan Suomessa. Esimerkiksi sijoittajan käyttäessä toisessa ETA-valtiossa listattuun rahoitusvälineeseen liittyvää sisäpiirintietoa hyväksi Suomessa tehdyssä tai suoritetussa rahoitusvälineen hankinnassa tai luovutuksessa säännös tulisi sovellettavaksi. Ehdotetut säännökset vastaavat markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 10 artiklaa. Voimassa olevan lain 1 luvun 1 §:n 7 momentti sisältää osin ehdotettua säännöstä vastaavan säännöksen väärinkäyttösäännösten kansainvälisestä soveltamisesta. Ehdotetun lain 12 luvun 1 §:n 2 momentin soveltamisalasäännöksen vuoksi pykälän kieltoja sovellettaisiin myös sellaisiin rahoitusvälineisiin, joita on vasta haettu otettavaksi säännöksessä tarkoitetun kaupankäynnin kohteeksi. Voimassa olevan lain 5 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta ja 14 § sisältävät vastaavan säännöksen.

Ehdotettu säännöksen 8 momentti vastaa voimassa olevan lain 5 luvun 2 §:n 5 momenttia ja ehdotettu säännöksen 9 momentti voimassa olevan lain 5 luvun 13 §:ää.

3 §. Markkinoiden vääristäminen. Säännös perustuu markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 3 artiklaan. Säännöksen 1 ja 2 momentti vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 12 §:n 1 ja 2 momenttia arvopaperin kurssin vääristämisestä. Voimassa olevan säännöksen viittaus arvopaperista ehdotetaan muutettavaksi yhdenmukaisesti luvun muiden säännösten tavoin rahoitusvälineeksi. Kurssin vääristämisen sijaan säännöksen kohde ehdotetaan laajennettavaksi siten, että se koskee markkinoiden vääristämistä eli myös muuta kuin arvopaperin kurssiin liittyvää muutosta. Markkinoiden vääristämisen seurauksena arvopaperin kurssi ei välttämättä muutu tai tähän ei pyritä, mutta teko on omiaan antamaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa rahoitusvälineen aidosta tarjonnasta tai kysynnästä taikka teko muutoin on omiaan vaikuttamaan markkinoiden toimintaan niitä vääristävästi 2 momentissa luetelluin tavoin.

Pykälän 2 momentin 2 kohtaa täsmennetään siten, että se koskee liiketoimia ja muita toimia, jotka ovat omiaan antamaan väärää tai harhaanjohtavaa tietoa. Voimassa olevan säännöksen muotoilu on suppeampi sen edellyttäessä väärän tai harhaanjohtavan tiedon antamista. Muutokset vastaavat markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 1 artiklan 2 kohtaa.

Pykälän 3 momentissa markkinoiden vääristämistä koskevan kiellon soveltamisala ehdotetaan koskevan myös muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja rahoitusvälineitä koskevia liiketoimia ja muita toimia. Edellytyksenä olisi, että tällaisia muita rahoitusvälineitä koskevilla liiketoimilla tai muilla toimilla vääristettäisiin 1 momentissa tarkoitettujen rahoitusvälineiden markkinoita. Säännöksen soveltamisala kattaisi siten myös esimerkiksi sellaiset OTC-johdannaissopimuksilla tehdyt liiketoimet ja muut toimet, jos ne vääristäisivät 1 momentissa tarkoitetun rahoitusvälineen markkinoita laissa tarkoitetuin tavoin. Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 10 luvun 1 b §:n mukaan kurssin vääristämistä koskevia arvopaperimarkkinalain 5 luvun 12 §:n säännöksiä sovelletaan jo nykyisin OTC-johdannaissopimukseen, jos sen kohde-etuutena on julkisen kaupankäynnin tai sitä ETA-alueella vastaavan kaupankäynnin kohteena oleva arvopaperi taikka raaka-aine tai muu hyödyke.

Pykälän 4 ja 5 momentissa ehdotetaan säädettävän sisäpiirintiedon käyttöä koskevan 2 §:n 5 ja 6 momenttia vastaavasti markkinoiden vääristämisen kiellon kansainvälisestä soveltamisalasta.

4 §. Markkinoiden vääristämistä koskeva poikkeus. Säännöksen 1 momentti vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 5 luvun 13 §:ää. Pykälän 2 ja 3 momentti vastaavat 5 luvun 12 §:n 3 ja 4 momenttia. Kurssin vääristämisen sijaan 3 momentissa viitataan 3 §:n tavoin markkinoiden vääristämiseen. Säännös vastaa markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 8 artiklaa.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettävän hyväksyttävistä markkinatavoista. Säännös vastaa komission kolmannen direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa. Finanssivalvonta on antanut standardin 5.5 Sijoitussuositukset ja hyväksyttävät markkinatavat määräykset hyväksyttäviä markkinatapoja koskevista ehdoista. Hyväksyttävien markkinatapojen arvioinnissa huomioon otettavat seikat ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden perusteista on syytä säätää laissa.

Arvioinnissa on otettava huomioon komission kolmannen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti markkinakäytännön läpinäkyvyys, markkinoiden moitteettoman toiminnan turvaaminen, vaikutus markkinoiden vaihdantaan, tehokkuuteen ja luotettavuuteen, vaikutus markkinamekanismeihin ja -toimijoihin, markkinoiden rakenteet, markkinatapoja koskevat tutkimukset ja markkinatapaan sisältyvä riski muiden markkinoiden luotettavuudelle. Momentissa lueteltujen hyväksyttävien markkinatapojen lista ei ole tyhjentävä.

Pykälän 5 momentti vastaa arvopaperimarkkinalain 5 luvun 12 §:n 5 momenttia. Arvopaperinvälittäjän sijaan momentissa käytetään määritelmää sijoituspalvelun tarjoaja. Poikkeus koskee sijoituspalvelun tarjoajan kaupankäyntiä omaan lukuun liikkeeseen laskemalla joukkovelkakirjalla tai muulla velkasitoumuksella sekä tällaisesta oikeudesta annetulla talletustodistuksella. Esimerkiksi momentissa tarkoitetut sijoitustodistukset ovat markkinoiden väärinkäyttödirektiivissä tarkoitettuja rahoitusvälineitä. Direktiivissä ei säädetä sijoitustodistuksia koskevista poikkeuksista. Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä säännöstä ei kuitenkaan kumottu.

Sijoitustodistuksia koskevaa poikkeusta ei ehdoteta kumottavaksi. Vuonna 1996 säädetyn poikkeuksen tarkoituksena on ollut lain perustelujen (HE 7/1996 vp) mukaan varmistaa, että luottolaitoksen mahdollisuus osallistua sijoitustodistuksilla käytävään kauppaan ei vaikeudu, koska luottolaitos voi olla osapuoli samassa sopimuksessa kuin keskuspankki. Sijoitustodistusten osuus luottolaitosten varainhankinnassa on pienentynyt vuoden 1999 lopun 14,5 prosentista vuoden 2009 loppuun mennessä 13,1 prosenttiin. Sijoitustodistusten osuuden merkittävyys vaihtelee luottolaitosryhmittäin.

5 §. Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus. Ehdotettava säännös on pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 16 §:n mukainen. Ilmoitusvelvollisuutta ehdotetaan 1 momentissa laajennettavan koskemaan sijoituspalvelun tarjoajan lisäksi tämän palveluksessa olevaa henkilöä, kuten meklaria, omaisuudenhoitajaa, välitystoiminnasta vastaavaa henkilöä tai niin sanottua compliance-henkilöä. Muutos vastaa markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklan 9 kohtaa. Komission kolmannen direktiivin 7 artiklassa epäilyttävistä arvopaperikaupoista, jotka on ilmoitettava, viitataan ilmoitusvelvollisten osalta 1 artiklan 3 kohtaan. Säännöksen mukaan ammattinsa puolesta liiketoimia järjestävillä henkilöillä tarkoitetaan muun muassa sijoituspalveluyrityksiä tai luottolaitoksia. Uusi sijoituspalvelun tarjoajan määritelmä kattaa sijoituspalveluyritykset ja luottolaitokset. Komission kolmannen direktiivin määritelmä on avoin, jolloin se mahdollistaa myös muiden toimijoiden kuulumisen ilmoitusvelvollisiin, jos nämä järjestävät ammattinsa puolesta liiketoimia. Momenttiin ehdotetaan tehtävän myös muutos siten, että kurssin vääristämisen sijaan viitataan markkinoiden vääristämiseen. Komission kolmannen direktiivin 9—11 artiklassa säädetään ilmoituksen sisällöstä, ilmoitustavasta ja vastuusta ja salassapitovelvollisuudesta. Säännöksen tarkoituksena on valvonnan tehokkuuden turvaamiseksi mahdollistaa ilmoitusten toimittaminen siten, että sijoituspalvelun tarjoajan palveluksessa oleva henkilö, kuten meklari, voi ilmoittaa asiasta compliance-henkilölle salassapitovelvollisuutta rikkomatta. Sijoituspalvelun tarjoajan palveluksessa olevan henkilön ei kuitenkaan tarvitse tehdä ilmoitusta suoraan Finanssivalvonnalle.

Säännöksen 2 ja 3 momentti vastaavat nykyisin voimassa olevan 4 luvun 16 §:n 2 ja 3 momenttia.

6 §. Rahoitusvälineitä koskevien tutkimustietojen ja sijoitussuositusten esittäminen. Säännöksen 1—3 momentti vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 13 §:ää, markkinoiden väärinkäyttödirektiivin 6 artiklaa ja komission sijoitussuositusdirektiivin (2003/125/EY) 2, 3 ja 5 artiklaa. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi tekniset arvopaperinvälittäjän ja julkisen kaupankäynnin määritelmiin liittyvät muutokset. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuudesta komission markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla antamien säädösten täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan säädettävän 8 §:ssä.

7 §. Kaupparaportointi. Pykälän 1—4 momentti vastaavat pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 18 §:n 1—4 momenttia. Finanssivalvonnan standardissa RA 5.1 Kaupparaportointi määrätään raportointivelvollisista, raportoinnin kohteena olevista rahoitusvälineistä ja raportointiajasta. Pääsääntöisesti sijoituspalvelun tarjoaja tekee yhdestä liiketoimesta yhden kaupparaportin. Sijoituspalvelun tarjoajan on tehtävä ostoista ja myynneistä erilliset raportit, jos sijoituspalvelun tarjoaja toteuttaa liiketoimen kahden asiakkaansa välillä, tai jos sijoituspalvelun tarjoaja toteuttaa liiketoimen säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä asettumalla itse asiakkaansa vastapuoleksi.

Arvopaperinvälittäjän määritelmä muutetaan sijoituspalvelun tarjoajan määritelmäksi. Pykälän 1 momentin soveltamisala ehdotetaan laajennettavaksi myös Suomessa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleviin rahoitusvälineisiin sekä rahoitusvälineisiin, joiden arvo riippuu mainituista rahoitusvälineistä. Laajennus vastaa komission ehdotuksia uudeksi markkinoiden väärinkäyttöasetukseksi ja rahoitusvälineiden markkinoista annetuksi asetukseksi, joissa ehdotetaan säännösten soveltamisalan yleistä laajennusta monenkeskisiin kaupankäyntijärjestelmiin. Voimassa olevan säännöksen 1 momentin viimeinen virke ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana, kun säännellyn markkinan käsite kattaa myös muut säännellyt markkinapaikat Euroopan talousalueella.

Pykälän 3 momentin 3 kohdassa poistetaan viittaus optioyhteisöihin, koska pörssin määritelmä kattaa myös optioyhteisöt.

Voimassa olevan pykälän 5 ja osin 7 momentti Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuudesta ehdotetaan siirrettävän 8 §:ään.

Pykälän 5 momentti on uusi ja se korvaa asiallisesti voimassa olevan säännöksen 6 ja osin 7 momentin. Momentin tarkoituksena on laajentaa nykyinen rahoitusvälineillä kauppoja toteuttavia arvopaperinvälittäjiä koskeva jatkuva raportointivelvollisuus myös sellaisiin omaisuudenhoitajiin ja toimeksiantojen välittäjiin, jotka eivät itse toteuta kauppoja. Ne ovat nykysääntelyn mukaan ainoastaan velvollisia toimittamaan Finanssivalvonnalle niin sanotun täydennysilmoituksen. Momentin mukaan raportointivelvollisuus laajenee kattamaan muun muassa Ruotsin ja Iso-Britannian käytännön mukaisesti myös ne sijoituspalvelun tarjoajat, jotka ainoastaan välittävät rahoitusvälineitä koskevat toimeksiannot toiselle sijoituspalvelun tarjoajalle edelleen toteutettavaksi. Jos sijoituspalvelun tarjoaja kuitenkin välittää asiakkaan yksilöintitiedot toimeksiannon toteuttajalle, joka raportoi ne Finanssivalvonnalle asianmukaisesti, raportointivelvollisuutta ei tällöin synny.

Finanssivalvonnan velvollisuudesta toimittaa raportointitietoja edelleen toiselle ETA-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle säädetään 6 momentissa. Säännös vastaa voimassa olevan lain 4 luvun 18 §:n 8 momenttia.

8 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettävän Finanssivalvonnan oikeudesta antaa määräyksiä tämän luvun säännösten nojalla. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuutta ei ehdoteta laajennettavan nykyisestä. Määräystenantovaltuus vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 13 §:n 1 momenttia ja 18 §:n 5—7 momenttia sekä 5 luvun 15 §:ää.

VI OSA SEURAAMUKSET, MUUTOKSENHAKU JA ERINÄISET SÄÄNNÖKSET

15 luku Hallinnolliset seuraamukset

1 §. Rikemaksu Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ne arvopaperimarkkinalain vastaiset teot ja laiminlyönnit, joista Finanssivalvonnan on lähtökohtaisesti määrättävä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty rikemaksu, jollei kyseisestä laista muuta johdu.

Momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi määrättävä rikemaksu ensinnäkin sille, joka laiminlyö tai rikkoo lain 5 luvun 4 §:n säännöstä markkinointiaineiston toimittamisesta Finanssivalvonnalle. Momentin 2 kohdan mukaan rikemaksu olisi määrättävä sille, joka laiminlyö tai rikkoo lain 8 luvun 2—7 §:n säännöksiä muusta tiedonantovelvollisuudesta. Momentin 3 kohdan mukaan rikemaksu määrättäisiin lain 9 luvun 5—6 §:n ja 9—11 §:n huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoitusvelvollisuutta koskevien säännösten vastaisesta menettelystä. Momentin 4 kohdan mukaan rikemaksu määrätään sille, joka rikkoo lain 10 luvun 5—6 §:n säännöksiä julkistettujen tietojen saatavilla pidosta. Momentin 5 kohdan mukaan rikemaksu määrättäisiin lain 13 luvun 2 §:n ilmoitusvelvollisuutta koskevan säännöksen vastaisesta menettelystä. Kaikki edellä mainitut kohdat olisivat viimeksi mainittua lukuun ottamatta täysin uusia. Pykälässä ehdotetaan säädettävän sellaisten säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä, jotka ovat selkeästi markkinoille toimitettaville tiedoille asetettujen määräaikojen vastaisia tai joiden rikkominen on muutoin selkeämmin todettavissa.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että rikemaksu voitaisiin määrätä myös 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä koskevien tarkempien säännösten ja määräysten vastaisesta menettelystä. Säännöksiä koskevilla tarkemmilla säännöksillä tarkoitetaan valtiovarainministeriön asetuksia ja määräyksillä Finanssivalvonnan antamia sitovia määräyksiä. Kysymys on selventävästä sääntelystä, koska lain säännöksen rikkomisena on jo lähtökohtaisesti pidettävä myös sitä, että asianomainen rikkoo säännöksen perusteella annettua tarkempaa määräystä. EU-sääntelyä on myös laajasti pantu täytäntöön Finanssivalvonnan antamilla määräyksillä.

2 §. Seuraamusmaksu Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä arvopaperimarkkinalain ja sen nojalla annettujen tarkempien säännösten ja määräysten sekä komission esitedirektiivin perusteella antamien asetusten ja päätösten vastaisista teoista ja laiminlyönneistä, joista on määrättävä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty seuraamusmaksu. Säännöksessä on lueteltu ne lain säännökset, joiden rikkominen on omiaan vakavammin vaarantamaan sijoittajansuojaa ja markkinoita kohtaan tunnettua luottamusta.

Momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi määrättävä seuraamusmaksu ensinnäkin sille, joka laiminlyö tai rikkoo lain 1 luvun 3 ja 4 §:n säännöksiä totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisesta ja riittävien tietojen tasapuolisesta saatavilla pitämisestä. Momentin 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo lain 4 luvun 1, 6—12 ja 14—15 §:n säännöksiä esitteen julkaisemisvelvollisuudesta. Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka menettelisi vastoin lain 6 luvun 4—7 ja 9 §:n, 7 luvun 5—16 §:n ja 10 luvun 3—4 §:n säännöksiä tietojen julkistamisesta.

Momentin 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka menettelee vastoin lain 11 luvun 7—11, 13 ja 14, 16—19, 22—25 ja 27 §:n eli luvun kaikkien muiden säännösten paitsi soveltamisalaa (1—4 §), määritelmiä (5 ja 6 §), tarjouksen voimassaoloa (12 §), ostotarjouksen ehtoja (15 §), ääniosuuden laskemista (20 §), poikkeuksia velvollisuudesta tehdä ostotarjous (21 §), poikkeusten myöntämistä (26 §), suositusta julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista (28 §), salassapitovelvollisuutta (29 §) ja asetuksenantovaltuutta (30 §) koskevien lainkohtien laiminlyönnistä tai rikkomisesta. Kaikkien muiden 11 luvun säännösten rikkominen on omiaan vaarantamaan julkisen ostotarjouksen ja tarjousvelvollisuuden asianmukaisen toteutumisen sekä osakkeenomistajien edut, ja niiden rikkominen on pääosin rangaistavaa rikoslain 51 luvun 5 §:ssä säädettynä arvopaperimarkkinoita koskevana tiedottamisrikoksena. Lisäksi julkiset ostotarjoukset ovat kertaluonteisia transaktioita, joiden arvo on tyypillisesti satoja miljoonia euroja ja joissa rikoshyödyn mittaaminen on erittäin vaikeaa. Näistä syistä säännösten rikkomisesta olisi säädettävä mahdollisuus määrätä tarpeeksi nopeasti riittävän ankara hallinnollinen seuraamus, jota voidaan käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjen muiden seuraamusten asemesta tai niiden ohella. Ostotarjousdirektiivin 17 artikla edellyttää, että jäsenvaltiot vahvistavat direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta määrättävät seuraamukset ja toteuttavat tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanoa varten. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että nämä toimenpiteet ovat tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Seuraamusmaksu, jolla arvioidaan olevan merkittävä yleisestävä vaikutus, täydentäisi direktiivin vaatimukset hyvin huomioon ottavalla tavalla julkisen valvonnan käytössä nykyisin olevaa keinovalikoimaa. Lisäksi Finanssivalvonnalla on käytettävissään muita toimivaltuuksia, kuten Finanssivalvonnasta annetun lain 33 §:ssä tarkoitettu toimeenpanokielto ja 39 §:ssä tarkoitettu julkinen varoitus.

Momentin 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoisi lain 13 luvun 6—8 §:n ja 14 luvun 2, 3, 5 ja 6 §:n säännöksiä yrityskohtaisesta sisäpiirirekisteristä sekä markkinoiden väärinkäytöstä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan rikemaksua koskevan säännöksen tavoin, että seuraamusmaksu tulisi määrätä myös 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä koskevien tarkempien säännösten ja määräysten vastaisesta menettelystä. Seuraamusmaksu ehdotetaan voitavan määrätä myös sellaisten esitedirektiivin perusteella annettujen komission asetusten ja päätösten sisältämien säännösten vastaisesta menettelystä, jotka tarkentavat ja täydentävät 1 momentissa mainittuja säännöksiä. Suuri osa EU-säännöksistä on jo nyt suoraan sovellettavia asetuksia ja jatkossa asetusten käytön voidaan ennakoida yhä lisääntyvän. Tästä syystä hallinnollisia seuraamuksia tulee voida soveltaa myös kyseisten asetusten sisältämien säännösten vastaiseen menettelyyn.

3 §. Hallinnollisten seuraamusten määrääminen ja täytäntöönpano Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, jonka 4 luvussa säädetään seuraamusmaksun ja muiden hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa.

16 luku Vahingonkorvaus

Ehdotettu 16 luku rakentuu voimassa olevan lain 9 luvun lähtökohdille eikä ehdotuksilla yleisesti ottaen tavoitella korvausvastuun tiukentamista tai rajoittamista nykyisestä. Ehdotuksessa pyritään lähinnä korjaamaan eräitä yksittäisiä epäkohtia ja lisäämään oikeusvarmuutta ottamalla lakiin vakiintuneita oikeuskäsityksiä. Säännöksillä ei ole tarkoitettu sulkea pois muuta vahingonkorvausvastuuta, kuten esimerkiksi sopimusperusteista vastuuta, osakeyhtiölain 22 luvun mukaista vastuuta tai vahingonkorvauslakiin perustuvaa vastuuta. Ehdotus täydentää nykyisiä korvausjärjestelmiä eli sopimusoikeudellisia ja vakiintuneita rikkomusvastuun periaatteita. Ehdotuksen yhtenä tavoitteena on varmistaa, että lainvastaisesta menettelystä aiheutuvat seuraamukset ovat toimivia ja tehokkaita.

Luvun säännökset koskisivat arvopaperimarkkinalain soveltamisalan piirissä olevia toimijoita. Säännellyn markkinan ylläpitäjän, pörssin ja monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin laissa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä sekä arvopaperikeskuksen ja selvitysyhteisön vahingonkorvausvastuusta vastaavasti laissa arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta. Arvopaperimarkkinoilla, sijoituspalveluissa ja rahoitusvälineiden kaupankäynnissä esiintyvät vahinko- ja korvaustilanteet vaihtelevat huomattavasti niin henkilörelaatioissa kuin vastuun perusteisiin ja korvaustarpeisiin liittyvissä seikoissa.

1 §. Korvausvastuun peruste. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta korvata aiheutettu vahinko. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:n 1 momenttia kuitenkin siten täsmennettynä, että vahinkoa aiheuttaneen menettelyn tahallisuutta tai huolimattomuutta koskeva ilmenee selkeästi laista. Tuottamusedellytyksen säätämistä voidaan pitää voimassa olevan lain vallitsevan tulkinnan nimenomaisena kirjaamisena lakiin, jolloin oikeustila selkeytyy ilman, että vahinkoa kärsineiden korvaussuoja heikentyy. Tuottamusedellytykseen liittyy olennaisesti kysymys tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta. Arvopaperimarkkinalain ominaispiirteiden vuoksi kysymystä tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta ei ole perusteltua pyrkiä ratkaisemaan nimenomaisella säännöksellä, vaan se voi vastaisuudessakin jäädä määräytymään oikeuskäytännössä asiaa koskevien yleisten periaatteiden ja kunkin vahinkotilanteen olosuhteiden mukaan. Velvollisuus vahingon korvaamiseen edellyttäisi, että korvausvelvollinen on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut toiselle vahinkoa tämän lain, sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten taikka avoimuusdirektiivin, esitedirektiivin tai markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla annettujen Euroopan komission asetusten tai päätösten vastaisella menettelyllä.

Pykälässä viitattaisiin suoraan velvoittaviin Euroopan komission asetuksiin ja päätöksiin, vaikka lain soveltamisalaa ei yleensä voidakaan jättää asetuksella tai päätöksellä määriteltäväksi. Koska tällaiset asetukset ja päätökset annetaan tarkoin säädellyssä menettelyssä, jossa asetus tai päätös ei voi sisältää siihen valtuuttavan direktiivin soveltamisalaa laajentavia seikkoja, asetukseen tai päätökseen viittaaminen on riittävän selkeää. Tällainen suoraan velvoittava tämän lain soveltamisalaan liittyvä arvopaperimarkkinoita koskeva asetus on nykyisin erityisesti esitedirektiivin nojalla annettu komission esiteasetus myöhempine muutoksineen. Komission esiteasetusta on muutettu kolmesti eli ensiksi 4.12.2006 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1787/2006 komission esiteasetuksen muuttamiseksi, toiseksi 27.2.2007 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 211/2007 komission esiteasetuksen niiden säännösten muuttamiseksi, jotka koskevat esitteiden sisältämiä taloudellisia tietoja, kun liikkeeseenlaskijan taloudellinen historia on epätavallinen tai kun liikkeeseenlaskija on tehnyt merkittävän taloudellisen sitoumuksen, ja kolmanneksi 12.12.2008 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1289/2008 komission esiteasetuksen muuttamiseksi esitteisiin ja mainontaan liittyvien tekijöiden osalta. Komission esiteasetuksen neljäs muutosehdotus on valmisteilla.

Lisäksi on voimassa 21.12.2007 annettu komission asetus (EY) N:o 1569/2007 menetelmästä kolmansien maiden arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden soveltamien tilinpäätösstandardien vastaavuuden määrittämiseksi esitedirektiivin ja avoimuusdirektiivin nojalla. Myös tämän asetuksen muutosehdotus on valmisteilla. Toisaalta esimerkiksi markkinoiden väärinkäyttödirektiivin nojalla annettu komission takaisinostoasetus on täysin vapaaehtoisesti noudatettavissa, vaikka se on sinänsä suoraan velvoittava. Tämän vuoksi sillä, että menettelee komission takaisinostoasetuksen vastaisesti, ei sellaisenaan ole merkitystä, ellei kysymys ole markkinoiden väärinkäytöstä, koska kyse on turvasatamasäännöksestä. Markkinoiden väärinkäyttötapauksia lukuun ottamatta komission takaisinostoasetuksen vastaisesti toimiminen ei aiheuta vahingonkorvausvastuuta. Omien osakkeiden hankinnassa esimerkiksi Helsingin Pörssin ohje on komission takaisinostoasetusta sallivampi, ja omien osakkeiden hankinnat käytännössä tapahtuvat pörssin ohjeen mukaisina.

Lisäksi tulevaisuudessa on mahdollista, että arvopaperimarkkinoita koskevia EU:n asetuksia hyväksytään myös Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteispäätösmenettelyssä, kuten esimerkiksi 15.9.2010 annettu komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lyhyeksi myynnistä ja eräistä luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvistä seikoista tai 20.11.2011 annettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttö). Lisäksi Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen valmistelemat tekniset standardit annettaisiin tulevaisuudessa komission asetuksina tai päätöksinä. Tällaisia Finanssivalvonnan määräyksiin rinnastettavia komission normipäätöksiä ei ole toistaiseksi annettu, mutta niihin viitattaisiin pykälässä siltä varalta, että komissio täydentää pykälässä mainittuja kolmea direktiiviä asetuksen asemesta komission päätöksellä. Tällöin pykälää ei olisi tarpeen muuttaa. Sen sijaan sellaiset EU:n asetukset, jotka eivät liity tämän lain vaan esimerkiksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavan lain soveltamisalaan, eivät tule sovellettavaksi, kuten komission rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetus tai 20.11.2011 annettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusvälineiden markkinoista sekä OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (Euroopan markkinarakenneasetus) muuttamisesta.

Pykälä voisi tulla sovellettavaksi myös, jos vahinko on aiheutettu pelkästään rikkomalla 1 luvun 2—4 §:ssä säädettyjä yleisiä säännöksiä, kuten hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen ja sopimattoman menettelyn kieltoa, totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisen kieltoa ja velvollisuutta riittävien tietojen tasapuolisesta pitämisestä saatavilla. Tältä osin sääntely pääosin vastaisi osakeyhtiölain 22 luvussa ja voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:ssä säädettyä. Sen sijaan tuottamusolettamasta ei osakeyhtiölaista poiketen säädettäisi nimenomaisesti arvopaperimarkkinalaissa, joten myöskään tuottamusolettamaan liittyvää osakeyhtiölain 1 luvun yleisten periaatteiden soveltamista koskevaa osakeyhtiölain 22 luvussa säädetyn kaltaista poikkeusta ei ehdoteta säädettäväksi. Lain 1 luvun yleisten säännösten rikkomista sanktioitaisiin tavanomaisella tuottamusvastuulla.

Vahinko, joka johtuu 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesta tai muutoin sopimattomasta menettelystä, olisi myös korvattava. Hyvällä arvopaperimarkkinatavalla tarkoitetaan vakiintuneesti periaatteita ja sääntöjä, joiden noudattamista arvopaperimarkkinoilla toimivien keskuudessa vallitsevan valistuneen ja puolueettoman mielipiteen mukaan on pidettävä oikeana ja kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisena kauppatapana. Hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältö määräytyy yksityiskohtaisen normin puuttuessa ensisijaisesti markkinakäytännössä, sen käytänteissä, sekä yksittäisessä sopimussuhteessa ja oikeustoimessa. Velvollisuus noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa ohjaa menettelytapoja ja ratkaisuja etenkin silloin, kun yksityiskohtaista tilanteeseen sopivaa konkreettista säännöstä ei ole. Hyvän arvopaperimarkkinatavan käsitettä ja sen määräytymisperusteita on haastavaa kuvata selkeästi ja yksiselitteisesti, sillä Suomen arvopaperimarkkinoilla on toistaiseksi syntynyt ja kodifioitu sangen vähän tapaoikeutta.

Yleislausekkeella on yksityiskohtaisiin kieltosäännöksiin verrattuna useita etuja. Hyvän tavan vastaisuus ja sopimattomuus ovat joustavia käsitteitä. Tämäntyyppinen sääntely mahdollistaa puuttumisen asiattomaan toimintaan sitä mukaa kuin uusia, ennen tuntemattomia menettelytapoja otetaan käyttöön. Yhteiskunnassa vallitsevien arvostusten muuttuminen voidaan myös ottaa soveltamiskäytännössä huomioon ilman, että perussääntelyä on tarpeen muuttaa. Lain 1 luvun yleisistä säännöksistä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisen tai muutoin sopimattoman menettelyn kielto on laaja periaate, joka voidaan ymmärtää kaikille arvopaperimarkkinoilla toimiville suunnatuksi nimenomaiseksi toimimisvelvollisuudeksi.

Tuottamusedellytyksen säätäminen korvausvastuun perusteeksi estää toisaalta sen, että hyvän tavan vastaiseen tai muutoin sopimattomaan menettelyyn perustuva korvausvelvollisuus muodostuisi liian laajaksi. Tällöin korvausvastuun perustuminen hyvän arvopaperimarkkinatavan rikkomiseen edellyttäisi selvitystä muun muassa tällaisen tavan sisällöstä ja menettelystä, jonka väitetään loukanneen tapaa. Hyvän arvopaperimarkkinatavan mahdollista tulkinnanvaraisuutta vähentää ja lain soveltamisalaan kuuluvien toimijoiden oikeussuojaa puolestaan lisää myös se, että itsesääntelyä kodifioidaan 11 luvun 28 §:ssä tarkoitetun toimielimen suosituksin ja lausunnoin.

Arvopaperimarkkinoiden itsesääntelyllä, kuten 11 luvun 28 §:ssä tarkoitetun toimielimen suosituksin ja lausunnoin, voidaan toisaalta ohjata hyvän arvopaperimarkkinatavan sisällön kehittymistä, täsmentää sen sisältöä ja näin vähentää todennäköisyyttä sen rikkomiseen tahallaan tai huolimattomuudesta. Jos hyvää arvopaperimarkkinatapaa on ohjeistettu mahdollisimman täsmällisesti, sen noudattaminen helpottuu ja sen rikkomisen välttäminen on vastaavasti helpompaa, mikä vähentää tarvetta oikeudenkäynteihin. Tämä edellyttää yleensä, että vakiintuneet käytännöt ovat todennettavissa esimerkiksi ohjeista tai yleisesti käytetyistä mallisopimuksista tai toimintatavoista. Esimerkiksi pörssiyhtiöiden lakisääteiseen tiedonantovelvollisuuteen osittain liittyvän listayhtiöiden hallinnointikoodin ylläpitäminen ja aktiivinen kehittäminen Arvopaperimarkkinayhdistyksessä on helpottanut koodin yksittäisten suositusten noudattamista. Muita hyvää arvopaperimarkkinatapaa ilmentäviä itsesääntelynormeja ovat Helsingin Pörssin säännöt ja ohjeet, Finanssialan keskusliiton suositukset ja ohjeet sekä aikaisemmin myös Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan suositukset ja lausunnot. Myös Finanssivalvonta voi ohjeissaan ilmoittaa pitävänsä itsesääntelyn, kuten vuonna 2006 annetun julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevan suosituksen, noudattamista hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisena. Finanssivalvonnasta annetun lain 3 §:n mukaan Finanssivalvonnan tehtävänä on edistää hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla. Hyvän arvopaperimarkkinatavan kehittäminen ja määrittely edellyttää siten avointa ja aktiivista vuoropuhelua kaikkien markkinaosapuolten sekä Finanssivalvonnan ja myös muiden viranomaisten välillä. Tällaista vuoropuhelua edustaa muun muassa Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteydessä toimiva Arvopaperilautakunta, joka edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja antaa ratkaisusuosituksia ei-ammattimaisten sijoittajien ja palveluntarjoajien lausuntopyyntöihin. Sijoituspalvelulain 10 luvun 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi sen varmistamisesta, että sijoituspalveluyritysten ei-ammattimaiset asiakkaat voivat saattaa yksittäiset erimielisyydet ratkaisusuosituksia antavan riippumattoman toimielimen käsiteltäväksi. Itsesääntelyä harjoittavan toimielimen antamat yleissuositukset ja mahdolliset yksittäisiä kysymyksiä koskevat ratkaisusuositukset voivat olla tehokas, asiasisällöllisesti käytännöllinen ja joustava tapa kehittää ja yhtenäistää myös pörssiyhtiöiden noudattamaa hyvää tapaa.

Lain 1 luvun 3 §:ssä säädetty totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisen kielto sekä 1 luvun 4 §:ssä säädetty velvollisuus riittävien tietojen tasapuolisesta pitämisestä saatavilla liittyvät tiedonantovelvollisuuteen, joka on lain keskeisintä sisältöä. Käytännössä näiden lain 1 luvun yleisten säännösten vastainen toiminta tarkoittaa yleensä myös jonkin nimenomaisen julkistamis- tai tiedonantovelvollisuutta koskevan aineellisen säännöksen rikkomista, jolloin esimerkiksi johtohenkilön korvausvastuun laajuus olisi käytännössä varsin selkeästi määritelty. Erityisesti silloin, kun nimenomaista lainsäännöstä ei ole, lain yleisten periaatteiden sisältöä voidaan niiden noudattamisen ohjeistamiseksi täsmentää itsesääntelyteitse. Tällöin korvausvastuusta vapautumiseksi voi olla riittävää osoittaa, että on toiminut esimerkiksi 11 luvun 28 §:ssä tarkoitetun toimielimen antamien suositusten ja lausuntojen mukaisesti. Vaikka 1 luvun 2—4 §:ssä mainitut perusperiaatteet useimmiten sisältyisivät muualle lakiin kirjattuihin velvollisuuksiin, toimintaympäristön ja menettelytapojen muutokset saattavat edellyttää myös tällaisten säännösten tarkempaa ohjeistusta. Tällainen lakia täydentävä ohjeistus voi olla tarpeen erityisesti sen varmistamiseksi, että liikkeeseenlaskijan hallitus voisi esitteen laatimista koskevien yleisesti hyväksyttyjen standardien huolellisella ja asianmukaisella noudattamisella sekä liikkeeseenlasku- ja listautumisprosessin huolellisella järjestämisellä varmistaa, ettei vahingonkorvausvelvollisuus aktualisoidu.

Pykälässä säilytettäisiin voimassa olevaan lakiin sisältyneet lähtökohdat siitä, että tässä laissa säädetty vahingonkorvausvastuu koskee myös sopimussuhteessa aiheutuneita vahinkoja, että henkilö- tai esinevahinkoon liittymätön niin sanottu puhdas varallisuusvahinko tulee korvattavaksi ilman vahingonkorvauslaissa säädettyjä erittäin painavia syitä ja että osakeyhtiölaista poiketen tässä laissa säädetään myös yhtiön aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Pelkästään osakeyhtiölain rikkomiseen perustuvien vahinkojen korvaamiseen sovellettaisiin edelleen osakeyhtiölakia, jonka mukaan korvausvastuu voi perustua yhtiötä sekä osakkeenomistajia ja kolmansia kohtaan osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen sekä lisäksi yhtiötä kohtaan niin sanotun yleisen huolellisuusvelvollisuuden rikkomiseen.

Tämän lain vastainen menettely voi aiheuttaa vahinkoa sekä sopimussuhteessa että sen ulkopuolella ja yleensä aiheutettu vahinko on juuri puhdas varallisuusvahinko. Tämän vuoksi lakiin edelleen otettaisiin säännös, jonka mukaan vahingon kärsineellä on oikeus vahingonkorvaukseen siltä, joka on tämän lain vastaisella teolla aiheuttanut vahingon. Säännös merkitsee siis sitä, että sekä sopimussuhteessa että sen ulkopuolella vahingon aiheuttajan käyttäytymisen asianmukaisuutta voitaisiin arvioida tämän lain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä lain soveltamisalaan liittyvien komission asetusten tai päätösten nojalla. Edellä ilmenevin tavoin ehdotetulla pykälällä ei kuitenkaan tarkoiteta sulkea pois sopimusperusteista vastuuta koskevien periaatteiden soveltamista. Sopimusvastuun avulla korvataan sopimuskumppanille sopimusrikkomuksella aiheutettu vahinko, jolloin ratkaisevaa on, onko vahinko aiheutettu osapuolten keskinäisten sopimusvelvoitteiden vastaisella menettelyllä Toisaalta myös sopimussuhteessa voidaan aiheuttaa vahinkoa normeja rikkomalla, jolloin korvausvelvollisuuteen voidaan soveltaa ehdotettua pykälää. Sopimusvastuussa on yleisenä periaatteena, että vahingon aiheuttajan on vastuusta vapautuakseen pystyttävä näyttämään, että on toiminut huolellisesti. Sopimussuhteen ulkopuolisia varallisuusvahinkoja koskevan vastuun kannalta säännös merkitsee sitä, ettei niin sanotun puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen edellytä tässä yhteydessä vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä silloinkaan, kun vahinkoa aiheuttanutta tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi laissa.

Tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta aiheutuvaa vahingonkorvausvastuuta käsitellään 16 luvun 2 §:ssä säädettävää poikkeusta lukuun ottamatta yhtenäisenä kokonaisuutena siitä riippumatta, onko kysymys ensi- tai jälkimarkkinoille annetuista tiedoista, liikkeeseenlaskijan tai osakkeenomistajan julkistamisvelvollisuuksista, esite- tai omistus- ja ääniosuutta koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta taikka säännöllisestä tai jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Pörssiyhtiön ja muun liikkeeseenlaskijan näkökulmasta tämä on perusteltua, koska esimerkiksi esitteessä ei tulisi julkistaa mitään sellaista, mitä ei ole jo muutoin julkistettu säännöllisen tai jatkuvan tiedonantovelvollisuuden nojalla.

Pykälässä ei lueteltaisi yksittäisiä henkilötahoja, sillä luettelemisella ei välttämättä saavutettaisi vastuun kohdentamista selkeyttävää vaikutusta eikä lisättäisi ennakoitavuutta yli sen, mitä perusteluissa luetelluilla esimerkeillä saavutetaan. Jonkin tahon jääminen mainitsematta voisi johtaa aiheettomiin vastakohtaispäätelmiin, vaikka luetteloa ei olisi tarkoitettu tyhjentäväksi. Pykälän tarkoittama henkilöpiiri olisi laaja ja sisältäisi voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:n 1 momentin tavoin sijoittajien ohella kaikki ne, joiden toiminta kuuluu lain soveltamisalaan. Tällaisia tahoja voivat olla ainakin pörssiyhtiöt, muut liikkeeseenlaskijat, osakemyyjät ja arvopaperin tarjoajat sekä julkisen ostotarjouksen tekijät. Samoin säännöksen piiriin voivat tulla lain 12 luvun 3 §:ssä tarkoitetut sisäpiiriläiset, sisäpiiriläisen lähipiiriin 12 luvun 4 §:n nojalla kuuluvat ja 14 luvussa tarkoitettua markkinoiden väärinkäyttöä harjoittaneet. Liikkeeseenlaskijan ja pörssiyhtiön määritelmät sisältyvät lain 2 lukuun. Säännöksen piiriin kuuluvia henkilöitä voivat olla lisäksi sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n 7 kohdassa tarkoitetut liikkeeseenlaskun järjestäjät.

Liikkeeseenlaskun järjestäjänä samoin kuin sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n 6 kohdassa tarkoitettuna liikkeeseenlaskun takaajana voi olla vain sijoituspalvelulaissa tarkoitetun toimiluvan haltija, joten liikkeeseenlaskun takaamisena ei pidettäisi esimerkiksi institutionaalisten sijoittajien etukäteisiä sitoumuksia osallistua osakeantiin arvopaperien merkitsijöinä tai ostajina. Liikkeeseenlaskun takaajan, silloin kun se toimii pelkästään tässä roolissa, sisällyttäminen korvausvelvollisten joukkoon ei myöskään ole perusteltua, koska sillä ei ole erillistä tiedonantovelvollisuutta.

Se, kenen vastuusta kulloinkin on kysymys, riippuu yhtäältä sovellettavasta aineellisesta säännöksestä, jonka rikkominen perustaa vastuun, ja toisaalta siitä, kenelle kyseisessä säännöksessä asetetaan velvollisuuksia. Käytännössä tässä luetellut tahot voivat voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:n 1 momentin tavoin olla vastuun kohdentumisen kannalta erilaisessa asemassa. Säännös on voimassa olevan lain tavoin tältä osin avoin ja mahdollistaa vastuussa olevien henkilöiden piirin laajentumisen, koska arvopaperimarkkinoiden rakenteiden kehittyessä markkinoille ja yksityiskohtaistuvan sääntelyn kohteeksi on jatkuvasti tullut lisää toimijoita.

Toisaalta esimerkiksi pörssiyhtiöiden sekä muiden liikkeeseenlaskijoiden ja yhteisöjen johtohenkilöiden tähän lakiin perustuva korvausvastuu voisi tulla kyseeseen vain, jos vahingon on aiheuttanut asianomainen luonnollinen henkilö rikkomalla tätä lakia, sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka lain soveltamisalaan liittyviä komission asetuksia tai päätöksiä sekä edellyttäen, että rikotussa säännöksessä asetetaan kyseiselle henkilölle nimenomainen toimimisvelvollisuus. Tällainen säännös voi olla esimerkiksi lain 11 luvun 13 §, joka nimenomaisesti velvoittaa kohdeyhtiön hallituksen antamaan lausuntonsa julkisesta ostotarjouksesta. Lisäksi esimerkiksi 9 luvun 5 §:ssä säädetty omistus- ja ääniosuutta koskeva ilmoitusvelvollisuus, 14 luvun 2 §:ssä säädetty sisäpiirintiedon käytön ja ilmaisemisen kielto sekä 14 luvun 3 §:ssä säädetty markkinoiden vääristämisen kielto ovat esimerkkejä kaikkia arvopaperimarkkinoilla toimivia henkilökohtaisesti velvoittavista säännöksistä.

Voimassa olevassa laissa osakkeenomistajaan kohdistuva sääntely on jatkuvasti yksityiskohtaistunut ja osakkeenomistajalle on asetettu erityisiä velvollisuuksia, kuten omistus- ja ääniosuutta koskeva ilmoitusvelvollisuus sekä sisäpiirintiedon käytön ja ilmaisemisen kielto. Samoin säännöksen piiriin kuuluvat osakkeenomistaja sekä osakkeenomistajaan lain 9 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla rinnastettava henkilö olisi velvollinen korvaamaan vahingon, jonka tämä on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut toiselle rikkomalla häntä velvoittavia tätä lakia, sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tai lain soveltamisalaan liittyviä komission asetuksia tai päätöksiä. Osakkeenomistajaan voidaan eräissä tilanteissa rinnastaa myös osuuskunnan jäsen tai muun liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjalainan haltija, vaikka osakkeenomistajan oikeudet eivät koske joukkovelkakirjalainan haltijaa.

Pörssiyhtiön osakkeenomistajalle on jo voimassa olevassa laissa asetettu erityisiä velvollisuuksia, kuten ilmoitusvelvollisuus omistus- ja ääniosuusmuutoksista, velvollisuus sisäpiiriläisen omistusilmoituksen tekemiseen sekä julkista ostotarjousta ja pakollista lunastustarjousta koskevat velvollisuudet. Osakkeenomistajan korvausvastuu on siten erityyppistä kuin päätösvallan käyttö yhtiökokouksessa, mihin osakeyhtiölain korvaussäännökset tältä osin liittyvät. Säännös ei toisaalta perusta osakkeenomistajalle vastuuta esimerkiksi pörssiyhtiössä valvoa tiedonantovelvollisuuden täyttämistä osakeannin yhteydessä, ellei osakkeenomistaja itse osakeannin yhteydessä myy omia samanlajisia osakkeitaan yleisölle ja toimi siten osakemyyjänä tai arvopaperin tarjoajana. Joukkovelkakirjalainan myyjä voidaan rinnastaa osakemyyjään samoin kuin arvopaperin tarjoaja, joka ei välttämättä omista tarjoamiaan arvopapereita, toisin kuin osakemyyjä.

Suomen Pankki vastaa Finanssivalvonnasta annetun lain 69 §:n mukaan Finanssivalvonnan virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuvan vahingon korvaamisesta siten kuin vahingonkorvauslaissa säädetään.

2 §. Vastuu esitteen tiivistelmässä annetuista tiedoista. Pykälän mukaan vahinko, joka johtuu yksinomaan sijoittajalle annettavan esitteen 4 luvun 9 §:ssä tarkoitetussa tiivistelmässä annetuista tiedoista, olisi korvattava vain, jos tiedot ovat harhaanjohtavia, epätarkkoja tai ristiriitaisia suhteessa esitteen muihin osiin tai jollei tiivistelmässä anneta keskeisiä tietoja suhteessa esitteen muihin osiin. Tiivistelmässä on oltava tätä koskeva selvä varoitus, jonka sisällöstä säädetään tarkemmin 5 luvun 11 §:n ja 16 luvun 5 §:n nojalla annettavalla valtiovarainministeriön asetuksella. Pykälän tarkoituksena on liikkeeseenlaskijan vastuun rajaus, sillä käytännössä on havaittu, että esimerkiksi kuluttajan asemassa olevat piensijoittajat harvoin lukevat koko esitettä tai puolivuotiskatsausta. Säännös tulee sovellettavaksi myös silloin, kun vain tiivistelmä on laadittu suomeksi. Keskeistä on, että tiivistelmän tiedot edellytetään annettavaksi sijoittajien auttamiseksi, kun he harkitsevat sijoittamista kyseisiin arvopapereihin. Koska tiivistelmä on keskeinen osa esitettä, pykälällä varmistettaisiin erityisesti, ettei pienille ja keskisuurille yrityksille aiheudu kohtuuttomia esteitä hakea pääomaa pääomamarkkinoilta. Pykälällä pannaan kansallisesti täytäntöön esitedirektiivin 6 artiklan 2 kohdan muutos, jossa on säädetty selvennys esitevastuuseen, jonka mukaan siviilioikeudellista vastuuta ei edellä mainituin edellytyksin kohdisteta keneenkään pelkästään tiivistelmän perusteella, sen käännös mukaan luettuna. Lisäksi tiivistelmässä on esitedirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan oltava tätä koskeva selkeä varoitus. Kyseinen tiivistelmään perustuva vastuu ja maininta varoituksesta sekä direktiivin mukainen vaatimus varoituksen sisällöstä säädetään nykyisin VM:n esiteasetuksen 2 luvun 6 §:ssä. Varoituksen sisältöä koskeva säännös säilytettäisiin myös uudessa, 5 luvun 11 §:n ja 16 luvun 5 §:n nojalla annettavassa valtiovarainministeriön asetuksessa.

3 §. Vastuu epäilyttäviä arvopaperikauppoja koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälä vastaa voimassa olevan lain 4 luvun 17 §:n 1 momenttia. Sijoituspalvelun tarjoaja on velvollinen korvaamaan vahingon, joka asiakkaalle on aiheutunut lain 14 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta epäilyttävää liiketointa koskevasta ilmoituksesta vain, jos sijoituspalvelun tarjoaja ei ole noudattanut sellaista huolellisuutta, jota siltä olosuhteet huomioon ottaen voidaan kohtuudella vaatia. Kun sijoituspalvelun tarjoaja tekee kyseisen ilmoituksen Finanssivalvonnalle, se noudattaa sille laissa säädettyä velvollisuutta. Tämän vuoksi ei ole asianmukaista, että se voisi joutua vastuuseen pelkästään sillä perusteella, että sen tekemä ilmoitus Finanssivalvonnan tarkemmissa tutkimuksissa todettaisiin aiheettomaksi. Muilta osin sijoituspalveluyrityksen vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin sijoituspalvelulain 15 luvussa.

4 §. Vahingonkorvauslain soveltaminen. Pykälässä viitattaisiin vahingonkorvauslain säännöksiin. Säännös vastaisi yhtäältä voimassa olevan lain 9 luvun 2 §:n 2 momenttia ja toisaalta myös sitä, mitä sijoituspalvelulain 16 luvun 1 §:n 5 momentissa, kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavan lain 11 luvun 1 §:n 2 momentissa, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavan lain 8 luvun 7 §:n 2 momentissa ja arvopaperitileistä annettavan lain 4 luvun 2 §:ssä säädettäisiin.

Ensinnäkin vahingonkorvauksen sovittelussa noudatettaisiin vahingonkorvauslain 2 luvun säännöksiä sekä korvausvastuun jakautumisessa kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken vahingonkorvauslain 6 luvun säännöksiä. Tämä on perusteltua, koska arvioitaessa korvausvastuun määrän jakautumista usean eri korvausvelvollisen kesken on vahingonkorvauslain mukaan otettava huomioon myös vahinkotapahtumasta saatu etu. Lisäksi liikkeeseenlaskija, osakemyyjä ja arvopaperin tarjoaja pääsääntöisesti saavat mahdollisesta hyödystä suurimman osan ja tiedonantovirheet, erityisesti siltä osin kuin ne koskevat liikkeeseenlaskijan tulevaisuuden näkemyksiin liittyviä ennusteita tai liiketoiminnan riskejä, voidaan yritystarkastuksessa (due diligence) arvioida pääsääntöisesti vain liikkeeseenlaskijan johdon haastatteluissa antaman tiedon perusteella. Jos esimerkiksi liikkeeseenlaskun järjestäjä joutuu korvausvelvollisuuden piiriin suorittamansa toimeksiannon yhteydessä, tulee tämän vastuun määrää arvioida myös suhteessa toimeksiannon palkkioon. Vahingonkorvausvastuu organisaatiolle syntyisi siitä riippumatta, voitaisiinko korvausvelvollisen organisaatiosta yksilöidä moitittavasti toiminut henkilö vai ei. Yritysjohtoon kuuluvan henkilökohtainen korvausvastuu perustuisi asianomaista oikeushenkilöä koskevaan yhteisölakiin, esimerkiksi osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:n 1 momenttiin, jollei tässä laissa aseteta häntä välittömästi velvoittavaa tehtävää tai nimenomaista toimimisvelvollisuutta.

5 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälän mukaan valtiovarainministeriön asetuksella säädetään tarkemmin 16 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun esitteen tiivistelmään sisältyvän varoituksen sisällöstä.

17 luku Valvontavaltuudet

1 §. Arvopaperin yleisölle tarjoamisen lykkääminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan oikeudesta lykätä arvopaperien tarjoamista yleisölle. Pykälää vastaava säännös sisältyy nykyisen arvopaperimarkkinalain 7 luvun 1 a §:n 1 momenttiin ja 1 b §:ään ja perustuu esitedirektiiviin.

Ehdotuksen mukaan Finanssivalvonta voisi lykätä arvopaperin tarjoamista yleisölle enintään kymmenellä perättäisellä pankkipäivällä kerrallaan. Tarjoaminen käsittää myös arvopaperin mainonnan ja muun markkinoinnin.

Lykkäyspäätös voidaan tehdä, jos Finanssivalvonnalla on perusteltu syy epäillä, että arvopaperin tarjoaja tai se, joka on hakenut arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle, toimii tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti.

Lykkäyspäätös voi käytännössä tulla kyseeseen myös tilanteissa, joissa arvopaperien tarjoaja on jo ennen esitettä koskevan hakemuksen jättämistä ollut yhteydessä Finanssivalvontaan ja lykkäystarve ilmenee ennen arvopaperien yleisölle tarjoamisen aloittamista. Lykkäystarve saattaa syntyä myös tilanteessa, jossa arvopapereita koskeva esite on hyväksytty, mutta esitteen hyväksymisen jälkeen siinä on ilmennyt sellainen olennainen virhe tai puute, joka edellyttää esitteen täydentämistä. Tällöin voi olla tarpeen lykätä tarjoamisen aloittamista, kunnes esitettä on täydennetty. Päätös voitaisiin kohdistaa myös siihen, joka toimeksiannon nojalla huolehtii tarjouksesta.

Finanssivalvonnan olisi ennen määräyksen antamista varattava määräyksen kohteelle tilaisuus tulla kuulluksi, jollei asian kiireellisyydestä tai muusta erityisestä syystä muuta johdu.

2 §. Kielto- ja oikaisupäätös. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan oikeudesta kieltää tämän lain vastaiset menettelyt pykälässä mainituissa tapauksissa (kieltopäätös) ja oikeudesta velvoittaa menettely muutettavaksi tai oikaistavaksi (oikaisupäätös). Ensiksi mainittu päätös voi sisältää kiellon jatkaa tai uudistaa menettelyä. Pykälää vastaavat säännökset sisältyvät nykyisen arvopaperimarkkinain 7 luvun 2 §:ään.

Oikaisupäätös voitaisiin antaa, jos sitä on pidettävä tarpeellisena sijoittajille aiheutuvien ilmeisten haittojen vuoksi. Oikaisupäätöksessä voidaan esimerkiksi velvoittaa asianomainen oikaisemaan antamansa totuudenvastaiset tai harhaanjohtavat tiedot. Kielto- ja oikaisupäätös voivat kohdistua myös muihin rahoitusvälineisiin kuin arvopapereihin liittyviin tekoihin, jos kyseistä aineellista säännöstä voidaan soveltaa niihin. Arvopaperien tarjoamista, markkinointia ja tiedonantovelvollisuutta koskeva säännökset sisältyvät 1—10 lukuun. Lain 1 luvun 2 ja 3 §:ää sekä 12—14 lukua sovelletaan myös muihin rahoitusvälineisiin kuin arvopapereihin.

3 §. Uhkasakko. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta tehostaa 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuja kieltoja tai päätöksiään uhkasakolla. Menettelyyn sovellettaisiin uhkasakkolakia (1113/1990). Tämän lain 1 luvun 1 §:n 3 momentin mukaisesti ehdotettu uhkasakko voi kohdistua myös rahoitusvälineisiin liittyviin tekoihin.

18 luku Muutoksenhaku ja rangaistukset

1 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta Finanssivalvonnan tämän lain nojalla antamiin päätöksiin. Pykälä korvaisi nykyisen arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:n 2 ja 4 momentin.

Esityksen yhtenä tavoitteena on selkeyttää säännöksiä, jotka koskevat muutoksen hakemista Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin. Lain soveltajien kannalta nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä, koska muutoksenhakuelin määräytyy eräissä tapauksissa sovellettavien aineellisoikeudellisten säännösten perusteella eikä Finanssivalvonnan päätöksen luonteen mukaan. Muutostarve koskee erityisesti niitä päätöksiä, joissa Finanssivalvonta kieltää valvottavaa tai muuta finanssimarkkinoilla toimivaa käyttämästä lain vastaisia menettelytapoja. Esimerkiksi valvottava on saattanut menettelyssään rikkoa sekä asiakkaansuojan valvontaa koskevia säännöksiä että valvottavan toimintaa koskevia muita säännöksiä. Lisäksi ei ole täysin selvää, mitkä arvopaperimarkkinoita koskevat säännökset ovat asiakkaansuojan valvontaa koskevia tai niihin laissa rinnastettavia säännöksiä.

Nykyisen lain mukaan asiakkaansuojan valvontaa koskevista kieltopäätöksistä muutoksenhaluelimenä on markkinaoikeus. Muutoksenhakukeinona ei ole valitus, vaan asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Nykyisen arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan näitä säännöksiä sovelletaan myös pykälän 1 momentissa tarkoitettuun kieltopäätökseen. Sama koskee arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:n 4 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuja kieltopäätöksiä. Sen sijaan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 2 §:n 4 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetuista kieltopäätöksistä muutoksenhaku tapahtuu valittamalla päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.

Esityksen mukaan pääsääntönä olisi nykyisen Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:n tavoin, että Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin haettaisiin muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Nykyistä sääntelyä ehdotetaan selkeytettäväksi siten, että muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätöksistä markkinaoikeuteen käsittäisi ainoastaan sellaiset päätökset, jotka koskevat Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun mukaisten hallinnollisten seuraamusten määräämistä. Muutoksenhakukeinona olisi aina valitus. Sääntely olisi selkeä ja muutoksenhakureitti aina eri osapuolten tiedossa.

Edellä olevan perusteella pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että Finanssivalvonnan tämän lain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa ja Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä säädetään. Hallinto-oikeuden olisi käsiteltävä 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu asia kiireellisenä. Tällainen Finanssivalvonnan päätös koskee ostotarjouksen voimassaoloajan pidentämistä, jotta kohdeyhtiö voi kutsua koolle yhtiökokouksen tarkastelemaan tarjousta. Muutoksenhakuun sovellettaisiin muutoin Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ää.

2 §. Sisäpiirintiedon väärinkäyttö, markkinoiden vääristäminen ja tiedottamisrikos. Pykälä sisältäisi viittaussäännökset rikoslain 51 luvun arvopaperirikoksia koskeviin säännöksiin. Pykälä vastaa nykyisen arvopaperimarkkinalain 8 luvun § 1 §:ää täydennettynä viittauksella rikoslain 51 luvun 5 §:n säännöksiin, joissa säädetään arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta

19 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

1 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan pykälän 1 momentin mukaan tulevaksi voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2012.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin ensinnäkin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain kumoamisesta.

Lisäksi säädettäisiin, että lain nojalla annetut valtiovarainministeriön asetukset kumottaisiin myös. Näin asetukset voidaan uudistaa sekä rakenteeltaan että sisällöltään tehokkaimmin ja yhdenmukaisesti ehdotettavan lain kanssa. Samalla voidaan ottaa huomioon ne sääntelyhierarkkiset muutokset, että asetusten säännöksiä merkittävästi siirrettäisiin uuteen arvopaperimarkkinalakiin, ja toisaalta myös lain tasolta siirrettäisiin säännöksiä asetuksiin. Lisäksi voidaan ottaa huomioon se arvopaperimarkkinalainsäädännön rakenteen uudistamisesta johtuva seikka, että osa asetuksista, kuten asetus arvopaperin ottamisesta pörssilistalle (940/2007), tulee annettaviksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettavan lain nojalla, kun lainkohdat, joiden perusteella asetukset on annettu, siirtyvät pois arvopaperimarkkinalaista. Koska uudistus merkitsee paitsi sitä, että viittaukset muualle lainsäädäntöön muuttuvat, myös eräät keskeiset käsitteet uudistuvat. Tällaisia vaikutuksia kohdistuu erityisesti lain 1—10 lukua täydentäviin neljään asetukseen arvopaperimarkkinalain 2 luvussa tarkoitetusta esitteestä (452/2005), eräistä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 3 a §:ssä ja kiinteistörahastolain 22 §:ssä tarkoitetuista esitteistä (818/2007), arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta (153/2007) sekä liputusvelvollisuudesta ja omistusosuuksien ilmoittamisen ja julkistamisen yhteydessä annettavista tiedoista (154/2007).

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos muualla lainsäädännössä viitataan kumottavaan lakiin tai asetukseen tai muutoin tarkoitetaan kumottavan lain tai asetuksen säännöstä, sen sijasta sovelletaan säännöksen tilalle tullutta tämän lain tai sen nojalla annetun asetuksen säännöstä.

Pykälän 4 momentin mukaan kumottavan lain nojalla annettuja Finanssivalvonnan määräyksiä voitaisiin soveltuvin osin soveltaa kuuden kuukauden ajan lain voimaantulosta, jolleivät ne ole ristiriidassa tämän lain kanssa. Siirtymäsäännöksellä varmistetaan se, että Finanssivalvonnalla on riittävästi aikaa valmistella uudet määräykset ja ohjeet nykyisten määräysten ja ohjeiden (standardit) tilalle. Tämä on tärkeää erityisesti siltä osin, kun Finanssivalvonnan määräyksillä on pantu täytäntöön EU-sääntelyä. Finanssivalvonnalle on useassa lainkohdassa annettu toimivalta antaa finanssimarkkinoilla toimivia koskevia sitovia määräyksiä. Lisäksi Finanssivalvonta antaa ohjeita, jotka ilmaisevat sen ennakollisen käsityksen tai kannanoton johonkin sen toimivaltaan kuuluvaan asiaan. Määräys- ja ohjekokoelman selkeyden vuoksi on tärkeää, että kokoelmassa julkistetaan vain määräyksiä, joilla on selkeä normiluonne, sillä muun kuin normiaineksen julkistaminen on omiaan hämärtämään määräysten sisältämien normien oikeudellista luonnetta. Määräys- ja ohjekokoelman kehittäminen edellyttää jäsentelyn uudistamisen ohella sen varmistamista, ettei määräyksissä ja ohjeissa tarpeettomasti viitata lainsäädännön esitöihin, kuten hallituksen esityksiin, eduskunnan valiokuntien mietintöihin ja eurooppalaisten viranomaisten suosituksiin. Tällaiset viittaukset saattavat vaikeuttaa määräysten ja ohjeiden normiluonteen ymmärtämistä sekä hämärtää valvottavien ja muiden finanssimarkkinoilla toimivien käsitystä siitä, mikä on Finanssivalvonnan selkeästi oma kannanotto tiettyyn kysymykseen, vaikka se perustuisikin lainsäädännön esitöissä omaksuttuihin kantoihin. Samaten viittaus tiettyjen eurooppalaisten viranomaisten suositusten ottamisesta valvonnan lähtökohdaksi saattaa johtaa vastakohtaispäätelmiin siitä, että Finanssivalvonta ei ottaisi huomioon kaikkia eurooppalaisten viranomaisten antamia suosituksia valvontatoiminnassaan. Finanssivalvonnan antamien normien tarpeellista perustelemista tai taustoittamista tulisi selostaa erillisessä asiakirjassa tai tiedostossa, kuten esittelymuistiossa.

Pykälän 5 momentin mukaan kumottavan lain 5 luvun 15 §:n nojalla annettuja Finanssivalvonnan määräyksiä voidaan kuitenkin soveltaa valtiovarainministeriön asetuksella säädettävään ajankohtaan asti, kuitenkin enintään kolmen vuoden ajan lain voimaantulosta. Ehdotettu siirtymäsäännös on tarpeen yhtäältä järjestelmäteknisistä syistä rekisterin siirtoon arvopaperien liikkeeseenlaskijoilta Finanssivalvonnalle, jotta Finanssivalvonnalla on mahdollisuus järjestää rekisterinpito siten, että järjestelmä on voimaan tullessaan aukoton ja toimintavarma. Lisäksi siirtymäaika ottaisi huomioon sen, että markkinoiden väärinkäyttöä koskeva asetusehdotus sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista, jolla korvattaisiin markkinoiden väärinkäyttödirektiivi, saattaa voimaan tultuaan aiheuttaa muutostarpeita ehdotettavaan lakiin. Asetusehdotuksen mukaan sitä ryhdyttäisiin soveltamaan 24 kuukauden kuluttua siitä, kun asetus on tullut voimaan. Asetus tulee voimaan 20 päivänä siitä lukien, kun se on julkistettu EU:n Virallisessa Lehdessä. Koska asetuksen voimaantulon ajankohta on epävarma ja todennäköisesti aikaisintaan vuonna 2013, julkista sisäpiirirekisteriä koskevien säännösten voimaantulosta on tarkoituksenmukaista säätää valtiovarainministeriön asetuksella.

Pykälän 6 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

2 §. Lain 4 lukua koskeva siirtymäsäännös. Pykälän mukaan lain 4 lukua sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen julkaistaviin esitteisiin. Ennen tämän lain voimaantuloa julkaistuihin esitteisiin ja niiden täydennyksiin sovelletaan kumottavan lain ja sen nojalla annettujen asetusten säännöksiä.

3 §. Lain 7 lukua koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen julkistettavaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstiedotteeseen, johdon osavuotiseen selvitykseen ja osavuosikatsaukseen. Liikkeeseenlaskija voi kuitenkin halutessaan julkistaa tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilinpäätöstiedotteen ja osavuosikatsauksen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden kumottavan lain säännösten mukaisesti tilikaudelta ja osavuosikatsauksen katsauskaudelta, joka on päättynyt ennen lain voimaantuloa. Lisäksi 7 luvun 5 §:n mukaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamisen määräaika samoin kuin 7 luvun 9 §:n mukaan tilinpäätöstiedotteen julkistamisen määräaika muuttuisivat aikaisemmaksi.

Pykälän 2 momentin mukaan 7 luvun 11 §:ää sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen julkistettaviin osavuosikatsauksiin. Mainittu säännös osavuosikatsauksen sisällöstä on lievempi kuin kumottavassa laissa, joten liikkeeseenlaskija voisi halutessaan soveltaa uutta säännöstä heti lain voimaantulon jälkeen, vaikka kyseinen katsauskausi olisi jo päättynyt lain voimaan tullessa.

4 §. Lain 8 lukua koskeva siirtymäsäännös. Pykälän mukaan 8 luvun 2 §:n 2 momenttia sovellettaisiin vasta kuuden kuukauden jälkeen lain voimaantulosta tapahtuvaan 9 luvun 5 §:ssä tarkoitetun raja-arvon saavuttamiseen, ylittymiseen tai alittumiseen. Mainitussa momentissa oleva velvollisuus on uusi, vaikka se perustuu avoimuusdirektiiviin.

5 §. Lain 9 lukua koskeva siirtymäsäännös. Pykälän mukaan liputusilmoituksen tekemistä koskevan 9 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun määräajan sijasta kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta syntyvään ilmoitusvelvollisuuteen sovelletaan, mitä kumottavan lain 2 luvun 9 §:ssä on säädetty osakkeenomistajan ja häneen rinnastettavan henkilön ilman aiheetonta viivytystä tehtävästä ilmoitusvelvollisuudesta.

6 §. Lain 11 lukua koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan osakkeenomistajalle syntyy 11 luvun 20 §:ssä tarkoitettu tarjousvelvollisuus, jos tarjousvelvollisuusraja ylittyy lain voimaantulon jälkeen. Jos tarjousvelvollisuus on ylittynyt ennen lain voimaantuloa, sovelletaan kumottavan lain säännöksiä. Tarjousvelvollisuutta ei siten synny osakkeenomistajalle, jonka kolmen kymmenesosan tai puolen ääniosuus on ylittynyt ennen 17.2.2006, jolloin ostotarjousdirektiiviä koskeva hallituksen esitys annettiin. Tarjousvelvollisuutta ei siten myöskään synny, vaikka osakkeenomistaja kasvattaisi osuuttaan, koska hänellä on jo määräysvalta yhtiössä. Jos osakkeenomistajan ääniosuus on ylittänyt kolme kymmenesosaa tai puolet mainitun hallituksen esityksen antamisen jälkeen, mutta ennen lain voimaantuloa, ei tarjousvelvollisuutta synny, jos osakkeenomistajan osuus laskee alle ylitetyn rajan kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Voimaantulosäännöksen ajallisella porrastamisella on pyritty estämään se, ettei tarjousvelvollisuuden välttämiseksi omistusosuutta lain valmistelun aikana kasvateta yli ehdotettujen rajojen.

Pykälän 2 momentin mukaan pörssiyhtiön on ilmoitettava Finanssivalvonnalle kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta, mihin 11 luvun 28 §:n 3 momentissa tarkoitettuun toimielimeen se kuuluu ja mikä toimielin on antanut 11 luvun 28 §:n 1 momentissa tarkoitetun suosituksen. Ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle asetettaisiin pörssiyhtiölle, koska toimielin ei ole Finanssivalvonnan valvottava.

Julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskeva Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan suositus on annettu joulukuussa 2006. Ehdotettu siirtymäaika on tarpeen sen varmistamiseksi, että yrityskauppalautakuntaa koskevien säännösten kumoamisen jälkeen suosituksen uudelleen antavalla 11 luvun 28 §:n 3 momentissa tarkoitetulla toimielimellä on riittävästi aikaa suosituksen tarpeelliseen muuttamiseen. Kuuden kuukauden pituinen siirtymäaika on riittävä ottaen huomioon itsesääntelyn laatimiseksi käytössä olevat resurssit, huolellisen valmistelun vaatiman ajankäytön, käännöstyön ja painatuksen vaatiman ajan samoin kuin sen, että itsesääntelyn valmistelussa on käytäntönä järjestää kuulemisia. Toimielimen perustamissopimusta ja sääntöjä voi myös olla tarpeen muuttaa. Lisäksi nykyisen suosituksen sitovuuden ja suosituksen noudattamatta jättämisen seuraamusten lisääminen ehdotetulla tavalla noudata tai selitä -periaatteen mukaiseksi vaatii suosituksen perusteellisen läpikäynnin, arvioimisen ja muokkauksen niin, että suositus voidaan ottaa ehdotetun noudata tai selitä -periaatteen kohteeksi.

Pykälän 3 momentin mukaan kumottavan lain nojalla annettua julkisissa ostotarjouksissa noudatettavia menettelytapoja koskevaa Keskuskauppakamarin yrityskauppalautakunnan suositusta sovelletaan, kunnes 11 luvun 28 §:n 3 momentissa tarkoitettu toimielin on antanut 11 luvun 28 §:n 1 momentissa tarkoitetun suosituksen. Tämän vuoksi toimielimen suosituksen antamiselle ei asetettaisi määräaikaa eikä suosituksen antamatta jättämiselle seuraamuksia.

7 §. Lain 12 ja 13 lukua koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin 13 luvun 4 §:ssä tarkoitetun julkisen sisäpiirirekisterin perustamiseksi sekä perustettava ja otettava se käyttöön valtiovarainministeriön asetuksella säädettävänä ajankohtana. Valtiovarainministeriön asetus on annettava viimeistään kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.

Ehdotus on tarpeen samoista syistä kuin 1 §:n 5 momentti eli riittävän ajan varaamiseksi julkisen sisäpiirirekisterin perustamista ja koekäyttöä varten sekä siksi, että Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttö) on ryhdyttävä soveltamaan pituudeltaan toistaiseksi epäselvän siirtymäajan jälkeen. Näillä näkymin viimeksi mainittua asetusta on ryhdyttävä soveltamaan aikaisintaan vuonna 2015, jolloin valtiovarainministeriön asetus voitaisiin antaa heti kun mainitun asetuksen täytäntöönpanon ajankohta on varmistunut.

Pykälän 2 momentin mukaan siihen asti kunnes Finanssivalvonta on perustanut julkisen sisäpiirirekisterin ja ottanut sen käyttöön, sovelletaan 12 luvun 3 ja 4 §:n sekä 13 luvun 2—5 §:n asemesta kumottavan lain 5 luvun 3 ja 4 §:n, 6 ja 7 §:n sekä 15 §:n säännöksiä omistuksen julkisuudesta ja ilmoitettavista tiedoista sekä julkisesta sisäpiirirekisteristä.

1.2 Sijoituspalvelulaki

I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET JA OIKEUS TARJOTA SIJOITUSPALVELUA

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain soveltamisalasta. Pykälä vastaa voimassa olevan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 1 §:n 1 ja 2 momenttia.

2 §. Poikkeukset lain soveltamisalasta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain soveltamista koskevista poikkeuksista. Pykälä pääosin vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 1 §:n 3—6 momenttia. Pykälän 1 momentin 6 kohdan sanamuotoa on tarkistettu paremmin vastaamaan rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviä. Pykälän 2 momentin 3 kohdan viittausta sijoitusrahastotoimintaan on tarkennettu ja poikkeus on samalla laajennettu koskemaan sijoitusrahastolaissa tarkoitettujen rahastoyhtiöiden ja säilytysyhteisöjen lisäksi myös muita yhteissijoitusyrityksiä, niiden säilytysyhteisöjä ja omaisuudenhoitajia. Ehdotus vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 2 artiklan 1 kohdan h alakohtaa.

Pykälässä ei enää mainittaisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaista poikkeusta, jonka mukaan lakia ei sovelleta, jos toimintaa harjoitetaan liiketoimintana yksinomaan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla arvopapereilla. Arvopaperimarkkinalain säännöksessä viitataan muun muassa asunto-osakkeisiin, joihin lakia ei sovelleta. Uutta arvopaperimarkkinalakia koskevassa ehdotuksessa ei ole vastaavaa poikkeusta. Arvopaperimarkkinalakia koskevan ehdotuksen 2 luvun 1 §:n perusteluista kuitenkin ilmenee, etteivät asunto-osakkeet täytä ehdotettua arvopaperin määritelmää. Koska asunto-osaketta ei voida muutoinkaan pitää rahoitusvälineenä, asunto-osakkeilla harjoitettu liiketoiminta ei ole sijoituspalvelun tarjoamista.

3 §. Ulkomaisiin sijoituspalveluyrityksiin sovellettavat säännökset. USL ehdotetaan kumottavaksi ja sen säännökset siirrettäväksi uuteen sijoituspalvelulakiin. Nämä säännökset ehdotetaan sijoitettaviksi, mikäli mahdollista, omiin lukuihinsa tai muiden lukujen loppuun. Pykälässä mainittaisiin ne säännökset, joissa säädetään ulkomaisille sijoituspalveluyrityksille asetettavista vaatimuksista.

4 §. Lain soveltaminen luottolaitoksiin ja rahastoyhtiöihin. Luottolaitoslain ja sijoitusrahastolain mukaan luottolaitoksilla ja rahastoyhtiöillä on tietyin rajoituksin oikeus tarjota sijoituspalvelua. Tarkemmat säännökset siitä, mitä säännöksiä sijoituspalvelun tarjoamiseen tällöin sovelletaan, ehdotetaan siirrettäviksi mainituista laeista uuteen sijoituspalvelulakiin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitoksiin sovellettavista säännöksistä ja 2 momentissa rahastoyhtiöihin sovellettavista säännöksistä. Ehdotettu sääntely pitkälti vastaa luottolaitoslain 2 §:n 5 momenttia ja sijoitusrahastolain 5 §:n 5 momenttia.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lakiehdotuksen 16 luvun 1 §:n vahingonkorvaussäännöksiä sovellettaisiin vastaavasti luottolaitoksen ja rahastoyhtiön sekä niiden omistajien, toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten vahingonkorvausvelvollisuuteen. Tämä on tarpeen, koska luottolaitoslain vahingonkorvausvelvollisuutta koskeva 168 § sääntelee ainoastaan luottolaitoslainsäädännön rikkomisesta aiheutuvien vahinkojen korvaamista.

5 §. Lain soveltaminen ulkomaisiin luottolaitoksiin. Pykälässä säädettäisiin, mitä säännöksiä sovelletaan ulkomaisiin luottolaitoksiin, jotka tarjoavat sijoituspalvelua Suomessa. Pykälän 1—3 momenttia vastaavat säännökset ovat nykyisin luottolaitoslain 166 j—166 l §:ssä.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lakiehdotuksen 14 luvun 3 §:n säännöksiä ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja sen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta sovellettaisiin vastaavasti edellä pykälässä tarkoitettuun ulkomaiseen luottolaitokseen ja sen sivuliikkeen johtajaan. Sääntely on tarpeen Suomessa sijoituspalvelua tarjoavien yritysten asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun vuoksi.

6 §. Lain soveltaminen ulkomaisiin rahastoyhtiöihin. Pykälässä säädettäisiin, mitä säännöksiä sovelletaan ulkomaisiin rahastoyhtiöihin, jotka tarjoavat sijoituspalvelua Suomessa. Pykälän 1 ja 2 momenttia vastaavat säännökset ovat nykyisin sijoitusrahastolain 132 b—132 d §:ssä

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi 5 §:n 4 momenttia vastaavasti, että lakiehdotuksen 14 luvun 3 §:n säännöksiä ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja sen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta sovellettaisiin vastaavasti edellä pykälässä tarkoitettuun ulkomaiseen rahastoyhtiöön ja sen sivuliikkeen johtajaan.

7 §. Euroopan unionin tekniset standardit. Pykälään otettaisiin informaatiosyistä sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 12 a §:ää vastaava säännös siitä, että sijoituspalveluyritystä koskevia määräyksiä on myös rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitetuissa Euroopan komission asetuksella tai päätöksellä annetuissa teknisissä standardeissa.

8 §. Euroopan unionin lainsäädäntö, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ja Euroopan pankkiviranomainen. Pykälässä määriteltäisiin lakiehdotuksessa käytetyt käsitteet rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi, sijoitusrahastodirektiivi, luottolaitosdirektiivi, omien varojen direktiivi, rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetus ja rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivi viittaamalla asianomaisten EU-säädösten yksilöintitietoihin. Lisäksi pykälässä määriteltäisiin Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ja Euroopan pankkiviranomainen sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 2 §:ää vastaavasti.

9 §. Sijoituspalveluyritys, ulkomainen sijoituspalveluyritys, ETA-valtio, kolmas maa, ulkomainen ETA-valvontaviranomainen, kolmannen maan valvontaviranomainen ja sivuliike. Pykälässä määriteltäisiin käsitteet sijoituspalveluyritys ja ulkomainen sijoituspalveluyritys sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 3 §:ää ja USL:n 2 §:ää vastaavalla tavalla. Lisäksi pykälässä määriteltäisiin käsitteet ETA-valtio, kolmas maa, ulkomainen ETA-valvontaviranomainen, kolmannen maan valvontaviranomainen, ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys ja kolmannen maan sijoituspalveluyritys.

10 §. Rahoitusväline. Pykälässä määriteltäisiin käsite rahoitusväline. Määrittely vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 4 §:ää.

11 §. Sijoituspalvelut. Pykälässä määriteltäisiin, mitä tässä laissa tarkoitetaan sijoituspalveluilla. Pykälän 1—8 kohta vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 5 §:ää.

Pykälän 9 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi, että sijoituspalvelulla tarkoitetaan myös rahoitusvälineiden säilyttämistä siten kuin sanotussa kohdassa tarkemmin säädetään. Rahoitusvälineiden säilyttämistä olisi ehdotetun arvopaperitileistä annettavan lain mukainen säilyttäminen sekä toiminta ehdotetun arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavan lain mukaisena tilinhoitajana muutoin kuin omaan lukuun. Näissä tapauksissa on tärkeää, että asiakkaita suojataan säätämällä toimintaa ja sen harjoittajia koskevista vaatimuksista.

Sijoituspalveluyrityksillä ja muilla sijoituspalvelujen tarjoajilla ei kuitenkaan olisi yksinoikeutta toimia säilyttäjinä. Arvopaperitileistä annettavan lain 2 §:ssä säädettäisiin siitä, ketkä voivat toimia sanotussa laissa tarkoitettuina säilyttäjinä. Vastaavasti arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavan lain 6 luvun 4 §:ssä säädettäisiin tilinhoitajan oikeuksien myöntämisestä.

Asunto-osakkeiden säilyttäminen ei olisi 9 kohdan mukaista säilyttämistä, koska asunto-osakkeet eivät ole ehdotetussa arvopaperitileistä annettavassa laissa tarkoitettuja arvopapereita.

Vastaavasti säilyttämisenä ei pidettäisi sitä, että henkilö B ottaa säilyttääkseen henkilön A:n omistamat ja hänelle siirretyt yksityisen osakeyhtiön C:n numeroidut osakekirjat. Tämä rajoitus johtuu arvopaperitileistä annattavan lain mukaisesta säilyttämisen määritelmästä, jossa edellytetään, että arvopaperit yksilöidään niiden lajin ja määrän perusteella.

Mainituissa tapauksissa ei ole samanlaista vaaraa asiakkaiden varojen sekoittumisesta toisten asiakkaiden varoihin kuin niissä tilanteissa, joista säädetään ehdotetussa laissa arvopaperitileistä. Toiminnan luotettavuuden takaaminen ei myöskään vaadi sellaista sääntelyä ja valvontaa, jota sovelletaan arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettavassa laissa tarkoitettuihin tilinhoitajiin.

Pykälän 9 kohdan tarkoitetun säilyttämisen ulkopuolelle jäävä rahoitusvälineiden säilyttäminen olisi oheispalvelua, kuten jäljempänä 2 luvun 3 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi.

12 §. Luottolaitos ja rahoituslaitos. Pykälässä määriteltäisiin luottolaitos ja rahoituslaitos viittaamalla luottolaitoslain 8 ja 13 §:n säännöksiin. Pykälä vastaa sisällöltään nykyisen sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 6 §:ää.

13 §. Konserni, emoyritys ja tytäryritys. Pykälässä määriteltäisiin konserni, emoyritys ja tytäryritys viittaamalla kirjanpitolakiin. Vastaava määrittely on sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 7 §:ssä.

14 §. Palveluyritys. Pykälässä määriteltäisiin palveluyritys sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 8 §:ää vastaavasti.

15 §. Omistusyhteisö. Pykälässä määriteltäisiin omistusyhteisö sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 9 §:ää vastaavasti.

16 §. Konsolidointiryhmä. Pykälässä määriteltäisiin konsolidointiryhmä sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 10 §:ää vastaavasti.

17 §. Ulkoistaminen. Pykälässä määriteltäisiin ulkoistaminen sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 11 §:ää vastaavasti.

18 §. Ammattimainen ja ei-ammattimainen asiakas. Pykälässä määriteltäisiin ammattimainen asiakas ja ei-ammattimainen asiakas. Määrittely pääosin vastaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 4 ja 5 momenttia. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa käytettäisiin käsitettä suuryritys nykyisen yrityksen asemesta, mikä vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin sanamuotoa. Suuryrityksenä voitaisiin pitää myös valtion liikelaitosta, jos se täyttää 2 kohdan kriteerit. Vastaavasti valtion liikelaitos poistettaisiin 1 momentin 3 kohdasta. Samoin 1 momentin 3 kohdasta poistettaisiin kunta ja kuntayhtymä, mutta siihen lisättäisiin osavaltio. Nämä muutokset vastaavat nykyistä lakia paremmin rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviä.

19 §. Hyväksyttävä vastapuoli. Pykälässä määriteltäisiin hyväksyttävä vastapuoli. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 b §:n 2 momenttia. Hyväksyttävät vastapuolet ovat osa 18 §:n mukaisista ammattimaisista asiakkaista. Käsite pohjautuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 24 artiklaan ja rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 50 artiklaan. Pykälä liittyy 10 luvun 11 §:ää koskevaan ehdotukseen, jossa säädettäisiin 10 luvun soveltamista koskevista poikkeuksista.

20 §. Valvonta. Ehdotetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista valvoisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 12 §:n tavoin Finanssivalvonta. Lisäksi pykälässä viitattaisiin siihen, että valvonnasta säädetään tämän lain lisäksi Finanssivalvonnasta annetussa laissa.

Lakiehdotuksen 10 luvun menettelytapoja asiakassuhteessa koskevien säännösten samoin kuin 11 luvun 25 §:n markkinointirajoitusta koskevien säännösten valvonnassa on tärkeää, että Finanssivalvonta toimii tiiviissä yhteistyössä kuluttaja-asiamiehen kanssa, kun palvelua tarjotaan kuluttajalle. Tästä syystä pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 5 lukuun. Finanssivalvonnasta annetun lain mukaan markkinoinnin, sopimusehtojen käytön sekä sanotun lain 45 §:ssä tarkoitettujen muiden menettelytapojen laillisuutta kuluttajansuojan kannalta valvoo myös kuluttaja-asiamies. Finanssivalvonnan ja kuluttaja-asiamiehen on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. Lisäksi Finanssivalvonnan tulee ennen uhkasakon asettamista ja ennen toimeenpanokiellon, oikaisukehotuksen ja hallinnollisen seuraamuksen määräämistä pyytää asiassa kuluttaja-asiamieheltä lausunto, jos se havaitsee, että lain 45 §:ssä tarkoitettu finanssimarkkinoilla toimiva toimii kuluttajansuojalain vastaisesti.

2 luku Oikeus tarjota sijoituspalvelua

1 §. Sijoituspalvelun tarjoamisen luvanvaraisuus. Pykälä sisältää nykyisen sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 13 §:ää ja USL:n 1 §:ää vastaavan pääsäännön siitä, että sijoituspalvelua saa tarjota vain tässä laissa toimiluvan saanut yritys sekä ulkomainen yritys, jolla on tämän lain mukainen lupa tai oikeus sijoituspalvelun tarjoamiseen.

2 §. Sijoituspalvelun tarjoaminen muun luvan nojalla. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 14 §:n tavoin siitä, että sijoituspalvelua saavat tarjota myös kotimaiset ja ulkomaiset luottolaitokset ja rahastoyhtiöt. Edellä 1 luvun 4—6 §:ssä säädettäisiin siitä, mitä tämän lain säännöksiä tällöin sovelletaan. Lisäksi luottolaitoslakiin ja sijoitusrahastolakiin sisältyy säännöksiä siitä, millaista sijoituspalvelua luottolaitokset ja rahastoyhtiöt voivat tarjota.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin nykyisen lain tavoin, että monenkeskistä kaupankäyntiä saa järjestää myös pörssi.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi viittaussäännöstä ehdotetun arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 6 lukuun, jossa muun muassa säädetään sanotussa laissa tarkoitetun tilinhoitajan oikeuksien myöntämisestä. Tilinhoitajan oikeudet voidaan myöntää sijoituspalveluyritykselle, mutta tilinhoitajana voi toimia muukin sanotun lain 6 luvun 4 §:ssä tarkoitettu yhteisö.

Pykälän 4 momentissa todettaisiin niin ikään selvyyden vuoksi, että arvopaperikeskuksen ja omaisuudenhoitotilin tilinhaltijan toiminnasta arvopaperien säilyttäjänä säädetään erikseen. Arvopaperitileistä annettavaa lakia koskevan ehdotuksen mukaan sanotussa laissa tarkoitetulla säilyttäjällä tarkoitetaan paitsi sijoituspalvelun tarjoajaa myös arvopaperikeskusta ja arvo-osuustileistä annetussa laissa tarkoitettua omaisuudenhoitotilin tilinhaltijaa. Arvopaperikeskukselle ja omaisuudenhoitotilin tilinhaltijalle asetettavista vaatimuksista säädetään arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa ja arvo-osuustileistä annetussa laissa.

3 §. Oheispalvelut. Pykälässä määriteltäisiin sijoituspalveluyrityksille sallitut oheispalvelut. Säilytyspalvelusta tulisi nykyisestä poiketen pääosin sijoituspalvelua. Siltä osin, kuin rahoitusvälineiden säilyttämistä ei luettaisi 1 luvun 11 §:n mukaisesti sijoituspalveluksi, se olisi oheispalvelua. Tällaista oheispalvelua olisi esimerkiksi asunto-osakkeiden säilyttäminen.

Samalla oheispalvelujen luettelosta poistettaisiin nykyisessä laissa todetut tallelokeropalvelut, koska niitä ei voida pitää rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaisina oheispalveluina. Pykälä muutoin vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 15 §:ää.

4 §. Toiminimi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 16 §:n mukaisesti nimityksen pankkiiri tai pankkiiriliike käyttämisestä toiminimessä.

3 luku Sijoituspalveluyrityksen toimiluvan myöntäminen ja peruuttaminen sekä merkittävien omistajien luotettavuus

1 §. Toimilupahakemus. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta myöntäisi sijoituspalveluyritykselle toimiluvan sijoituspalvelun tarjoamiseen. Lisäksi momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta pyytää lausunto sijoittajien korvausrahastolta, jos sijoituspalveluyrityksen on kuuluttava korvausrahastoon. Kuuleminen on tarpeen valvonnallisista syistä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, mistä asioista toimilupahakemukseen on liitettävä selvitykset. Pykälän 3 momentin mukaan säännökset hakemuksessa ilmoitettavista yhteystiedoista ja tarkemmat säännökset hakemukseen liitettävistä selvityksistä voitaisiin antaa valtiovarainministeriön asetuksella. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta kuulla eräissä tapauksissa ulkomaisia ETA-valvontaviranomaisia toimilupahakemuksen johdosta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 17 §:n periaatteita.

2 §. Toimilupapäätös. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi toimilupapäätöksestä sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 18 §:ää vastaavasti.

3 §. Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Ehdotuksen mukaan toimilupa myönnetään, jos sijoituspalveluyrityksen merkittävät omistajat ovat luotettavia ja sijoituspalveluyritys täyttää talouden vakaudelle ja toiminnalle 6, 7, 9 ja 10 luvussa säädettävät vaatimukset. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 19 §:n 1 ja 4 momentin periaatteita.

4 §. Sijoituspalveluyrityksen merkittävien omistajien luotettavuus. Sijoituspalveluyrityksiä koskevan lainsäädännön samoin kuin Finanssivalvonnan keskeisiä tavoitteita on ylläpitää asiakkaiden ja yleisön luottamusta finanssimarkkinoiden toimintaan. Keskeinen osa luottamusta ylläpitävää sääntelyä ovat vaatimukset sijoituspalveluyrityksen merkittävien omistajien (vähintään kymmenen prosentin osuus) luotettavuudesta. Jos sijoituspalveluyrityksen merkittävinä omistajina toimii henkilöitä, joiden hyvämaineisuus tai muu luotettavuus on vakavasti kärsinyt julkisuuteen tulleiden tietojen ja tapahtumien johdosta, seurauksena saattaa olla, että yleisön luottamus heikkenee paitsi kysymyksessä olevaa yritystä kohtaan myös laajemmin toimialaa kohtaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sijoituspalveluyrityksen merkittävien omistajien luotettavuutta koskevia säännöksiä terävöitetään. Muutokset koskisivat niitä tapauksia, joissa henkilö on tuomittu rangaistukseen rikoksesta, joka osoittaa hänen olevan sopimaton omistamaan sijoituspalveluyritystä.

Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen merkittävien omistajien olisi oltava luotettavia. Momentti vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 19 §:n 2 momenttia. Momenttia on kuitenkin selvennetty vastaamaan osakkeiden hankinnan tai luovutuksen ilmoitusvelvollisuutta koskevaa 7 luvun 14 §:n ehdotusta siten, että omistuksella tarkoitetaan sekä suoraa että välillistä omistusta.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin voimassa olevan lain 19 §:n 3 momentin tavoin, milloin osakkeenomistajaa ei pidetä luotettavana. Momentin 1 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi voimassa olevan lain mukainen vaatimus siitä, että tuomion tulisi olla lainvoimainen. Myös perustuslakivaliokunnan kannan mukaan (PeVL 15/2008) henkilön sopimattomuutta voi osoittaa lainvoimaa vielä vailla oleva tuomio.

On kuitenkin tilanteita, joissa on ilmeisen perusteltua antaa henkilön jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämistä sijoituspalveluyrityksessä, ja odottaa muutoksenhakuelimen ratkaisua. Tätä koskeva ehdotus sisältyy pykälän 3 momenttiin. Kokonaisarviossa olisi otettava huomioon henkilön aikaisempi toiminta, tuomioon johtaneet olosuhteet ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Jos henkilön aikaisempi toiminta on ollut moitteetonta ja esimerkiksi asianomaisen osallisuus mahdolliseen rikokseen tulkinnanvaraista tai epäselvää, voisi henkilö jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttöä sijoituspalveluyrityksessä, jollei muuta vastasyytä ole. Tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys voi ilmetä esimerkiksi tapauksessa, jossa käräjäoikeuden tuomio on syntynyt äänestysratkaisun perusteella.

Pykälän 3 momentti ei kuitenkaan mahdollista uuden henkilön merkittävää omistusta sijoituspalveluyrityksessä, jos hänet on tuomittu 2 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen. Näissä tapauksissa myös lainvoimaa vailla oleva tuomio merkitsee aina, ettei henkilöä voida pitää luotettavana omistajana.

Nykyisen lain tavoin ehdotettu 2 momentin 2 kohta merkitsee sitä, että myös muut seikat kuin ehdotuksen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu rangaistus voivat osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton olemaan omistajana. Tämäkin arvio olisi tehtävä kokonaisharkinnan perusteella. Sopimattomuutta voivat osoittaa henkilön toiminta ulkomailla, jos esimerkiksi ulkomaan viranomainen on katsonut henkilön sopimattomaksi, taikka henkilön kytkökset harmaan talouden tai talousrikollisuuden tapahtumiin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Myös esimerkiksi se, että henkilölle on määrätty Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu erityisen vakavasta rikkomuksesta tai laiminlyönnistä, voi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton toimimaan sijoituspalveluyrityksen omistajana.

Pykälästä on poistettu voimassa olevan lain 19 §:ssä oleva viittaus sijoituspalveluyrityksen perustajiin, koska nykyisessä osakeyhtiölaissa ei enää ole perustajia koskevia säännöksiä.

5 §. Toimilupa eurooppayhtiölle. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 20 §:ää vastaavasti toimiluvan myöntämisestä eurooppayhtiölle.

6 §. Toimiluvan rekisteröinti. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen toimiluvan rekisteröinnistä. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 21 §:ää.

7 §. Sijoituspalvelurekisteri. Pykälän mukaan Finanssivalvonta pitäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 22 §:ää vastaavalla tavalla rekisteriä sijoituspalveluyrityksistä.

8 §. Toiminnan aloittaminen. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 23 §:n tavoin siitä, että sijoituspalveluyritys voi aloittaa toimintansa yleensä heti sen jälkeen, kun toimilupa on myönnetty ja yritys rekisteröity.

9 §. Toimiluvan peruuttaminen ja toiminnan rajoittaminen. Pykälässä viitattaisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 24 §:n tavoin Finanssivalvonnasta annetun lain säännöksiin toimiluvan peruuttamisesta ja toiminnan rajoittamisesta. Finanssivalvonta ilmoittaisi toimiluvan peruuttamisen rekisteröitäväksi sekä tiedoksi Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja sijoittajien korvausrahastolle.

4 luku Ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen Suomeen

1 §. Sivuliikkeen aloittaminen. Pykälän mukaan ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys voisi perustaa sivuliikkeen Suomeen yrityksen kotivaltion valvontaviranomaisen ilmoitettua sivuliikkeen perustamisesta Finanssivalvonnalle. Pykälä sisältäisi myös säännökset ilmoituksessa annettavista tiedoista. Pykälä vastaa pääosin USL:n 4 §:ää. Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin nykyistä täsmällisemmin ajankohta, jolloin sivuliike voidaan perustaa ja se saa aloittaa toimintansa. Tämä tapahtuisi Finanssivalvonnan sivuliikkeelle ilmoittamana ajankohtana. Nykyisen lain tavoin toiminnan saa kuitenkin aloittaa viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun Finanssivalvonta sai 2 momentissa tarkoitetut tiedot.

Sivuliike määritellään 1 luvun 9 §:n 1 momentin 9 kohdassa. Määritelmä perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 26 alakohtaan. Sivuliike on toisen jäsenvaltion alueelle perustettu liiketoimintapaikka. Se ei ole itsenäinen oikeushenkilö vaan osa ulkomaista ETA-sijoituspalveluyritystä. Tästä liiketoimipaikasta käsin ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys voi direktiivin määritelmän mukaisesti tarjota sijoituspalveluja ja oheispalveluja.

Pelkästään se seikka, että ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys on sijoittanut jonkin osan toiminnoistaan Suomeen, ei edellytä tässä pykälässä tarkoitetun sivuliikkeen perustamista eikä 2 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tekemistä, jos tuon toiminnon tarkoituksena ei esimerkiksi ole tarjota sijoituspalveluja tai oheispalveluja eikä tunnistaa asiakkaita näiden palvelujen tarjoamiseksi. Asiaa on harkittava kokonaisuutena. Jos esimerkiksi samanaikaisesti tarjotaan sijoituspalvelua tai oheispalvelua rajan yli 2 §:n mukaisesti, toiminnassa voi tosiasiallisesti olla kysymys sivuliikkeestä.

2 §. Sijoituspalvelun tarjoaminen sivuliikettä perustamatta. Pykälä sisältäisi USL:n 5 §:ää vastaavat säännökset siitä, millä edellytyksillä ulkomaisella ETA-sijoituspalveluyrityksellä on oikeus alkaa tarjota sijoituspalvelua rajan yli Suomeen eli toimia Suomessa perustamatta tänne sivuliikettä. Toiminnan aloittaminen edellyttää rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitetun ilmoituksen tekemistä ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen kotivaltion valvontaviranomaiselle. Toiminta Suomessa voidaan pykälän pääsäännön mukaan aloittaa, kun Finanssivalvonta on saanut kotivaltion valvontaviranomaiselta ilmoituksen direktiivin liitteen I mukaisista tarjottavista sijoitus- ja oheispalveluista sekä tiedot siitä, tarjotaanko palvelua sidonnaisasiamiehen välityksellä. On huomattava, että direktiivin liitteen I mukaisesti rahoitusvälineiden säilytyspalvelu luetaan oheispalveluksi. Näin ollen ulkomaiset ETA-sijoituspalveluyritykset voivat tarjota Suomessa säilytyspalvelua direktiivin liitteen I mukaisena oheispalveluna, vaikka säilytyspalvelut pääosin säädetään Suomessa luvanvaraiseksi toiminnaksi.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä ei määritellä sitä, milloin kysymyksessä on ilmoitusmenettelyä edellyttävä rajat ylittävä toiminta. Tätä ei myöskään ehdoteta määriteltäväksi laissa, vaan asia tulisi ratkaista tapauksittain muun muassa ottamalla huomioon EU:n perussopimuksen määräykset ja niiden tulkinta.

Pykälässä on kysymys palvelun tarjoamisesta rajan yli Suomessa, mikä edellyttää ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen Suomeen kohdistuvia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada aikaan sijoituspalvelua tai oheispalvelua koskeva sopimus Suomessa asuvan henkilön kanssa tai esimerkiksi suomalaisen yrityksen kanssa. Mahdolliset toimenpiteet voivat muodostua esimerkiksi sähköpostitse toteutettavista markkinointikampanjoista.

Tässä pykälässä tarkoitetusta rajat ylittävästä toiminnasta ei ole kysymys silloin, kun Suomessa asuva henkilö omasta aloitteestaan matkustaa ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen kotivaltioon ostaakseen sieltä sijoituspalvelun tai oheispalvelun.

Myöskään se seikka, että Suomessa asuva henkilö omasta aloitteestaan ostaa internetin välityksellä tai puhelimitse sijoituspalvelun tai oheispalvelun ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen kotivaltiosta, ei merkitse sijoituspalvelun tarjoamista rajan yli Suomeen tässä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Jos kuitenkin henkilön yhteydenottoa on edeltänyt ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tarjous tai pyyntö yhteydenottoon, kysymyksessä on pykälässä tarkoitettu sijoituspalvelun tai oheispalvelun tarjoaminen sivuliikettä perustamatta. Tällainen toiminta edellyttää pykälän mukaisen ilmoitusmenettelyn noudattamista.

Edellä 1 §:ssä tarkoitetun sivuliikkeen perustaminen ei estä sitä, että ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys samanaikaisesti tarjoaa palvelua kotimaastaan käsin noudatettuaan 2 §:ssä tarkoitettua ilmoitusmenettelyä.

3 §. Sivuliikkeen toiminnan ja rajat ylittävän sijoituspalvelun tarjoamisen rajoittaminen ja kieltäminen. Pykälässä säädettäisiin USL:n 6 §:ää vastaavasti Finanssivalvonnan toimenpiteistä sivuliikkeen toiminnan ja rajat ylittävän toiminnan rajoittamisesta ja kieltämisestä.

5 luku Kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen Suomeen

Luvussa ehdotetaan säädettäväksi kolmannen maan sijoituspalveluyritykselle annettavasta luvasta tarjota sijoituspalvelua Suomeen sekä luvan peruuttamisesta. Sivuliikkeen toimilupaa koskevat säännösehdotukset vastaavat soveltuvin osin kolmansien maiden luottolaitoksille asetettuja uusia, entistä täsmällisempiä vaatimuksia.

Lakiin ei ehdoteta otettavaksi säännöksiä kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen edustustosta, koska edustuston sääntelyyn ei ole tarvetta. Edustustolla tarkoitetaan ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen Suomessa olevaa kiinteää toimipaikkaa, josta käsin ei tarjota sijoituspalvelua. Tällaisia edustustoja ei ole perustettu Suomeen. Jos sellaisia jatkossa perustetaan, niistä ei olisi enää ilmoitettava Finanssivalvonnalle. Jos edustustosta käsin olisi tarkoitus tarjota sijoituspalvelua, kysymyksessä olisi sivuliikkeen perustaminen Suomeen, jolloin olisi noudatettava lakiehdotuksen sivuliikettä koskevia säännöksiä. Tässäkin tapauksessa asiaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Vaikka toimipaikasta käsin vain esitellään ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tuotteita, toiminta saattaa täyttää sivuliikkeen tunnusmerkit, jos samassa yhteydessä on tarkoitus myös tunnistaa asiakkaita sijoituspalvelun tai oheispalvelun tarjoamista varten.

1 §. Sivuliikkeen toimiluvan hakeminen. Pykälä sisältäisi USL:n 7 §:ää vastaavan yleissäännöksen kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen mahdollisuudesta perustaa sivuliike Suomeen. Pykälän 1 momentin mukaan sivuliikkeen perustamisen edellytyksenä olisi, että sivuliikkeelle myönnetään 2 §:n mukainen toimilupa. Toimiluvan saanut sivuliike saisi tarjota Suomessa toimilupaansa sisältyviä 1 luvun 11 §:ssä tarkoitettuja sijoituspalveluja ja 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja oheispalveluja.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin niistä ulkomaista sijoituspalveluyritystä koskevista seikoista, joista toimilupahakemukseen olisi liitettävä selvitykset. Niistä voitaisiin pykälän 4 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella.

2 §. Sivuliikkeen toimiluvan myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin toimiluvan myöntämisen tarkemmista edellytyksistä. Nämä edellytykset määriteltäisiin täsmällisemmin kuin USL:n 8 §:ssä. Ensinnäkin pykälän 1 momentissa edellytettäisiin, että ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen toiminta ei olennaisesti poikkea suomalaiselle sijoituspalveluyritykselle sallitusta toiminnasta.

Toiseksi edellytettäisiin USL:n 8 §:n 1 momentin tavoin, että sijoituspalveluyritykseen sen kotivaltiossa sovellettava lainsäädäntö vastaa kansainvälisesti hyväksyttyjä arvopaperimarkkinoiden valvontaa ja rahoitusjärjestelmän rikollisen hyväksikäytön estämistä koskevia suosituksia.

Kolmantena edellytyksenä toimiluvan saamiseksi olisi, että sijoituspalveluyrityksen vakavaraisuus, suuret asiakasriskit, maksuvalmius, sisäinen valvonta, riskienhallintajärjestelmät sekä omistajien ja johdon sopivuus ja luotettavuus eivät olennaisesti poikkea tämän lain vaatimuksista. Sivuliikkeen asiakkaiden kannalta on tärkeä varmistaa, että sijoituspalveluyritys toimii taloudellisesti vakaalla pohjalla ja täyttää EU:ssa hyväksytyt riittävät vaatimukset ainakin pääosin.

Neljänneksi vaadittaisiin nykyisen USL:n tavoin, että sijoituspalveluyritystä valvotaan sen kotivaltiossa riittävän tehokkaasti. Tämän mukaisesti kotivaltiossa olisi oltava kansainväliset suositukset täyttävä itsenäinen valvontaviranomainen, jolla on riittävät resurssit ja riittävä ammattitaito tehtäviensä hoitamiseen.

Lisäksi momentissa edellytettäisiin, että sivuliikkeen hallinto on järjestetty terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti ja että sivuliikkeen johtaja täyttää 7 luvun 22 §:ssä tarkoitetut sijoituspalveluyrityksen johdolle säädetyt yleiset sopivuus- ja luotettavuusvaatimukset.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi toimilupaa myöntäessään päättää sivuliikkeen jäsenyydestä sijoittajien korvausrahastossa. Ennen mahdollista päätöstä Finanssivalvonta arvioisi kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen kotimaan korvausrahastosuojan tasoa ja kattavuutta. Momentti vastaa USL:n 8 §:n 1 momentin sääntelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan toimilupapäätökseen sovellettaisiin 3 luvun 2 §:n säännöksiä kotimaisten sijoituspalveluyritysten toimilupapäätöksistä. Ensinnäkin tämä tarkoittaa, että Finanssivalvonnan on annettava toimilupapäätös kuuden kuukauden määräajassa hakemuksen ja asian ratkaisemiseen tarvittavien asiakirjojen saapumisesta, viimeistään kuitenkin 12 kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta. Määräajan asettaminen hakemuksen käsittelylle vastaa kansainvälisiä periaatteita.

Lain 3 luvun 2 §:n soveltamisesta seuraa, että Finanssivalvonta voisi hakijaa kuultuaan asettaa toimilupaan kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen liiketoimintaa koskevia, valvonnan kannalta välttämättömiä rajoituksia ja ehtoja.

Jos toimilupapäätöstä ei ole tehty määräajassa, hakija voisi tehdä asiasta valituksen siten kuin 3 luvun 2 §:ssä säädetään.

Lisäksi momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi kymmenen työpäivän kuluessa toimilupahakemuksen vastaanottamisesta ilmoitettava hakijalle 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta määräajasta ja valitusmahdollisuudesta. Tältäkin osin sääntely vastaa kansainvälisiä periaatteita.

Pykälän 4 momentin mukaan toimilupa oikeuttaa harjoittamaan toimintaa yhdessä tai useammassa toimipaikassa. Säännös on sama kuin USL:n 8 §:n 3 momentti.

3 §. Toimiluvan peruuttaminen ja toiminnan rajoittaminen. Pykälässä ensinnäkin ehdotetaan USL:n 9 §:n tavoin viitattavaksi Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:n säännöksiin toimiluvan peruuttamisesta ja toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittamisesta. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi viipymättä peruutettava sivuliikkeen toimilupa, kun kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen kotivaltion viranomainen on peruuttanut sijoituspalveluyrityksen toimiluvan.

4 §. Sivuliikkeen toiminnan lopettaminen. Pykälä vastaa luottolaitoslain säännöksiä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen toiminnan lopettamisesta, mutta USL:iin ei sisälly vastaavaa sääntelyä. Säännösten ottaminen lakiin on kuitenkin tarpeen asiakkaiden suojan ja valvonnan järjestämisen vuoksi.

Pykälän 1 momentin mukaan kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen toiminta olisi lopetettava välittömästi, kun Finanssivalvonta on peruuttanut sivuliikkeen toimiluvan. Valvonta jatkuisi siihen saakka, kunnes sivuliikkeen velvoitteet asiakkaille on täytetty.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että sivuliikkeen toiminnan lopettamisen jälkeen sivuliikkeen olisi viivytyksettä ilmoitettava asiakkaille, miten sivuliikkeen velvoitteet asiakkaille täytetään. Finanssivalvonta voisi antaa tästä menettelystä tarkempia määräyksiä.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 ja 2 momentin periaatteita sovellettaisiin myös, kun Finanssivalvonta rajoittaa sivuliikkeen toimintaa.

5 §. Sijoituspalvelun tarjoaminen tytäryritystä tai sivuliikettä perustamatta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi USL:n 12 §:ää täsmällisemmin kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen mahdollisuudesta tarjota sijoituspalvelua kotimaastaan käsin rajan yli Suomeen.

Pykälän 1 momentin mukaan kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen olisi haettava Finanssivalvonnalta lupa pykälässä tarkoitettuun sijoituspalvelun tarjoamiseen.

Luvan myöntämisen ehdoista säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Ensinnäkin on tärkeää, että toiminnan valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Koska palvelun tarjoaminen tapahtuu kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen kotimaasta, on välttämätöntä, että yhteistyö kotimaan valvontaviranomaisen ja Suomen Finanssivalvonnan välillä toimii. Tämän varmistamiseksi edellytettäisiin, että valvontaviranomaisten välillä tulee olla allekirjoitettu kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen valvontaa koskeva Finanssivalvonnasta annetun lain 66 §:ssä tarkoitettu valvontapöytäkirja. Luvan saamiseksi vaadittaisiin myös vastaavat selvitykset kolmannen maan sijoituspalveluyrityksestä kuin 2 §:n 1—4 kohdassa vaaditaan sivuliikkeen toimilupaa varten.

Luvan peruuttamisen ja luvan mukaisen toiminnan rajoittamisen osalta viitattaisiin 3 momentissa siihen, mitä niistä säädetään 3 §:ssä ja Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:ssä.

II OSA TOIMINTAEDELLYTYKSET JA TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN

6 luku Sijoituspalvelun tarjoamisen taloudelliset toimintaedellytykset ja talouden vakauden valvonta

1 §. Vähimmäispääoma. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyritykseltä vaadittavan

osakepääoman vähimmäismäärästä ja ainoastaan sijoitusneuvontaa tai toimeksiantojen välittämistä tarjoavan sellaisen sijoituspalveluyrityksen vastuuvakuutuksesta, jolla ei ole hallussaan asiakasvaroja. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 45 §:ää. Lakiehdotuksen 1 luvun 11 §:n 9 kohdassa tarkoitetun säilytystoiminnan luotettavuus ehdotetaan osaltaan varmistettavaksi vaatimalla toimintaa harjoittavalta sijoituspalveluyritykseltä riittävän korkeaa perustamispääomaa. Rahoitusvälineiden säilyttämistä sijoituspalveluna tarjoavan sijoituspalveluyrityksen osakepääoman vähimmäismäärä olisi pykälän 1 momentin pääsäännön mukaisesti 730 000 euroa.

2 §. Talouden vakaus ja sen valvonta. Pykälä sisältäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 46 §:ää pääosin vastaavat viittaukset siihen, että sijoituspalveluyritykseen sovelletaan luottolaitoslain 5 luvun (luottolaitostoiminnan taloudelliset edellytykset) ja 6 luvun (taloudellisen aseman valvonta ja poikkeuslupien myöntäminen) säännöksiä eräin poikkeuksin. Pykälän sanontoja on kuitenkin täsmennetty nykyisestä. Pykälää sovellettaisiin myös rahoitusvälineiden säilyttämistä sijoituspalveluna tarjoavaan sijoituspalveluyritykseen.

Pykälän 4 momentin mukainen poikkeus luottolaitoslain 67—69 §:ssä säädettyjen asiakasriskejä koskevien säännösten soveltamisesta ehdotetaan ulotettavaksi koskemaan myös sijoituspalveluyrityksiä, jotka tarjoavat yksinomaan rahoitusvälineiden säilyttämistä sijoituspalveluna.

3 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä osaltaan vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 46 §:n 1 momenttia ja siinä viitattuun luottolaitoslain 6 lukuun sisältyvää 49 §:n 3 momentin valtuutussäännöstä ja 92 §:ää.

4 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä osaltaan vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 46 §:n 1 momenttia ja siinä viitattuun luottolaitoslain 6 lukuun sisältyvää 93 §:ää.

7 luku Sijoituspalveluyrityksen toiminnan järjestäminen

1 §. Toimipaikka ja pääkonttori. Pykälän mukaan sijoituspalveluyrityksellä on oltava vähintään yksi kiinteä toimipaikka ja pääkonttori Suomessa. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 28 §:ää.

2 §. Sijoituspalveluyrityksen sidonnaisuus. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 27 §:ää vastaavasti siitä, ettei sijoituspalveluyrityksen ja muun oikeushenkilön tai luonnollisen henkilön välillä oleva merkittävä sidonnaisuus saa estää sijoituspalveluyrityksen tehokasta valvontaa.

3 §. Omien osakkeiden, osuuksien, pääomalainojen ja debentuurien hankintaa koskevat rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin niistä rajoituksista, jotka koskevat sijoituspalveluyrityksen omien osakkeiden, osuuksien, pääomalainojen ja debentuurien hankintaa. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 26 §:ää.

4 §. Sijoituspalvelun tai muun merkittävän toiminnon ulkoistaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä sijoituspalveluyritys voi ulkoistaa sijoituspalvelun tarjoamisen tai toimintansa kannalta muun merkittävän toiminnon. Pykälä pääosin vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 29 §:ää.

Kun sijoituspalveluyritys ulkoistaa merkittävän toimintonsa, on tärkeää varmistaa, ettei ulkoistaminen haittaa Finanssivalvonnan mahdollisuuksia valvoa sijoituspalveluyritystä ja sen eri toimintoja. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi tätä koskeva nimenomainen vaatimus. Valvonnan haittaamisella tarkoitetaan sitä, että valvontamahdollisuudet heikkenevät ulkoistamisen johdosta siten, ettei Finanssivalvonta enää kykenisi asianmukaisesti valvomaan sijoituspalveluyrityksen eri toimintoja. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan myös lisättäväksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 14 artiklan 1 kohdan mukainen säännös siitä, että ulkoistamisesta huolimatta sijoituspalveluyritys vastaa tästä laista johtuvien velvoitteidensa täyttämisestä.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi luottolaitoslain 36 a §:n 4 momenttia vastaava lievennys, jonka mukaan toimiluvan myöntämisen jälkeen tapahtuvasta merkittävän toiminnan ulkoistamisesta ei tarvitse ilmoittaa etukäteen Finanssivalvonnalle, jos ulkoistetun toiminnan harjoittaja kuuluu samaan konsolidointiryhmään kuin sijoituspalveluyritys. Lievennys perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 14 artiklan 4 kohtaan.

Pykälän 5 momentissa todettaisiin, että asiakkaan rahoitusvälineiden säilyttämisestä ulkopuolisen säilyttäjän hallussa säädetään erikseen 9 luvun 2 §:ssä. Voimassa olevan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 12 §:n yksityiskohtaisten perustelujen (HE 43/2007 vp) mukaan ulkoistamisesta ei olisi kysymys tilanteessa, jossa sijoituspalveluyritys ei voisi itse tuottaa palvelua asiakkaalle. Esimerkiksi tilanteessa, jossa sijoituspalveluyrityksen asiakas hankkii ulkomaisia rahoitusvälineitä, sijoituspalveluyrityksen on käytännössä käytettävä ulkomaista palvelun tarjoajaa rahoitusvälineiden säilyttämisessä. Perustelujen mukaan tällöin kysymys ei olisi ulkoistamisesta.

5 §. Ulkoistamisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin vaatimuksista, jotka on täytettävä, jotta sijoituspalveluyritys voisi ulkoistaa 4 §:ssä tarkoitetun toiminnan. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 30 §:ää.

6 §. Omaisuudenhoidon ulkoistaminen kolmanteen maahan. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen mahdollisuudesta ulkoistaa omaisuudenhoito kolmannessa maassa sijaitsevalle palveluntarjoajalle. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 31 §:ää.

7 §. Sidonnaisasiamies. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen mahdollisuudesta tarjota sijoituspalvelua sidonnaisasiamiehen välityksellä, sidonnaisasiamiehelle asettavista vaatimuksista ja sidonnaisasiamiehestä pidettävästä rekisteristä. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 25 alakohdan määritelmän mukaisesti sidonnaisasiamies toimii vain yhden sijoituspalveluyrityksen vastuulla. Pykälä pääosin vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 32 §:ää. Pykälään lisättäisiin sidonnaisasiamiehistä pidettävään rekisteriin merkittävien tietojen säilytysaika. Rekisteriin merkityt tiedot olisi säilytettävä viisi vuotta siitä lukien, kun peruste tietojen merkitsemiseen rekisteriin on päättynyt.

8 §. Riskien hallinta, sisäinen valvonta ja toiminnan muu järjestäminen. Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi järjestettävä toimintansa luotettavalla tavalla. Tämä edellyttää riskien hallinnan, sisäisen valvonnan ja toiminnan jatkuvuuden varmistamista.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 9 artiklan 1 kohtaan perustuva säännös, jonka mukaan sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja vastaavat siitä, että sijoituspalveluyritys täyttää tästä laista johtuvat velvoitteensa.

9 §. Varautumisvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että rahoitusvälineiden säilyttämistä sijoituspalveluna tarjoavan sijoituspalveluyrityksen olisi varmistettava tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Säännös olisi sijoituspalveluyritysten toiminnassa uusi. Varautumisvelvollisuus koskee nykyisin muun muassa luottolaitoksia ja rahastoyhtiöitä. On perusteltua, että asiakkaat voivat luottaa sijoituspalveluyritysten kykyyn säilyttää rahoitusvälineitä muuttuvissa olosuhteissa ja siten myös poikkeusolojen aikana. Tästä syystä rahoitusvälineiden säilyttämistä tarjoavien sijoituspalveluyritysten tulisi osallistua rahoitusmarkkinoiden valmiussuunnitteluun ja muun muassa valmistella etukäteen poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa.

Pykälän 2 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksellä olisi mahdollisuus hakea varautumisesta aiheutuvista lisäkustannuksista korvausta huoltovarmuusrahastosta.

10 §. Eturistiriitatilanteiden hallinta. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta tunnistaa sijoituspalvelun tarjoamisessa syntyvät eturistiriitatilanteet, pyrkiä niiden ehkäisemiseen sekä tarvittaessa ilmoittaa eturistiriitatilanteesta asiakkaalle. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 12 §:ää.

11 §. Henkilökohtaiset liiketoimet. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta pyrkiä estämään yritykseen nähden vaikuttavassa asemassa olevan henkilön ryhtyminen henkilökohtaisiin liiketoimiin, jos siitä voi aiheutua eturistiriitatilanteita taikka jos tällä henkilöllä on sisäpiirintietoa tai yrityksen asiakkaita koskevaa luottamuksellista tietoa. Pykälän 1, 3 ja 4 momentti vastaavat sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 34 §:ää.

Pykälän 2 momentti olisi uusi nykyiseen lakiin verrattuna. Ehdotuksen mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi ensinnäkin säilytettävä tiedot henkilökohtaisista liiketoimista. Nykyisin tämä velvollisuus sisältyy Finanssivalvonnan määräyksiin. Finanssivalvonta voisi osana valvontatehtäväänsä pyytää ja tarkastaa mainitut tiedot.

Lisäksi momentissa vaadittaisiin, että sijoituspalveluyritys toimittaa vuosittain Finanssivalvonnalle selvityksen henkilökohtaisia liiketoimia koskevien säännösten, määräysten ja ohjeiden noudattamisen valvonnasta ja siitä, mihin toimenpiteisiin sijoituspalveluyritys on ryhtynyt, jos asianomainen henkilö ei ole noudattanut säännöksiä, määräyksiä tai ohjeita.

12 §. Määräysvallan hankkiminen kolmannessa maassa sijaitsevassa yrityksessä. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta ilmoittaa etukäteen Finanssivalvonnalle, jos sijoituspalveluyritys aikoo hankkia määräysvallan kolmannessa maassa sijaitsevassa luottolaitoksessa, sijoituspalveluyrityksessä, rahastoyhtiössä tai vakuutusyhtiössä. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 39 §:ää.

13 §. Sijoituspalveluyrityksen kuuluminen ulkomaiseen konsolidointiryhmään tai ulkomaiseen rahoitus- ja vakuutusryhmittymään. Pykälässä säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä sijoituspalveluyritys saa kuulua sellaiseen konsolidointiryhmään tai rahoitus- ja vakuutusryhmittymään, johon sovelletaan kolmannen maan lakia. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 40 §:ää.

14 §. Osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskeva ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskevista ilmoituksista. Jos osakkeiden ostajan omistusosuus hankinnan johdosta ylittäisi kymmenen prosenttia sijoituspalveluyrityksen osakepääomasta tai pykälässä mainitun tätä korkeamman omistusrajan, ostajan olisi ilmoitettava hankinnasta etukäteen Finanssivalvonnalle. Vastaavasti ilmoitus olisi tehtävä omistusosuuden laskiessa pykälässä mainitun omistusrajan alapuolelle. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 41 §:ää. Pykälän 6 momenttiin on kuitenkin lisätty perussäännökset siitä, mitä tietoja omistusosuuden hankintaa koskevaan ilmoitukseen on liitettävä.

15 §. Osakkeiden hankintaa koskeva rajoitus. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta kieltää 14 §:ssä tarkoitettu omistusosuuden hankinta viittaamalla Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a ja 32 b §:ään. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 42 §:ää.

16 §. Sijoituspalveluyrityksen ja omistusyhteisön johtaminen. Pykälän mukaan sijoituspalveluyritystä tulisi johtaa ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaan. Lisäksi pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsenille ja varajäsenille sekä johtohenkilöille asettavista kelpoisuusvaatimuksista.

Sijoituspalveluyrityksiä koskevan lainsäädännön samoin kuin Finanssivalvonnan keskeisiä tavoitteita on ylläpitää asiakkaiden ja yleisön luottamusta finanssimarkkinoiden toimintaan. Keskeinen osa luottamusta ylläpitävää sääntelyä ovat vaatimukset sijoituspalveluyrityksen omistajien ja ylimmän johdon luotettavuudesta. Jos sijoituspalveluyrityksen omistajina tai johdossa toimii henkilöitä, joiden hyvämaineisuus tai muu luotettavuus on vakavasti kärsinyt julkisuuteen tulleiden tietojen ja tapahtumien johdosta, seurauksena saattaa olla, että yleisön luottamus heikkenee paitsi kysymyksessä olevaa yritystä kohtaan myös laajemmin toimialaa kohtaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sijoituspalveluyrityksen omistajien ja ylimmän johdon luotettavuutta koskevia säännöksiä terävöitetään. Muutokset koskisivat niitä tapauksia, joissa henkilö on tuomittu rangaistukseen rikoksesta, joka osoittaa hänen olevan sopimaton tehtäväänsä. Pykälän 2 momentin 1 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain mukainen vaatimus siitä, että tuomion tulisi olla lainvoimainen. Myös perustuslakivaliokunnan kannan mukaan (PeVL 15/2008) henkilön sopimattomuutta voi osoittaa lainvoimaa vielä vailla oleva tuomio.

On kuitenkin tilanteita, joissa on ilmeisen perusteltua antaa henkilön jatkaa sijoituspalveluyrityksen toimielimen jäsenenä tai sen palveluksessa, ja odottaa muutoksenhakuelimen ratkaisua. Tätä koskeva ehdotus sisältyy pykälän 3 momenttiin. Kokonaisarviossa olisi otettava huomioon henkilön aikaisempi toiminta, tuomioon johtaneet olosuhteet ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Jos henkilön aikaisempi toiminta on ollut moitteetonta ja esimerkiksi asianomaisen osallisuus mahdolliseen rikokseen tulkinnanvaraista tai epäselvää, voisi henkilö jatkaa sijoituspalveluyrityksen tehtävissä, jollei muuta vastasyytä ole. Tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys voi ilmetä esimerkiksi tapauksessa, jossa käräjäoikeuden tuomio on syntynyt äänestysratkaisun perusteella.

Pykälän 3 momentti ei kuitenkaan mahdollista uuden henkilön valitsemista sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäseneksi, toimitusjohtajaksi tai ylimpään johtoon kuuluvaksi, jos hänet on tuomittu 2 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen. Näissä tapauksissa siis myös lainvoimaa vailla oleva tuomio aina estää valinnan.

Muilta osin pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 43 §:ää. Sanotun pykälän tavoin ehdotus merkitsee sitä, että myös muut seikat kuin ehdotuksen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu rangaistus voivat osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton tehtävään. Tämäkin arvio olisi tehtävä kokonaisharkinnan perusteella. Sopimattomuutta voivat osoittaa henkilön toiminta ulkomailla, jos esimerkiksi ulkomaan viranomainen on katsonut henkilön sopimattomaksi, taikka henkilön kytkökset harmaan talouden tai talousrikollisuuden tapahtumiin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Myös esimerkiksi se, että henkilölle on määrätty Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu erityisen vakavasta rikkomuksesta tai laiminlyönnistä, voi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton kuulumaan sijoituspalveluyrityksen ylimpään johtoon.

17 §. Velvollisuus tehdä sisäpiiri-ilmoitus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksen sisäpiiriläisen velvollisuudesta tehdä osakkeiden ja rahoitusvälineiden omistusta koskeva sisäpiiri-ilmoitus sijoituspalveluyritykselle. Pykälä vastaa osaltaan nykyisen arvopaperimarkkinalain 5 luvun 5 §:n säännöksiä.

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisuus koskisi säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena Suomessa olevia osakkeita ja sellaisia rahoitusvälineitä, joiden arvo määräytyy edellä tarkoitettujen osakkeiden perusteella.

Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin sijoituspalveluyrityksen sisäpiiriläiset. Näitä olisivat ensinnäkin sijoituspalveluyrityksen hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet ja varajäsenet, toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan varamies sekä tilintarkastajat, varatilintarkastajat ja tilintarkastusyhteisön toimihenkilö, jolla on päävastuu yhtiön tilintarkastuksesta. Toiseksi sijoituspalveluyrityksen sisäpiiriläisiä olisivat sijoituspalveluyrityksen palveluksessa olevat henkilöt, joiden tehtävänä on edellä tarkoitettuja osakkeita tai rahoitusvälineitä koskeva sijoitustutkimus, jotka päätehtävänään osallistuvat sijoituspalvelun tarjoamiseen tai jotka muutoin saavat säännöllisesti haltuunsa tällaisia osakkeita tai rahoitusvälineitä koskevaa sisäpiiritietoa.

Pykälän 3 momentti sisältäisi sijoituspalvelua tarjoavan luottolaitoksen sisäpiiriläisiä koskevan poikkeuksen, joka vastaa nykyisen arvopaperimarkkinalain 5 luvun 5 §:n 2 momenttia.

18 §. Sisäpiiri-ilmoitus. Pykälä sisältäisi säännökset sisäpiiri-ilmoituksesta nykyisen arvopaperimarkkinalain 5 luvun 5 a §:n säännöksiä vastaavasti.

Pykälän 1 momentin mukaan sisäpiiri-ilmoitus olisi tehtävä neljäntoista päivän kuluessa siitä, kun asianomainen on nimitetty tehtäväänsä. Annettujen tietojen muutoksista olisi ilmoitettava pykälän 3 momentin mukaan seitsemän päivän kuluessa muutoksesta. Ilmoitus olisi tehtävä siitä riippumatta, omistaako henkilö momentissa tarkoitettuja osakkeita ja rahoitusvälineitä vai ei.

Pykälän 2 ja 5 momentti sisältäisivät säännökset sisäpiiri-ilmoituksessa annettavista tiedoista. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin eräistä ilmoitusvelvollisuutta koskevista poikkeuksista ja 6 momentissa tietojen hankkimisesta arvo-osuusjärjestelmän kautta.

19 §. Sijoituspalveluyrityksen sisäpiirirekisteri. Pykälän 1—3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta ylläpitää sisäpiiri-ilmoituksista sisäpiirirekisteriä, rekisterinpidon järjestämisestä sekä rekisteritietojen julkisuudesta. Pääsääntönä olisi näiden tietojen julkisuus. Luonnollisen henkilön henkilötunnus ja osoite sekä muun luonnollisen henkilön kuin sisäpiiriläisen nimi eivät kuitenkaan olisi julkisia. Pykälän 1—3 momentti vastaa sijoituspalveluyrityksiä koskevia nykyisen arvopaperimarkkinalain 5 luvun 7 §:n säännöksiä.

Pykälän 4 momentti olisi uusi nykyiseen lainsäädäntöön verrattuna. Momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi toimitettava vuosittain Finanssivalvonnalle selvitys sisäpiirirekisterin ylläpidon järjestämisestä, sisäpiiriläisten ilmoitusvelvollisuuden valvonnasta ja siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty, jos annettuja säännöksiä, määräyksiä tai ohjeita ei ole noudatettu.

Finanssivalvonta antaisi 23 §:n 2 momentin mukaan tarkemmat määräykset selvityksen sisällöstä ja toimittamisesta. Tarkoituksena on yhtäältä tehostaa sisäpiirirekisterin valvontaa ja toisaalta saada selvitystä sisäpiirirekisterin toiminnasta ja käyttötarpeesta. Sisäpiirirekisteriä koskevat säännökset on tarkoitus ottaa uudelleen arvioinnin kohteeksi lähivuosina. Tätä varten Finanssivalvonta kokoaisi saamistaan selvityksistä yhteenvedon.

20 §. Ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen varautumisvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen Suomessa olevan sivuliikkeen velvollisuudesta varautua poikkeusoloihin viittaamalla 9 §:ään, joka koskee kotimaisia sijoituspalveluyrityksiä. Yhdenmukaisesti ulkomaisia luottolaitoksia ja ulkomaisia rahastoyhtiöitä koskevan sääntelyn kanssa pykälässä tarkoitettu velvollisuus ei kuitenkaan koskisi ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikettä siltä osin kuin sivuliike on sijoituspalveluyrityksen kotivaltion lainsäädännön nojalla varmistanut tehtäviensä hoitamisen poikkeusoloissa 9 §:n 1 momenttia vastaavalla tavalla ja esittänyt siitä Finanssivalvonnalle riittävän selvityksen. Pykälässä tarkoitettu varautumisvelvollisuus koskisi ainoastaan sellaisia sivuliikkeitä, jotka tarjoavat rahoitusvälineiden säilyttämistä 1 luvun 11 §:n 9 kohtaa vastaavalla tavalla.

21 §. Kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen toiminnan järjestäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lakiehdotuksen 7 luvun säännösten soveltamisesta kolmansien maiden sijoituspalveluyritysten Suomessa oleviin sivuliikkeisiin. Sovellettavia säännöksiä olisivat 4 §:n 3 ja 4 momentin säännökset ulkoistamisesta, 5 §:n säännökset ulkoistamisen edellytyksistä, 8 §:n säännökset riskien hallinnasta, sisäisestä valvonnasta ja toiminnan muusta järjestämisestä, 9 §:n säännökset varautumisesta ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta, 10 §:n säännökset eturistiriitatilanteiden hallinnasta ja 11 §:n säännökset henkilökohtaisista liiketoimista. Pykälä osaltaan korvaisi USL:n 7 §:n 2 momentin yleisen viittauksen sijoituspalvelujen tarjoamista ja arvopaperinvälittäjän velvollisuuksia koskeviin säännöksiin.

Pykälän 2 momentti täydentäisi 1 momentissa viitattua 8 §:n sääntelyä riskienhallinnasta. Kolmannen maan sijoituspalveluyritys ei saisi Suomessa harjoittamassaan toiminnassa ottaa niin suurta riskiä, että se vaarantaa sivuliikkeen asiakkaiden edut.

22 §. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johto. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johtajasta ja hänen yleisistä kelpoisuusvaatimuksistaan. Momentit vastaavat USL:n 13 §:n 1 ja 2 momenttia.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johtajaan sovelletaan lisäksi 16 §:n mukaisia erityisiä kelpoisuusvaatimuksia suomalaisen sijoituspalveluyrityksen toimitusjohtajasta. Vastaava sääntely koskee luottolaitoslain 166 s §:n 3 momentin mukaan kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen johtajaa. Momenttia ei sovellettaisi ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johtajaan, koska ETA-sivuliikkeiden hallintorakenteen sääntely kuuluu ainoastaan sijoituspalveluyrityksen kotivaltion toimivaltaan.

23 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan valtuudesta antaa määräyksiä 4 §:ssä tarkoitetussa ulkoistamista koskevassa sopimussuhteessa tapahtuvia merkittäviä muutoksia koskevan ilmoituksen sisällöstä, 5 §:ssä tarkoitetuista ulkoistamisen edellytyksistä, 8 §:ssä tarkoitetusta toiminnan järjestämisestä, 10 §:ssä tarkoitettujen eturistiriitatilanteiden hallintaan liittyvistä menettelytavoista sekä 11 §:ssä tarkoitetuista henkilökohtaisista liiketoimista. Määräystenantovaltuuksien pääasiallinen tarkoitus on pannan osaltaan täytäntöön rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin vaatimukset. Vastaavat valtuudet ovat sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 29, 30 ja 35 §:ssä sekä arvopaperimarkkinalain 4 luvun 12 §:ssä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä 11 §:n 2 momentissa tarkoitetusta selvityksestä ja sen toimittamisesta Finanssivalvonnalle, 18 §:ssä tarkoitetuista sisäpiiri-ilmoituksista, 19 §:ssä tarkoitetusta sijoituspalveluyrityksen sisäpiirirekisteristä ja 19 §:n 4 momentissa tarkoitetusta selvityksestä ja sen toimittamisesta Finanssivalvonnalle. Oikeus antaa määräyksiä 11 §:n 2 momentissa ja 19 §:n 4 momentissa tarkoitetuista selvityksistä ja niiden toimittamisesta olisivat uusia. Muutoin momentti vastaa nykyisen arvopaperimarkkinalain 5 luvun 15 §:ää.

8 luku Tilinpäätös ja tilintarkastus

1 §. Tilinpäätös, toimintakertomus ja osavuosikatsaus. Pykälän mukaan sijoituspalveluyrityksen tilinpäätökseen, toimintakertomukseen ja osavuosikatsaukseen sekä niitä koskevien ohjeiden, lausuntojen ja poikkeuslupien antamiseen sovellettaisiin luottolaitoslain 146—157 §:n säännöksiä. Pykälä vastaa pääosin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 70 §:ää. Pykälän sanontoja on kuitenkin täsmennetty nykyisestä.

2 §. Tilintarkastus sekä erityinen tarkastus ja tarkastaja. Pykälän mukaan sijoituspalveluyrityksen tilintarkastukseen, tilintarkastajiin, erityiseen tarkastukseen ja tarkastajan määräämiseen sovellettaisiin tilintarkastuslain (459/2007) säännöksiä ja luottolaitoslain 158—160 §:n säännöksiä. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 71 §:n 1 momenttia.

3 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä osaltaan vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 70 §:ää ja siinä viitattua luottolaitoslain 147 §:ää.

4 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä osaltaan vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 70 §:ää ja siinä viitattua luottolaitoslain 147 §:ää.

9 luku Asiakasvarojen säilyttäminen ja muu käsittely

1 §. Asiakasvarojen säilyttäminen. Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen tulisi järjestää hallinnassaan olevien asiakkaan rahoitusvälineiden ja rahavarojen säilyttäminen ja käsittely luotettavalla tavalla. Pykälän 2 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi tällöin pidettävä omat varansa selkeästi erillään asiakasvaroista. Pykälän 3 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi pidettävä luotettavasti kirjaa asiakasvaroistaan. Tällöin on tärkeää, että kunkin asiakkaan asiakasvarat ovat riittävästi eriteltyinä muiden asiakkaiden varoista. Pykälän 4 momentissa viitattaisiin 10 luvun 5 §:n säännöksiin sijoituspalveluyrityksen tiedonantovelvollisuudesta. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 14 §:n 1 momentin periaatteita.

2 §. Asiakkaan rahoitusvälineiden säilyttäminen ulkopuolisen säilyttäjän hallussa. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta varmistaa säilytyksen luotettavuus, kun asiakkaan arvopapereita säilytetään ulkopuolisen säilyttäjän hallussa. Säilyttäjän valinnassa olisi noudatettava huolellisuutta, ja säilyttäjän tulisi lähtökohtaisesti olla julkisen valvonnan alainen. Pykälän 3 momentin säännöstä on täsmennetty siten, että sijoituspalveluyrityksen olisi riittävästi varmistuttava siitä, että asiakkaan rahoitusvälineet erotetaan sijoituspalveluyritykselle ja säilyttäjälle kuuluvista rahoitusvälineistä. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 14 §:n 2 momenttia.

3 §. Asiakkaan rahavarojen sijoittaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten sijoituspalveluyrityksen olisi sijoitettava hallussaan olevat asiakkaan rahavarat. Ne olisi sijoitettava tilille keskuspankkiin tai luottolaitokseen taikka hyväksyttyyn rahamarkkinarahastoon. Lisäksi pykälässä säädettäisiin luottolaitoksen ja rahamarkkinarahaston valintaa koskevasta huolellisuusvaatimuksesta sekä rahavarojen pitämisestä erillään sijoituspalveluyrityksen rahavaroista. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 14 §:n 2 momenttia.

4 §. Asiakkaan rahoitusvälineiden panttaaminen tai luovuttaminen. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyritykselle asetettavista vaatimuksista, jotka koskevat asiakkaan rahoitusvälineiden panttaamista tai luovuttamista. Panttaaminen ja luovuttaminen edellyttävät aina asiakkaan etukäteen antamaa erillistä nimenomaista suostumusta. Pykälän 2 momenttiin on lisätty viittaus ehdotetussa arvopaperitileistä annetussa laissa tarkoitettuun arvopaperitiliin ja arvo-osuustileistä annetussa laissa tarkoitettuun omaisuudenhoitotiliin. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin vaatimus 2 momentissa tarkoitetulla tilillä olevien rahoitusvälineiden panttausta tai luovutusta koskevien tietojen säilyttämisajasta, joka olisi viisi vuotta. Pykälän 4 momenttiin, jonka mukaan asiakkaan rahoitusväline voidaan pantata 1 ja 2 momentin estämättä selvitystoiminnan yhteydessä asiakkaan kaupoista johtuvien velvoitteiden vakuudeksi, on lisätty viittaus ulkomaiseen selvitysyhteisöön. Pykälän 6 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen rahoitusvakuuslakiin. Pykälä vastaa muutoin arvopaperimarkkinalain 4 luvun 15 §:ää.

5 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälän mukaan Finanssivalvonta antaisi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin säännösten edellyttämät tarkemmat määräykset asiakasvarojen säilyttämisessä noudatettavista menettelytavoista. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 14 §:n 4 momenttia. Ehdotuksessa on kuitenkin täsmennetty määräystenantovaltuutta siten, että se koskee nimenomaan menettelytapoja.

6 §. Tilintarkastajan lausunto. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 71 §:n 2 momenttia vastaavasti sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta toimittaa Finanssivalvonnalle tilintarkastajan lausunto siitä, että asiakasvarojen säilyttäminen ja käsittely sijoituspalveluyrityksessä täyttävät 1—4 §:ssä säädetyt vaatimukset ja 5 §:n perusteella annettujen Finanssivalvonnan määräysten mukaiset vaatimukset.

Nykyisen lain mukaan lausunto on toimitettava kerran vuodessa, jolloin ei ole selvää, miltä ajanjaksolta lausunto annetaan. Ehdotuksen mukaan lausunto tulisi toimittaa kultakin kalenterivuodelta.

Jos tilintarkastaja tehtäväänsä suorittaessaan havaitsee, että asiakasvaroja säilytettäessä tai käsiteltäessä on olennaisesti rikottu asiakasvaroja koskevia säännöksiä tai määräyksiä, tilintarkastajan on Finanssivalvonnasta annetun lain 31 §:n mukaisesti ilmoitettava asiasta viipymättä Finanssivalvonnalle.

7 §. Eräiden muiden lakien soveltaminen. Selvyyden vuoksi lakiin ehdotetaan otettaviksi viittaussäännökset arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettuun lakiin, arvo-osuustileistä annettuun lakiin ja arvopaperitileistä annettuun lakiin niitä tilanteita varten, joissa sijoituspalveluyritys toimii tilinhoitajana tai säilyttäjänä.

8 §. Asiamiehen asettaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan velvollisuudesta asettaa asiamies selvitystilaan tai konkurssiin asetettuun, asiakasvaroja säilyttävään sijoituspalveluyritykseen. Lain 1 luvun viittaussäännösten johdosta pykälä soveltuisi myös sijoituspalvelua tarjoaviin luottolaitoksiin ja rahastoyhtiöihin. Pykälä olisi uusi voimassa olevaan lakiin verrattuna. Edellä selostetuilla tämän luvun säännöksillä pyritään varmistamaan asiakasvarojen luotettava säilyttäminen siten, että kunkin asiakkaan varat erotetaan aina sijoituspalveluyritykselle kuuluvista varoista ja että asiakkaalle kuuluvat varat voidaan yksilöidä ja erottaa muille asiakkaille kuuluvista varoista, jotta ne voidaan tarvittaessa palauttaa asiakkaalle viipymättä. Asiamiehen asettamisella pyritään nopeuttamaan asiakasvarojen palauttamista niiden omistajille sijoituspalveluyrityksen joutuessa selvitystilaan tai konkurssiin. Konkurssin osalta pykälä liittyy konkurssilain (120/2004) 5 luvun 6 §:ään, jonka mukaan konkurssivelallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään.

Pykälän 1 momentin mukaan edellä tarkoitettu asiamies olisi asetettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta ottaen huomioon sijoituspalveluyrityksen toiminnan laatu ja laajuus. Finanssivalvonta harkitsisi, onko selvitys- tai konkurssipesän tila, rahoitusvälineiden ja muiden asiakasvarojen säilytystapa ja muut seikat huomioon ottaen asiamiehen asettaminen tarpeellista. Pääsääntönä olisi asiamiehen asettaminen. Jos esimerkiksi pesä kuitenkin on pieni ja eri asiakkaiden varat voidaan vaivatta yksilöidä ja palauttaa heille, pesän kustannuksia ei olisi aiheellista kasvattaa nimeämällä asiamies.

Asiamies olisi asetettava myös tilanteessa, jossa sijoituspalveluyritys olisi tullut muutoin maksukyvyttömäksi, edellyttäen, ettei maksukyvyttömyys ole tilapäistä. Finanssivalvonta arvioisi, onko maksukyvyttömyys luonteeltaan muuta kuin tilapäistä. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että asiamies voidaan asettaa sijoituspalveluyrityksen tultua maksukyvyttömäksi, vaikka esimerkiksi tuomioistuimen päätöstä konkurssiin asettamisesta ei ole vielä tehty. Tällä tavoin voidaan parhaiten suojata asiakkaiden etuja ja varmistaa asiakasvarojen mahdollisimman nopea palauttaminen.

Sijoituspalveluyrityksen toiminta saattaa olla niin laajaa ja monimutkaista, että asiakasvarojen nopea palauttaminen vaatii erilaisia sopimusjärjestelyjä tai tilapäistä ulkopuolista rahoitusta. Tästä syystä pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että sijoituspalveluyrityksen selvitysmiehellä ja konkurssissa olevan sijoituspalveluyrityksen pesänhoitajalla olisi asiamiehen vaatimuksesta tai suostumuksella oikeus edistää asiakasvarojen palauttamista tekemällä tai irtisanomalla tarvittavia sopimuksia tai ottamalla luottoa. Tällaisella luotonotolla ei saa vaarantaa muiden velkojien asemaa.

9 §. Asiakasvarojen säilyttämistä ja muuta käsittelyä sekä asiamiehen asettamista koskevien säännösten soveltaminen kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeeseen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että luvun säännöksiä asiakasvarojen säilyttämisestä ja muusta käsittelystä sekä asiamiehen asettamisesta sovellettaisiin kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeeseen. Pykälä osaltaan korvaisi USL:n 7 §:n 2 momentin yleisen viittauksen sijoituspalvelujen tarjoamista ja arvopaperinvälittäjän velvollisuuksia koskeviin säännöksiin.

III OSA MENETTELYTAVAT JA KORVAUSRAHASTO

10 luku Menettelytavat asiakassuhteissa

1 §. Asiakkaan luokittelu ja asiakkaan asemasta sopiminen. Pykälä sisältää pääasiassa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 a §:ää vastaavat säännökset asiakkaan luokittelusta ei-ammattimaiseksi asiakkaaksi, ammattimaiseksi asiakkaaksi tai hyväksyttäväksi vastapuoleksi sekä siitä, miten ja missä tilanteissa luokittelua voidaan muuttaa. Pykälän 3 momentissa on rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin mukaisesti tarkennettu sääntelyä siten, että sijoituspalveluyritys voi kohdella 1 luvun 18 §:n 1 momentin 1—5 kohdassa tarkoitettua ammattimaista asiakasta ei-ammattimaisena asiakkaana joko omasta aloitteestaan tai asiakkaan pyynnöstä.

Pykälän 6 momentti on nykyiseen lakiin verrattuna uusi. Momentin mukaan arvopaperin liikkeeseenlaskijalla ja muulla tarjoajalla olisi oikeus saada sijoituspalveluyritykseltä tieto asiakkaan luokittelusta kysymyksessä olevan arvopaperin osalta. Koska asiakkuus ja asiakasluokittelu ovat salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvaan tietoa, momentissa edellytettäisiin, että asiakas on antanut suostumuksen tiedon antamiseen. Kun arvopapereita tarjotaan kokeneita sijoittajia koskevien säännösten mukaisesti, liikkeeseenlaskijan, muun tarjoajan ja niiden lukuun toimivan on voitava varmistua siitä, että sijoituspalvelun tarjoaja on luokitellut asiakkaan ammattimaiseksi sijoittajaksi tai hyväksyttäväksi vastapuoleksi. Momentti perustuu esitedirektiivin ja avoimuusdirektiivin muuttamisesta 24 päivänä marraskuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/73/EU 1 artiklan 2 kohtaan, jolla on muutettu esitedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan e alakohtaa. Muutoksen mukaan sijoituspalveluyrityksen ja luottolaitoksen on ilmoitettava luokituksestaan pyynnöstä liikkeeseenlaskijalle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asiaankuuluvan tietosuojalainsäädännön soveltamista.

2 §. Yleiset periaatteet sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisessa ja markkinoinnissa. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamiseen ja markkinointiin sovellettavista yleisistä periaatteista.

Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisessa on toimittava rehellisesti, tasapuolisesti, ammattimaisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Pykälä vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 19 artiklan 1 kohdan sanamuotoa ja korvaa osaltaan arvopaperimarkkinalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen, jonka mukaan arvopaperien kaupassa sekä sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisessa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä.

Pykälän 2 momentti sisältäisi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 26 artiklan 1 kohtaa vastaavat säännökset kannustimista. Momentti täydentäisi pykälän 1 momentin mukaisia pääperiaatteita. Kannustimia koskeva sääntely sisältyy nykyisin Finanssivalvonnan määräyksiin, mutta asian tärkeyden vuoksi ja lain selkeyden lisäämiseksi sääntely ehdotetaan siirrettäväksi lakiin. Momentin mukaan pääsääntönä on, että sijoituspalveluyritys ei saa sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisen yhteydessä maksaa maksua eikä antaa palkkiota tai muuta etua kolmannelle osapuolelle tai tämän edustajalle eikä ottaa vastaan maksua, palkkiota tai muuta etua kolmannelta osapuolelta tai tämän edustajalta. Maksun, palkkion tai muun edun maksaminen, antaminen tai vastaanottaminen olisi kuitenkin sallittua, jos seuraavat edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin asiakkaalle annetaan maksun, palkkion tai muun edun luonteesta ja määrästä tai määräytymisperusteesta kattavat ja selkeät tiedot ennen sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamista. Toiseksi maksun, palkkion tai muun edun tarkoituksena on parantaa asiakkaalle tarjottavan palvelun laatua, eikä maksun maksaminen tai palkkion tai muun edun antaminen ole asiakkaan edun vastaista. Säännökset koskisivat myös sijoitus- tai oheispalvelun tarjoamisen yhteydessä kolmannelle osapuolelle tai tämän edustajalle annettua tai tältä saatua muuta kuin rahamääräistä etua.

Pykälän 3 momentti perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 26 artiklan 2 kohtaan. Ehdotuksen mukaan 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetut tiedot maksun tai palkkion luonteesta ja määrästä tai määräytymisperusteesta voidaan antaa asiakkaalle tiivistelmänä, jos asiakkaalle annetaan niistä pyynnöstä lisätietoja.

Pykälän 4 momentti vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 1 §:n 2 momenttia. Ehdotuksen mukaan sijoituspalvelua ja oheispalvelua ei saa markkinoida antamalla totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa. Markkinoinnista olisi käytävä ilmi sen kaupallinen tarkoitus. Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n 2 momenttia vastaava periaate totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan markkinatiedon oikaisemisesta.

Pykälän 5 momentti sisältäisi viittauksen korvausrahastosuojaa koskevaan markkinointisäännökseen. Markkinointia koskevia säännöksiä on myös muun muassa ehdotetussa arvopaperimarkkinalaissa. Esimerkiksi ehdotetun arvopaperimarkkinalain 1 luvun 3 §:ssä säädettäisiin kiellosta antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja rahoitusvälineiden markkinoinnissa.

Sijoituspalvelujen tarjontaan kuluttajalle sovelletaan ehdotetun lain lisäksi, mitä kuluttajansuojalaissa säädetään. Lähinnä tulevat sovellettaviksi kuluttajansuojalain 2—4 ja 6 a luvun säännökset. Kuluttajansuojalain 2 luvussa säädetään markkinoinnista ja menettelyistä asiakassuhteessa, 3 luvussa sopimusehtojen sääntelystä, 4 luvussa sopimuksen sovittelusta ja tulkinnasta sekä 6 a luvussa rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynnistä. Kuluttajansuojalain säännökset muodostavat yhdessä lakiehdotuksen säännösten kanssa sijoituspalvelujen kuluttajasuhteita sääntelevän kokonaisuuden. Kuluttajansuojalain ja lakiehdotuksen välisen suhteen tarkempi määrittely jää ratkaistavaksi oikeuskäytännön ja yleisten laintulkintaperiaatteiden mukaisesti. Kuluttajasuhteissa sijoituspalvelulakia on pidettävä luonteeltaan erityislakina suhteessa kuluttajansuojalakiin. Yleisten laintulkintaperiaatteiden mukaan erityislaki syrjäyttää yleislain. Esimerkiksi jäljempänä lakiehdotuksen 10 luvun 3 §:n mukaan sijoituspalvelun tarjoamisesta on tehtävä kirjallinen sopimus. Tätä on noudatettava, vaikka kuluttajansuojalaissa ei edellytetä kirjallista sopimusta.

3 §. Sopimus sijoituspalvelusta. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalvelun tarjoamista koskevan sopimuksen muotovaatimuksesta ja kiellosta käyttää hyvän tavan vastaista tai kohtuutonta sopimusehtoa. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 2 §:ää. Pääsääntönä on, että sopimus on tehtävä kirjallisesti. Tämä ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa asiakkaalle tarjotaan yksinomaan sijoitusneuvontaa. Vaatimus kirjallisesta sopimuksesta ei myöskään koske sijoituspalvelun tarjoamista ammattimaiselle asiakkaalle. Lakiin ehdotetaan kuitenkin selvyyden vuoksi viittausta siihen, että muussa laissa voidaan säätää myös ammattimaisen asiakkaankin kanssa tehtävästä sopimuksesta.

Pykälän 2 momentin mukainen kielto käyttää hyvän tavan vastaista tai asiakkaan kannalta kohtuutonta ehtoa sijoituspalvelua koskevassa sopimuksessa säilytettiin arvopaperimarkkinalaissa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin kansallisen voimaan saattamisen yhteydessä. Kielto oli ulotettu koskemaan kaikkia sijoituspalveluja vuonna 1998 tehdyn lainmuutoksen yhteydessä (522/1998). Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 56/1998 vp) todettiin, että arvopaperinvälittäjän on kiinnitettävä erityistä huomiota säännöksen asettamaan kieltoon silloin, kun sijoituspalvelun tarjoamista koskeva sopimus on arvopaperinvälittäjän laatima vakiosopimus ja palvelua tarjotaan muulle kuin ammattimaiselle sijoittajalle. Säännöksen säilyttäminen laissa on edelleen tarpeellista, ja se vastaa yleisesti hyväksyttyjä sopimusoikeudellisia periaatteita.

4 §. Asiakasta koskevat tiedot. Pykälä sisältää arvopaperimarkkinalain 4 luvun 3 §:ää vastaavat säännökset siitä, mitä tietoja sijoituspalveluyrityksen on hankittava asiakkaastaan, jotta sijoituspalveluyritys voi tarjota asiakkaalle tämän kannalta asianmukaista sijoituspalvelua. Pykälän 1 momentti koskisi sijoitusneuvonnan ja omaisuudenhoidon tarjoamista. Jos asiakas sijoituspalveluyrityksen kehotuksesta huolimatta kieltäytyy toimittamasta pyydettyjä tietoja, sijoituspalveluyrityksen on huolellisesti arvioitava, voiko se tästä huolimatta tarjota asiakkaalle tämän pyytämää palvelua.

Pykälän 2 momenttia sovellettaisiin muun sijoituspalvelun tarjoamiseen. Momenttia ei kuitenkaan sovellettaisi rahoitusvälineiden säilyttämispalvelun tarjoamiseen. Momentissa myös käytettäisiin jatkossa termin soveltuva sijaan termiä asianmukainen, joka vastaa paremmin rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviä. Momenttiin ehdotetaan tehtäväksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 35 artiklan 2 kohtaan perustuva ammattimaista asiakasta koskeva nimenomainen rajaus. Tällöin sijoituspalveluyritys voi olettaa, että kysymyksessä olevalla asiakkaalla on tarvittava kokemus ja tietämys sellaisista tuotteista, liiketoimista ja palveluista, joiden osalta se on luokiteltu ammattimaiseksi asiakkaaksi.

Pykälän 3 momentti sisältäisi poikkeukset 2 momentin säännöksiin.

5 §. Sijoituspalveluyrityksen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä tietoja ja millä tavoin sijoituspalveluyrityksen on annettava ei-ammattimaiselle asiakkaalle ennen sijoituspalvelua tai oheispalvelua koskevan sopimuksen tekemistä ja ennen sijoituspalvelun tai oheispalvelun antamista. Pykälä pääosin vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 4 §:ää.

Pykälän 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi vastaamaan täsmällisemmin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 29 artiklan 1 kohtaa. Momentissa tarkoitetut sopimusehdot ja tiedot olisi annettava hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä tai ennen kuin palvelua annetaan asiakkaalle, jos se on varhaisempi ajankohta. Pykälän 2 momentin 2 kohdassa tieto edellytetään annettavaksi palvelun kohteena olevien rahoitusvälinelajien luonteesta, mikä vastaa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin 31 artiklaa. Voimassa olevan lain mukaan tieto on annettava rahoitusvälineestä. Pykälän 2 momentin 5 kohdassa edellytetään annettavaksi ensinnäkin voimassa olevan lain tavoin tieto asiakasvarojen säilyttämisestä ja toiseksi myös säilyttämiseen liittyvistä riskeistä erityisesti tilanteissa, joissa asiakasvaroja säilytetään kolmannen osapuolen hallussa taikka arvopaperitileistä annetussa laissa tarkoitetulla arvopaperitilillä tai arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetulla omaisuudenhoitotilillä. Lisäksi pykälän 7 momentti sisältäisi perussäännöksen ammattimaisille asiakkaille annettavista tiedoista. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin täytäntöön panemiseksi tarvittavat tarkemmat määräykset muun muassa asiakkaille annettavista tiedoista antaisi Finanssivalvonta siten kuin jäljempänä 15 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi.

6 §. Toimeksiantojen huolellinen toteuttaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten sijoituspalveluyrityksen on toteutettava asiakkaan toimeksiannot. Sijoituspalveluyrityksellä olisi oltava toimeksiantojen toteuttamista koskevat toimintaperiaatteet. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 5 §:ää.

7 §. Toimeksiantojen käsittely. Pykälässä säädettäisiin siitä, missä järjestyksessä sijoituspalveluyrityksen on toteutettava saamansa toimeksiannot. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 6 §:ää.

8 §. Asiakkaan toimeksiannon saaminen toiselta sijoituspalveluyritykseltä. Pykälässä säädettäisiin asiakkaan toimeksiannon toteuttamisesta silloin, kun toimeksianto saadaan toiselta sijoituspalveluyritykseltä. Tällöin sijoituspalveluyritys voisi toimia toiselta sijoituspalveluyritykseltä saamiensa asiakasta koskevien tietojen ja toimeksiantoa koskevien ohjeiden mukaan. Pykälän ensimmäinen virke vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 7 §:ää. Pykälään on lisätty rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 20 artiklan 2 kohtaan perustuva toinen virke siitä, että toimeksiannon välittänyt sijoituspalveluyritys vastaa edelleen asiakkaalle annettujen suositusten soveltuvuudesta.

9 §. Liiketoimista ja palveluista säilytettävät tiedot. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä tietoja ja miten kauan sijoituspalveluyrityksen on säilytettävä rahoitusvälineitä koskevista toimeksiannoista ja liiketoimista. Lisäksi pykälä sisältäisi viittaussäännöksen rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetukseen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 36 §:ää.

10 §. Puhelujen tallentaminen. Pykälä sisältäisi säännökset sijoituspalveluyrityksen velvollisuudesta tallentaa rahoitusvälineiden toimeksiantoa koskevat asiakaspuhelut. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 37 §:ää.

11 §. Liiketoimet hyväksyttävän vastapuolen kanssa. Pykälä sisältäisi säännöksiä niistä tilanteista, jolloin sijoituspalveluyritys voi tehdä liiketoimia hyväksyttävän vastapuolen kanssa ilman, että luvun 1—7 §:n säännöksiä sovelletaan liiketoimeen. Hyväksyttävän vastapuolen määritelmä sisältyy lakiehdotuksen 1 luvun 19 §:ään.

Pykälää soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi nykyisestä koskemaan myös säilytyspalvelun tarjoamista. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 24 artiklan 1 kohtaa vastaavasti maininnalla siitä, että sijoituspalveluyritys voi tehdä liiketoimia hyväksyttävän vastapuolen kanssa myös siten, ettei liiketoimeen suoraan liittyvään oheispalveluun sovelleta 1—7 §:ssä tarkoitettuja velvollisuuksia. Pykälä muutoin vastaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 b §:n 1 ja 3 momenttia.

12 §. Liiketoimet säännellyllä markkinalla ja monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Pykälä sisältäisi säännökset siitä, ettei luvun 1—7 §:ää sovelleta silloin, kun liiketoimi toteutetaan pykälässä tarkoitettujen osapuolten kesken säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä. Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 9 §:ää siten täsmennettynä, ettei liiketoimeen sovelleta myöskään 1 §:n säännöstä asiakkaan luokittelusta ja asiakkaan asemasta sopimisesta.

13 §. Asiakasvalitusten käsittely. Voimassa olevaan lakiin ei sisälly säännöksiä siitä, miten asiakkaiden ja sijoituspalveluyritysten välisiä erimielisyyksiä esimerkiksi sijoitusneuvontaa ja muita sijoituspalveluja koskevissa kysymyksissä voidaan käsitellä tuomioistuimen ulkopuolella. Asiakasvalitusten käsittely on käytännössä järjestetty vapaaehtoisuuden pohjalta. Finanssialan sopimuspohjaisen asiakasorganisaation (FINE) yhteydessä toimii Arvopaperilautakunta. Se antaa kirjallisten lausuntopyyntöjen perusteella suositusluonteisia lausuntoja. Arvopaperilautakunta kuuluu myös komission perustamaan FIN-NET verkostoon, joka auttaa muun muassa kuluttajia rajat ylittävää palvelujen tarjontaa koskevissa erimielisyyksissä. Vuonna 1998 komissio antoi suosituksen 98/257/EY tuomioistuimen ulkopuolisiin kuluttajariitoja ratkaiseviin elimiin sovellettavista periaatteista. Lisäksi komissio antoi vuonna 2001 suosituksen 2001/310/EY kuluttajariitojen sovitteluun osallistuvia tuomioistuinten ulkopuolisia elimiä koskevista periaatteista.

Kaikki Suomessa toimipaikan omaavat sijoituspalveluyritykset eivät kuitenkaan ole sitoutuneet Arvopaperilautakunnan toimintaan, eli ne eivät osallistu esimerkiksi lautakunnan kustannusten kattamiseen tai hallintoon. Lautakunta on tosin syyskaudella 2010 muuttanut ohjesääntöään siten, että se voi ottaa käsiteltäväkseen myös lautakunnan toimintaan sitoutumattomien sijoituspalveluyritysten ja niiden asiakkaiden erimielisyyksiä. On kuitenkin epävarmaa, tulevatko kaikki sijoituspalveluyritykset osallistumaan lautakunnan toiminnan rahoittamiseen tai sen toimintaan muutoin.

Sijoituspalveluyritysten asiakkaiden suojan kannalta olisi erittäin tärkeää, että kaikki sijoituspalveluyritykset sitoutuisivat asiakasvalituksia käsittelevän lautakunnan toimintaan. Viimeaikaisen finanssikriisin yhteydessä esille tulleet tapaukset osoittavat, että asiakkailla on suuri tarve saada heille tarjottua sijoitusneuvontaa ja muita sijoituspalveluja koskevasta erimielisyydestä luotettavan ulkopuolisen tahon arvio. Tämä mahdollisuus tulisi olla kaikilla asiakkailla, lukuun ottamatta suuryrityksiä ja muita ammattimaisia asiakkaita, joilla on taloudelliset ja muut edellytykset huolehtia itse suojantarpeestaan.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin10 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset ottavat käyttöön tehokkaat ja läpinäkyvät menettelyt ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien valitusten käsittelemiseksi asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti ja soveltavat ja ylläpitävät tällaisia menettelyjä sekä säilyttävät tiedot kaikista asiakasvalituksista ja niiden ratkaisemiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Artikla on nykyisin saatettu voimaan Finanssivalvonnan määräyksillä. Asian tärkeyden vuoksi sääntely olisi perusteltua siirtää lakiin.

Tilanne ehdotetaan korjattavaksi säätämällä laissa asiakasvalitusten käsittelystä ja mahdollisuudesta erimielisyyksien käsittelyyn toimielimessä.

Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksellä olisi oltava tehokkaat menettelytavat ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien sijoitus- ja oheispalveluja koskevien valitusten käsittelemiseksi asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Lisäksi sijoituspalveluyrityksen tulisi säilyttää tiedot asiakasvalituksista ja niiden ratkaisemiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Tiedot olisi säilytettävä viiden vuoden ajan.

Pykälän 2 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi varmistettava, että niiden ei-ammattimaiset asiakkaat voivat saattaa tämän lain soveltamista koskevat yksittäiset erimielisyydet ratkaisusuosituksia antavan riippumattoman toimielimen käsiteltäväksi. Tällaiset erimielisyydet voivat koskea kaikkia 1 luvun 11 §:ssä tarkoitettuja sijoituspalveluja ja 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja oheispalveluja sekä ketä tahansa niitä tarjoavaa sijoituspalveluyrityksen työntekijää, kuten meklareita ja analyytikkoja. Erimielisyys voi liittyä paitsi 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuun yksittäiseen sopimussuhteeseen myös 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettujen yleisten periaatteiden rikkomiseen. Jos sijoituspalveluyrityksen ja asiakkaan välille syntyy edellä tarkoitettu erimielisyys, sijoituspalveluyrityksen olisi ilmoitettava asiakkaalle mahdollisuudesta saattaa asia toimielimen käsiteltäväksi.

Toimielimellä tulisi olla sellaiset säännöt, että ne turvaavat erimielisyyksien puolueettoman, asiantuntevan, avoimen, tehokkaan ja oikeudenmukaisen käsittelyn.

Finanssivalvonta ei valvoisi toimielintä eikä esimerkiksi vahvistaisi sen sääntöjä. Finanssivalvonta kuitenkin valvoisi, että sijoituspalveluyritykset täyttävät velvollisuutensa ja varmistavat ei-ammattimaisten asiakkaidensa mahdollisuudet erimielisyyksien käsittelyyn toimielimessä Koska edellä mainittu Arvopaperilautakunta on yksityisoikeudellinen elin, joka ei käytä julkista valtaa, sijoituspalveluyrityksiä ei voida velvoittaa sitoutumaan nimenomaan Arvopaperilautakunnan toimintaan. Muunkin toimielimen perustaminen olisi mahdollista.

Pykälän 3 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle 2 momentissa mainitun toimielimen nimi ja yhteystiedot. Finanssivalvonnan pyynnöstä sijoituspalveluyrityksen olisi toimitettava Finanssivalvonnalle toimielimen säännöt ja muut 2 momentin säännösten noudattamisen valvontaa varten tarvittavat Finanssivalvonnan määräämät selvitykset. Jos sijoituspalveluyritys ei tee ilmoitusta tai ei toimi 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, se rikkoisi lakia. Tämän johdosta Finanssivalvonta voisi ryhtyä sijoituspalveluyritystä kohtaan Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyihin valvonnallisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteet siis kohdistuisivat sijoituspalveluyritykseen eivätkä mahdolliseen lautakuntaan.

14 §. Säännösten soveltaminen ulkomaisiin sijoituspalveluyrityksiin. Pykälän mukaan 10 luvun asiakassuhteita koskevia menettelytapasäännöksiä ja säännöksiä asiakasvalitusten käsittelystä sovellettaisiin myös sellaiseen kolmannen maan sijoituspalveluyritykseen, joka tarjoaa sijoituspalvelua Suomessa. Lisäksi säännöksiä sovellettaisiin, 8 §:ää ja 13 §:n 1 momenttia lukuun ottamatta, ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen Suomessa olevaan sivuliikkeeseen. Nämä poikkeukset samoin kuin rajat ylittävää toimintaa Suomessa harjoittavan ETA-sijoituspalveluyrityksen sulkeminen 10 luvun menettelytapasäännösten ulkopuolelle johtuvat siitä, että nämä asiat kuuluvat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaan sijoituspalveluyrityksen kotivaltion lainsäädännön piiriin. Ehdotettu sääntely pääosin vastaa USL:n 4 c §:n ja 7 §:n 2 momentin periaatteita.

15 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan valtuudesta antaa määräyksiä 2 §:ssä tarkoitetuista sijoituspalvelun ja oheispalvelun tarjoamisen yhteydessä kolmannelle annettavista ja tältä saatavista maksuista ja muista eduista sekä asiakkaalle annettavia tietoja koskevista vaatimuksista, 4 §:ssä tarkoitetuista asiakkaalta pykälän 1 ja 2 momentin mukaan pyydettävistä tiedoista ja tietojen pyytämisessä noudatettavista menettelytavoista, 5 §:ssä tarkoitetuista asiakkaalle ilmoitettavista asiakasvarojen säilyttämiseen liittyvistä riskeistä ja asiakkaalle annettavista muista tiedoista sekä tietojen antamisessa noudatettavista menettelytavoista, 6 § ja 7 §:ssä tarkoitetusta toimeksiantojen toteuttamisessa noudatettavasta menettelystä sekä siitä, miten omaisuudenhoitoa tai toimeksiantojen välittämistä sijoituspalveluna tarjoavan sijoituspalveluyrityksen on toimittava asiakkaidensa toimeksiantoja hoitaessaan ja käsitellessään sekä 9 §:ssä tarkoitetuista vähimmäistiedoista, jotka sijoituspalveluyrityksen on säilytettävä, ja tietojen säilyttämistavasta. Määräystenantovaltuuksien pääasiallinen tarkoitus on panna osaltaan täytäntöön rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin vaatimukset. Vastaavat valtuudet ovat arvopaperimarkkinalain 4 luvun 1, 3, 5 ja 6 §:ssä sekä sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 36 §:ssä. Nykyisiä määräystenantovaltuuksia on täydennetty nimenomaisella maininnalla siitä, että määräyksissä on käsiteltävä myös sitä, miten asiakkaalle ilmoitetaan asiakasvarojen säilyttämisen liittyvistä riskeistä. Tämä on erityisen tärkeää niissä tapauksissa, joissa ei-ammattimaisen asiakkaan asiakasvaroja säilytetään kolmannen osapuolen hallussa.

11 luku Sijoittajien korvausrahasto

Korvausrahastoa koskevien säännösten ja siihen liittyvien kotimaisia sijoituspalveluyrityksiä koskevien säännösten aineellista sisältöä ei ole tarvetta ehdottaa muutettavaksi, joten sääntely säilytettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain mukaisena. Tästä syystä luvun perusteluissa vain viitataan siihen, missä sijoituspalveluyrityksistä annetun lain pykälässä on nyt ehdotettavaa sääntelyä vastaava sääntely. Sama koskee pääosin myös USL:n säännöksiä ulkomaisista sijoituspalveluyrityksistä. Pykälissä on otettu huomioon ehdotettu säilytystoiminnan muuttuminen luvanvaraiseksi sijoituspalveluksi sekä muun muassa korjattu lakiviittaukset vastaamaan esitystä.

Komissio on tehnyt kesällä 2010 ehdotuksen, KOM 2010(371) lopullinen, sijoittajien korvausjärjestelmistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (97/9/EY) muuttamisesta. Ehdotus on parhaillaan vireillä parlamentissa ja neuvostossa. Direktiivin muutoksen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä on tarkoitus ottaa harkittaviksi myös muita korvausrahastosuojaa koskevien säännösten muutostarpeita.

1 §. Korvausrahaston jäsenyys. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 47 §:ää.

2 §. Korvausrahaston säännöt. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 48 §:ää.

3 §. Korvausrahaston hallinto. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 49 §:ää.

4 §. Korvausrahaston kannatusmaksu. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 50 §:n 1—4 ja 6 momenttia. Mainitun pykälän 5 momentti ehdotetaan siirrettäväksi korvausrahaston pääomaa koskevan 14 §:n 2 momentiksi.

5 §. Suojan piiriin kuuluvat. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 52 §:ää. Pykälän 2 momentissa tarkoitettuihin suojan piiriin kuulumattomiin tahoihin luetaan myös 1 luvun 19 §:ssä tarkoitetut hyväksyttävät vastapuolet, koska kaikki hyväksyttävät vastapuolet ovat myös ammattimaisia asiakkaita.

6 §. Korvausrahaston maksuvelvollisuuden alkaminen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 53 §:ää.

7 §. Korvattavat saamiset. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 54 §:ää.

8 §. Korvauksen maksaminen muusta rahastosta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 55 §:ää.

9 §. Sijoittajien saamisten maksaminen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 56 §:ää.

10 §. Korvausrahaston takautumisoikeus. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 57 §:ää.

11 §. Maksuvelvollisuuden alkamisesta ilmoittaminen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 58 §:ää.

12 §. Sijoituspalveluyrityksen velvollisuus antaa tietoa. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 59 §:ää.

13 §. Korvausrahaston jäsenten yhteisvastuu. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 60 §:ää.

14 §. Korvausrahaston pääoma. Pykälän 1 momentti vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 61 §:ää ja 2 momentti sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 50 §:n 4 momenttia.

15 §. Korvausrahaston varojen sijoittaminen ja maksuvalmius. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 62 §:ää.

16 §. Toimiluvan peruuttaminen ja sijoittajien saamiset. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 63 §:ää.

17 §. Korvausrahastosta erottaminen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 64 §:ää.

18 §. Ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen lisäsuoja ja suojan täydentäminen. Pykälä vastaa USL:n 4 a §:ää.

19 §. Ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen erottaminen korvausrahastosta. Pykälä vastaa USL:n 4 b §:ää.

20 §. Korvausrahaston korvausvelvollisuus kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen selvitystilassa tai konkurssissa. Pykälä vastaa USL:n 8 a §:n periaatteita. Säännöksiä korvausrahaston korvausvelvollisuuden alkamisajankohdasta ehdotetaan kuitenkin täydennettäviksi koskemaan myös Suomessa aloitettavia konkursseja. Tällainen konkurssi on mahdollinen, jos kolmannen maan sijoituspalveluyrityksellä on täällä sivuliike ja konkurssilain edellytykset muutoin täyttyvät.

21 §. Kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen erottaminen korvausrahastosta. Pykälä vastaa USL:n 8 b §:ää.

22 §. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen kannatusmaksu. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 51 §:ää.

23 §. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen tiedonantovelvollisuus korvausrahastosuojasta. Pykälä vastaa USL:n 13 a §:ää.

24 §. Oikaisuvaatimus ja muutoksenhaku. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 65 §:ää. Selvyyden vuoksi pykälässä mainittaisiin nimenomaisesti myös ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen mahdollisuudesta hakea oikaisua korvausrahaston tekemään päätökseen.

25 §. Markkinointirajoitus. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 66 §:ää.

IV OSA SALASSAPITO, ERINÄISET SÄÄNNÖKSET JA SEURAAMUKSET

12 luku Salassapito ja asiakkaan tunteminen

1 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen ja pykälässä tarkoitettujen muiden yhteisöjen sekä korvausrahaston toimielimen jäsenen ja työntekijän sekä toimeksiannon saajan salassapitovelvollisuudesta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 67 §:ää.

2 §. Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen ja 1 §:ssä tarkoitettujen muiden yhteisöjen oikeudesta ja velvollisuudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja sekä siitä, millä edellytyksillä tietoja voidaan luovuttaa. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 68 §:ää.

3 §. Asiakkaan tunteminen. Pykälässä säädettäisiin sijoituspalveluyrityksen ja sen konsolidointiryhmään kuuluvan rahoituslaitoksen velvollisuudesta tuntea asiakkaansa ja tunnistaa asiakkaan todellinen edunsaaja ja henkilö, joka toimii asiakkaan lukuun. Pykälä sisältäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 69 §:n mukaiset säännökset. Pykälän 1 momentin sanamuotoa on korjattu paremmin vastaamaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä ja selvittämisestä annettua lakia.

4 §. Vaitiolovelvollisuutta ja asiakkaiden tuntemista koskevien säännösten soveltaminen ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeeseen. Pykälässä säädettäisiin luvun säännösten soveltamisesta ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeeseen. Nykyisen USL:n 16 §:n sääntelyn lisäksi asiakkaan tuntemista koskevia säännöksiä sovellettaisiin sivuliikkeisiin.

13 luku Sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen ulkomaille

1 §. Sivuliikkeen perustaminen toiseen ETA-valtioon. Pykälässä säädettäisiin ilmoitusmenettelystä, jonka mukaisesti sijoituspalveluyritys voi perustaa sivuliikkeen toiseen ETA-valtioon. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 72 §:ää.

2 §. Hakemus sivuliikkeen perustamisesta kolmanteen maahan. Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen on saatava Finanssivalvonnalta lupa, jos sijoituspalveluyritys aikoo perustaa sivuliikkeen kolmanteen maahan. Momentti vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 73 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Saadakseen oikeuden tarjota sijoituspalvelua kolmannessa maassa sijoituspalveluyrityksen on lisäksi täytettävä ne mahdolliset lupavaatimukset, jotka kolmannen maan lainsäädäntö asettaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä seikoista, joista sijoituspalveluyrityksen on esitettävä Finanssivalvonnalle selvitykset saadakseen 1 momentissa tarkoitetun luvan. Ensinnäkin sijoituspalveluyrityksen olisi esitettävä Finanssivalvonnalle selvitys yrityksen asianomaisen toimielimen päätöksestä perustaa sivuliike kolmanteen maahan. Toiseksi olisi esitettävä selvitys kolmannen maan lainsäädännön mukaan mahdollisesti vaadittavasta luvasta. Kolmanneksi olisi esitettävä itse sivuliikettä koskevat selvitykset. Tällöin olisi kysymys sivuliikkeen johdosta, hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta sekä mahdollisen sidonnaisasiamiehen käyttämisestä. Lisäksi olisi esitettävä selvitykset siitä, millainen lainsäädäntö sivuliikettä koskee kolmannessa maassa ja miten kolmannen maan viranomaiset valvovat sivuliikettä. Sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa ei ole säädetty selvityksistä, vaan laissa on ainoastaan viitattu asetuksella säädettäviin selvityksiin.

Pykälän 3 momentin mukaan valtiovarainministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hakemuksessa ilmoitettavista yhteystiedoista sekä tarkempia säännöksiä hakemukseen liitettävistä selvityksistä. Asetuksenantovaltuus vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 73 §:n 2 momenttia.

3 §. Luvan myöntäminen sivuliikkeen perustamiseen kolmanteen maahan. Pykälässä säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä 2 §:ssä tarkoitettu lupa sivuliikkeen perustamiseen on myönnettävä, ja siitä, millaisia ehtoja Finanssivalvonta voi liittää lupaan. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 73 §:n 1 momentin toista ja kolmatta virkettä.

4 §. Sivuliikkeen asiakkaiden saamisten turvaaminen. Pykälän mukaan sijoituspalveluyrityksen olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle ulkomailla olevan sivuliikkeensä asiakkaiden saamisten turvaamista koskevista järjestelyistä. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 74 §:ää.

5 §. Sivuliikkeen toiminnan rajoittaminen ja kieltäminen. Pykälä sisältäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 75 §:ää vastaavan viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annetun lain 27 ja 57 §:n säännöksiin toiminnan rajoittamisesta ja kieltämisestä.

6 §. Palvelujen tarjoaminen ulkomaille. Pykälän 1 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksen on ilmoitettava etukäteen Finanssivalvonnalle, jos sijoituspalveluyritys aikoo tarjota sijoituspalveluja tai oheispalveluja ulkomaille perustamatta sivuliikettä. Ilmoituksessa olisi selvitettävä, mitä palveluja tällaisessa rajat ylittävässä toiminnassa olisi tarkoitus tarjota, missä valtioissa palveluja tarjotaan sekä miten tarjonta on tarkoitus järjestää. Pykälän 2 momentti sisältäisi tarkemmat säännökset ilmoitusmenettelystä silloin, kun palveluja tarjotaan toiseen ETA-valtioon ja kun tarjonta sisältää muita 1 momentissa tarkoitettuja palveluja kuin monenkeskisen kaupankäynnin järjestämistä. Pykälän 3 momentti sisältäisi säännökset ilmoituksen tekemisestä silloin, kun sijoituspalveluyritys aikoo tarjota toiseen ETA-valtioon sijoittautuneille sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille tai muille henkilöille suoran mahdollisuuden käydä kauppaa monenkeskisessä kaupankäynnissä. Pykälän 4 momentti sisältäisi säännökset 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen tietojen muutoksista ilmoittamisesta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 76 §:ää.

7 §. Kotipaikan siirto toiseen ETA-valtioon. Pykälä sisältäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 77 §:ää vastaavat säännökset eurooppayhtiöasetuksen mukaisesta sijoituspalveluyrityksen kotipaikan siirrosta toiseen ETA-valtioon.

8 §. Sulautuminen ja jakautuminen toiseen ETA-valtioon. Pykälä sisältäisi sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 78 §:ää vastaavat säännökset niistä tilanteista, jolloin sijoituspalveluyritys osallistuu rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen Euroopan talousalueella.

9 §. Korvausrahastoselvitys. Pykälä liittyy 7 ja 8 §:n soveltamiseen. Jos sijoituspalveluyrityksen kotipaikka siirretään toiseen ETA-valtioon tai jos sulautumisessa tai jakautumisessa vastaanottava yhtiö on rekisteröity tai rekisteröidään toiseen ETA-valtioon, sijoituspalveluyrityksen olisi laadittava pykälässä tarkoitettu selvitys sijoittajien korvausrahastosuojaa koskevista järjestelyistä sekä ilmoitettava sijoittajalle, jos tämä jää suojan ulkopuolelle. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 79 §:ää.

10 §. Ilmoitusvelvollisuus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja Euroopan komissiolle. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja Euroopan komissiolle, jos Finanssivalvonnan tietoon tulee, että suomalaiset sijoituspalveluyritykset ovat kohdanneet kolmansissa maissa yleisiä vaikeuksia sijoittautumisen tai palvelujen tarjoamisen yhteydessä. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 79 a §:ää.

14 luku Ulkomaisia sijoituspalveluyrityksiä koskevat erityissäännökset

1 §. Kaupparekisterimerkinnät. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen kaupparekisterilaissa (129/1979) säädettyyn velvollisuuteen tehdä sivuliikkeestä ilmoitus kaupparekisteriin. Pykälä vastaa ulkomaisia luottolaitoksia koskevaa luottolaitoslain 166 r §:n 1 momenttia.

2 §. Tiedoksiannot. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin haaste tai muu tiedoksianto katsotaan toimitetuksi ulkomaiselle sijoituspalveluyritykselle. Pykälän tarkoituksena on täsmentää ja selventää tiedoksiannon toimittamista koskevia yleisen lain säännöksiä. Pykälä vastaa ulkomaisia luottolaitoksia koskevaa luottolaitoslain 166 t §:ää.

Pykälän 1 momentin mukaan haaste tai muu tiedoksianto katsotaan toimitetuksi ulkomaiselle sijoituspalveluyritykselle, kun se on annettu tiedoksi henkilölle, jolla on oikeus yksin tai yhdessä toisen kanssa edustaa sijoituspalveluyritystä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tiedoksiannon toimittamisesta tilanteessa, jossa toiminimen kirjoittajia ei ole merkitty kaupparekisteriin. Tällöin tiedoksianto voitaisiin toimittaa luovuttamalla asiakirjat jollekulle ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen palveluksessa olevalle tai, jos tällaista henkilöä ei tavata, sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen sijaintipaikan poliisiviranomaiselle noudattaen lisäksi, mitä oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n 2—4 momentissa säädetään.

3 §. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja sen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen vahingonkorvausvelvollisuudesta. USL:ssa ei ole tällaista säännöstä, vaan ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen vahingonkorvausvelvollisuus määräytyy nykyisin muussa laissa mahdollisesti säädetyn perusteen ja yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan. Tämä ei ole riittävää, vaan esimerkiksi asiakkaiden suojan kannalta ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tulisi olla velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot pääasiassa samojen perusteiden mukaan kuin suomalaisten sijoituspalveluyritysten. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen velvollisuuteen korvata sivuliikkeen asiakkaalle tai muulle henkilölle aiheuttamansa vahinko olisi voimassa, mitä 16 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettäisiin sijoituspalveluyrityksestä.

Lisäksi ehdotetaan, että mainittua 1 momentin ensimmäisen virkkeen vahingonkorvausvelvollisuutta koskevaa säännöstä sovellettaisiin myös sellaiseen yritykseen, jolle kolmannen maan sijoituspalveluyritys on ulkoistanut 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetun merkittävän toiminnon.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Momentti pääosin vastaa USL:n 13 §:n 3 momenttia ja ulkomaisia luottolaitoksia koskevaa luottolaitoslain 166 u §:n 1 momenttia. Korvausvastuuta koskevat säännökset on tarpeen säilyttää laissa, koska sivuliikkeen johtaja vastaa sivuliikkeen toiminnasta Suomessa ja edustaa ulkomaista sijoituspalveluyritystä sivuliikkeen toiminnasta johtuvissa oikeussuhteissa. Kun vahingonkorvausvelvollisuutta koskeva sääntely on etukäteen ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tiedossa, se voidaan ottaa huomioon valitsemalla sivuliikkeen johtajaksi riittävän kokenut ja pätevä henkilö, antamalla sivuliikkeen käyttöön riittävät voimavarat sijoittajien etujen turvaamiseksi sekä tarvittaessa esimerkiksi ottamalla sivuliikkeen johtajalle vastuuvakuutus.

Sekä asiakkaiden suojan että tehokkaan valvonnan kannalta on tärkeää, että ulkomainen sijoituspalveluyritys nimeää sivuliikkeensä johtoon vastuuhenkilön ja että tähän tehtävään liittyy vahingonkorvausvelvollisuus. Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen johtaja olisi ehdotuksen mukaan velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut sivuliikkeen asiakkaalle tai muulle henkilölle rikkomalla tämän lain muita kuin 2 momentissa mainittuja 7, 9, 10 tai 12 luvun säännöksiä taikka rikkomalla tämän lain nojalla annettuja säännöksiä. Sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvastuu olisi, tuottamusolettamaa lukuun ottamatta, samanlainen kuin 17 luvun 2 §:n mukainen suomalaisen sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuu. Sivuliikkeen johtajan kohdalla ei ehdoteta säädettäväksi tuottamusolettamasta, koska sivuliikkeen johtajan oikeudellinen asema ei täysin vastaa esimerkiksi toimitusjohtajan asemaa. Vahingonkärsijän olisi näin ollen yleensä osoitettava, että sivuliikkeen johtaja on aiheuttanut vahingon tahallaan tai tuottamuksesta.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken olisi voimassa, mitä vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvussa säädetään.

15 luku Hallinnolliset seuraamukset

1 §. Rikemaksu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että 7 luvun 17—19 §:n sisäpiiri-ilmoitusta ja sisäpiirirekisteriä koskevien säännösten rikkomisesta voitaisiin määrätä rikemaksu. Ehdotus vastaa Finanssivalvonnasta annetun lain nykyisen 39 §:n 1 momentin 2 kohtaa.

2 §. Seuraamusmaksu. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä lakiehdotuksen säännöksistä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään sijoituspalveluyrityksen tai muun sijoituspalvelun tarjoajan maksettavaksi Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu. Sijoituspalveluyrityksen taloutta, riskienhallintajärjestelmiä ja muita järjestelmiä sekä toimintaperiaatteita koskevat keskeiset vaatimukset sisältyvät pykälässä mainittuihin lakiehdotuksen 6, 7, 9, 10 ja 12 luvun säännöksiin. Näiden säännösten rikkominen on omiaan vaarantamaan sijoituspalveluyrityksen vakaan toiminnan ja asiakkaiden edut. Yhdenmukaisesti arvopaperimarkkinalakia koskevan ehdotuksen kanssa on tärkeää myös varmistaa, ettei sijoituspalvelun tai oheispalvelun markkinointi asiakkaille sisällä totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa. Näistä syistä säännösten rikkomisesta olisi säädettävä mahdollisuus määrätä riittävän ankara hallinnollinen seuraamus, jota voidaan käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjen muiden seuraamusten lisäksi.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 51 artikla edellyttää, että direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta on voitava määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä ja hallinnollisia seuraamuksia. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että nämä toimenpiteet ovat tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Seuraamusmaksu, jolla arvioidaan olevan merkittävä yleisestävä vaikutus, täydentäisi direktiivin vaatimukset hyvin huomioon ottavalla tavalla julkisen valvonnan käytössä nykyisin olevaa keinovalikoimaa.

Mainitut lain säännökset sisältävät yleensä pääsäännön siitä, millainen vakavaraisuus tai millaisia järjestelmiä valvottavalla tulee olla taikka miten valvottavan tulee muutoin toimia. Lain sisältämän velvoitteen tarkempi sisältö määritellään yleensä Finanssivalvonnan antamissa määräyksissä. Eräissä tapauksissa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin nojalla annetut teknisiä standardeja sisältävät tai muut komission asetukset tai päätökset täydentävät direktiivin perusteella annettuja Suomen lain säännöksiä. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan nimenomaisesti säädettäväksi, että myös tällaisen 1 momentissa mainittuja tämän lain säännöksiä täydentävän tarkemman kansallisen tai EU-normiston rikkomisen johdosta voidaan sijoituspalvelun tarjoajalle määrätä seuraamusmaksu. Kysymys on selventävästä sääntelystä, koska lain säännöksen rikkomisena on jo lähtökohtaisesti pidettävä myös sitä, että asianomainen rikkoo säännöksen perusteella annettua tarkempaa määräystä. Pykälän 2 momentissa tarkoitetun normin rikkomisen merkittävyys otetaan huomioon arvioitaessa, millainen seuraamus tulisi kussakin tapauksessa määrätä, tai täyttyvätkö ne edellytykset, joiden perusteella seuraamus voidaan kokonaan jättää määräämättä.

Edellä mainitut Finanssivalvonnan määräykset ja komission asetukset ja päätökset muuttuvat usein ja, kun kysymys on teknisistä standardeista, niiden valmistelu ja antaminen on vasta käynnistetty EU:ssa. Lain tasolla ei ole tarkoituksenmukaista tai edes käytännössä mahdollista yksilöidä sitä, mikä Finanssivalvonnan määräysten tai komission asetuksen sisältämä yksittäinen normi on sellainen, että sen rikkomisesta saattaa seurata hallinnollinen seuraamus. Jokainen sijoituspalveluyritys on velvollinen seuraamaan sitä velvoittavan normiston muuttumista ja selvittämään, miten yrityksen on mahdollisesti muutettava toimintansa vastaamaan muuttunutta normistoa. Kysymys siitä, täydentävätkö Finanssivalvonnan antamat määräykset taikka komission antama asetus tai päätös pykälän 1 momentissa mainittuja tämän lain säännöksiä, jää ratkaistavaksi valvontakäytännössä ja viime kädessä muutoksenhakuelimen päätöksellä.

Seuraamusmaksun soveltamisalaa jouduttaneen laajentamaan huomattavasti, jos komission 20 päivänä lokakuuta 2011 antama ehdotus rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin uudistamisesta toteutuu ehdotetulla tavalla. Uuden EU-sääntelyn kansallisen voimaan saattamisen yhteydessä tulee myös arvioitavaksi, milloin teosta tai laiminlyönnistä tulisi määrätä hallinnollinen seuraamus ja milloin tuomita rikosoikeudellinen rangaistus.

3 §. Hallinnollisten seuraamusten määrääminen ja täytäntöönpano. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, jonka 4 luvussa säädetään seuraamusmaksun ja muiden hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa.

16 luku Vahingonkorvaus- ja rangaistussäännökset

1 §. Vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vahingonkorvausvelvollisuudesta nykyistä lakia täsmällisemmin ja ottamalla huomioon osakeyhtiölaissa ja muun muassa luottolaitoslainsäädännössä toteutetut muutokset.

Esityksessä ehdotetaan säilytettäväksi nykyiseen sijoituspalveluyrityksistä annettuun lakiin, nykyisellä lailla kumottuun sijoituspalveluyrityksistä vuonna 1996 annettuun lakiin (579/1996) ja niitä edeltäneeseen arvopaperinvälitysliikkeistä annettuun lakiin (499/1989, jäljempänä vuoden 1989 APVL) sisältyneet periaatteet siitä, että laissa säädetty korvausvastuu koskee myös sopimussuhteessa aiheutuneita vahinkoja, että henkilö- tai esinevahinkoon liittymätön niin sanottu puhdas varallisuusvahinko tulee korvattavaksi ilman vahingonkorvauslaissa säädettyjä erittäin painavia syitä ja että osakeyhtiölaista poiketen laissa säädetään myös yhtiön aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Sopimusvastuussa on yleisenä periaatteena, että vahingon aiheuttajan on vastuusta vapautuakseen pystyttävä näyttämään, että on toiminut huolellisesti.

Vuoden 1989 APVL:a koskevassa hallituksen esityksessä (HE 234/1988 vp) perusteltiin sääntelyn ottamista lakiin seuraavasti: Arvopaperinvälitysliikkeen toiminnan turvaaminen ja asiakkaansuojanäkökohdat edellyttävät, että arvopaperinvälitysliikkeen toimielinten vastuu niiden arvopaperinvälitysliikkeelle itselleen tai asiakkaalle aiheuttamasta vahingosta on suhteellisen laaja. Tämän vuoksi ehdotetaan lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten rikkomisesta vahingonkorvausta.

Vuoden 1989 APVL:sta tai nykyisestä sijoituspalveluyrityksistä annetusta laista ei kuitenkaan selvästi ilmene, ketkä ovat laissa säädetyn vahingonkorvausvelvollisuuden piirissä. Tämä puute korjattaisiin säätämällä vahingonkorvausvelvollisuudesta nykyistä täsmällisemmin.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksen ja korvausrahaston velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko. Näiden säännösten sijoittamisella pykälän 1 momenttiin halutaan korostaa, että sijoituspalvelujen ja oheispalvelujen tarjoamisesta johtuvat vahingonkorvausvaatimukset tulisi ensisijaisesti kohdistaa itse sijoituspalveluyritykseen eikä esimerkiksi sen ylimpään johtoon.

Velvollisuus vahingon korvaamiseen edellyttäisi, että sijoituspalveluyritys tai korvausrahasto on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut sijoituspalveluyrityksen asiakkaalle tai muulle henkilölle vahinkoa tämän lain, sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten, rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin perusteella annettujen EU:n asetusten taikka korvausrahaston sääntöjen vastaisella menettelyllä. Momentti koskisi muun muassa sellaisen vahingon korvaamista, jonka sijoituspalveluyritys on sijoituspalvelua tarjotessaan aiheuttanut yrityksen asiakkaalle. Vahingonkorvausvelvollisuus syntyisi siitä riippumatta, voidaanko sijoituspalveluyrityksen organisaatiosta yksilöidä moitittavasti toiminut henkilö vai ei.

Tuottamusedellytykseen liittyy olennaisesti kysymys tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta. Kysymystä 1 momentissa tarkoitettua tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta ei ole perusteltua pyrkiä ratkaisemaan nimenomaisella säännöksellä, vaan se voi vastaisuudessakin jäädä määräytymään oikeuskäytännössä asiaa koskevien yleisten periaatteiden ja kunkin vahinkotilanteen olosuhteiden mukaan. Vaikka sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja olisivat 2 momentin mukaisesti tuottamusolettaman piirissä, mutta sijoituspalveluyritys ei olisi, tämä ei tarkoita sitä, että näyttötaakka 1 momentin mukaisen tuottamuksen olemassaolosta aina olisi korvausta vaativalla ja vahinkoa kärsineellä osapuolella. Esimerkiksi sijoituspalveluyritykselle nimenomaisesti säädettyjä velvollisuuksia koskevan yksityiskohtaisen sääntelyn rikkominen johtaa käytännössä usein tuottamusta koskevan käännetyn todistustaakan soveltamiseen.

EU:n asetukset, kuten komission asetukset, ovat kaikilta osiltaan velvoittavia ja niitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tällä hetkellä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin perusteella on annettu vain yksi EU:n asetus, nimittäin lakiehdotuksen 1 luvun 8 §:ssä mainittu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetus. Tulevaisuudessa tällaista suoraan velvoittavaa EU-lainsäädäntöä tulee lisää erityisesti siksi, että komissio voi antaa asetuksia tai päätöksiä myös teknisistä standardeista. Komission lisääntynyt toimivalta perustuu siihen, että rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviä on muutettu direktiivien 1998/26/EY, 2002/87/EY, 2003/6/EY, 2003/41/EY, 2003/71/EY, 2004/39/EY, 2004/109/EY, 2005/60/EY, 2006/48/EY, 2006/49/EY ja 2009/65/EY muuttamisesta Euroopan pankkiviranomaisen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen sekä Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen toimivaltojen osalta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (2010/78/EU), jäljempänä muutosdirektiivi. Muutosdirektiivin 6 artiklassa mainituissa tapauksissa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia teknisten sääntelystandardien tai teknisten toimeenpanostandardien luonnoksia. Samalla komissiolle on siirretty oikeus hyväksyä nämä tekniset standardit sitoviksi Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10—14 artiklan mukaisesti.

Osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä säädetään osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Näitä säännöksiä sovelletaan myös sijoituspalveluyrityksiin, koska sijoituspalveluyritykset ovat osakeyhtiöitä tai eurooppayhtiöitä. Esimerkiksi korvausvelvollisuus yhtiöjärjestyksen vastaisesti toimimalla aiheutetusta vahingosta määräytyy osakeyhtiölain mukaan. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan täydennettäväksi sijoituspalveluyrityksen hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuutta koskemaan myös vahinkoja, jotka on aiheutettu rikkomalla ehdotetun sijoituspalvelulain säännöksiä jäljempänä mainituin poikkeuksin tai rikkomalla sijoituspalvelulain nojalla annettuja säännöksiä.

Ehdotettuun sijoituspalvelulakiin sisältyy myös säännöksiä, joilla ei ole vastinetta osakeyhtiölaissa ja joiden rikkomisesta ei ole kohtuullista säätää sijoituspalveluyrityksen johdon henkilökohtaistavahingonkorvausvastuuta. Tällaisiksi on katsottava 7 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin säännökset eturistiriitatilanteiden hallinnasta, 9 luvun 2—4 §:n säännökset asiakkaan rahoitusvälineiden säilyttämisestä ulkopuolisen säilyttäjän hallussa, asiakkaan rahavarojen sijoittamisesta ja asiakkaan rahoitusvälineiden panttaamisesta ja luovuttamisesta, pääosa 10 luvun säännöksistä, jotka koskevat asiakassuhteissa noudatettavia menettelytapoja, sekä 12 luvun 1 ja 2 §:n sekä 3 §:n 1 ja 3 momentin säännökset salassapitovelvollisuudesta ja asiakkaan tuntemisesta.

Sen sijaan vahingonkorvausvastuu voisi syntyä esimerkiksi 7 luvun 10 §:n 3 momentin säännöksen rikkomisesta sekä eräiden 9, 10 ja 12 luvun säännösten rikkomisesta. Tällaisia olisivat 9 luvun 1 §:n, 10 luvun 1 §:n 7 momentin, 6 §:n 2 momentin ja 13 §:n sekä 12 luvun 3 §:n 2 momentin säännökset.

Lakiehdotuksen 7 luvun 10 §:n 3 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksellä on oltava toimintaperiaatteet eturistiriitojen tunnistamisessa ja ehkäisemisessä noudatettavista menettelytavoista. Lakiehdotuksen 9 luvun 1 §:n mukaan sijoituspalveluyrityksen on järjestettävä asiakasvarojen säilyttäminen ja käsittely luotettavalla tavalla. Lakiehdotuksen 10 luvun 1 §:n 7 momentin mukaan sijoituspalveluyrityksellä on oltava sisäiset ohjeet asiakkaiden luokittelusta ja siinä noudatettavista menettelytavoista. Sijoituspalveluyrityksellä on oltava 10 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan toimeksiantojen toteuttamista koskevat toimintaperiaatteet. Lakiehdotuksen 10 luvun 13 §:n mukaan sijoituspalveluyrityksellä on oltava tehokkaat menettelytavat ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien sijoitus- ja oheispalveluja koskevien valitusten käsittelemiseksi asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Lisäksi sijoituspalveluyrityksen on varmistettava ei-ammattimaisille asiakkailleen mahdollisuus saattaa asiakkaan ja sijoituspalveluyrityksen välinen tämän lain soveltamista koskeva erimielisyys ratkaisusuosituksia antavan riippumattoman toimielimen käsiteltäväksi. Sijoituspalveluyrityksellä ja sen konsolidointiryhmään kuuluvalla rahoituslaitoksella on oltava 12 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan riittävät riskienhallintajärjestelmät, joilla ne voivat arvioida asiakkaista toiminnalleen aiheutuvia riskejä. Edellä tässä kappaleessa mainitut säännökset ovat sijoituspalveluyrityksen toiminnan järjestämisen kannalta keskeisiä ja luonteeltaan sellaisia, että hallituksen ja toimitusjohtajan on kiinnitettävä niiden noudattamiseen erityistä huomiota muun muassa 6—8 luvun säännösten noudattamisen ohella.

Jos esimerkiksi sijoituspalveluyrityksen työntekijä on toiminut vastoin 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja yleisiä periaatteita ja siitä on aiheutunut vahinkoa asiakkaalle, korvausvastuuta ei ole syytä ulottaa koskemaan sijoituspalveluyrityksen johtoa vaan itse yritystä edellä 1 momentin mukaisesti. Jos sen sijaan sijoituspalveluyrityksen johto on samanaikaisesti laiminlyönyt muiden säännösten noudattamisen, kuten yrityksen toiminnan järjestämisen asianmukaisella ja luotettavalla tavalla (osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n 1 momentti ja sijoituspalvelulakia koskevan ehdotuksen 7 luvun 8 §), ja jos laiminlyönti on syy-yhteydessä syntyneeseen vahinkoon, voisi johdon vahingonkorvausvastuu osaltaan tulla harkittavaksi mainitun 10 luvun 2 §:n säännöksen rikkomista koskevien seuraamusten arvioinnin yhteydessä.

Jos esimerkiksi sijoituspalveluyrityksen talouden vakautta koskevia 6 luvussa tarkoitettuja säännöksiä on rikottu, hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan velvollisuutta vahingon korvaamiseen ei ole syytä sulkea pois. Talouden vakautta koskevat säännökset ja, pykälän 2 momentissa mainittuja 7, 9, 10 ja 12 luvun menettelytapoja ja muita asiakassuhdetta koskevia säännöksiä lukuun ottamatta, muutkin ehdotetun sijoituspalvelulain säännökset muodostavat osakeyhtiölain säännösten kanssa kokonaisuuden, jonka osia ei ole perusteltua käsitellä eri tavoin yrityksen johdon vahingonkorvausvastuuta arvioitaessa. On myös otettava huomioon, ettei pelkkä vahingon syntyminen aiheuta johdolle korvausvastuuta.

Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuus edellyttäisi seuraavien seikkojen olemassaoloa:

- sijoituspalveluyritykselle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle on aiheutunut vahinkoa,

- vahinkoa on aiheutettu hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan tehtävässä,

- vahinkoa on aiheutettu tahallaan tai tuottamuksesta,

- vahinkoa on aiheutettu rikkomalla tämän lain muita kuin 2 momentissa mainittuja 7, 9, 10 tai 12 luvun säännöksiä taikka rikkomalla tämän lain nojalla annettuja säännöksiä, ja

- teon tai laiminlyönnin ja vahingon välillä on syy-yhteys.

Pykälän 2 momentin toisen virkkeen mukaan vahinko katsottaisiin aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti. Nykyiseen sijoituspalveluyrityksistä annettuun lakiin verrattuna tuottamusolettama olisi uutta sääntelyä. Vastaavan tyyppisestä, joskin soveltamisalaltaan laajemmasta tuottamusolettamasta on säädetty muun muassa luottolaitoslaissa. Luottolaitoslain 167 §:n 3 momentin mukaan vahinko, joka on aiheutettu rikkomalla pykälän 2 momentissa tarkoitettuja luottolaitoksia koskevia säädöksiä tai yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen määräyksiä, katsotaan aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti.

Momentti ei sisällä hallituksen jäsenille tai toimitusjohtajalle velvollisuutta korvata sijoituspalvelulain nojalla annettujen määräysten eikä rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin perusteella annettujen EU:n asetusten rikkomisesta aiheutunutta vahinkoa. Tämä johtuu siitä, että Finanssivalvonnan määräykset ja esimerkiksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetus muodostavat laajan, yksityiskohtaisen ja monelta osin teknisen normiston, jolloin korvausvastuun ulottaminen mainittuihin henkilöihin ei ole kohtuullista. Varsinkaan hallituksen jäsenten ei voida olettaa tuntevan laajan teknisen normiston yksityiskohtia. Sen sijaan sijoituspalveluyritys itse olisi 1 momentin mukaisesti vastuussa myös Finanssivalvonnan määräysten tai rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin perusteella annettujen EU:n asetusten vastaisella menettelyllä aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta. Käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa Finanssivalvonnan määräys täsmentää lain tulkintaa eikä ole aina helppoa erottaa, miltä osin jokin tulkinnallinen yksityiskohta seuraa laista tai pelkästään Finanssivalvonnan määräyksestä, esimerkiksi silloin, kun on kysymys rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanodirektiivin edellyttämistä tarkemmista määräyksistä.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sijoituspalveluyrityksen osakkeenomistajan vahingonkorvausvelvollisuudesta pääosin osakeyhtiölakia ja luottolaitoslakia vastaavalla tavalla sekä ottamalla huomioon 2 momentin mukaiset hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset. Osakkeenomistaja olisi velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on myötävaikuttamalla tämän lain muiden kuin momentin toisessa virkkeessä mainittujen säännösten rikkomiseen tai tämän lain nojalla annettujen säännösten rikkomiseen tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut sijoituspalveluyritykselle, toiselle osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle. Jotta momentti tulisi sovellettavaksi, edellytetään, että vahinkoa on aiheutettu nimenomaan osakkeenomistajan ominaisuudessa eli käyttämällä osakkeenomistajan oikeuksia. Jos esimerkiksi työntekijä, joka omistaa sijoituspalveluyrityksen osakkeita, on aiheuttanut vahinkoa työntekijän ominaisuudessa, kysymys ei olisi 3 momentin soveltamisesta.

Pykälän 4 momentti koskisi 1 momenttia vastaavasti myös sellaisen vahingon korvaamista, jonka on aiheuttanut se, jolle sijoituspalveluyritys on ulkoistanut sijoituspalvelun tarjoamisen tai sijoituspalvelun kannalta merkittävän muun toiminnon. Ulkoistetun toiminnan harjoittaja olisi tällöin vastuussa aiheuttamansa vahingon korvaamisesta. Lakiehdotuksen 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan sijoituspalveluyritys vastaa ulkoistamisesta huolimatta tästä laista johtuvien velvoitteidensa täyttämisestä. Näin ollen vahingonkärsinyt voi kohdistaa ehdotetusta sijoituspalvelulaista johtuvan velvoitteen täyttämistä koskevan vaatimuksensa suoraan sijoituspalveluyritykseen.

Lisäksi momentissa viitattaisiin 7 luvun 7 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan sidonnaisasiamies toimii sijoituspalveluyrityksen vastuulla. Näin ollen sijoituspalveluyritys olisi pääsääntöisesti velvollinen korvaamaan vahingon, jonka sidonnaisasiamies on tehtävässään aiheuttanut sijoituspalveluyrityksen asiakkaalle. Säännös ei estä vahinkoa kärsinyttä vaatimasta korvaus suoraan sidonnaisasiamieheltä.

Kysymyksiin, jotka koskevat sijoituspalveluyrityksen vastuuta sidonnaisasiamiehen aiheuttamista vahingoista, voidaan täydentävästi soveltaa yleisiä valtuutusta ja toimeksiantosuhdetta koskevia periaatteita. Jos sijoituspalveluyritys on korvannut sidonnaisasiamiehen asiakkaalle aiheuttaman vahingon, sijoituspalveluyrityksellä on mahdollisuus vaatia korvaamaansa määrää takaisin sidonnaisasiamieheltä, jollei niiden välisestä sopimuksesta muuta johdu. Jos sidonnaisasiamies ylitti toimivaltansa tehdessään sopimuksen asiakkaan kanssa ja vahinkoa kärsinyt asiakas tiesi siitä, sopimus ei sido sijoituspalveluyritystä eikä se myöskään joudu korvaamaan siitä asiakkaalle aiheutunutta vahinkoa.

Pykälän 5 momentissa viitattaisiin vahingonkorvauslain säännöksiin. Osakeyhtiölain tavoin vahingonkorvauksen sovittelussa noudatettaisiin vahingonkorvauslain 2 luvun säännöksiä ja korvausvastuun jakaantumisessa kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken vahingonkorvauslain 6 luvun säännöksiä.

2 §. Sijoituspalvelurikos. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi teoista, jotka täyttävät sijoituspalvelurikoksen tunnusmerkistön, ja näistä teoista tuomittavasta rangaistuksesta. Rangaistavaa olisi esimerkiksi sijoituspalvelun tarjoaminen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ilman toimilupaa tai siihen rinnastettavaa oikeutta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 81 §:ää.

Laista ehdotetaan jätettäväksi pois sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 82 §:n mukainen sijoituspalvelurikkomus, koska sanotun pykälän suhde 81 §:ään on epäselvä ja pykälien tunnusmerkistöt ovat päällekkäiset.

3 §. Salassapitovelvollisuuden rikkominen. Ehdotuksen mukaan rangaistus 12 luvun 1 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomittaisiin rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 83 §:ää.

4 §. Sijoituspalveluyrityksen omien osakkeiden hankinnan rahoittamista koskevien säännösten rikkominen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi rangaistus sille, joka tahallaan rikkoo 7 luvun 3 §:n säännöksiä lainan tai vakuuden antamisesta taikka omien tai emoyrityksen osakkeiden, osuuksien, pääomalainojen, debentuurien tai niihin rinnastettavien sitoumusten pantiksi ottamisesta. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 84 §:ää.

5 §. Sijoituspalveluyrityksen osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkominen. Pykälässä säädettäisiin rangaistavaksi sijoituspalveluyrityksen osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkominen. Pykälä vastaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 85 §:ää.

6 §. Sijoituspalveluyrityksen kirjanpitorikkomus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi teoista, jotka täyttävät sijoituspalveluyrityksen kirjanpitorikkomuksen tunnusmerkistön, ja näistä teoista tuomittavasta rangaistuksesta. Pykälä vastaa asiasisällöltään sijoituspalveluyrityksistä annetun lain 86 §:ää.

17 luku Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

1 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältäisi säännöksen ehdotetun lain voimaantuloajankohdasta.

Pykälän 2 momentin mukaan ehdotetulla lailla kumottaisiin sijoituspalveluyrityksistä annettu laki ja USL niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että kumottavien lakien nojalla annetut valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön asetukset jäävät edelleen voimaan. Näin asetukset voitaisiin muuttaa tai uudistaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Ehdotettua menettelyä puoltaa sekin, että osa asetuksista on annettu myös muiden kuin kumottavien lakien nojalla.

Pykälän 3 momentissa tarkoitettuja asetuksia ovat seuraavat asetukset:

1) valtioneuvoston asetus omistusosuuden hankkimista ja luovuttamista luottolaitoksessa, sijoituspalveluyrityksessä, rahastoyhtiössä, säilytysyhteisössä, vakuutusyhtiössä ja rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omistusyhteisössä koskevasta ilmoituksesta (231/2009),

2) valtiovarainministeriön asetus luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omien varojen vähimmäismäärän ja suuria asiakasriskejä koskevien rajoitusten laskemisesta (1373/2010),

3) valtiovarainministeriön asetus sijoituspalveluyrityksen toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä (937/2007),

4) valtiovarainministeriön asetus luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta (150/2007) ja

5) valtiovarainministeriön asetus luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten palkitsemisjärjestelmistä (1372/2010).

Valtuudet asetusten antamiseen ovat lakiehdotuksen:

- 7 luvun 14 §:n 7 momentissa (edellä 1 kohta),

- 6 luvun 3 § (2 kohta),

- 3 luvun 1 §:n 3 momentissa, 5 luvun 1 §:n 4 momentissa ja 13 luvun 2 §:n 3 momentissa (3 kohta),

- 8 luvun 3 § (4 kohta), ja

- 6 luvun 3 § (5 kohta).

Vastaavasti on tarkoituksenmukaista, että kumottavien lakien perusteella annetut Finanssivalvonnan määräykset jäävät edelleen voimaan. Samat Finanssivalvonnan määräykset yleensä koskevat useita valvottavaryhmiä kuten luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä ja rahastoyhtiöitä. Ei ole tarkoituksenmukaista velvoittaa Finanssivalvontaa antamaan kokonaan uusia määräyksiä pelkästään uuden lain säätämisen johdosta. Tällöin riittää, että Finanssivalvonta muuttaa nykyiset sijoituspalveluyrityksiä koskevat osat määräyksistä vastaamaan uuden lain vaatimuksia.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että kumottavan lain sijaan tullutta ehdotetun lain säännöstä sovellettaisiin niissä tapauksissa, joissa muualla lainsäädännössä viitataan kumottavan lain säännökseen.

2 §. Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan selvyyden vuoksi säädettäväksi, että sijoituspalveluyrityksellä ja kolmannen maan sijoituspalveluyrityksellä, jolle on kumottavan lain tai sitä edeltäneen lain perusteella annettu Suomessa lupa tarjota sijoituspalvelua ja oheispalvelua, säilyy tämän oikeus ehdotetun lain tultua voimaan. Ulkomaisten ETA-sijoituspalveluyritysten oikeus tarjota sijoituspalvelua Euroopan talousalueella perustuu puolestaan niiden kotimaassa saatuun lupaan.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi lain voimaantulosta laskettavasta kuuden kuukauden siirtymäajasta, jonka kuluessa lain voimaantullessa sijoituspalvelua tarjoavien yritysten olisi saatettava asiakkaiden luokittelu vastaamaan 1 luvun 18 §:n vaatimuksia. Merkittävin muutos koskee kuntia, jotka eivät rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaisesti ole suoraan lain nojalla luokiteltavissa ammattimaisiksi asiakkaiksi.

Kotimaiset sijoituspalveluyritykset ja kolmannen maan sijoituspalveluyritykset ovat voineet myönnetyn toimiluvan mukaisesti tarjota sijoituspalvelun lisäksi oheispalveluna muun muassa rahoitusvälineiden säilyttämistä. Ehdotuksen mukaan rahoitusvälineiden säilyttämisestä tulisi yleensä luvanvaraista sijoituspalvelua. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että näiden sijoituspalveluyritysten ei tarvitsisi lain tultua voimaan hakea toimilupaa rahoitusvälineiden säilyttämistä varten. Sen sijaan Finanssivalvonta merkitsisi viran puolesta sijoituspalvelurekisteriin tämän oikeuden.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta laskettavasta kuuden kuukauden siirtymäajasta, jonka kuluessa 3 momentissa tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen olisi saatettava osakepääomansa määrä vastaamaan 6 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyä 730 000 euron vaatimusta.

Pykälän 5 momentin mukaan sijoituspalveluyritysten tulisi kolmen kuukauden kuluessa lain voimaantulosta ilmoittaa Finanssivalvonnalle, minkä riippumattoman toimielimen käsiteltäviksi niiden asiakkaat voivat saattaa lain soveltamista koskevat erimielisyydet.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ehdotetun lain voimaan tullessa vireillä oleva toimilupahakemus olisi täydennettävä ehdotetun lain vaatimusten mukaiseksi. Säännöksellä on asiallista merkitystä vain kolmannen maan sijoituspalveluyritysten kohdalla, koska näiden yritysten toimiluvan myöntämisperusteita täsmennettäisiin ehdotetun lain mukaan.

1.3 Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä

I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 luku Soveltamisala ja määritelmät

1 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin kaupankäynnin järjestämiseen 2 §:ssä määritellyillä rahoitusvälineillä ja rahoitusvälineiden kaupankäyntiin liittyvien tietojen julkistamiseen. Kaupankäynnin järjestämisellä tarkoitettaisiin lain II osan mukaisia markkinapaikkoja, joita olisivat lain 2 luvun mukainen pörssin harjoittama pörssitoiminta eli säännellyn markkinan ylläpitäminen, lain 4 luvussa tarkoitettu monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ylläpitäminen ja lain 5 luvussa tarkoitettu kauppojen sisäinen toteuttaminen. Velvollisuudesta julkistaa rahoitusvälineiden kaupankäyntiin liittyviä tietoja säädettäisiin lain III osassa.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi informatiivinen säännös siitä, että lakia sovellettaisiin myös suomalaista pörssiä vastaavaan ulkomaiseen yhteisöön siten kuin lain 3 luvussa säädetään.

2 §. Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin laissa käytetyistä määritelmistä. Pykälän 1 kohdan mukaan rahoitusvälineellä tarkoitettaisiin sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitettua rahoitusvälinettä, joita ovat muun muassa arvopaperit ja erilaiset johdannaissopimukset. Pykälän 2 kohdan mukaan arvopaperilla tarkoitettaisiin arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettua arvopaperia. Pykälän 3 kohdan mukaan johdannaissopimuksella tarkoitettaisiin sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:n 1 momentin 3—9 kohdassa tarkoitettua rahoitusvälinettä.

Pykälän 4 kohdan mukaan pörssillä tarkoitettaisiin suomalaista osakeyhtiötä, joka harjoittaa pörssitoimintaa lain 2 luvun mukaisesti.

Pykälän 5 kohdan mukaan pörssitoiminnalla tarkoitettaisiin säännellyn markkinan ylläpitämistä Suomessa.

Pykälän 6 kohdan mukaan säännellyllä markkinalla tarkoitettaisiin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin mukaisesti pörssin tai sitä muussa ETA-valtiossa vastaavan markkinoiden ylläpitäjän ylläpitämää monenkeskistä kaupankäyntimenettelyä. Määritelmä vastaisi voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 3 §:n julkisen kaupankäynnin määritelmää kuitenkin niin, että määritelmä kattaisi myös muussa ETA-valtiossa toimivat säännellyt markkinat.

Säännellyn markkinan käsite on Euroopan unionin sääntelyssä keskeinen. Monien muiden arvopaperimarkkinadirektiivien, kuten markkinoiden väärinkäyttödirektiivin, esitedirektiivin, ostotarjousdirektiivin ja avoimuusdirektiivin soveltaminen riippuu merkittävästi siitä, onko rahoitusväline otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Lisäksi kansainvälistä IFRS-sääntelyä sovellettaessa on merkitystä sillä, ovatko yhtiön arvopaperit kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Laissa tarkoitettua säänneltyä markkinaa voi ylläpitää ainoastaan siihen tämän lain mukaisen toimiluvan saanut pörssi taikka sitä muussa ETA-valtiossa vastaava markkinoiden ylläpitäjä.

Pykälän 7 kohdan mukaan monenkeskisellä kaupankäyntijärjestelmällä tarkoitettaisiin monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän tai sitä muussa ETA-valtiossa vastaavan kaupankäynnin järjestäjän ylläpitämää rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä tarkoitettua muuta monenkeskistä kaupankäyntimenettelyä kuin 6 kohdan säänneltyä markkinaa. Määritelmä vastaisi voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 1 luvun 3 a §:n monenkeskisen kaupankäynnin määritelmää kuitenkin niin, että määritelmä kattaisi myös muussa ETA-valtiossa toimivat monenkeskiset kaupankäyntijärjestelmät.

Sekä säännellyllä markkinalla että monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tapahtuva kaupankäynti on monenkeskistä kaupankäyntimenettelyä. Tällaisessa kaupankäyntimenettelyssä saatetaan yhteen kolmansien osapuolten osto- ja myyntitarjouksia. Monenkeskisessä kaupankäyntimenettelyssä saatetaan rahoitusvälineitä koskevia osto- ja myyntitarjouksia tai tarjouskehotuksia yhteen säännellyn markkinan ylläpitäjän tai monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjän laatimien sääntöjen mukaisesti siten, että tuloksena on rahoitusvälinettä koskeva sitova kauppa.

Pykälän 8 kohdan mukaan monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjällä tarkoitettaisiin pörssiä, sijoituspalvelulaissa tarkoitettua sijoituspalveluyritystä ja kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliikettä sekä luottolaitoslaissa (121/2007) tarkoitettua luottolaitosta ja kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikettä, joka ylläpitää Suomessa monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää lain 4 luvun mukaisesti. Määritelmä ei kattaisi Euroopan talousalueella toimiluvan saaneita sijoituspalveluyrityksiä ja luottolaitoksia, sillä ne voivat direktiivin 31 ja 32 artiklan mukaisesti ylläpitää monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää toisessa ETA-valtiossa kotivaltionsa myöntämän toimiluvan nojalla. Esimerkiksi Suomessa sijaitsevan luottolaitoksen sivuliikkeen tulisi monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää ylläpitäessään toimia kotivaltionsa asianomaisen sääntelyn mukaisesti.

Pykälän 9 kohdan mukaan sijoituspalvelun tarjoajalla tarkoitettaisiin sijoituspalvelulaissa tarkoitettua sijoituspalveluyritystä ja ulkomaista sijoituspalveluyritystä, luottolaitoslaissa tarkoitettua luottolaitosta ja ulkomaista luottolaitosta, joka tarjoaa sijoituspalvelua sekä sijoitusrahastolaissa tarkoitettua rahastoyhtiötä ja ulkomaista rahastoyhtiötä, joka tarjoaa sijoituspalvelua.

Pykälän 10 kohdan mukaan kaupankäyntiosapuolella tarkoitettaisiin sijoituspalvelun tarjoajaa tai muuta henkilöä, jolle pörssi tai monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä on myöntänyt oikeuden käydä kauppaa asianomaisella markkinalla.

Pykälän 11 kohdan mukaan kauppojen sisäisellä toteuttajalla tarkoitettaisiin sellaista sijoituspalvelun tarjoajaa, joka suunnitelmallisesti, toistuvasti ja järjestelmällisesti toteuttaa asiakkaiden toimeksiantoja säännellyn markkinan ja monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ulkopuolella tulemalla kaupassa itse asiakkaan vastapuoleksi siten kuin 4 §:ssä tarkoitetussa rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetuksessa säädetään. Määritelmä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 3 momentin määritelmää.

Pykälän 12 kohdassa ehdotetaan säädettävän ETA-valtion määritelmästä.

Pykälän 13 kohdassa ehdotetaan säädettävän kolmannen maan määritelmästä.

Pykälän 14 kohdassa määriteltäisiin Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen.

3 §. Pörssiin sovellettava muu lainsäädäntö. Pykälässä todettaisiin, että pörssiin sovelletaan osakeyhtiölain säännöksiä, jollei tästä laista tai muusta pörssiä koskevasta lainsäädännöstä muuta johdu.

4 §. Euroopan unionin lainsäädäntö. Pykälä sisältäisi informatiivisen säännöksen siitä, mihin Euroopan unionin säädöksiin laissa viitataan. Pykälä sisältäisi myös kyseistä säädöksistä laissa käytetyt määritelmät. Pykälän 1 kohdan mukaan laissa viitattaisiin ensinnäkin rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin, josta käytettäisiin laissa vastaavaa määritelmää. Pykälän 2 kohdan mukaan laissa viitattaisiin komission täytäntöönpanoasetukseen N:o 1287/2006.

Laissa viitattaisiin pykälän 3 kohdan mukaan myös eurooppayhtiön (SE) säännöistä annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 2157/2001, josta käytettäisiin laissa määritelmää eurooppayhtiöasetus sekä pykälän 4 kohdan mukaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2001/34/EY arvopaperien ottamisesta viralliselle pörssilistalle sekä siihen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta, josta käytettäisiin laissa määritelmää pörssilistadirektiivi.

II OSA RAHOITUSVÄLINEIDEN MARKKINAPAIKAT

2 luku Pörssitoiminta

Pörssin toimilupa, omistajat, hallinto ja toiminta

1 §. Pörssitoiminnan luvanvaraisuus ja pörssin pääkonttori. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pörssitoiminnan, eli säännellyn markkinan ylläpitämisen luvanvaraisuudesta. Toimiluvan myöntäisi valtiovarainministeriö. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 1 §:ää, jossa säädetään arvopaperipörssitoiminnan luvanvaraisuudesta ja kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetun lain (772/1988; jäljempänä optiokauppalaki) 2 luvun 1 §:ää, jossa säädetään optiopörssitoimintaa harjoittavan optioyhteisön toiminnan luvanvaraisuudesta. Pörssitoiminnan toimiluvanvaraisuus perustuu rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 36 artiklaan. Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että pörssin pääkonttorin on sijaittava Suomessa.

2 §. Toiminimi. Pykälässä säädettäisiin muita yhteisöjä kuin pörssiä koskevasta kiellosta käyttää toiminimessään tai muutoin toimintaansa kuvaamaan sanaa tai yhdysosaa arvopaperipörssi taikka johdannaispörssi. Säännös vastaisi voimassa olevaa arvopaperimarkkinalain 3 luvun 2 §:ää kuitenkin niin, että kielto laajennettaisiin myös termin johdannaispörssi käyttämiseen.

3 §. Toimilupahakemus. Pykälä vastaa voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 3 §:n 1 momenttia ja optiokauppalain 2 luvun 1 a §:n 1 ja 5 momenttia kuitenkin siten, että ehdotettavassa säännöksessä tarkennetaan lain tasolla toimilupahakemukseen liitettäviä selvityksiä.

Pykälän 1 momentin mukaan valtiovarainministeriö myöntää hakemuksesta toimiluvan pörssitoiminnan harjoittamiseen suomalaiselle osakeyhtiölle. Toimilupaa on mahdollista hakea perustettavan yhteisön lukuun.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain tasolla toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 3 §:n sääntelyä tarkentaen. Toimilupahakemukseen on liitettävä kuvaus hakemuksen kohteena olevasta pörssitoiminnasta sekä soveltuvin osin pörssitoimintaan läheisesti liittyvästä muusta toiminnasta. Hakijan on lisäksi liitettävä toimilupahakemukseen 24 §:ssä tarkoitettu hakemus pörssin sääntöjen vahvistamisesta. Hakemuksessa on annettava tiedot hakijana olevasta yhtiöistä, osoite- ja yhteystietoineen sekä tiedot toimipaikasta. Hakemukseen on lisäksi liitettävä riittävät selvitykset ja kuvaukset hakijana olevan yhtiön yhtiörakenteesta, omistuksesta, johdosta ja tilintarkastajista sekä kuvaus siitä miten yhtiön sisäinen valvonta ja riskien hallinta on järjestetty. Mikäli hakija kuuluu konserniin, tulee myös konsernista esittää riittävän kattava yhtiökuvaus. Myös mahdollisten eturistiriitojen ja erilaisten sidonnaisuuksien käsittely on kuvattava hakemuksessa. Pörssillä on merkittävä asema rahoituksen tehokkaassa kohdentumisessa. Pörssin merkittävän aseman huomioon ottaen hakijana olevan yhtiön on oltava vakavarainen ja sen maksuvalmiuden ja muiden taloudellisten toimintaedellytysten on oltava toimintaan nähden riittävällä tasolla. Pörssin tulee myös toimittaa selvitys siitä, miten se tulee järjestämään 18 §:ssä tarkoitetun valvontatehtävän.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos toimilupaa haetaan perustettavan yhtiön lukuun, hakemukseen on lisäksi liitettävä riittävät selvitykset hakijasta.

Valtiovarainministeriön pyynnöstä hakijan on 4 momentin mukaan toimitettava toimiluvan myöntämiseksi tarvittavat lisäselvitykset.

4 §. Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Toimiluvan hakijan ja sen suunnitteleman toiminnan tulee pykälän mukaan täyttää pörssin toiminnalle laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä asetetut edellytykset. Valtiovarainministeriön on asetettujen edellytysten täyttyessä myönnettävä toimilupa hakijalle. Pykälän mukaan pörssin omistus ei saa vaarantaa pörssin varovaisten ja terveiden liiketoimintaperiaatteiden mukaista liiketoimintaa.

Pykälästä on poistettu viittaus pörssin perustajiin, koska nykyisessä osakeyhtiölaissa ei enää ole perustajia koskevia säännöksiä.

5 §. Pörssin merkittävien omistajien luotettavuus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän pörssin osakkeenomistajan luotettavuudesta. Luotettavuuden vaatimus koskee osakkeenomistajaa, joka suoraan tai välillisesti omistaa vähintään kymmenen prosenttia pörssin osakepääomasta tai osuuden, joka tuottaa vähintään kymmenen prosenttia sen osakkeiden tuottamasta äänivallasta.

Luotettavuuden arvioinnissa huomioon otettavista seikoista säädetään 2 momentissa. Säännös vastaa sijoituspalvelulain 3 luvun 4 §:ää ja lain arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 2 luvun 4 §:ää. Osakkeenomistajaa ei pidetä luotettavana, jos hänet on viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton omistamaan pörssiä taikka jos hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton omistamaan pörssiä.

Pörssiä koskevan lainsäädännön keskeisiä tavoitteita on ylläpitää sijoittajien ja yleisön luottamusta arvopaperimarkkinoiden toimintaan. Keskeinen osa luottamusta ylläpitävää sääntelyä ovat vaatimukset pörssin merkittävien omistajien (vähintään kymmenen prosentin osuus) luotettavuudesta. Jos pörssin merkittävinä omistajina toimii henkilöitä, joiden hyvämaineisuus tai muu luotettavuus on vakavasti kärsinyt julkisuuteen tulleiden tietojen ja tapahtumien johdosta, seurauksena saattaa olla, että yleisön luottamus heikkenee paitsi pörssiä kohtaan myös laajemmin arvopaperimarkkinoita kohtaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että pörssin merkittävien omistajien luotettavuutta koskevia säännöksiä yhdenmukaistetaan vastaamaan sijoituspalvelulain toimiluvan edellytyksiä koskevia pykäliä. Sijoituspalvelulain säännösten mukaisesti tuomion ei tarvitsisi olla lainvoimainen. Myös perustusvaliokunnan kannan mukaan (PeVL 15/2008) henkilön sopimattomuutta voi osoittaa lainvoimaa vielä vailla oleva tuomio.

On kuitenkin tilanteita, joissa on ilmeisen perusteltua antaa tuomitun jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämistä pörssissä, ja odottaa muutoksenhakuelimen ratkaisua. Tätä koskeva ehdotus sisältyy pykälän 3 momenttiin. Kokonaisarviossa olisi otettava huomioon tuomitun aikaisempi toiminta, tuomioon johtaneet olosuhteet ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Jos tuomitun aikaisempi toiminta on ollut moitteetonta ja esimerkiksi asianomaisen osallisuus mahdolliseen rikokseen tulkinnanvaraista tai epäselvää, voisi tuomittu jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttöä pörssissä, jollei muuta vastasyytä ole. Tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys voi ilmetä esimerkiksi tapauksessa, jossa käräjäoikeuden tuomio on syntynyt äänestysratkaisun perusteella.

Säännös ei kuitenkaan mahdollista uuden henkilön merkittävää omistusta pörssiin, jos hänet on tuomittu 2 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen. Näissä tapauksissa myös lainvoimaa vailla oleva tuomio merkitsee aina, ettei tuomittua voida pitää luotettavana omistajana.

Ehdotus merkitsee edelleen sitä, että myös muut seikat kuin ehdotuksen 3 momentissa tarkoitettu rangaistus voivat osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton olemaan omistajana. Tämäkin arvio olisi tehtävä kokonaisharkinnan perusteella. Sopimattomuutta voivat osoittaa henkilön toiminta ulkomailla, jos esimerkiksi ulkomaan viranomainen on katsonut henkilön sopimattomaksi, taikka henkilön kytkökset harmaan talouden tai talousrikollisuuden tapahtumiin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Myös esimerkiksi se, että henkilölle on määrätty Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) mukainen seuraamusmaksu erityisen vakavasta rikkomuksesta tai laiminlyönnistä, voi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton toimimaan pörssin omistajana.

6 §. Toimilupapäätös ja pörssitoiminnan aloittaminen. Pykälässä säädettäisiin toimilupapäätöksestä ja pörssitoiminnan aloittamisesta. Pykälän 1 ja 3 momentti vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 3 §:n 5—8 momenttia sekä optiokauppalain 2 luvun 2 §:n 1 ja 3—4 momenttia.

Voimassa olevasta arvopaperimarkkinalaista poiketen pykälän 2 momentissa todetaan, että valtiovarainministeriön on ennen asian ratkaisemista pyydettävä hakemuksesta lausunto Finanssivalvonnan lisäksi Suomen Pankilta.

Pörssin toiminnan aloittamisesta säädetään 4 momentissa. Toiminta voidaan aloittaa heti toimiluvan myöntämisen ja pörssin sääntöjen vahvistamisen jälkeen, jollei valtiovarainministeriö ole asettanut sitä koskevia ehtoja. Perustettavan yhtiön toimintaa ei kuitenkaan voida aloittaa ennen toiminnan rekisteröintiä.

7 §. Toimilupa eurooppayhtiölle. Pykälässä säädettäisiin toimiluvan myöntämisestä eurooppayhtiölle. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 4 §:ää ja optiokauppalain 3 luvun 2 §:n 5 momenttia.

8 §. Toimiluvan rekisteröinti. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa toimilupa rekisteröitäväksi. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 5 §:ää. Vastaavaa säännöstä ei ole optiokauppalaissa.

9 §. Taloudelliset toimintaedellytykset. Pykälässä säädettäisiin pörssin taloudellisista toimintaedellytyksistä. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 15 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 2 §:n 1 momenttia ja 2 momentin ensimmäistä virkettä.

10 §. Osakkeiden hankinnasta ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle aikomuksesta hankkia pörssistä merkittävä omistusosuus. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 6 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 3 a §:ää. Pykälässä oleva viittaus arvopaperimarkkinalain niin kutsuttua liputusvelvollisuutta koskevaan säännökseen on korjattu viittamaan ehdotetun arvopaperimarkkinalain vastaavaan säännökseen. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa mainittu raja ilmoitusvelvollisuuden syntymiselle olisi uusi. Lainkohdan tarkoittamasta omistuksen muutoksesta syntyisi ilmoitusvelvollisuus, jos omistus muutoin oikeuttaisi käyttämään 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun omistukseen rinnastettavaa tai muutoin merkittävää vaikutusvaltaa pörssin hallinnossa. Ehdotus vastaisi luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä ja rahastoyhtiöitä koskevaa sääntelyä. Ilmoitusvelvollisuutta sovellettaisiin 2 momentin mukaan myös tilanteisiin, joissa 1 momentissa tarkoitettua osuutta aiotaan lisätä siten, että se saavuttaisi tai ylittäisi 20, 30 tai 50 prosenttia pörssin osakepääomasta tai sen osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka alittaisi edellä mainitut rajat tai 2 momentissa tarkoitetut rajat. Pykälän 5 momentin mukaan osakkeiden hankintaa koskevasta ilmoituksesta on lisäksi käytävä ilmi tarpeelliset tiedot ja selvitykset ilmoitusvelvollisesta sekä hänen luotettavuudestaan ja taloudellisesta tilanteestaan, ilmoitusvelvollisen omistuksesta ja muista sidonnaisuuksista pörssissä, hankintaa koskevista sopimuksista ja hankinnan rahoituksesta sekä tarvittaessa omistuksen tavoitteista. Vaatimuksella täsmennettäisiin voimassa olevaa sääntelyä. Säännöstä sovellettaisiin 6 momentin mukaan myös pörssin omistusyhteisöön.

11 §. Osakkeiden hankinnan kieltäminen. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta vastustaa 10 §:ssä tarkoitetun osuuden hankintaa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättävän viittaus Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:ään. Finanssivalvonta voisi kieltää hankinnan, jos osuuden omistus vaarantaisi pörssin terveiden ja varovaisten liiketoimintaperiaatteiden mukaisen toiminnan tai, jos olisi perusteltua aihetta epäillä ilmoitusvelvollisen mainetta tai taloudellisen aseman riittävyyttä; pörssin johdon luotettavuuden tai sopivuuden taikka muiden toimilupaedellytysten vaarantumista, pörssin valvonnan ja siihen liittyvän viranomaisten tietojenvaihdon edellytysten vaarantumista hankinnan johdosta tai hankinnan liittymistä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen.

Finanssivalvonnan olisi tehtävä 1 momentissa tarkoitettu päätös kolmen kuukauden kuluessa 10 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta.

Ilmoitusvelvollinen ei saisi hankkia 10 §:ssä tarkoitettuja osakkeita ennen kuin Finanssivalvonta olisi antanut siihen suostumuksensa.

Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 7 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 3 b §:ää.

12 §. Pörssin sidonnaisuus. Pykälässä säädettäisiin pörssin sidonnaisuudesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 8 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää.

13 §. Toimiluvan peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin toimiluvan peruuttamisesta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 11 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 3 §:ää. Voimassa olevasta arvopaperimarkkinalaista poiketen pykälän 2 momentissa todetaan, että valtiovarainministeriön on ennen asian ratkaisemista pyydettävä hakemuksesta lausunto Finanssivalvonnan lisäksi Suomen Pankilta. Lausuntoa ei ole pyydettävä, jos asia on kiireellinen. Arvioinnissa on otettava huomioon esimerkiksi lausuntomenettelyn viemän ajan vaikutus toiminnan pysäyttämisen viivästymiseen ja edelleen rahoitusmarkkinoiden luotettavuuteen ja vakauteen. Jos toimiluvan peruuttaminen koskee lain, asetuksen tai viranomaisten näiden nojalla antamien määräysten, toimiluvan ehtojen tai rajoitusten taikka pörssin sääntöjen rikkomista taikka toimiluvan myöntämiselle säädettyjen olennaisten edellytysten olemassa oloa, valtiovarainministeriön on asetettava pörssille kohtuullinen määräaika havaittujen puutteellisuuksien korjaamiseksi. Määräaikaa ei kuitenkaan tarvitse asettaa, jos se ei ole mahdollista asian kiireellisyys taikka arvopaperimarkkinoiden vakaus tai luotettavan toiminnan turvaaminen huomioon ottaen. Pykälän 3 momentissa asetetaan valtiovarainministeriölle velvollisuus pyytää Finanssivalvonnan lisäksi Suomen Pankilta lausunto, mikäli pörssi on päättänyt omasta hakemuksesta lopettaa pörssitoiminnan. Pykälän 4 momenttiin on lisätty valtiovarainministeriölle valtuus antaa tarkempia määräyksiä pörssitoiminnan lopettamisesta tilanteessa, jossa pörssitoiminta lopetetaan pörssin omasta hakemuksesta pykälän 3 momentin nojalla. Kyseinen määräyksenantovaltuuden käyttäminen voi olla tarpeen, jotta muun muassa arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden ja sijoittajien edut voitaisiin huomioida tällaisessa tilanteessa riittävällä tavalla. Lisäksi pykälän 4 momenttiin on lisätty valtiovarainministeriölle velvollisuus ilmoittaa toimiluvan peruuttamisesta Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

14 §. Pörssitoiminnan keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin valtiovarainministeriön oikeudesta määrätä pörssitoiminta keskeytettäväksi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 12 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 3 §:n 2 ja 4 momenttia. Säännöksen sanamuotoa muutettaisiin nykyisestä siten, että ministeriön harkinnassa tulisi ottaa huomioon nykyistä laajemmin koko rahoitusmarkkinoiden luotettava ja vakaa toiminta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtiovarainministeriön kuulemisvelvollisuudesta. Säännös olisi uusi.

15 §. Pörssin johtaminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin johtamisesta. Pykälä vastaa sijoituspalvelulain 7 luvun 16 §:ää sekä lain arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 2 luvun 12:§:ää.

Pykälän 2 ja 3 momentti pörssin hallituksen jäsenen tai varajäsenen, toimitusjohtajan tai toimitusjohtajan sijaisen taikka muuhun ylimpään johtoon kuuluvan luotettavuuden arvioinnista vastaavat 5 §:ssä säädettyjä edellytyksiä.

Jos 1 momentissa tarkoitetuissa henkilöissä tapahtuu muutoksia, pörssin on 4 momentin mukaan ilmoitettava muutoksista viipymättä Finanssivalvonnalle.

Pykälän 5 momentissa säädetään säännöksen soveltumisesta myös pörssin omistusyhteisöön.

Pykälä vastaisi muutoin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 16 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää.

16 §. Pörssille sallittu muu toiminta. Pykälässä säädettäisiin pörssille sallitusta toiminnasta. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 13 §:ää sekä optiokauppalain 2 luvun 4 §:n 1 ja 4 momenttia siltä osin kuin mainitussa pykälässä säädetään optiopörssitoiminnasta. Pykälään on kuitenkin lisätty maininta siitä, että pörssi saa tarjota rahoitusvälineiden vaihdantaan ja säilytykseen liittyvien tietojenkäsittelypalvelujen lisäksi myös niihin liittyviä muita palveluja. Tällaisena palveluna voitaisiin pitää esimerkiksi pörssin kaupankäyntiosapuolille tarjottavia palveluja, joilla niiden kaupankäyntiä muilla markkinapaikoilla kuin pörssissä voitaisiin edesauttaa. Pörssi ei voisi kuitenkaan pykälän nojalla tarjota sijoituspalvelulaissa tarkoitettuja sijoituspalveluja, mikä käy ilmi myös sijoituspalvelulain 2 luvun 1—2 §:stä.

17 §. Pörssin toiminnan järjestäminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin toiminnan järjestämisestä. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 17 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää. Pykälään ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan pörssillä olisi oltava toimintaperiaatteet pörssitoimintaan liittyvien eturistiriitojen tunnistamiseksi ja niiden ehkäisemiseksi. Näissä toimintaperiaatteissa olisi otettava erityisesti huomioon eturistiriitatilanteet, jotka voivat vaikuttaa pörssille 18 §:ssä säädetyn valvontatehtävän luotettavaan hoitamiseen. Säännöksessä viitataan 18 §:n valvontavelvollisuuteen, koska mainitun tehtävän luotettava ja riippumaton hoitaminen voi joutua ristiriitaan pörssin muiden tavoitteiden, kuten liiketoiminnallisten tavoitteiden kanssa. Käytännössä säännös edellyttäisi esimerkiksi pörssin harjoittaman valvontatoiminnan riittävää erottamista liiketoiminnallisesta päätöksenteosta. Säännöksellä täsmennettäisiin samalla rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 39 artiklan a alakohdassa asetettua velvollisuutta hallita pörssitoiminnassa syntyviä erilaisia eturistiriitatilanteita. Pörssin toiminta muodostaa kokonaisuuden ja siten kaikkien tämän lain pörssiä koskevien säännösten noudattaminen on keskeistä arvioitaessa toiminnan asianmukaista järjestämistä.

18 §. Pörssin valvontatehtävä. Pykälässä säädettäisiin pörssi valvontavelvollisuudesta. Pykälä vastaisi aineellisesti voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 22 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 8 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohtaa. Pörssin valvontatehtävä kattaisi varsinaisen kaupankäynnin valvonnan lisäksi arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden valvonnan, kuten niiden tiedonantovelvollisuuksien valvonnan niin ensi- kuin jälkimarkkinoillakin. Säännökseen lisättäisiin viittaus rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetukseen, joka olisi selventävä, sillä asetus on sellaisenaan suoraan sovellettava säädös, joka rinnastetaan sitovuudeltaan kansallisesti laintasoiseen sääntelyyn.

19 §. Pörssin toiminnan ulkoistaminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin toiminnan ulkoistamisesta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 24 §:ää lukuun ottamatta sen 5 momenttia ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin kuitenkin täsmennyksiä. Kun pörssi ulkoistaa merkittävän toimintonsa, on tärkeää varmistaa, ettei ulkoistaminen haittaa Finanssivalvonnan mahdollisuuksia valvoa pörssiä ja sen eri toimintoja. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi asiaa koskeva nimenomainen vaatimus. Valvonnalle voidaan katsoa aiheutuvan haittaa, jos Finanssivalvonta ei ulkoistamisen johdosta enää kykene valvomaan pörssin eri toimintoja asianmukaisella tavalla. Lisäksi ulkoistamisesta huolimatta pörssi vastaisi edelleen tästä laista, arvopaperimarkkinalaista ja rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetuksesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisestä. Arvopaperimarkkinalaista johtuvilla velvollisuuksilla viitattaisiin esimerkiksi ehdotetun arvopaperimarkkinalain 10 luvun 3 §:n mukaisen tiedotevaraston ulkoistamiseen. Säännökseen lisättäisiin viittaus rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetukseen, joka olisi selventävä, sillä asetus on sellaisenaan suoraan sovellettava säädös, joka rinnastetaan sitovuudeltaan kansallisesti laintasoiseen sääntelyyn. Muutos vastaisi pääosin sijoituspalvelulain 7 luvun 4 ja 5 §:ään tehtyä muutosta.

20 §. Ulkoistamisesta ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa ulkoistamisesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 24 §:n 5 momenttia ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää. Ulkoistettu toiminta katsotaan yhdeksi kokonaisuudeksi 17 §:n mukaisen toiminnan järjestämisen kanssa.

21 §. Henkilökohtaiset liiketoimet. Pykälässä säädettäisiin pörssille samanlainen velvollisuus toteuttaa riittävät toimenpiteet pörssissä vaikuttavassa asemassa olevien henkilöiden henkilökohtaisten liiketoimien varalta kuin sijoituspalveluyritysten osalta säädettäisiin sijoituspalvelulain 7 luvun 11 §:ssä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että pörssin on toimitettava vuosittain tiedot henkilökohtaisista liiketoimista Finanssivalvonnalle. Tiedot voitaisiin esimerkiksi velvoittaa toimittamaan taulukkomuodossa yhteenvetotietoina. Ehdotuksen tarkoituksena on tehostaa velvollisuutta noudattaa henkilökohtaisia liiketoimia koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 18 §:ää ja optiokauppalain 2 luvun 9 §:ää.

22 §. Tilintarkastus ja velvollisuus toimittaa jäljennöksiä eräistä asiakirjoista. Pykälässä säädettäisiin pörssin tilintarkastajista ja pörssin velvollisuudesta toimittaa Finanssivalvonnalle eräitä asiakirjoja. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 19 §:ää. Vastaavaa säännöstä ei sisälly optiokauppalakiin. Pykälään lisättäisiin kuitenkin 1 momentiksi vaatimus siitä, että pörssin tilintarkastajista vähintään yhden olisi oltava tilintarkastuslain 2 §:n 2 kohdassa tarkoitettu KHT-tilintarkastaja tai KHT-yhteisö, mikä vaatimus vastaisi muun muassa arvopaperikeskuksen osalta säädettyä.

Pörssin säännöt

23 §. Pörssin sääntöjen vähimmäissisältö. Pykälässä säädettäisiin pörssin sääntöjen vähimmäisvaatimuksista. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 14 §:ää sekä optiokauppalain 2 luvun 6 §:n 1 momenttia ja 3 luvun 1 ja 2 §:ää. Vaatimus siitä, että pörssin säännöissä olisi oltava voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 14 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaiset määräykset siitä, miten osakkeenomistajien yhdenvertaisuus turvataan, jos osakeyhtiö saa arvopaperipörssin sääntöjen mukaan käydä arvopaperipörssissä kauppaa omilla osakkeillaan, ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana. Muutos ei kuitenkaan estäisi pörssiä ottamasta asiasta määräyksiä sääntöihinsä.

24 §. Pörssin sääntöjen vahvistaminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin sääntöjen vahvistamisesta. Säännöt vahvistaisi valtiovarainministeriö. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 14 §:ää. Pykälä vastaisi myös optiokauppalain 2 luvun 6 §:n 2 ja 3 momenttia kuitenkin niin, että pykälän 2 momentissa viitattaisiin Energiamarkkinavirastoon, josta on säädetty Energiamarkkinavirastosta annetulla lailla (507/2000). Velvollisuus pyytää lausunto Energiamarkkinavirastolta koskisi jatkossa myös tilannetta, jossa päätös koskisi päästöoikeuksiin perustuvia johdannaissopimuksia.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettävän sääntöjen vahvistusta koskevasta rajauksesta. Momentin säännöksen tarkoituksena on keventää sääntöjen vahvistusprosessista aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Säännöksen mukaan pörssin ei tarvitse hakea viranomaisvahvistusta sellaisille sääntömuutoksille, jotka ovat merkitykseltään vähäisiä tai teknisiä. Arvio olisi tehtävä tapauskohtaisesti ja siinä olisi kiinnitettävä huomiota esimerkiksi sääntömuutoksen vaikutukseen markkinatoimijoiden tai sijoittajien asemaan, arvopaperikaupankäynnin luotettavuuteen sekä sääntömuutoksen perusteena olevaan lainsäädäntöön ja sen nojalla annettuun viranomaisten määräyksiin ja ohjeisiin. Pörssin olisi toimitettava tällaiset sääntömuutokset kuitenkin etukäteen ennen niiden voimaantuloa tiedoksi valtiovarainministeriölle ja Finanssivalvonnalle. Tiedoksianto olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi samanaikaisesti, kun sääntömuutoksista pyydetään pörssin kaupankäyntiosapuolten kommentteja tai sen jälkeen. Jos syntyy erimielisyyttä siitä, ovatko pörssin sääntöjen muutokset merkitykseltään vähäisiä tai teknisiä, ratkaisee asian valtiovarainministeriö.

Rahoitusvälineen ottaminen kaupankäynnin kohteeksi ja poistaminen kaupankäynnistä

25 §. Rahoitusvälineen ottaminen kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Pykälässä säädettäisiin vähimmäisvaatimuksista, joilla rahoitusväline voidaan kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Arvopaperin ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalle säädettäisiin 28 §:ssä. Kaupankäynnin kohteeksi ottamisessa noudatettavista vaatimuksista määrättäisiin tarkemmin pörssin säännöissä.

Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 27 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 27 §:n 2 ja 3 momenttia.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin johdannaissopimusten ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Edellytyksenä tälle olisi, että johdannaissopimuksen hinnanmuodostus on luotettavaa, mikä edellyttää muun muassa johdannaissopimuksen kohde-etuuden luotettavaa hinnanmuodostusta ja sen riittävää likviditeettiä. Johdannaissopimus tulisi myös voida selvittää luotettavalla tavalla. Säännös, joka korvaisi optiokauppalain 3 luvun varsin yksityiskohtaisen sääntelyn, perustuisi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 40 artiklan 2 kohtaan. Johdannaissopimuksen ehdot olisi 2 luvun 23 §:n mukaan määriteltävä pörssin säännöissä.

Pykälän 4 momentissa viitattaisiin selvyyden vuoksi rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetukseen, jossa säädetään tarkemmin edellytyksistä, joilla rahoitusvälineitä voidaan ottaa kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin täytäntöönpanoasetuksen 35—37 artiklassa on tältä osin nimenomaisia vaatimuksia arvopaperien, yhteissijoitusyritysten osuuksien ja johdannaissopimusten kaupankäynnin kohteeksi ottamisen osalta. Momentissa olisi myös informatiivinen viittaussäännös, jonka mukaan säännellylle markkinalle kaupankäynnin kohteeksi haettavista arvopapereista julkistettavista esitteistä säädetään arvopaperimarkkinalain 3 ja 4 luvussa.

Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 27 §:n 4 momenttia.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä lykättäväksi rahoitusvälineen ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellylle markkinalle enintään kymmenellä perättäisellä pankkipäivällä kerrallaan. Säännös vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 1 a ja 1 b §:ää.

26 §. Kaupankäynnin lopettaminen. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joilla pörssi voi lopettaa kaupankäynnin rahoitusvälineellä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaupankäynnin lopettamisesta tilanteessa, jossa liikkeeseenlaskija ei enää täytä pörssin sääntöjen vaatimusta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kaupankäynnin lopettamisesta arvopaperilla liikkeeseenlaskijan hakemuksesta, vaikka liikkeeseenlaskija täyttäisikin pörssin sääntöjen vaatimukset. Kaupankäynti säännellyllä markkinalla tapahtuu liikkeeseenlaskijan hakemuksen ja listautumissopimuksen perusteella paitsi niin sanotussa rinnakkaislistauksessa, jossa kaupankäynti on mahdollista aloittaa 25 §:n 2 momentin nojalla myös ilman liikkeeseenlaskijan myötävaikutusta, säännellyn markkinan ylläpitäjän oman harkinnan perusteella.

Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 28:ää kuitenkin niin, että pykälän 1 ja 2 momentissa viitattaisiin arvopaperimarkkinoiden sijaan yleisemmin rahoitusmarkkinoihin. Optiokauppalaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Pykälän 1 ja 3 momentti vastaisivat rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 41 artiklaa ja 2 momentti olisi kansallinen.

Ehdotetun 1 ja 2 momentin mukaan pörssin on arvioitava kaupankäynnin lopettamisesta sijoittajille sekä rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle mahdollisesti aiheutuvaa merkittävää haittaa.

Kaupankäynnin jatkuminen rahoitusvälineellä 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle tai sijoittajille. Pörssin tulee arvioida jatkumisen ja lopettamisen vaikutuksia sekä kyseiselle säännellylle markkinalle että yleiseen rahoitusmarkkinoita kohtaan tunnettuun luotettavuuteen. Huomioon otettavia seikkoja voivat esimerkiksi olla liikkeeseenlaskijan horjuva taloudellinen asema tai toiminnan olennainen muutos, liikkeeseenlaskijan velvollisuuksien törkeä noudattamatta jättäminen tai muu merkittävä moitittavuus liikkeeseenlaskijan liiketoiminnassa, jotka vaarantaisivat luotettavan kaupankäynnin.

Ehdotettu 2 momentti koskee tapauksia, joissa kaupankäynti perustuu liikkeeseenlaskijan hakemukseen ja listautumissopimukseen ja lopettamista hakee liikkeeseenlaskija.

Sijoittajilla tarkoitetaan niitä, jotka tarkasteluhetkellä omistavat kyseisiä, yhtiön liikkeeseen laskemia pörssissä listattuja arvopapereita tai niihin kohdistuvia rahoitusvälineitä.

Pörssikaupankäynnin päättyminen johtaa osakkeenomistajan tai velkakirjanhaltijan aseman olennaiseen muuttumiseen, jos arvopaperin jälkimarkkinakelpoisuus kokonaan päättyy sekä joka tapauksessa aseman jonkinlaiseen muuttumiseen, jos kaupankäynti siirtyy toiselle säännellylle markkinalle tai monenkeskiseen kaupankäyntijärjestelmään. Muutoksesta voi aiheutua sijoittajalle merkittävää haittaa, minkä vuoksi sijoittajalla tulisi olla kohtuullinen mahdollisuus niin halutessaan realisoida sijoituksensa ennen kaupankäynnin lopettamista pörssissä.

Pörssin on arvioitava pykälässä tarkoitettua merkittävää haittaa tapauskohtaisesti, jolloin on arvioitava esimerkiksi, siirtyykö kaupankäynti muulle säännellylle markkinalle tai monenkeskiseen kaupankäyntijärjestelmään ETA-alueella, jossa sijoittaja voi jatkaa kaupankäyntiä ja vastaava arvopaperimarkkinalainsäädäntö on voimassa ja, millaisin ehdoin osakkeenomistajille on mahdollisuus luopua omistuksestaan.

Liikkeeseenlaskijan on hakiessaan kaupankäynnin lopettamista perusteltava pörssille, miksi sijoittajille tai rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle ei aiheudu merkittävää haittaa toimenpiteestä. Koska pörssin on arvioitava mahdollisten haittojen syntymistä edellytyksenä kaupankäynnin lopettamispäätökselle, hakijan esittämä lopettamissuunnitelma käytännössä neuvotellaan pörssin kanssa sellaiseksi, että se pörssin näkemyksen mukaan turvaa kohtuullisesti sijoittajien aseman ja täyttää pörssin sääntöjen vaatimukset muutenkin.

Tavallisesti kaupankäynnin lopettamiseen liittyy liikkeeseenlaskijan, tiettyjen osakkeenomistajien tai muiden tahojen julkinen ostotarjous. Kaupankäynnin lopettaminen on myös toteutettava vasta kohtuullisen määräajan kuluttua kaupankäynnin lopettamista koskevan hakemuksen julkistamisesta, jotta sijoittaja voi harkita tarjottuja vaihtoehtoja: joko pysyä sijoittajana kaupankäynnin päättymisestä huolimatta tai realisoida sijoituksensa.

Liikkeeseenlaskijan on joka tapauksessa noudatettava menettelyssä ja järjestelyissään osakeyhtiölain säännöksiä, kuten esimerkiksi periaatetta osakkeenomistajien yhdenvertaisesta kohtelusta ja osakeyhtiölain 18 luvun säännöksiä vähemmistöosakkeiden lunastamisesta sekä mahdollisen joukkovelkakirjalainan ehtoja. Arvopaperimarkkinalain säännökset koskevat liikkeeseenlaskijaa kaupankäynnin lopettamiseen saakka.

Pörssilista

27 §. Pörssilistan pitäminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin mahdollisuudesta pitää pörssilistadirektiivin 2001/34/EY mukaista pörssilistaa. Pörssilista olisi lista sellaisista säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi otetuista arvopapereista, joihin sovelletaan pörssilistadirektiivin mukaisia erityisiä 27 ja 28 §:n mukaisia listalleotto- ja listaltapoistamisvaatimuksia. Pörssin, joka pitää pörssilistaa, olisi otettava asiaa koskevat tarvittavat määräykset pörssin sääntöihin. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 29 §:ää.

28 §. Arvopaperin ottaminen pörssilistalle. Pykälässä säädettäisiin arvopaperin ottamisesta pörssilistalle. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 30 §:ää.

29 §. Arvopaperin poistaminen pörssilistalta. Pykälässä säädettäisiin arvopaperin poistamisesta pörssilistalta. Pykälä vastaisi voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 31 §:ää kuitenkin siten muutettuna, että pykälän 2 momenttiin lisättäisiin pörssin päätös olla lopettamatta kaupankäyntiä.

Säännös olisi kansallinen. Pörssilistalta poistaminen voi perustua joko 26 §:n 1 tai 2 momenttiin. Pörssilistalla voi olla 28 §:n mukaisesti vain arvopaperi, joka on otettu sille liikkeeseenlaskijan hakemuksesta ja kaupankäynti perustuu listautumissopimukseen. Ehdotetulla 2 momentin muutoksella halutaan täsmentää, että myös pörssin päätös olla lopettamatta kaupankäyntiä voidaan saattaa Finanssivalvonnan käsiteltäväksi, ei vain listalta poistamista tarkoittava päätös. Sijoittajien oikeus saattaa asia Finanssivalvonnan käsiteltäväksi 2 momentin toisen virkkeen mukaan esitetään kuitenkin säilytettäväksi entisen laajuisena. Liikkeeseenlaskijalla on katsottava olevan oikeussuojan tarve myös siinä tilanteessa, ettei pörssi suostu sen hakemuksen mukaisesti poistamaan sitä pörssilistalta. Vastaavaa oikeussuojan tarvetta ei voida katsoa olevan liikkeeseenlaskijan arvopapereihin sijoittaneilla.

Kaupankäynnin järjestäminen

30 §. Kaupankäyntiosapuolen oikeudet. Pykälässä säädettäisiin kaupankäyntiosapuolen oikeuksien myöntämisestä ja peruuttamisesta. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 25 §:ää. Pykälän 2 momentin säännöstä ETA-valtiossa kotipaikan omaavan muun henkilön kuin sijoituspalvelun tarjoajan mahdollisuudesta osallistua kaupankäyntiin täydennettäisiin kuitenkin rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 42 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti niin, että pörssin olisi otettava huomioon muiden säännöksessä mainittujen seikkojen lisäksi myös se, miten hakija on järjestänyt toimintansa. Lisäksi 2 momentin sanamuotoa tarkistamalla määrättäisiin, että kaupankäyntiosapuolen oikeudet on myönnettävä momentissa tarkoitetulle muulle henkilölle lainkohdassa mainittujen edellytysten täyttyessä. Harkintavallan poistamisella otettaisiin paremmin huomioon sääntelyn liittymät elinkeinovapauteen. Pykälän 3 momentin mukaan pörssi saa myöntää kaupankäyntiosapuolen oikeudet myös muulle kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetulle ulkomaiselle sijoituspalvelun tarjoajalle tai muulle henkilölle, jos hakija täyttää laissa, Finanssivalvonnan määräyksissä ja pörssin säännöissä asetetut vaatimukset. Pykälän 4 momentin kaupankäyntiosapuolen oikeuksien peruuttamisessa painavana syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kaupankäyntiosapuoli on menetellyt tämän lain säännösten vastaisesti.

31 §. Kaupankäynnin keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin pörssin velvollisuudesta keskeyttää kaupankäynti rahoitusvälineellä ja siinä noudatettavasta menettelystä. Pykälässä säädettäisiin myös Finanssivalvonnan oikeudesta ja velvollisuudesta määrätä pörssi keskeyttämään kaupankäynti rahoitusvälineellä sekä Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa kaupankäynnin keskeyttämisestä muille ETA-valtioiden Finanssivalvontaa vastaaville toimivaltaisille viranomaisille. Kaupankäynti voidaan keskeyttää pörssin aloitteesta, liikkeeseenlaskijan omasta pyynnöstä tai Finanssivalvonnan määräyksestä. Keskeyttäminen liittyy useimmiten tilanteisiin, joissa pyritään turvaamaan sijoittajille mahdollisuus käydä kauppaa rahoitusvälineillä tasapuolisin tiedoin.

Voimassa olevan arvopaperimarkkinalain 3 luvun 23 §:n yksityiskohtaisten perustelujen (HE 43/2007 vp) mukaan kaupankäynnin keskeyttämisessä olisi kysymys poikkeuksellisesta, esimerkiksi kaupankäynnin lopettamista edeltävästä pitempiaikaisesta kaupankäynnin keskeyttämisestä, jolloin säännös ei perustelujen mukaan kattaisi kaupankäynnin keskeyttämistä pelkästään esimerkiksi arvopaperin hinnanmuodostukseen vaikuttavan seikan vuoksi. Sittemmin on käynyt ilmi, että rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin 41 artiklaa, joka käsittelee muun muassa kaupankäynnin keskeyttämistä, on tältä osin tulkittu Suomessa eri tavalla kuin muissa ETA-valtioissa. Muissa valtioissa myös lyhyempiaikaisia kaupankäynnin keskeytyksiä pidetään direktiivin tarkoittamina keskeytyksinä. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet,