Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen. Sopimus hyväksyttiin YK:n 50. yleiskokouksessa 10 päivänä syyskuuta 1996 ja se avattiin allekirjoituksia varten 24 päivänä syyskuuta 1996 New Yorkissa, jolloin myös Suomi allekirjoitti sen. Sopimuksen täydellisestä ydinkoekiellosta on tähän mennessä allekirjoittanut 150 valtiota. Sopimus kieltää pysyvästi kaikki ydinaseiden koeräjäytykset ja muut ydinräjäytykset. Ydinkoekieltosopimuksen tavoitteena on tukea ydinsulkua ja ydinaseriisuntaa ja näin vahvistaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.

Sopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset, joiden avulla todennetaan sen noudattaminen sopimusvaltioissa. Todentamisjärjestelmä sisältää kansainvälisen monitorointijärjestelmän, neuvonpidon ja selvittämisen, paikalla tapahtuvat tarkastukset sekä luottamusta lisäävät toimet. Sopimuksen tavoitteiden toteutumista edistämään perustetaan Wieniin täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö, jonka tehtävänä on turvata sopimuksen määräysten noudattaminen, mukaan lukien kansainvälinen todentaminen, sekä ylläpitää sopimusvaltioiden yhteistyötä.

Sopimus tulee voimaan 180 päivää sen jälkeen, kun sopimuksen liitteessä 2 nimeltä mainitut 44 valtiota, joiden joukossa myös Suomi on, ovat sen ratifioineet. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja sopimuksen soveltamisesta sekä sopimuksen edellyttämiä rikoslain muutoksia koskeva lakiehdotus. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus.

1.1 Kansainväliset neuvottelut ydinkokeista luopumiseksi

Ensimmäinen ydinkoeräjäytys tehtiin Yhdysvalloissa heinäkuussa 1945, jota pian seurasivat historian toistaiseksi ainoat ydin aseen käyttötilanteet Hiroshimassa ja Nagasakissa. Neuvostoliitto ryhtyi tekemään koeräjäytyksiä vuonna 1949, lso-Britannia 1952, Ranska 1960 ja Kiina 1964. Nämä valtiot ovat vuoden 1968 ydinsulkusopimuksen mukaan ydinasevaltioita. Ydinasekoeräjäytyksiä on vuosina 1945-1996 tehty ainakin 2 400.

lntia suoritti vuonna 1974 ydinräjäytyksen, joka lntian ilmoituksen mukaan tehtiin rauhanomaisiin tarkoituksiin. Kuluvan vuoden aikana lntia ja Pakistan ovat kumpikin suorittaneet sarjan maanalaisia ydinkoeräjäytyksiä. Toisen maailmansodan päätyttyä esitti Yhdysvallat vuonna 1946 aloitteen, jolla pyrittiin estämään ydinaseen käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin. Siitä lähtien ydinaseriisunta ja ydinaseiden leviämisen ehkäiseminen ovat olleet kansainvälisessä kanssakäymisessä keskeisimpiä ja pitkäaikaisimpia neuvottelu kohteita. Aseidenriisuntaa pyrittiin edistämään perustamalla YK:n aseidenriisuntatoimikunta. Vuodesta 1952 aseidenriisuntaneuvotteluja on käyty YK:n aseidenriisuntakonferenssissa Genevessä.

Varsinaista ydinkoekieltoa ehdotti ensimmäisenä Intian silloinen pääministeri Jawa harlal Nehru vuonna 1954. Pyrkimyksissä kieltää ydinkoeräjäytykset ei kuitenkaan edetty johtuen ennen muuta kylmän sodan aikaan liittyneestä ydinasekilpavarustelusta. Vuonna 1958 Neuvostoliitto ja Yhdysvallat sekä Iso-Britannia neuvottelivat Genevessä ydinkoekiellosta. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Keskeisenä erimielisyyden aiheena oli sopimuksen todentaminen.

Vuonna 1963 Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Yhdysvallat pääsivät sopuun osittaisesta ratkaisusta, jolla kiellettiin ydinasekoeräjäytykset ilmakehässä, ulkoavaruudessa ja veden alla, mikä mahdollisti monenvälisen sopimuksen tekemisen ydinasekokeiden kieltämiseksi ilmakehässä, ulkoavaruudessa ja veden alla (SopS 1/1964). Tämä Moskovassa elokuussa 1963 allekirjoitettu niin sanottu osittainen ydinkoekieltosopimus tuli voimaan lokakuussa samana vuonna. Sopimukseen ei sisältynyt todentamisjärjestelmiä. Sopimuksen syntymistä oli edeltänyt kasvava kansainvälinen huoli maanpäällisten ydinkoeräjäytysten ympäristövaikutuksista. Sopimus salli kuitenkin edelleen ydinkoeräjäytysten jatkamisen maanalaisin kokein, joskin sopimus kielsi myös maanalaiset koeräjäytykset siinä tapauksessa, että niistä leviäisi radioaktiivisia aineita muiden valtioiden alueelle.

Sopimus ydinasekokeiden kieltämiseksi ilmakehässä, ulkoavaruudessa ja veden alla eli osittainen ydinkoekieltosopimus on monenkeskinen asevalvontasopimus, johon on liittynyt 149 valtiota. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1963. Ranska ja Kiina eivät liittyneet sopimukseen, mutta molemmat ovat myöhemmin - Ranska vuonna 1974 ja Kiina vuonna 1986 - vahvistaneet yksipuolisesti luopuneensa maanpäällisistä ydin koeräjäytyksistä.

Vuonna 1968 allekirjoitettiin monenvälinen sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä (SopS 10-11/1970) eli ydinsulkusopimus. Sopimuksen IX arktiklassa määriteltiin ydinasevaltioiksi ne valtiot, jotka ennen 1 päivää tammikuuta 1967 olivat valmistaneet ja räjäyttäneet ydinaseen tai muun ydinräjähteen. Nämä valtiot olivat Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Iso-Britannia, Ranska ja Kiina. Muut sopimukseen liittyneet valtiot ovat sopimuksen mukaan ydinaseettomia valtioita, jotka artiklan II mukaan ovat sitoutuneet olemaan valmistamatta tai millään muulla tavoin hankkimatta ydinaseita. Tämä merkitsee myös sitä, että nämä valtiot ovat sitoutuneet olemaan tekemättä ydinkoeräjäytyksiä. Ydinsulkusopimus on saanut universaalisen luonteen. Sopimuksen ulkopuolella on vain muutama valtio, ennen muuta Intia, Pakistan ja Israel, joita pidetään niin sanottuina kynnysvaltioina.

Myöhemmin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto rajoittivat maanalaisia ydinkoeräjäytyksiä kahdenvälisin sopimuksin. Vuonna 1974 nämä maat allekirjoittivat niin sanotun kynnyskieltosopimuksen, joka kieltää räjähdysteholtaan yli 150 kilotonnin koeräjäytykset. Sama 150 kilotonnin raja määritettiin myös rauhanomaisille ydinräjäytyksille vuoden 1976 sopimuksella, jolla rajoitettiin rauhanomaisiin tarkoituksiin tehtyjä ydinkokeita. Nämä kahdenväliset sopimukset tulivat voimaan todentamismääräyksiä koskevien lisäysten kanssa vuonna 1990.

Ydinasevaltioista silloinen Neuvostoliitto teki viimeisen ydinkoeräjäytyksen vuonna 1990, Yhdysvallat vuonna 1992, Iso Britannia vuonna 1991 sekä kokeitaan vielä ydin koekieltoneuvottelujen aikana jatkaneet Kiina ja Ranska vuonna 1996. Kaikki vahvistivat lopettaneensa ydinkoeräjäytykset, kun ne allekirjoittivat täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen syyskuussa 1996.

Ydinaseriisunnan ja ydinaseiden leviämisen estämisen kannalta tärkeä edistysaskel oli ydinsulkusopimuksen tarkastamiskonferenssi vuonna 1995, jossa sovittiin ydinsulkusopimuksen voimassaolon jatkamisesta määräämättömäksi ajaksi.

1.2 Täydellisestä ydinkoekiellosta tehty sopimus

Täydellisestä ydinkoekiellosta tehtyä sopimusta koskevat neuvottelut käytiin YK:n aseidenriisuntakonferensissa vuosina 1993-1996. Kylmän sodan päättyminen ja presidenttien Clinton ja Jeltsin sitoutuminen tähän tavoitteiseen loivat edellytyksiä sopia aseidenriisuntakonferensissa tammikuussa 1994 maailmanlaajuisen, monenkeskisen ja tehokkaasti valvottavissa olevan täydellisen ydinkoekieltosopimuksen neuvottelemisesta. Neuvotteluja oli aseidenriisuntakonferensissa käyty jo elokuusta 1993, mutta virallinen neuvottelutoimeksianto hyväksyttiin konferensissa tammikuussa 1994. YK:n 48.yleiskokous oli syksyllä 1993 ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ilman äänestystä hyväksynyt päätöslauselman numero 48/70, jossa aseidenriisuntakonferenssille uskottiin tämä tehtävä.

Neuvotteluissa laajaa tukea saanutta sopimusluonnosta ei kuitenkaan Intian vastustuksesta johtuen voitu hyväksyä aseidenriisunta konferenssin täysistunnossa elokuussa 1996. Teksti esitettiin Australian johdolla YK:n 50.yleiskokoukselle lopullista hyväksymistä varten. Yleiskokous hyväksyi täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen 10 päivänä syyskuuta 1996 (päätöslauselma 50/245) äänin 158-3-5. Vastaan äänestivät ainoastaan Intia, Libya ja Bhutan. Viisi pidättyjää olivat Kuuba, Libanon, Mauritius, Syyria ja Tansania. Sopimus avattiin allekirjoittamista varten 24 päivänä syyskuuta 1996, jolloin muun muassa Suomi allekirjoitti sen.

Vuoden 1998 syyskuuhun mennessä 150 valtiota on allekirjoittanut sopimuksen ja sen ratifioineita valtioita on 21. Sopimuksen voimaantulo edellyttää yhteensä 44 nimeltä mainitun valtion, joihin Suomi kuuluu, ratifiointia, mukaan lukien kaikki ydinasevaltiot ja niin sanotut kynnysvaltiot.

Kansainvälisen yhteisön suureksi pettymykseksi tekivät ydinkoekieltosopimuksen ulkopuolelle jääneet Intia sekä Pakistan sarjan maanalaisia ydinkoeräjäytyksiä toukokuussa 1998. Suomi ja muut EU-maat ovat, samoin kuin monet muut maat, vakavasti arvostelleet tapahtumia sekä muun muassa vaatineet Intiaa ja Pakistania lopettamaan ydinkokeensa sekä liittymään välittömästi ja ehdoitta täydellisestä ydinkoekiellosta tehtyyn sopimukseen.

2.1 Tavoitteet

Sopimuksen tavoitteena on kieltää pysyvästi ydinasekoeräjäytykset ja ydinräjäytykset niin sanottuihin rauhanomaisiin tarkoituksiin. Sopimuspuolet ovat velvollisia pidättymään ydinräjäytyksistä sekä kieltämään ja estämään ne alueellaan ja muualla lainkäyttövaltansa piirissä sekä pidättymään aiheuttamasta tai rohkaisemasta tai osallistumasta millään tavoin ydinkoeräjäytyksen suorittamiseen. Kiellon noudattamista valvotaan tehokkaan kansainvälisen todentamisjärjestelmän avulla. Sopimuksen johdannossa todetaan, että räjäytysten kieltäminen muodostaa tehokkaan ydinaseriisuntaa ja ydinsulkua tukevan toimen rajoittamalla ydinaseiden kehittämistä ja parantelua sekä lopettamalla kokonaan uusien kehittyneiden ydinasetyyppien kehittämisen. Sopimus vahvistaa näin jo käynnissä olevaa kehitystä, joka on merkinnyt ydinasekilpavarustelun päättymistä. Pyrkimyksenä on, että kaikki valtiot liittyisivät sopimukseen ja sen tavoitteisiin. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi selkeästi Intian ja Pakistanin keväällä 1998 tekemät ydinkoeräjäytykset, mikä osoitti kansainvälisen yhteisön sitoutumista tavoitteeseen maailmanlaajuisesta ydinkoekiellosta.

Sopimukseen sisältyvä ydinkoeräjäytysten täydellinen kieltäminen ei aseta valtioita eriarvoiseen asemaan. Millään sopimuspuolella ei ole oikeutta tehdä sopimuksen kieltämiä räjäytyksiä tahi osallistua taikka yllyttää niihin. Sopimuksessa ei määritellä sitä, mikä on ydinkoeräjäytys, vaan koekielto on totalinen.

Sopimuksen sisältämä kielto rajoittuu kuitenkin ydinaseiden koeräjäytysten ja muiden ydinräjäytysten kieltämiseen eikä sopimus muuta vuonna 1968 tehtyyn ydinsulkusopimukseen sisältynyttä ratkaisua, jonka mukaisesti määrätyillä sopimusvaltioilla on oikeus ydinasevaltioina pitää hallussaan ydinaseita. Ydinkoekieltosopimus ei myöskään ulotu muulla tavoin kuin räjäytyksillä suoritettuihin ydinaseiden kokeiluihin kuten ydinaseiden kehittämiseen tietokonesimulaatioin taikka niin sanottuihin alikriittisiin ydinkokeisiin.

Sopimuksen todentamisjärjestelmä mahdollistaa sopimuksen valvonnan kaikkialla. Kaikilla sopimusvaltioilla on oikeus ja velvollisuus osallistua sopimuksen todentamiseen. Kaikki sopimusvaltiot ovat ydinkoekieltosopimusjärjestön jäseniä.

2.2 Sopimuksen keskeinen sisältö

Sopimus, josta yleisesti käytetään englaninkielistä lyhennettä CTBT (Comprehensive Nuc1ear Test-Ban Treaty), käsittää johdannon, 17 artiklaa ja kaksi liitettä sekä todentamismääräyksiä koskevan pöytäkirjan ja sen kaksi liitettä. Pöytäkirja ja liitteet ovat sopimuksen erottamattomia osia. Sopimuksen artikloihin ei ole sallittua tehdä varaumia, mikä varmistaa sopimuksen yhdenmukaisen noudattamisen eri sopimusvaltioissa.

Sopimuksen perusvelvoite sisältyy sen I artiklaan. Sen mukaan jokainen sopimusvaltio sitoutuu olemaan tekemättä ydinasekoeräjäytyksiä tai muita ydinräjäytyksiä sekä kieltämään ja estämään tällaiset räjäytykset kaikkialla lainkäyttövaltansa piirissä ja omiin kansalaisiinsa nähden tekopaikasta riippumatta. Sopimus kieltää myös ydinräjäytykset rauhanomaisiin tarkoituksiin. Tällaisia räjäytyksiä pidettiin ydinsulkusopimuksen valmistumisen aikaan 1960-1uvun lopulla mahdollisina, mutta myöhemmin sopimuspuolten kesken on syntynyt laaja yhteisymmärrys siitä, ettei ydinsulkusopimuksen V artiklan mukaisia rauhanomaisia ydinräjäytyksiä tulisi tehdä.

Sopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset sopimuksen täytäntöönpanosta. Täytäntöönpanoa varten perustetaan erillinen kansainvälinen järjestö, täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö (Comprehensi ve Nuclear Test-Ban Treaty Organization CTBTO), jonka päämaja on Wienissä. Järjestön ylin päättävä elin on sopimusvaltioiden konferenssi, joka kokoontuu säännöllisesti vuosittain ja tarvittaessa erityisistuntoihin. Järjestöllä on lisäksi toimeenpaneva hallintoneuvosto ja pääjohtajan johdolla toimiva tekninen sihteeristö, jonka osana on kansainvälinen tietokeskus sopimuksen monitorointia varten.

Sopimuksen todentamisjärjestelmä rakentuu neljästä pääelementistä, jotka ovat (1) kansainvälinen monitorointijärjestelmä, johon kuuluvat mittaus ja valvonta-asemien verkostot sekä kansainvälinen tietokeskus, (2) neuvonpito ja selvitysmenettely, (3) paikalla tapahtuvat tarkastukset sekä (4) luottamusta lisäävät toimet. Monitorointijärjestelmällä valvotaan sopimuksen noudattamista maailmanlaajuisesti teknologisesti korkeatasoisilla laitteilla. Kansainvälinen monitorointijärjestelmä käsittää 50 seismisen mittausaseman pääverkoston ja 120 seismisen mittausaseman apuverkoston, 80 radionuklidiaseman verkoston ja radionuklidilaboratoriot, 60 infraääniaseman verkoston sekä 11 hydroakustisen aseman verkoston. Monitorointijärjestelmään liittyvät viestintäjärjestelmät ja kansainvälinen tietokeskus. Kansainvälisen tietokeskuksen tehtävänä on vastaanottaa ja käsitellä monitorointijärjestelmällä kerättävää raakatietoa ja raportoida siitä.

Tarkastusta voidaan pyytää missä tahansa sopimusvaltiossa sen selvittämiseksi, onko sopimuksen kieltämä ydinkoeräjäytys suoritettu. Tarkastuspyyntöä tulee perustella monitorointijärjestelmästä tai muilla menetelmi11ä saaduilla tiedoilla. Päätöksen tarkastuksen käynnistämisestä tekee järjestön hallintoneuvosto määräenemmistöllä (vähintään 30 puoltavaa ääntä yhteensä 51 äänestä). Sopimukseen ei sisälly rutiinitarkastuksia. Sopimuksen pöytäkirja sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä tarkastuksen suorittamisesta sekä tarkastajien koskemattomuudesta ja esteettömästä pääsystä tarkastusalueelle samoin kuin tarkastuksen kohteena olevan valtion oikeuksista.

Mahdollisia sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä epäselvyyksiä hälventävät neuvonpitoa ja selvittämistä koskeva menettely sekä luottamusta lisäävät toimet. Sopimusvaltiot voivat pyytää toisiltaan selvityksiä ja käydä neuvotteluja epäilysten alaisten ilmiöiden luonteesta ja syistä. Selvityspyynnön voi osoittaa myös järjestön pääjohtajalle, jonka esityksestä hallintoneuvosto voi päättää selvityksen pyytämisestä. Luottamusta lisääviä toimia ovat sopimusvaltioiden vapaaehtoisesti järjestölle antamat tiedot yli 300 tonnin(TNT) kemiallisista räjähdyksistä alueellaan. Sopimus sisältää myös mahdollisuuden kollektiivisiin, kansainvälisen oikeuden mukaisiin sanktioihin, mikäli sopimuksen tavoitteiden noudattaminen on ilmeisesti uhanalainen. Sopimusvaltioiden konferenssi tai hallintoneuvosto voi tässä tapauksessa myös päättää saattaa sopimusrikkomus Yhdistyneiden Kansakuntien käsiteltäväksi.

2.3 Sopimuksen täytäntöönpanon valmistelu

Sopimuksen syntyessä oli tiedossa, että etenkin kansainvälisen monitorointijärjestelmän rakentaminen vaatisi vielä aikaa. Allekirjoittajavaltiot päättivät siksi New Yorkissa 19 päivänä marraskuuta 1996 perustaa valmistelutoimikunnan, jonka tehtävänä on ryhtyä sopimuksen täytäntöönpanon edellyttämiin valmistelutoimiin. Valmistelutoimikunta toimii näin allekirjoittajavaltioiden neuvottelufoorumina, jossa varmistetaan etenkin kansainvälisen monitorointijärjestelmän toimintavalmius sopimuksen voimaantuloaikana. Valmistelutoimikunnassa viimeistellään lisäksi muun muassa tulevan järjestön oikeudellista asemaa, rahoitusta ja henkilöstöhallintoa koskevia sääntelyitä sopimuksessa sovittujen määräysten pohjalta. Valmistelu toimikunnassa kaikki allekirjoittajavaltiot ovat edustettuina. Valmistelutoimikunnan toiminta rahoitetaan allekirjoittajavaltioiden jäsenmaksuilla, jotka lasketaan sopimuksen mukaisesti YK:n jäsenmaksuosuusasteikon pohjalta. Tulevan järjestön tekninen sihteeristö on aloittanut niin ikään työnsä väliaikaisella pohjalla toimien valmistelutoimikunnan väliaikaisena teknisenä sihteeristönä. Väliaikaista teknistä sihteeristöä johtamaan nimettiin vuonna 1997 pääsihteeri, joka on saksalainen Wolfgang Hoffmann.

2.4 Sopimuksen turvallisuuspoliittinen vaikutus Suomelle

Suomi on sitoutunut ydinsulkusopimuksessa ydinaseettomuuteen. Ydinkoekieltosopimuksen turvallisuuspoliittinen vaikutus Suomen kannalta on johdettavissa sopimuksen yleisestä turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta. Sopimus tukee kehitystä, jossa ydin asekilpavarustelua ei enää ole ja jossa ydinasevaltiot ovat ryhtyneet toteuttamaan ydinaseriisuntaa.

Ydinkoeräjäytykset olivat keskeinen osa kylmän sodan aikaista ydinasekilpavarustelua. Täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen syntymisen kannalta oli olennaista, että ydinasekilpavarustelu päättyi. Toisena olennaisena tekijänä oli se, että tekniset edellytykset valvoa ydinkoekieltosopimuksen noudattamista paranivat. Ydinkoekieltosopimus sinänsä ei estä ydinasevaltioita ylläpitämästä olemassa olevia ydinaseitaan pitkälle tulevaisuuteen. Sen sijaan sopimuksen arvioidaan estävän kokonaan uusien, kehittyneiden ydinasetyyppien rakentamisen. Sopimus muodostaa yhden osan niitä järjestelyjä, joiden puitteissa ydinasevaltiot joutuvat harkitsemaan suhtautumistaan ydinasearsenaaliensa kehittämiseen ja ydinaseriisunnan toteuttamiseen.

2.5 Sopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön

Suomi on liittynyt ydinsulkusopimukseen ja sitoutunut näin kansainvälisoikeudellisesti pidättymään ydinkoeräjäytysten suorittamiselta. Ydinenergialakiin (990/1987) on otettu säännös, jossa kielletään ydinräjähteiden maahantuonti, valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa (4§). Rikoslain 34 luvun 6 §:ssä on rangaistussäännös tällaisen Suomessa tai Etelämantereella tapahtuvan ydinräjähderikoksen varalta. Viittaus Etelämanteerella tapahtuvaan ydinräjähderikokseen seuraa Etelämannerta koskevasta sopimuksesta, johon Suomi liittyi vuonna 1984 (SopS 31/ 1984).

Täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen I ja III artiklan mukainen ydinkoekielto koskee ydinräjähdyksiä missä tahansa paikassa, joka on sopimusvaltioiden lainkäyttövallan tai valvonnan alaisena. Sopimus velvoittaa sopimuspuolia kriminalisoimaan luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin nähden räjähdyksen suorittamisen lisäksi myös sen aiheuttamisen tai siihen rohkaisemista taikka osallistumista millään tavoin. Kriminalisointivelvoite ulottuu sopimuksen III artiklan mukaisesti sopimuspuolen omiin kansalaisiin tekopaikasta riippumatta. Sopimuksen ratifioiminen edellyttää tältä osin eräitä muutoksia rikoslain 1 ja 34 lukuihin.

Sopimuksen II artiklan mukaan on Wieniin perustettavalle ydinkoekieltojärjestölle ja sen henkilöstölle samoin kuin sopimusvaltioiden edustajille turvattava sopimusvaltioissa diplomaattiset erioikeudet ja -vapaudet erikseen neuvoteltavilla sopimuksilla sopimuspuolten ja järjestön välillä. Sopimukset neuvottelee sopimuksen II artiklan B.osan 26 kappaleen (i) kohdan mukaan järjestön hallintoneuvosto ja ne hyväksyy sopimuspuolten konferenssi. Sopimuksen mukaista tarkastusta suorittaville järjestön edustajille ja mukana seuraaville sopimusvaltioiden tarkkailijoille on pöytäkirjan nimenomaisten säännösten mukaan taattava diplomaattisuhteista tehdyn Wienin yleissopimuksen (SopS 3-4/1970) mukainen koskemattomuus ja suojelu. Tarkastusryhmän jäsenet, mittaus ja muut tekniset laitteet, näytteet sekä tarkastusryhmän käyttämät kuljetusvälineet vapautetaan kaikista veroista ja maksuista. Edellä mainittu Wienin yleissopimus on saatettu Suomessa voimaan lailla ja sen mukaisen kohtelun ulottaminen ydinkoekieltojärjestöön ei edellytä erillistä aineellista sääntelyä, Sen sijaan eduskunnan laintasoinen hyväksyminen on tarpeen sopimuksen ja pöytäkirjan veroista ja maksuista vapauttamista koskevien määräysten osalta.

Suomen EU-jäsenyys asettaa Suomelle eräitä rajoituksia muun muassa veroista ja tulleista vapauttamisen osalta. Kansainväliselle järjestölle myönnettävät tavanomaiset vapautukset veroista ja tulleista ovat kuitenkin myös yhteisölainsäädännön mukaan sallittuja (kuudennen arvonlisäverodirektiivin (77/388 ETY) 14 artikla, valmisteverotuksen järjestelmädirektiivin ( 92/12/ETY) 23 artikla, neuvoston tullittomuusasetuksen (ETY) N:o 918/83 133 artikla).

Sopimuksen IV artiklan määräykset tarkastuksista, joita täydentävät pöytäkirjan II osan määräykset, sisältävät varsin pitkälle meneviä tarkastusoikeuksia kansainvälisen tarkastusryhmän jäsenille. Vastaavista tarkastusoikeuksista on Suomessa säädetty laintasoisilla säännöksillä, esimerkiksi ydinenergialain (990/87) 63 §:ssä ja kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koske van yleissopimuksen voimaansaattamislaissa (SopS 17-18/1997). Ottaen huomioon ydinkoekieltosopimuksen tarkoitusperät ja Suomen ydinaseettomuus on Suomeen kohdistuvan tarkastuspyynnön todennäköisyys pieni. Tämän estämättä on sopimuksen määräykset voitava myös tältä osin panna täytäntöön. Sopimuksen voimaansaattamislakiin esitetään siksi otettaviksi tarpeelliset aineellisoikeudelliset säännökset tarkastusten osalta.

Sopimuksen mukaan sopimusvaltioiden ja järjestön on turvattava monitorointijärjestelmästä saatavien tietojen luottamuksellisuus sopimusvaltion sitä vaatiessa. Sopimuksen voimaansaattamislakiin ehdotetaan siksi viittausta rikoslaissa oleviin salassapitovelvollisuuden rikkomista koskeviin säännöksiin.

Sopimuksella luotava kansainvälinen monitorointijärjestelmä rakentuu mahdollisimman esteettömään ja tehokkaaseen tietojen välittämiseen käyttäen hyväksi maailmanlaajuisia valvonta- ja mittausasemien verkostoja. Sopimukseen liittyvän pöytäkirjan liitteen 1 taulukossa I-A mainitaan seismisten mittausasemien pääverkoston joukossa Helsingin yliopiston Seismologian laitoksen ylläpitämä mittauslaitos Sysmässä(FINES). Säteilyturvakeskuksen säteilymittauslaboratorio kuuluu pöytäkirjan 1 liitteen taulukossa 2-B mainittuihin laboratorioihin, jotka järjestö sertifioi suorittamaan radionuklidi-analyysia. Järjestön ja näiden asemien ja laboratorioiden välistä yhteistyötä koskevia sopimuksen ja pöytäkirjan määräyksiä täydennetään erikseen tehtävillä täytäntöönpanosopimuksilla.

Täytäntöönpanosopimusjärjestelyt solmii järjestön puolesta sen tekninen sihteeristö ja ne hyväksytään hallintoneuvostossa. Edellä jaksossa 2.3. mainittu valmistelutoimikunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että sopimusjärjestelyt ovat valmiita ydinkoekieltosopimuksen tullessa voimaan.

Ydinkoekieltosopimuksen täytäntöönpanosta vastaavana kansallisena viranomaisena ulkoasiainministeriö vastaisi tarvittavien täytäntöönpanosopimusten tekemisestä.

Sopimuksen IV artiklan ja pöytäkirjan III osan mukaiset luottamusta liittyvät toimet mahdollistavat sopimusvaltioiden vapaaehtoisesti tekemät ilmoitukset järjestön tekniselle sihteeristölle 300 tonnia(TNT) ylittävästä kemiallisesta räjähdyksestä. Tällä tarkoitetaan kaivostoimintaa, jota Suomessa säätelevät kaivoslaki ( 503/1965 ) ja siihen liittyvät asetukset. Suomessa ei ole tehty sen suuruusluokan räjäytyksiä, jotka edellyttäisivät pyydettyjen ilmoitusten antamista muille sopimuspuolille. Tästä syystä ja ottaen huomioon, että sopimuksen määräykset luottamusta lisäävistä toimista ovat vapaaehtoisia ja väljiä, ei sopimuksen johdosta ole tarpeellista täydentää kaivostoimintaa koskevaa lainsäädäntöä.

Sopimuksen pöytäkirjan tarkastuksia koskevan II osan 47 kappaleen aikamääreet eivät vastaa Suomen alueen valvonnasta ja sen alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta annettua asetusta (1069/89). Aluevalvonta lainsäädännön kokonaisuudistusta koskeva valmistelutyö on vireillä puolustusministeriön johdolla, missä yhteydessä myös ydinkoekieltosopimuksen vaatimukset on tarkoitus ottaa huomioon.

Sopimuksen pöytäkirjan II osan 49 kappaleen mukaan tarkastuksessa käytettävä ilma-alus on vapautettava ylilentomaksuista, laskeutumismaksuista ja muista vastaavista maksuista. Määräys täydentää edellä selostettuja sopimusmääräyksiä diplomaattisista erioikeuksista ja -vapauksista. Ilmailulaitoksesta annetun lain (1123/90) mukaan ilmailulaitoksella on oikeus periä maksuja palveluista. Mikäli Suomeen kohdistuisi ydinkoekieltosopimuksen tarkoittama tarkastus, olisi edellä mainitut ilmailulaitoksen kulut korvattava valtion varoista.

3.1. Taloudelliset vaikutukset

Täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen Suomelle aiheutuvat kustannukset ovat kahdenlaisia. Ensinnäkin sopimuksen voimaantulon myötä aiheutuu Suomelle jäsenmaksuvelvoite. Sopimusvaltioiden jäsenmaksuosuudet määräytyvät YK:n jäsenmaksuosuusasteikon pohjalta suhteutettuna ydinkoekieltosopimuksen sopimuspuolten lukumäärään. Suomen jäsenmaksuosuus YK:ssa on vuonna 1999 0.542 % ja vuonna 2000 0.543 %. Suomen jäsenmaksuosuus ydin koekieltojärjestössä tulee olemaan prosentuaalisesti YK:n jäsenmaksuosuutta jonkin verran korkeampi alkuvuosina.

Sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuu Suomelle myös kansallisia kustannuksia, jotka koostuvat kansalliselle viranomaiselle aiheutuvista kustannuksista liittyen sopimuksen täytäntöönpanoon ja sopimuksesta aiheutuvaan kansainväliseen yhteistoimintaan sekä kansallisen tietokeskuksen tehtäviin. Suomi osallistuu kansainvälisen monitorointijärjestelmään seismisellä mittausasemalla, joka kuuluu seismisten mittausasemien pääverkkoon. Kansallisen viranomaisen tehtävistä aiheutuvat kustannukset on tarkoitus kattaa ulkoasiainministeriön määrärahoista. Säteilyturvakeskus, joka vastaa kansallisen tietokeskuksen tehtävistä, varautuu omassa budjetissaan kattamaan kansallisen tietokeskuksen tehtävistä aiheutuvat kustannukset.

Huomattava osa monitorointijärjestelmään liittyvistä investoinneista on kuitenkin tarkoitus tehdä ennen voimaantuloa osana sopimuksen täytäntöönpanon valmisteluja Wienissä toimivan valmistelutoimikunnan budjetin kautta. Toimikunnan vuoden 1998 talous arvioon sisältyvät menot ovat no in 300 miljoonaa markkaa (58 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria). Niiden ennakoidaan nousevan tuntuvasti ainakin vuonna 1999. Väliaikainen sihteeristö on esittänyt vuoden 1999 menoarvioksi 97 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Vuonna 1998 Suomi maksaa valmistelutoimikunnan menoja maksuosuutensa mukaisena suorituksena 2.010.059 markkaa (366.378 Yhdysvaltain dollaria ) valtion tulo ja menoarvion ulkoasiainministeriön momentilta 24.99.66. Pääosa valmisteluorganisaation katettavaksi tulevista investoinneista suoritetaan myöhemmin ja tästä syystä ulkoasiainministeriö on varautunut siihen, että jäsenmaksuosuus valmisteluorganisaation kustannuksista tulee kohoamaan seuraavina vuosina.

Sopimuksen kansainvälisen monitorointijärjestelmän edellyttämän kansallisen tietokeskuksen tehtävät on tarkoitus määrätä säteilyturvakeskukselle. Kansallisen tietokeskuksen perustamisesta ja sen toiminnasta aiheutuvat kulut on tarkoitus kattaa säteilyturvakeskuksen menoarviosta. Vuoden 1999 valtion tulo- ja menoarviossa on säteilyturvakeskuksen käyttöön tähän tarkoitukseen varattu 1.500.000 markkaa sosiaali- ja terveysministeriön momentilta 33.10.21.

Ulkoasiainministeriö on tukenut vuodesta 1984 lähtien Helsingin yliopiston seismologian laitoksen valvontaseismologisen projektin puitteissa suomalaista luonnontieteellistä asiantuntijaosallistumista kansainvälisten seismisten mittausmenetelmien kehittämiseksi. Työllä pyrittiin luomaan edellytyksiä ydinkoekieltosopimuksen valmistelulle. Valvontaseismologinen asiantuntijaosallistuminen on nykyään kytketty osaksi ydinkoekieltosopimuksen täytäntöönpanon valmistelua. Vuonna 1998 ulkoasiainministeriön tuki projektille on 1.320.000 markkaa. Tarkoituksena on, että ulkoasiainministeriö osallistuisi vastaisuudessakin näihin kuluihin niiltä osin, joita ei kateta järjestön tässä vaiheessa valmistelutoimikunnan budjetista ja niiltä osin kuin kulut eivät johdu kansalliseen tietokeskukseen liittyvistä tehtävistä.

3.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Sopimuksen III artiklan 4 kappaleen edellyttämäksi kansalliseksi viranomaiseksi, joka vastaa yhteydenpidosta muihin sopimusvaltioihin ja järjestöön, esitetään määrättäväksi ulkoasiainministeriö. Säteilyturvakeskus määrättäisiin sopimuksen edellyttämäksi kansalliseksi tietokeskukseksi eli viranomaiseksi, jonka tehtävänä on hoitaa teknistä erityisasiantuntemusta edellyttäviä kansallisen tietokeskuksen tehtäviä sekä osallistua kansainvälisen monitorointijärjestelmän päivittäiseen toimintaan.

Ulkoasiainhallinnon osalta ei ole sopimuksen voimaantulon johdosta ennakoitavissa välittömiä organisaatio tai henkilöstövaikutuksia. Sopimuksesta aiheutuvat lisätehtävät on tarkoitus hoitaa olemassa olevan organisaation puitteissa.

Sopimuksen täytäntöönpano edellyttää säteilyturvakeskuksen arvion mukaan kahdesta kolmeen pysyvää asiantuntijaa sekä tarvittaesssa määräaikaisia asiantuntijoita kehittämään sopimuksen toiminnan edellyttämiä valmiuksia hoitaa kansallisen tietokeskuksen tehtävät. Mahdolliset lisähenkilöstö ja muut organisatoriset tarpeet käsitellään erikseen valtion tulo-ja menoarvioesitysten yhteydessä.

3.3. Ympäristövaikutukset

Täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen motiiveja ydinaseriisunnan ja ydinaseiden leviämisen estämistä koskevien tavoitteiden ohella on ollut huoli ympäristövaurioista. Etenkin valtiot alueilla, joilla koeräjäytyksiä on suoritettu, ovat voimakkaasti korostaneet täydellisen ydinkoekiellon välttämättömyyttä myös ympäristösuojelullisista syistä.

Suomen kannalta täydellisen ydinkoekieltosopimuksen merkitystä ympäristöturvallisuuden osalta korostaa se, että Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena Venäjän ainoaksi ydinkoealueeksi jäi Novaya Zemljan koealue. Alue sijaitsee runsaan tuhannen kilometrin päässä Lapista.

4.1. Sopimusneuvottelut aseidenriisuntakonferenssissa

Ydinkoekieltosopimus neuvoteltiin YK:n aseidenriisuntakonferenssissa Genevessä. Neuvotteluihin osallistuivat konferenssin jäsenvaltiot, joita oli kesäkuuhun 1996 asti 37 ja 18 päivänä kesäkuuta 1996 tehdyn jäsenmäärän laajennuspäätöksen jälkeen 61, sekä tarkkailijavaltiot, joilla on konferenssin hyväksymien menettelytapojen mukaan laajat mahdollisuudet osallistua konferenssin työskentelyyn.

Neuvottelujen käynnistymisestä sovittiin elokuussa 1993. Neuvottelutoimeksiannossa perustettiin komitea, joka sai toimekseen neuvotella maailmanlaajuinen, monenkeskinen ja tehokkaasti valvottavissa oleva sopimus täydellisestä ydinkoekiellosta. Neuvottelutoimeksiannon mukaisesti sopimuksen oli määrä tehokkaasti tukea ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä sekä ydinaseriisuntaa. Myöhemmin syksyllä hyväksyi YK:n yleiskokous ilman äänestystä päätöslauselman 48/70 täydellisestä ydinkoekieltosopimuksesta, jolla vahvistettiin koko kansainvälisen yhteisön tuki neuvottelujen käynnistämiselle.

Varsinaiset neuvottelut käynnistyivät tammikuussa 1994 ja ne saatiin asiallisesti päätökseen kesä11ä 1996. Intia ei hyväksynyt sopimusluonnosta eikä ehdotusta siitä, että konferenssi olisi päättänyt esittää sopimuksen YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi ja esitti useita vaateita, joita neuvotteluissa mu kana olevien valtioiden suuri enemmistö ei voinut hyväksyä. Koska tarvittavaa yksimielisyyttä sopimuksen hyväksymiseksi ei Intian vastustuksen johdosta ol1ut, aseidenriisunta konferenssi ei voinut omissa nimissään siirtää sopimusta YK:n yleiskokouksen hyväksyttäväksi. Tämän johdosta sopimusta tukevat valtiot valmistelivat ja esittivät Australian johdolla suoraan YK:n yleiskokoukselle päätöslauselmaehdotuksen, jossa vahvistettiin YK:n tuki sopimukselle sekä esitettiin hyväksyttäväksi aseidenriisuntakonferensissa neuvoteltu sopimusteksti sellaisenaan. YK:n yleiskokous hyväksyi 10 päivänä syyskuuta 1996 täydellistä ydinkoekieltosopimusta koskevan päätöslauselman 50/245 äänestykse11ä. Päätöslauselmaehdotuksen puolesta äänesti 158 valtiota, 3 (Bhutan, Intia, Libya) äänesti päätöslauselmaehdotusta vastaan ja 5 (Kuuba, Libanon, Mauritius, Syyria, Tansania) pidättyi äänestyksessä. Sopimus avattiin allekirjoituksia varten New Yorkissa 24 päivänä syyskuuta 1996.

4.2. Suomen osallistuminen sopimusneuvotteluihin

Suomi osallistui neuvotteluihin ensin tarkkailijavaltuuskunnalla ja heinäkuusta 1996 konferenssin täysivaltaisena jäsenvaltiona. Tarkkailija-aseman puitteissa Suomen valtuuskunnan oli mahdollista osallistua neuvotteluihin täysipainoisesti. Suomi on johdonmukaisesti tukenut tavoitetta täydellisestä ydinkoekiellosta. Neuvotteluissa Suomen keskeisenä tavoitteena oli edistää sopimuksen syntymistä mahdollisimman nopeasti siten, että ydinaseiden koeräjäytykset kiellettäisiin täydellisesti. Suomi tuki sopimuksen katteen määrittelyä siten, että sopimus koskee selkeästi ydinkoeräjäytysten ja rauhanomaisten ydinräjäytysten kieltämistä. Suomen asettamat tavoitteet sopimuksen sisältöön nähden ovat toteutuneet tyydyttävästi.

Suomella oli näkyvä rooli neuvotteluissa erityisesti kansainvälistä monitorointijärjestelmää koskevien määräysten valmistelussa. Suomi osallistui neuvotteluihin sopimuksen todentamisesta luonnontieteellisellä asiantuntemuksellaan. Ulkoasiainministeriö on tukenut vuodesta 1984 lähtien jatkettua valvontaseismologista projektia Helsingin yliopiston seismologian laitoksen yhteydessä. Projektin tavoitteena on ollut vahvistaa teknisiä edellytyksiä valvoa ydinkoekieltoa seismisin menetelmin ja osallistua täydellistä ydinkoekieltotavoitetta tukeneeseen kansainväliseen yhteistoimintaan. Seismisen monitoroinnin lisäksi Suomi panosti sopimuksen radionuklidivalvontaa koskevan järjestelmän kehittämiseen. Suomi pyrki neuvotteluissa siihen, että sopimuksen todentamisjärjestelmään olisi tullut korkeatasoisia monitorointilaitteita Suomesta. Tämä tavoite toteutui siten, että seismisten monitorointiasemien pääverkkoon otettiin mukaan FINES-mittausasema Sysmässä ja säteilymittaukseen liittyvään säteilymittauslaboratorioiden verkkoon otettiin mukaan säteilyturvakeskuksen laboratorio Helsingissä.

4.3. Sopimuksen valmistelutoimikunta

New Yorkissa 19 päivänä marraskuuta 1996 pidetyssä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittajavaltioiden kokouksessa päätettiin perustaa ydinkoekieltosopimusjärjestön päämajaan Wieniin valmistelutoimikunta sekä väliaikainen tekninen sihteeristö. Valmistelutoimikunnan tehtävänä on valmistella sopimuksen tehokasta täytäntöönpanoa ja sopimuksen mukaista sopimusvaltioiden ensimmäistä konferenssia. Valmistelutoimikunnan jäseninä ovat kaikki sopimuksen allekirjoittajavaltiot. Valmistelutoimikunnan pääsihteeriksi on nimitetty Saksan Wolfgang Hoffmann. Valmistelutoimikunnalla on oma talousarvio ja kustannukset jaetaan allekirjoittajavaltioiden kesken YK:n maksuosuuksien pohjalta ottaen huomioon erot kokoonpanossa.

4.4. Asian valmistelu Suomessa

Suomi allekirjoitti täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen New Yorkissa 24 päivänä syyskuuta 1996. Sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista on ministeriöiltä, säteilyturvakeskukselta ja Helsingin yliopiston seismologian laitokselta pyydetty lausuntoja syksyllä 1996. Suomen osallistumista sopimuksen monitorointiin on valmisteltu yhteistyössä säteilyturvakeskuksen ja Helsingin yliopiston seismologian laitoksen kanssa.

Hallituksen esitys on laadittu ulkoasiainministeriössä virkatyönä asianomaisia viranomaisia kuullen. Lausuntonsa luonnoksesta hallituksen esitykseksi ovat 8 päivään lokakuuta 1998 mennessä antaneet oikeusministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, liikenneministeriö, säteilyturvakeskus, Helsingin yliopisto ja ilmailulaitos.

1.1. Täydellisestä ydinkoekiellosta tehty sopimus

Johdannossa korostetaan sopimuksen merkitystä aseidenriisuntapyrkimysten tukemiseksi ja ydinaseiden leviämisen estämiseksi, todetaan täydellisen ydinkoekiellon rajoittavan ydinaseiden kehittämistä ja laadullista parantamista ja ehkäisevän uusien nykyistä tehokkaampien ydinasetyyppien kehittämistä sekä kutsutaan kaikki maailman valtiot liittymään sopimukseen ja täten tukemaan aseidenriisuntapyrkimyksiä osana kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden vahvistamista.

I artikla sisältää sopimuksen perusvelvoitteet. Sopimusvaltiot sitoutuvat olemaan suorittamatta mitään ydinaseen koeräjäytystä tai muuta ydinräjäytystä sekä kieltämään ja estämään kaikki sellaiset ydinräjäytykset missä tahansa paikassa, joka on sen lainkäyttövallan tai valvonnan alaisuudessa.

Lisäksi sopimusvaltiot sitoutuvat pidättäytymään minkä tahansa ydinaseen koeräjäytyksen tai muun ydinräjäytyksen aiheuttamisesta tai rohkaisemisesta tai osallistumasta millään tavoin sellaisen räjäytyksen suorittamiseen.

II artikla käsittää sopimuksen institutionaaliset määräykset. Artiklan yleiset määräykset sisältävässä A.osassa määrätään täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestön perustamisesta ja päämajasta Wienissä Itävallassa. Kappale sisältää myös yleiset määräykset sopimuspuolten yhteistyöstä järjestön ja toistensa kanssa sopimusta toimeenpantaessa. Sopimuspuolet ovat velvollisia yhteistyöhön järjestön kanssa asioissa, jotka kuuluvat järjestön toimialaan. Sopimus ei estä sopimusvaltioiden välisiä suoria yhteyksiä tai muiden kansainvälisten foorumien kuten YK:n käyttämistä. Järjestön samoin kuin sopimusvaltioiden tulee tarkastusten osalta toimia mahdollisimman vähän tungettelevalla tavalla sekä ryhtyä varotoimiin suojatakseen siviili- ja sotilaallisia toimintoja ja laitoksia koskevien tietojen luottamuksellisuutta.

II artiklan B.ja D. osassa määrätään järjestön toimielimistä. Järjestön toimielimiä ovat sopimusvaltioiden konferenssi, hallintoneu vosto ja tekninen sihteeristö, johon kuuluu kansainvälinen tietokeskus. Järjestön toiminnasta aiheutuvat kulut jaetaan sopimusvaltioiden kesken Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenmaksuosuusasteikon pohjalta. Sopimusvaltio menettää äänioikeutensa järjestön toimielimissä, mikäli sen maksurästit ylittävät kahden edellisvuoden yhteenlasketut jäsenmaksut. Sopimusvaltioiden konferenssi voi päättää, että äänioikeutta voidaan käyttää, mikäli konferenssi katsoo, että maksamattomuus johtuu sopimusvaltiosta riippumattomista syistä. Säännös vastaa YK:n peruskirjan 19 artiklaa.

Sopimusvaltioiden konferenssin muodostavat kaikkien sopimusvaltioiden edustajat. Jokaisella sopimusvaltiolla on konferenssissa yksi edustaja ja ääni. Sopimusvaltioiden konferenssi on järjestön korkein päättävä elin, jolla on toimivalta puuttua kaikkiin yleissopimuksen soveltamiseen liittyviin kysymyksiin, esittää suosituksia sekä tehdä päätöksiä sopimuksen kattamista kysymyksistä. Konferenssin päätehtävä on valvoa sopimuksen toteuttamista ja seurata sen noudattamista sekä pyrkiä omalla toiminnallaan edistämään sopimuksen tavoitteiden toteutumista. Konferenssi kokoontuu säännöllisiin istuntoihin vuosittain. Se voi myös tarpeen vaatiessa pitää erityisistuntoja. Konferenssi tekee II artiklan 22 kappaleen mukaan asiasisältöiset päätöksensä lähtökohtaisesti konsensuksella. Toissijaisesti asiakysymyksistä päätetään konferensissa kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä äänestykseen osallistuvista sopimusvaltioista. Menettelytapakysymyksiä koskevat asiat päätetään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.

Hallintoneuvosto koostuu 51 sopimusvaltion edustajasta. Jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus kuulua hallintoneuvostoon. Hallintoneuvosto on yleissopimuksen toimeenpaneva elin ja se vastaa toiminnastaan sopimusvaltioiden konferenssille. Hallintoneuvoston tehtävänä on edistää sopimuksen tehokasta täytäntöönpanoa ja valvoa teknisen sihteeristön toimintaa. Hallintoneuvosto edistää sopimusvaltioiden keskinäistä tiedonvaihtoa, IV artiklan mukaista neuvonpitoa ja selvittämistä sekä tekee keskeiset tarkastuksia koskevat päätökset. Hallintoneuvoston kokoonpano määräytyy sopimukseen sisältyvän maaryhmäjaon pohjalta seuraavasti:

Afrikka 10 sopimusvaltioita

Itä-Eurooppa 7

Latinalainen Amerikka ja Karibia 9

Lähi-Itä ja Etelä-Aasia 7

Pohjois-Amerikka ja Länsi-Eurooppa 10

Kaakkois-Aasia, Tyynivaltameri sekä Kauko-Itä 8

Sopimusvaltioiden konferenssi valitsee hallintoneuvoston jäsenet. Kukin maaryhmä nimeää keskuudestaan maat, jotka valitaan hallintoneuvostoon. Vähintään 1/3 paikoista täytetään huomioiden poliittiset ja turvallisuusedut alueella niillä ryhmään kuuluvilla mailla, joilla on sopimuksen kannalta merkityksellistä ydinkapasiteettia, sekä ottaen maaryhmän sopimalla tavalla huomioon muita kriteerejä, kuten monitorointijärjestelmässä olevien laitosten lukumäärä, asiantuntemus monitorointiteknologioissa sekä järjestön budjettiin suoritettavan maksun suuruus. Yksi paikoista täytetään rotaation perusteella, ja muille paikoille nimetään edustaja ryhmän keskuudesta rotaation tai vaalien perustella.

Hallintoneuvoston päätöksenteko tapahtuu samalla tavalla kuin sopimusvaltioiden konferensissa.

Tekninen sihteeristö toimii pääjohtajan alaisuudessa ja sen tulee avustaa sopimusvaltioiden konferenssia ja hallintoneuvostoa. Tekniseen sihteeristöön kuuluu olennaisena osana kansainvälinen tietokeskus. Tekninen sihteeristö huolehtii sopimuksen edellyttämällä tavalla sopimukseen liittyvistä todentamistehtävistä. Tekninen sihteeristö huolehtii myös erinäisistä sopimuksen toimeenpanoon liittyvistä hallinnollisista, oikeudellisista ja taloudellisista asioista.

Artiklan E. osan mukaan järjestölle ja sen toimihenkilöille sekä sopimuksen toimielimiin osallistuville sopimusvaltioiden edustajille ja näiden avustajille, tarkastusryhmien jäsenille ja näiden avustajille ja järjestön muulle henkilökunnalle taataan sopimuspuolten lainkäyttövaltaan tai valvonnan alaisilla alueilla tarpeelliset diplomaattiset erioikeudet ja -vapaudet sen mukaan kuin siitä sovitaan erikseen järjestön ja sopimusvaltioiden välillä. Sopimuksen todentamisjärjestelmää koskevan pöytäkirjan II osa sisältää jo yksityiskohtaiset määräykset tarkastajien erioikeuksista ja vapauksista diplomaattisuhteista tehdyn Wienin yleissopimuksen sääntelyn pohjalta.

III artikla sisältää määräykset kansallisista toimista sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Kunkin sopimusvaltion tulee valtiosääntönsä mukaisesti kieltää luonnollisia ja oikeushenkilöitä ryhtymästä toimintaan, joka on sopimuksen mukaan kielletty. Sopimuksen määräysten edellyttämät kiellot on Suomessa tarkoitus saattaa voimaan rikoslakiin tehtävillä muutoksilla. Jokaisen sopimusvaltion tulee antaa muille sopimusvaltiolle tarpeellista oikeusapua helpottaakseen I artiklan velvoitteiden täytäntöönpanoa.

Artiklan neljännen kappaleen mukaan jokaisen sopimusvaltion tulee nimetä tai perustaa kansallinen viranomainen, jonka tehtävänä on toimia yhdyssiteenä järjestöön sekä muihin sopimusvaltioihin. Suomen kansalliseksi viranomaiseksi on tarkoitus määrätä ulkoasiainministeriö. Tarkoitus on, että kansainväliseen monitorointijärjestelmään liittyvää yhteistoimintaa varten perustetaan kansallinen tietokeskus säteilyturvakeskukseen, joka myös vastaa monitorointitietojen vastaanottamiseen, lähettämiseen, varastointiin, arviointiin ja käyttämiseen liittyvästä toiminnasta.

IV artikla sisältää sopimuksen todentamista koskevat määräykset (osat A. E). Sopimusta todennetaan seuraavilla elementeillä: kansainvälinen monitorointijärjestelmä, neuvonpitoa ja selvittämistä koskeva menettely, paikalla tapahtuvat tarkastukset ja luottamusta lisäävät toimet. Jokainen sopimusvaltio sitoutuu osallistumaan sopimuksen todentamistoimiin. Valtioilla on oikeus suojella arkaluontoisia kohteita todentamisen yhteydessä ja todentamisen yhteydessä saatujen tietojen luottamuksellisuutta suojataan.

Kansainvälinen monitorointijärjestelmä koostuu seismisestä monitoroinnista, radionuklidimonitoroinnista (säteilyhiukkaset ja jalokaasut), hydroakustisesta monitoroinnista sekä infraäänimonitoroinnista sekä tarvittavista viestintävälineistä ja kansainvälisestä tietokeskuksesta. Kutakin teknologiaa varten on pöytäkirjan liitteissä määritelty maailmanlaajuinen mittausasemien verkko. Poikkeuksen muodostaa hydroakustinen mittausverkko, joka painottuu maapallon eteläisille valtamerialueille. Monitorointiasemiin liittyvät uudet investointikustannukset sekä toiminta-, ylläpito- ja tiedonsiirtokustannukset katetaan ydinkoekieltojärjestön budjetista. Seismistä primääriasemien verkkoa täydentävän avustavan monitorointiasemien verkon kustannuksia katetaan rajoitetummin. Järjestö maksaa myös ne kulut, jotka aiheutuvat kansainvälisen tietokeskuksen monitorointitiedoista valmistamien vakioraporttien toimittamisesta sopimusvaltioihin. MikäIi sopimusvaltio maksaa organisaation katettavaksi kuuluvia laitehankintoja, valtiolla on mahdollisuus vähentää sopimuksen mukaisesti nämä kustannukset jäsenmaksuosuudestaan. Monitorointiasemien verkkoja on mahdollista muuttaa pysyvästi tai tilapäisesti. Lisäksi sopimusvaltiot voivat organisaation kanssa laadittavien eri sopimusten perusteella toimittaa täydentäviä monitorointitietoja kansallisilta mittausasemilta.

IV artiklan C.osan mukaan valtioilla on oikeus käynnistää neuvonpitoa ja selvittä mistä koskeva menettely tapauksissa, jotka voisivat aiheuttaa huolta sopimuksen perusvelvoitteiden noudattamisesta. Jos toiselta valtiolta pyydetyt selvitykset eivät ole riittäviä, voi sopimusvaltio pyytää hallintoneuvoston koolle käsittelemään kysymystä.

Jokaisella sopimusvaltiolla on IV artiklan D.osan määräysten nojalla oikeus pyytää paikalla tapahtuvaa tarkastusta toisessa valtiossa tai valtioiden lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla. Tarkastuksen ainoana tarkoituksena on selvittää, onko sopimuksen kieltämä räjäytys tehty ja kuka tällaisen on tehnyt. Sopimus ja pöytäkirja sisältävät yksityiskohtaisia määräyksiä tarkastusten suorittamisesta. Pääjohtaja pyytää välittömästi tarkastuspyynnön perusteella epäillyltä valtiolta selvitystä asiasta. Hallintoneuvoston on välittömästi tarkastuspyynnön saatuaan käynnistettävä pyynnön käsittely ja hallintoneuvoston on tehtävä päätös pyynnön johdosta viimeistään 96 tunnin kuluttua pyynnön vastaanottamisesta. Tarkastuksen käynnistäminen edellyttää vähintään 30 edustajan enemmistöä hallintoneuvostossa. Tarkastusryhmän on saavuttava tarkastuksen tuloalueelle viimeistään kuuden päivän kuluttua tarkastuspyynnön esittämisestä, Ryhmä toimii pääjohtajan antaman tarkastustoimeksiannon mukaisesti. Tarkastustoiminnot määritellään tarkastustoimeksiannossa. Maakuoren porausten salliminen edellyttää hallintoneuvoston lupaa. Tarkastusryhmä voi tehdä myös ylilentoja tarkastettavalla alueella. Tarkastettavalla valtiolla on velvollisuus päästää tarkastusryhmä alueelleen ja auttaa tarkastuksen toteuttamista. Tarkastus voi normaalisti kestää enintään 60 päivää tarkastuksen hyväksymispäivästä, mutta tarkastusta voidaan jatkaa eri päätöksellä tämän jälkeen enintään 70 päivän ajan. Tarkastusryhmä laatii raportin, jonka pohjalta hallintoneuvosto tekee arvionsa tilanteesta.

Luottamusta lisäävinä toimina valtioita pyydetään IV artiklan E.osassa ilmoittamaan vapaaehtoisuuden pohjalta kemialliset räjähdykset, jotka vastaavat suuruudeltaan yli 300 tonnia(TNT). Samoin pyydetään ilmoittamaan, missä tällaisia räjähdyksiä tehdään ja mihin toimintaan ne liittyvät. Pöytäkirjan mukaan valtiot voivat kutsua sihteeristön tai muiden sopimusvaltioiden edustajia vierailemaan näillä alueilla.

V artikla koskee sopimuksen noudattamiseen liittyvää yhteistyötä ja niitä mahdollisuuksia, joita konferenssilla on tilanteissa, joissa sopimusta on rikottu. Konferenssi voi päättää rajoittaa sellaisen sopimusvaltion osallistumisoikeuksia, jonka osalta sopimuksen noudattaminen on ongelmana, tai suspendoida sopimukseen pohjautuvat oikeudet. Mikäli sopimusrikkomus kohdistuu sopimuksen perusvelvoitteisiin, konferenssi voi suosittaa sopimusvaltioille kollektiivisia toimia kansainvälisen oikeuden mukaisella tavalla. Konferenssi tai kiireellisissä tapauksissa hallintoneuvosto voi saattaa asian YK:n huomioon.

VI artikla sisältää määräykset sopimuksen soveltamista tai tulkintaa koskevien riitojen ratkaisemisesta. Erimielisyydet tulee ratkaista sopimuksen sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti rauhanomaisin, kansainvälisen oikeuden sallimin keinoin, joista sopimuksessa mainitaan ensisijaisesti riitapuolten välinen neuvottelu. Yhteisestä sopimuksesta riita voidaan saattaa Kansainvälisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hallintoneuvosto voi tarjota hyviä palveluksiaan. Myös sopimuspuolten konferenssi voi käsitellä riitoja ja tarvittaessa perustaa apuelimen riidan ratkaisemista varten. Konferenssi ja hallintoneuvosto voivat kumpikin YK:n yleiskokouksen antamalla valtuutuksella pyytää Kansainvälisen tuomioistuimen lausuntoa järjestön toimialaan liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä.

VII artikla koskee sopimukseen tehtäviä muutoksia. Mikä tahansa sopimusvaltio voi milloin tahansa sen jälkeen, kun sopimus on tullut voimaan, ehdottaa muutoksia sopimukseen, pöytäkirjaan tai liitteisiin. Muutokset käsitellään erityisessä muutoskonferenssissa, joka kutsutaan koolle sopimusvaltioiden enemmistöllä. Konferenssissa muutos hyväksytään, mikäli sopimusvaltioiden enemmistö äänestää muutoksen puolesta eikä yksikään sopimusvaltio äänestä ehdotusta vastaan.

Muutokset tulevat kaikkien sopimusvaltioiden osalta voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun kaikki muutoskonferenssissa muutoksen hyväksymisen puolesta äänestäneet sopimusvaltiot ovat tallettaneet muutosta koskevan hyväksymis- tai ratifioimiskirjan.

Pöytäkirjan I ja III osia sekä pöytäkirjan 1 ja 2 liitteitä koskeviin hallinnollisiin tai teknisluonteisiin muutoksiin sovelletaan yksinkertaista menettelyä. Mikäli hallintoneuvosto suosittelee tällaisen muutosehdotuksen hyväksymistä, muutos katsotaan hyväksytyksi, ellei yksikään sopimusvaltio ilmoita 90 päivän kuluessa vastustavansa ehdotusta. Mikäli joku vastustaa muutosehdotusta, ehdotus voidaan hyväksyä sopimusvaltioiden konferenssissa asiakysymyksenä.

VIII artiklan mukaan sopimusvaltiot järjestävät kymmenen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta tarkistamiskonferenssin, jossa tarkastellaan sopimuksen toimintaa ja tehokkuutta. Sopimusvaltion pyynnöstä tarkistamiskonferenssin on mahdollista ottaa käsittelyyn kysymys maanalaisten ydinräjäytysten sallimisesta rauhanomaisiin tarkoituksiin. Mikäli konferenssi päättää yksimielisesti, että tällaisia räjäytyksiä tulisi sallia, on käynnistettävä toimet sopimuksen muuttamiseksi. Tämä määräys otettiin sopimukseen mukaan kompromissina tilanteessa, jossa pääosa neuvotteluvaltuuskunnista vastusti ehdottomasti rauhanomaisten ydinräjäytysten mahdollisuutta mutta Kiina halusi säilyttää teoreettisen mahdollisuuden palata asiaan myöhemmin, mikäli tekninen kehitys puoltaisi rauhanomaisten ydinräjäytysten tekemistä. Tarkistamiskonferensseja voidaan pitää tämän jälkeen kymmenen vuoden välein.

IX artiklan mukaan sopimus on voimassa määräämättömän ajan. Sopimusvaltiolla on oikeus irtisanoa sopimus, jos se katsoo, että sopimuksen soveltamisalaan liittyvät poikkeukselliset tapahtumat vaarantavat sen elintärkeitä etuja. Irtisanominen, joka on tehtävä kirjallisesti muille sopimusvaltioille, tallettajalle, hallintoneuvostolle sekä Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle, tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua ilmoituksesta.

X artiklan mukaan sopimuksen liitteet, pöytäkirja ja pöytäkirjan liitteet ovat erottamaton osa sopimusta ja viittaus sopimukseen kattaa myös nämä.

XI-XIII artiklat sisältävät sopimuksen allekirjoittamista, ratifiointia ja sopimukseen liittymistä koskevat määräykset, Sopimus on avoin kaikille valtioille allekirjoittamista varten ennen sopimuksen voimaantuloa, minkä ajankohdan jälkeen sopimukseen voi liittyä.

XIV artikla koskee sopimuksen voimaantuloa. Sopimus tulee voimaan 180 päivän kuluttua sen jälkeen, kun kaikki sopimuksen 2 liitteessä mainitut 44 valtiota ovat tallettaneet ratifioimiskirjansa, mutta kuitenkin aikaisintaan kahden vuoden kuluttua sopimuksen avaamisesta allekirjoittamista varten. Liitteessä on nimeltä mainittu 44 valtiota, jotka olivat aseidenriisuntakonferenssin jäseniä 18 päivänä kesäkuuta 1996 ja jotka ovat mukana Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n huhtikuussa 1996 laatimassa luettelossa maailman ydinenergiareaktoreista tai joulukuussa 1995 laatimassa luettelossa maailman ydintutkimusreaktoreista. Liite laadittiin siten, että luetteloon saatiin mukaan kaikki ne valtiot, joiden liittymistä sopimukseen pidettiin tarpeellisena ydinkoekiellon kattavuutta ajatellen eli viisi ydinasevaltioita sekä kolme kynnysvaltiota. Jos sopimus ei ole tullut voimaan kolmen vuoden kuluttua sen avaamisesta allekirjoitusta varten, tallettaja, joka on YK:n pääsihteeri, kutsuu koolle niiden valtioiden konferenssin, jotka ovat ratifioineet sopimuksen, mikäli enemmistö ratifioineista sopimusvaltioista näin pyytää. Konferenssin tehtävänä on harkita, mihin kansainvälisen oikeudenmukaisiin toimiin voitaisiin ryhtyä ratifiointi prosessin nopeuttamiseksi, jotta sopimus voisi tulla voimaan, ja tehdä tätä koskevia päätöksiä yksimielisesti. Tämän jälkeen konferenssi kutsutaan uudelleen koolle vuosittain, kunnes sopimus tulee voimaan.

XV artiklan mukaan sopimukseen ei saa tehdä varaumia. Sopimuksen pöytäkirjaan tai pöytäkirjan liitteisiin ei saa tehdä sopimuksen päämäärän ja tarkoituksen kanssa ristiriidassa olevia varaumia.

XV I artiklan mukaan Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri toimii sopimuksen tallettajana.

XV II artiklan mukaan sopimuksen yhtä todistusvoimaisia alkuperäistekstejä ovat arabian-, englannin-, espanjan-, kiinan-, ja venäjänkieliset sopimustekstit.

Sopimuksen liite 1 sisältää II artiklan 28 kappaleeseen liittyvän luettelon valtioista maantieteellisillä alueilla, joiden pohjalta hallintoneuvoston paikkajako on määritelty.

Sopimuksen liite 2 sisältää XIV artiklaan liittyvän luettelon valtioista, joiden ratifiointi on välttämätöntä, jotta sopimus voisi tulla voimaan.

Pöytäkirja sisältää kolme osaa. Ensimmäisessä osassa ovat kansainvälistä monitorointijärjestelmää ja kansainvälistä tietokeskusta koskevat yksityiskohtaiset määräykset. Tätä osaa täydentävät pöytäkirjan liitteet: liitteessä 1 ovat taulukko I-A seismisten primääriasemien verkosta, taulukko 1-B seismisten avustavien asemien verkosta, taulukko 2-A radionuklidiasemien verkosta, taulukko 2-B radionuklidilaboratorioista, taulukko 3 hydroakustisten asemien verkosta ja taulukko 4 infraääniasemien verkosta ja liitteessä 2 on luettelo kansainvälisessä tietokeskuksessa tehtävää vakionomaista tapahtumien seulontaa varten sovituista monitorointitiedon kuvaamisessa käytettävistä suureista.

Pöytäkirjan osa II sisältää yksityiskohtaiset määräykset paikalla tapahtuvista tarkastuksista. Pöytäkirjan osa III sisältää IV artiklan 68 kappaleeseen liittyvät määräykset luottamusta lisäävistä toimista.

1.2. V oimaansaattamislaki

1 § Sopimuksen voimaansaattaminen. Pykälä sisältää tavanomaisen valtiosopimuksen voimaansaattamissäännöksen.

2 § Viranomaiset. Pykälä sisältää säännökset sopimuksen täytäntöönpanosta vastaavista viranomaisista. Pykälän 1 momentin mukaisesti ulkoasiainministeriö toimisi sopimuksen edellyttämänä kansallisena viranomaisena, jolle kuuluisi sopimuksen ja lain soveltamisen ylin johto ja valvonta.

Kansainväliseen monitorointijärjestelmään liittyvän kansallisen tietokeskuksen tehtävistä vastaisi pykälän 2 momentin mukaan säteilyturvakeskus. Asetuksella säädettäisiin tarkemmin säteilyturvakeskuksen sopimuksesta johtuvien tehtävien suorittamisesta. Nämä tehtävät kattaisivat osallistumisen ydinkoekieltosopimuksen kansainvälistä monitorointijärjestelmää koskevien määräysten pohjalta tapahtuvaan päivittäiseen yhteistoimintaan sekä tähän liittyvät tehtävät monitorointitietojen vastaanottamiseksi, lähettämiseksi, varastoimiseksi, arvioimiseksi ja käyttämiseksi. Tarkoituksena on, että säteilyturvakeskus koordinoisi tätä päivittäistä teknistä yhteistoimintaa muiden suomalaisten asiantuntijaviranomaisten ja laitosten kanssa. Säteilyturvakeskus varautuisi kattamaan tästä toiminnasta aiheutuvat kustannukset talousarviossaan.

3 § Viranomaisten välinen tietojenvaihto. Pykälän 1 momentti sisältää säännöksen, jonka nojalla ulkoasiainministeriöllä ja säteilyturvakeskuksella olisi sopimuksen soveltamista ja valvontaa koskevien tehtäviensä täyttämiseksi oikeus saada toiselta viranomaiselta tietoja mahdollisen salassapitovelvollisuuden estämättä. Pykälän mukainen tarve saattaisi tulla esille poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa Suomi joutuisi sopimuksen selvitysmenettelyn kohteeksi epätavallisen seismisen ilmiön johdosta, tai ääritapauksessa sopimuksen mukaisessa paikalla tapahtuvassa tarkastuksessa.

Pykälän 2 momentti sisältää säännöksen, jonka nojalla viranomaiset voisivat luovuttaa saamiaan sopimuksen edellyttämiä ja mahdollisesti salassapitovelvollisuuden alaisia tietoja sopimuksen 11 artiklassa tarkoitetulle järjestölle ja muiden sopimusvaltioiden kansallisille viranomaisille. Momentin käyttö rajoittuisi poikkeuksellisiin sopimuksen täytäntöönpanoa koskeviin tilanteisiin sekä sellaiseen salaisena pidettävään tietoon, jota Suomen viranomaiset saavat ydinkoekieltosopimuksen järjestöltä ja muilta sopimus valtioilta.

4 § Tarkastus ja valvontaoikeudet. Pykälä sisältää säännökset sopimuksen velvoitteiden valvontaa sekä paikalla tapahtuvia tarkastuksia koskevien määräysten täytäntöönpanosta. Sopimukseen ei sisälly rutiinitarkastuksia sopimusvaltioissa, vaan sopimuksen mukaisia paikalla tapahtuvia tarkastuksia on mahdollista järjestää tilanteissa, joissa tiettyä sopimusvaltiota epäillään sopimuksen kieltämän räjäytyksen suorittamisesta. Sopimuksen mukaan tarkastukset tulee tehdä mahdollisimman vähän tunkeilevalla tavalla. Tarkastusten suorittamisesta päättää ydinkoekieltosopimuksen järjestön hallintoneuvosto ja tarkastuksen suorittamisesta vastaisi järjestön sihteeristö. Sopimuksen pöytäkirjan 11 osa sisältää yksityiskohtaiset määräykset paikalla tapahtuvien tarkastusten toteuttamisesta. Pykälän sisältämien tarkastusoikeuksien käyttäminen tapahtuisi aina sopimuksen määräysten mukaisesti. Sopimuksen pöytäkirjan II osan A-osan 12 kappaleen mukaan tarkastuksen kohteena olevalle sopimusvaltiolle tarkastuksesta aiheutuvat kulut korvattaisiin pääsääntöisesti ydinkoekieltojärjestön budjetista.

Pykälän 1 momentti sisältäisi säännökset paikalla tapahtuvien tarkastusten suorittamista koskevista oikeuksista. Sopimuksen mukaan tarkastuksiin tulee aina osallistua tarkastettavan sopimusvaltion edustaja, joka Suomessa olisi ulkoasiainministeriön edustaja.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan on ehdotettu sisällytettäväksi oikeus päästä tarkastuksen kohteena olevalle alueelle sekä sopimuksen määräysten mukaisesti rakennuksiin ja laitoksiin alueella. Sopimusvaltiolla on oikeus pöytäkirjan II osan E-osan säädeltyä pääsyä koskevien kappaleiden 86-96 määräysten mukaisesti ryhtyä toimiin suojatakseen arkaluonteisia kohteita ja laitoksia sekä tietoja. Tarkastuksen kohteena olevalla sopimusvaltiolla on oikeus saada omaan tietoonsa kaikki tiedot, näytteiden tulokset ja muun aineiston, mitä tarkastusryhmä kerää. Momentin 1 kohta pääsystä tarkastusalueelle kattaisi myös oikeuden liikkua alueella sekä tehdä tarvittaessa pöytäkirjan II osan E-osan 71-85 kappaleessa tarkoitettuja ylilentoja tarkastusalueella. Sopimuksen mukaan sopimusvaltioiden ilmatilaan saapumisen ja ilmatilan käytön suhteen noudatetaan tavanomaista diplomaattista käytäntöä. Sopimuksen pöytäkirjan II osan A -osan 6 kappaleen mukaan tarkastusryhmän oikeutta kauttakulkuun kolmansien sopimusvaltioiden alueella tai ilmatilassa on kunnioitettava ja tarkastusryhmää on tarvittaessa kauttakulkumaan taholta avustettava. Mahdolliset kulut korvataan ydinkoekieltojärjestön budjetista.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tarkastusryhmällä olisi oikeus saada tai ottaa näytteitä ja valokuvia. Sopimuksessa pääperiaatteena on, että tarkastuksen yhteydessä kerättävät näytteet ottaa tarkastusryhmä. Valokuvien ottamiseen rinnastettaisiin myös muiden kuvatallennemuotojen, esimerkiksi videokuvauksen käyttö.

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa mahdollistettaisiin tarvittavien mittauslaitteiden ja muiden teknisten laitteiden käyttö tarkastuksen yhteydessä. Tarkastajat voivat sopimuksen mukaan käyttää mukanaan tuomiaan laitteita. Ensimmäinen sopimuspuolten konferenssi hyväksyy ne välineet, joita voidaan käyttää tarkastuksessa. Tarkastuksen kohteena olevalla valtiolla on oikeus tarkistaa välineet ennen tarkastuksen aloittamista.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan nojalla tarkastuksen kohteena olevalla alueella toimiva toiminnanharjoittajan tai omistajan tulisi antaa tarkastuksen suorittamiseksi tarpeelliset tiedot sopimuksen määräysten edellyttämällä tavalla. Sopimuksen mukaan tarkastusryhmän tulee kerätä vain tarkastuksen suorittamisen kannalta relevantteja tietoja.

Pykälän 2 momentti sisältää hallintomenettelylain (598/82) 15 §:n 1 momentin sisältämän asianosaisen kuulemisperiaatteen mukaisesti säännökset tarkastuksen kohteena olevan toiminnanharjoittajan tai omistajan kuulemisesta ennen tarkastuksen toimittamista. Koska sopimus sisältää tiukat aikarajat tarkastuksen suorittamiselle, momenttiin on kuitenkin ehdotettu hallintomenettelylain 15 §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan kuulemista ei tarvitsisi suorittaa, jos kuuleminen vaarantaisi tarkastuksen suorittamisen tai rikkoisi sopimuksen mukaisia tarkastusvelvoitteita.

5 § Virka-apu. Sopimuksen valvonnan ja tarkastusten varmistamiseksi ehdotetaan säädettäväksi tavanomaisella virka-apusäännöksellä, että poliisi, tulli ja rajavartiolaitos olisivat velvoitettuja tarvittaessa antamaan virka-apua.

6 § Salassapitovelvollisuus. Pykälä koskisi sekä Suomessa sopimuksen nojalla mahdollisesti kerättävien tietojen että Suomeen saatavien tietojen salassapitoa. Tällaisten tietojen kerääminen Suomessa liittyisi sopimuksen paikalla tapahtuvia tarkastuksia koskeviin määräyksiin tai muiden epätavallisten ilmiöiden selvittämiseen. Sopimuksen II artiklan 7 kappaleen mukaan sopimusvaltiot käsittelevät sopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä saamiaan luottamuksellisia tietoja luottamuksellisesti kaikissa käsittelyvaiheissa. Pykälässä myös viitattaisiin selvyyden vuoksi rikoslaissa oleviin salassapitovelvollisuuden rikkomista koskeviin säännöksiin. Jos tekijä on rikoslaissa virkamieheksi tai julkisyhteisön työntekijäksi määritelty henkilö, häntä koskee rikoslain 40 luvun 5 §:n säännös virkasalaisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. Salassa pidettäviä tietoja voivat joissakin tapauksissa saada myös muut henkilöt. Heitä koskevat rikoslain 38 luvun 1 §:n säännös salassapito rikoksesta ja 2 §:n säännös salassapitorikkomuksesta.

7 § Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tavanomainen asetuksenantovaltuus.

8 § Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin asetuksella.

Pykälän 2 momenttiin sisältyy säännös, jossa ehdotetaan että lain 2 ja 6 §:n voimaantulosta jo ennen sopimuksen ja lain muiden säännösten voimaantuloa voitaisiin säätää asetuksella. Tarkoituksena on, että asetus sopimuksen voimaansaattamislain 2 ja 6 §:n voimaantulosta annettaisiin sen jälkeen kun eduskunta on hyväksynyt sopimuksen sekä lain ja Tasavallan Presidentti on vahvistanut lain ja ratifioinut sopimuksen. Ehdotettu asetuksenantovaltuutus perustuu siihen, että sopimuksen kansainvälisen voimaantulon ajankohta saattaa siirtyä ehkä pitkäksikin aikaa, samalla kun sopimuksen täytäntöönpano etenkin kansainvälisen monitorointijärjestelmän osalta vaatii ennakkovalmisteluja, joita allekirjoittajavaltioiden osalta on ryhdytty jo valmistelemaan. Suomen osallistuminen sopimuksen täytöntöönpanon valmistelutyöhön on siksi perusteltua järjestää jo ennen sopimuksen voimaantuloa sen mukaan kuin lakiehdotuksessa ehdotetaan. Tämän mukaisesti lakiehdotuksen 2 §:n säännös, jossa säädetään sopimuksen täytäntöönpanosta vastaavista viranomaisista, sekä lakiehdotuksen 6 §:n säännös viranomaisten salassapitovelvollisuudesta olisi voitava soveltaa siitä lukien kuin Suomi on osaltaan ratifioinut sopimuksen. Tarkastuksia ei missään tapauksessa tulla suorittamaan ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa, eikä 2 momentti siksi ulottuisi niitä koskevaan lakiehdotuksen sääntelyyn.

Pykälän 3 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin.

1.3. Laki rikoslain muuttamisesta

Sopimuksen I artiklassa sopimusvaltiot sitoutuvat olemaan suorittamatta mitään ydinaseen koeräjäytystä tai muuta ydinräjäytystä sekä kieltämään ja estämään kaikki sellaiset ydinräjäytykset missä tahansa paikassa, joka on sen lainkäyttövallan tai valvonnan alaisuudessa. Lisäksi sopimusvaltiot sitoutuvat pidättäytymään minkä tahansa ydinaseen koeräjäytyksen tai muun ydinräjäytyksen aiheuttamisesta tai rohkaisemisesta tai osallistumasta millään tavoin sellaisen räjäytyksen suorittamiseen.

Sopimuksen 111 artikla koskee kansallisia toimenpiteitä sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Sopimusvaltioiden tulee kieltää luonnollisia ja oikeushenkilöitä ryhtymästä toimintaan, joka on yleissopimuksen mukaan kielletty. Artiklan 1 kappaleessa on myös tarkempia määräyksiä siitä, millä eri alueilla tapahtuvia sopimuksessa kiellettyjä toimia sopimusvaltion asettamien kieltojen tulee koskea. Erityisesti valtion on ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla se

(a) kieltää luonnollisia ja oikeushenkilöitä alueellaan tai muualla sen kansainvälisen oikeuden mukaisen lainkäyttövallan alaisuudessa suorittamasta tekoja, joihin sopimusvaltio ei sopimuksen mukaan saa ryhtyä,

(b) kieltää luonnollisia ja oikeushenkilöitä suorittamasta mitään sellaisia tekoja, jotka on kielletty yleissopimuksen sopimusvaltiolta, millään sen valvonnassa olevalla alueella, ja

(c) kieltää kansainvälisen oikeuden mukaisesti luonnollisia henkilöitä, joilla on sen kansalaisuus, suorittamasta mitään sellaisia tekoja tekopaikasta riippumatta.

Mainittujen artiklojen määräysten vuoksi rikoslain 34 luvun 6 §:ssä olevaa ydinräjähderikosta koskevaa rangaistussäännöstä muutettaisiin. Lisäksi säädettäisiin oikeushenkilön rangaistusvastuusta, kun kysymyksessä on ydinräjähderikos tai sen valmistelu

III artiklan 1 kappaleena ja b kohtien mukaiset teot ovat Suomen rikoslain mukaan rangaistavia 1 luvun 1 ja 2 §:n mukaan. Ne koskevat Suomessa tehtyä rikosta ja suomalaiseen alukseen liittyvää rikosta.

Rikoslain 1 luvun 6 § koskee suomalaisen tekemiä rikoksia. Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Pykälässä on myös säännökset siitä, missä tapauksissa rikoksen tehnyt henkilö rinnastetaan Suomen kansalaiseen. Soveltamisalaa rajoittaa kaksoisrangaistavuuden vaatimus, josta säädetään rikoslain 1 luvun 11 §:ssä. Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 6 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään.

Rikoslain 1 luvun 7 §:ssä säädetään kansainvälisistä rikoksista. Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen, sovelletaan Suomen lakia. Tarkemmat säännökset pykälän soveltamisesta annetaan asetuksella. Rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetussa asetuksessa (627/1996) luetellaan, mitä rikoksia pidetään kyseistä pykälää sovellettaessa kansainvälisinä rikoksina.

Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen vuoksi Suomen rikoslakia ei voida soveltaa kaikkiin sopimuksen III artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaisiin tekoihin. Suomen laki ei sovellu, kun teko ei ole tekopaikan lain mukaan rangaistava. Suomen rikoslain soveltamisalan laajentaminen kaikkiin Suomen kansalaisen tekoihin voitaisiin periaatteessa toteuttaa kahdella eri tavalla.

Toinen vaihtoehto olisi 1 luvun 11 §:n säännöksen muuttaminen niin, että kaksoisrangaistavuuden vaatimus ei koskisi ydinräjähderikosta tai sellaisen rangaistavaa valmistelua. Tällöin ulkomailla tehty rikos tulisi rangaistavaksi, jos sen tekijä on suomalainen. Jos sen sijaan suomalainen olisi vain yllyttäjä tai avunantaja, häneen ei voitaisi soveltaa Suomen rikoslakia, koska sitä ei voitaisi soveltaa ulkomaiseen päätekijäänkään. Sääntely olisi siten jossain määrin aukollinen.

Laajemmin vaikuttava vaihtoehto on määritellä sopimuksen rikkomisena pidettävä ydinräjähderikos ja yleisvaarallisen rikoksen valmistelu kansainvälisiksi rikoksiksi. Tällöin Suomen rikoslaki koskisi paitsi suomalaisten myös ulkomaalaisten ulkomailla tekemiä tällaisia rikoksia.

Sopimus ei tosin välttämättä edellytä tämän niin sanotun universaaliperiaatteen ulottamista sopimuksen rikkomiseen. Suomen lain riittävän soveltamisalan takaamiseksi olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista, että sopimuksen rikkomisena pidettävä ydinräjähderikos ja sellaisen valmistelu olisivat kansainvälisiä rikoksia. Tämä olisi myös rikoksen luonteen huomioon ottaen johdonmukainen ratkaisu. Laaja soveltamisala ei aiheuttaisi käytännössä ongelmia, sillä syytteen nostaminen tällaisissa tapauksissa tapahtuvasta erityisen harkinnan jälkeen. Rikoslain 1 luvun 12 §:n mukaan nimittäin ulkomailla tehtyjen sopimuksen tarkoittamien rikosten tutkiminen Suomessa edellyttäisi yleensä valtakunnansyyttäjän syytemääräystä.

Ydinräjähderikosta ja sen valmistelua ei kuitenkaan voida liittää rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetun asetuksen sisältämään luetteloon. Rikoslain 1 luvun 7 §:ssä oikeutetaan määräämään asetuksella kansainväliseksi rikokseksi vain sellaiset, joiden rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen. Ydinkoekieltoa koskeva kansainvälinen sopimus ei suorastaan edellytä universaaliperiaatteen soveltamista. Näin ollen laissa annettu asetuksenantovalta ylittyisi, jos ydinräjähderikos ja sen valmistelu määrättäisiin kansainvälisiksi rikoksiksi vain asetuksen tasolla. Tämän ristiriidan välttämiseksi ehdotetaan, että universaaliperiaatteen soveltamisesta näihin rikoksiin säädettäisiin lain tasolla, rikoslaissa.

1 luku. Suomen rikoslain soveltamisala

7 §. Kansainvälinen rikos

Edellä mainitusta syystä pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Siinä säädettäisiin, että Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös sellaiseen Suomen ulkopuolella tehtyyn ydinräjähderikokseen tai yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun, jota on pidettävä täydellisessä ydinkoekieltosopimuksessa tarkoitettuna rikoksena.

34 luku. Yleisvaarallisista rikoksista

6 §. Ydinräjähderikos

Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat olemaan suorittamatta mitään ydinaseen koeräjäytystä tai muuta ydinräjäytystä sekä kieltämään ja estämään sellaiset ydinräjäytykset. Lisäksi sopimusvaltiot sitoutuvat pidättäytymään minkä tahansa ydinaseen koeräjäytyksen tai muun ydinräjäytyksen aiheuttamisesta tai rohkaisemisesta tai osallistumasta millään tavoin sellaisen räjäytyksen suorittamiseen. Sopimuksen III artiklan mukaan on kiellettävä luonnollisia ja oikeushenkilöitä ryhtymästä sopimuksessa kiellettyyn toimintaan.

Voimassa olevassa 6 §:ssä säädetään ydinräjähderikoksesta. Joka tuo maahan taikka täällä valmistaa tai räjäyttää ydinräjähteen tai pitää sellaista hallussaan, on tuomittava ydinräjähderikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella. Yritys on rangaistava.

Voimassa oleva 34 luvun 9 § koskee yleisvaarallisen rikoksen valmistelua. Siitä tuomitaan 1 momentin mukaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi se, joka tehdäkseen tuhotyön, liikennetuhotyön, törkeän tuhotyön, terveyden vaarantamisen tai törkeän terveyden vaarantamisen pitää hallussaan pommia, muuta räjähdettä taikka vaarallista laitetta tai ainetta. Yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta tuomitaan 2 momentin mukaan myös se, joka tehdäkseen ydin äjähderikoksen hankkii ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia laitteita tai aineita taikka siihen tarvittavan valmistuskaavan tai -piirustuksen.

Nykyiseen lakiin liittyvässä hallituksen esityksessä (94/1993 vp) todetaan nimenomaisesti, että ydinräjähderikossäännös on alueellisesti rajattu koskemaan vain Suomessa tehtyjä tekoja. Sopimuksella kuitenkin velvoitetaan valtio ryhtymään toimenpiteisiin myös silloin, kun räjäytys tapahtuu ulkomailla, jos tekijä on oman maan kansalainen. Sen vuoksi tekopaikan rajaus Suomeen olisi poistettava. On ilmeistä, että tämän muutoksen on koskettava ydinräjähderikoksen tekotavoista ensinnäkin ydinräjähteen räjäyttämistä.

Sopimus velvoittaa valtiota myös kieltämään ulkomaillakin tapahtuvan ydinräjäytyksen aiheuttamisen, rohkaisemisen ja kaiken osallistumisen sellaisen räjäytyksen suorittamiseen, kun tekijä on oman maan kansalainen. On tulkinnanvaraista, mitä kaikkia tekoja on pidettävä ydinräjäytyksen aiheuttamisena, rohkaisemisena ja osallistumisena sen suorittamiseen. Ainakin rohkaiseminen tuntuu viittaavan varhaisessa vaiheessa olevaan räjäytyksen valmisteluun.

Jotta kaikenlainen myös ulkomailla tapahtuva myötävaikutus ydinräjäytyksen suorittamiseen estettäisiin, poistettaisiin ydinräjähderikoksen tekopaikan rajaus Suomeen myös silloin, kun tekomuotona on ydinräjähteen valmistaminen tai sellaisen hallussapito.

Sen sijaan maahantuonnin kielto koskisi edelleen vain Suomea. Selvyyden vuoksi säädettäisiin nimenomaisesti, että rangaistavaa on ydinräjähteen tuonti Suomeen.

Rikoslain 5 luvussa säädetään osallisuudesta. Jos kaksi tai useammat tekevät yhdessä rikoksen, jokaista rangaistaan rikoksen tekijänä. Rikokseen yllytyksestä tuomitaan se, joka "käskee, palkkaa, kiusaa tahi muuten tahallansa taivuttaa tai viettelee toista rikokseen". Avunannosta puolestaan rangaistaan sitä, joka "toisen rikosta tehdessä taikka sitä ennen, tahallansa on neuvolla, toimella tahi kehotuksella tekoa edistänyt".

Ydinräjähderikoksen yritys on rangaistava, ja myös 34 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkemmin määritelty ydinräjähderikoksen valmistelu. Rangaistavia ovat myös yllytys ja avunanto rangaistavaan ydinräjähderikoksen yritykseen, samoin yllytys ja avunanto ydinräjähderikoksen valmisteluun.

Osallisuutta koskevien yleisten säännösten sekä ydinräjähderikoksen yrityksen ja tietynlaisen valmistelun rangaistavuuden vuoksi näyttää selvältä, että ydinräjäytyksen aiheuttaminen, rohkaiseminen ja osallistuminen sen suorittamiseen ovat Suomen lain mukaan kattavasti rangaistavia. Esimerkiksi ydinräjähderikoksen valmistelua koskevaa säännöstä ei ole tarpeen muuttaa.

12 §. Oikeushenkilön rangaistusvastuu

Yleissopimuksen III artiklan 1 kappaleen mukaan valtio on velvollinen kieltämään paitsi luonnollisia myös oikeushenkilöitä ryhtymästä sopimuksen mukaan kiellettyyn toimintaan.

Lukuun lisättäisiin uusi 12 §, jossa säädettäisiin oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Jotta oikeushenkilön rangaistusvastuu tulisi kysymykseen, on siitä oltava nimenomainen säännös. Rikoslain 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tapahtunut rikos, voidaan virallisen syyttäjän vaatimuksesta tuomita rikoksen johdosta yhteisösakkoon, jos se on rikoslaissa säädetty rikoksen seuraamukseksi.

Pykälässä säädettäisiin, että ydinräjähderikokseen sekä 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuun yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistus vastuusta säädetään. Säännös ei siis koskisi muuta rikoslain 34 luvun 9 §:n mukaista tekoa.

Oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuisi laajemmalle kuin mitä sopimuksen 111 artiklassa edellytetään. Sen mukaan on kiellettävä sopimuksen vastaiset luonnollisten ja oikeushenkilöiden teot, kun teko on tehty valtion lainkäyttövallan alaisuudessa tai valvonnassa olevalla alueella. Sen sijaan kun kysymys on artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaisista missä tahansa tehdyistä teoista, kiellon tulee koskea luonnollisia henkilöitä, joten oikeushenkilöön sitä ei välttämättä tarvitse ulottaa. Oikeushenkilön rangaistusvastuun rajaaminen vain Suomen alueella tehtyihin ydinräjähderikoksiin ei kuitenkaan ole käytännössä tarpeen.

Sopimus tulee voimaan 180 päivää sen jälkeen, kun kaikki sopimuksen liitteessä 2 olevat 44 valtiota, joihin Suomi kuuluu, on tallettanut ratifioimiskirjansa Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan. Sopimuksen XIV artiklan mukaan sopimus voi tulla voimaan aikaisintaan kahden vuoden kuluttua sen avaamisesta allekirjoitettavaksi. Syyskuuhun 1998 mennessä sopimuksen on allekirjoittanut 150 valtiota ja ratifioinut 21 valtiota. Liitteessä olevista maista Intia, Korean demokraattinen kansantasavalta ja Pakistan eivät ole allekirjoittaneet sopimusta.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan saman aikaisesti sopimuksen kanssa.

Sopimuksen voimaansaattamislakiehdotuksen 4 §:ään ja sopimuksen IV artiklaan ja pöytäkirjan osaan II sisältyy paikan päällä tapahtuvia tarkastuksia säänteleviä määräyksiä, jotka vakiintuneen valtiosopimuskäytännön nojalla ovat ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa, minkä vuoksi lakiehdotus olisi käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisessa niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tarkastuksia koskevissa sopimusmääräyksissä annetaan tarkastusryhmälle laaja oikeus liikkua tarkastuksen kohteena olevalla alueella sekä kerätä tarkastuksen toimittamiseksi tarvittavia tietoja ja erilaisia sopimuksen sallimia näytteitä.

Sopimus sisältää useita määräyksiä, jotka hallitusmuodon mukaan kuuluvat lainsäädännön alaan tai jotka muuten valtiosäännön mukaan vaativat eduskunnan suostumusta. Tällaisia ovat sopimuksen ydinkoekieltoa koskeva I artikla ja velvoitteen kansallista täytäntöönpanoa koskeva 111 artikla, joiden soveltaminen edellyttää rikoslakiin tehtäviä muutoksia. Sopimuksen IV artiklan ja pöytäkirjan määräykset kansainvälisestä monitorointijärjestelmästä saatavien tietojen luottamuksellisuuden turvaamisesta ja paikalla tehtävistä tarkastuksista kuuluvat niin ikään lainsäädännön alaan ja vaativat aineellisia täytäntöönpanosäännöksiä, Sopimuksen täytäntöönpano edellyttää lisäksi eräitä kansallisia toimeenpanomääräyksiä toimivaltaisista viranomaisista, viranomaisten välisestä tietojenvaihdosta ja virka-avusta, sekä tietojen salassapidosta, joista säädetään lailla ja jotka on tarkoituksenmukaista sijoittaa voimaansaattamislakiin.

Täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyllä sopimuksella perustetaan uusi kansainvälinen järjestö, joka huolehtii sopimuksen täytäntöönpanosta ja valvoo sopimuksen noudattamista, sopimuksen II artiklan mukaisesti.

Järjestön perustamisesta, etenkin alkuvuosien todentamisjärjestelmän tarvitsemista laiteinvestoinneista, ja sopimuksen toimeenpanosta jatkossa aiheutuu Suomen valtiolle kustannuksia siten kuin edellä jaksossa 3.1. on kuvattu.

Edellä olevan perusteella sekä hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi ne New Yorkissa 24 päivänä syyskuuta 1996 täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyn sopimuksen määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumusta.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnalle seuraavat lakiehdotukset:

Sopimustekstit PDF-muodossa (sivulta 24 lähtien).

Fördragstexter som PDF (från sidan 24).