Tämä ohje on voimassa 1.10.2014 alkaen toistaiseksi. Ohje korvaa 9.8.2007 annetun ohjeen ST 7.2, Säteilyaltistuksen enimmäisarvojen soveltaminen ja säteilyannoksen laskemisperusteet.

Helsinki 2014
ISSN 1456-8160
ISBN 978-952-478-982-0 (nid.)
Grano Oy 2014
ISBN 978-952-478-983-7 ( pdf)
ISBN 978-952-478-984-4 (html)

Säteilytoiminnan turvallisuudesta vastaa säteilylain mukaan säteilytoiminnan harjoittaja. Toiminnan harjoittaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että ST-ohjeissa esitetyn mukainen turvallisuustaso toteutetaan ja ylläpidetään.

Säteilyturvakeskus antaa säteilyn käytön ja muun säteilytoiminnan turvallisuutta koskevat yleiset ohjeet, säteilyturvallisuusohjeet (ST-ohjeet), säteilylain (592/1991) 70 §:n 2 momentin nojalla.

Tämä ohje sisältää neuvoston direktiivin 96/29/Euratom; EYVL N:o L 159, 29.6.1996, s. 1 täytäntöönpanoon liittyviä vaatimuksia.

Ionisoivalle säteilylle altistuminen voi aiheuttaa elimistölle haittavaikutuksia, jotka ovat jaettavissa kahteen ryh­mään: suoriin ja satunnaisiin. Säteilyn suoria haittavaikutuksia ovat muun muassa säteilysai­raus, harmaakaihi, sikiövau­riot, hiusten tai ihokarvojen irtoaminen ja säteilypalovammat. Säteilyn suoria haittavaikutuksia esiintyy potilaiden tyypillisinä sivuvaikutuksina sädehoidos­sa ja joskus myös toimenpideradiologiassa. Lisäksi suoria haittavaikutuksia voi aiheutua onnettomuustapauksissa aiheutuneista suurista säteilyannoksista. Säteilyn satunnaisiin haitta­vaikutuksiin kuuluvat syöpä sekä sukusoluissa tapahtuvat, jälkeläisille periytyvät vauriot (geneettinen haitta).

Säteilysuojelussa altistumisen arvioimiseen käytetään suureita ekvivalenttiannos ja efektiivinen annos. Näille suureille säädetään enimmäisarvot (annosrajat), joita altistus ei saa ylittää.

Tässä ohjeessa esitetään ekvivalenttiannoksen ja efektiivisen annoksen määritelmät ja las­kemisperusteet sekä annosrajojen sovelta­misohjeet. Lisäksi esitetään sisäisestä säteilystä aiheutuvan altistuksen seurantaa varten annosrajoista johdetut rajat (vuosisaantiraja ja ilman aktiivisuuspitoisuusraja). Ohjeessa ei käsitellä ionisoivalle säteilylle altistavista lääketieteelli­sistä tutkimuksista ja hoidoista potilaalle aiheutuvan säteilyannoksen laskemista.

Säteilyaltistuksen enimmäisarvoista (vuo­siannos­rajoista) säädetään säteilyasetuksen (1512/1991) 2 luvussa. Säteilyturvakeskuksen oikeudesta antaa tarkemmat ohjeet enimmäisarvojen soveltamisesta ja säteilyannok­sen laskemisesta säädetään säteilyasetuksen 7 §:ssä. Säteilyaltistuksen seurantaa käsitellään oh­jeessa ST 7.1 ja sisäisestä säteilystä aiheutuvan annoksen laskemista ohjeessa ST 7.3. Säteilysuo­jelussa efektiivisen annoksen ja ekvivalenttian­noksen lisäksi käytettäviä muita suureita ja sä­teilyn mittaamista käsitellään ohjeessa ST 1.9.

2.1 Yleistä

Annosrajat koskevat työntekijöiden ja väestön al­tistusta, joka aiheutuu

• ionisoivan säteilyn tai ydinenergian käytöstä
• luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta, jonka Säteilyturvakeskus on todennut säteilytoiminnaksi.

Annosrajat eivät koske altistusta, joka aiheutuu asuntojen hengitysilman radonista, maan pinnan tasolla vallitsevasta avaruussäteilystä tai luonnontilassa olevan maankuoren sisältämien tai ihmiskehossa luonnostaan olevien radioaktiivisten aineiden lähettämästä säteilystä. Annosrajat eivät myöskään koske altistusta, joka aiheutuu kohdassa 2.4 luetelluista, säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvistä toimenpiteistä.

Ekvivalenttiannoksen ja efektiivisen annoksen määritelmät on esitetty tämän ohjeen liittees­sä A. Myös sisäiselle säteilylle altistut­taessa niitä vastaavien ekvivalenttiannoksen kertymän ja efektiivisen annoksen kertymän määritelmät on esitetty liitteessä A.

Jos henkilö altistuu sekä ulkoiselle että sisäi­selle säteilylle, ulkoisesta säteilystä aiheutuva annos ja kehoon joutuneista radioaktiivisista aineista aiheutuva annoskertymä lasketaan yhteen. Tällöin on erityisesti huolehdittava siitä, ettei kokonaisaltistuksesta aiheudu asetettujen annosrajojen ylitystä.

Säteilyturvakeskuksen oikeudesta ratkaista yksittäistapauksissa, määritelläänkö toiminta säteilytoiminnaksi, säädetään säteilylain (592/1991) 11 §:ssä.

2.2 Työntekijöiden, opiskelijoiden ja väestön annosrajat

Annosrajat säädetään seuraaville henkilöryhmille:

• säteilytyötä tekeville työntekijöille
• ammatillisen koulutuksensa vuoksi sätei­lylähteiden käyttöön osallistuville 16 vuotta täyttäneille mutta alle 18-vuotiaille opiskelijoille ja harjoittelijoille
• väestölle.

Säteilytyö on työtä, jossa työntekijän säteilyaltistus voi ylittää jonkin väestölle säädetyistä annosra­joista.

Eri henkilöryhmien annosrajat on esitetty taulukossa 1.

Säteilytyötä tekevien työntekijöiden annos­rajat koskevat sekä säteilytyöluokkaan A että säteilytyöluokkaan B kuuluvia työntekijöitä. Myös opiskelijoita ja harjoittelijoita, jotka ovat 18-vuotiaita tai vanhempia, koskevat säteilytyötä tekevien työntekijöiden annosrajat.

Annosraja tarkoittaa altistuksen enimmäisarvoa kalenterivuotta kohti. Viiden vuoden jakso tarkoittaa viittä perättäistä kalenterivuotta.

Silmän mykiön ekvivalenttiannosta arvioi­taessa valitaan tarkastelusyvyydeksi 3 mm ja ihon ekvivalenttiannosta arvioitaessa 0,07 mm. Ihon ekvivalenttiannoksen annosraja tarkoittaa 1 cm ²:n pinta-alaa kohti laskettua keskimääräistä annosta riippumatta siitä, mikä on altistuneen alueen pinta-ala.

Säteilyaltistuksen enimmäisarvoista (vuo­siannos­rajoista) säädetään säteilyasetuksen 2 luvussa. Säteilytyö määritellään säteilyasetuksen 9 §:ssä. Sä­teilytyöluokat A ja B on määritellään säteilyasetuksen 10 §:ssä. Luokittelua selvitetään tarkemmin ohjeessa ST 1.6.

2.3 Sikiön suojeleminen ja onnettomuustilanteet

Sikiön suojeleminen

Sikiötä on suo­jeltava samalla tavalla kuin väestön yksilöä. Kun säteilytyötä tekevä nainen on ilmoittanut olevansa raskaana, hänen työnsä on järjestettävä siten, että sikiön ekvivalenttiannos pidetään niin pienenä kuin käytännössä on mahdollista ja ettei jäljellä olevana raskausaikana ekvivalenttiannos ylitä arvoa 1 mSv.

Onnettomuustilanteet

Onnettomuustilanteissa, joissa ei ole kysymys ihmishenkien pelastamisesta, ei säteilyvaaran rajoitta­miseksi ja säteilylähteen hallintaan saamiseksi tehtäviin välttämättömiin ja välittömiin toimenpiteisiin osallistuvan henkilön efektiivinen annos saa ylittää arvoa 0,5 Sv eikä ihon annos arvoa 5 Sv.

Sikiön suojelemisesta säädetään säteilyasetuksen 5 §:ssä ja toimenpiteistä ja annosrajoista onnettomuustilanteissa 8 §:ssä.

2.4 Säteilyn lääketieteellinen käyttö

Annosrajat eivät koske sellaista altistusta, joka säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvissä toimenpi­teissä aiheutuu

• toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle (po­tilaalle)
• toimenpiteen kohteena olevaa henkilöä va­paaehtoisesti muuten kuin ammattinsa vuok­si auttavalle henkilölle, esimerkiksi lapsen tai iäkkään henkilön saattajalle
• henkilölle, johon kohdistetaan säteilyä muus­sa tarkoituksessa kuin sairauden tutkimisek­si tai hoitamiseksi, muun muassa tieteellisiin tutkimuksiin osallistuville ja oikeuslääketie­teellisissä toimenpiteissä altistuville henki­löille.

Siitä, että annosrajoja ei säteilyn lääketieteellisessä käytössä sovelleta potilaaseen ja vapaaehtoiseen auttajaan, säädetään säteilyasetuksen 7 a §:ssä. Vapaaehtoisen auttajan ja radioaktiivisen lääkeaineen käytön yhteydessä potilaan kanssa tekemisissä ole­vien henkilöiden suojelemisesta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön säteilyn lääketieteellisestä käytöstä antaman asetuksen (423/2000, myöhemmin STM:n asetus) 10 ja 11 §:ssä. Potilaan auttajan, perheenjäsenten, läheisten ja muiden ihmisten annoksen rajoittamista käsitellään li­säksi ohjeissa ST 3.3 ja ST 6.3. STM:n asetuksen 6–8 §:ssä säädetään myös niiden henkilöiden annosten rajoittamisesta, joihin kohdistetaan säteilyä muuten kuin sairauden tutkimiseksi tai hoitamiseksi.

Taulukko 1. Annosrajat työntekijöille, opiskelijoille ja väestölle.

Efektiivistä annosta ja ekvivalenttiannosta ei voida suoraan mitata. Niiden arvioimiseksi on käytettävä mitattavia tai laskennallisia suureita.

Kun henkilö altistuu ulkoiselle säteilylle, efektiivisen annoksen ja ekvivalenttiannoksen arvioimiseksi käytetään mitattavia suureita sy­väannos ja pinta-annos.

Kun henkilö altistuu sisäiselle säteilylle, voi­daan efektiivisen annoksen kertymä laskea ihmisen kehoon joutuneiden radioaktiivisten aineiden aktiivisuuksien ja annosmuuntokertoimien avulla.

Syväannosta ja pinta-annosta käsitellään ohjeessa ST 1.9 ja annosmuuntokertoimia ohjeessa ST 7.3.

4.1 Säteilyn käyttö

Ulkoinen säteily

Efektiivisen annoksen annosraja ei ylity, jos mitattu syväannos ei ylitä annosrajan arvoa.

Röntgendiagnostiikassa, jossa käytetään henkilökohtaisia säteilysuojaimia, syväannos mitataan yleensä suojaimien päälle sijoitetulla annosmittarilla. Mitattu syväannos ei tällöin anna luotettavaa kuvaa efektiivisestä annokses­ta, koska tärkeät kehon osat on suojattu. Efek­tiivisen annoksen määrittäminen syväannoksen perusteella on tehtävä aina tapauskohtaisesti.

Jos pistemäiselle, ihokontaktissa olevalle beetalähteelle ei ole käytettävissä tarkkaa annosarviota, voidaan olettaa, ettei ihon ekvivalenttiannos ylitä säteilytyötä tekevän työntekijän käsien, jalkojen tai ihon minkään kohdan vuosiannosrajaa 500 mSv, jos kokonaisbeetaemissio ei altistus­aikana ylitä 10 ⁹:ää beetahiukkasta. Esimerkiksi 0,28 MBq:n beetalähde aiheuttaa tämän suurui­sen emission yhden tunnin aikana. Tehty oletus on varsin karkea. Pienienergisellä beetasäteilyl­lä altistus jää selvästi alle 500 mSv:n.

Silmän mykiön sekä käsien ja jalkojen vuotui­nen ekvivalenttiannos arvioidaan syväannoksen ja pinta-annoksen tai tarvittaessa erillisten mit­tausten perusteella.

Jos ihminen on radioaktiivisen jalokaasun tai muun sellaisen radioaktiivisen kaasun ympäröimänä, jonka absorboituminen kehoon on vähäistä, on ulkoisesta säteilystä aiheutuva efektiivinen annos yleensä suurempi kuin kehoon hengityksen kautta joutuvasta radionuklidista aiheutuva efektiivisen annoksen kertymä. Jalokaasuista nuklidit ³⁹Ar, ⁸⁵Kr, ^83mKr ja ¹³³Xe ovat sellaisia, joilla annosrajan ylittymisen kannalta rajoittavana tekijänä on työntekijän ihon tai silmän mykiön vuotuinen ekvivalenttiannos.

Jos työntekijä työskentelee radioaktiivisen jalokaasun ympäröimänä, ulkoisesta säteilystä aiheutuva efektiivinen annos lasketaan kaasun aktiivisuuskonsentraatioista ohjeen ST 7.3 kohdassa 4.2 esitetyllä tavalla. Laskemisessa tarvittavat muuntokertoimien arvot jalokaasuille argon, krypton ja ksenon on an­nettu ohjeen ST 7.3 taulukossa H. Muille radionuklideille, kuten esimerkiksi ¹¹C, ¹³N, ¹⁵O ja ¹⁸F, lasketaan ulkoisesta säteilystä aiheutuva annos vastaavalla tavalla ja tarvittavat muuntokertoimien arvot saadaan raportin NCRP 123 I taulukosta A.1 (sarake Atmospheric Submersion).

Jos raskaana olevalle naiselle mitattu syväannos ei raskauden il­moittamisen jälkeen jäljellä olevana raskausai­kana ylitä arvoa 1 mSv, katsotaan, ettei myös­kään sikiön ekvivalenttiannos ylitä 1 mSv:ä.

Sisäinen säteily

Kun kehoon joutuu radioaktiivisia aineita joko hengityksen tai suun kautta, ei efektiivisen annoksen vuosiannosraja 20 tai 50 mSv ylity, jos laskettu efektiivisen annoksen kertymä ei ylitä vuosiannosrajaa 20 tai 50 mSv.

Efektiivisen annoksen kertymän laskemista käsitellään ohjeessa ST 7.3.

4.2 Luonnonsäteilylle altistava toiminta

Ulkoinen säteily

Avaruussäteilystä lentohenkilöstölle aiheutuva säteilyaltistus riippuu lentoajasta, -korkeudesta ja -reitistä sekä auringon aktiivisuudesta. Altis­tus määritetään nämä tekijät huomioon ottavilla laskentaohjelmilla.

Kun henkilö altistuu ulkoiselle säteilylle muussa luonnonsäteilylle altistavassa toimin­nassa kuin lentotoiminnassa, sovelletaan annos­rajoja kohdan 4.1 mukaisesti.

Lentohenkilöstön altistuksen määrittämistä on käsitelty tarkemmin ohjeessa ST 12.4.

Sisäinen säteily

Kun henkilö altistuu hengitysilman radonille, efektiivinen annos lasketaan mittauksilla mää­ritettävän radonpitoisuuden, tässä pitoisuudessa vietetyn ajan ja annosmuuntokertoimien avul­la. Efektiivisen annoksen annosrajasta (viiden vuoden keskiarvo 20 mSv) johdettu työpaikan hengitysilman radonpitoisuuden enimmäisarvo säännöllisessä työssä on 3 000 Bq∙m ^-3.

Kun henkilö altistuu muulle kuin radonista aiheutuvalle sisäiselle säteilylle, sovelletaan annosrajoja kohdan 4.1 mukaisesti.

Raskaana olevan naisen keuhkoihin hengitysilman mukana joutuvasta radonista ei aiheudu sikiölle merkittävää annosta.

Radonpitoisuuden toimenpide- ja enimmäisarvojen soveltamista ja annoksen laskemista on käsitelty tarkemmin ohjeessa ST 12.1.

Väestön altistumista ei voida valvoa samalla tavalla mittauksin kuin työntekijöiden altistumista, koska mittausten käytännön toteuttaminen olisi hyvin hankalaa ja sama henkilö voi altistua eri toiminnoista peräisin olevalle säteilylle. Siksi väestön altistumista rajoitetaan ensisijaisesti asettamalla lähdekohtaisia annos­rajoituksia, joiden alittuminen voidaan todeta joko suorin mittauksin tai annosrajoituksesta johdettujen suureiden avulla. Tällaisia johdettu­ja suureita voivat olla esimerkiksi annosnopeus säteilylähteiden käyttötilan ulkopuolella tai toiminnosta ympäristöön vapautuvien radioaktii­visten aineiden aktiivisuus.

Säteilyturvakeskus asettaa lähdekohtaisia annosrajoituksia eri säteilylähteistä aiheutuvan altistuksen huomioon ottamiseksi. Annosrajoituksia on asetettu esimerkiksi säteilylähteiden käyttötilojen suunnitteluun. Väestön annosrajan ei katsota ylittyvän, jos lähdekohtainen annosrajoitus ei ylity.

Väestön annosrajoja ei yleensä sovelleta luon­nonsäteilystä aiheutuvaan altistukseen, joskin eräissä tapauksissa säteilytoiminnasta aiheutuvaa väestön altistumista luonnonsäteilylle on kuitenkin syytä rajoittaa altistukselle asetettavin toimenpidearvoin. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi rakennusmateriaaleista, talousvesistä ja jätealueista aiheutuva altistus.

Säteilyturvakeskuksen oikeudesta asettaa annosrajoituksia säädetään säteilyasetuksen 7 §:ssä. Säteilylähteiden käyttötilojen suunnittelua käsittelee ohje ST 1.10. Toimenpidearvoja luonnonsäteilyaltistukselle annetaan ohjeissa ST 12.2 ja 12.3.

1. International Commission on Radiological Protection. The 2007 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 103. Annals of the ICRP 2007; 37 (2–4).
2. International Commission on Radiological Protection. 1990 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 60. Annals of the ICRP 1991; 21 (1–3).
3. International Commission on Radiological Protection. General principles for the radia­tion protection of workers. ICRP Publication 75. Annals of the ICRP 1997; 27 (1).
4. International Commission on Radiological Protection. Compendium of dose coefficients based on ICRP Publication 60. ICRP Publication 119. Annals of the ICRP 2012; 41(s).

Määritelmät

Ekvivalenttiannos

Kudoksen tai elimen T ekvivalenttiannos H _T,R on säteilyn painotuskertoimella w _R kerrottu kudok­sen tai elimen keskimääräinen absorboitunut annos D _T,R :

(A1)

missä

w _R on säteilyn painotuskerroin säteilylaadulle R

D _T,R on säteilylaadusta R aiheutuva, kudoksen tai elimen T keskimääräinen absorboitunut annos.

Jos säteily koostuu useammasta kuin yhdestä, w _R-arvoltaan erilaisesta säteilylaadusta, ekviva­lenttiannos H _T on:

(A2)

Ekvivalenttiannoksen yksikkö on sievert (Sv).

Jäljempänä kudoksella tarkoitetaan joko kudos­ta tai elintä.

Efektiivinen annos

Efektiivinen annos E on kudosten painotusker­toimilla w _T kerrottujen ekvivalenttiannosten H _T summa:

(A3)

Efektiivisen annoksen yksikkö on Sv.

Ekvivalenttiannoksen ja efektiivisen annoksen laskemisessa tarvittavat w _R- ja w _T-kertoimet on esitetty tämän ohjeen liitteessä B. Suureiden määritelmissä esiintyvän keskimääräisen absorboituneen annoksen määritelmä on annettu ohjeessa ST 1.9.

Ekvivalenttiannoksen kertymä

Kudoksen T ekvivalenttiannoksen kertymä H _T (τ) on kehoon joutuneesta radioaktiivisesta aineesta tälle kudokselle aiheutuva ekvivalenttiannos:

(A4)

missä

on ekvivalenttiannosnopeus kudoksessa T hetkellä t

t ₀ on saantihetki.

Ekvivalenttiannoksen kertymän yksikkö on Sv.

Saantihetkestä laskettava integrointiaika τ il­maistaan vuosina. Jos integrointiaikaa ei ole erikseen mainittu, sen oletetaan olevan aikuisil­le 50 vuotta ja lapsille (70-n) vuotta, missä n on lapsen ikä.

Efektiivisen annoksen kertymä

Efektiivisen annoksen kertymä E(τ) on kudosten painotuskertoimilla w _T kerrottujen ekvivalentti­annosten kertymien H _T (τ) summa:

(A5)

Efektiivisen annoksen kertymän yksikkö on Sv.

Ekvivalenttiannoksen kertymä ja efektiivisen an­noksen kertymä ovat suureita, joilla arvioidaan kehoon joutuneista radioaktiivisista aineista aiheutuvaa ekvivalenttiannosta ja efektiivistä annosta. Kehoon joutuneesta radioaktiivisesta aineesta voi aiheutua altistusta pitkään saannin jälkeen. Pitkänäkin ajanjaksona aiheutuva annos katso­taan kuitenkin saaduksi kokonaan sinä vuonna, jona saanti tapahtuu.

Kirjallisuutta

1. International Commission on Radiological Protection. The 2007 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 103. Annals of the ICRP 2007; 37 (2–4).
2. International Commission on Radiological Protection. 1990 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 60. Annals of the ICRP 1991; 21 (1–3).
3. International Commission on Radiological Protection. Conversion coefficients for use in radiological protection against external radiation. ICRP Publication 74. Annals of the ICRP 1996; 26 (3–4).
4. International Commission on Radiation Units and Measurements. Measurement of dose equivalents from external photon and elec­tron radiations. ICRU Report 47. Bethesda, MD: ICRU; 1992.
5. National Council on Radiation Protection and Measurements. Screening models for releases of radionuclides to atmosphere, surface wa­ter, and ground. NCRP Report 123 I. Bethesda, MD: NCRP; 1996.

Ekvivalenttiannoksen ja efektiivisen annoksen laskemisessa käytettävät kertoimet

Jäljempänä kudoksella tarkoitetaan joko kudosta tai elintä.

1 Yleistä

Säteilystä kudokselle aiheutuvien satunnaisten haittavaikutusten ilmaantumistodennäköisyy­teen vaikuttavat muun muassa kudoksen keskimääräinen ab­sorboitunut annos ja säteilylaatu (säteilylaji ja -energia). Kudoksen ekvivalenttiannosta laskettaessa säteilylaadun vaikutus pyritään ottamaan huo­mioon säteilyn painotuskertoimilla ( w _R). Sätei­lyn painotuskerroin tietylle säteilylaadulle on pyritty valitsemaan siten, että se on pienillä annoksilla verrannollinen säteilyn biologiseen vaikutukseen.

Säteilystä aiheutuva satunnainen haittavaikutus riippuu myös siitä, mihin kudokseen tai kudoksiin säteily on kohdistunut. Todennäköisyys säteilystä aiheutuvan haitan syntymiselle on erilainen eri kudoksissa. Tämä pyritään efektiivistä annosta laskettaessa ottamaan huomioon kudosten painotuskertoimilla ( w _T ).

2 Ekvivalenttiannoksen laskemisessa tarvittavat säteilyn painotuskertoimet

Ekvivalenttiannoksen laskemisessa käytetään taulukossa B1 esitettyjä säteilyn painotuskertoimia w _R .

Muille kuin taulukossa esitetyille säteilylaa­duille saadaan w _R :n likiarvo laskemalla efektiivinen laatukerroin Q 10 mm:n syvyydellä ICRU-pallossa (ks. ohje ST 1.9).

Neutronisäteilystä aiheutuvan ekvivalenttiannoksen laskemisessa voidaan taulukon BI arvojen ohella käyttää jatkuvaa funktiota, jota kuvaa seuraava matemaattinen lauseke:

(B1)

missä E on neutronienergia (MeV).

Kuvassa B1 on esitetty neutronisäteilyn painotuskertoimet. Lausekkeesta (B1) laskettua, katkoviivalla piirrettyä kuvaajaa voidaan pitää taulukon BI arvojen mukaan piirretyn porras­funktion likiarvona.

3 Efektiivisen annoksen laskemisessa tarvittavat kudosten painotuskertoimet

Efektiivisen annoksen avulla voidaan arvioida säteilystä ihmiselle aiheutuvia satunnaisia haittavaikutuksia riippumatta siitä, onko säteilystä aiheutuva annosjakauma kehossa tasainen vai epätasainen.

Efektiivisen annoksen laskemisessa käytetään taulukossa B2 esitettyjä kudosten painotuskertoimia w _T . Kertoimet perustuvat kumpaakin sukupuolta tasapuolisesti ja laajaa ikärakennetta edustavaan vertailuväestöön. Säteilyaltistuksen enimmäisarvoja sovellettaessa kertoimia käytetään työntekijöiden ja väestön sekä kummankin sukupuolen efektiivisen annoksen laskemisessa.

Kudosten painotuskertoimet on valittu siten, että kerroin ilmoittaa kyseisen kudoksen tai elimen suhteellisen osuuden kokonaishaitasta silloin, kun koko keho on tasaisesti altistunut säteilylle. Tämän vuoksi kertoimien summa on yksi.

Paksusuolen painotuskertoimella kerrotaan paksunsuolen ylemmän ja alemman osan ^*) ekvivalent­tiannosten painotettu summa. Painotettua summaa laskettaessa käytetään painokertoimina paksunsuolen ylemmän ja alemman osan seinämien suhteellisia massoja. Painokertoimet (suhteelliset massat) ovat 0,57 (ylempi osa) ja 0,43 (alempi osa) [ 2].

Taulukossa B2 tarkoitetaan muilla kudoksil­la seuraavia kymmentä kudosta: lisämunuaiset, aivot, rintakehän ulkopuoliset hengitystiet, ohutsuoli, munuaiset, lihakset, haima, perna, kateenkorva ja kohtu [ 2]. Näille kudoksille annettua yhteistä painotuskerrointa käytetään seuraavasti:

• Painotuskertoimella kerrotaan kudosten ekvi­valenttiannosten painotettu keskiarvo, jossa painokertoimina ovat kudosten massat.
• Sellaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa näistä kymmenestä kudoksesta yhden (ja vain yhden) ekvivalenttiannos on suurem­pi kuin suurin taulukossa B2 mainittujen kahdentoista kudoksen ekvivalenttiannoksista, annetaan tälle kudokselle painotuskerroin 0,025 ja jäljellä oleville muille yhdeksälle kudokselle yhteinen kerroin 0,025.

Taulukon B2 muiden kudosten luettelo sisältää sellaisia kudoksia ja elimiä, joiden tiedetään olevan syöpäherkkiä tai jotka joissakin altistustilanteissa (esimerkiksi radioaktiivisen aineen kertyessä kudokseen) voivat saada muita kehon kudoksia suuremman säteilyannoksen.

^*) Ylempi osa (Upper Large Intestine) käsittää ­suolen alkuosan vasempaan mutkaan asti (mutka mukaan luettuna). Paksusuolen alempi osa (Lower Large Intestine) käsit­tää suolen loppuosan.

Taulukko B1. Säteilyn painotuskertoimet w _R eri säteilylaaduille [ 2].

Taulukko B2. Kudosten painotuskertoimet w _T [ 2].

Kirjallisuutta

• International Commission on Radiological Protection. The 2007 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 103. Annals of the ICRP 2007; 37 (2–4).
• International Commission on Radiological Protection. 1990 recommendations of the International Commission on Radiological Protection. ICRP Publication 60. Annals of the ICRP 1991; 21 (1–3).
• 

  Kuva B1. Säteilyn painotuskertoimet neutroneille.